Ansgar

Ansgar (8. syyskuuta? 801 – 3. helmikuuta 865) eli Ansgarius oli Hampurin-Bremenin arkkipiispa. Hampurin piispanistuimella oli erityinen tehtävä viedä kristinuskoa pohjoiseen ja Ansgar tuli tunnetuksi ”Pohjolan apostolina”.

Ansgar saarnamassa kristillistä oppia Ruotsin pakanoille. Hugo Hamiltonin piirros 1800-luvulta.

Ansgar oli syntynyt Amiensissa. 14-vuotiaana hän tuli munkiksi Corveyn benediktiiniluostariin. Ansgar teki lähetystyötä Tanskassa 826–827. Kun ruotsalaisten edustajat pyysivät frankkien kuningasta Ludvig Hurskasta lähettämään Ruotsiin kristinuskon julistajia, tämä lähetti Ansgarin. Ansgar saapui avustajansa Witmarin kanssa Birkaan 829. Sinne perustettiin 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä.

Ansgarista tuli 831 Hampurin ensimmäinen piispa. Hampurin ja sittemmin Hampurin-Bremenin arkkipiispana hän johti Pohjoismaihin suuntautuvaa lähetystyötä. Hän kuoli Bremenissä vuonna 865.

Rimbert, Ansgarin seuraaja arkkipiispana, kirjoitti Ansgarin elämäkerran Vita Ansgari. Hampurissa on Ansgarille omistettu patsas ja Birkassa kiviristi. Paavi Nikolaus I kanonisoi Ansgarin, josta tuli Tanskan ja Skandinavian suojeluspyhimys.

Ansgarius ryhtyy munkiksi

Corbien luostarin kirkko.

Ansgarius oli frankkilaista sukua ja syntyi vuonna 801. Hänen äitinsä kuoli varhain, ja isä pani hänet kouluun. Nuoruuttaan Ansgarius piti kuitenkin vallattomana aikana, eikä hän keskittynyt opintoihinsa. Ansgarius kertoo tehneensä parannuksen erään unen jälkeen. Unessa hän oli seisonut eräässä paikassa, joka oli täynnä lokaa ja saastaisuutta. Lähellä sitä näkyi kaunis ja vihreä tie, jota käveli kaunis nainen, puettuna valkeisiin, kiiltäviin vaatteisiin, ja Ansgarius uskoi sen olevan Neitsyt Maria. Hänen seurassaan oli paljon naisia, jotka myös olivat valkeita ja loistavia, ja niiden joukossa oli Ansgariuksen äitikin. Nähtyään hänet rupesi Ansgarius pyrkimään hänen luokseen, mutta ei voinut päästä irti loasta. Niin neitsyt Maria tuli hänen luokseen ja sanoi: "Poikani, sinä tulisit mielelläsi äitisi tykö. Vaan jos tahdot tulla meidän seuraamme, pitää sinun pakeneman kaikkea saastaisuutta ja sen sijaan harjoitteleman hyviä ja puhtaita tapoja; sillä me vihaamme suuresti kaikkea turhuutta ja kelvottomuutta, eikä se, jolla niistä on ilonsa, taida olla meidän kanssamme."

Tämän unen jälkeen muuttui Ansgarius paljon ja teki ainoastaan hyödyllisiä asioita. Hän tuli nuorena munkiksi ja opettajaksi Corbien luostarissa Pikardiassa, ja kun siihen aikaan perustettiin uusi Corbeyn luostari Westfaleniin, siirtyi Ansgariuskin sinne. Pian hänen maineensa kasvoi puhtaan elämäntapansa ja hurskautensa tähden, niin että kansa uskoi hänen voivan parantaa tauteja. Silloin tapahtui vuonna 826, että eräs tanskalainen kuningas Harald Klak otti kasteen Ingelheimissä ja pyysi saarnaajia mukaansa Tanskaan. Keisari Ludvig Hurskas lähetti tähän toimeen Ansgariuksen, joka nyt jonkun aikaa hyvällä menestyksellä vaikutti Tanskassa.^[1]

Ruotsiin lähtö

Ansgarin muistomerkki muinaisen Birkan paikalla.

Näihin aikoihin tuli Uppsalan kuninkaan lähettiläitä keisari Ludvigin luo. Pääasiansa toimitettuaan he mainitsivat, että moni Ruotsissa tahtoisi kääntyä kristinuskoon ja että kuningas suosiolla ottaisi vastaan pappeja, jotka sinne tahtoisivat tulla. Niin päätettiin lähettää sinne muutamia hengellisiä miehiä. Mutta ainoastaan Ansgarius ja yksi hänen kanssaveljistään uskalsi lähteä vaaralliselle matkalle.

Hän otti keisarilta lahjoja kuninkaalle ja lähti matkalle Ruotsin lähettiläiden kanssa. Viikingit valtasivat kuitenkin heidän laivansa ja ottivat heidän kalliit tavaransa, niin että ainoastaan joku vähäinen osa heidän kirjoistaan säilyi. Silloin toinen pappi olisi tahtonut palata takaisin, mutta Ansgarius halusi uskoa kohtalonsa Jumalalle. He matkustivat siis edelleen ja tulivat syksyllä 829 monen vaivan jälkeen järvien, jokien, metsien ja korpien poikki Mälarenin rannalle, Birkan kauppapaikkaan.

Kuningas Björn otti suosiolla Ansgariuksen vastaan ja salli hänen saarnata kristinuskoa kaupungissa. Nyt Ansgarius käännytti monta ihmistä ja muiden joukossa Hergeirinkin, joka oli kuninkaan korkein neuvonantaja ja Birkan hallitusmies. Hergeir antoi rakentaa kartanoonsa kirkonkin, perimätiedon mukaan Ruotsin ensimmäisen.^[1]

Nousu piispaksi

Ansgar käännyttää hampurilaiset. Maalaus Hampurin kaupungintalossa.

Puolentoista vuoden päästä Ansgarius palasi Saksaan. Keisari Ludvig perusti nyt Elben suuhun Hampurin arkkihiippakunnan, levittääksensä sieltä vielä enemmän kristinoppia pohjoismaihin. Ansgarius, ehkä ainoastaan 30-vuotiaana, tuli sen ensimmäiseksi arkkipiispaksi.

Piispana hän vihki erään Gautbert-nimisen munkin, jota myös Simoniksi kutsutaan, Birkan piispaksi, kehottaen häntä varovaisuudella kohtelemaan kansaa eikä pyytämään heidän omaisuuttansa, vaan pikemminkin, kuten Ansgariuskin, omalla työllänsä hankkimaan elatuksensa ja olemaan kansalle esikuvana puhtaassa ja pyhässä elämässä. Mutta piispa Simon tuli pian niin vihatuksi, että asukkaat tappoivat hänen apumiehensä ja ajoivat hänet itsensä pois valtakunnasta. Niin Ruotsista puuttui taas saarnaajia, ja kristinoppi joutui perääntymään. Hergeir pysyi kuitenkin uskossansa.

Sillä välin vaikutti Ansgarius ahkerasti uudessa hippakunnassaan, perusti koulun ja kirjaston Hampuriin, lunasti vankeja ja orjia ja käännytti monia. Mutta vuonna 845 hyökkäsivät viikingit Hampuriin ja hävittivät sen perin juurin, niin että Ansgariuksen täytyi kauan aikaa kulkea kodittomana, kunnes vihdoin löysi turvapaikan Bremenistä, johon nyt hänen piispanistuimensa muutti. Eräs Tanskan kuningas Erik oli tähän aikaan alkanut kääntyä kristinuskon puolelle, niin että Ansgarius sai luvan rakentaa kirkon Slesvigin kauppapaikkaan, ja tämä oli ensimmäinen kirkko Tanskassa. Myöhemmin sai hän perustaa toisenkin kirkon Ribeen, johon asetettiin papiksi Ansgariuksen ystävä ja oppilas Rimbert.^[1]

Paluu Ruotsiin

Ansgarin patsas Hampurissa.

Ruotsissa oli kristinusko jo hävinnyt, eikä kukaan uskaltanut sinne lähteä uudestaan saarnaamaan. Silloin päätti vihdoin Ansgarius uudelleen lähteä Birkaan v. 853 paikoilla. Vähäistä ennen hänen tuloansa oli siellä pidetty suuret käräjät. Muutama mies oli astunut esille ja sanonut kohdanneensa kaikki vanhat jumalat. He olivat kertomuksen mukaan lähettäneet kuninkaalle ja kansalle tämän tervehdyksen: "Me olemme kauan rakkaudesta teitä kohtaan ja teidän palveluksenne ja uhrinne tähden, antaneet teille rauhaa ja monta hyvää vuotta. Nyt vähenee teidän intonne meidän palveluksessa ja te palvelette vierasta jumalaa enemmän kuin meitä. Teidän on siitä luopuminen, jos tahdotte saada takaisin suosiomme. Jos välttämättömästi tahdotte enemmän jumalia, niin me otamme seuraamme teidän entisen kuninkaanne Erikin, että hänestä tulee teille uusi jumala."

Kuningas Erikille rakennettiinkin alttari. Pian sen jälkeen Ansgarius saapui. Hänen ystävänsä neuvoivat häntä kohta palaamaan pois, välttääksensä asukkaiden vainon; mutta Ansgarius ei suinkaan tahtonut paeta, vaan sanoi olevansa valmis kärsimään vaivoja ja kuolemankin Kristuksen tähden. Sen aikainen kuningas, jonka nimi oli Olavi, otti hänet suosiolla vastaan ja hankki käräjiltä Ansgariukselle luvan saarnata kristinoppia Ruotsissa.

Ansgarius sai monet kääntymään, hän rakensi kirkon Birkaan, holhosi köyhiä ja orpolapsia ja lunasti vankeja. Jonkun ajan kuluttua palasi hän Tanskaan ja Bremeniin, ja nyt tuli kristinoppi taas kovin laiminlyödyksi Ruotsissa, kun yksikään saarnaaja ei uskaltanut lähteä sinne. Piispanistuimeltaan koetti Ansgarius yhä edistää lähetyssaarnaajien työtä pohjoismaissa. Mutta vanhat uskonnot olivat syvälle juurtuneet skandinaavien ajatustapaan. Sen vuoksi tapahtuikin, että kun Ansgarius 865 kuoli Bremenissä, kristinusko taas perääntyi pohjolassa.^[1]

Ansgariuksen perintö

Ansgariuksen luonteesta on Rimbert välittänyt kauniin kuvan. Ansgarius oli hurskas mies. Hänellä oli aina rahakukkaro vyöllänsä, saattaaksensa heti auttaa köyhiä. Hän paastosi usein ja pesi köyhien jalkoja Kristuksen esimerkin mukaan. Kurittaaksensa ruumistansa, hän piti karkeaa paitaa aina lähinnä ihoansa eikä syönyt muuta kuin leipää ja vettä. Kuoleman jälkeen paavi julisti hänet pyhäksi; häntä kunnioitettiin pohjoismaiden suojeluspyhimyksenä ja hänen luitansa säilytettiin pyhäinjäännöksinä.^[1]

Lähteet

1. Sjögren, Otto: ”Vanha ja Keski-aika”, Historiallinen lukukirja. WSOY, 1888. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ansgar Wikimedia Commonsissa