Pietarinkirkko
Kirkko Vatikaanivaltiossa From Wikipedia, the free encyclopedia
Pietarinkirkko (ital. Basilica di San Pietro in Vaticano) on Vatikaanivaltiossa sijaitseva kirkko, joka myös toimii maan pääkirkkona. Rooman arkkihiippakunnan ja siten paavin tuomiokirkko on kuitenkin Lateraanikirkko. Pietarinkirkko on pääosin peräisin 1600-luvulta, vaikkakin sen rakennustyöt aloitti jo paavi Julius II vuonna 1506. Kirkon fasadi valmistui vuosien 1612 ja 1616 välillä, ja paavi Urbanus VIII vihki kirkon virallisesti käyttöön 18. marraskuuta 1626[1].
| Pietarinkirkko | |
|---|---|
 Pietarinkirkon julkisivu. |
|
| Perustiedot | |
| Sijainti | Vatikaani |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | Kirkko |
| Uskonnollinen käyttö | Katolisuus |
| Arkkitehtuuri | |
| Rakennuttaja | alk. paavi Julius II |
| Arkkitehdit |
Donato Bramante Giuliano da Sangallo Raffaello Santi Antonio da Sangallo nuorempi Baldassare Peruzzi Michelangelo Buonarroti Jacopo Barozzi da Vignola Giacomo della Porta Domenico Fontana Carlo Maderno Gian Lorenzo Bernini |
| Rakennustöiden alkaminen | 1506 |
| Valmistumisvuosi | 1616 (valmistui) 1626 (vihittiin) |
| Kapasiteetti | yli 60 000 ihmistä |
Pietarinkirkon pituus on 212 metriä, korkeus 133 metriä ja pinta-ala 23 000 m². Kokonsa perusteella Pietarinkirkko on maailman suurin uskonnollinen rakennus,[2] vaikkakin joidenkin olemassa olevien kirkkojen, kuten Norsunluurannikon Notre-Dame de la Paixin, pinta-ala sekä korkeus ovat sitä suurempia.[3]
Vanha Pietarinkirkko
- Pääartikkeli: Konstantinuksen basilika
Pietarinkirkko sijaitsee paikalla, jossa aiemmin oli keisari Caligulan aloittama ja Neron valmiiksi saattama niin sanottu Neron sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella kulki tie, Via Cornelia, jonka varrella oli pakanallisia hautoja. Roomalaisen tradition mukaan apostoli Pietari ristiinnaulittiin vuonna 67 Neron sirkuksessa inter duas metas eli kilpa-ajoradan keskikorokkeen (spina) kääntöpisteiden (meta) puolivälissä eli nykyisen Vatikaanin obeliskin juurella. Obeliski on nykyään eri paikassa Pietarinaukiolla.[4]
Kristityt hautasivat apostolin jäännökset Via Cornelian hautausmaalle, jonka päälle Konstantinus Suuri rakensi 324 uuden basilikan Pyhän Pietarin kirkoksi.[5][6] Rakennustyö saatiin päätökseen viisi vuotta myöhemmin.[6] Nykypäivänä tästä rakennuksesta käytetään nimeä "Vanha Pietarinkirkko".[7]
Konstantinuksen basilikan rakentamispaikan valintaan vaikutti perimätieto apostoli Pietarin kuolin- ja hautapaikasta. Tämän perimätiedon mukaan apostoli Pietarin ruumis tuotiin Vatikaani-nimiselle kukkulalle, jonne se myös haudattiin.[8]
Uuden Pietarinkirkon rakentaminen
Nikolaus V
Avignonin vankeuden ja vastapaavien ajanjakson päätyttyä paavi palasi pysyvästi takaisin Roomaan. Vatikaanin palatsi ja vanha Konstantinuksen aikainen basilika olivat paavin poissa ollessa jääneet rappiolle, ja Nikolaus V:n pontifikaatin alkaessa basilikan kunto oli jo hälyttävä,[9] joten pian heräsi ajatus sen korjaamisesta ja laajentamisesta. Pian kävi ilmeiseksi, että peruskorjausta parempi vaihtoehto olisi uuden kirkon rakentaminen. Paavi Nikolaus V pyysi tehtävään arkkitehti Bernardo Rossellinon, jonka suunnittelema basilika oli uskollinen vanhalle pylväshallin tyyliselle pohjakaavalle, paitsi että lisäyksenä Rossellino oli piirtänyt kupolin ristin sakaroiden yhtymäkohtaan. Tämän suunnitelman perusteella valmistui aikanaan vain uusi kuori Tribuna di San Pietro, koska Nikolaus V kuoli 1455.[10]
Giuliano da Sangallo korjasi vanhaa basilikaa Paavali II:n käskystä, mutta hänet vapautettiin tehtävästään 1471, eikä hän palannut asiaan yli kolmeenkymmeneen vuoteen.[11] Paavi Sixtus IV oli innokas uuden rakennuttaja, kuten Sikstuksen kappelikin osoittaa, mutta hänkin tyytyi vain korjaamaan vanhaa basilikaa ilman aikomustakaan korvata sitä uudella.[12]
Julius II
Pyhälle istuimelle 1503 noussut Julius II halusi rakentaa itselleen Giuliano da Sangallon myötävaikutuksella valtavan mausoleumin, jota varten Michelangelo palkattiin veistämään kuvapatsaita. Pian paavi kuitenkin hylkäsi ajatuksen erillisestä hautamuistomerkistä ja päätti palata Nikolaus V:n suunnitelmien pariin kokonaan uuden kirkon rakentamiseksi. Vanha Pietarinkirkko oli jo yli tuhat vuotta vanha, sen arkkitehtuuri oli vanhanaikaista ja kunto huolestuttava Nikolaus V:n ja muiden paavien restaurointitöistä huolimatta. Kaiken lisäksi tilat eivät riittäneet vastaanottamaan kaikkia Pietarin haudalle saapuvia pyhiinvaeltajia.[13] Roomalaisten vastustuksesta huolimatta[14] Julius II muurasi Pietarinkirkon peruskiven 18. huhtikuuta 1506, ja työt alkoivat Donato Bramanten suunnitelmien pohjalta[15].
Rakennustyöt saatiin päätökseen vasta yli sata vuotta myöhemmin Paavali V:n aikana 1615. Tällä välin vanha Pietarinkirkko oli kaiken aikaa toiminnassa, sillä sitä purettiin vain sitä mukaa kuin uudisrakennuksen työt etenivät.[16]
Bramante
Donato Bramante, jota pidettiin yhtenä sen ajan suurimmista arkkitehdeista,[6] oli uuden kirkon ensimmäinen pääarkkitehti. Hän suunnitteli renessanssihenkisen keskeiskirkon, jonka periaatteet ovat nähtävissä Pietarinkirkossa edelleen. Bramanten alkuperäisessä suunnitelmassa oli useita satelliittikupoleja, jotka ympäröivät suurta puolipallon muotoista keskuskupolia.[17] Hän suunnitteli myös sivukappeleita, joissa olisi ollut torneja.[18] Paavi Julius II kuoli 1513 ja Bramante 1514, mikä jätti rakennushankkeen jälleen tyhjän päälle. Kirkosta olivat valmiina vasta keskuskupolin neljä tukipilaria ja niitä yhdistävät holvikaaret.[19].[20]
Rafael
Julius II:n seuraaja pyhällä istuimella oli paavi Leo X. Hän oli vaikeassa tilanteessa: vanha basilika oli puolittain purettu ja ilman kattoa, eikä uusikaan ollut vielä alkua pidemmällä.[21] Jo heti virkaan astuttuaan, kun Bramante vielä oli elossa, paavi oli kutsunut Giuliano Sangallon takaisin ja nimennyt hänelle kaksi avustajaa – Fra Giovanni Giocondon ja paremmin maalarina tunnetun Rafaelin. Alkava uskonpuhdistusliike horjutti katolisen kirkon asemaa, mikä vaikeutti töitä entisestään, sillä Pietarinkirkon rakennustöitä rahoitettiin kirkollisveroilla ja anekaupalla.[17] Ongelmat eivät olleet pelkästään taloudellisia, sillä Bramanten rakenteissa oli tehty virheitä, jotka vaativat korjausta, ennen kuin töissä voitiin edetä.[22] Giocondon kuoltua ja Sangallon vetäydyttyä vanhuuden lepoon Rafaelista tuli pääarkkitehti, ja hän sai avustajakseen Antonio da Sangallo nuoremman. Parivaljakko otti etäisyyttä Bramanten suunnitelmaan ja esitteli paaville mallin, jossa kirkko oli muutettu latinalaiseksi ristiksi. Mutta ennen kuin mitään konkreettista tapahtui, Rafael kuoli yllättäen 37-vuotiaana 1520. Hänen tilalleen Antonio Sangallon kumppaniksi valittiin Baldassare Peruzzi[23].
Leo X:n seuraajat Hadrianus VI ja Klemens VII saivat tuta koko protestanttisen liikkeen voiman, ja heidän päähuomionsa suuntautui paaviuden puolustamiseen kirkon rakentamisen kustannuksella. Rooman ryöstössä 1527 paavi Klemens VII pakeni Passetto di Borgoa pitkin Castel Sant'Angelon linnoitukseen, jossa hän piileskeli kuukausia. Rooman ryöstö hajotti Rafaelin kokoaman taiteilijaryhmän ja merkitsi täysrenessanssin kauden loppua, jonka jälkeen arkkitehtuurissa ja kuvataiteissa siirryttiin manierismina tunnetun uhmakkaan siirtymäkauden jälkeen lopulta barokkiin.[24]
Michelangelo
Michelangelon nimitys pääarkkitehdiksi 1546 oli paavi Paavali III:n pitkäaikaisten toiveiden täyttymys, mutta Sangallon kannattajia raivostutti se, että Michelangelo halusi työskennellä ilman eri korvausta vain "kiintymyksestä Jumalaan ja kunnioituksesta apostoli Pietaria kohtaan" ja että hän oli saanut paavilta lähestulkoon vapaat kädet työn suhteen.[25]
Michelangelo palasi lähtöpisteeseen ja jatkoi siitä, mihin Bramante oli jäänyt. Vaikka Bramante oli eläessään syrjinyt Michelangeloa, tämä ylisti edeltäjäänsä suurimpien arkkitehtien veroiseksi. Michelangelon mielestä kaikki Bramanten seuraajat olivat sen sijaan vieneet suunnitelmaa kauemmaksi ihanteista. Niinpä Michelangelo ottikin lähtökohdaksi jälleen symmetrisen keskeiskirkon. Hän karsi pois kaiken ylimääräisen, kuten Bramanten kellotornit, piirsi kupolin uudelleen jähmeämmäksi ja suipommaksi ja vahvisti rakenteita, jotka olivat hänen suunnitelmilleen liian hentoja. Michelangelo arvosteli samalla lakkaamatta Antonio da Sangallon suunnitelmaa valon puutteesta ja piti sitä niin labyrinttimaisena,[26] että se "tarjosi suojapaikan rosvoille, väärän rahan tekijöille ja nunnien raiskaajille".[27]
Kolmessa vuodessa Michelangelo sai valmiiksi eteläisen poikkilaivan, mutta Paavali III:n kuolema laski hänen mielialaansa ja intoaan. Uusi paavi Julius III kuitenkin antoi edeltäjänsä tavoin täyden tukensa Michelangelolle, mikä olikin tarpeen, sillä ketään kumartamattomalla taiteilijalla oli paljon vastustajia, kuten Pietarinkirkon rakennuslautakunta Fabbrica di San Pietro. Sen jäsenet syyttivät Michelangeloa salailusta. Arkkitehti puolestaan väitti, että lautakunta ei kyennyt ohjaamaan varoja rakennustöihin. Juuri kun työt olivat siinä vaiheessa, että päästiin aloittamaan hankalinta vaihetta, kupolia, rakentaminen seisahtui väliaikaisesti varojen puutteessa. Jo iäkäs Michelangelo kävi enää harvoin työmaalla, jonne hän lähetti edusmiehensä. Tästä seurasi väärinkäsityksiä ja virheitä rakenteissa. Fabbrica yritti leimata arkkitehdin vanhuudenhöperöksi saadakseen virkaan oman miehensä, mutta Pius IV tuki Michelangeloa.
Michelangelon kuollessa 1564 eteläinen poikkilaiva oli valmis, ja pohjoinen poikkilaiva sekä kupolin rumpu olivat nekin lähes valmiit.[28] Michelangelon kauden suurin anti rakennushankkeelle on kirkon suuri kupoli, jonka hän suunnitteli käyttäen esikuvana Brunelleschin Firenzen Duomoon rakentamaa kupolia. Pietarinkirkon kupoli ei kuitenkaan ehtinyt valmistua Michelangelon elinaikana[29].
Vignola
Pius IV haki Michelangelolle pitkään korvaajaa nimittäen lopulta Pirro Ligorion ja Jacopo Barozzi da Vignolan, jotka saivat tiukat ohjeet pitäytyä suuren edeltäjänsä piirustuksissa. Ligorio yritti poiketa niistä seuraavan paavin, Pius V:n aikana, joka kuitenkin erotti Ligorion 1566.[30]
Vignola oli Pietarinkirkon ensimmäinen varsinainen ammattiarkkitehti, sillä aiemmat olivat jakaneet kykynsä ja voimavaransa useille taiteen aloille renessanssille ominaisen yleisneron, huomo universalen, tapaan.[31] Tästä huolimatta Vignolan aikaansaannokset olivat vähäisiä ja hänen kädenjälkensä melko näkymätöntä.[32] Vignola toimi Ligorion jälkeen pääarkkitehtina kuolemaansa 1573 saakka, mutta oli loppuvuosinaan usein poissa, minkä lisäksi paavi Pius V kävi taistelua uskottomia ja vääräoppisia vastaan rakennustöiden kustannuksella.[33]
Della Porta
Sixtus V halusi saada ikuisuusprojektin nopeasti valmiiksi. Hän teki Giacomo della Portasta capomaestron (pääarkkitehdin) ja Domenico Fontanasta apulaisarkkitehdin 1585.[34] Della Porta muutti kupolin nousukulmaa puolipallosta ellipsiksi, koska piti sitä teknisesti tukevampana ja esteettisesti kauniimpana.[35] Della Porta myös madalsi lanternia. Muutoin hän seurasi pääosin Michelangelon piirustuksia, lukuun ottamatta joitakin pieniä yksityiskohtia koristelussa ja ikkunoiden puitteissa.[36]
Domenico Fontana siirsi vanhan basilikan eteläseinustalla seisseen obeliskin Pietarinkirkon edustan aukiolle 30. huhtikuuta 1586. Tämän obeliskin ympärille Gian Lorenzo Bernini rakensi paljon myöhemmin mestariteoksensa, Pietarinaukion pylväikön. Paavi Klemens VIII piti ensimmäisen messun uudessa Pietarinkirkossa 1594. Della Porta kuoli 1602, minkä myötä katkesi linkki, joka yhdisti Pietarinkirkon pääarkkitehdit Michelangeloon ja tämän taidekäsityksiin. Della Portan jälkeen Carlo Maderno sai päävastuun, ja barokin vaikutus alkoi tuntua.
Maderno
Pietarinkirkon satavuotisen rakennustyön aikana suunnitelmat muuttuivat useaan kertaan. Bramanten ja Michelangelon alkuperäissuunnitelmien mukaan kirkon pohjakaavan olisi pitänyt olla tasavartisen kreikkalaisen ristin muotoinen.[18] Trenton kirkolliskokouksen jälkeen yleinen mielipide muuttui kannattamaan perinteisempää, liturgiset vaatimukset täyttävää pitkänomaista tyyliä. Latinalainen risti nähtiin Kristuksen marttyyrikuoleman vertauskuvana, ja se korosti kirkon roomalaisuutta enemmän kuin tasavartinen kreikkalainen risti.[37] Uuden basilikan haluttiin myös peittävän entisen kirkon alan kauttaaltaan, jotta Konstantinuksen basilikan purku olisi näin ollut oikeutettua ja tarpeellista.[38]
18. helmikuuta 1606 viimeisetkin jäänteet antiikkisesta temppelistä joutuivat purkajien armoille.[39] Fabbrica di San Pietro antoi 1607 yksimielisen päätöksen, jonka mukaisesti Paavali V valtuutti Carlo Madernon muuttamaan kirkon pohjakaavan latinalaiseksi ristiksi.[40] Suunnitelmat tehtiin ja hyväksyttiin suurella kiireellä, ja Madernon laajennus Michelangelon keskilaivaan valmistui julkisivuineen 1615.[41]
Pietarinkirkon valmistuttua 1615 rakentaminen oli vienyt niin kauan, että renessanssin huipentumaksi aiotusta temppelistä tulikin kirkon hajaannuksen ja vastauskonpuhdistuksen symboli.[42]
Valmistumisen jälkeen
Pietarinkirkko korvasi valmistuttuaan lopullisesti Konstantinuksen basilikan. Rakennus on ollut pääosin paavin käytössä, vaikka paavin tuomiokirkkona toimii Lateraanikirkko ja asuntona Apostolinen palatsi.
Roomaa kohdanneista sodista ja valloituksista huolimatta Pietarinkirkko on pysynyt pystyssä ja suhteellisen hyvässä kunnossa. Esimerkiksi yhdistyneen Italian sotajoukkojen vallatessa Rooman 20. syyskuuta 1870 Pietarinkirkkoa ei vahingoitettu. Valloituksen seurauksena silloinen paavi Pius IX julistautui Vatikaanin vangiksi, eikä suostunut poistumaan Pietarinkirkon välittömästä läheisyydestä. Seuraavat paavit jatkoivat samaa linjaa pysyttelemällä Pietarinkirkon lähellä, ja vuoden 1929 lateraanisopimuksissa Vatikaanivaltion alueeksi määrättiin juuri Pietarinkirkko lähialueineen. Vatikaanin pommitukset toisessa maailmansodassa särkivät kirkosta joitakin ikkunoita, mutta eivät tuhonneet sen sisätiloja.[43]
Nykyisin Pietarinkirkon parvekkeelta julistetaan aina uuden paavin valinta. Kirkko aukioineen sopiikin hyvin tähän tarkoitukseen, sillä massiiviselle aukiolle mahtuu kerralla suuri ihmisjoukko. Päivittäin Pietarinkirkossa käy 5 000–20 000 vierailijaa, huipputuristikautena jopa 30 000.[44]
Pietarinkirkolla on oma 1523[45] perustettu rakennusvirasto Congregazione della Reverenda Fabbrica di San Pietro (lyhyemmin "Fabbrica di San Pietro"), joka on vastuussa kompleksin ylläpidosta ja korjauksesta. Sen palkollisia kutsutaan nimellä sampietrini.[46]. Pietarinkirkon julkisivu ja apostolien patsaat pestiin ja ehostettiin Pyhän vuoden 2000 kunniaksi.
Pietarinkirkko – kuten koko Vatikaani – sijaitsee Monte Vaticano -nimisellä loivalla kukkulalla. Alueen lähellä virtaa Tiberjoki,[47] joka erottaa Pietarinkirkon useista Rooman kuuluisista rakennuksista. Niistä lähimpänä Pietarinkirkkoa sijaitsee Castel Sant’Angelona tunnettu Hadrianuksen mausoleumi, johon kiinteästi liittyy Tiberin ylittävä antiikkinen Ponte Sant’Angelon silta. Enkelten siltana tunnettu silta yhdistää Ponten ja Borgon kaupunginosat (rione) toisiinsa. Silta oli keskiajalla pyhiinvaeltajien suosima reitti Pyhän Pietarin haudalle. Riemujuhlan vuonna 1450 sillalla tapahtui onnettomuus: pyhiinvaeltajien tungeksiessa ahtaalla sillalla sen kaide sortui[48] ja kaksisataa ihmistä tallaantui kuoliaaksi paniikissa.[49] Yksi Rooman kuuluisimmista kirkoista, Pantheon, sijaitsee Tiberin vastarannalla.
Perimätiedon mukaan Pietarinkirkko on rakennettu paikalle, jossa apostoli Pietari ristiinnaulittiin ja johon hänet haudattiin.[6] Pyhää Pietaria pidetään Rooman ensimmäisenä piispana ja paavina. Pietarin haudan uskotaan olevan Pietarinkirkon pääalttarin alla, ja perimätiedon vahvistamiseksi paavi Pius XII:n ollessa paavina 1950-luvulla Pietarinkirkon alla suoritettiin kaivauksia, joiden tuloksena löydettiin hautamuistomerkki. Sen viereen on raapustettu kreikaksi sanat: Pietari on täällä. Paikalla, josta hautamuistomerkki löydettiin, sijaitsi aikanaan keisari Neron aikainen hautausmaa, jonne osa vainoissa teloitetuista kristityistä haudattiin. Paikalta löydettiin myös luita, ja tiedotuksessaan Vatikaanivaltio totesikin kyseessä olevan "mitä suurimmalla todennäköisyydellä" apostoliruhtinaan maalliset jäännökset. Kaikki eivät ole samaa mieltä Vatikaanivaltion kanssa, sillä kriittisimpien tutkijoiden mukaan "oli kyllä odotettavissa, että hautausmaalta löytyy luita".[50]
Julkisivu
Pietarinkirkon fasadi eli julkisivu valmistui 1614.[51] Sen suunnitteli arkkitehti Carlo Maderno.[51] Julkisivu on 114,69 metriä leveä ja 48 metriä korkea.[51] Attikan huipulla seisoo kolmetoista patsasta, joista jokainen on korkeudeltaan noin kuusi metriä.[51] Patsaat esittävät Kristusta, Johannes Kastajaa ja apostoleja lukuun ottamatta Pietaria.[52] Julkisivua koristavat korinttilaisen pylväsjärjestelmän mukaiset pylväät ja pilasterit.[51] Pietarinkirkon julkisivulta avautuu parveke, jolta uusi paavi antaa perinteisen urbi et orbi -siunauksensa ja jossa paavi pitää puheensa pääsiäisenä ja jouluna.[51] Julkisivu, samoin kuin ulkoseinät, on tehty kullanvärisestä travertiinista, joka on louhittu Tivolista.[53]
Arkkitehdin aiempiin töihin ihastunut paavi Paavali V kutsui Madernon vuonna 1603 mukaan kirkon rakennustyöhön. Trenton kirkolliskokouksen 1563 antaman suosituksen mukaan Michelangelon suunnittelema keskeiskirkko piti muuttaa pitkänomaiseksi latinalaiseksi ristiksi, joka soveltui paremmin katolisen kirkon liturgiaan ja perinteisiin. Maderno jatkoi kirkkoa kolmella holviosastolla ja suunnitteli mahtipontisen julkisivun, mutta muutokset vähensivät olennaisesti kirkon keskeisimmäksi huomiopisteeksi tarkoitetun kupolin vaikuttavuutta.[20]
Julkisivun reunimmaiset ulokkeet, joissa on suuret holvikaaret ja huipulla pyöreät kellotaulut, ovat jäänteitä kellotorneista. Ne eivät kuuluneet Madernon alkuperäiseen suunnitelmaan,[52] vaan olivat Fabbrica di San Pietron kuningasajatus. Torneja ei koskaan rakennettu harjaansa, koska soinen maaperä alkoi antaa periksi. Joka tapauksessa ulokkeet tekevät jo muutenkin raskaasta ja liian korkeasta fasadista lisäksi suhteettoman leveän .[54] Pietarinaukiota rakentaessaan Gian Lorenzo Bernini pyrki perspektiiviä taivuttamalla huijaamaan katsojan silmää, jotta kupoli ja julkisivu asettuisivat edukseen aukiolta nähtynä.[55]
Kupoli
Donato Bramanten 1500-luvun alussa piirtämä kupoli oli Pantheonin kaltainen puolipallo, jota ympäröi korinttilaisen pylväsjärjestelmän mukainen peristyyli. Sangallon versiossa oli kaksi päällekkäistä portaan tavoin askellettua arkadia.[56] Pietarinkirkon rakennushankkeelle ominaisesti työt pitkittyivät, arkkitehdit vaihtuivat ja suunnitelmat muuttuivat. Myöhemmin kupolin nousukulmasta päätettiin tehdä selvästi jyrkempi. Lopullinen versio on tehty Michelangelon piirustusten pohjalta, vaikka hänen seuraajansa muuttivat sen yksityiskohtia.
Pietarinkirkon kupolin rakentaminen saatettiin loppuun paavi Sixtus V:n aloitteesta. Työt aloitettiin Giacomo della Portan johdolla 15. heinäkuuta 1588, ja rumpu valmistui 17. joulukuuta samana vuonna. Pitkään keskeneräisenä seissyt kupoli valmistui 1590 alle kahden vuoden ennätysajassa, ja kustannukset olivat vain viidesosa arvioidusta.[57] Sixtus V kuoli pian kupolin valmistumisen jälkeen.[58]
Pietarinkirkon kupoli on sisähalkaisijaltaan 41,90 metriä, ja sen korkeus lattiatasosta kupolin ristiin on 137,7 metriä. Kupoliin kuuluva lyhty taas on 26,50 metriä korkea. Kupolin jänneväli on näin hivenen Pantheonia pienempi. Siinä on kaksi tiilestä muurattua kuorta, joita tukee kupolin ulkopinnalla kuusitoista kivilohkareista tehtyä ruodetta. Kupolia on myöhempinä aikoina lisävahvistettu ketjuilla.[59]
Pietarinkirkon kupoli on toiminut esikuvana monien läntisen maailman kirkkojen ja muiden rakennusten kupoleille, kuten St Paulin katedraalin Lontoossa, Invalidikirkon Pariisissa ja Capitolin Washingtonissa.[58]
Sisätilat
Pietarinkirkon pääasiassa barokkityyliä edustavan sisätilan tärkeimpiä suunnittelijoita oli Bernini, jonka käsialaa on pääalttarin yllä kohoava valtava baldakiini (alttarikatos). Kullatusta pronssista valmistettua alttarikatosta kannattelevat kierteiset pylväät, joiden muodon Bernini lainasi ensimmäisen Pietarinkirkon alttaria koristaneista Salomon pylväistä. Vain paavi saa pitää alttarilla messun.
Pietarinkirkon mitat ovat erittäin suuret: kirkon sisäpituus on 186 metriä, ja leveys on poikkilaivan kohdalta mitattuna 137,5 metriä.[60] Kirkon sisätilan pinta-ala on yli viisitoistatuhatta neliömetriä, ja holvatun päälaivan korkeus nousee neljäänkymmeneenviiteen metriin.[60] Huolimatta kirkon ja sen sisätilojen suurista mittasuhteista katsotaan kirkon silti olevan sisäpuolelta sangen harmoninen.[60] Vaikka sisätilojen rakennustöihin ja sisustamiseen osallistui useita eri tyylisuuntia edustaneita arkkitehteja, kokonaisuutta pidetään tasapainoisena.[60] Tämä voidaan lukea Michelangelon ansioksi, sillä juuri hän jäntevöitti kirkon arkkitehtuurin.[60]
Kirkon narthexin eli esihallin on suunnitellut Carlo Maderno, ja se kuuluu arkkitehdin merkittävimpiin töihin.[61] Sen rakennustyöt aloitettiin 1608 ja saatiin päätökseen vuonna 1612.[61] Narthexissa on viisi ovea, joista keskimmäinen pääsisäänkäynti, Filareten ovi, on peräisin vanhasta Konstantinuksen basilikasta ja se on nimetty suunnittelijansa Filareten mukaan.[62] Filareten oven vasemmalla puolella ovat kuolleiden ovi[63] ja hyvän ja pahan ovi.[64] Pääsisäänkäynnistä oikealle on sakramenttien ovi.[65] Oikeanpuoleisin ovi tunnetaan pyhänä ovena, jonka Vico Consorti valoi pronssista vuonna 1950.[61] Pyhä ovi tai porta santa avataan ainoastaan riemujuhlan kunniaksi 25 vuoden välein (viimeksi 2000).[66] Esihallissa on patsaat keisari Konstantinukselle ja Kaarle Suurelle.[61]
Kirkon alla on krypta, jossa on keskiaikaisten paavien sarkofageja sekä roomalaisen prefektin Junius Bassuksen taitavin korkokuvin koristeltu arkku vuodelta 359.[67]
Pietarinaukio
- Pääartikkeli: Pietarinaukio
Pietarinkirkon edustan aukio, Pietarinaukio, jakaantuu kahteen osaan, joista kirkkoa lähin on puolisuunnikkaan muotoinen, kun taas Gian Lorenzo Berninin suunnittelema osa on soikio. Aukion halkaisija on leveimmillään 198 metriä.[68]. Aukiota reunustaa 284 pylvästä käsittävä nelirivinen pylväskäytävä.[69] Berninin oppilas lisäsi 140 pyhimyspatsasta, joiden korkeus on yli kolme metriä.[69] Aukio rakennettiin Aleksanteri VII:n pontifikaatin aikana 1656–1667.[69]
Aukion keskellä seisoo egyptiläinen Vatikaanin obeliski, joka siirrettiin paikalle 1585.[69] Obeliskin korkeus on 25,5 m. Alun perin obeliski sijaitsi Konstantinuksen basilikan sivulla entisen Neron sirkuksen paikalla. Pietarinkirkon aukiolle johtaa Benito Mussolinin 1930-luvulla rakennuttama paraativäylä Via della Conciliazione, jonka tieltä purettiin Borgon keskiaikainen kortteli, niin sanottu Spina di Borgo.[69]
Pietarinkirkko on huomattava saavutus rakennustaiteellisesti, mutta se sisältää myös suuren määrän merkittäviä taideteoksia. Bernini teki Pietarinkirkon koristukseksi useita huomattavia taideteoksia. Pääalttarin baldakiini eli alttarikatos, joka hallitsee Pietarinkirkon sisätilojen arkkitehtuuria, on hänen suunnittelemansa.[60] Kolmekymmentä metriä korkea alttarikatos on työstetty erittäin tarkasti, ja siinä on runsaasti erilaisia yksityiskohtia.[60] Samoin Berninin käsialaa on paavi Aleksanteri VII:n muistomerkki. Berninin kuuluisiin töihin Pietarinkirkossa lukeutuu myös hänen suunnittelemansa Pietarin istuimena tunnettu teos, joka vie koko Pietarinkirkon länsipäädyn apsiksen tilan.[70] Kirkon veistoksista taas Bernini on veistänyt muun muassa Pyhä Longinos -patsaan.[70]
Kirkossa on lukuisia huomattavia veistoksia.[71] Niihin kuuluvat muun muassa Michelangelon kuuluisa vuonna 1499 valmistunut veistos Pietà,[72] joka esittää neitsyt Mariaa sylissään kuollut Jeesus. Alkujaan veistos valmistettiin Vanhaa Pietarinkirkkoa varten, mutta myöhemmin se siirrettiin uuteen Pietarinkirkkoon. Veistosta pidetään yhtenä Michelangelon tuotannon tärkeimmistä.[60] Pietà on sijoitettu heti kirkon sisäänkäynnin läheisyyteen, joten se osuu kirkossa käyvän vierailijan silmiin ensimmäisenä.[73] Nykyään veistos on jouduttu siirtämään lasivitriinin alle, koska se joutui vuonna 1972 vahingonteon kohteeksi.[73]
Pietarinkirkossa on myös Pollaiuolon, Canovan ja Thorvaldsenin veistämät paavien muistomerkit. Pietarinkirkossa oleviin paavien muistomerkkeihin kuuluvat Gregorius XIII:n muistomerkki,[61] Gregorius XV:n monumentti,[73] Klemens XIII:lle rakennettu monumentti[74] sekä Johannes XXIII:n muistoksi pystytetty muistomerkki.[74] Viime aikoina hallinneista paaveista ovat Johannes XXIII:n lisäksi myös Pius X ja Benedictus XV saaneet omat muistomerkkinsä.[73] Pietarinkirkon paavien muistomerkit edustavat eri aikakausien tyylisuuntia. Berninin toteuttamat Aleksanteri VII:n ja Urbanus VIII:n muistomerkit ovat barokkia, kun taas Pollaiuolon tekemä Sixtus IV:n muistomerkki on renessanssityylinen.[60]
Kuljettaessa Pietarinkirkon sisäänkäynniltä keskikäytävää pitkin eteenpäin on löydettävissä useita muita merkittäviä monumentteja. Ruotsin katolilaisuuteen kääntyneelle hallitsijalle Kristiinalle – joka on myös haudattu Pietarinkirkkoon – on rakennettu oma monumenttinsa, minkä jälkeen keskikäytävältä löytyvät paavien Pius XI:n ja Pius XII:n muistomerkit.[73] Kirkon luoteiskulmassa taas sijaitsee Arnolfo di Cambion veistämä Pyhää Pietaria esittävä patsas, jonka varpaan suuteleminen tuottaa uskomuksen mukaan onnea.[73] Pietarinkirkon seinien syvennyksissä on pyhimyksiä esittäviä patsaita, joiden lukumäärä on 39.[73] Vasemmalta keskikäytävältä löytyy Kristuksen kirkastuksen alttari.[73]
Pietarinkirkon merkittäviin veistoksiin kuuluu myös neljä suurta pyhimyspatsasta. Nämä patsaat esittävät pyhää Longinusta, Pyhää Veronicaa, Pyhää Andreasta sekä Pyhää Helenaa. Jokainen patsaista pitelee itseensä läheisesti liittyvää esinettä: Andreaksella on käsissään Andreaan risti, jossa poikkipuut on asetettu ristikkäin, kun taas Helena, uskomuksen mukaan Jeesuksen alkuperäisen ristin löytäjä, pitelee latinalaista ristiä.
Pietarinkirkossa säilytetään arvokkaita esineitä, joita ruhtinaat ja kuninkaalliset ovat paaville lahjoittaneet.[75] Lahjaesineiden lisäksi kirkko sisältää myös merkittäviä käsitöitä, kuten pienoispatsaita, sekä muuta kirkkotaidetta.[75]
Pietarinkirkon alle on haudattu useita paaveja, minkä lisäksi itse kirkossa on useita paavien hautoja. Tämän lisäksi kirkkoon on haudattu muun muassa kruunusta luopunut ja katolilaisuuteen kääntynyt Ruotsin kuningatar Kristiina, jonka hauta sijaitsee Johannes Paavali II:n haudan vieressä. Pietarinkirkon kryptan pyhimpänä paikkana pidetään oletettua apostoli Pietarin hautaa.[76] Yhteensä Pietarinkirkkoon on haudattu kymmeniä paaveja, kuten kaikki vuonna 1903 kuolleen paavi Leo XIII:n seuraajat. Paavien lisäksi Pietarinkirkkoon on haudattu kuningatar Kristiinan kaltaisia hallitsijoita ja ylimyksiä. Pietarinkirkon Sagre Grotte Vaticane -kryptaan ovat haudattuna muun muassa paavit Nikolaus I, Gregorius V, Hadrianus IV, Bonifatius VIII, Nikolaus V, Paavali II sekä Aleksanteri VI ja keisari Otto II.[77] Myös paavi Pius IX:n sydän on haudattu pieneen uurnaan kyseiseen kryptaan.[77]
Pietarinkirkon alla sijaitsevista haudoista suuri osa on ajalta ennen nykyisen Pietarinkirkon rakentamista.
Pietarinkirkon rakennushankkeella oli kauaskantoisia vaikutuksia arkkitehtuuriin ja uskonnollis-poliittiseen historiaan Euroopassa ja muuallakin.
Gotiikka ei ollut koskaan saanut Italiassa jalansijaa, ja viimeistään Donato Bramanten renessanssityylinen suunnitelma uudeksi Pietarinkirkoksi teki goottilaiset katedraalit vanhentuneiksi myös muualla Euroopassa, jossa niitä vielä rakennettiin. Monet goottilaisista kirkoista jäivät keskeneräisiksi aina 1800-luvulla tapahtuneeseen uusgoottilaisen kertaustyylin nousuun saakka, yhtenä esimerkkinä Kölnin tuomiokirkko.
Keskeiskirkon ja pitkävartisen latinalaisen ristin yhdistelmänä Pietarinkirkko oli esimerkkinä useimmille muillekin kirkoille barokin aikakaudella. Michelangelon kupoli toimi esikuvana vastaaville hankkeille myös muissa maissa. Pietarinkirkon arkkitehtuuri sai jäljittelijöitä Venäjälläkin, jossa Pietarin Kazanin katedraali rakennettiin samassa hengessä.[78]
Pietarinkirkon rakentaminen kysyi paljon varoja, joita kerättiin kirkon siunaamalla anekaupalla pohjoista Eurooppaa myöten,[79] mikä oli eräänä syynä uskonpuhdistukseen ja protestanttisten kirkkojen eroamiseen katolisesta kirkosta.[80]
Luetteloissa maailman suurimmista kirkoista on erilaisia näkemyksiä Pietarinkirkon asemasta. Unesco pitää Pietarinkirkkoa maailman suurimpana kirkkona sen vaikuttavuuden ja merkityksen vuoksi, kun taas Guinnessin ennätysten kirjan mukaan suurimman kirkon kunnia kuuluu Norsunluurannikolla sijaitsevalle Basilique de Notre Dame de la Paix de Yamoussoukrolle.[81] Kirkko on alullepanijansa presidentti Félix Houphouët-Boignyn lahja syntymäkaupungilleen.
Pietarinkirkkoa mukailevan Yamoussoukron basilikan kupoli on esikuvaansa hieman matalampi, mutta lanterni korkeampi. Sen pinta-ala on kaksinkertainen (30 000 m²),[81] mutta Pietarinkirkkoon mahtuu huomattavasti enemmän ihmisiä eli 60 000[82] ihmistä, kun Yamoussoukroon mahtuu 18 000.[81]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
