historiallinen sivilisaatio Afrikassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Muinainen Egypti eli faaraoiden Egypti oli Koillis-Afrikassa, pääasiassa nykyisten Egyptin ja Sudanin alueella suunnilleen vuosina 3150–30 eaa. kukoistanut historiallinen sivilisaatio. Se oli yksi maailman vanhimmista korkeakulttuureista. Suurimman osan historiastaan muinaista Egyptiä hallitsivat kuninkaat eli faaraot.
Maanviljely saapui Egyptiin kivikaudella noin 5500 eaa. mennessä. Se pani alulle väestönkasvun ja lopulta suurten taajamien sekä kaupunkivaltioiden synnyn. Egypti syntyi paikallisten heimojen hallitsemien kaupunkivaltioiden, nomosten, yhdistyessä sodissa lopulta yhden hallitsijan vallan alle. Yhtenäinen Egyptin valtakunta syntyi Ylä-Egyptin ja Ala-Egyptin yhdistymisestä noin 3150 eaa. Vahvimmillaan Egypti oli suurvalta, jonka vaikutusvalta ulottui Syyriasta Libyaan ja Nubiaan. Egyptin historia jaetaan dynastioihin, hallitsijasukuihin, joiden kuninkaat eli faaraot hallitsivat maata noin 3000-luvulta eaa. aina vuoteen 30 eaa. saakka. Valtakunnan kolmetuhatvuotiseen historiaan sisältyi kolme kukoistuskautta: Vanha valtakunta, Keskivaltakunta ja Uusi valtakunta. Jokaista valtakuntaa seurasi yksi sekasorron ja anarkian leimaama välikausi. Lopuksi Egyptistä tuli osa Rooman valtakuntaa.
Egyptin asutus oli keskittynyt pääasiassa Niilin varteen ja sen enimmillään muutaman kilometrin levyisille hedelmällisille rannoille. Maan elinkeinoelämä oli riippuvainen Niilin vuosittaisista tulvista, jotka levittivät maalle hedelmällistä, mustaa lietettä. Suuri sato mahdollisti suuret väestömäärät ja kaupungit, joista merkittävimpiä olivat Memfis, Theba, Heliopolis, Sais ja Tanis. Egyptiläiset rakensivat kuninkailleen suuria hautamonumentteja, joista monet, kuten Gizan pyramidit, ovat säilyneet nykyaikaan asti. He myös koristelivat hautansa esinein, maalauksin ja kirjoituksin, minkä ansiosta muinaisegyptiläinen kulttuuri tunnetaan nykyisin varsin hyvin. Egyptiä tutkivaa tieteenalaa kutsutaan egyptologiaksi.
Muinaiset egyptiläiset kutsuivat omaa maataan nimellä kemet, eli "musta maa", joka tarkoitti viljelykelpoista maata. Asumattoman autiomaan nimi oli deshret, eli "punainen maa"; tätä nimeä he käyttivät myös kaikista vieraista maista. Itseään egyptiläiset kutsuivat nimellä remet-en-kemet, "Mustan maan kansa".[1]
Maan nykyinen nimi Egypti tulee sen kreikankielisestä nimestä Aigyptos. Se juontuu Memfiin kaupungin egyptinkielisestä nimestä hat-ka-ptah, joka tarkoittaa luojajumala Ptahin ka-sielun taloa.[2]
Pohjois-Afrikan nykyistä kosteampi ilmasto alkoi kuivua noin 5000 eaa. Sen seurauksena alueen paimentolaiset hakeutuivat Niilin laaksoon, missä karja saattoi laiduntaa ja maata voitiin viljellä. Niilin laakson rantojen ja suiston sekä joen länsipuolen keitaiden muodostama vihreä vyöhyke mahdollisti ravinnon tuottamisen yli väestön tarpeiden, mikä teki Egyptin korkeakulttuurin synnyn mahdolliseksi.[3] Egyptin Neoliittinen kausi alkoi noin 5000 eaa. ja kesti noin vuoteen 3500 eaa. saakka. Sen tärkeimpiä kulttuureja olivat Badari- ja Naqada-kulttuurit, joiden aikana siirryttiin kuparin käyttöön. Tulevaa järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja kulttuuria ennakoivat jo nekropolit ja uskonnollinen esineistö.[4] Kirjoitustaidon myötä Egyptissä alkoi historiallinen aika vuosien 3100−3000 eaa. tienoilla[5].
Egyptiläinen kulttuuri oli jo olennaisilta piirteiltään täysin kehittynyt historiallisen ajan alkuun mennessä. Taiteen säännöt ja kirjoitusjärjestelmä olivat samat kuin myöhempinäkin aikoina, ja egyptiläinen dualismin käsite oli jo syntynyt. Aavikkotiet ja kauppayhteydet muuhun maailmaan olivat myös luultavasti jo valmiit. Niili oli käytännöllisesti katsoen ainoa kulkuväylä. Etelässä yhteyksiä tosin rajoittivat Niilin vuolaat kosket eli kataraktit.[6] Egyptin ilmasto vuoden 3000 eaa. aikoihin oli ilmeisesti nykyistä viileämpi ja kosteampi ja eläimistö nykyistä rikkaampi[7].
Ennen Egyptin yhdistymistä vuosien 3100–3000 eaa. tienoilla maa koostui kahdesta kulttuuripiiristä, eteläisestä Ylä-Egyptistä ja pohjoisesta Ala-Egyptistä. Nämä koostuivat lisäksi useista ruhtinaiden hallitsemista pikkuvaltioista.[8] Ylä-Egyptin pääkaupunki oli Hierakonpolis eli Nekhen ja Ala-Egyptin Buto.[9]
Jo ennen vuotta 3200 eaa. oli yläegyptiläinen kulttuuri levinnyt Ala-Egyptiin, mahdollisesti väestönkasvun, kauppapolitiikan tai ilmastonmuutoksen seurauksena. Egypti yhdistyi noin vuosien 3100 ja 3000 eaa. välillä. Todennäköisesti naapuriaan kehittyneempi Ylä-Egypti valtasi Ala-Egyptin, mutta tästä ei ole varmaa tietoa.[10] Egyptin yhdistäjinä mainitaan faaraot Menes, Narmer ja Hor-Aha. Historiantutkimus ei kuitenkaan pysty kertomaan, oliko kyseessä kolme eri faaraota, vai viittasiko nimi Menes joko Narmeriin tai Hor-Ahaan.[11]. Egyptin yhdistymisajasta säilyneissä paleteissa on kuvia muun muassa yhdistymistä edeltäneiden yläegyptiläisten kuninkaiden hävitysretkistä Ala-Egyptiin.[12]
Egypti koostui yhdistymisenkin jälkeen kahdesta selkeästi erottuvasta osasta. Tämä näkyi muun muassa faaraon kaksoiskruunussa ja faaraon arvonimissä ”Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas” ja ”Molempien maiden herra”; lisäksi muissa kielissä Egyptin nimi oli aina ”kaksi maata”. Kahdesta ensimmäisestä dynastiasta ei ole varmoja tietoja. Kummankin dynastian kuninkaat olivat kotoisin Thinisistä, jonka seudulle heidät haudattiinkin mastaba-hautoihinsa, mutta yhdistyneen Egyptin ensimmäinen pääkaupunki oli Memfis, joka sijaitsi maiden välisellä rajalla[13]. Tuon ajan kuninkaanhaudat olivat vielä savitiilestä tehtyjä ja koristelemattomia.[14]
Vanha valtakunta oli egyptiläisen kulttuurin ensimmäinen suuri kukoistuskausi. Sen aikana faaraon mahti oli suurimmillaan, ja auringonjumala Ran pojaksi kutsutut faaraot rakennuttivat itselleen kivestä tehtyjä valtavia monumentteja, temppeleitä ja pyramideja. Kolmannen dynastian faarao Djoserin rakennuttama Sakkaran porraspyramidi oli ensimmäinen monumentaalinen kivirakennus. Suurimpien pyramidien rakentajia olivat neljännen dynastian Khufu (kreikaksi Kheops), Khafre ja Menkaure.[15] Heidän rakennuttamiensa Gizan pyramidien juurelle louhittiin myös kalliosta ihmispäistä leijonaa esittävä sfinksi.[16]
Vanhan valtakunnan aikana Egyptin reliefitaide ja kirjoitus eivät vielä olleet yhtä hienostuneita kuin myöhempinä kausina[17]. Ensimmäiset todisteet Egyptin ulkomaankaupasta ovat peräisin viidenneltä dynastialta[18].
Faaraon mahti heikkeni kauden loppupuolella, kun läänien eli nomosten johtajat kahmivat itselleen lisää valtaa. Pitkäaikaisin hallitsija oli faarao Pepi II, mutta pian hänen kuolemansa jälkeen alkoivat vallanperimysriidat. Vanha valtakunta päättyi sekasortoiseen välikauteen, kun syntyi epätietoisuutta faaraon seuraajasta ja paikallinen ylimystö alkoi tavoitella valtaa.[19]
Vanhan valtakunnan hajoamisen jälkeen keskushallinto luhistui ja valtakunta vajosi kaaokseen. Aikakauden tyypillisiä piirteitä olivat laajalle levinnyt väkivalta, hautojen ja temppelien ryöstely, työvoimapula ja nälänhätä. Joissain osissa käytiin sisällissotaa ja toisaalta muut valtakunnat käyttivät hyväkseen Egyptin heikkoutta ja hyökkäsivät maahan. Jotkin osat maata säilyivät tosin rauhallisina, sillä niitä hallitsivat paikalliset lääninruhtinaat. Nämä alkoivat käyttää itsestään kuninkaan arvonimiä ja perustivat rinnakkaisia dynastioita. Seitsemännen dynastian aikana faaraot vaihtuivat tiuhaan. Kahdeksannesta ja yhdeksännestä dynastiasta ei tiedetä paljoa, mutta jälkimmäinen hallitsi mahdollisesti jonkin aikaa koko maata. Kymmenes ja yhdestoista dynastia kävivät taisteluita toisiaan vastaan, kunnes yhdestoista dynastia onnistui vihdoin yhdistämään maan uudelleen.[20]
Ensimmäisen välikauden ongelmia kärjisti ilmaston kuivuminen, joka oli alkanut 2200-luvulla eaa. Muinaiset savannit aavikoituivat ja maanviljelyn turvaamiseksi egyptiläiset joutuivat luomaan monipuolisen kanavajärjestelmän. Kanavajärjestelmän hallinta antoi lääniruhtinaille entistä enemmän valtaa. Samalla he ryhtyivät myös verottamaan satoa.[21]
Keskivaltakunta eli keskimmäinen valtakunta käsitti 11. ja 12. dynastiat. Sen alussa Etelän Theban Intef I ja Mentuhotep II yhdistivät hajanaisen Egyptin uudelleen. Taide, kirjallisuus, kauppa ja kieli kukoistivat. Keskivaltakunnan aikana kuninkaat haudattiin yleensä kalliohautoihin. Myös pyramideja rakennettiin, mutta ne olivat aiempaa pienempiä ja niissä käytettiin huonosti aikaa kestävää savitiiltä.[22]
Valtakunnan pääkaupungiksi Lishtin läheisyyteen perustettiin Amenemhat I:n aikaan Amenemhat-Itjtawi. Egypti laajeni etelään, Nubiaan.[23] Soinen Faijumin keitaan alue otettiin maanviljelyskäyttöön patojen ja laskukanavien avulla ja Moirisjärven tekoallas rakennettiin[24].
Faaraoiden ote vallasta oli höltynyt 12. dynastian lopulla, ja valtakunta alkoi hajota. 13. dynastia oli tosin vielä rauhallista aikaa, vaikka 14. dynastia hallitsikin sen kanssa rinnakkain. Faaraoiden kaudet olivat usein melko lyhyitä, eikä ajasta tiedetä kovinkaan paljoa. Ejen jälkeen faaraot menettivät otteensa koko maasta ja hallitsivat lopulta enää Theban ympäristöä. Aasiasta tulleet hyksot valloittivat ja perustivat 15. dynastian. Hyksot toivat maahan hevosen, omaksuivat egyptiläisten tavat ja valitsivat jumalakseen Sethin. Pääkaupungikseen he ottivat suiston Avariksen ja jättivät Ylä-Egyptin vastarintaliikkeen käsiin. Egyptiläisten oma 17. dynastia hallitsikin sieltä rinnakkain hyksojen dynastioiden kanssa, ja lopulta hyksot karkotettiin Egyptistä 18. dynastian aluksi.[25]
Uusi valtakunta edusti Egyptin todellista suurvalta-aikaa. Valtakunta oli suurimmillaan 18. dynastian faarao Thutmosis III:n aikana: se ulottui Välimeren itäosista Niilin neljännelle kataraktille asti etelässä. Suuria soturifaaraoita olivat hänen lisäkseen Ramses II ja Ramses III. Kausi tunnetaan myös Luxorissa sijaitsevista vaikuttavista temppeleistä, kuten Karnakin ja Luxorin temppeleistä, sekä Kuninkaiden laaksosta, monen faaraon hautapaikasta. Yksi kauden suurimmista rakentajista oli Amenhotep III.[26]
Thebasta kotoisin olleen 18. dynastian aikana Egypti koki harvinaisen uskonnollisen muutoksen, kun faarao Akhenaten nosti auringonjumala Atonin pääjumalaksi ja syrjäytti näin Theban mahtavan papiston kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Tällä niin sanotulla amarna-kaudella myös Egyptin taide muuttui entistä vapaammaksi ja luonnollisemmaksi[27]. Akhenatenia seurasi pian nuorena kuollut Tutankhamon, jonka aikana Amonin valta palautettiin, ja joka muistetaan hyvin säilyneestä haudastaan.[28] Armeijan ylipäällikön Horemhebin sotilaskaappaus dynastian lopulla toi maan hallintoon tiukan kurin, ja Atonin kultti hävitettiin lopullisesti.[29]
19. dynastian faaraoiden aikana, etenkin Seti I:n ja Ramses II:n hallituskausilla, Egypti nousi suuruutensa huipulle. 67 vuoden ajan hallinnut Ramses II rakennutti lukuisia temppeleitä ja jättimäisiä näköispatsaita.[30] Ramseksen seuraaja Merenptah torjui libyalaisten hyökkäyksen[31]. Egyptin viimeisenä suurena faaraona pidetään 20. dynastian Ramses III:ta, jonka jälkeen maan voidaan sanoa lähteneen hyvin hitaaseen kulttuuriseen alamäkeen, josta se ei enää palannut entiseen loistoonsa. Ramses III:ta seurasi sarja uusia Ramseksia, joiden valtakaudet jäivät mitättömiksi. Dynastian lopulla faaraon valta oli rajoittunut suistoalueelle, ja levottomassa Ylä-Egyptissä valtaa piti Amunin papisto.[32]
20. dynastian lopussa ylipappi, Egyptin armeijan ylipäällikkö ja Nubian varakuningas Herihor otti vallan itselleen etelässä samaan aikaan kun Ramses XI vielä hallitsi pohjoisessa. Ramseksen kuoleman jälkeen pohjoisessa valtaan nousi Smendes I, mutta papisto piti etelässä edelleen valtaa, ja 21. dynastian alkua onkin kutsuttu ”pappisdynastiaksi”.[33]
Libyalaissyntyisen 22. dynastian perusti Shoshenk I, ja pohjoinen ja etelä yhdistyivät jälleen. Rinnakkain 22. dynastian kanssa syntyi eteläiselle deltalle hallitsemaan 23. dynastia, sen jälkeen 24. dynastia, ja maalle oli julistautunut kolme kuningasta, kun nubialaiset alkoivat jälleen liikehtiä etelässä.[34]
Egyptin kahdeskymmenesviides dynastia, eli ”kushilainen dynastia” tai ”nubialaisdynastia”, oli lähtöisin Kushin maasta Nubiasta, jonka pääkaupunki oli Napata. Nubia, Egyptin eteläisin osa, oli vähitellen irtautunut Egyptin vaikutuksesta ja itsenäistynyt. Amon-kultti oli myös saanut Nubiassa vahvan jalansijan. Piye-kuninkaan johdolla nubialaiset valtasivat Egyptin ja hallitsivat sitä noin sata vuotta. Tänä aikana Egyptiin rakennettiin taas hautapyramideja tuhannen vuoden tauon jälkeen. Taharqan hallituskaudesta lähtien heidän otteensa Egyptistä alkoi lipsua assyrialaisten heikentämänä. Tantamanin aikana tapahtui nubialaisten lopullinen vetäytyminen Egyptistä.[35]
Psametik I perusti Egyptin niin sanotun saiittilaisen 26. dynastian ja hallitsi 50 vuoden ajan. Hänen aikanaan Egypti tavoitteli perinteen katkeamisen jälkeen vanhaa loistoaan, ja aika olikin rauhallista. Dynastian faaraoista huomattavin oli Nekau II. Hän rakennutti kanavan yhdistämään Niilin ja Punaisenmeren sekä perusti Egyptin ensimmäisen varsinaisen laivaston.[36]
Persian kuningas Kambyses II valtasi Egyptin ja maata alkoi vuonna 525 eaa. hallita persialainen 27. dynastia. Vuonna 404 eaa. Amyrtaios kapinoi persialaisia vastaan ja perusti 28. dynastian. Tällöin Egypti sai vielä joksikin ajaksi itsenäisyytensä takaisin. Vuonna 398 eaa. Nefaarud I perusti 29. dynastian. Vuonna 380 eaa. Nektanebo I kaappasi vallan ja perusti 30. dynastian, joka jäi myös viimeiseksi egyptiläissyntyiseksi dynastiaksi. Vuonna 343 eaa. Persian kuningas Artakserkses III valtasi Egyptin uudestaan ja perusti 31. dynastian, joka oli viimeinen numeroitu dynastia.[37]
Aleksanteri Suuri valtasi Egyptin vuonna 332 eaa. Hänen kuolemansa jälkeen Egyptin hallitsijaksi tuli makedonialaissyntyinen Ptolemaios I, joka julistautui myöhemmin kuninkaaksi ja faaraoksi.[38] Aleksanterin Niilin suistoon perustamasta Aleksandriasta tuli Egyptin pääkaupunki jo 320-luvulla eaa. ja hellenistisen kulttuurin ja tieteen keskus, aikansa kuuluisimman oppilaitoksen, Aleksandrian kirjaston sijaintipaikka.[39]
Egyptin viimeinen ptolemaiossukuinen hallitsija oli kuningatar Kleopatra VII, joka hallitsi Egyptiä aina vuoteen 30 eaa. Tällöin roomalainen kenraali Octavianus valtasi Egyptin ja teki siitä Rooman provinssin, samalla vakiinnuttaen oman valtansa: hänestä tuli ensimmäinen Rooman keisareista, hallitsijanimeltään Augustus. Kleopatran itsemurhan myötä itsenäinen Egypti lakkasi olemasta.[40]
Muinainen Egypti oli valtiomuodoltaan absoluuttinen monarkia, eli faarao oli täydellinen yksinvaltias. Hän saneli lait ja määräykset sekä valitsi virkamiehet ja papit. Kuningas oli myös maan ylin sotapäällikkö, ja moni faarao osallistui itsekin sotaretkiin. Hän vastasi myös ulkomaiden diplomaatti- ja kauppasuhteista, usein avioliittojen avulla.[41]
Egyptin korkein virkamies oli visiiri, joka vastasi toimeenpanovallan valvomisesta. Joinain aikoina visiirejä oli yksi, mutta Uudessa valtakunnassa Ylä- ja Ala-Egyptillä oli omat visiirinsä. Visiiri oli kuninkaan sijainen, valvoi hallintoa ja hoiti tuomiovaltaan liittyviä tehtäviä. Hänen vastuullaan oli myös kuninkaan haudan rakentaminen.[42] Laaja ja tavalliseen kansaan nähden etuoikeutettu virkamieskunta johti elinkeinoelämän suurhankkeita. Heihin luettiin myös taiteilijat, käsityöläiset, kirjurit ja tieteilijät. Virkamiehet palkittiin uransa lopussa usein hyväpalkkaisella papinviralla.[43]
Egyptin hallintoalueet eli läänit vastasivat etenkin veronkannosta, maanjaosta ja työvoiman värväyksestä. Maakuntien kuvernöörit olivat myös paikallistemppeleiden ylipappeja Uuden valtakunnan aikaan saakka. Kuvernöörit huolehtivat lääninsä oikeudesta ja järjestyksestä poliisilaitoksen kanssa.[44]
Egyptissä oli tiettävästi kirjallinen laki jo ennen Myöhäiskautta: erään kreikkalaisen kirjailijan mukaan faarao oli laatinut kahdeksan kirjan lakikokoelman. Faarao oli ylin tuomari ja hänen sanansa oli laki, mutta käytännössä tuomareina toimivat korkeat virkamiehet ja visiirit. Oikeuden periaatteena käytettiin maatia, oikeamielisyyden käsitettä. Joskus tuomiota pyydettiin oraakkelilta. Rangaistusmuotoja olivat muun muassa kuolema, maastakarkotus ja vankeusrangaistus, joka langetettiin esimerkiksi asepalveluksesta tai valtiollisesta työstä karkaamisesta.[45] Tavallisin rangaistus oli kuitenkin ruoskiminen.[46]
Egyptissä ei vielä Vanhaan valtakuntaan mennessä ollut pysyvää armeijaa, vaan sotaväki kutsuttiin kokoon ja koulutettiin tarvittaessa. Palkka-armeija otettiin käyttöön Vanhassa valtakunnassa. Egyptin armeijan aseina olivat tuohon aikaan nuija, sotakirves, tikari, kilpi, keihäs, linko ja jousi.[47]
Asetekniikka kehittyi huomattavasti Uuden valtakunnan alussa, kun hyksot toivat maahan hevosen ja vaunut, jotka egyptiläiset ottivat omaan käyttöönsä heti hyksojen lähdettyä maasta. Egyptiläisten sotavaunussa oli kaksi miestä, ohjaaja ja jousta käyttänyt soturi, ja vaunuja veti parivaljakko. Peitsissä alettiin käyttää pronssikärkeä, ja pronssia käytettiin myös sotilaiden suojavarustuksiin. Aasialaisilta omaksuttiin sirppimiekka. Sotalaivoja egyptiläisillä ei ollut, minkä vuoksi heidän reittinsä etenkin itärintamalla olivat usein ennalta-arvattavia.[48]
Egyptiläisten sotaretkistä ainoa tarkkaan tunnettu on faarao Ramses II:n sota heettiläisiä vastaan vuonna 1274 eaa. Ramseksen armeija lähti valloittaman Kadeshin linnoituskaupunkia kahdelta suunnalta, mutta he joutuivat heettiläisten väijytykseen. Ramseksen joukot melkein hävitettiin, mutta apujoukkojen avulla hänen onnistui perääntyä takaisin Egyptiin, missä sotaretkeä juhlittiin suurena voittona.[49]
Egyptin väkiluvuksi on arvioitu maan yhdistyessä 3000 eaa. noin puolesta miljoonasta asukkaasta puoleentoista miljoonaan. Vanhan valtakunnan aikana asukasluku oli 2–2,5 miljoonaa ja Uuden valtakunnan aikana 4,5 miljoonaa. Roomalaisten miehittäessä maan sen väkiluku saattoi olla jopa 8 miljoonaa, vaikkakin yleisemmät arviot ovat suunnilleen viiden miljoonan asukkaan luokkaa.[51] Suurimpien kaupunkien asukasluvut liikkuivat muutamissa kymmenissä tuhansissa[52].
Muinaisen Egyptin imeväiskuolleisuudeksi on arvioitu 30 prosenttia, ja aikuiseksi selvinneen egyptiläisen eliniäksi keskimäärin 30–40 vuotta.[51]
Geeniperimältään muinaisen Egyptin väestö oli läheistä sukua Lähi-idän, Anatolian niemimaan ja Euroopan kansoille. Mustan Afrikan geeniperimää ei egyptiläisissä vielä tuolloin ollut nykyisiä määriä.[53] Egyptiläiset olivat välimerellisen vaaleaihoisia, ja he muistuttivat ulkonäöltään lähinnä nykypäivän kreikkalaisia.[50]
Muinainen Egypti jakaantui tiukkoihin yhteiskuntaluokkiin, mutta koulutuksen kautta työläispojatkin saattoivat nousta ylempiin luokkiin. Kaikista korkea-arvoisin oli faarao, jota alempana olivat papiston jäsenet ja ylimystö. Näiden alla olivat sotilaat, sitten kirjurit, kauppiaat ja käsityöläiset. Toiseksi alhaisimman luokan muodostivat maanviljelijät, joiden alapuolella olivat vain työläiset, joista suurin osa oli orjia.[54]
Faarao oli muinaisen Egyptin yksinvaltainen johtaja. Häntä palvottiin Horus-jumalan maanpäällisenä ilmentymänä, Isiksen ja Osiriksen poikana[56] ja myöhemmin auringonjumala Ran poikana[57]. Faaraon tehtäviin kuului muun muassa johtaa armeijaa ja palvoa Egyptin jumalia. Faaraon tuli pyrkiä päätöksissään aina ylläpitämään Maatia, oikeudenmukaisuutta[56].
| Faarao | Vuosi (eaa.) | Merkitys |
|---|---|---|
| Narmer | 3100 | Egyptin yhdistäjä[58] |
| Djoser | 2667–2648 | Rakennutti ensimmäisen porraspyramidin[59] |
| Khufu | 2589–2566 | Rakennutti suurimman pyramidin[60] |
| Pepi II | 2278–2184 | Hallitsi faaraoista pisimpään, noin 64 vuotta[61] |
| Mentuhotep I | 2055–2004 | Aloitti loisteliaan Keskimmäisen valtakunnan[62] |
| Amenemhet I | 1985–1955 | Suuri uudistaja[63] |
| Senusret I | 1965–1920 | Laajensi Egyptin rajoja etelään[23] |
| Hatšepsut | 1473–1458 | Kolmas naisfaarao, merkittävä rakennuttaja[64] |
| Thutmosis III | 1479–1425 | Soturikuningas, joka laajensi Egyptin alueet sen historian suurimmiksi[65] |
| Akhenaten | 1352–1336 | Perusti lyhytikäisen Aton-kultin[66] |
| Tutankhamon | 1336–1327 | Tutankhamunin lähes koskemattomana löydetty hauta on faaraohaudoista tunnetuin[67] |
| Ramses II | 1279–1213 | Ramses Suuri, rakentaja ja soturi[68] |
| Ramses III | 1184–1153 | Viimeinen suurista faaraoista[69] |
| Kleopatra VII | 51–30 | Egyptin viimeinen faarao[70] |
Muinaisen Egyptin papit hoitivat temppelien palvontamenot: he toimittivat uhritoimitukset ja lausuivat rukoukset. Hierarkian huipulla oli ylipappi, jonka alapuolella olivat temppelikultista vastaavat maallikkopapit, neljän kuukauden välein vaihtuvat wab-papit. Heidän lisäkseen oli päätoimisia rituaali- ja lukijapappeja, joilla oli koulutus työhönsä.[71] Egyptin papit eivät olleet hengellisiä johtajia, saarnaajia tai uskonnollisia asiantuntijoita, kuten papit nykyisin ovat[72]. Uuden valtakunnan lopussa papiston valta kasvoi niin mahtavaksi, että se otti faaraolta vallan Ylä-Egyptissä[73]
Varsinaista orjuutta Egyptissä ei vanhimpina aikoina ollut, mutta maaorjuus oli yleistä[73]. Egyptin orjat olivat enimmäkseen muista maista tuotuja sotavankeja. Uuden valtakunnan valloitusretkien myötä orjia saatiin paljon erityisesti Nubiasta, Kanaaninmaasta ja Syyriasta sekä merikansoilta. Orjaksi saattoi joutua myös egyptiläinen, joka ei pystynyt maksamaan velkojaan, mutta velkaorjuus lakkautettiin Myöhäiskaudella.[74]
Rooman vallan aikaan Egyptin asukkaista 10 prosentin on arvioitu olleen orjia. Orjat työskentelivät monipuolisesti eri tehtävissä, usein etenkin faaraoiden, ylimystön ja papiston tiloilla. Orjuus oli usein periytyvää. Varsinaisia orjamarkkinoita ei tiedetä olleen. Orjien asema Egyptissä oli suhteellisen hyvä muihin yhteiskuntiin verrattuna, eikä aina eronnut tavallisen työläisen asemasta. Sotavangit eivät aina joutuneet orjaksi loppuiäkseen, vaan tietyn ajan kuluttua heidät saatettiin päästää vapaaksi.[74]
Vanhan valtakunnan ensimmäisten kahden dynastian aikaiset faaraot rakennuttivat aluksi haudoikseen matalia, penkkiä muistuttavia savitiilisiä mastaboja. Päällekkäin asetelluista mastaboista muodostuivat porraspyramidit.[75] Näistä ensimmäinen kivestä tehty ja siksi hyvin säilynyt oli kolmannen dynastian faaraon Djoserin porraspyramidi Sakkarassa. Neljännen dynastian faaraot rakennuttivat suuret Gizan pyramidit, joista suurin on alkujaan 146 metriä korkea Kheopsin pyramidi.[76] Tämän jälkeen pyramidien arvostus alkoi pienetä: ne alettiin rakentaa aikaisempaa pienemmiksi ja rakennusmateriaaleina käytettiin huonommin säilyviä materiaaleja.[17]
Uuden valtakunnan faaraot haudattiin Kuninkaiden laakson vaikeapääsyisiin ja pyramideja helpommin vartioitaviin kalliohautoihin. 21. dynastian aikaan kuninkaalliset muumiot kerättiin yhteen ja kätkettiin turvallisiin piilopaikkoihin. Näistä yksi oli vuonna 1898 löydetty Amenhotep II:n hauta, jossa oli yhteensä 16 kuninkaallista muumiota. Myös toinen samanlainen kätkö löydettiin 1800-luvulla.[77]
Muinaisegyptiläisten jumaltemppelit oli tarkoitettu valtionuskonnon ylläpitoa varten; niitä hallitsivat papit, ja ne olivat tavallisilta ihmisiltä kiellettyjä paikkoja. Suuren temppelin ytimessä oli ”kaikkein pyhin”, suljettu pimeä kammio, jossa jumala asui ja jossa jumalkuva oli.[78]
Faaraot vietiin pyramidihautaansa pyramidin yhteydessä olleiden laaksotemppelin ja kuolintemppelin kautta. Kuolintemppelissä toimitettiin kuninkaalle tämän kuoleman jälkeen päivittäisiä riittejä, jotka takasivat hänen hyvinvointinsa kuolemanjälkeisessä elämässä. Sen jälkeen kun kuninkaat alettiin haudata kalliohautoihin, kuolintemppelistä tuli heidän ainoa näkyvä muistomerkkinsä. Suurin osa näistä temppeleistä on jo kadonnut.[79]
Gizan sfinksi sijaitsee Gizan tasangolla Khefrenin pyramidin edessä. Se on noin 20 metriä korkea ja 73,5 metriä pitkä patsas, jolla on ihmisen kasvot ja leijonan ruumis. Sfinksi on hakattu peruskalliosta ulkonevaan kalkkikiveen. Sen sisällä on kolme kuilua, joiden sisältä ei ole löydetty mitään.[80]
Gizan sfinksin henkilöllisyydestä ei ole täyttä varmuutta, vaikka useimmiten sen katsotaan esittävän neljännen dynastian aikana hallinnutta faarao Khafrea. Joidenkin teorioiden mukaan sfinksi saattaa esittää myös Khafren edeltäjiä Djedefraa tai Khufua. Sen etutassujen välissä on ehkä ollut kuninkaan patsas; nyt siinä on niin sanottu unisteela.[80]
Sfinksejä on myös muualla Egyptissä, kuten Karnakissa, ja joillain niistä on oinaan tai haukan pää. Sfinkseillä oli Egyptissä mytologinen yhteys auringonjumalaan ja faaraoon.[80]
Obeliskit olivat yhdestä kivestä, yleensä punagraniitista veistettyjä, pohjaltaan nelikulmaisia ja ylöspäin kapenevia pylväitä, joiden huippu oli pyramidin muotoinen. Obeliskit olivat auringonjumalan symboleja. Muinaisegyptiläisen temppelin edessä seisoi tavallisesti kaksi obeliskia.[81]
Muinaisen Egyptin asukkaat puhuivat egyptin kieltä, joka kuuluu afroaasialasiin kieliin. Egypti on jo kuollut kieli, mutta sen kielioppi tunnetaan hyvin. Vanhan valtakunnan aikana puhuttiin muinaisegyptiä: siitä on säilynyt etenkin pyramiditekstejä, joita kirjoitettiin pyramidien huoneisiin. Keskivaltakunnan aikana puhuttua egyptiä kutsuttiin keskiegyptiksi eli klassiseksi egyptiksi. Uuden valtakunnan egypti oli uusegyptiä, joka kehittyi myöhemmin koptin kieleksi.[82]
Kirjoitustaito keksittiin Egyptissä viimeistään 3200–3100 eaa. Egyptiläisten kirjoitusjärjestelmä, hieroglyfit, saattoi saapua Mesopotamiasta, tai egyptiläiset olivat vieneet hieroglyfinsä tai niiden ajatuksen Mesopotamian kuvakirjoitukseksi.[82] Joidenkin ajoitusten mukaan Skorpioni I -nimisen kuninkaan haudassa olisi ollut hieroglyfejä 3300–3200 eaa. ja joissain ruukunsirpaleissa 3400–3300 eaa.[83]
Hieroglyfien käyttö väheni viimeistään Ptolemaiosten ja roomalaisvallan kauteen mennessä. Lopullisesti niiden käytöstä luovuttiin 300 jaa., jolloin egyptiä alettiin kirjoittaa kreikkalaisin kirjaimin, joihin lisättiin seitsemän demoottista merkkiä. Vanhasta kirjoituksesta luopumisen syy oli luultavasti se, että Egyptistä oli jo tullut kristitty maa, ja hieroglyfejä pidettiin pakanallisina.[84]
Hieroglyfejä on sisältötekstissä neljäntyyppisiä: yksittäisiä äännemerkkejä, kirjainryhmien merkkejä, sanamerkkejä, sekä ääntymättömiä, selventäviä merkkejä. Osa hieroglyfeistä on puhdasta kuvakirjoitusta. Hieroglyfejä opittiin tulkitsemaan uudelleen vasta 1800-luvun alussa.[85]
Monumentaalikirjoituksessa käytettyjen hieroglyfien lisäksi hallinnollisia asiakirjoja varten kehittyi samanaikaisesti myös hieraattinen kirjoitus. Se oli hieroglyfeistä kehitetty yksinkertaistettu kursiivi, jota on huomattavasti nopeampi ja helpompi kirjoittaa kuin hieroglyfejä. 600-luvulla eaa. hieroglyfikirjoituksesta kehittyi pikakirjoituksen omainen demoottinen kirjoitus.[86]
Kirjoittaminen oli kirjurien työtä. Kirjurinammattiin tähtäävä koulutus aloitettiin kymmenvuotiaana erityisissä kouluissa, ja koulutuksen jälkeen kirjuri ryhtyi jonkun kokeneen kirjurin oppipojaksi. Kirjurinammatti periytyi usein isältä pojalle.[87]
Herodotoksen mukaan egyptiläiset olivat maailman hurskain kansa, jonka kaikissa toimissa uskonto ilmeni. Uskonto näkyi egyptiläisten valtavissa temppeleissä ja kuolemanjälkeistä elämää varten rakennetuissa muistomerkeissä ja haudoissa sekä vainajien palsamoinnissa ja hautajuhlissa, oraakkeleissa ja loitsuissa.[88] Egyptiläiset uskoivat jumaltensa olevan läsnä temppeleidensä "kaikkein pyhimmässä" sisähuoneessa, missä heille uhrattiin päivittäin ruokaa. Temppeleissä säilytettiin myös eläimiä, joiden kultit olivat egyptiläisille tärkeitä.[89]
Muinaiset egyptiläiset uskoivat maailman syntyneen maanalaisesta Nun-alkumerestä, joskin itse luomistapahtuman kuvaamisessa maan papistossa oli useampia koulukuntia. Egyptiläisten uskomuksen mukaan heidän yläpuolellaan avaruuden jumala Šu piteli taivasta.[90] Auringon he uskoivat nousevan aamulla merestä ja laskevan illalla Manalaan. Egyptiläisten jumalat hallitsivat makrokosmosta ja faarao mikrokosmosta. Näiden maailmojen välillä oli ihmisten ja jumalien välinen avunantosopimus, jossa jumalat soivat ihmisille hyvän sadon palkintona heidän palvelemisestaan. Jumalia egyptiläisillä oli satoja, joista jokaisella egyptiläisellä tai usein koko kaupungilla oli oma suosikkijumalansa. Tällaisia paikallisia suosikkijumalia olivat muun muassa luojajumala Ptah, viisauden jumala Thoth, manalan jumala Osiris ja auringonjumala Amon. Kaikkien yhteisenä jumalana oli faarao, välittäjä jumalten ja ihmisten välillä.[91] Egyptiläisten jumalilla oli kullakin oma eläimellinen ilmenemismuotonsa, kuten lehmä, krokotiili, leijona, ibis-lintu tai haukka.[92]
Egyptiläiset uskoivat, että ihminen joutuisi kuollessaan Osiriksen viimeiseen tuomioon, jossa hänen sydämensä punnittaisiin jumalien edessä. Sydän asetettaisiin vaakaan, jossa oikeudenmukaisuuden sulka olisi vastapainona. Jos sulka ja sydän olivat samanpainoiset, pääsi ihminen tuonpuoleiseen elämään, mutta jos sydän oli sulkaa painavampi, vainaja joutui kadotukseen. Paratiisiin egyptiläisiä opasti Kuolleiden kirja, joka sisälsi vainajalle hyödyllisiä loitsuja ja neuvoja.[93]
Kuolemanjälkeistä elämää varten egyptiläiset säilöivät ruumiit muumioimalla. Palsamointi kesti 70 vuorokautta, ja sen kalleimmassa muodossa vainajalta poistettiin sisäelimet ja hänet säilöttiin lipeäsuolaan. Säilytyksen jälkeen hänet pestiin, käärittiin siteisiin ja haudattiin. Egyptiläiset muumioivat myös eläimiä.[94]
Egyptiläisten uskonnossa oli keskeistä myös ka, monitahoinen käsite, jolla tarkoitettiin siittäviä ja elossa pitäviä elämänvoimia, varastoa josta kaikki elämä sai alkunsa.[95]
Amarnan kaudella faarao Akhenaton nosti Aton-jumalan lyhyeksi aikaa korkeimmaksi jumalaksi, Egyptin papiston tyrmistykseksi.[96] Egyptin uskonnolla, mahdollisesti juuri Akhenatonin kultilla, on katsottu voineen olla vaikutuksensa yksijumalaisen juutalaisuuden syntyyn, ja se on voinut antaa innoitusta myös joihinkin kristinuskon myytteihin. Moni muinaisegyptiläisen uskonnon piirre on säilynyt nykyaikaan asti maan koptikristittyjen kirkossa.[97].
Muinaisen Egyptin taide käsittää lukemattomia taidekäsitöitä, maalauksia, reliefejä ja patsaita. Egyptiläiset itse eivät tunteneet taiteen käsitettä, eikä heidän kielessään ollut sille sanaa. Taiteilijat olivat käsityöläisiä, joiden tehtävä oli tuottaa kauniita teoksia, yleensä uskonnollisiin tarkoituksiin.[98] Suurin osa Egyptin taiteesta on hautataidetta, jonka tarkoituksena oli toimia sielun asuinsijana ja taata vainajalle hyvä elämä tuonpuoleisessa.[99].
Egyptin taide oli hyvin säännönmukaista. Tasaisella pinnalla kuvattujen ihmisten kasvot ja jalat kuvattiin aina sivulta päin, mutta rintakehä ja kädet suoraan edestä. Taiteilijat suosivat usein myös symmetriaa, mutta perspektiiviä ei käytetty. Yhdennäköisyyttä tärkeämpänä pidettiin sitä, että kuvaan saatiin mukaan kaikki luonteenomainen, myös sellainen jota ei voinut nähdä. Faaraot esitettiin usein todellista nuorempina ja ylväämpinä.[100] Miesten iho maalattiin tummemmaksi kuin naisten, lapsilla oli kuvissa sormi suussa, ja elävät ihmiset kuvattiin ottamassa askelta siinä kun kuolleilla olivat jalat yhdessä.[101] Myös värisymboliikka oli tärkeässä osassa, ja jokaisella värillä oli symbolinen merkitys[102].
Egyptin taide saavutti hienostuneimman kautensa Keskimmäisen valtakunnan aikana, ja taiteen rappio alkoi vasta Ptolemaioksien kaudella.[103]
Muinaisesta Egyptistä on säilynyt monenlaisia tekstejä, kuten uskonnollisia tekstejä, moralistisia kirjoituksia, tiedetekstejä, oikeudenkäyntien kuvauksia, runoja, satuja, tarinoita, näytelmiä, omaelämäkertoja ja muistelmateoksia. Uskonnollisiin teksteihin kuuluivat etenkin Kuolleiden kirja, arkkutekstit (pyramiditekstit), hymnit ja rukoukset.[104] Klassisen proosan tunnetuimpia esimerkkejä ovat tarina haaksirikkoutuneesta merimiehestä ja Sinuhen tarina (joka on eri tarina kuin kirjailija Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen)[105]. Rakkausrunous kukoisti Egyptissä erityisesti Uuden valtakunnan aikana[106].
Egyptiläisessä elämänohjekirjallisuudessa isät usein opettivat viisauttaan pojilleen tai opettajat neuvoivat oppilaitaan. Faarao Khufun poika Hardjedef kirjoitti omalle pojalleen näin neljännen dynastian aikana:[107]
»Puhdistaudu omien silmiesi edessä,
niin ettei kukaan muu tee sitä.
Perusta perhe silloin, kun sinulla menee hyvin,
ota itsellesi sydämellinen vaimo,
hän synnyttää sinulle pojan.
Pojallesi sinä talon rakennat,
kun rakennat talon itsellesi.
Tee itsellesi hyvä asuinsija hautakaupunkiin,
ja olkoon olosi Lännessä arvokas.»
Egyptiläiset eivät olleet kiinnostuneita tieteestä sen itsensä vuoksi, vaan he käyttivät tieteen keinoja käytännön hyödyn tavoitteluun. Matematiikkaa he käyttivät pyramidejaan ja muita rakennuksiaan varten ja tähtitiedettä tarvittiin ajan määrittämiseen ja kalentereihin. Egyptiläinen historiankirjoitus oli luettelomaista ja satujen elävöittämää.[108]
Lääketiedettä egyptiläiset hyödynsivät uskontonsa vaatimassa ruumiiden palsamoinnissa.[108] Muinaisen Egyptin lääketiede oli kehittynyttä, ja egyptiläiset osasivat tehdä muun muassa kirurgisia leikkauksia. Egyptiläiset tiesivät ajattelun tapahtuvan aivoissa.[109]
Tähtitiedettä egyptiläiset tunsivat jonkin verran, mutta he eivät osanneet selittää useimpia tähtitaivaan ilmiöitä[110]. Egyptiläisten lääketiede perustui pitkälti taikauskoon, mutta luukirurgia ja silmien hoito olivat korkealla tasolla.[111]
Egyptiläiset merkitsivät luvut yhteenlaskumenetelmää käyttäen niin että luvuille 1, 10, 100, 1000 jne. oli omat merkkinsä, joiden määrä kuvasi kyseisen yksikön määrää. He eivät tunteneet nollaa, vaan kuvasivat sitä vain tyhjällä tilalla. Myöskään potensseja tai juuria he eivät tunteneet, ja he käyttivät vain harvoja murtolukuja. Egyptiläiset laskivat piin arvoksi 3,16.[112]
Muinaiset egyptiläiset jakoivat vuoden 12 kuukauteen, joista jokaisessa oli 30 päivää kolmena 10 päivän jaksona. Ylimääräiset viisi päivää sijoitettiin vuoden loppuun. Karkausvuotta ei tunnettu. Vuodenaikoja oli kolme: tulva, kylvö ja sadonkorjuu, ja vuosi alkoi 19. heinäkuuta. Egyptiläiset numeroivat vuodet kulloisenkin faaraon hallituskauden alusta lukien aina ykkösestä aloittaen. Vuorokaudessa oli 24 tuntia. Aikaa mitattiin aurinkokelloilla ja vesikelloilla.[113] Itävaltalais-amerikkalainen matemaatikko ja tiedehistorioitsija Otto Neugebauer on kutsunut egyptiläisten kalenteria "järkevimmäksi koskaan kehitetyksi kalenteriksi".[114]
Hautalöytöjen perusteella eniten tiedetään egyptiläisten virkamiesten arjesta, sillä heillä oli etuoikeutettuina mahdollisuus rakentaa ja sisustaa omat hautansa, joiden esineistöstä ja kuvituksesta saadaan melko tarkka kuva elämästä. Tavallisten egyptiläisten tavoista tiedetään selvästi vähemmän, ja sekin yleensä virkamiesten kertomana.[115]
Kreikkalaisen historioitsija Herodotoksen mukaan egyptiläisten tavat erosivat muiden kansojen tavoista monilta osin. Egyptiläiset asuivat hänen kuvauksensa mukaan tiiviisti eläintensä kanssa, he söivät ulkona kaduilla, naiset kävivät toreilla ja miehet kutoivat kotona (työntäen kuteen alaspäin, toisin kuin muut). Egyptiläiset söivät spelttiä, eivät vehnää tai ohraa. Egyptiläiset olivat Herodotoksen mukaan erittäin siistejä: he pesivät astioitaan ja vaatteitaan usein, ja ympärileikkasivat itsensä puhtauden vuoksi. Erityisesti pappien henkilökohtainen hygienia oli korkea.[116]
Egyptiläisten kaupunkien ja kylien kaupunkisuunnittelu oli harvinaista, ja kaupungit laajenivat usein satunnaisesti ja joskus vaikeakulkuisesti jonkin keskeisen rakennuksen ympärille.[116]
Egyptiläiset rakensivat asuintalonsa savitiilistä, eikä niitä siksi ole säilynyt paljoakaan. Maalauksista ja teksteistä sekä hautaesineistä saadaan kuitenkin paljon yksityiskohtaista tietoa ajan asumisesta ja kotioloista. Myös huonekaluja ja muuta irtaimistoa on kuivan ilmaston ansiosta säilynyt.[117]
Suurimpien asuintalojen pihalla oli usein koristeltu lammikko, jota käytettiin myös peseytymiseen. Sisällä oli usein kylpyhuone ja käymälä. Suihkuna toimi kivilaatta, jonka päällä kylpijä kaatoi vettä ylleen. Käymälänä toimi hiekalla täytetty astia. Sängyissä oli usein tyynyn sijaan niskatuki.[118]
Egyptiläiset söivät maton päällä tai pienen pöydän ääressä. Tuolit olivat matalia.[119]
.jpg)
Egyptissä oli yleensä riittävästi ruokaa kaikille, ja nälänhädät olivat harvinaisia. Egyptiläinen perusruoka koostui leivästä, oluesta ja vihanneksista, etenkin sipulista. Leivän sekaan jäi aina hiekkaa, mikä kulutti egyptiläisten hampaita. Myös kalaa syötiin usein, samoin monenlaisia hedelmiä, etenkin taateleita ja viikunoita. Lihasta saivat nauttia etupäässä varakkaammat: egyptiläiset pitivät sikoja, vuohia, lampaita, lehmiä ja hanhia, ja lisäksi metsästivät villieläimiä. Mausteita käytettiin paljon. Viini oli varakkaamman väen juomaa. Tavallinen kansa söi yleensä kaksi ateriaa päivässä.[120]
Avioliittoseremonioita ei Egyptissä juurikaan ollut, eikä häitä esittäviä kuvia ole säilynyt. Vaimon asema oli hyvä. Avioero oli helppo saada, ja vaimon oikeudet olivat tasa-arvoiset. Miehillä oli yleensä yksi vaimo, vaikka moniavioisuuskin oli laillista ja faaraoilla olikin joskus haaremi. Kuninkaallisissa piireissä esiintyi myös insestisiä avioliittoja isän ja tyttären välillä; tavallisellakin väellä esiintyi usein serkusten välisiä avioliittoja.[121]
Myös ei-kuninkaallisilla miehillä oli joskus jalkavaimoja, jotka asuivat perheen talossa ilman vaimon oikeuksia. Prostituutiota esiintyi myös jonkin verran. Vaimon uskottomuudesta rangaistiin usein ankarasti.[122]
Egyptiläisnaiset synnyttivät kyykyssä tai polvillaan. Lasten nimeksi annettiin aina nimi, jolla oli jokin merkitys. Lapsikuolleisuus oli 25–35 prosenttia. Adoptiot olivat yleisiä, ja adoptiolapset olivat tasa-arvoisia oikeuksiltaan. Lasten pää ajeltiin lähes paljaaksi puberteettiin asti. Yleensä vain pojat kävivät koulua, vaikkakaan peruskouluja ei ollut, vain erikoiskouluja kuten sota- ja kirjurikouluja.[123]
Niin naiset kuin miehetkin ehostivat itseään. He käyttivät öljyjä, hajusteita, voiteita ja silmämaaleja. Silmäluomien maalaaminen suojasi silmiä auringolta; vanhan valtakunnan alussa värinä oli malakiitista jauhettu vihreä, myöhemmin musta ja joskus myös valkea tai harmaa. Väreissä käytettiin usein lyijykiillettä ja joskus synteettisiäkin aineita. Poskipuuterin värinä oli okra. Egyptiläisillä ei ollut lasisia peilejä, vaan he peilasivat itseään kiiltäväksi hiotuilla metallipeileillä, jotka olivat usein kullattuja ja koristeellisia.[124]
Egyptiläisten vaatemuoti vaihteli eri aikoina, ja joskus hautamaalaukset ollaankin voitu ajoittaa niiden kuvaamien vaatteiden perusteella[125]. Miehet pukeutuivat yksinkertaiseen, polviin ulottuvaan lannevaatteeseen. Joillakin virkamiehillä oli ominaiset virka-asunsa. Naiset käyttivät tavallisesti kotelomaista hametta, jossa oli kaksi olkanauhaa. Lapset kuvattiin taiteessa alastomina. Vaatemateriaalina käytettiin useimmiten pellavaa, ei koskaan villaa, ja vaatteet olivat yleensä väriltään valkoisia. Jalkineina oli papyruksesta tai kaisloista tehdyt sandaalit.[126] Ylemmät yhteiskuntaluokat käyttivät peruukkia[127].
Egyptiläinen musiikki oli luultavasti itämaisen ja afrikkalaisen välimuoto; monia vanhoja egyptiläisiä melodioita ja musiikkiperinteitä on säilynyt esimerkiksi koptilaisten perinteessä. Egyptiläiset soittivat muun muassa harppua, luuttua ja lyyraa sekä huilua ja muita puhallinsoittimia. Myös lyömäsoittimia kuten rumpuja ja tamburiineja käytettiin, etenkin kulkueissa ja tanssiesityksissä. Palloleikit olivat yleisiä harrastuksia, kuten myös paini ja kilpajuoksu.[128] Suosittuja pelejä olivat lautapeli senet ja arpapeli mehen[129]. Juhlia egyptiläisillä oli paljon ympäri vuoden, etenkin jumalten kunniaksi järjestettyjä ja maanviljelykauden eri vaiheiden mukaisia[128].
Kissoista tuli yleisiä lemmikkieläimiä Uuden valtakunnan aikana. Myös koiria ja apinoita pidettiin lemmikkeinä, ja koirista oli jalostettu eri rotuja eri tarkoituksiin. Kuninkaiden hautoihin haudattiin usein näille kuuluneita eläimiä.[130]
Aasi oli maalla yleisin kulkuväline. Maassa ei kuitenkaan ollut maanteitä juuri lainkaan, joten tärkein kulkuväylä oli Niili. Koska tuuli puhalsi yleensä pohjoisesta, matkattiin jokea alas purjeet alhaalla ja jokea ylös tuulen voimalla purjeet ylhäällä. Joen eteläisen varren vesiputoukset eli kataraktit vaikeuttivat matkantekoa. Vanhimpia ja yleisimpiä veneitä olivat papyruslautat, joita käytettiin etenkin matalilla vesillä metsästykseen ja kalastukseen. Suuret, rakennuksiin tarkoitetut kivet kuljetettiin suuremmilla puisilla laivoilla. Egyptiläiset hallitsivat myös merenkäynnin, vaikka he eivät koskaan merivalta olleetkaan. He toivat meritse maahan kuitenkin muun muassa setripuuta Libanonista, ja heillä oli myös sotalaivoja.[131]
Muinaisen Egyptin ilmasto oli kuiva ja subtrooppinen; pohjoisella deltalla saatiin talvella jonkin verran sateita. Viljelykelpoista aluetta oli 34 000 neliökilometriä. Niilin laaksoa ympäröivän aavikon ilmasto oli myöhäisellä kivikaudella kuitenkin huomattavasti nykyistä kosteampi, ja savannimainen luonto tarjosi hyvän elinympäristön villieläimille. Muinaisen Egyptin savanneilla ja Niilissä esiintyi taiteessa usein kuvattuja kasvi- ja eläinlajeja, joita ei esiinny nykyisessä Egyptissä, kuten virtahepo, leijona, paviaani, pyhäiibis ja genetti.[132] Niilinkrokotiilia esiintyy nykyisin enää maan eteläosissa.[133]
.jpg)
Niili tulvi heinäkuun ja syyskuun aikana ja täytti rannat hedelmällisellä lietteellä. Egyptiläiset rakensivat patoja, kanavia ja tulva-altaita sekä käyttivät vedennostolaitteita hyödyntääkseen tulvat mahdollisimman tarkasti. Maahan imeytynyt kosteus riitti kasveille koko kasvukaudeksi; pitkään egyptiläiset saivat vain yhden sadon vuodessa, mutta Ptolemaiosten aikaisen kanavakastelun myötä päästiin kahteen vuosittaiseen satoon.[134]
Faarao omisti kaiken maan, mutta kolmannen dynastian aikana hän ryhtyi jakamaan viljelymaita valtion virkamiehille, mikä johti yksityisomistuksen syntyyn. Suurin osa egyptiläisistä maatyöläisistä oli käytännössä maaorjia. Tilojen tuli luovuttaa tietty osa tuotannostaan valtion viljavarastoihin.[135]
Maatalouskäytössä maata oli Uuden valtakunnan aikana noin 1,65 miljoonaa hehtaaria, josta 65–75 prosenttia viljapeltona. Varastojen viljan oli tarkoitus riittää koko väestölle vuodeksi.[136]
Egyptissä viljeltiin lähinnä spelttiä, ja jonkin verran ohraa. Vilja kylvettiin lokakuun puolivälin jälkeen ja sato korjattiin huhti-toukokuussa. Myös puutarhat tuottivat runsaasti ruokaa, etenkin hedelmiä ja vihanneksia, mutta myös mausteita.[137]
Egyptissä oli entisaikaan metsiä enemmän kuin nykyisin, ja puuteollisuus tuotti paljon materiaalia niin rakentamiseen ja käyttöesineisiin kuin polttouuneihinkin, joissa tuotettiin keramiikkaa ja sulatettiin metallia. Tärkeimpiä puulajeja olivat sykomori, akaasia, tamariski, taatelipalmu ja mulperipuu. Myös pellavaa viljeltiin paljon.[138]
Nauta oli tärkein kotieläin, mutta myös lampaita, vuohia ja sikoja pidettiin. Siipikarjalla oli myös suuri merkitys elinkeinoelämässä, mikä johtui osin Egyptin hyvästä sijainnista lintujen muuttoreiteillä.[139]
Egyptin maaperässä oli hyvin runsaasti kultaa, etenkin Ala-Nubiassa, ja sitä louhittiin runsaasti. Hopeaa Egyptistä ei löytynyt, ja se oli tuotava ulkomailta. Kuparia egyptiläiset saivat aluksi Siinailta, ja myöhemmin he toivat sitä muun muassa Syyriasta. Rauta oli Egyptissä harvinaista. Jalokiviä maassa ei esiintynyt, ja niitäkin oli tuotava ulkomailta, lapis lazulia aina Afganistanista saakka.[140]
Egyptiläiset käyttivät rakennusmateriaalinaan yli 40 kivilajia. Eniten he käyttivät eoseenikauden kalkkikiveä, jota esiintyy paksuina penkereinä Niilinlaakson molemmin puolin. Siitä rakennettiin muun muassa Gizan pyramidit sekä Keskivaltakunnan ja Uuden valtakunnan temppelit. Ooliittista kalkkikiveä käytettiin erityisesti Ptolemaiosten aikaan. Muita yleisiä rakennuskivilajeja olivat liitukauden hiekkakivi, jota käytettiin Egyptin myöhempiin temppeleihin, sekä basaltti, kvartsiitti, graniitti ja granodioriitti, joita käytettiin niin arkkitehtuurissa kuin veistoksissakin. Läpikuultavaa alabasteria louhittiin myös moniin tarkoituksiin. Itäiseltä aavikolta louhittiin silttikiveä ja monia muita kivilajeja. Valkoista marmoria louhittiin itäisen aavikon eteläosassa.[141]
Talttojen materiaalina käytettiin Vanhan valtakunnan alkuun asti kuparia, sen jälkeen pronssia, ja Myöhäiskaudella lopulta rautaa. Kaikkein kovimpiin kivilajeihin käytettiin doleriitista valmistettuja työkaluja. Kivilouhoksilla työskenteli louhijoiden lisäksi kivenhakkaajia, kuvanveistäjiä ja kirjureita, joten louhokselta lähtiessään esineet olivat melkein valmiita. Ne kuljetettiin lopuksi laivoilla eri kohteisiin.[142]
Egyptiläinen kieli ja kulttuuri hävisivät ihmisten tietoisuudesta ensimmäisellä vuosituhannella. Egyptistä tuli pääosin kristitty jo 200-luvulla, ja egyptiläinen kirjoitus, muinaisuskonto ja samalla kulttuuri olivat käytännössä kadonneet viimeistään 500-luvulla, kun viimeinen temppeli suljettiin[143]. Varhaiskristityt ja varhaismuslimit näkivät egyptiläisten rakennukset ja perinteet pakanallisina, joten he hävittivät niitä järjestelmällisesti. Jäljelle muinaisesta Egyptistä jäi vain se kuva, joka välittyi Raamatun ja Koraanin kertomuksista[144] sekä jonkin verran myös Herodotoksen ja Manethon teoksista, joista niistäkin jälkimmäisestä säilyi vain lainauksia eräiden myöhempien kirjoittajien teoksissa. Kuva muinaisesta Egyptistä perustui Roomassa ja muualla Euroopassa harhakäsityksiin aina uudelle ajalle asti[145].
Egyptiläinen tutkija Okasha El-Daly on kerännyt keskiaikaista arabiankielistä Egypti-kirjallisuutta ja todennut, että arabitutkijat olivat kiinnostuneita tutkimaan ja selittämään muinaisen Egyptin kieltä ja kulttuuria, lähinnä koptilaisten lähteiden kautta. Kyvyttömyys tulkita hieroglyfejä sekä muinaisen perinteen katkeaminen estivät kuitenkin historiallisesti todenmukaisen kuvan luomisen.[146]
Tärkeässä osassa egyptologian tieteen synnyssä oli Ranskan keisari Napoleon Bonaparten sotaretki Egyptiin vuonna 1798. Napoleon vei maahan suuren joukon tiedemiehiä, jotka alkoivat tutkia egyptiläisiä monumentteja johdonmukaisesti.[147]. Hieroglyfejä oli yritetty tulkita jo 1400-luvulta lähtien, mutta vasta ranskalainen Jean-François Champollion onnistui ratkaisemaan niiden arvoituksen 1820-luvulla Rosettan kiven avulla. Kun egyptiläisten kirjoituksia pystyttiin näin lukemaan, heräsi heidän historiansa ja kulttuurinsa jälleen eloon. Kiinnostus maan kulttuuriin kasvoi, ja Egyptin rakennelmia ja aarteita ostettiin ja ryövättiin lukemattomin määrin eri puolille maailmaa tai käytettiin rakennusmateriaaliksi. Ensimmäiset tieteelliset hautatutkimukset aloitettiin 1800-luvun lopulla, ja merkittäviä löytöjä on tehty nykyaikaan saakka. Yksi tunnetuimpia löytöjä oli Howard Carterin vuonna 1922 löytämä Tutankhamonin hauta.[148]
Egyptiläisten muinaismuistojen kokoelmat ovat olleet monen suuren museon suosituimpia ja laajimpia osastoja 1800-luvulta alkaen. Merkittäviä egyptiläisiä kokoelmia sisältävät etenkin Kairon Egyptiläinen museo, Lontoon British Museum, Berliinin egyptiläinen museo, Pariisin Louvre, Torinon egyptiläinen museo ja New Yorkin Metropolitan Museum of Art.[149][150] Gizaan on tarkoitus avata vuonna 2015 Suuri egyptiläinen museo, jonne asetetaan näytteille 100 000 muinaisegyptiläistä esinettä[151].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
