Remove ads
Kirjoitusjärjestelmä on symboleista koostuva merkkijärjestelmä, jossa kieltä tallennetaan näkyvin tai kosketeltavin merkein kirjoitukseksi siten, että merkeillä säilyy jokin järjestelmällinen suhde puhutun tai viitotun kielen yksiköihin.[1] Kirjoitusjärjestelmiin ei lueta esimerkiksi liikennemerkkejä, koska vaikka nekin edellyttävät tulkintakonventioita, niillä ei ole yhteyttä nimenomaan johonkin tiettyyn kieleen vaan saman merkin voi tulkita eri kielillä samaa merkitseväksi (esim. suomeksi ’seis’, englanniksi ’stop’).[2]
 |
Tähän artikkeliin ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lähes kokonaan |
Valtioiden pääkielten ja eräiden huomattavien vähemmistökielten kirjoitusjärjestelmät.
- Aakkoselliset:
- Logografiset ja tavukirjoitukset:
- Abjadit:
- Abugidat:
- Kanadan alkuperäiskielten tavukirjoitus
Kirjoitusta on tässä mielessä ollut olemassa noin viisi tuhatta vuotta: varhaisimman tunnetun oikean kirjoitusjärjestelmän katsotaan saaneen alkunsa Sumerissa n. 3200 eaa.[2]
Kirjoitusjärjestelmiä luokitellaan ensi sijassa sen perusteella, mitä puhutun tai viitotun kielen perusyksikköä kirjoituksen kukin perusyksikkö (glyyfi) vastaa: muotoa (puheääni, viittoma) vai merkitystä.[3]
Remove ads
Hierarkkisen perusjaon voi tehdä sen mukaan, edustaako kukin glyyfi kielessä jotakin sen ilmaisemaa merkitystä vai sen ääntämystä puheessa: näin syntyy eronteko glottografisiin ja fonografisiin järjestelmiin. Glottografisista tunnetaan vain yksi olemassa oleva tyyppi, logografinen eli ”sanakirjoitus”, jota paremmin voisi kutsua morfeemikirjoitukseksi, koska merkitty kielen yksikkö on tyypillisesti yksittäinen morfeemi. Fonografiset järjestelmät puolestaan voi edelleen jakaa sen mukaan, merkitseekö glyyfi tavua (tavukirjoitus eli syllabiset kirjoitusjärjestelmät), äännettä (aakkosto) vai äänteen osaa.[2][4]
Toisaalta hierarkia unohtaen kirjoitusjärjestelmät voi luokitella myös suoraan erilaisten esiintyvien tyyppien mukaan, jolloin varsinaisen aakkoston ohella on otettava huomioon todellisuudessa esiintyvät huonosti hierarkiaan sopivat kirjoitusjärjestelmät: abjad eli konsonanttiaakkosto, jossa vokaaleja ei merkitä lainkaan tai niiden merkintä on valinnaista, ja abugida eli järjestelmä, jossa perusmerkki luetaan konsonantiksi ja sitä seuraavaksi inherentiksi vokaaliksi, paitsi milloin jokin muu vokaali on nimenomaisesti (usein tarkkeella) osoitettu.[2][5]
Kirjoitusjärjestelmissä on usein piirteitä kahdesta tai kolmesta ryhmästä, mikä tekee yksiselitteisen jaottelun vaikeaksi. Vanhimmat kirjoitusmuodot olivat lähinnä sanakirjoitusjärjestelmiä, jotka perustuivat kuvakirjoitukseen ja ideogrammeihin.
Sanakirjoitus
Sanakirjoituksen perusyksikkö on logogrammi, kirjoitusmerkki, joka esittää kokonaista kieliopillista sanaa. Kun kukin kirjoitusmerkki vastaa yhtä sanaa (tai tarkemmin morfeemia), tarvitaan erilaisia logogrammeja suuri määrä. Kirjoitusmerkkien suuri määrä ja niiden opiskelun hankaluus onkin sanakirjoituksen heikkous aakkosjärjestelmiin verrattuna.
Koska symbolin merkitys on riippumaton kielestä, saatetaan samaa kirjoitusta periaatteessa käyttää ymmärrettävästi useissa eri kielissä. Käytännössä tämä toimii hyvin vain toisilleen läheistä sukua olevissa kielissä. Vaikka esimerkiksi japanin kielessä käytetään kiinalaisesta kirjoituksesta periytynyttä kirjoitusta, jossa suurimmalla osalla merkeistä on sama tai läheinen merkitys, kiina ja japani ovat kielinä niin erilaisia, ettei japanilainen kykene lukemaan pitkiä kiinalaisia tekstejä opettelematta kiinan kieliopin perusteita. Lyhyiden tekstien, kuten sanomalehtiotsikoiden, lukeminen kuitenkin onnistuu paremmin.
Vaikka useimmat kirjoitusjärjestelmät eivät ole logografisia, on useimmissa kielissä jotain logogrammeja, kuten numerot (1, 2, 3 jne.). Logogrammit samastetaan joskus ideogrammeiksi eli jotain käsitettä edustaviksi symboleiksi, mutta kielitieteilijät välttävät tällaista käyttöä, sillä kiinalaisissa kirjaimissa on yleensä sekä semanttinen että sanan lausumista selventävä foneettinen elementti, joten ne esittävät enemmänkin sanaa kuin sen takana olevaa käsitettä.
Tärkein ja lähes ainoa nykyisin käytössä oleva logografinen eli sanakirjoitusjärjestelmä on kiinan kirjoitusjärjestelmä. Sitä on käytetty pienin muutoksin kiinassa, japanissa, koreassa, vietnamissa ja eräissä muissa itäaasialaisissa kielissä.
Sanakirjoitusjärjestelmiä
- Chữ Nôm (vietnam, ei enää käytössä)
- Hanja (korea)
- Kanji (japani)
- Kiinan kirjoitusjärjestelmä (Hanzi)
- Muinaisen Egyptin hieroglyfit
- Naxin kirjoitusjärjestelmä (naxi)
- Jürchenin kirjoitusjärjestelmä (jürchen)
- Kitaanin kirjoitusjärjestelmä (kitaani)
- Mayan kirjoitusjärjestelmä (maya)
- Tanguutin kirjoitusjärjestelmä (tanguutti)
Tavukirjoitus
- Pääartikkeli: Tavukirjoitus
Syllabisessa eli tavukirjoituksessa kirjoitusmerkit vastaavat tavuja, joista sanat koostuvat. Varsinaisessa tavukirjoituksessa ei ole järjestelmällistä samankaltaisuutta sellaisten kirjoitusmerkkien välillä, joiden edustamat tavut sisältävät samoja äänteitä: esimerkiksi tavuja ke, ka ja ko edustavien merkkien välillä ei ole yhdennäköisyyttä, joka edustaisi äännettä [k]. Tämä erottaa tavukirjoituksen abugida-tyyppisestä aakkoskirjoituksesta, jossa yksi merkki tyypillisesti edustaa tavua, mutta jossa läheisiä äänteitä sisältävien tavujen merkit ovat samankaltaisia.
Tavukirjoitus soveltuu parhaiten kieliin, joiden tavutus on suhteellisen yksinkertaista, kuten japanin kieleen. Kielissä, joiden tavurakenne on mutkikas, kuten englannin, tavukirjoituksen käyttö olisi vaikeaa. Japanin kielessä tavukirjoitusmerkkejä tarvittaisiin vain 50–60, mutta englannissa useita tuhansia. Tavukirjoitusta käyttäneitä kieliä ovat muun muassa mykeneläinen kreikka (lineaari-B-kirjoitus)lähde? ja eräät intiaanikielet, kuten cherokeen kieli. Monet Lähi-idän muinaiskielet käyttivät nuolenpääkirjoituksen muotoja, jotka olivat muunlaisilla elementeillä täydennettyä tavukirjoitusta.
Lähes kaikki spontaanisti syntyneet tai luodut kirjoitusjärjestelmät, kuten cherokeen järjestelmä, ovat tavukirjoitusjärjestelmiä. Korean kielen hangul-järjestelmässä puolestaan äännemerkeistä muodostetaan tavumerkkejä.
Tavukirjoitusjärjestelmiä
- Cherokeelainen kirjaimisto (cherokee)
- Creen kirjoitus (cree)
- Hiragana (japani)
- Katakana (japani)
- Yiläinen kirjaimisto (yi)
Äänne- eli aakkoskirjoitus
Aakkosto on joukko kirjaimia, joista kukin vastaa karkeasti puhutun kielen foneemia. Täydellisesti foneettisessa aakkostossa foneemit ja kirjaimet vastaavat toisiaan yksikäsitteisesti: kirjoittaja voi päätellä sanan kirjoitusasun sen äänneasusta, ja lukija voi päätellä sanan äänneasun sen kirjoitusasusta. Kaikissa kielissä on yleisiä sääntöjä kirjaimen ja foneemin suhteesta, mutta kielestä riippuen sääntöjä noudatetaan enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti. Mitä mutkikkaampi ja epäsäännöllisempi kirjainten ja foneemien yhteys on, sen vaikeampi kirjoitusjärjestelmä on oppia. Nykyisin kielitieteilijät pyrkivätkin tekemään uusista aakkostoista täysin foneettisia käyttäen pohjana yleensä jotain tieteellistä tarkekirjoitusjärjestelmää, kuten kansainvälistä foneettista aakkostoa.
Aakkoskirjoitusjärjestelmiä
- Aramean kirjaimisto
- Foinikialainen kirjaimisto
- Georgialaiset kirjaimistot
- Glagoliittinen kirjaimisto
- Goottilainen aakkosto
- Hangul (korea; myös ominaisuuksiin pohjautuva)
- Koptin aakkosto
- Kreikkalainen kirjaimisto
- Kyrillinen kirjaimisto
- Latinalainen kirjaimisto
- Mantšun aakkosto
- Meroiittinen aakkosto
- Mongolian aakkosto
- Pistekirjoitus
- Riimukirjoitus
Abjadit
Abjadit olivat varhaisimpia aakkostoja. Niissä jokaiselle konsonantille on oma kirjaimensa, mutta vokaalikirjaimet puuttuvat kokonaan, tai niitä käytetään vain poikkeustapauksissa. Käytännössä kaikki tunnetut abjadit periytyvät seemiläiselle kielelle kehitetystä aakkostosta. Muiden muassa heprealainen ja arabialainen kirjoitus kuuluvat abjadeihin (sana abjad tulee arabian kielen sanasta, joka tarkoittaa aakkostoa).
- Arabialainen kirjaimisto
- Heprealainen kirjaimisto
- Samarialainen kirjaimisto
- Syyrialainen kirjaimisto
- Ugaritilainen kirjaimisto
Abugidat
Abugida-aakkostoissa perusmerkit edustavat konsonanttia ja sitä seuraavaa perusvokaalia, ja kyseistä konsonanttia seuraavat muut vokaalit esitetään tekemällä kirjaimeen pieni säännöllinen muutos. Abugida-aakkostossa ei esimerkiksi olisi merkkiä konsonantille k, mutta sen sijaan siinä voisi olla merkki tavulle ka (jossa a on perusvokaali). Tällöin ke kirjoitettaisiin muuttamalla ka-tavun kirjoitusmerkkiä tavalla, joka olisi vastaava kuin kirjoitusmerkin la muuttamisessa merkiksi le. Suurimman ryhmän abugida-aakkostoja muodostavat brahmi-kirjoituksesta kehittyneet aakkostot, joihin kuuluvat lähes kaikki Intian ja Kaakkois-Aasian kotoperäiset kirjoitusjärjestelmät.
- Bengalilainen kirjaimisto (bengali, assami)
- Brahmi-kirjoitus
- Devanagari (hindi, marathi, nepali)
- Gudžaratilainen kirjaimisto (gudžarati)
- Gurmukhi (pandžabi)
- Kannadalainen kirjaimisto (kannada)
- Khmeriläinen kirjaimisto (khmer)
- Limbulainen kirjaimisto
- Malajalamilainen kirjaimisto (malajalam)
- Orijalainen kirjaimisto (orija)
- Phags-pa (erityisesti mongoli)
- Sinhalilainen kirjaimisto (sinhali)
- Tagalogilainen kirjaimisto (tagalog)
- Tamililainen kirjaimisto (tamili)
- Telugulainen kirjaimisto (telugu)
- Thailainen kirjaimisto (thai)
- Tiibetiläinen kirjaimisto (tiibet)
Ominaisuuksiin perustuvat kirjoitusjärjestelmät
Kirjoitusjärjestelmät, joissa symbolien muodot jäljittelevät joitain foneettisia ominaisuuksia, kuten ääntöelimistön asemaa foneemia äännettäessä.
Remove ads
Remove ads
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads