Ruotsin suurin kirkko, joka tunnustaa luterilaisuutta From Wikipedia, the free encyclopedia
Ruotsin kirkko (ruots. Svenska kyrkan) on Ruotsin suurin kirkko ja uskonnollinen yhteisö. Se tunnustaa luterilaisuutta. 5,6 miljoonalla jäsenellään se on yksi maailman suurimmista luterilaisista kirkoista. Vuonna 2000 kirkko menetti asemansa Ruotsin valtionkirkkona. Vuonna 2022 Ruotsin kirkkoon kuului 52,8 prosenttia ruotsalaisista.[1] Se on alhaisin luterilaiseen kirkkoon kuuluvuusprosentti Pohjoismaissa. Kirkon johtaja on Uppsalan arkkipiispa Martin Modéus, joka on toiminut virassa jouukuusta 2022 lähtien.[2]
| Ruotsin kirkko | |
|---|---|
 |
|
| Suuntautuminen | luterilaisuus |
| Hallinto | episkopaalinen |
| Johtaja | Uppsalan arkkipiispa, nykyinen arkkipiispa Martin Modéus |
| Yhteistyötahoja |
Kirkkojen maailmanneuvosto Luterilainen maailmanliitto Porvoon kirkkoyhteisö |
| Toiminta-alue | Ruotsi |
| Perustaja | kuningas Kustaa Vaasa |
| Perustettu |
1527 (Västeråsin valtiopäivät) 1593 (Uppsalan kirkolliskokous) |
| Irtautunut | katolisesta kirkosta de facto 1536 |
| Hiippakuntia | 13 |
| Seurakuntia | 1 288 |
| Jäseniä | 5,6 miljoonaa |
| Aiheesta muualla | |
| Svenska kyrkan | |
Saksalainen munkki Ansgar oli todennäköisesti ensimmäinen kristinuskon levittäjä Ruotsissa, kun hän tuli Mälaren-järven Birkan saaren kauppiaskaupunkiin 800-luvulla. Kristinusko sai jalansijaa saksalaisten, englantilaisten ja ranskalaisten lähetyssaarnaajien kautta 1000-luvun alussa, ja ensimmäiset hiippakunnat perustettiin noin vuonna 1150.[3]
Firenzessä, Italiassa, on säilynyt dokumentti 1120-luvulta (ns. Firenzen dokumentti).[4] Siinä luetellaan Skaran, Linköpingin, Tunan (mahdollisesti Eskilstuna), Strängnäsin, Sigtunan ja Aroksen (Västerås) hiippakunnat. Avoimeksi jää, onko kahdella lähekkäin sijaitsevalla kaupungilla, Strängnäsillä ja Eskilstunalla ollut kummallakin oma piispa.[5]
Keskeinen merkitys kristinuskon leviämiselle oli kuningas Olavi Sylikuninkaan kaste Länsi-Göötanmaalla. Hänet on kastettu vuonna 1008 Husabyn lähteellä ja kastajana toimi englantilainen lähetyspiispa Sigfrid. Olavin vaikutuksella perustettiin Skaran hiippakunta, joka vahvisti kristinuskon aseman Ruotsissa. Hiippakunnan perustamisvuotena pidetään vuotta 1014. Pian perustettiin useita uusia hiippakuntia ja kirkollinen toiminta vakiintui. Keskiajalla Ruotsin valtakunnan alue oli jakaantunut Upsalan, Linköpingin, Skaran, Strängnäsin, Västeråsin, Växjön ja Turun hiippakuntiin. Oman arkkipiispan Ruotsi sai 1164 kun Upsalaan perustettiin arkkihiippakunta.[6]
Reformaation myötä tilanne muuttui. Syntyi kansallinen, itsenäinen kansalliskirkko, joka tunnusti evankelis-luterilaista uskoa ja kuningas oli kirkon päämies. Vuonna 1593 Upsalan kokous vahvisti luterilaisuuden Ruotsin valtakunnan uskoksi ja kirkko eli läheisessä suhteessa kristilliseen valtioon. Ruotsi-Suomessa tunnustuspohjaksi muotoutui koko Yksimielisyyden kirja (lat. Liber concordiae, saks. Konkordienbuch) eli vuonna 1580 hyväksytty evankelis-luterilaisten tunnustuskirjojen kokonaisuus. Tunnustuskirjoissa ilmastaan luterilaiset perusvakaumukset siitä, mistä Raamattuun perustuvassa kristillisessä uskossa on kysymys.
Tunnustuskirjojen kokonaisuus käsittää seuraavat:[7]
Reformaation myötä kirkon koko jumalanpalveluselämä muuttui kansankieliseksi latinan sijaan. Tosin saarnat olivat jo kristinuskon alkuajoista olleet kansankielisiä. Raamattu käännettiin kansankielelle, samoin alkoi kansankielinen virsirunous. Reformaation keskeisenä toteuttajana Ruotsissa oli Olaus Petri.[8] Reformaatio toteutui Ruotsi-Suomessa maltillisena. Jumalanpalveluselämän muutokset tapahtuivat hitaasti, kirkkojen sisustus ja koristelu säilyi. Piispanviran kohdalla oli merkittävää, että siinä säilyi katkeamaton apostolisen suksession perinne.
1600- ja 1700-luvuilla Ruotsissa vallitsi yhtenäiskirkon aika. Kirkko ja valtio olivat läheisessä suhteessa toisiinsa. 1800-luvulla tilanne alkoi muuttua ja kirkon asemalle Ruotsissa asetti uusia haasteita etenkin teollistuminen, kaupungistuminen ja maallistuminen.
Perinteisen maaseudun, pitäjän rinnalle syntyi ja kasvoi teollisuuspaikkakuntia, rautatieasemien asutus ja uusia kaupunkeja. Aikaisemmin pitäjän luonnollinen keskus oli kirkonkylä. Uudet asutuskeskukset olivat usein kaukana pitäjänkirkosta ja se aiheutti vaikeuksia kirkon toiminnalle. 1860-luvulta alkaen oli mahdollista erota kirkosta, jos henkilö samalla liittyi toiseen kristilliseen yhteisöön. 1800-luvun muutoksen mukaan lainsäädännön piti ottaa huomioon, että maassa on muitakin kirkkoja. Siinä yhteydessä termi ”Ruotsin kirkko” tuli käyttöön ensimmäisen kerran lainsäädännössä. Sekularisaation seurauksena alkoivat perinteisesti pitäjälle, joka siis oli ennen muuta kirkollisesti määräytynyt alue/yhteisö, kuuluvat tehtävät siirtyä valtiolle, kunnalle ja muille organisaatioille. Kirkko ja julkinen sektori alkoivat erota toisistaan. 1863 astui voimaan päätös, jolla kunta (ruots. borgerlig kommun) ja seurakunta (ruots. kyrklig kommun) erotettiin toisistaan. Sen seurauksena säilyi joiltain osin 1900-luvulle saakka lainsäädäntö, jonka mukaan joitain viranomaistehtäviä hoidettiin seurakunnissa.[3]
1800-luvulla merkittävään asemaan nousivat herätysliikkeet, joista suurin osa ajautui Ruotsin kirkon ulkopuolelle. Kun evankelikaalisen herätyksen vaikutukset tulivat Ruotsiin, eivät ne löytäneet sijaansa Ruotsin kirkossa, vaan useimmiten muodostivat omia vapaita seurakuntia, koska kirkko koettiin jäykäksi ja konservatiiviseksi. Kun kirkko oli lujin sitein kiinni valtiossa, se nähtiin osana esivaltaa, ”viranomaiskirkkona”. Siten kirkollinen yhtenäiskulttuuri korvautui moniarvoisella, pluralistisella yhteisöstruktuurilla. Ensimmäinen vapaaseurakunta, baptistiseurakunta perustettiin 1848. Metodismi tuli Ruotsiin 1830-40 luvulla ja ensimmäiset seurakunnat perustettiin 1868. Ruotsin lähetysliitto (ruots. Svenska Missionsförbundet) erosi Evankelisesta Isänmaansäätiöstä 1879.[9]
1900-luvun alkua kuvataan usein käsitteellä ”kirkko kriisissä”. Kirkossakäyminen oli vähentynyt, kirkon jäsenet etääntyneet kirkon opista. Ehtoollisella käyminen oli lähes tyrehtynyt. Kirkko ei 1900-luvun alussa vastannut uskonnollisiin tarpeisiin. Osin tästä tilanteesta kertovat herätysliikkeet, niin kirkon sisäiset kuin ulkopuolella olevat. Kirkon sisäisistä liikkeistä merkittävimpiä olivat ja ovat lestadiolaisuus, Evankelinen Isänmaansäätiö ja pappi Henric Schartaun toiminnasta alkunsa saanut schartaulaisuus, joka on vaikuttanut etenkin Ruotsin länsirannikolla.[10]
Vuosisadan vaihteessa Ruotsissa vaikutti laaja kansan herääminen, joka kanavoitui vapaisiin kirkkokuntiin, raittiusliikkeeseen ja työväenliikkeeseen ja se sai aikaan ns. Nuorkirkkoliikkeen (ruots. ungkyrkorörelsen) synnyn. Liike herätti innostuksen ja uskon Ruotsin kirkon mahdollisuuksiin. Liikkeen johtoon nousi kolme teologia; Johan A. Eklund, Einar Billing ja Nathan Söderblom. Heistä kaikista tuli piispoja, Söderblomista arkkipiispa ja kenties Ruotsin merkittävin teologi 1900-luvulla. Nuorkirkkoliike aloitti vuonna 1909 ristiretkensä eri puolille maata ja vaikutti muutaman vuoden ajan. Se merkitsi muutosta maan hengelliseen tilanteeseen ja loi uutta intoa ruotsalaisen kirkkoväestön keskuuteen. Liike tahtoi nostaa arvoon vuosisataisen kirkollisen perinteen ja läsnäolon Ruotsissa ja korosti, että paikallisseurakunta, joka kokoontui omassa kirkossaan, oli oikea, aito kristillinen seurakunta.[9]
Toinen merkittävä tekijä 1900-luvun alussa oli moderni korkeakirkollisuus. Se sai alkunsa osin nuorkirkkoliikkeestä ja lundilaisesta korkeakirkollisuudesta. Liikkeen johtavia nimiä etenkin ”kyrklig förnyelse”- rintamalla oli Gunnar Rosendal (1997–1988), joka ajoi tunnustususkollisuutta sekä sakramentaalista ja liturgista uudistusta ja pappisviran korostuta. Toinen, kenties merkittävämpi korkeakirkollisuuden edustaja oli Göteborgin piispa Bo Giertz (1905–1998). Hän tuli tunnetuksi vastustaessaan kirkon sopeutumista moderniin kulttuuritietoisuuteen tai siihen, että kirkko antoi periksi nykyihmisen vaatimuksille. Korkeakirkollisuus on niin vanhakirkollista konservatismia kuin modernia ekumeenista liikettä, joka suuntautuu ennen muuta anglikaanista ja katolista kirkkoa kohti hakien sieltä toimintamuotoja ja se on ennen muuta vaikuttanut Ruotsissa jumalanpalveluselämän kehittymiseen ja uudistumiseen, mutta se on vaikuttanut myös keskustelussa pappisvirasta korostaen sen kuulumista vain miehille.[9]
Vuonna 1958 valtiopäivät hyväksyi kirkkolain muutoksen, joka mahdollisti naisten pääsyn pappisvirkaan. Tämä tapahtui pitkällisen keskustelun jälkeen, ensimmäiset aloitteet asiasta olivat vuodelta 1919. Palmusunnuntaina 10. huhtikuuta 1960 vihittiin ensimmäiset kolme naista Ruotsin kirkon pappisvirkaan: Margit Sahlin, Elisabeth Djurle ja Ingrid Persson.[11] Vuonna 1997 Ruotsin kirkko sai ensimmäisen naispiispan, kun Christina Odenberg vihittiin Lundin hiippakunnan piispaksi.[12] Vuonna 2020 kirkon papistossa oli ensimmäistä kertaa historiassa enemmän naisia kuin miehiä.[13]
Ruotsin kirkon organisaatio on ollut koko valtakuntaa käsittävä jo keskiajalla. Vuoden 1686 kirkkolaki antoi määräyksiä kirkon elämästä ja hallinnosta. Paikallisseurakunnat olivat itsenäisiä ja niiden papit olivat hiippakunnan piispan ja tuomiokapitulin kaitsennan alaisia. Kunnallinen lainsäädäntö 1860-luvulta alkaen erotti kunnan ja kirkollisen kunnan toisistaan. Koululaitos jäi edelleen kirkon tehtäväksi pappien ja tuomiokapitulien alaisuuteen. Sairaanhoito- ja sosiaalitoimi siirtyi kuntien vastuulle.[8]
1863 perustettiin kirkolliskokous Ruotsin kirkon kansallisen tason korkeimmaksi demokraattiseksi toimijaksi. Ennen kuin valtiopäivät päättivät kirkkoa koskevista tärkeistä asioista, oli kirkolliskokouksen annettava niille suostumuksensa. Kirkolliskokouksen jäseniksi valittiin pappeja ja maallikoita tietyn järjestelmän mukaan. Tämä järjestelmä oli voimassa vuoteen 1982 saakka, jolloin astui voimaan uusi vaalitapa, suora kansanvaali.[14]
Suuri muutos Ruotsin uskonnollisuudessa oli uskonnonvapauslaki vuonna 1951. Kuka tahansa saattoi sen mukaan erota Ruotsin kirkosta liittymättä samalla johonkin toiseen uskonnolliseen yhteisöön.
Seuraava suuri muutos oli vuonna 2000, jolloin lakisääteiset siteet kirkon ja valtion välillä kumottiin. Kirkon eri osat eivät sen mukaan enää olleet valtion tai kuntien viranomaisia. Kirkkolaki korvattiin kirkolliskokouksen säätämällä kirkkojärjestyksellä.[15]
Ruotsin kirkko on yksi Ruotsissa toimivista uskonnollisista yhteisöistä (ruots. trossamfund). Historiallisista syistä ja kirkon laajuuden vuoksi sen ja Ruotsin kirkon ja valtion suhteita määrittelee Laki Ruotsin kirkosta (SFS 1998:1591) vuodelta 1998. Kirkon ja valtion suhteiden muutos tapahtui vuoden 2000 alussa.[8]
Lain mukaan Ruotsin kirkko on evankelis-luterilainen, rakenteeltaan demokraattinen ja koko valtakunnan kattava. Laissa on määräys myös kirkon hallintorakenteesta, jossa kirkolliskokous on korkein päättävä elin, kirkollismaksusta, kirkon omaisuudesta sekä kirkon asiakirjojen julkisuudesta. Valtion verohallinto kerää edelleen kirkon jäsenten jäsenmaksun, kirkollismaksun (ruots. kyrkoavgift), joka on veronluonteinen maksu. Myös muut uskonnolliset yhteisöt voivat halutessaan koota jäsenmaksunsa verohallinnon kautta.[16]
Ruotsin kirkko on edelleen koko valtakunnan peittävä organisaatio joka jakaantuu seurakuntiin, pastoraatteihin ja hiippakuntiin. Kirkko on avoin kansankirkko. Kaikki kirkon jäsenet voivat osallistua demokraattisten periaatteiden mukaan kirkon asioiden päättämiseen niin paikallisella kuin kansallisella tasolla kirkollisvaalien kautta.
Luottamushenkilöiden, kirkkopoliitikkojen ohella piispat, papit ja diakonit osallistuvat kirkkoa koskevien asioiden päättämiseen. Heidän vastuullaan on ennen muuta taata kirkon opin ja tunnustuksen mukainen toiminta, kun luottamushenkilöt vastaavat siitä, että demokratia voi toteutua. Kirkollisvaaleissa neljän vuoden välein valitaan paikallisseurakuntien luottamushenkilöt kirkkovaltuustoihin sekä hiippakuntavaltuustoihin ja kirkolliskokoukseen.[8] Viime vuosina on kuitenkin virinnyt keskustelu, voisiko hiippakuntavaltuustojen ja kirkolliskokouksen edustajien vaali tapahtua välillisenä vaalina.[17]
Paikallisseurakunta on Ruotsin kirkon organisaation perusta. Vuonna 2020 oli noin 1300 seurakuntaa, jotka kattavat koko maan. Niiden lisäksi on muutama ei-alueellinen seurakunta, kuten Tukholman suomalainen ja saksalainen seurakunta sekä Hoviseurakunta. Ei-alueellisen seurakunnan jäsenyys ei ole sidottu maantieteelliseen alueeseen, ja jäsenyyden ehdot on määritelty kirkkojärjestyksessä (VIII osa, 35. luku)[18] Seurakunnilla on paikallinen itsehallinto mutta ne ovat samalla myös osa hiippakuntaa ja Ruotsin kirkkoa uskonnollisena yhteisönä.[19] Seurakuntien perustehtäviä ovat kirkkojärjestyksen mukaan viettää jumalanpalvelusta, antaa opetusta, sekä harjoittaa diakoniaa ja lähetystä.[20]
Seurakunnan korkein päättävä elin on kirkkovaltuusto. Jokaisessa seurakunnassa on kirkkovaltuuston valitsema kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto joka toimii seurakunnan hallituksena, ja kirkkoherra (kyrkoherde), joka on vastuussa johdosta, koordinoinnista ja valvonnasta. Seurakunnalla tulee olla myös seurakuntaohjesääntö (Församlingsinstruktion) jossa kuvataan seurakuntaa, sen tavoitteita ja toimintamuotoja.
Seurakunnat voivat tehdä yhteistyötä myös pastoraattien muodossa. Pastoraatti on toiminnan muoto joka auttaa seurakuntia niiden perustehtävässä. Pastoraatin ja seurakuntien välisestä työnjaosta määritellään pastoraatin seurakuntaohjesäännössä. Pastoraatti vastaa myös taloudesta, henkilöstöstä, kiinteistöistä ja hautaustoimesta. Ruotsin kirkossa on noin 250 pastoraattia, joissa on noin 970 seurakuntaa (2020). Pastoraattiin kuuluvan seurakunnan toimintaa johtaa pappi, josta käytetään nimitystä seurakuntapaimen (ruots. församlingsherde).[20]
Lapsi- ja nuorisotyötä varten on valtakunnallinen järjestö Ruotsin kirkon lapset ja nuoret, joka toimii yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa. Se on itsenäinen ja demokraattinen lapsi- ja nuorisojärjestö, joka toimii Ruotsin kirkon sisällä.[21]
Ruotsin kirkon jumalanpalveluskirjat ilmentävät kirkon uskoa, oppia, ja tunnustusta:
Jumalanpalveluskirjat on käännetty osin tai kokonaan myös Ruotsin virallisille vähemmistökielille.[23]
Kirkon virkoihin voi valmistua eri koulutuslaitoksissa. Uppsalan ja Lundin yliopistoissa on teologinen tiedekunta ja muissakin korkeakouluissa voi suorittaa teologisia opintoja. Niistä merkittävin on Evankelisen Isänmaansäätiön Johannelundin teologinen korkeakoulu, jonka teologinen linja on ollut vuodesta 2007 alkaen yksi koulutusmahdollisuus Ruotsin kirkon pappisvirkaan.[24] Kuitenkin ehtona Ruotsin kirkon virkoihin, papinvirkaan, kirkkomuusikon, diakonin ja pedagogin virkaan on Ruotsin kirkon koulutuslaitoksessa suoritettu kirkon virkaan valmistava opintojakso.[25]
Seurakuntien viranomaistoiminnasta on jäljellä kaksi tehtävää: hautausmaiden ylläpito ja vihkimisoikeus. Ruotsin kirkko vastaa yleensä hautausmaista, poikkeuksena ovat Tukholman ja Tranåsin kunnat.[26] Muutamien muiden uskonnollisten yhteisöjen tavoin Ruotsin kirkolla on valtiovallan myöntämä oikeus avioliittoon vihkimiseen. Vuonna 2009 päätti valtiopäivien hyväksymän sukupuolineutraalin avioliittolain mukaisesti, että kirkollinen avioliitto voi olla miehen ja naisen tai kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välinen liitto, ja siten Ruotsin kirkossa vihitään avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia pareja.[27]
Ruotsin kirkko jakaantuu alueellisesti 13 hiippakuntaan. Jokaisessa hiippakunnassa on hiippakuntahallitus ja tuomiokapituli. Kirkon episkopaalinen rakenne ilmenee siten, että jokaisen hiippakunnan johdossa on piispa. Hiippakunnat ovat pastoraalisia alueita, jotka yhdessä kattavat koko maan.
Kirkollisvaaleilla valittu hiippakuntaneuvosto valitsee hiippakuntahallituksen ja sen tehtävänä on edistää seurakuntien toimintaa.
Hiippakunnan perustehtävänä on Kirkkojärjestyksen III luvun mukaan edistää ja valvoa seurakuntaelämää. Hiippakunnan perustehtävä on edistää ja valvoa seurakuntaelämää. Tämä tehtävä koskee siten lähinnä seurakuntien jumalanpalveluselämää, opetusta, diakoniaa ja lähetystä. Hiippakunnalla on myös hallinnollisia tehtäviä. Hiippakuntahallitus käsittelee myös kirkollisiin vaaleihin, seurakuntajakoon liittyviä kysymyksiä sekä talouteen, mm. seurakuntien tukemiseen liittyviä kysymyksiä. Hiippakunnan piispa toimii sen puheenjohtajana.[28][29]
Hiippakuntien keskeisenä tehtävänä on tukea seurakuntien erilaista toimintaa ja hallintoa, esimerkiksi seurakuntien maaomaisuuden ja kirkkorakennusten kunnostusta ja kirkollisen esineistön huoltoa.[28] Hiippakunnat johtavat usein myös toimintaa kansallisilla vähemmistökielillä (suomi, pohjois-, luulajan-, eteläsaame, meänkieli, romani) ja ruotsalaisella viittomakielellä.[23]
Jokaisessa hiippakunnassa on tuomiokapituli. Tuomiokapitulit ovat Ruotsin vanhimpia virastoja, ja ne olivat vuoteen 2000 saakka valtion virastoja.Tuomiokapitulin on hoidettava kirkkojärjestyksessä mainitut tehtävät, jotka liittyvät kirkon oppiin, sakramentteihin, jumalanpalveluselämään sekä toimittava valvovana elimenä. Tuomiokapituli päättää myös pappien ja diakonien kelpoisuudesta. Tuomiokapitulin puheenjohtajana on piispa, ja muina jäseninä tuomiorovasti, joka on varapuheenjohtaja, yksi hiippakunnan pappien ja diakonien edustaja, yksi jäsen, joka on tuomari sekä kolme muuta jäsentä. (Ruotsin kirkon kirkkojärjestys, luku 9)
Käytännön työtä hiippakunnissa johtaa hiippakuntakanslia, jonka toimintaa johtaa hiippakuntahallitus. Hiippakuntahallitus edistää hiippakunnan seurakuntaelämää ja sen kehitystä sekä päättää mm. hiippakunnan toiminnan tavoitteet ja suuntaviivat sekä päättää hiippakunnan taloudesta ja kirkollismaksuista. Hiippakunnan piispa toimii hiippakuntahallituksen puheenjohtajana.[28]
Hiippakunnat on myös jaettu rovastikuntiin. Jokaisessa rovastikunnassa on pappi, jolla on arvonimi lääninrovasti ja hän avustaa hiippakunnan piispaa rovastikuntaa koskevissa asioissa.
Hiippakunnat luetellaan niiden perinteisessä arvojärjestyksssä:
Hiippakuntien väkimäärät, kirkkoon kuuluvien määrä ja kirkkoon kuuluvien osuus koko väestöstä vuoden 2015 päättyessä [30]
| Hiippakunta | Asukkaita | Jäseniä | Jäsenmäärä |
| Uppsala | 765 195 | 507 725 | 66,4 % |
| Linköping | 558 008 | 377 180 | 67,6 % |
| Skara | 557 037 | 378 741 | 68,0 % |
| Strängnäs | 642 202 | 380 883 | 59,3 % |
| Västerås | 591 308 | 399 890 | 67,6 % |
| Växjö | 649 121 | 436 899 | 67,3 % |
| Lund | 1 459 762 | 903 777 | 61,9 % |
| Göteborg | 1 372 202 | 838 924 | 61,1 % |
| Karlstad | 365 205 | 268 865 | 73,6 % |
| Härnösand | 371 256 | 272 642 | 73,4 % |
| Luulaja | 513 101 | 382 133 | 74,5 % |
| Visby | 57 389 | 40 216 | 70,1 % |
| Tukholma | 1 948 666 | 1 037 216 | 53,2 % |
| Yhteensä | 9 850 452 | 6 225 091 | 63,2 % |
Tukholman kuninkaallisen hovin kirkollisista asioista vastaa Hovikonsistori, joka on muiden Ruotsin kirkon hiippakuntien veroinen. Hovikonsistorin alaisuudessa on yksi seurakunta, Tukholman Hoviseurakunta. Hovikonsistorin presesin, puheenjohtajan, ylihovisaarnaajan nimittää Ruotsin kuningas. Tehtävää on vuodesta 2015 hoitanut Strängnäsin hiippakunnan piispa Johan Dahlman.[31]
Nykyisen Ruotsin alueella on toimivien hiippakuntien lisäksi ollut kaksi hiippakuntaa.
Mariestadin hiippakunta toimi vuosina 1580–1646. Se perustettiin alkuaan superintendentuurina ja käsitti Värmlannin osan Skaran hiippakuntaa. Sen tuomiokirkko oli Mariestadin tuomiokirkko. Kun Karlstadin kaupunki perustettiin, siirtyi superintendetti sinne ja kaupunkiin perustettiin hiippakunta. Nykyään Mariestad kuuluu Skaran hiippakuntaan.[32]
Kalmarin hiippakunta. Kalmarin kaupunkiin perustettiin tuomiokapituli 1603. Superintendentti sai oikeuden vihkiä pappeja 1611 ja vuonna 1678 superintendentuuri muutettiin hiippakunnaksi. Vuonna 1903 valtiovalta päätti perustaa uuden hiippakunnan Norrlantiin, Luulajan hiippakunnan ja siinä yhteydessä yhdistää Kalmarin ja Växjön hiippakunnat. Tämä toteutui 1915, kun Kalmarin piispa Henry William Tottie kuoli ja Kalmarin hiippakunta lakkasi siten olemasta. Hiippakunnan tuomiokirkko on kuitenkin säilyttänyt tuomiokirkon nimenː Kalmarin tuomiokirkko.[32][33]
Ruotsin kirkon toimintaan kuuluu myös ulkomailla tapahtuva toiminta. Sitä varten on eri puolilla maailmaa noin 40 seurakuntaa ja noin 80 jumalanpalveluspaikkaa. Toiminnan kohteina ovat niin turistit, opiskelijat kuin muissa maissa pysyvästi asuvat ruotsalaisetkin. Ulkomaan seurakunnat kuuluvat hallinnollisesti Visbyn hiippakuntaan.[34]
Kirkolliskokous on Ruotsin kirkon korkein päättävä elin. Se koostuu 251 edustajasta, jotka valitaan suoralla vaalilla ja se kokoontuu kerran vuodessa Upsalassa. Edustajat valitaan muiden vaaleissa valittavien elinten, kirkko- ja hiippakuntaneuvostojen tavoin osin puoluepoliittisten, osin kirkkopoliittisten nimeämisryhmien (ruots. nomineringsgrupp) asettamista ehdokkaista, jotka voivat olla pappeja tai maallikoita. Piispoilla ei ole äänioikeutta, mutta puheoikeus ja osallistumisvelvollisuus kirkolliskokouksessa. Kirkolliskokous valitsee puheenjohtajan keskuudestaan. Kirkolliskokous valitsee myös kirkkohallituksen jäsenet. Arkkipiispa on kirkkohallituksen puheenjohtaja. Kirkolliskokouksen edustajapaikat jaetaan hiippakuntien väkimäärän mukaisesti.[35]
Vuonna 2021 vaalien jälkeen kirkolliskokouksen edustajat jakaantuvat seuraaviin nimeämisryhmiin.
Kirkkohallitus (ruots. kyrkostyrelsen) on kirkolliskokouksen valmisteleva ja toimeenpaneva elin. Piispainkokouksella on erityinen asema kirkon johtoelimissä. Se kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Sillä ei ole päätösvaltaa, mutta se on tärkeä neuvoa ja suuntaa antava toimija ajankohtaisissa asioissa. Valtakunnan tasolla on piispainkokouksen ohella myös elimiä ja lautakuntia, kuten
Kirkkohallituksen kansliana toimii Kirkkokanslia (ruots. kyrkokansliet) Uppsalassa, jonka eri osastojen vastuualueeseen kuuluu mm. koulutukseen liittyvät kysymykset, seurakuntatyön edistäminen (rippikoulu, diakonia, työ kansallisilla vähemmistökielillä), ekumeeniset suhteet ja kansainvälinen työ (kansainvälinen diakonia ja lähetystyö).[37]
Ruotsin kirkko toimii aktiivisesti erilaisissa ekumeenisissa yhteyksissä niin Ruotsissa kuin kansainvälisesti.
Ruotsin kirkko on yksi Ruotsin kristillisen neuvoston (Sveriges kristna råd (SKR) 25 jäsenstä, ja kuuluu myös Ruotsin lähetysneuvostoon (Svenska missionsrådet) sekä osallistuu Ruotsin uskontojenvälisen neuvoston (Sveriges interreligiösa råd) työhön.
Ruotsin kirkko on mukana Euroopan kirkkojen konferenssissa ja on yksi Porvoon kirkkoyhteisön[38] jäsenkirkoista ja osallistuu Eurodiaconian toimintaan. Samoin Ruotsin kirkko on Kirkkojen maailmanneuvoston ja Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkko.[39][40] Ruotsin kirkolla on myös erityinen suhde Filippiinien riippumattomaan kirkkoon, jonka kanssa Ruotsin kirkko on tehnyt sopimuksen kirkollisesta yhteydestä. Lisäksi Ruotsin kirkko tekee yhteistyötä monien muiden kirkkojen kanssa ja käy teologisia keskusteluja mm. Tukholman katolisen hiippakunnan, Ekumeniakirkon ja Helluntaikirkon kanssa.[41]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
