Suomen ruotsalainen kansanpuolue[10] (lyhenne RKP,[11] ruots. Svenska folkpartiet i Finland, lyh. SFP) on suomalainen liberaali[3] puolue, joka edustaa pääasiassa Suomen ruotsinkielistä väestönosaa eli suomenruotsalaisia. RKP:n nykyinen puheenjohtaja on Anders Adlercreutz ja puoluesihteeri Fredrik Guseff.
| Suomen ruotsalainen kansanpuolue | |
|---|---|
| Svenska folkpartiet i Finland | |
|
|
|
| Perustettu | 1906 |
| Puheenjohtaja | Anders Adlercreutz |
| Puoluesihteeri | Fredrik Guseff[1] |
| Varapuheenjohtajat |
|
| Ideologia | |
| Poliittinen kirjo | keskusta-oikeisto |
| Toimisto |
Simonkatu 8 A 00101 Helsinki |
| Äänenkannattaja | Medborgarbladet |
| Jäsenmäärä | 26 482 (2013)[8] |
| Kansanedustajia |
9 / 200 |
| Europarlamentaarikkoja |
1 / 14 |
| Kunnanvaltuustot |
463 / 8 859 |
| Aluevaltuustot |
76 / 1 379 |
| Kansainväliset jäsenyydet |
– Liberal International[9] – Euroopan liberaalidemokraattinen puolue |
| Naisjärjestö | Svenska Kvinnoförbundet |
| Nuorisojärjestö | Svensk Ungdom |
| Opiskelijajärjestö | Liberaalit Opiskelijat LSK |
| Kotisivu |
rkp |
RKP on saanut eduskuntavaaleissa sotien jälkeen kymmenkunta paikkaa. Suhteellisesta pienuudestaan huolimatta RKP on päässyt usein hallitukseen. Puolue on ollut mukana enemmistössä Suomen itsenäisyyden ajan hallituksista ja jokaisessa hallituksessa vuosina 1979–2015 ja vuodesta 2019 lähtien. Vuonna 2015 RKP jäi Sipilän hallituksen ulkopuolelle, mikä katkaisi puolueen 36 vuoden yhtäjaksoisen edustuksen hallituksessa.[12]
RKP oli pitkään Suomen ainoa alueellinen puolue.[5] Eduskuntavaaleihin 2007 RKP osallistui vain kaksikielisissä Helsingin, Uudenmaan, Vaasan ja Varsinais-Suomen vaalipiireissä. Eduskuntavaaleissa 2011 puolueella oli ensimmäisen kerran ehdokkaita Lapin vaalipiirissä.[13] Ruotsalaiseen eduskuntaryhmään kuuluu perinteisesti myös Ahvenanmaan vaalipiirin edustaja, vaikka hän ei olisikaan RKP:n kansanedustaja. RKP on osallistunut yhä useammassa vaalipiirissä eduskuntavaaleihin, mutta puolue saa pääosan kannatuksestaan perinteisiltä kannatusalueiltaan. Aluevaaleissa puolueella on ollut ehdokkaita 16 hyvinvointialueella 21 alueesta ja jokaisella ek-vaalipiirin alueella.
RKP:n nuorisojärjestö on Svensk Ungdom, opiskelijajärjestö Liberaalit Opiskelijat LSK ja naisjärjestö Svenska Kvinnoförbundet. RKP:llä on viisi piirijärjestöä, joista Helsinki, Uusimaa, Turunmaa ja Pohjanmaa toimivat vaalipiiriensä alueilla. Muissa vaalipiireissä hajanaisesti toimivia osastoja yhdistää muun Suomen piiri.[14]
- Pääartikkeli: Liberalismi
RKP:n pääideologia on liberalismi. Periaateohjelmassaan (2016) RKP nostaa arvoikseen ihmisten kunnioittamisen, yksilön vapaudet ja oikeudet, tasa-arvon sekä sosiaalisen ja globaalin vastuun. RKP:n puolueohjelman prioriteetteja ovat pohjoismaisuus ja kaksikielisyys.[3]
RKP syntyi Ruotsalaisen puolueen pohjalle joka puolusti pääosin ruotsinkielisen yläluokan asemaa. RKP:sta syntyi koko ruotsinkielistä väestöä puhutteleva liike. Vuonna 1919 valtiomuotokysymys johti puolueen jakautumiseen. Puolueen tasavaltalainen vähemmistö järjestäytyi ensin puolueen sisällä Ruotsalaiseksi Vasemmistoksi ja sittemmin omaksi puolueeksi (1931). Nimestään huolimatta ryhmittymä oli luonteeltaan ei-sosialistinen.[15]
RKP on porvarillinen puolue, jonka sisältä löytyy niin liberaali, konservatiivinen kuin agraarikin siipi. Muihin eduskuntapuolueisiin verrattuna RKP:n ohjelmassa kielikysymys saa suurta huomiota. Monissa muissa kysymyksissä puolue on hyvin hajanainen, koska sillä on äänestäjiä pohjalaisista maanviljelijöistä eteläsuomalaisiin liberaaleihin.lähde?
.jpg)
RKP on perinteisesti kannattanut vahvaa kaksikielisyyttä (Ahvenanmaata lukuun ottamatta), pohjoismaalaistyyppistä sosiaaliturvaa, ympäristöasioiden huomioon ottamista ja ruotsinkielisen vähemmistön oikeuksien takaamista ylipäätään. Europarlamentissa RKP kuuluu Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään. Puolue on ollut EU-yhdentymisen kannattaja, ja kesäkuussa 2016 se asettui kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.[16]
RKP kannattaa markkinataloutta ja vapaata kilpailua. Veronalennukset lisäisivät sen mielestä ihmisten motivaatiota käydä töissä. Ulkopolitiikassa puolue on kannattanut perinteisesti pohjoismaista yhteistyötä.lähde?
Puolueelle ominaista on ruotsin aseman kielen korostamisen lisäksi arvoliberalismi tiettyjen kysymysten kohdalla. RKP esimerkiksi kannattaa homo- ja lesbopareille yhtä laajaa adoptio-oikeutta kuin heteropareille.[17] Tähän sisältyisi myös mahdollisuus ulkoiseen adoptioon. Homoparien sisäistä adoptio-oikeutta vastaan ei äänestänyt vuonna 2009 yksikään RKP:n kansanedustaja.[18] Kuitenkin viisi RKP:n kansanedustajaa asettui tukemaan Minna Sirnön ehdottamaa seksin yleistä ostokieltoa vuonna 2006. Kolme puolueen edustajaa äänesti myös seksin myynnin kieltämisen puolesta.[19]
Astrid Thors on arvostellut nuuskan myyntikieltoa,[20] ja myös RKP:n eduskuntaryhmä on ajanut nuuskan laillistamista.[21]
Puolueen edellinen puheenjohtaja Stefan Wallin on ilmoittanut RKP:n olevan perussuomalaisten vastavoima.[22]
Kevään 2011 hallitusneuvotteluissa puolue vastusti talousrikosten rangaistusten koventamista. Samoissa neuvotteluissa RKP esitti harmaan talouden torjuntaa pohtineen työryhmän muistiosta poistettavaksi muun muassa kohtia, joissa viranomaisten välistä tiedonsaantia olisi vaadittu parannettavaksi ja hallintorekisteröityjä tilejä hallinnoivia pankkeja olisi velvoitettu selvittämään sijoittajien henkilöllisyys. Helsingin Sanomat piti RKP:n toimia harmaan talouden kitkemisen vesittämisenä, vaikkakin puolue sanookin pitävän talousrikollisuuden torjuntaa tärkeänä. Muistiota kommentoinut harmaan talouden tutkija Markku Hirvosen mielestä RKP:n kannat johtuivat puolueen taustavaikuttajista, kuten suursijoittajista.[23][24]
Tausta
1800-luvulla svekomanian poliittiseksi ilmentymäksi perustettiin Ruotsalainen puolue. Ruotsalainen puolue oli lähinnä parlamentaarikkojen ympärille muodostuva parlamentaarinen eliittipuolue, joka puolusti ruotsinkielisen yläluokan asemaa.[5][26]
Suomen muututtua demokratiaksi puolue vaihtoi nimensä Ruotsalaiseksi kansanpuolueeksi. Kun fennomania oli sivistyksellisesti radikaali, mutta poliittisesti konservatiivinen liike, perustui svekomania pääasiassa liberaalille arvopohjalle.[27] Valtaosa Liberaalisen puolueen jäsenistöstä siirtyi Ruotsalaiseen puolueeseen 1880-luvun aikana.[28]
Ruotsalaisen kansanpuolueen perustaminen
Ruotsalainen kansanpuolue perustettiin Eduskuntauudistuksen jälkeen Helsingissä 20.–21. toukokuuta 1906, jolloin puolueen nimi muutettiin Svenska Folkpartietiksi. RKP:n ensimmäisen tavoiteohjelman painopiste oli ruotsinkielistä väestöä koskevissa kieli- ja sivistyskysymyksissä minkä lisäksi puolue määritteli itsensä perustuslailliseksi ja kannatti laajennettua kansanedustusta.[29]
Oleellista puolueohjelman kannalta oli nimikysymyksen ratkaiseminen kansanpuolue-ilmaisuun eikä ainoastaan kulttuuriliitoksi, jota oli myös ehdotettu. Sosiaalisen ohjelman osalta puolue päätyi väljään kompromissiin, joka yhdisti koko ruotsinkielistä väestöä mahdollisimman yhteisesti.[29] Puolueen tavoitteena oli kieliryhmän kokoaminen yhteen ja yhtenäisen puolueen rakentaminen yhteiskuntaluokkaan katsomatta ja tärkeimmäksi kysymykseksi nousi kielikysymys.[30] RKP oli alkuvuosinaan konservatiivisin ja oikeistolaisin Suomen puolueista.[31]
RKP sai vuoden 1910 vaaleissa historiansa korkeimman ääniosuuden (13,5 %) ja lähes kaikkien ruotsinkielisten äänet, mutta sen jälkeen puolueen suosio on laskenut ruotsinkielisen väestöpohjan kaventuessa. Sosiaalisista kysymyksistä muodostui puolueen pitkäaikainen kiistan ja erimielisyyden aihe. Puolueen perustajajäsen Axel Lille kannatti voimakkaan vapaamielistä ja reformiystävällistä linjaa, jota mukaillen puolue tarkisti linjaansa vuoden 1914 Loviisan puoluekokouksessa. Uusi ohjelma herätti kuitenkin alusta asti vastustusta ja hajotti puoluetta, joten se poistettiin puolueen linjauksista vuonna 1917. Vuonna 1917 RKP:n ohjelma muodostui kaksitahoiseksi, jossa se liittyi toisaalta suomalais-valtakunnallisiin ja toisaalta ruotsalais-kansallisiin tavoitteisiin.[29]
Vuonna 1919 valtiomuotokysymys johti jakautumiseen RKP:ssa. Tasavaltalainen vähemmistö järjestäytyi ensin puolueen sisällä Ruotsalaisen Vasemmisto-fraktioksi, joka myöhemmin (1931) jakautui omaksi puolueekseen. Nimestään huolimatta ryhmittymä oli olemukseltaan ei-sosialistinen.[15] 1920-luvulla RKP:n puoluejohto joutui arvostelun kohteeksi, niin oikeistokonservatiivien kuin taloudellisten intressipiirien toimesta. Arvostelun esittäjät halusivat antaa suurempaa painoa yhteistyön muodostamiseksi suomenkielisten porvaripiirien kuin ruotsalais-kansallisten turvallisuusvaatimusten läpiviemiselle. Puolueen kiinteyttä koetteli myös Ahvenanmaan kysymyksen jälkinäytös ja puolue pyrki hälventämään ristiriitoja ja vakauttamaan sisäistä tilannetta. Puolueen ohjelmiin tuli mukaan kompromissiratkaisun ajatus, jossa opposition vaatimukset pyrittiin ottamaan huomioon kuitenkin pitäen kiinni yhdistävistä ohjelmakysymyksistä. Ideologisesti katsottuna liberalismin ajatus voimistui puolueessa.[32] 1920-luvun ajanjaksolla RKP siirtyi kohti poliittista keskustaa.[31]
Puolueen enemmistöön kuulunut oikeistosiipi tuki Lapuan liikkeen kommunisminvastaisia toimia, ja liike oli voimissaan RKP:n ydinkannatusalueella ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Talonpoikaismarssille osallistuneesta 12000:sta talonpojasta noin 2000 oli ruotsinkielisiä.
Ennen pitkää enimmäkseen IKL:n voimakkaan aitosuomalaisuuden sekä äärioikeiston nousun vuoksi RKP oli valmis tekemään yhteistyötä myös SDP:n kanssa, mikä tiivistyi maltillisesta porvaristosta ja sosiaalidemokraateista muodostuneessa rauhanoppositiossa. Lähentymiseen vaikutti osaltaan myös Risto Rytin sekä Väinö Tannerin poliittinen yhteistyökyky.[33]
Toisen maailmansodan jälkeen
RKP hyväksyi kesäkuussa 1964 uuden puolueohjelman, joka poikkesi suuresti edellisestä. Aktiivisimmin uuden ohjelman laatimista ajoivat puolueen nuorisojärjestön, Svensk Ungdomin, piirit. RKP:n uusi puolueohjelma poikkesi varhaisemmasta olemalla laaja, kaikkia poliittisen toiminnan alueita koskeva tavoitteiden ja vaatimusten, yhteiskunnallisten ongelmien ja niihin ehdotettujen ratkaisujen yksityiskohtainen esittely. Ohjelmassa ei myöskään rajoituta vain ruotsinkielistä kansanosaa koskeviin kysymyksiin.[34]
Ideologisesti RKP tuli varsinkin talouspolitiikan osalta lähelle kokoomusta olevaa porvarillista näkemystä. Sosiaali- ja terveyspolitiikan osalta puolueen ohjelma sisälsi eräitä hyvinkin "vasemmistosuuntaisia vaatimuksia". Puolue tosin poisti äänestyksen jälkeen luonteensa määrittelystä sanan porvarillinen, joka sillä ainoana puolueena ohjelmassa oli tähän asti vielä ollut.[35]
Sittemmin hyvin yhteistyöhaluisen linjan omaksuneena puolue on pienestä koostaan huolimatta oli yhtäjaksoisesti mukana kaikissa Suomen hallituksissa vuosien 1975 ja 2015 välillä. Kun virkamieshallitukset ja SDP:n yksinään muodostama Paasion II hallitus jätetään laskematta, oli RKP kaikissa kokoomushallituksissa vuosien 1968 ja 2015 välillä. Kaikkiaan se on ollut mukana 49:ssä Suomen itsenäisyyden ajan 72:sta hallituksesta. [36] Ainoa RKP:tä edustanut Suomen pääministeri on ollut puolueen silloinen puheenjohtaja Ralf Törngren, joka johti puolen vuoden ajan Törngrenin hallitusta vuonna 1954.[37]
RKP:n tunnus 1996-2000.
RKP:n tunnus 2000-2006.
RKP:n tunnus 2006-2012.
RKP:n tunnus vuodesta 2012 lähtien.
Eduskuntaryhmä
- Pääartikkeli: Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalaista kansanpuoluetta eduskunnassa edustaa Ruotsalainen eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii RKP:n kansanedustajien sekä Ahvenanmaan vaalipiirin kansanedustajan yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän valtiopäiväkaudella 2019–2023 muodostaa 10 kansanedustajaa. Ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Anders Adlercreutz.
Jäsenjärjestöt
RKP:n jäsenjärjestöjä ovat Svensk Ungdom, Svenska Kvinnoförbundet ja Svenska Seniorer i Finland.[38]
Erityisyhdistykset
RKP:n erityisyhdistyksiä ovat Intresseföreningen för barnfamiljer, Intresseföreningen för finlandssvenska teckenspråkiga, Kristet Samhällsansvar i Finland, Liberaalinen tulevaisuus, Liberalt initiativ, Multicultural Finland, Nätverk för tvåspråkiga i Finland, SFP i Bryssel, Svenska folkpartiets Moderater, Svenska framtidsförbundet ja Svenska löntagare.[38]
Lähisäätiöt
RKP on liitetty moniin uutisiin koskien joukkoa säätiöitä, kuten esimerkiksi Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet i Finland ja Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland.
Puolueen oman ilmoituksen mukaan vuonna 2002 RKP:lla oli 34 063 jäsentä, joista miehiä oli 17 572 ja naisia 16 491.[39] Kauppalehden mukaan vuonna 2011 RKP:lla oli 28 000 jäsentä.[40] Suomen väestöstä on ruotsinkielisiä 289 951 henkeä (5,4 %).[41] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa RKP:n kannatus puolestaan oli 4,28 prosenttia.
.png)
Eduskuntavaalit
RKP nousi Vaasan vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi keskustan ohi eduskuntavaaleissa 2019.[42]
| Vaalit | Johtaja | Kannatus | Paikat | +/– | Hallitus | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Äänet | % | |||||
| 1907 | Axel Lille | 112 267 | 12,6 % | 24 / 200 |
UUSI | Senaatti |
| 1908 | 103 146 | 12,74 % | 25 / 200 |
 1 | ||
| 1909 | 104 191 | 12,31 % | 25 / 200 |
 0 | ||
| 1910 | 107 121 | 13,53 % | 26 / 200 |
1 | ||
| 1911 | 106 810 | 13,31 % | 26 / 200 |
0 | ||
| 1913 | 94 672 | 13,07 % | 25 / 200 |
 1 | ||
| 1916 | 93 555 | 11,76 % | 21 / 200 |
4 | ||
| 1917 | Eric von Rettig | 108 190 | 10,90 % | 21 / 200 |
0 |
Svinhufvud I/Paasikivi I/Ingman I |
| 1919 | 116 582 | 12,13 % | 22 / 200 |
1 |
K. Castrén | |
| Oppositio | ||||||
| Erich | ||||||
| 1922 | 107 414 | 12,41 % | 25 / 200 |
3 |
Oppositio | |
| 1924 | 105 733 | 12,03 % | 23 / 200 |
2 |
Ingman II | |
| Oppositio | ||||||
| 1927 | 111 005 | 12,20 % | 24 / 200 |
1 |
Oppositio | |
| 1929 | 108 886 | 11,45 % | 23 / 200 |
1 |
Oppositio | |
| 1930 | 113 318 | 10,03 % | 20 / 200 |
3 |
Svinhufvud II/Sunila II | |
| 1933 | 115 433 | 10,42 % | 21 / 200 |
1 |
Kivimäki | |
| 1936 | Ernst von Born | 131 440 | 11,20 % | 21 / 200 |
0 |
Oppositio |
| Cajander II | ||||||
| 1939 | 124 720 | 9,61 % | 18 / 200 |
3 |
Ryti I/Ryti II/Rangell/ Linkomies/U. Castrén/Paasikivi II | |
| 1945 | 134 106 | 7,90 % | 14 / 200 |
4 |
Paasikivi III/Pekkala | |
| 1948 | Ralf Törngren | 137 981 | 7,34 % | 13 / 200 |
1 |
Oppositio |
| Kekkonen I | ||||||
| 1951 | 130 524 | 7,20 % | 14 / 200 |
1 |
Kekkonen II/Kekkonen III/ Kekkonen IV/Tuomioja | |
| 1954 | 135 768 | 6,76 % | 12 / 200 |
2 |
Törngren | |
| Oppositio | ||||||
| Fagerholm II/Sukselainen I | ||||||
| 1958 | Lars Erik Taxell | 126 365 | 6,50 % | 13 / 200 |
1 |
Fagerholm III/Sukselainen II |
| Oppositio | ||||||
| 1962 | 140 689 | 6,11 % | 13 / 200 |
0 |
Karjalainen I/Virolainen | |
| 1966 | 134 832 | 5,69 % | 11 / 200 |
2 |
Oppositio | |
| Koivisto I | ||||||
| 1970 | Jan-Magnus Jansson | 135 465 | 5,34 % | 11 / 200 |
0 |
Karjalainen II |
| Oppositio | ||||||
| 1972 | 130 407 | 5,06 % | 9 / 200 |
2 |
Sorsa I | |
| 1975 | Carl Olof Tallgren | 128 211 | 4,66 % | 9 / 200 |
0 |
Miettunen II/Miettunen III/Sorsa II |
| 1979 | Pär Stenbäck | 122 418 | 4,23 % | 9 / 200 |
0 |
Koivisto II/Sorsa III |
| 1983 | 137 423 | 4,61 % | 10 / 200 |
1 |
Sorsa IV | |
| 1987 | Christoffer Taxell | 152 597 | 5,30 % | 12 / 200 |
2 |
Holkeri |
| 1991 | Ole Norrback | 149 476 | 5,48 % | 11 / 200 |
1 |
Aho |
| 1995 | 142 874 | 5,14 % | 11 / 200 |
0 |
Lipponen I | |
| 1999 | Jan-Erik Enestam | 137 330 | 5,12 % | 11 / 200 |
0 |
Lipponen II |
| 2003 | 128 824 | 4,61 % | 8 / 200 |
3 |
Jäätteenmäki/Vanhanen I | |
| 2007 | Stefan Wallin | 126 520 | 4,57 % | 9 / 200 |
1 |
Vanhanen II/Kiviniemi |
| 2011 | 125 785 | 4,28 % | 9 / 200 |
0 |
Katainen/Stubb | |
| 2015 | Carl Haglund | 144 802 | 4,9 % | 9 / 200 |
0 |
Oppositio |
| 2019 | Anna-Maja Henriksson | 139 640 | 4,5 % | 9 / 200 |
0 |
Rinne/Marin |
| 2023 | 133 518 | 4,3 % | 9 / 200 |
0 |
Orpo | |
Huomiot
Kuntavaalit
 |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Kunnallisvaalit väliltä 1918 - 1920 ja 1947 puuttuvat kokonaan. |
| Vuosi | Valtuutettuja | Kannatus | |
|---|---|---|---|
| 1921 | 7 414 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 326 302 | 55,5 % |
| 1922 | 7 791 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 318 945 | 59,8 % |
| 1923 | 8 245 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 308 398 | 62,0 % |
| 1924 | 8 507 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 287 137 | 61,1 % |
| 1925 | 7 079 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 375 777 | 59,0 % |
| 1928 | 3 986 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 320 335 | 42,6 % |
| 1930 | 7 3 819 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 474 355 | 62,07% |
| 1933 | 7 815 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 518 258 | 62,10% |
| 1936 | 7 459 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto) | 581 114 | 62,36 % |
| 1950 | 109 200 | 7,25 % | |
| 1953 | 120 544 | 6,85 % | |
| 1956 | 101 637 | 6,08 % | |
| 1960 | 124 024 | 6,32 % | |
| 1964 | 120 860 | 5,64 % | |
| 1968 | 754 | 126 902 | 5,60 % |
| 1972 | 647 | 130 136 | 5,20 % |
| 1976 | 673 | 126 189 | 4,70 % |
| 1980 | 676 | 128 308 | 4,68 % |
| 1984 | 701 | 137 837 | 5,11 % |
| 1988 | 712 | 139 209 | 5,29 % |
| 1992 | 664 | 133 633 | 5,02 % |
| 1996 | 671 | 129 518 | 5,45 % |
| 2000 | 644 | 113 170 | 5,09 % |
| 2004 | 636 | 124 011 | 5,19 % |
| 2008 | 511 | 119 896 | 4,70 % |
| 2012 | 480 | 117 865 | 4,70 % |
| 2017 | 471 | 125 518 | 4,9 % |
| 2021 | 463 | 121 494 | 5,0 % |
Europarlamenttivaalit
Presidentinvaalit
|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Aluevaalit
| Vuosi | Valtuutetut | Äänet | |
|---|---|---|---|
| 2022 | 76 | 91 409 | 4,9 % |
- Katso myös Luettelo RKP:n kansanedustajista
Puheenjohtajat
- Axel Lille (1906–1917)
- Eric von Rettig (1917–1934)
- Ernst von Born (1934–1945 ja 1955–1956)
- Ralf Törngren (1945–1955)
- Lars Erik Taxell (1956–1966)
- Jan-Magnus Jansson (1966–1973)
- Kristian Gestrin (1973–1974)
- Carl Olof Tallgren (1974–1977)
- Pär Stenbäck (1977–1985)
- Christoffer Taxell (1985–1990)
- Ole Norrback (1990–1998)
- Jan-Erik Enestam (1998–2006)
- Stefan Wallin (2006–2012)
- Carl Haglund (2012–2016)
- Anna-Maja Henriksson (2016–2024)
- Anders Adlercreutz (2024–)
Puoluesihteerit
- 1906–1913: Kristian von Alfthan
- 1920–1938: Rafael Colliander
- 1943–1947: Henrik Antell
- 1957–1971: Patrik Lilius
- 1971–1976: Henry Olander
- 1977–1980: Bengt Bergman
- 1981–1995: Peter Stenlund
- 1996–2001: Peter Heinström
- 2002–2005: Berth Sundström
- 2005–2010: Ulla Achrén
- 2010–2015: Johan Johansson
- 2016– Fredrik Guseff
Eduskuntaryhmän puheenjohtajat
- Vilhelm Rosenqvist (1907–1909)
- Karl Söderholm (1909–1914)
- Gösta Stenbäck (1914–1917)
- Karl Söderholm (1917)
- Ernst Estlander (1917–1924)
- Ragnar Furuhjelm (1924–1933)
- Ernst von Born (1933–1935)
- Ragnar Furuhjelm (1935–1944)
- Levi Jern (1944–1945)
- John Österholm (1945–1960)
- Sven Högström (1960–1964)
- Grels Teir (1964–1965)
- Kurt Nordfors (1965–1966)
- Grels Teir (1966–1968)
- Carl Olof Tallgren (1968–1970)
- Grels Teir (1970–1972)
- Carl Olof Tallgren (1972–1974)
- Henrik Westerlund (1974–1983)
- Ole Norrback (1983–1987)
- Elisabeth Rehn (1987–1990)
- Jörn Donner (1990–1991)
- Boris Renlund (1991–1995)
- Eva Biaudet (1995–1999)
- Ulla-Maj Wideroos (1999–2003)
- Christina Gestrin (2003–2004, 2004–2007)
- Ulla-Maj Wideroos (2007–2011)
- Mikaela Nylander (2011–2015)
- Anna-Maja Henriksson (2015–2016)
- Stefan Wallin (2016–2018)
- Thomas Blomqvist (2018–2019)
- Anders Adlercreutz (2019–2023)
- Otto Andersson (2023–)
Entisiä ministereitä
- Eva Biaudet
- Gustav Björkstrand
- Thomas Blomqvist
- Leo Ehrnrooth
- Ragnar Granvik
- Carl Haglund
- Anna-Maja Henriksson
- Carl-Olaf Homén
- Sven Högström
- Ralf Törngren
- Bertel Lindh
- Nils Meinander
- Torsten Nordström
- Axel Palmgren
- Hjalmar Procopé
- August Ramsay
- Elisabeth Rehn
- Julius Stjernvall
- J.O. Söderhjelm
- Grels Teir
- Astrid Thors
- Stefan Wallin
- Ulla-Maj Wideroos
- Rolf Witting
Nykyisiä poliitikkoja
- Anders Adlercreutz (puoluejohtaja, kansanedustaja, opetusministeri, entinen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri)
- Otto Andersson (kansanedustaja)
- Sandra Bergqvist (kansanedustaja, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri)
- Eva Biaudet (kansanedustaja, entinen peruspalveluministeri)
- Christoffer Ingo (kansanedustaja)
- Anders Norrback (kansanedustaja)
- Mikko Ollikainen (kansanedustaja)
- Joakim Strand (kansanedustaja, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri)
- Henrik Wickström (kansanedustaja)
Euroopan parlamentin jäsenet
- Elisabeth Rehn (1995–1996)
- Astrid Thors (1996–2004)
- Henrik Lax (2004–2009)
- Carl Haglund (2009–2012)
- Nils Torvalds (2012–2024)
- Anna-Maja Henriksson (2024–)
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
