From Wikipedia, the free encyclopedia
Qatarin modernin historian voidaan katsoa alkaneen 1700-luvulla, jolloin Bani Utba -klaanit vaelsivat Arabian niemimaan sisäosista Persianlahden rannikolle. Näiden klaanien joukosta Al Thani -suku sai hallintaansa Qatarin niemimaan.[1][2] 1700-luvulla alueelle saapuivat myös britit, jotka pyrkivät vahvistamaan omaa kauppavaltaansa alueella. Britit ottivat Persianlahden rannikkovaltiot suojelukseensa ja suojasivat aluetta ulkoisilta uhkilta. Al-Thani -suku liittoutui brittiläisten kanssa, ja sama suku on maassa vallassa edelleen.[3] Alueelta löydettiin öljyä toisen maailmansodan kynnyksellä, mutta varoja päästiin hyödyntämään vasta sodan päätyttyä. Öljyvarojen ansiosta maa vaurastui, mutta toisaalta öljytuloista ei hyötynyt tavallinen kansa.[4]
Itsenäisenä valtiona Qatar on nuori. Maa itsenäistyi Ison-Britannian vetäydyttyä Persianlahden alueelta vuonna 1971.[5][6] Öljyvarantojensa vuoksi Qatar oli jo itsenäistyessään vauras. Öljyvarat ovat tuoneet Qatarille taloudellisen riippumattomuuden ja vaikutusvaltaa. Toisaalta maa on kärsinyt viileistä suhteista naapurimaihinsa.[7][8]
Varhaisimmat todisteet ihmisasutuksesta pienellä Qatarin niemimaalla, ovat peräisin 7000-luvulta eaa. Tähän aikaan alueen ilmasto oli nykyistä kosteampi ja mahdollisti metsästäjä-keräilijöille villiviljan keruun ja sisämaan makeanveden lähteet. 5000-luvulla eaa. Persianlahden ilmasto muuttui huomattavasti kuivemmaksi. Tämä ilmastonmuutos laukaisi varhaisen kaupungistumisen Mesopotamiassa, Egyptissä ja Indusjoen laaksossa. Näiden kolmen suuren siviilisaation kauppiaat ovat kuitenkin jättäneet Qatarin niemimaalle hyvin vähän jälkiä. Tämä johtunee siitä, että niemimaalla ei ollut vakituista asutusta. On mahdollista, että Qatarin niemimaa oli tuohon aikaan osa Dilmunia, joka mesopotamialaisissa lähteissä mainitaan kauppakumppanina Indusjoen laaksoon johtaneen kauppareitin varrella. Dilmunin tarkka sijainti on epäselvä, mutta sen otaksutaan olevan nykypäivän Bahrainin saari.[9]
Muinaisen Mesopotamian ja Indus-kulttuurin välisestä kaupasta on sekä kirjallisia että arkeologisia todisteita. Kauppatavaran sisällöstä ei ole saatu yhtä varmoja todisteita. Mesopotamiaan lähetettyjen tavaroiden joukossa oli jalopuuta, norsunluuta, lapislatsulia, kultaa ja muita ylellisyystavaroita, kuten lasitettuja kivihelmiä. Mesopotamiasta lähetettiin hopeaa, tinaa, villatekstiilejä, oliiviöljyä ja viljaa. Kaupan tärkeyttä osoittaa se, että Dilmunissa käytetyt painot ja mitat olivat identtisiä Indusjoen laaksossa käytettyjen mittojen ja painojen kanssa, joita ei Mesopotamiassa ollut käytössä. 1000-luvulla eaa. kaupankäynti väheni, kun Mesopotamian kansat suuntasivat huomionsa pohjoiseen ja länteen. Samaan aikaan Itä-Arabian seemiläiset heimot alkoivat siirtyä paimentolaisiksi, jotka käyttivät juhtinaan kesyjä kameleita. Uudet kauppareitit heikensivät Persianlahden taloudellista merkitystä. Todisteita ihmisen toiminnasta Qatarin niemimaalla tänä ajanjaksolla on vain vähän.[9]
Qatarin niemimaan islamilaistuminen alkoi, kun muslimiarmeijat valloittivat alueen 700-luvulla. Alueen asukkaat näyttävät seuranneet heimojensa johtajia uuden uskonnon omaksumisessa. Klassisissa arabialaisissa kirjallisissa lähteissä on vain vähän mainintoja Qatarin alueesta tältä ajalta.[10] Alueen varhaisesta historiasta ennen 1700-lukua tiedetään vain hyvin vähän. Pääasiassa aluetta asuttivat beduiinit, jotka saivat elantonsa paimentolaisuudesta. Pieniä kalastajakyliä alueella oli vain muutamia.[11] Vasco da Gaman johdolla löydettiin meritie Euroopasta Intiaan 1400-luvun lopulla. Ensimmäisenä eurooppalaisvaltana Persianlahdelle tulivat meriteitse portugalilaiset. Portugalilaisissa 1500-luvun kartoissa on ensimmäistä kertaa nähtävillä Qatarin niemimaa, mutta hekin välttelivät alueen matalia ja laivoille vaarallisia rantoja.[12]
1700-luvulla Qatarin niemimaa oli Koillis-Arabiassa valtaa pitäneen Bani Khalid -heimoliiton hiipuvan vaikutusvallan alla.[10] Tällä ajanjaksolla alkoivat muodostua Persianlahden pienten rannikkovaltioiden esiasteet. Tällöin monet Arabian niemimaan arabiheimot- ja klaanit vaelsivat sisämaasta Persianlahden rannikolle, luultavasti paetessaan kuivuuden heikentämiä elinoloja.[13] Näitä siirtolaisia kutsuttiin yhdessä nimellä Bani Utba. Heidän joukossaan oli Al Sabah, Al Khalifa ja Al Jalahima -sukujen esivanhemmat. Näillä suvuilla tuli olemaan merkittävä osa Qatarin, Bahrainin ja Kuwaitn valtioiden muodostumisessa.[14] Alkujaan nämä klaanit siirtyivät Kuwaitin alueelle, mutta Al Khalifa ja Al Jalahima klaanit siirtyivät Qatariin 1760-luvulta alkaen. Heidän muuttonsa liikkeellepaneva tekijä on saattanut olla Al Sabah klaanin kasvava valta.[15]
Bahrainissa valtaan nousseen Al Khalifa -suvun jäsenet muuttivat Keski-Arabiasta Persianlahden rannikolle 1700-luvun alussa. He asettuivat ensin nykyisen Kuwaitin alueelle, mistä he siirtyivät nykyisen Qatarin alueelle vuonna 1766. Tämä sijainti oli siksi otollinen, että Qatarin niemimaalta saattoi vallata myös Bahrainin. Al Khalifa -suku ei kuitenkaan kyennyt pitämään hallussaan Qatarin niemimaata, vaan sen hallinta menetettiin toiselle Bani Utba -suvulle, Al Thaneille.[1][2] Al Thani -suvun tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta he olivat Qatarin niemimaalla jo ennen Al Khalifa -sukua.[1] Al Thanit hallitsivat Qatarin itäosia, ja he saivat hallintaansa myös Al Khalifojen valtaan kuuluneen, niemimaan pohjoisosassa sijainneen Al Zubarahin. Arabiklaanien tulo rannikolle muutti Persianlahden kaupallista tilannetta, kun Kuwait, Bahrain ja Al Zubarah nousivat keskeisiksi kauppapaikoiksi. Tuolloin Bahrainia hallinneen Al Khalifa -suvun valtaan kuulunut Al Zubarah oli vapaakauppa-alue, joka houkutteli vireän kauppiasyhteisön.[13] Kun Persiaa hallinneet Safavidit valloittivat Basran vuonna 1776, monet Basran kauppiaat pakenivat Al Zubarahiin ja kaupungin merkitys kasvoi entisestään.[10] Al Zubarah on nykyisin rauniokaupunki ja se on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon.[13]
Al Jalahima -klaani siirtyi Qatariin Bahrainin alueelta noin 1785. He perustivat niemimaan pohjoisosaan, muutaman kilometrin päähän Al Zubarahista, uuden siirtokunnan nimeltään Khor Hassan. Sen johtajana toimi Rahmah bin Jabir Al Jalahima. Hänen johdollaan Khor Hassanista kehitettiin laivastotukikohta, josta käsin hyökättiin kauppalaivoja vastaan kaikkialla Persianlahdella, erityisesti Al Khalifan perheen aluksiin.[10] Näihin aikoihin Persianlahti oli levotonta seutua, eurooppalaisvallat Portugali, Alankomaat ja Britannia pyrkivät luomaan alueelle tukikohtien verkoston Aasian kauppaa varten. Lisäksi alueen hallinnasta kamppailivat Oman ja al-Saud -suku, joka oli liittoutunut wahhabilaisten kanssa. Eurooppalaisvaltojen kilpailussa Britannialla oli yliote alueella, ja Oman liittoutui brittien kanssa.[16] Rahmah bin Jabir taas liittoutui Najdin ja wahhabilaisten kanssa. Tämä poliittis-uskonnollinen liitto hyökkäsi Qatariin vuonna 1787. Vuonna 1809 Rahmah ja wahhabiitit valloittivat al-Zubarahin ja alistivat koko Qatarin saman vallan alaisuuteen.[10] Rahmahin ja wahhabiittien liitto ei kestänyt kauan. Vuonna 1812 omanilaiset ajoivat wahhabiitit pois Qatarista, ja Rahmah vaihtoi uskollisuutensa näin Omanin puolelle.[10] Rahmah vastusti kuitenkin edelleen brittejä, jotka taas katsoivat että Qatarin rannikolla sijainnut Doha oli Bahrainin aluetta, jonka kanssa britit olivat myös tehneet liittolaissopimuksen. Tilanne johti siihen, että brittilaivasto pommitti Dohaa vuonna 1821. Muut alueen mahtisuvut halusivat pitää kiinni liittolaissopimuksesta brittiläisten kanssa, minkä johdosta nämä yhdistivät voimansa bin Jabiria vastaan. Bin Jabir sai surmansa epätoivoisessa taistelussa vuonna 1826.[17]
Qatarin niemimaalla ei ollut selkeää valtapoliittista hallitsijaa, sillä brittiläisten intresseissä oli Persianlahden rannikkoalueet.[3] Qatarin niemimaata eivät kyenneet hallitsemaan omanilaiset, eivätkä wahhabilaiset.[18] Aavikkoalueet jäivät näin paikallisten hallitsijoiden keskinäisen kilpailun kohteeksi. Ei tiedetä, että Qatarin aavikkoisella niemimaalla olisi ollut minkäänlaista kuningaskuntaa tai edes heimopäällikköä, joka olisi ollut ylitse muiden. Tämä tilanne muuttui, kun britit nostivat al-Thani -suvun suojelukseensa, jotta voisivat sen avulla pitää alueen kurissa.[3]
Al Thani -suvun vallan kasvaessa he joutuivat törmäyskurssille Bahrainin Al Khalifa -hallitsijasuvun kanssa.[19] Britit ottivat Bahrainin suojelukseensa, turvaten aluetta ulkovaltojen, Osmanien, Persian ja Saudi-Arabian muodostamilta uhilta.[19][18] Tähän suojelussopimukseen katsottiin kuuluneen myös Qatarin niemimaa, jossa vaikutti Bahrainin Al Khalifojen vaikutusvalta.[18] 1850-luvun puolivälistä lähtien Qatarin historiaa leimaa Muhammad al-Thanin ja hänen jälkeläistensä asteittainen nousu valtaan. Muhammad al-Thani oli suhteellisen varakas helmi- ja taatelikauppias, joka maallisten liiketoimiensa lisäksi toimi rukousjohtajana Dohan suurimmassa moskeijassa. Hänen kauttaan myös paikalliset heimot maksoivat vuotuiset kunnianosoituksensa Bahrainin hallitsijalle.[20]
Mohammed bin Thanin on täytyny pitää ystävällisiä suhteita Al-Khalifoihin, sillä hän naitti tyttärensä Al Khalifa -sukuun. 1860-luvulla tyytymättömyys Bahrainin valta-asemaan kuitenkin kasvoi Qatarin väestön keskuudessa. Al Khalifa -suvun edustaja koki olonsa turvattomaksi Dohassa, ja pakeni Khor Hassaniin vuonna 1867. Tämä sai Bahrainin hallitsija Muhammad al Khalifan hakemaan apua Abu Dhabin sheikiltä.[20] Vuonna 1867 heidän yhdistetty laivastonsa hyökkäsi Dohaan, tuhoten suuren osan kaupunkia. Brittien alueelle erilaisin suojelussopimuksin järjestelemä Pax Britannica oli sekasorrossa, kun Qatarilaiset heimot kokoontuivat ja purjehtivat Bahrainiin kostaakseen Qatariin kohdistuneen iskun.[19][20]
Britannia arvosteli Bahrainia suojelussopimuksen rikkomisesta, ja britit tekivät päätöksen, että tästä lähtien on käytännöllisempää hallita Qatarin niemimaan heimoja suoraan, Al Khalifa sheikkien heikentyneen auktoriteetin sijaan. Britit katsoivat, Muhammad al-Thani oli sopivin henkilö edustamaan Qatarin heimoja, jonka kanssa saattoi tehdä kauppaa. Vuonna 1868 Mohammed bin Thani teki brittien kanssa sopimuksen, jossa hän lupasi alistaa kaikki mahdolliset erimielisyydet Bahrainin kanssa brittien ratkaistavaksi. Tämä tarkoitti käytännössä, että Qatarissa valtaan noussut Al Thani -suku nostettiin tasaveroiseksi Bahrainin Al Khalifa -suvun kanssa.[19][20] Sopimus ei vielä tässä vaiheessa merkinnyt sitä, että al-Thaneista olisi tullut itsenäisen valtion hallitsijoita, mutta ei myöskään sitä, että britit olisivat voineet päättää kaikista Qatarin asioista.[19]
Myös osmanit hyväksyivät tämän Bahrainia ja Qataria koskeneen hallintojärjestelyn.[19] Samaan aikaan osmanit pyrkivät kuitenkin saamaan Arabian niemimaan tiukemmin kontrolliinsa, sillä wahhabilaiset saudit olivat kasvattamassa alueitaan.[21] Osmanit valtasivat al-Ahsan alueen Qatarin niemimaan tuntumassa vuonna 1871.[20] Muhammad al-Thani pysyi uskollisena briteille, mutta hänen poikansa Jassim al-Thani hyväksyi osmanien suojeluksen vuonna 1872. Tällöin Jassimista tuli osmanien silmissä Qatarin kuvernööri ja osa osmanivaltakunnan Najdin provinssia. Muhammad kuoli vuonna 1878, minkä jälkeen Jassim pyrki varmistamaan että hänen isänsä alaiset olisivat hallinnolle edelleen uskollisia.[21] Jassim pyrki kukistamaan Bahrainin vaikutusvallan Qatarin niemimaalla ja hän tuhosi al-Zubarahin kaupungin maan tasalle, missä oli noussut al-Naim -suvun johtama kapina, jota Bahrain tuki.[18] Jassim kääntyi osmanien puoleen Bahrainin hallinnon kaatamiseksi, mutta osmaneja ei kiinnostanut al-Thanien vallan kasvattaminen, vaan osmaneille tärkeintä oli brittien vallan rajoittaminen.[21] Sen sijaan osmanit lähettivät Mehmed Hafiz Paššan johtaman 200 miehen vahvuisen sotajoukon Dohaan vahvistamaan otettaan Qatarin niemimaasta. Jassim kieltäytyi yhteistyöstä, yhdisti voimansa sisämaan beduiinien kanssa ja kukisti osmanijoukon Al Wajbahin taistelussa vuonna 1893.[21][20] Tapauksen lopputulemana Mehmed Hafiz Pašša erotettiin ja Osmanien valtakunta tunnusti Jassimin suvereenin aseman Qatarin hallitsijana.[22]
Jassim oli 1900-luvun taitteessa Qatarin tärkein šeikki, mutta hänen asemastaan kiisteltiin hänen oman perheensä sisällä. Hänen veljensä Ahmad oli hänen tärkein haastajansa. Jassim halusi luoda läheiset suhteet wahhabilaisten saudien kanssa, jopa hyväksymällä heidän uskonsa. Ahmad taas olisi lähentynyt osmanien kanssa. Tämä kiista päättyi Ahmadin salamurhaan vuonna 1905. Jassim kuoli vuonna 1913, samana vuonna jolloin saudit ajoivat osmanit pois Arabian itäosista. Jassimin seuraajaksi nousi hänen poikansa Abdullah al-Thani.[23]
Abdullahin johtajuudesta kiisteltiin perheen sisällä alusta alkaen. Abdullahia vastustanut hovin siipi kääntyi saudien puoleen aseellisen tuen saamiseksi. Koska osmanit oli ajettu pois alueelta, ei Abdullahilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä brittien puoleen sotilaallisen ja diplomaattisen tuen saamiseksi.[23] Vuonna 1916, ensimmäisen maailmansodan aikana, Abdullah allekirjoitti brittien kanssa sopimuksen, missä britit ottivat Qatarin ja Abdullahin hallinnon suojelukseensa, vastineeksi siitä että britit ottivat hallintaansa Qatarin ulkopolitiikan.[11][23] Qatarista tuli näin vapaaehtoisesti brittiläinen protektoraatti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Osmanien valtakunnan seuraajavaltioksi muodostettiin Turkin valtio. Voittajavaltiot eivät sallineet Turkin alueisiin liitettäväksi niitä alueita, joiden katsottiin olevan osmanien alistamia.[24]
Vielä 1900-luvun alussa lähes koko Persianlahden itärannikon väestö asui pienissä kylissä. Talot oli rakennettu yleensä savesta. Merkittävin elinkeino oli helmenkalastus. Osa väestöstä eli nomadeina vaeltaen sisämaan keitaiden ja rannikon välillä.[4] Maa ei ollut vaurasta, ja kun Japanissa kasvoi voimakkaasti kasvatettujen helmien tuotanto, helmikauppa tyrehtyi ja maan taloudellinen tilanne heikkeni. Tilannetta synkensi 1930-luvun lama, jolloin helmien kysyntä hiipui. Tilanne oli katastrofi Persianlahden pienille kalastajakylille.[4][23]
Kassakriisissä Abdullah myönsi Anglo-Persian Oil Companyn (APOC) tytäryhtiölle öljynetsintäluvan vuonna 1926. Näitä oikeuksia laajennettiin vuonna 1935, kun britit vakuuttivat suojelevansa Qataria mahdolliselta ulkoiselta hyökkäykseltä, mikäli jokin kolmas osapuoli pyrkisi saamaan haltuunsa mahdolliset öljylöydökset. Tässä prosessissa öljy-yhtiö määritteli Qatarin rajat toimiluvan liitteenä olevaan karttaan. Samalla Britannia tunnusti Abdullahin pojan Hamadin Abdullahin seuraajaksi, pyrkiessään virtaviivaistamaan Al Thani -dynastian perimysjärjestystä. Öljyä löydettiin Qatarista vasta vuonna 1939. Tähän mennessä Qatarin talous ja yhteiskunta olivat jo syvässä kriisissä. Lisäksi Bahrain asetti Qatarin kauppa- ja matkasaartoon, joka oli seurausta uusista vihollisuuksista al-Zubarahissa, jossa öljy-yhtiöiden edustajat olivat vierailleet. Qatarin väkiluku väheni 1900-luvun alun 27 000 asukkaasta vain 16 000:een tai sen alle, vuoteen 1949 mennessä.[23] Monet kokonaiset suvut muuttivat kokonaan pois Qatarista, kuten sisämaata hallinnut al-Naim -suku. Al Naim -suku kuitenkin palasi 1950-luvulla takaisin Qatariin taloudellisen tilanteen kohentuessa ja liittoutui Al Thanien kanssa. Tämä oli siksikin merkittävä liitto, että alueen valtioiden itsenäistyessä, niiden rajat määritettiin pitkälti heimojen elinalueiden mukaan. Ilman tätä liittoa Qatarin maantieteelliset rajat olisivat saattaneet jäädä merkittävästi pienemmiksi, mikä olisi saattanut olla merkittävä tekijä maan itsenäisyyden toteutumisen kannalta. Sisämaan aavikkoalueet olivat ennen tätä liittoa vain löyhästi Al Thani -suvun vallan alla.[4]
Suuren öljylöydöksen Qatarin niemimaan Dukhanista teki Iraq Petroleum Company vuonna 1940.[4] Öljyä päästiin kuitenkin hyödyntämään vasta toisen maailmansodan päätyttyä. Öljyntuotanto kaupallisessa mittakaavassa alkoi vuonna 1949.[4][25] 1940- ja 1950-luvuilla öljyteollisuus oli käytännössä kokonaan länsimaisten yhtiöiden hallussa, ja ne myös sanelivat öljystä saatavat tulot. Öljymaissa tämä aiheutti tyytymättömyyttä, ja britit pyrkivät tekemään protektoraattien sheikkien ja emiirien kanssa näitä miellyttäviä sopimuksia.[4] Öljytulojen jako aiheutti tyytymättömyyttä myös Al Thani -dynastian sisällä. Valtataisteluun väsynyt Abdullah luopui vallasta vuonna 1949 ja hänen seuraajakseen nousi Ali al-Thani.[25] Tämä sai 1950-luvulla läpi sopimuksen, jossa öljytulot jaettiin puoliksi brittien hallinnoiman Iraq Petroleum Companyn ja Qatarin hallitsijasuvun kesken.[4]
Vuonna 1956 Ali sai kohdata kansan kapinan, kun panarabialaiset ja reformistit asettuivat tukemaan hallitsijasuvun tyytymättömiä jäseniä. Tämä sai Alin turvautumaan britteihin yhä vahvemmin, ja samalla hän alkoi valmistaa poikaansa Ahmadia seuraajakseen. Ali luopui vallasta Ahmadin hyväksi vuonna 1960. Ahmadin nostaminen Alin seuraajaksi aiheutti eripuraa hallitsijasuvun sisällä. Tilanteen rauhoittamiseksi Ahmad jakoi neljänneksen öljytuloista suoraan muille Al Thani -suvun jäsenille. Jakelupolitiikka kuninkaallisen perheen sisällä vaati julkisten menojen leikkauksia, mikä aiheutti tyytymättömyyttä Qatarin väestössä. Oppositiojohtajat perustivat vuonna 1963 kansallisen yhtenäisyyden rintaman ja vaativat kansallista lakkoa. Ahmad reagoi karkottamalla oppositiojohtajat ja vangitsemalla 50 huomattavaa henkilöä. Tilanne rauhoittui, mutta tyytymättömyys jatkui. Ahmad oleskeli tapahtuneen jälkeen enimmäkseen ulkomailla ja jätti päivittäisen hallinnon serkulleen Khalifa bin Hamad al-Thanille.[25]
Iso-Britannia ilmoitti vuonna 1968, että se aikoo vetäytyä kaikista Persianlahden sotilaskohteistaan vuoden 1971 loppuun mennessä.[5][6] Ahmad ja Khalifa näyttivät kannattavan liittymistä muihin eteläisen Persianlahden sheikkikuntiin, josta oli määrä muodostaa Yhdistyneet arabiemiirikunnat.[6] Khalifa al-Thani päätettinkin jo valita uuden liittovaltion pääministeriksi ja Qatar ajoi myös Dohaa maan pääkaupungiksi. Neuvotteluissa ei kuitenkaan lopulta päästy kaikkia tyydyttävään ratkaisuun, mikä johti siihen että Qatar ja Bahrain jättäytyivät liittovaltion ulkopuolelle. Bahrain ja Qatar julistautuivat itsenäisiksi muutamaa kuukautta ennen Arabiemiirikuntien liiton muodostumista.[5] Qatarin emiiri Hamad ei osallistunut itsenäisyysjuhlaan syyskuussa 1971, vaan ulkomailla olleelle emiirille ilmoitettiin, että hänen serkkunsa Khalifa oli syrjäyttänyt hänet vallasta.[6][26]
Khalifa muutti maassa noudatettua varojenjakopolitiikkaa, jossa kansallinen kehitys oli jäänyt hallitsijasuvun etujen varjoon. Hän leikkasi hallitsijasuvun saamia tuloja ja varoja ohjattiin valtiolle. Maan koulutusjärjestelmää ja terveydenhuoltoa alettiin kehittää 1970-luvulla.[6][26] Samalla kuitenkin syntyi järjestelmä, jossa taloudellinen menestys oli sidoksissa emiirin persoonaan. 1970-luvulla valtion tuloista jopa kolmannes ohjautui kuninkaalliselle perheelle. Kaikki eivät myöskään olleet tyytyväisiä Ahmadin syrjäyttämiseen, ja hänen hallintoaan vastaan suunnattu salaliitto paljastui vuonna 1983. Noin 70 upseeria pidätettiin, ja mukana oli myös kuningassuvun jäseniä.[27]
Khalifan valtakaudella maan vaurastuminen kiihtyi, mitä edesauttoi öljyn hinnannousu 1970-luvulla.[6] Itsenäistyttyään maa liittyi myös öljyntuottajamaiden muodostaman OPEC:n jäseneksi.[28] Itsenäistyttyään Qatar yritti kylmän sodan aikana tasapainotella suurvaltojen välillä. Qatar luotti siihen että Yhdysvallat toimisi Persianlahden alueella rauhan takaajana. Yhdysvaltain ja Qatarin välit kokivat särön, kun Qatar osti Neuvostoliitolta stinger-ohjuksia, sillä Yhdysvallat oli myynyt ohjuksia vain Bahrainille, jonka kanssa Qatarilla oli tuolloin varsin kireät välit. Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti Persianlahden sodan syttymisen myötä. Qatar antoi Yhdysvaltojen käyttöön maa-alueita sotilasoperaatioita varten ja Qatar lähetti myös joukkoja taistelemaan Irakia vastaan.[27]
Maan öljytulot alkoivat vähetä 1980-luvun loppupuolella maailmanmarkkinoiden heilahtelujen vuoksi.[27] Qatariin perustettiin kruununprinssi Hamadin johtama neuvosto, joka pyrki vähentämään maan riippuvuutta öljystä monipuolistamalla teollisuutta ja kehittämällä maataloutta. Tulokset jäivät kuitenkin laihoiksi. Myös poliittisia uudistuksia tehtiin ja emiiri perusti neuvottelukunnan, jonka jäsenet hän valitsi itse. Khalifan asema vaikutti siksi turvatulta, mutta kun öljytulot taas vähenivät, alkoi tyytymättömyys nousta uudelleen.[6]
Khalifa al-Thanin ollessa ulkomailla Hamad syrjäytti vuonna 1995 isänsä verettömässä vallankaappauksessa, kuten tämä oli tehnyt kaksi vuosikymmentä aiemmin. Hamad oli länsimyönteisempi kuin edeltäjänsä, joten Iso-Britannia ja Yhdysvallat hyväksyivät hänen hallintonsa. Hamad selvisi vuotta myöhemmin vastavallankaappausyrityksestä. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen langetetut rangaistukset sisälsivät maastakarkotuksia ja yhdeksäntoista henkilöä tuomittiin kuolemaan. Yleinen oletus on, että Khalifa oli juonittelijoiden joukossa, mutta hän sopeutui asemaansa entisenä hallitsijana. Hän vei kuitenkin mukanaan useiden miljardien dollarien varallisuuden.[6][27]
Hamad al-Thani pyrki modernisoimaan maata ja vuonna 1996 perustettiin qatarilainen satelliittikanava Al Jazeera. Sen tavoite oli ottaa alueella valta-asema arabiankielistensten uutisten välittäjänä. Poistaakseen sensuurin Hamad al-Thani lakkautti Qatarin tiedotusministeriön ja lupasi, että uusi kanava saisi itse päättää uutistensa sisällöstä.[7]
Khalifan emiirikaudella maan sisäpolitiikkaa leimasivat lupaukset demokratiakehityksestä, mutta kehitys ei juuri edennyt Hamadinkaan emiirikaudella. Maassa hyväksyttiin uusi perustuslaki vuonna 2003 kansanäänestyksessä, jonka mukaan maahan perustetaan parlamentti, jonka jäsenistä kaksi kolmasosaa valitaan suorilla vaaleilla, loput edustajat valitsee emiiri. Poliittiset puolueet olivat edelleen laittomia, mutta uskonnollinen vapaus, sekä yhdistymis- ja sananvapaus taataan. Tämän lain täytäntöönpano on ollut hidasta. Parlamenttivaalit oli määrä järjestää vuonna 2004, mutta niitä ei ollut edelleenkään järjestetty vuoteen 2013 mennessä, jolloin Hamad luovutti vallan pojalleen Tamimille.[29]
Ulkopolitiikassa Qatar pyrki 2000-luvun alussa profiloitumaan rauhanvälittäjänä. Se oli osallisena monien kriisien välittäjänä Lähi-idässä ja Afrikassa. Toisaalta Qatarin omat naapurisuhteet ovat olleet haasteellisia. Bahrainin kanssa Qatarilla oli kiistaa Hawar-saarten ja Al Zubarahin alueen hallinnasta. Tämä kiista saatiin ratkaistua vuonna 2001, jolloin Bahrainille myönnettiin Hawar-saarten hallinta, mutta se luopui aluevaatimuksista Qatarin niemimaalla.[7]
Qatarin suhteita muihin arabimaihin on ärsyttänyt Qatarin ja Iranin läheiset välit. Tämä on hiertänyt myös suhteita Yhdysvaltoihin, mutta koska Qatarissa sijaitsee Yhdysvaltain Persianlahden päätukikohta, on Qatarin ylläpidettävä hyviä suhteita Yhdysvaltoihin. Tilanne kiristyi Irakin sodan käynnistyttyä vuonna 2003, jolloin Yhdysvallat uhkasi toteuttaa iskuja Iraniin, mikäli tämä ei rajoittaisi ydinohjelmaansa. Tilanteen vuoksi Qatar pelkäsi Iranin kostoiskuja, ja se kielsi Yhdysvaltoja käyttämästä maaperäänsä Iraniin tehtäviin iskuihin.[7]
Vuoden 2011 arabikevät aiheutti haasteita myös Qatarin hallinnolle demokratiakehityksen edistämiseksi. Qatar säästyi suuremmilta levottomuuksilta arabikevään aikana. Emiiri Hamad Al-Thani tuki kansannousun aikana Muhammad Mursin ja Muslimiveljeskunnan nousua Egyptin johtoon. Tämän nopea syrjäyttäminen vuonna 2013 saattoi olla osatekijä siinä, että Hamad päätti luopua vallasta poikansa hyväksi. Tamim bin Hamad Al-Thani oli Qatarin itsenäisyyden ajan emiireistä ensimmäinen, joka nousi valtaan ilman vallankaappausta.[30]
Tamimin valtakaudella Qatar joutui historiansa ajan vakavimpaan diplomaattiseen kriisiin, kun Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Egypti ja Bahrain syyttivät Qataria siitä, että maa tarjoaa tukea islamistisille ryhmille, kuten muslimiveljeskunnalle, sekä siitä, että maalla oli liian läheiset suhteet Iraniin. Kriisi raukesi vuonna 2021, ilman että Qatar oli juurikaan tehnyt siltä vaadittuja uudistuksia.[31][32][8] Kansainvälistä arvostelua Qatar sai osakseen myös saatuaan vuoden 2022 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen isännöintioikeuden FIFA:lta. Kisojen alla arvostelua aiheuttivat siirtotyöläisten hyväksikäyttö ja korruptioskandaalit.[33]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
