Natriumkloridi (NaCl) eli keittosuola (lääketietet.), yleiskielessä suola on natriumin ja kloorin muodostama kemiallinen yhdiste.
| Natriumkloridi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| Muut nimet | Ruokasuola, suola |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | NaCl |
| Moolimassa | 58,44 g/mol |
| Ulkomuoto | Valkoinen kristallimainen kiinteä aine |
| Sulamispiste | 802 °C (1 075 K) |
| Kiehumispiste | 1 440 °C (1 713 K) |
| Tiheys | 2,164 g/cm3 |
| Liukoisuus veteen | 35,7 g / 100 ml (kylmä) |
Natriumkloridi on yleinen luonnossa esiintyvä mineraali, jota esiintyy merivedessä merisuolana, maalla vuorisuolana esimerkiksi suola-aavikoilla ja kallioperässä sekä myös sisämaan suolavesissä.
Suurin osa maailmassa tuotetusta natriumkloridista käytetään kemianteollisuuden raaka-aineeena. Natriumkloridia käytetään pohjoisissa maissa myös teiden sulanapitoon. Natriumpohjainen maantiesuola sisältää 96 prosenttia natriumkloridia.[2]
Ruokasuola sisältää 96-98 prosenttia natriumkloridia sekä pieniä määriä kalsiumia ja kalium- sekä magnesiumsuoloja. Jodioitu ruokasuola sisältää myös jodia.[3]
Ruokasuola valmistettiin ennen merivedestä haihduttamalla. Myöhemmin sitä alettiin louhia kaivoksista. Ruokasuola oli Suomen tärkein tuontituote 1800-luvun puoliväliin saakka.[4]
Ruokasuolaa käytetään ruoan maustamiseen ja ruokien bakteerikasvua hidastavana säilöntäaineena[5]. Ruokasuola on väestön ylivoimaisesti tärkein lähde välttämättömille hivenaineille natriumille ja kloorille sekä jodille, jota lisätään pieneen osaan elintarvikekäyttöön valmistetusta suolasta.
Ruokasuolan mukaan on saanut nimensä myös laaja ionisidoksisten kemiallisten yhdisteiden ryhmä, suolat.
Fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet
Natriumkloridi on tyypillinen ioniyhdiste, eli kemiallisen määritelmän mukainen suola, joka koostuu positiivisista natriumioneista ja negatiivisista kloridi-ioneista. Kiinteässä tilassa natriumkloridi muodostuu kuutiollisista kiteistä, joissa jokainen natriumioni on kuuden kloridi-ionin symmetrisesti ympäröimä ja vastaavasti jokainen kloridi-ioni kuuden natriumionin ympäröimä. Vastakkaismerkkisten ionien välinen sähköinen vetovoima, ionisidos, pitää kidettä koossa.
Natriumkloridi liukenee hyvin veteen jopa 30-prosenttiseksi liuokseksi. Natriumkloridi ei johda sähköä kiteisessä tilassa, mutta sulana ja vesiliuoksena kylläkin. Tällöin sähkövirta muodostuu ionien liikkeestä. Sähkövirta hajottaa sen kemiallisesti, toisin sanoen tapahtuu elektrolyysi.
Natriumkloridia syntyy esimerkiksi suolahapon ja natriumhydroksidin reagoidessa keskenään: HCl + NaOH → NaCl + H2O. Täten se on suola myös vanhan kemiallisen määritelmän mukaan, jolloin tällä termillä tarkoitetaan hapon ja emäksen välisessä reaktiossa syntyvää ainetta. Tällä tavoin sitä ei kuitenkaan käytännössä valmisteta.
Esiintyminen luonnossa
Natriumkloridia esiintyy luonnossa runsaasti meriveteen liuenneena. Valtamerissä sitä on noin 3–4 %, mutta esimerkiksi Itämeren murtovedessä vain 1–2 %. Joissakin suolajärvissä, kuten Kuolleessameressä ja Amerikan Isossa Suolajärvessä sitä on jopa lähes kylläisenä liuoksena, jolloin sitä on noin 30 %.
Suolaa esiintyy paikoitellen runsaasti myös kallioperässä vuorisuolana sekä suola-aavikoilla. Käytännön tarpeisiin sitä valmistetaan merivettä haihduttamalla tai suolakaivoksia louhimalla.
Vuorisuolan - yleisin ruokasuola - ohella muista lähteistä saadut 'ruokasuolat' sisältävät natriumkloridin lisäksi vähäisissä määrin myös muita suoloja ja alkuaineita. Näitä myydään mm. nimillä merisuola, kristallisuola (tunnetaan myös nimillä intiaanisuola tai ruususuola), ja mineraalisuola. Kaikki edellä mainitut sisältävät jonkin verran kaliumkloridia ja magnesiumsulfaattia. Merisuola sisältää luonnostaan jodia (0,13 mg/100 g), joskin pelkän merisuolan käyttö ei takaa riittävää jodin saantia Suomessa. Suomessa myytävään ruokasuolaan on lisätty jodia 2,5 mg/100 g jodin saannin turvaamiseksi.
Kristallisuolaan ei myöskään ole yleensä lisätty jodia, jolloin sen käyttö jodioidun ruokasuolan sijaan ei ole perusteltua, mikäli jodin saantia ei ole muuten turvattu.[6]
Käyttö kemianteollisuudessa
Suurin osa maailmassa tuotetusta ruokasuolasta käytetään kemianteollisuuden raaka-aineena. Sitä tarvitaan lähes kaikkien muiden natriumin yhdisteiden, samoin kloorin ja sen yhdisteiden valmistukseen. Esimerkkeinä tärkeistä natriumia sisältävistä tuotteista, joiden valmistukseen sitä käytetään, voidaan mainita saippua ja muut pesuaineet, samoin sooda, jota tarvitaan myös lasin valmistuksessa.
Ravintokäyttö
Suolan sisältämä natrium on ihmiselle ja muille nisäkkäille välttämätön elektrolyytti ja makrokivennäisaine[7][8]. Ihmiset ovat lisänneet suolaa ravintoonsa jo tuhansien vuosien ajan[9]. Suolaa lisätään myös eläinten rehuihin[10].
Suolaa käytetään mausteena sille ominaisen, suolaisen perusmaun vuoksi. Lisäksi suola hidastaa ruoan pilaantumista. Teollisuus käyttää ruokasuolaa myös sen vuoksi, että ruokiin voidaan lisätä sen avulla nestettä pienin kustannuksin. Suola vaikuttaa lisäksi leivinhiivan kasvuun leivän leipomisessa ja juuston kypsymiseen. Ennen ruoan pakastamismahdollisuuden yleistymistä lihaa- ja kalaa säilöttiin usein tönkkösuolaamalla.[11]
EU:n alueella myytävien elintarvikkeiden pakkauksissa on oltava merkintä niiden suolaekvivalenttipitoisuudesta. Pitoisuus saadaan kertomalla elintarvikkeen kokonaisnatriumpitoisuus luvulla 2,5[12].
Fysiologiset vaikutukset
Ruokasuolan sisältämä kloridi-ioni on välttämätön hivenaine, jota saadaan väestötasolla lähes yksinomaan ruokasuolasta[13]. Ruokasuolan on lisäksi tärkein saantilähde myös natriumille, joka on niin ikään välttämätön hivenaine. Natriumia tarvitaan muun muassa lihasten toimintaan sekä hermoimpulssien siirtymiseen. Natriumia tarvitaan myös elimistön nestetasapainon säätelyyn.
Liian niukka suolan saanti saa lisämunuaisen tuottamaan aldosteronia, joka saa munuaiset vähentämään natriumin erittymistä ja lisäämään kaliumin erittymistä virtsaan. Liian alhaiset kaliumpitoisuudet heikentävät puolestaan lihasten, sydämen ja hermoston toimintaa.[14]
Elimistön suuri insuliinipitoisuus vähentää natriumin poistumista elimistöstä[15].
Jodioitu ruokasuola on myös suomalaisten tärkein jodinlähde[16].
Vaikutus verenpaineeseen
Suola lisää sekä solujen välisen nesteen että veren määrää. Jos veren määrä lisääntyy liikaa, verenpaine saattaa nousta. Suolan vähentäminen vaikuttaa keskimäärin verenpainetta vähentävästi, mutta joillain se myös nostaa verenpainetta ja osalla se ei vaikuta lainkaan verenpaineeseen.[17] Tutkimusnäytön kokonaisuutta tarkasteltaessa on voitu havaita, ettei suolankäytön yhteys korkeaan verenpaineeseen ole ollut merkittävää[18]. Vuonna 2011 julkaistun Cochrane-yhdistyksen laatiman tieteellisten tutkimusten systemaattisen yhteenvedon mukaan vähäsuolainen ruokavalio voi kyllä laskea systolista verenpainetta (yläpaine) lyhyellä aikavälillä, mutta lasku on vain 1–3,5 prosenttia.[19] Toisen 2010-luvun alkupuolella julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan 7,5 suolagramman vähentäminen ruokavaliosta laskee verenpainetautia sairastavien koehenkilöiden systolista verenpainetta vajaalla neljällä elohopeamillimetrillä. Jos suolansaanti pienenee 15 grammalla, verenpaine laskee seitsemän millimetriä.[20]
Poistuminen elimistöstä
Natrium poistuu elimistöstä virtsan mukana. Virtsan natriumpitoisuus heijastelee siten natriumin saantitasoa.[21]
Terveysvaikutukset
Hyponatremia (suolan puute)
Natriumkloridin vähäisen saannin terveysvaikutuksista on julkaistu 14 tutkimusta. Ensimmäiset tutkimustulokset saatiin 1970-luvun lopulla, kun äidinmaidonkorvikkeen valmistajat lakkasivat lisäämästä siihen suolaa sen jälkeen kun viranomaiset olivat kehottaneet väestöä vähentämään suolan käyttöä. Muutaman viikon kuluttua noin 200 vauvan terveys heikkeni. Vauvoilla esiintyi ummetusta, ruokahaluttomuutta, lihasheikkoutta ja psykomotorisen kehityksen häiriöitä sekä väsymystä, ärtyisyyttä ja kasvun hidastumista. Suolaton ruokavalio oli johtanut heillä metaboliseen alkaloosiin sekä kaliumin ja kloorin puutteeseen.[22][23]
Suolan puutteen eli hyponatremian oireita ovat väsymys, voimattomuus, päänsärky ja pahoinvointi, sekä joskus lihasheikkous, kouristelu ja sekavuus.[24] Esimerkiksi vanhukset kärsivät muita ryhmiä helpommin suolan puutteesta aliravitsemuksen ja lääkitystensä johdosta.[24]
Veren liian alhainen natriumpitoisuus voi syntyä kahdella eri mekanismilla: natriumia joko menetetään liikaa tai elimistöön kertyy liikaa vettä.[7] Suolan puute voi johtua lääkityksestä, (suolaa sisältävien ruokien) syömättömyydestä, runsaasta (suolattomien) nesteiden juonnista, eräistä sairauksista, ripulista, oksentelusta tai hikoilusta.[24][7][25] Ihminen saattaa hikoilla helteellä jopa 12 litraa vuorokaudessa[26]. Tämä johtaa pahimmillaan 24 suolagramman menetykseen. Suurimmassa riskissä ovat raskasta työtä tekevät ihmiset, jotka nauttivat helteellä runsaasti suolattomia juomia.[27] Sen sijaan keskivertoruokavaliota noudattavan liikunnanharrastajan ei tarvitse nauttia helteelläkään lisäsuolaa edes tunnin pituisen juoksulenkin jälkeen, koska hän saa ruoastaan niin paljon suolaa. Maratonin tapainen 3–4 tunnin voimakas hikoilu aiheuttaa kuitenkin suolan puutosta myös keskivertoruokailijalle.[28] Akuutin suolanmenetyksen voi korvata laimealla suolavedellä tai siihen tarkoitetuilla lääkevalmisteilla[25].
Kuolleisuus
Vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että korkean elintason maiden keskimääräinen päivittäinen suolankulutus korreloi suoraan väestön kuolleisuuden kanssa siten, että jokainen lisägramma natriumia lisäsi asukkaiden elinajanodotetta 3,4 vuodella aina noin 5,5 grammaan asti. Tulos saatiin muiden riskitekijöiden vakioinnin jälkeen.[29]
Suolistosairaudet
Aasiassa tehdyissä tutkimuksissa on ilmennyt, että sekä erittäin suolaisten yksittäisten ruokien nauttiminen että suolan erittäin suuri kokonaissaanti lisäävät riskiä sairastua mahkatarriin[30] ja vatsasyöpään[31].
Neurologiset oireet
Liian niukka suolan saanti saa lisämunuaisen tuottamaan stressihormoneita kortisolia ja adrenaliinia, jotka saattavat häiritä unta[14]. Se saattaa johtaa myös kloridi-ionien puutteeseen, joka voi ilmetä esimerkiksi aloitekyvyttömyytenä, voimattomuutena, heikkoutena, uupumuksena, ruokahaluttomuutena, ärtyisyytenä, kasvun hidastumisena ja kielen kehityksen häiriöinä[13].
Sydän- ja verisuonitaudit
Suolansaantitasojen vaikutus verenpainetaudin riskiin on hyvin yksilöllistä. Suolan saannin vähentäminen laskee verenpainetta toisilla jopa 15 elohopeamillimetriä mutta nostaa sitä toisilla jopa 17 elohopeamillimetriä. Niillä, joiden verenpaine nousee natriumin saannin vähentyessä, esiintyy tavallista suurempaa reniini-angiotensiini-aldosteroni-akselin aktivaatiota kuin niillä, joiden verenpaine laskee.[32]
Vuonna 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan sekä liian suuri että liian pieni suolan saanti lisäävät aivohalvauksen riskiä ihanteellisen natriumin saannin ollessa 2,8–3,5 grammaa vuorokaudessa[33].
Vuonna 2011 julkaistun tutkimusraportin mukaan yli 8 grammaa natriumia päivässä saaneilla esiintyi 78 prosenttia ja alle 2 grammaa natriumia saaneilla esiintyi 68 prosenttia enemmän sydänkuolemia kuin niillä, joiden natriumin saanti oli keskimääräiset 4–6 grammaa vuorokaudessa. Sydänkuolemien keskimääräiseen esiintymiseen. 2–3 grammaa saaneiden ryhmässä esiintyi 37 prosenttia enemmän sydänkuolemia.[5]
Lääkekäyttö
Fysiologista suolaliuosta eli 0,9 prosentin vahvuista natriumkloridiliuosta käytetään lääketieteellisenä hoitomuotona[34]. Sitä voidaan antaa suonensisäisesti laskimoon, jos potilaalla on esimerkiksi nestevajausta tai tarvetta pitää suoniyhteys auki. Esimerkiksi aivoruhjepotilaille voidaan antaa suoneen myös niin sanottua hypertonista natriumkloridiliuosta. Esimerkiksi kolmesta seitsemään -prosenttista hypertonista suolaliuosta voidaan käyttää myös hengitettynä eräissä kroonisissa keuhkosairauksissa kuten kystisessä fibroosissa tai bronkiektasiataudissa. Vastaava hoitoa pienille lapsille akuuteissa tulehduksellisissa tiloissa pidetään näytöltään kyseenalaisena.[35][36][37][38][39]
Käytön väheneminen
Suomalaisten suolan käyttö on vähentynyt huomattavasti 1900- ja 2000-lukujen aikana. Vielä 1900-luvun alussa suomalaiset käyttivät henkeä kohden peräti 40 grammaa suolaa päivässä. Osa tästä määrästä liotettiin kuitenkin pois ennen suolaamalla säilötyn ruoan nauttimista.[40]
Suomalaisten suolansaanti väheni reilulla kolmasosalla 1980-luvulta alkaen aina vuoteen 2007 saakka[41].
Myös elintarvikkeiden luontaisesti sisältämän natriumin saanti on vähentynyt veriruokien ja luuliemen käytön hiipumisen myötä.
Saanti
Vuonna 2018 julkaistun 18 maassa toteutetun tutkimuksen mukaan Kiinaa lukuun ottamatta 80 prosenttia tutkittavien maiden väestöstä sai ravinnostaan 3–5 grammaa natriumia päivässä, joka vastaa noin 8–13 g:aa ruokasuolaa.[42] Esimerkiksi Japanissa käytetään keskimäärin 11 teelusikallista suolaa päivässä[17].
Amazonin sademetsän Yanomamo-kansan päivittäinen suolansaanti on vain teelusikallisen kymmenesosa. Yhdysvaltalaisten keskisaanti on noin 1,5 teelusikallista, joka vastaa 3,4:ää grammaa natriumia.[17]
Finravinto 2007 -tutkimukseen osallistuneiden naisten suolan saanti oli 6,1 grammaa vuorokaudessa vastaten 2,4:ää grammaa natriumia ja miesten 8,4 grammaa vastaten 3,3:a grammaa natriumia[43]. Kahdeksankymmentä prosenttia suomalaisen ravinnon suolasta on peräisin teollisuuden elintarvikkeisiin lisäämästä suolasta. Suolaa saadaan etenkin liha- ja kalajalosteista, leivästä ja juustosta.[44] Maksa ja veri sisältävät luontaisesti erityisen runsaasti natriumia[45].
Tarve
Ihminen tarvitsee ruokasuolaa lähinnä sen sisältämän natriumin vuoksi. Natriumin fysiologinen tarve riippuu fyysisestä aktiivisuudesta ja lämpötilasta, koska ne lisäävät hikoilun kautta natriumin tarvetta. Esimerkiksi raskasta ruumiillista työtä tekevät ja suurille lämpötiloille altistuvat tarvitsevat siksi keskimääräistä enemmän natriumia. Se, kuinka paljon natriumia menetetään hikoilun myötä riippuu ihmisen ruokavaliosta, hänen natriumin saantitasostaan sekä siitä, onko hänen elimistönsä sopeutunut mahdollisiin kuumiin olosuhteisiin. Jos natriumin saanti vähenee, elimistö oppii pitämään siitä tiukemmin kiinni, jolloin sitä erittyy hikeen vähemmän.[46]
Saantisuositukset
Suolan käyttöä kehotettiin vähentämään entisestään 1970-luvun lopulla, koska ajateltiin, että suolan sisältämä natrium lisää verenpainetaudin riskiä. Harvardin yliopiston julkaisi vuonna 2006 tiedotteen, jonka mukaan suolan sopivalle saantimäärälle ei voida asettaa yksiselitteisiä rajoja, koska ihmisten verenpaine reagoi hyvin yksilöllisesti muutoksiin suolansaannissa. Tiedotteessa esitettiin myös, että terveet alle 50-vuotiaat, joiden verenpaine on alle 120/80, voisivat syödä suolaa makunsa mukaan etenkin, jos eivät ole afrikkalaistaustaisia.[17] Maailman terveysjärjestö WHO esitti kuitenkin vuonna 2013, että kaikkien aikuisten tulisi rajoittaa suolan saantiaan viiteen grammaan päivässä, koska suurin osa ihmiskunnasta kärsii suolan liiallisen käytön aiheuttamasta kohonneesta verenpaineesta.[47] Viisi grammaa suolaa vastaa noin 1,33:a Savonia-kahvilusikallista ja se sisältää noin kaksi grammaa natriumia, koska grammassa suolaa on noin 0,4 grammaa natriumia[48].
Monet muutkin terveysjärjestöt ovat suositelleet natriumin saannin vähentämistä alle 2,3 gramman, joka vastaa alle 5,8:aa grammaa suolaa. Suosituksen toteutuminen merkitsisi käytännössä sitä, että ihmiset vähentäisivät suolankulutustaan yli 23–62 prosenttia. Kehotuksen takana on ajatus siitä, että suolan saannin vähentäminen laskisi verenpainetta, millä puolestaan on havaittu olevan sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevää vaikutusta. Suositukset rajoittaa suolan saantia eivät ole kuitenkaan perustuneet vahvaan tutkimusnäyttöön siitä, että keskivertoa pienempi suolansaanti vähentäisi käytännössä sydän- ja verisuonisairastavuutta, eikä ole olemassa myöskään yhtään tutkimusta, jonka mukaan suolan saannin vähentäminen alle 2,3 grammaan päivässä vähentäisi sydän- ja verisuonisairastavuutta.[49]
Yhdysvaltain ravitsemustieteilijöiden akatemian (Academy of Nutrition and Dietetics) vuonna 2015 julkaiseman lausunnon mukaan tutkimuksissa oli havaittu, että niillä, jotka nauttivat natriumia alle 2,6–3 grammaa vuorokaudessa oli muuta väestöä suurempi kuolleisuus, samoin kuin niillä, jotka nauttivat natriumia yli 3,4–5 g/vrk.[50]
Lancet-tiedelehdessä vuonna 2018 julkaistussa kansainvälisen tutkijaryhmän laatimassa tutkimuksessa tutkittiin suolan sisältämän natriumin saannin yhteyttä väestön kokonaiskuolleisuuteen, sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen sekä verenpaineeseen. Tutkimuksessa vakioitiin muut kuolleisuuteen vaikuttavat tekijät, minkä jälkeen havaittiin, että jokainen päivittäinen lisägramma natriumia vähentää sekä väestön kokonaiskuolleisuutta että sydänkohtausten esiintyvyyttä. Tutkijat huomauttivat tutkimusraportissaan muunkin tieteellisen tutkimusnäytön viittaavan siihen, että ruokasuola ei ole haitallista, vaan sillä on päin vastoin sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa suojaavaa vaikutusta. Tutkittavia oli yli 95 000 ihmistä 18 eri maasta ja monista muista tutkimuksista on saatu samankaltainen tulos.[51][42] Esimerkiksi vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että korkean elintason maiden keskimääräinen päivittäinen suolankulutus korreloi suoraan väestön kuolleisuuden kanssa siten, että jokainen lisägramma natriumia lisäsi asukkaiden elinajanodotetta 3,4 vuodella. Korkeimman kulutustason maissa nautittiin keskimäärin noin 5,5 grammaa natriumia, joka vastaa lähes 14:ää grammaa suolaa. Tulos saatiin muiden riskitekijöiden vakioinnin jälkeen. Tutkimuksessa tarkasteltiin 181:tä maata, joista 46:ssa vallitsi korkea elintaso.[29]
Vuonna 2021 julkaistussa tieteellisessä tutkimuskatsauksessa havaittiin, että tähän asti kertyneen tutkimusnäytön kokonaisuuden valossa näyttää siltä, että natriumin suositeltava vähimmäissaanti olisi 2,3 gramman sijaan 3 grammaa (vastaten 7,5:tä grammaa suolaa) ja enimmäissaanti 5 grammaa (12,5 grammaa suolaa). Perusteluna oli se, että kyseisiä määriä pienempien ja myös suurempien natrium-/suolamäärien on havaittu korreloivan lisääntyneiden terveyshaittojen kanssa.[49] Vuonna 2024 julkaistussa väestötutkimuksessa havaittiin kuolleisuuden olevan alhaisinta sillä väestönosalla, joka nautti päivittäin 3,1 grammaa natriumia. Vanhusten kuolleisuus oli kuitenkin pienimmillään 3,6 gramman päiväannoksella. Edellä mainittuja pienemmät ja suuremmat annokset lisäsivät väestön kuolleisuutta. Myös natriumin ja kaliumin keskinäinen suhde vaikutti kuolleisuuteen, joka oli alimmillaan suhteen ollessa 1,2. Tutkimuksen osanottajat olivat yhdysvaltalaisia.[52] Kolme grammaa natriumia vastaa noin 1,5 teelusikallista ja noin 1,8 kahvilusikallista ruokasuolaa[53][48].
Suomen Valtion ravitsemusneuvottelukunnan vuonna 2014 antama vähimmäissuositus aikuisille on vain 0,6 grammaa natriumia eli 1,5 grammaa ruokasuolaa päivässä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan vähimmäissuositus on niin pieni, että kyseisen määrän natriumia saa jo pelkkien suolattomien elintarvikkeiden luontaisesti sisältämästä natriumista. Ravitsemusneuvottelukunta suosittelee suolan enimmäismääräksi naisilla 6 g/vrk ja 7 g/vrk miehillä. Natriumiksi laskettuna nämä vastaavat 2,4:ää ja 2,8:aa grammaa vuorokaudessa. Sama neuvottelukunta suosittelee vieläkin alhaisempaa suolamäärää ylipainoisille, verenpainetautia tai aikuistyypin diabetesta sairastaville ja niille, joiden suvussa on näitä tauteja.[54] Suolan enimmäissaantisuositus laskettiin viiteen grammaan vuonna 2024[55].
Suomalainen suositus on ristiriidassa Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian asettaman tieteellisen komitean vuonna 2013 antaman lausunnon kanssa, jonka mukaan sydäntautia, diabetesta tai kroonista munuaissairautta sairastavien natriuminsaannin alentamisella tasolle 2,3 tai 1,5 grammaa ei ole todettu olevan terveyshyötyjä, vaan päin vastoin terveydellistä haittaa[56]. Yhdessäkään tutkimuksessa ei ole myöskään havaittu, että suolan vähentäminen 3–5 grammasta alle 3 grammaan vähentäisi sairastavuutta tai kuolleisuutta[57].
Jodiointi
Ruokasuolaan voidaan lisätä jodia, jolloin sitä kutsutaan jodioiduksi suolaksi. Suolan jodiointi ei ole Suomessa pakollista, mutta kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksessa suositellaan, että ruokasuolaan lisättäisiin 2,5 milligrammaa jodia/100 g suolaa.[58]. Jotkut jodioidun suolan valmistajat lisäävät suolaansa esimerkiksi vain 1 mg/100 g suolaa[59]. Jodioituun suolaan lisätään käytännössä natriumjodidia, kaliumjodidia tai kaliumjodaattia. Jodioidun vuorisuolan jodipitoisuus on huomattavasti suurempi kuin jodioimattoman merisuolan, joka sisältää jodia luontaisesti vain 0,13 milligrammaa / 100 g suolaa[60].
Suomessa on myyty jodioitua ruokasuolaa 1950-luvulta alkaen[61]. Suomalaisten jodinsaanti jää usein liian alhaiselle tasolle ilman jodioidun suolan käyttöä[61]. Jo 8 grammaa jodioitua ruokasuolaa kattaa jodin päivittäisen tarpeen useimmilla ihmisillä[62].
Valmisruoka, ulkona syönti ja luomusuolan käyttö
Valmisruokien runsaasta käytöstä, ravintolassa syömisestä ja suolan käytön vähentämisestä voi olla haittaa. Tämä johtuu siitä, että suuressa osassa suomalaista valmisruokaa ja suomalaisia ravintoloita käytetään joko täysin jodioimatonta suolaa tai sitten suolaa, joka sisältää suositusta vähemmän jodia.[63] Sama pätee luomusuolan käyttöön, koska siihenkään ei lisätä jodia[28].
Mineraalisuola
Erilaiset mineraalisuolat sisältävät vähemmän natriumkloridia, joka on korvattu usein kaliumkloridilla. Mineraalisuolaa pidetään pienemmän natriumpitoisuutensa vuoksi ruokasuolaa terveellisempänä vaihtoehtona. Alhaisen natriumpitoisuuden vuoksi niitä ei kuitenkaan voi käyttää säilöntään tai tuoresuolaukseen, tai sitten suolaa on lisättävä tavallista enemmän.
Mineraalisuolan keskimääräinen koostumus on 100:aa grammaa kohden:[64]
”Pansuola” on mineraalisuola, jossa natriumia on vain puolet normaalista määrästä. Kalium ja magnesium ovat hyväksi verenpaineelle, verisuonille ja sydämelle.[28]
Historia
Suola on ollut merkittävä osa ihmiskunnan historiaa viimeistään siitä alkaen, kun muinaiset egyptiläiset ja kiinalaiset keksivät yli 4 000 vuotta sitten käyttää hyväkseen suolaa ruoan säilöntään. Suolaaminen oli yleisin ja tehokkain säilömisen tapa aina 1900-luvulle asti, kunnes pakastaminen ja säilöntäaineet syrjäyttivät sen.[65]
Suola on aikojen saatossa määrännyt useammankin kylän ja kaupungin paikan. Keski-Euroopan kaupungit Hallstatt, Hallein ja Halle kantavat nimissään kelttien suolavesilähdettä tarkoittavaa sanaa gal tai hel, joten suola lienee ollut seutujen alkuperäinen houkutin. Rooma syntyi etruskien suolaveden haihduttamon tuntumaan. Yhtä lailla Amerikan mantereella maata viljelevät intiaanit hakivat sijansa suolan liepeiltä.[65]
Moni tie, satama ja kauppareitti syntyi alun perin tarpeesta kuljettaa suolaa. Rooman valtakunnan ensimmäinen suuri tie sai nimekseenkin Via Salaria, Suolatie. Yksi historian erikoisimmista kauppareiteistä syntyi keskiajalla Saharaan. Kamelit kuljettivat suolaa Länsi-Afrikasta Timbuktuun, jossa suola vaihtui muun muassa orjiin ja puuvillaan. Karavaanit ryhmittyivät satojen kilometrien taipaleella aavikkorosvojen pelossa tuhansien kamelien letkoiksi, joten satuloissa lienee ollut suolasäkki poikineen.[65]
Suolan tärkeydestä kertoo, että siihen on liittynyt kautta aikain valtavasti tapoja ja uskomuksia. Esimerkiksi muinaisen Egyptin selibaatissa elävät papit kieltäytyivät syömästä suolaa, koska uskoivat sen kiihdyttävän sukupuolihaluja. Ranskassa oli menneinä vuosisatoina tapana, että sulhanen asteli alttarille suolaa taskussaan mieskunnon varmistamiseksi.[65]
Sekä muinaiset egyptiläiset, kreikkalaiset että roomalaiset käyttivät suolaa uhrilahjoissaan ja kutsuivat jumalia sen avulla. Katolinen kirkko jakaa pyhän veden ohella myös "viisauden suolaa", Sal Sapientiae. Perinteisessä japanilaisessa teatterissa ripoteltiin suolaa näyttämölle ennen esitystä, koska suolan uskottiin varjelevan pahoilta hengiltä. Euroopassa on samasta syystä kastettu lapsia upottamalla heitä suolaan. Keskiajan Euroopan ruokapöydissä suolaan ei ollut sopivaa koskea käsin vaan veitsen kärjellä. 1500-luvun juutalaisen lain mukaan suolaa sai tarjota vain keskisormella ja nimettömällä. Suolaa tuli käsitellä huolella, sillä salaperäisessä aineessa, joka sai ruoan säilymään, ja joka nesteeseen liuettuaan kiteytyi uudestaan, oli pakko olla taikavoimaa.[65]
Suola entisaikojen politiikassa
Suola on ollut kautta historian hyvin tärkeää, ja monien historian keskeisten tapahtumien taustalla ajavana agendana. Esimerkiksi kun Rooman keisari Augustus tahtoi varmistaa suosionsa kansan keskuudessa ennen keisariuttaan, hän jakoi kansalle ilmaiseksi oliiviöljyä ja suolaa. Ruotsalaisen piispa Olaus Magnuksen vuoden 1555 teoksessa Pohjoisten kansojen historia listattiin, mitä tarvitaan, kun vihollinen piirittää: suolattuja mereneläviä säilyvyyden vuoksi. Mahatma Gandhi haastoi vuonna 1930 englantilaisten vallan Intiassa tekemällä vakavan rikoksen: hän valmisti suolaa merivettä kuumentamalla ja kehotti tuhansia häntä seuranneita maanmiehiään tekemään samoin.[65]
Suola oli keskeissä asemassa 1700-luvun puolivälin aikaisessa Englannin ja sen Pohjois-Amerikan siirtokuntien riidoissa, ja taustatekijänä koko Yhdysvaltojen syntymisessä. Siirtokunnat myivät suolaamaansa turskaa, mutta englantilaiset vaativat, että siirtokunnat ostaisivat suolaa ainoastaan heiltä. Siirtokunnat eivät pitäneet ideasta, että tuottoisa turskakauppa olisi kokonaan emämaasta riippuvaista. Kauppakiistat nostivat siirtokunnat kapinaan vuonna 1775, johon englantilaiset vastasivat tuhoamalla siirtokuntien suolankeittämöt, kaappaamalla kapinallisten armeijan suolavarastot ja julistamalla siirtokunnat merisaartoon. Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi seuraavana vuonna. Amerikan yhdysvaltojen kolonisoijia ei kannustanut laajentumaan länteen vain viljelysmaa ja resurssit, vaan monet tutkimusmatkaajat etsivät valtavaa legendaarista suolavuorta, joka tarinoiden mukaan sijaitsi jossakin erämaassa.[65]
Verot muodostuivat osittain suolaverojen kautta, josta ensimmäiset maininnat ovat yli 4 000 vuotta vanhoja. Kiinassa syntyi Qin-dynastian aikaan 200-luvulla eaa. maailman ensimmäinen valtion markkinamonopoli suolalle. Suolamonopolista saatuja rahoja käytettiin muun muassa Kiinan muurin rakentamiseen. Euroopan ensimmäisen ja historian tiukimman suolamonopolin loi Venetsian kaupunkivaltio keskiajalla.[65]
Myös Habsburgien suku rakensi valtansa suolan perustalle. He omistivat lopulta koko Keski-Euroopan suolantuotannon, ja he isännöivät myös kuljetusta ja tukkukauppaa. Habsburgien vuosisatoina käytiin sekä 30-vuotinen sota että Napoleonin sodat, jota he suolarahoilla tukivat. Euroopan valtioiden kartasto olisi päätynyt todennäköisesti merkittävästi erinäköiseksi, jos mahtisuku ei olisi ollut sodissa mukana suolarahoillansa.[65]
Ranskassa suolavero oli yksi suuren vallankumouksen sytykkeistä. Verosta tuli 1600-luvun loppuun mennessä valtion suurimpia tulonlähteitä. Kansaa verossa ärsytti etenkin niin sanottu velvollisuussuola: jokaisen yli kahdeksanvuotiaan ranskalaisen piti ostaa seitsemän kiloa suolaa vuodessa valtion määräämään korkeaan hintaan. 1700-luvun jälkipuoliskolla ennen vallankumouksen puhkeamista yli 3 000 ranskalaista, joukossa niin naisia kuin lapsiakin, tuomittiin vuosittain kuolemaan tai vankilaan suolalain rikkomisesta.[65]
Erotusmenetelmät
Suola oli ihmisille elinehto, mutta työlästä valmistaa. Keltit louhivat sitä Keski-Euroopan kaivoksistaan jo satoja vuosia ennen ajan laskun alkua, mutta merestä tai suolavesikaivosta peräisin olevan veden haihduttaminen höyrystämällä vesi pois niin, että vain suola jäi jäljelle, oli tärkein tapa vuosituhansien ajan. Suolavesikaivojen poraaminen ja veden pumppaaminen oli hidasta ja raskasta. Veden höyrystämiseen kului paljon aikaa, joten siellä missä riitti aurinkoa suolavesi jätettiin paisteeseen.[65]
Ilmastoltaan harmaassa ja sateisessa Pohjois-Euroopassa poltettiin keskiajalla meriveden kyllästämää turvetta. Tuhkan ja suolan seokseen lisättiin merivettä, johon suola liukeni. Kun liuoksesta haihdutettiin vesi, saatiin runsaasti suolaa. Koska suola oli vaikeasti hankittava välttämättömyys, se oli avain valtaan ja rikkauksiin, ja oiva verotuskohde.[65]
Kun espanjalainen konkistadori Hernán Cortés valloitti 1500-luvulla atsteekkien valtakunnan Meksikossa, hän otti nopeasti haltuunsa intiaanien suolanvalmistuspaikat nopeuttaakseen kulttuurin tuhoa. He rakensivat kaivostensa yhteyteen suuria suolatehtaita, sillä he keksivät menetelmän jossa suolan avulla saadaan hopea erotettua malmista.[65]
Ympäristötuhot
Suolan valmistus on aiheuttanut merkittävästi ympäristötuhoja. Ison-Britannian pahamaineisimpia suolantuotantoalueita oli Cheshire Liverpoolin läheisyydessä. Seudun metsät käytettiin jo 1500-luvulla loppuun suolavesikattiloiden polttopuuksi, joten vettä ryhdyttiin haihduttamaan kivihiilellä. Cheshire houkutteli aina vain enemmän suolayrittäjiä, ja lopulta aikalaisten kuvausten mukaan keittämöiden savu mustasi taivaan ja suolakattiloiden karsta peitti maan.[65]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
