260. Paavi From Wikipedia, the free encyclopedia
Pius XII (alkuperäiseltä nimeltään Eugenio Maria Giuseppe Giovanni Pacelli, 2. maaliskuuta 1876 – 9. lokakuuta 1958) toimi paavina vuosina 1939–1958.
| Pius XII | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Eugenio Maria Giuseppe Giovanni Pacelli |
| Syntynyt | 2. maaliskuuta 1876 Rooma, Italia |
| Kuollut | 9. lokakuuta 1958 (82 vuotta) Castel Gandolfo, Italia |
| Paavi | |
| Paavius alkoi | 2. maaliskuuta 1939 |
| Paavius päättyi | 9. lokakuuta 1958 |
| Edeltäjä | Pius XI |
| Seuraaja | Pyhä Johannes XXIII |
 Nimikirjoitus |
|
Pius XII:n paavinkauden eli pontifikaatin ajalle ajoittui toinen maailmansota, ja paavin toiminta sodan aikana on herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä paavin sympatioista sodan eri osapuolia kohtaan. Pius XII kuuluukin 1900-luvun kiistellyimpiin paaveihin. Erityisesti paavin toiminta holokaustin suhteen herätti keskustelua. Pius XII:ta on hänen kuolemansa jälkeen sekä syytetty passiivisesta suhtautumisesta juutalaisten joukkotuhoamiseen että myös kiitelty juutalaisten suojelemisesta toisen maailmansodan aikana.
Ennen paaviksi tuloaan Pacelli toimi Berliinissä Vatikaanin lähettiläänä. Pacelli oli mukana laatimassa natsi-Saksan kanssa solmittua sopimusta eli konkordaattia, joka vahvisti katolisen kirkon asemaa Saksassa, kun kirkko luopui kaikista poliittisista pyrkimyksistään. Hän teki aiemmin samanlaisen sopimuksen myös Italian Benito Mussolinin kanssa.
Pacelli syntyi 1876 lakimiesperheeseen, jonka suvun jäsenet olivat useiden sukupolvien saatossa olleet kirkon keskushallinnon palveluksessa. Pacelli sai pappisvihkimyksen 1899, minkä jälkeen hän opiskeli Rooman yliopistossa lakia. Hän toimi paavin palveluksessa vuodesta 1901 lähtien. Samaan aikaan hän opetti paavillisessa diplomatiakorkeakoulussa kansainvälistä oikeutta. Paavi Benedictus XV nimitti hänet Müncheniin nuntiukseksi 1917 ja 1920 Weimarin tasavaltaan Berliiniin. Berliinistä Pacelli kutsuttiin Roomaan saamaan kardinaalihattunsa 1929.
Pacellista tuli kardinaalivaltiosihteeri 1930 ja paavi Pius XI lähetti hänet ulkomaanmatkoille, joiden tarkoituksina oli saada "Pacelli ja maailma tuntemaan toisensa". Pacelli vieraili monissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Ranskassa.
Vuonna 1939 konklaavissa valittiin paavia selvästi puhkeavaa sotaa varten. Pacelli oli juristin ja hallintomiehen uransa ansiosta kuurian kokenein diplomaatti, vaikka hänellä ei ollut kokemusta hiippakunnan tai seurakunnan johtajana. Hänet valittiin paaviksi 2. maaliskuuta kolmannessa äänestyksessä, jossa hän sai 48 ääntä 62:sta. Neljäntoista muun kuuriakardinaalin mielestä Pacelli oli liian ujo, pelokas ja päättämätön voidakseen toimia paavina.
Pius XII yritti aluksi estää sodan syttymisen diplomaattisin keinoin, mutta hänen yrityksensä eivät kantaneet hedelmää. Hän kehotti 31. elokuuta Saksan ja Puolan hallituksia neuvotteluihin, mutta Puola oli jo liikellepanokannalla. Kun seuraavan päivän aamuna Pius sai kuulla Saksan hyökkäyksestä Puolaan, hän meni yksityiskappeliinsa itkemään. Hän tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäykset Suomeen, tuota ”pientä, rauhallista ja työteliästä kansaa kohtaan”, samoin hän tuomitsi Saksan hyökkäyksen Belgiaan. Pius XII myös yritti estää Italiaa liittymästä sotaan mutta epäonnistui.
Sodan molemmat osapuolet yrittivät keinoja kaihtamatta saada paavin puolelleen. Esimerkiksi Mussolini kehotti Piusta liittymään sotaan kommunismia vastaan, mutta Pius ei suostunut vaikka pitikin kommunismia pahempana kuin kansallissosialismia. Hän ei suostunut asettumaan liittoutuneiden puolelle, jotka Casablancassa vuoden 1943 tammikuussa esittivät vaatimusta ehdottomasta antautumisesta.
Pius kehotti radiopuheissaan oikeudenmukaiseen rauhaan ja tuomitsi ihmisoikeuksiin kohdistuneet loukkaukset, kuten siviiliväestön pommitukset. Hän ei ehdottanut konkreettista rauhansuunnitelmaa, koska ei halunnut toistaa paavi Benedictus XV:n epäonnistumista ensimmäisen maailmansodan yhteydessä. Hän seurasi kyllä Benedictuksen esimerkkiä, jossa Vatikaanin toimisto välitti tietoja sotavangeista näiden omaisille. Lisäksi toimisto välitti avustuksia vangeilla ja sodan uhreille.
Vaikka Pius XII toimikin sodan aikana rauhan puolesta ja pyrki auttamaan eri maiden hätää kärsiviä asukkaita ja sotavankeja, kiinnitetään nykyaikana enemmän huomiota hänen vaikenemiseensa juutalaisten joukkotuhoamisesta. On totta, että Vatikaani tiesi muita valtioita paremmin juutalaisten järjestelmällisestä tuhoamisesta.[1] Sopimus Mussolinin kanssa ja toisen maailmansodan tapahtumat olivat alentaneet paavin arvovaltaa maailmalla, minkä vuoksi sodanaikaista paavia Pius XII:a jopa syytettiin aikanaan natsiksi[2] ja tämän epäiltiin suojelevan natsirikollisia.[2] Joka tapauksessa paavi ei toiminut aktiivisesti saksalaisia vastaan, vaikka katolinen kirkko pysyikin oppositiossa suhteessa kansallissosialismiin. Tosin paavilla ei olisi todennäköisesti ollut mahdollisuutta estää tai edes hillitä holokaustia, vaikka hän olisikin tuominnut sen.[1] Paavilla oli syytä olettaa, että asian suora tuomitseminen olisi vain pahentanut tilannetta.[1] Eräänäkin päivänä paavi poltti keskitysleirejä vastustavan kirjoituksensa, jonka oli aikonut julkaista Italian lehdissä, koska samantyyppinen julkilausuma oli Alankomaissa johtanut kymmenientuhansien juutalaissyntyisten katolilaisten vangitsemiseen.[1] Paavin toimien puolustajat muistavat yleensä myös paavin toiminnan saksalaisten miehittäessä Rooman 1943, jolloin paavi antoi piilottaa noin viitisen tuhatta juutalaista Vatikaaniin ja kaupungin luostareihin.[1]
Vuoden 1944 jälkeen paavi hallitsi Vatikaania yksinvaltaisemmin kuin aiemmin. Hän ei enää nimittänyt itselleen kardinaalivaltiosihteeriä, mikä teki hänestä entistä yksinvaltaisemman paavin.
Kylmän sodan aikana paavi edusti selkeästi läntistä kantaa, joka vastusti kommunismia.[1] Samalla tosin hän pyrki parantamaan Itä-Euroopan valtioiden katolilaisten elinoloja. Italiassa hän antoi jälleen tukensa maan kristillisdemokraattiselle puolueelle, joka oli menettänyt tukensa Pius XI:n Lateraanisopimuksessa. Paavi myös kielsi katolilaisia liittymästä Italian kommunistiseen puolueeseen.
Pius XII oli modernin teologisen tutkimuksen suhteen edeltäjiään vapaamielisempi, sillä hän antoi 1940-luvulla kirjoittamassaan kiertokirjeessä katolilaisille raamatuntutkijoille luvan käyttää tieteellisiä metodeja.[1] 1950-luvulla paavin linja muuttui kuitenkin konservatiivisemmaksi ja lähemmäs Pius IX:n ja Pius X:n politiikkaa ja joistain uskonkohdista ei enää saatu keskustella kriittisesti.
Pius XII myös julisti dogmin Neitsyt Marian ottamisesta ruumiineen taivaaseen. Tämä julistus annettiin ex cathedra, piispanistuimelta, ja vuoden 1870 kirkolliskokouksen mukaan paavi oli päätöksissään erehtymätön. Kuollessaan 9. lokakuuta 1958 Pius XII jätti seuraajalleen konservatiivisen ja vanhanaikaisen katolisen kirkon sekä ikääntyvän kardinaalikollegion; vanha paavi ei ollut nimittänyt viiteen vuoteen uusia kardinaaleja.
Varsinkin loppuvuosinaan Pius XII johdatti katolista kirkkoa konservatiivisempaan suuntaan, mikä osittain pakotti hänen seuraajansa Johannes XXIII:n ja Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen uudistusten tielle. Vuoden 1950 elokuussa katolinen maailma sai luettavakseen kiertokirjeen (Humani generis). Siinä ilmoitettiin, että kun paavi on antanut ratkaisunsa johonkin uskonkohtaan, ei teologien enää tarvitse siitä keskustella. Kiertokirjeessä korostettiin myös, että uskonkohtien tulkitseminen kuului yksinomaan kirkon opetusviralle. Tämän seurauksena paavin esiin nostamista teologisista kysymyksistä ei enää keskusteltu kirkossa.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
