äärioikeistolainen ideologia From Wikipedia, the free encyclopedia
Kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus) eli natsismi (saks. Nazismus) oli Adolf Hitlerin johtaman Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) ideologia. Kansallissosialismi oli nationalistista, ihmisoikeuksia polkevaa ja epädemokraattista, ja siihen sisältyi myös rotuoppia ja antisemitismiä. Rudolf Hessin vuoden 1934 lausunnon määritelmän mukaan kansallissosialismi ei ole mitään muuta kuin sovellettua biologiaa[1][2][3][4].
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: laajat osuudet lähteettömiä |
Kansallissosialismin on monissa suhteissa katsottu muistuttaneen fasismia ja se luetaan yhdeksi fasismin muodoksi. Vaikka ideologian nimessä esiintyy sana sosialismi, sen sosialistisuus on laajasti kyseenalaistettu. Kansallissosialisteja kutsuttiin yleisesti myös hitleriläisiksi, ja kun Neuvostoliitto pyrki omimaan sosialismin oikean tulkinnan, heitä kutsuttiin myös saksalais-fasistisiksi. Sosialistisen talousmallin, jossa ei olisi ollut yksityisomaisuutta, sijasta kansallissosialismi kannatti korporativismia.
NSDAP hallitsi totalitaristisesti Saksaa vuosina 1933–1945, jolloin Hitler oli maan diktaattorina. Kansallissosialistisia puolueita perustettiin myös useisiin muihin maihin. Sellaisia oli muun muassa Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Belgiassa, Alankomaissa, Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa.[5] Useimmat niistä kiellettiin toisen maailmansodan jälkeen. Myöhemmistä kansallissosialistisista ryhmistä on yleensä käytetty nimitystä uusnatsismi.
Kansallissosialismi on tyypillisesti luokiteltu äärioikeistolaiseksi politiikaksi. Aate käsittää kuitenkin sekä vasemmistolaisiksi että oikeistolaisiksi miellettyjä elementtejä.
Vasemmistolaisia elementtejä ovat sääntelevä valtiovalta, työnarvon antikapitalistinen korostus ja pyrkimys rajoittaa plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansallisessa talouselämässä. Suunnitelmatalouden suuntaan Saksan kansallissosialismissa viittasivat nelivuotissuunnitelma, samoin kuin se, että vuodesta 1934 alkaen Saksa yritti saada vaihtotaseensa tasapainoon kiintiöimällä maahantuonnin ja suosimalla niitä maita, jotka vastavuoroisesti ostivat Saksasta. He käyttivät siihen tavaroiden vaihtokauppaa, jolloin rahan käyttäminen kaupankäynnissä syrjäytettiin. Filosofisesti työnarvoa korosti kansallissosialismissa keynesiläinen elvyttäminen julkiseen rakentamiseen, kuten maanrakennustöihin.
Saksalainen kansallissosialismi ilmensi myös antikirkollisuutta erityisesti katolisen kirkon ja lopulta myös koko kristinuskon vastustamisessa, koska erityisesti roomalaiskatolisen kirkon etiikka asetti rajoituksia valtiovallan käyttömahdollisuudelle epäsuosittuja väestöryhmiä vastaan. Protestanttisia kirkkoja kontrolloimaan luotiin Saksalais-kristillinen kirkko.
Kansallissosialismin oikeistolaisiin piirteisiin kuului kielteinen suhtautuminen marxilaisuuteen, jonkinasteinen markkinatalous, yksityisomistus, nationalismi ja konservatiivisten arvojen arvostaminen. Saksan ammattiliitot kiellettiin toukokuussa 1933.[6][7]
Käytännössä NSDAP:n äänestäjäkunta oli tyypillisesti keskiluokkaa ja vanhojen oikeistopuolueiden entisiä äänestäjiä. Saksalaiskansallinen kansanpuolue romahti natsismin nousun myötä, samoin kävi monille pienemmille keskiluokan puolueille.[8] Selkeä esimerkki natseja tukeneesta suurkapitalistista oli tehtailija Emil Kirdorf, jonka haaveena oli omistavan luokan ja valtion yhteiskomento työläisten kontrolloimiseksi.
Hitler totesi 1930 yksiselitteisesti Otto Strasserille: ”Kapitalistit ovat saavuttaneet asemansa kyvykkyydellään, ja tämän valinnan perusteella, joka osoittaa että he ovat ylempää rotua, heillä on oikeus johtaa.”[9]
Kansallissosialismi kieltäytyi myös vapaakauppaliberalismille tyypillisestä internationalismista. Kansallissosialismi Saksassa korosti saksalaista kansallisuutta valtakunnankansleri Bismarckin tapaan: saksalainen oli jokainen saksalaisen kulttuurin piirissä oleva riippumatta siitä, missä saksalaisista valtiosta hän asuu, ja siitä, asuuko hän ensinkään saksalaisessa valtiossa. Saksalaisia vähemmistöjä oli monissa valtioissa, kuten Puolassa, Romaniassa ja Neuvostoliitossa niin sanotut Volgan saksalaiset, jotka olivat muuttaneet Venäjän keisarikuntaan Katariina II Suuren ajoista alkaen.
Saksalainen kansallissosialismi korosti sosialistisia piirteitään ja sosiaalisen vallankumouksen luonnettaan pitkien puukkojen yöhön saakka, jolloin Wehrmachtin salliessa ja SS:n tuella murhattiin muun muassa SA:n johto, jossa oli ajatuksia siitä, että SA:sta tulisi Saksan valtakunnan armeija. SA:n johdossa oli myös vasemmistokansallissosialisteja, joilla oli sosialistisia ajatuksia. Käytännössä Saksa kääntyi tielle, jossa suurteollisuuteen tukeutuen maata varusteltiin valmiiksi Ranskan ja Neuvostoliiton vastaiseen sotaan ja jossa kansallinen yksityinen suuromistus tuki kansallissosialistista valtiota ja sen puoluetta samoin kuin armeija.
Kansallissosialismin ideologia pohjautui esimerkiksi Georges Sorelin, Arthur de Gobineaun, Houston Stewart Chamberlainin, Herbert Spencerin, Friedrich Nietzschen, Heinrich von Treitschken, Henri Bergsonin ja Alfred Rosenbergin ajatuksiin. Kuitenkin esimerkiksi Nietzschen ja kansallissosialismin välinen yhteys on monimutkainen. Toiset katsovat kansallissosialistisen aatemaailman saaneen vaikutteita Nietzschen ajatuksista, toiset katsovat kansallissosialistien vain käyttäneen Nietzchen kirjoituksia ja käsitteitä ja antaneen niille haluamansa merkityksen propagandatarkoituksessa, mikä onnistui erityisesti Nietzschen ajatusten yleisestä vaikeaselkoisuudesta.
Kansallissosialismin aatteesta kertoo lähinnä Adolf Hitlerin kirja Taisteluni. Hitler kirjoittaa siinä kehittäneensä poliittiset oppinsa tarkkaillessaan Itävalta-Unkarin keisarikunnan käytäntöjä. Syntyperäisenä itävaltalaisena Hitler oli tarkkaillut hallinnon politiikkaa ja havainnut, että kielellinen ja kansallinen hajanaisuus hajotti keisarikuntaa. Lisäksi hän näki demokratian haitallisena, koska se antoi valtaa hallinnolle vihamielisten vähemmistöjen käsiin.
Puolueen alkuperäiseen ohjelmaan, jota Hitler oli yhtenä kolmesta laatimassa, kirjattiin lähes kaikki mahdolliset ja ristiriitaisetkin vaatimukset, kuten lisää elintilaa, uhrauksia valtiolle, kansalaisuutta vain saksalaisille ja maahanmuuton lopettamista ja toisaalta korkojen ja pääomatulojen lakkauttamista ”kuolemanrangaistuksen uhalla”, maan, suurmyymälöiden ja trustien sosialisoimista, sosiaalietujen suurta kasvattamista ja vahvaa valtiota. Ohjelmaa ei todellisuudessa pyrittykään toteuttamaan Hitlerin päästyä puolueensa diktaattoriksi, vaikka se julistettiin myöhemmin ”muuttumattomaksi”.
Kansallissosialismissa valtion ajatellaan muodostavan "elävän kansanyhteisön", josta on käytetty sanaa kansankokonaisuus. Saksaksi tämä kansankokonaisuus on Volksgemeinschaft, ja sillä on rodullisia vihollisia.[10][11][12]
Yleinen selitys kansallissosialismin suosiolle on se, että se yhdisti eri aatteista populistisia piirteitä, vieläpä otollisena ajankohtana Saksan kärsiessä Versaillesin rauhanehtojen tuomasta köyhyydestä ja nöyryytyksestä ja keskiluokan menetettyä varallisuutensa Weimarin aikaisen hyperinflaation aikana.
Maailmalle tutuksi tulleen ”hitleriläisen” kansallissosialismin lisäksi alussa suosiota nautti Gregor ja Otto Strasserin johtama vasemmistosiipi, jonka aatesuuntausta on kutsuttu strasserismiksi. NSDAP:n valtaannousun yhteydessä strasserismin johtajat kuitenkin syrjäytettiin puolueesta.
On kiistelty paljon kansallissosialismin ja natsi-Saksan sosialistisuudesta ilman yksimielisyyttä.lähde?
Puolueen 25-kohtaisessa puolueohjelmassa esitettiin kymmenen sosialismille ominaista vaatimusta, kuten ”tulot muusta kuin työstä on lakkautettava”, ”kaikki yritykset on kansallistettava”, ”sotavoitot konfiskoidaan”, ”suurten yritysten voitot jaetaan”, ”laajennetaan eläkkeitä”, ”maareformi”).[13] Hitler julisti: ”Me olemme sosialisteja, me olemme nykypäivän kapitalistisen talousjärjestelmän vihollisia”,[14] mutta hän korosti, ettei hänen sosialisminsa ole marxilaista sosialismia, jota hän vastusti. Hitlerin puheita on pidetty ristiriitaisina ja tilanteeseen ja yleisöön sovitettuina.
Hitlerin mukaan sosialismiin ei kuulunut yksityisomistuksen vastustaminen. Hänen mielestään marxilaisuudessa sosialismi oli määritelty väärin ja koko termi oli ”varastettu” virheelliseen käyttöön. Hän sanoi, että kansallissosialistisen puolueen nimikin olisi voinut olla Liberaalinen puolue.[15]
Kansallissosialismin kapitalismin vastaista aspektia voimakkaammin korostaneet strasseristit – joilla oli kannatusta erityisesti SA-järjestössä – olivat tyytymättömiä NSDAP:n valtaannousua seuraanneeseen politiikkaan ja vaativat "toista vallankumousta". Heidät kuitenkin hävitettiin puolueesta pitkien puukkojen yön verilöylyssä vuonna 1934.[16]
Valtiojohtoisen politiikan seurauksena työllisyys parani mutta reaalipalkat laskivat 25 % vuosina 1933–1938. [17]
Joka tapauksessa on selvää, että historiallisessa kontekstissa "kansallis"mielisyyttä Saksan kansallissosialismissa edusti oman kansan oletettu paremmuus verrattuna muihin kansoihin. "Sosialismia" saattoi edustaa se, että valtio hankki koulutuksen nuorisolleen, sotilaallisen tai muun. Mutta oman maan suurkapitalistien omaisuuden yksityisyyden kyseenalaistaminen ei vastaa kuvaa sosialismista yleisesti.lähde?
Käsitteen kansallissosialismi nostivat jo 1800-luvun lopulla esiin papit Friedrich Naumann ja G. Göhre, jotka perustivat ”Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen”. Hieman myöhemmin nimi muutettiin ”Kansallis-Sosiaaliseksi Puolueeksi”. Göhre ehdotti jo tuolloin järjestölle nimeksi ”Kansallisen Sosialismin Yhdistystä” ja Naumannin tavoitteena oli todistaa, että ”nationalismi ja sosialismi voidaan sulauttaa yhdeksi poliittiseksi liikkeeksi”.
Vuonna 1891 perustettu ”Suursaksalainen liitto” (Alldeutscher Verband, ADV) ja sen johtajan Heinrich Classin kirjoitukset pohjustivat myös osaltaan hitleriläistä kansallissosialismia.
Itävalta-Unkarin alueella perustettiin ADV:n tukemana 1903 ”Itävaltalainen työväenpuolue”, jonka ideologi Rudolf Jung nosti esiin käsitteen ”kansallissosialismi”. Jung ja Itävallan kansallissosialistit toimivat sittemmin Hitlerin NSDAP:n innoittajina. Ilmeisesti tähän viitaten kansallissosialismin pääideologi Alfred Rosenberg kirjoitti myöhemmin: ”Kansallissosialismin nimi – – on peräisin Sudeetti-Saksan alueelta.”
Varhaiset kansallissosialistiset järjestöt olivat konservatiivisia tai nationalistisia, mutta ne omaksuivat sosialistisia tunnuksia ja tavoitteita. Luokkataistelun ja marxilaisuuden sijasta ne kuitenkin julistivat Otto Glagaun muotoilemaa teoriaa ”riistävän” (= juutalainen, kansainvälinen) ja ”tuottavan” (= saksalainen; kansallinen) pääoman ristiriidasta.
Natsipuolueen ainoaksi jäänyt puolueohjelma julkaistiin vuonna 1920. Natsismiin on liitetty kollektivismi[18][19], totalitarismi, pangermanismi, rasismi, eugeniikka, antisemitismi,[20] antikommunismi[21] sekä vapaan markkinatalouden ja liberalismin vastustaminen.[22][23][19] Hitlerin julistama puolueohjelma painottaa erityisesti äärimmäistä nationalismia, vahvaa valtiota, rotupolitiikkaa, saksalaisen työväestön asiaa, keskiluokan oikeutta omaisuuteensa ja kapitalismin vastustamista.
Kansallissosialismin aatesisältö, jota Hitler muotoili osittain teoksessa Taisteluni, on jäänyt epämääräiseksi, vaikka sitä on tutkittu paljon.[24] Sen sisältöä ei ideologiana määritelty tarkoin.[25][26] Sen keskeisintä sisältöä olivat kuitenkin eri ihmisryhmien välinen epätasa-arvo, johtajan (saks. Führerprinzip, johtajaperiaate) seuraaminen ja ekspansionistinen nationalismi. Se käytti ideologiassaan hyväksi Arthur de Gobineaun rotuoppeja, Heinrich von Treitschken nationalismia ja Friedrich Nietzschen sankarikulttia. Natsit glorifioivat kuria ja voimaa ja hylkäsivät demokratian rappeutuneena järjestelmänä, joka suojeli heikkoja ja keskinkertaisia.[25] Sillä oli monia yhteisiä piirteitä italialaisen fasismin kanssa, kuten korporativismin, kollektivismin ja valtiokeskeisyyden. Kansallissosialismi korosti johtajan merkitystä arjalaisen kansan johtajana ja sen vihollisten tuhoamisessa. Natsit syyttivät juutalaisia ”herrarodun” vastaisesta toiminnasta ja pitivät marxismia, kansainvälisiä finanssilaitoksia ja vapaamuurareita juutalaisina maailmanvallan välineinä. Natsi-ideologi Alfred Rosenbergin mukaan myös kristinusko oli juutalainen luomus. Juutalaisia syytettiin erityisesti Saksan pettämisestä ensimmäisessä maailmansodassa ja nöyryyttämisestä sodan päättäneessä Versaillesin rauhansopimuksessa.[25]
Kansallissosialismin aatteelle on myös keskeistä rotu, jonka suurin saavutus on nationalistisen ajatusmallin mukaan yhtenäinen valtio. Saksan tapauksessa ylivertainen "arjalainen herrarotu" [27] on luotu muodostamaan Saksan valtiossa kulttuurisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti väkevin kansakunta ja valtio, jonka kohtalona on hallita alempia rotuja. Vahvojen rotujen vastakohtina olivat heikot valtiot ja kulttuurit, joita riitely, etninen ja kielellinen hajaannus ja ali-ihmiset heikensivät. Kolmannen pykälän muodostivat kotimaattomat ihmiset eli loisrodut (esimerkiksi juutalaiset, romanit ja puolalaiset), jotka poistamalla herrarotu vahvistuisi. lähde?
Herrarotu-aatteella perusteltiin myös vaatimus elintilasta, joka toisessa maailmansodassa toteutui konkreettisena sotaretkenä.lähde? Alempien rotujen kohtalona tuli olla sotilaallisesti heikompia ja siten herrarodun laajenemisetujen edessä väistyviä. Näkökulmassa on selvä viite 1900-luvun alkuvuosikymmenten muodikkaaseen sosiaalidarvinistiseen teoriaan.lähde?
Uskonnot, jotka hyväksyivät nämä ”elämän julmat tosiasiat” olivat hyviä uskontoja.[28] Tämä viittaa kansallissosialismin pyrkimykseen luoda uusi uskonto muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle.lähde?
Tullessaan valtaan kansallissosialistit olivat osin luopuneet puolueohjelman tavoitteistaan sosialisoida tuotantovälineitä, ja sosialisointi rajoittui lähinnä vainottujen ryhmien ja valloitettujen alueiden omaisuuteen. Osittainen suunnitelmatalous ”nelivuotissuunnitelma” toteutettiinkin ilman de jure sosialisointia: nähtiin tehokkaammaksi antaa osaavien suuromistajien hoitaa yrityksiään jatkossakin, mutta valtion komentojen mukaan, valtion takavarikoidessa yritysten tuotot itselleen. Tässä mielessä kansallissosialismi eroaa valtion suoraan omistukseen pyrkivistä kommunisteista mutta muistuttaa sosialidemokratiaa, jossa verotuksella ja sääntelyllä ohjataan muodollisesti yksityisen tuotannollisen omaisuuden tuottoa ja käyttötarkoituksia.
1930-luvun puolivälissä Saksassa toteutettiin talouden yksityistämisohjelma, jossa valtion omaisuutta myytiin yksityiselle sektorille. Tämä oli päinvastaista politiikkaa kuin yleensä länsimaissa siihen aikaan.[29] Sana privatization (suom. yksityistäminen) tuli englannin kieleen Saksan 1930-luvun talouspolitiikkaa käsittelevissä teksteissä.[29][30]
Kansallisella tasolla kansallissosialistien tärkeimmät tavoitteet taloudessa olivat työttömyyden ja hyperinflaation poistaminen ja keski- ja alaluokkien käytössä olevien kulutushyödykkeiden tuotannon laajentaminen.
Nämä olivat keskeisiä poliittisen suosion lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita ja vastasivat omalta osaltaan Weimarin tasavallan puutteisiin. Kansallissosialistinen puolue oli toimissaan tuloksekas ja talous kasvoikin huippuvauhtia vuosina 1933–1936 (keskimäärin 9,5 prosenttia vuodessa, teollisuuden kasvaessa 17,2 prosenttia).
Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan tämä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kansallissosialistien ansiota, vaan heidän mukaansa talouskasvun itse asiassa aiheuttivat Weimarin tasavallan loppuaikojen talouspoliittiset ratkaisut. Vaikka hyperinflaation päättyminen usein luetaan kansallissosialistien menestyksien joukkoon, sen päättyminen sijoittuu kuitenkin valtaannousua edeltäneisiin vuosiin.
Talouden laajeneminen nosti Saksan syvästä lamasta ja täystyöllisyyteen alle neljässä vuodessa. Julkinen ja yksityinen kulutus kasvoivat nopeasti. Tämän kasvun ollessa kulutuksellista eikä tuotannollista (sotakoneiston laajentaminen, työhankkeet ja niin edelleen), inflaatio nosti jälleen päätään, ei kuitenkaan samoihin lukuihin kuin Weimarin tasavallan aikaan.
Saksan talouden elvyttäminen julkisia menoja lisäämällä oli keynesiläistä talouspolitiikkaa, minkä John Maynard Keynes itse myönsi, pääteoksensa General Theoryn saksankielisen laitoksen esipuheessa 1930-luvulla, suosittelemalla kansallissosialisteille talouden kokonaiskysynnän elvytystä. Monet taloustieteilijät ovat kuitenkin sanoneet, että tämä keynesiläinen, kysynnänelvytykseen perustuva kansallissosialistien talousmalli ei olisi kyennyt pysymään pystyssä ilman sotaa. Julkisen kysynnän vahvistaminen perustui myös varustelulle, josta ei saa tuottoja ilman taloudellisesti kannattavaa valloitussotaa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa Saksan talouden tämä suuntaus herätti epäilyksiä. Suuntauksen yksi suurimmista vastustajista oli Winston Churchill, joka uskoi Saksan valmistautuvan sotaan ja vaati vastaavia toimia myös Britannialta.
Kansainvälisen talouden kannalta voidaan nähdä, ettei kansallissosialistisen puolueen tavoitteena ollut niinkään yhdentää kolmatta valtakuntaa kansainväliseen talousjärjestelmään kaupan välityksellä, vaan pyrkiä omavaraisuuteen ja valloittaa voimavarat valtion haltuun asein. Omavaraisuuteen pyrkimisen syynä oli myös valmistautuminen tulevaan sotaan. Yleensäkin epäluuloa kansainvälistä kauppaa kohtaan lisäsi varmuus juutalaisen pankkiirisalaliiton hallussa olevista maailmanmarkkinoista, joka ajatuksena sopi hyvin juutalaisvastaiseen propagandaan. Taustalla oli ajatus siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat kykenevät hallitsemaan maita myöntämillään lainoilla ja niistä maksettavilla koroilla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen niin kuin toisenkin maailmansodan jälkeen Yhdysvalloista tuli suuri luotottaja Euroopalle, Neuvostoliittoa sekä sen liittolaisia lukuun ottamatta.
Taloudellisesti fasismin ja kansallissosialismin välillä on selkeät siteet, koska kumpaankin kuuluu valtion hallinnassa oleva sijoitusmaailma, rahamarkkinat, teollisuus ja maanviljely. Kummassakin talousmallissa on kuitenkin myös yksityisiä yrityksiä ja osittain markkinatalouteen perustuva hinnanmääräytyminen. Saksan pörssit jatkoivat toimintaansa natsivallan aikana normaalisti, ja pörssikurssit olivat ensimmäisten sotavuosien aikana niin vahvassa nousussa, että Saksassa keskusteltiin jopa enimmäiskurssien määräämisestä osakkeiden arvolle liiallisen nousun hillitsemiseksi.[31] Italian fasismi oli kuitenkin selvemmin korporativistinen, jossa työnantajat ja työntekijät sopivat asiat valtion tiukassa kontrollissa, mutta silti erillisinä toimijoina. Konfliktit, kuten lakot olivat kuitenkin estettyjä.
Kansallissosialismin ihanteelliseen perhemalliin kuului selkeästi rooleihin jaettu perhe. Kulttuurielämä ja taide korostivat voimakkaasti miehen miehekkyyttä, kun taas naisen osa kansallissosialistisessa Saksassa oli pitää huolta kodista ja huolehtia lapsista. Saksassa kotiäitiyden korostaminen liittyi myös korkeaan työttömyyteen toista maailmansotaa edeltävänä aikana – palauttamalla työssä käyvät naiset takaisin huolehtimaan kodista vapautettiin työpaikkoja miehille ja vähennettiin siten työttömyyttä.
Avioliitossa korostettiin erityisesti rotupuhtauden ja perinnöllisen terveyden vaalimista.
Naisen yhteiskunnallinen asema oli syrjäänvetäytyvä ja poissa julkisuudesta. Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen merkkihenkilöihin kuuluikin vain vähän naisia. Yhteiskunnassa saatettiin suhtautua naisiin ja heidän saavutuksiinsa väheksyvästi, kuten Olavi Paavolainenkin silminnäkijänä havainnoi.
Kansanterveystyö oli merkittävässä asemassa natsi-ideologiassa. Toimintamuotoja olivat tupakoinnin vastustamiskampanjat, asbestirajoitukset, työturvallisuus- ja turvallisuussäännökset jne.[32]
Kolmannen valtakunnan eläinsuojelulait kuuluivat aikansa edistyksellisimpiin.[33] Sota-ajan olot haittasivat lakien toimeenpanoa, mutta eläinsuojelutyö oli Saksassa laajaa ja järjestäytynyttä. Eläinlääkärien ammattikunnan keskuudessa kansallissosialismin kannatus oli varsin korkeaa. Juutalaisvastaisessa propagandassa hyödynnettiin usein teemaa juutalaisista eläinrääkkääjinä. Eläin- ja luonnonrakkaus olivat natsi-ihanteiden mukaan perisaksalaisia hyveitä, mutta käytäntö saattoi olla toisenlainen: esimerkiksi Hitler-Jugend-kasvatukseen kuuluivat usein ”karaisevat” teurastus- ja eläinrääkkäysharjoitukset.[33]
Hitler antoi ymmärtää olevansa kasvissyöjä, mitä esimerkkiä jotkut hänen kannattajansa seurasivat. Suomessa näin teki Teo Snellman.
Puolueen kannattajia ja jäseniä nimitetään natseiksi.[34] Erityisesti Etelä-Saksassa kansallissosialistien vastustajat suosivat sanaa, koska lempinimeen Nazi (nimestä Ignatz) liittyivät mielleyhtymät hölmö, kömpelö tai jälkeenjäänyt. NSDAP pyrki ottamaan sanan käyttöönsä, mutta myöhemmin puolueen on sanottu välttäneen sen käyttöä. Natsi-sanaa levittivät Saksasta pakolaisiksi ulkomaille 1930-luvulla lähteneet. Englannin kielessä sanaa nazi ei käytetty 1923–1930, vaan sanaparia National Socialists.[34] Oletetaan, että Neuvostoliitossa sanojen nazi ja kansallissosialismi käyttö kiellettiin 1932 siksi, että se ei pääsisi mitenkään pilaamaan sanaa sosialismi. Neuvostokirjallisuus käytti sanaa fasismi.[34]
Nykyajan natseista käytetään vastaavasti sanaa uusnatsi.
Erilaisia kansallissosialismin sukuisia aatteita nousi Suomessakin 1920- ja 1930-luvulla, mutta niiden vaikutus jäi verraten vähäiseksi.
Suomessa toimi 1930- ja 1940-luvulla useita pieniä kansallissosialistisia järjestöjä, jotka ottivat mallia saksalaisista natseista ja pitivät yhteyksiä näihin. Tunnetuimpia järjestöistä olivat Arvi Kalstan johtamat Suomen Kansan Järjestö (1933–1936) ja Kansallissosialistien Järjestö (1940–1944), Teo Snellmanin Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö (1940–1944) ja Yrjö Raikkaan Suomen Kansallissosialistit (1941–1944). Muita olivat esimerkiksi Aseveljien Työjärjestö (1942), Isänmaallinen Kansanpuolue (1932–1933), Suomalaissosialistinen Työväen Puolue (1934–1944) ja Suomen Työrintama (1936–1939). Yrjö Ruudun johtama Suomen Kansallissosialistinen Liitto (1932–1937) ei nimestään huolimatta kannattanut saksalaistyyppistä kansallissosialismia, ja se vaihtoi 1933 nimensä Suomalaissosialistiseksi puolueeksi. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa kansallissosialistit saivat koko maassa yhteensä noin 4 000 ääntä.
Suomen Kansan Järjestö tarjosi jo vuonna 1934 Adolf Hitlerin Taisteluni-teoksen käännösoikeuksia kustannusyhtiö Otavalle, mutta tämä kieltäytyi. Valtaosalle suomalaisista Hitler oli tuolloin vielä tuntematon pyrkyri, jonka ei uskottu pysyvän kauankaan vallassa. Toinen Suomen suurimmista kustannusyhtiöistä, WSOY, sai teoksen julkaisuoikeudet välirauhan aikana kesällä 1940 sen jälkeen, kun saksalainen kustantamo oli hyväksynyt kääntäjäksi Lauri Hirvensalon WSOY:n varmistettua tämän "arjalaisen" sukutaustan. Taisteluni-teoksen kahta osaa ja yhdistettyä laitosta myytiin vuosina 1941–1944 Suomen oloissa suuri määrä, 32 000 kappaletta, ja professori V. A. Koskenniemi kirjoitti siitä ylistävän arvion Uusi Suomi -lehteen. Kuitenkin vain harvat suomalaiset lukijat lienevät jaksaneet kahlata teoksen raskaan tekstin kokonaan läpi, eikä teos synnyttänyt Suomessa mitään kansallissosialistista liikehdintää.[35]
Varsinaisten kansallissosialististen liikkeiden ulkopuolella Suomen ilmapiirissä oli 1930-luvulla ja sota-aikana jonkin verran natsi-Saksaa myötäileviä ja ihannoivia äänenpainoja. Esimerkiksi poliisien ammattilehdissä käsiteltiin Saksan poliisiurheilua ja Reinhard Heydrichin perustamaa ”kansalaisten raportointipalvelua” (Volksmeldedienst) kritiikittömästi ja Gestapon tehokkuutta korostaen.[36][37]
Toisen maailmansodan jälkeisistä suomalaisista kansallissosialisteiksi julistautuneista henkilöistä tunnetuin lienee Turussa ja Naantalissa vaikuttanut Pekka Siitoin, joka johti ensin Isänmaallista Kansanrintamaa, joka sittemmin lakkautettiin ja jonka tilalle perustettiin rekisteröimätön Kansallis-demokraattinen Puolue. Siitoimen kansallissosialismi nojasi vahvasti 1930-luvun Saksan ihannointiin ja nostalgiaan, eikä se saavuttanut mainittavaa kannatusta edes muiden kansallissosialistien keskuudessa. Myös Väinö Kuisman aiemmin johtama Suomi - Isänmaa -puolue (nyk. Suomen Isänmaallinen Kansanliike, aiemmin tunnettu nimillä Arjalainen Germaaniveljeskunta, Isänmaallinen Oikeisto ja Suomi Nousee - Kansa Yhdistyy) sai vaikutteita kansallissosialismista, vaikka se määrittelikin ideologiansa nimikkeellä Kalevalainen nationalismi. Myöhemmin Suomessa on toiminut joitakin pieniä rekisteröimättömiä ryhmittymiä, joista osa on ollut ideologisesti kansallissosialismia lähellä, kuten Rautainen Kansallissosialismi, ja osa suoraan kansallissosialistista maailmankatsomusta julistavia, kuten Suomen Vastarintaliike.
Suomessa vaikuttaneet merkittävät oikeistoradikaalit liikkeet eivät olleet yleisesti ottaen niinkään kansallissosialistisia, vaan pikemminkin lähempänä fasismia. Tunnetuimmat suomalaiset oikeistoradikaalit liikkeet olivat Suomen Suojeluliitto, Lapuan liike ja Isänmaallinen Kansanliike (IKL). Näistä Lapuan liike ja sen parlamentaarinen seuraaja IKL halusivat tiukkaa valtiovaltaa ja vahvaa johtajuutta.
Seuraavassa on lueteltu lähinnä kansallissosialistisen puolueen alkuaikojen jäseniä ja puolueen ”sisäpiiriin” kuuluneita, ei esimerkiksi Wehrmachtin kenraaleita. Syynä on se, että vaikka käytännössä puolueen jäsenyys oli kolmannessa valtakunnassa ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ei muiden yhteys puolueeseen ole kuitenkaan yhtä merkityksellinen.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
