Intian itsenäisyysliikkeen johtaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Mohandas Karamchand Gandhi (gudžaratiksi મોહનદાસ કરમચંદ ગાંધી, IAST: mohandās karamcand gāndhī, 2. lokakuuta 1869 Porbandar, Intia – 30. tammikuuta 1948 New Delhi, Intia), tavallisesti kutsuttu nimellä Mahatma Gandhi oli Intian itsenäisyysliikkeen johtaja. Hänet tunnetaan väkivallattoman vastarinnan satyagrahan kehittäjänä.
| Mahatma Gandhi | |
|---|---|
 Mahatma Gandhi vuonna 1931. |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Mohandas Karamchand Gandhi |
| Syntynyt | 2. lokakuuta 1869 Porbandar, Gujarat, Brittiläinen Intia |
| Kuollut | 30. tammikuuta 1948 (78 vuotta) New Delhi, Intia |
| Kansalaisuus | Intia |
| Ammatti | itsenäisyys- ja kansalaisoikeusjohtaja, lakimies |
| Arvonimi | Mahatma |
| Puoliso | Kasturba Gandhi |
| Lapset | 4 lasta |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Gandhi kasvoi Intiassa hinduperheessä ja opiskeli lakimieheksi Lontoossa. Hän aloitti yhteiskunnallisen toimintansa Etelä-Afrikassa, missä hän työskenteli asianajajana 17 vuoden ajan. Hänen kansalaistottelemattomuuteen perustuvan vastarintansa ansiosta maan intialaisten syrjintä lopetettiin. Gandhi palasi Intiaan 1915 ja ryhtyi kamppailuun Intian itsenäistymiseksi Brittiläisestä imperiumista. Gandhi käytti tavoitteidensa ajamiseen väkivallattomia keinoja kuten puheita, kirjoja ja artikkeleita sekä paastoja, lakkoja ja marsseja. Hän joutui toistuvasti brittien vangitsemaksi. Paljolti Gandhin ansiosta Intia itsenäistyi vuonna 1947. Koska Pakistan samalla irtautui Intiasta, Gandhi joutui hinduradikaalin salamurhaamaksi jo seuraavana vuonna.
Gandhin elämä ja opetukset ovat innoittaneet monia kansalaisaktivisteja. Intiassa Gandhia kutsutaan yleisesti "kansakunnan isäksi", ja hänen syntymäpäivänsä on kansallinen juhlapäivä.
Mohandas Karamchand Gandhi syntyi 2. lokakuuta 1869 hinduperheeseen Porbandarin kaupungissa Kathiawarin niemimaalla Länsi-Intiassa Bombayn ja Karachin puolivälissä. Porbandar oli pieni kaupunkivaltio, jota hallitsi paikallinen pikkuruhtinas, ja Mohandasin isä Karamchand palveli sen ja muiden samanlaisten pikkuvaltioiden radžoja pääministerinä. Perhe oli varakas, ja isä omisti kolme taloa.[1] Isä kuului kauppiaskastiin eikä ollut erityisen uskonnollinen. Äiti Pulitbai oli sen sijaan luonteeltaan hyvin uskonnollinen ja myös taikauskoinen, ja hän kasvatti poikansa sen mukaisesti.[2] Gandhi kertoi riidelleensä äitinsä kanssa usein siitä, miten kastittomia tulisi kohdella. Äiti piti kastittomien koskettamistakin syntinä, mitä Mohandas ei hyväksynyt.[3]
Mohandas oli perheen neljäs lapsi. Hän kertoi olleensa koulussa keskinkertainen oppilas mutta hyvin täsmällinen. Luonteeltaan hän oli hiljainen, tottelevainen ja ujo.[1] Mohandasin läheinen nuoruudenystävä oli muslimipoika nimeltä Sheikh Mehtab. Hänen vaikutuksestaan Mohandas kokeili lihansyöntiä, tupakointia ja bordellissa käyntiä, minkä johdosta Gandhin perhe halveksui Sheikhiä.[4]
Mohandas meni 13-vuotiaana vanhempiensa järjestämään avioliittoon ikätoverinsa Kasturbain kanssa.[5] Mohandas rakasti vaimoaan intohimoisesti, mutta myös kontrolloi tätä voimakkaasti, minkä seurauksena pariskunta riiteli usein.[6]
Mohandasin isä kuoli vuonna 1885, ja vähän sen jälkeen kuoli myös Mohandasin ja Kasturbain vastasyntynyt esikoinen.[7] Pariskunnan ensimmäinen eloon jäänyt lapsi syntyi kesällä 1888.[5]
Gandhi suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1887. Sen jälkeen hänet lähetettiin opiskelemaan Bhavnagariin korkeakouluun, missä hän ei kuitenkaan kyennyt seuraamaan englanninkielisen koulun opetusta.[8]
Gandhi lähetettiin 18-vuotiaana syyskuussa 1888 Lontooseen opiskelemaan lakitiedettä, sillä englantilaisen tutkinnon arveltiin takaavan paremman toimeentulon kuin intialaisen.[9] Gandhin äiti vastusti poikansa lähtöä uskonnollisista ja ruokavalioon liittyvistä syistä, kunnes Mohandas vannoi äidilleen, ettei koskisi Lontoossa viiniin, naisiin tai lihaan. Porbandarissa Gandhin kastin jäsenet kielsivät Gandhia lähtemästä, koska Englannissa ei voisi harjoittaa hindulaisuutta. Kun Gandhi vastusti, hänet erotettiin kastista.[7]
Lontoossa Gandhi pyrki heti esiintymään mahdollisimman englantilaisena gentlemanina. Hän käytti laadukkaita mittatilauspukuja ja yritti opetella muun muassa tanssimista. Hänestä tuli vakaumuksellinen vegetaari, ja hän liittyi Lontoon vegetaariseen seuraan ja sen johtokuntaan.[9]
Gandhi tutustui Lontoossa myös muihin uskontoihin kuin hindulaisuuteen, ja etenkin Uuden testamentin vuorisaarna meni hänen omien sanojensa mukaan ”suoraan sydämeen” kehotuksineen kääntää toinenkin poski. Hän perehtyi Lontoossa myös hindulaisuuteen aiempaa paremmin, ja Bhagavad Gita teki häneen suuren vaikutuksen.[10] Gandhi tutustui myös Buddhan elämäkertaan Sir Edwin Arnoldin teoksesta The Light of Asia.[9]
Gandhi pääsi Lontoon lakimiesseuraan ja Lontoon yliopistoon. Hän vietti Englannissa kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Gandhi opiskeli Lontoossa ranskaa, latinaa, fysiikkaa ja kemiaa sekä tutki siviilioikeutta ja roomalaista oikeutta. Hän pääsi asianajajaksi kesäkuussa 1891 ja liittyi ylioikeuteen seuraavana päivänä. Heti sen jälkeen hän lähti paluumatkalle Intiaan.[11]
Gandhin isä oli kuollut vuonna 1885, ja myös hänen äitinsä kuoli Gandhin ollessa Lontoossa.[12] Palattuaan Intiaan Gandhi ryhtyi harjoittamaan lakimiehen ammattia. Hän ei kuitenkaan menestynyt työssään: hän ei kyennyt kuulustelemaan todistajia oikeudessa, minkä jälkeen hän sai vain rutiininomaisia lakiasioita hoidettavakseen.[13] Hän ei myöskään pitänyt työn vaatimasta liehakoinnista ja mielistelystä. Kaksi vuotta Lontoosta paluunsa jälkeen Gandhille tarjottiin vuoden työsopimusta erään muslimiyrityksen lakimiehenä Etelä-Afrikassa. Hän otti työn vastaan ja muutti Etelä-Afrikkaan.[12]
Gandhi joutui pian Etelä-Afrikkaan saapumisensa jälkeen junassa rotusyrjinnän kohteeksi välikohtauksessa, jota hän piti myöhemmin yhtenä elämänsä merkityksellisimpänä kokemuksena. Gandhi yritettiin häätää junan ensimmäisestä luokasta, ja kun hän kieltäytyi, hänet poistettiin junasta.[14] Sen lisäksi hänet määrättiin oikeudessa ottamaan turbaani päästään, hänelle kieltäydyttiin antamasta yösijaa hotellissa, ja monet virkailijat löivät häntä. Hänellä ei myöskään ollut mahdollisuutta viedä tapauksia oikeuteen.[15]
Viikon kuluttua junavälikohtauksesta Gandhi järjesti Pretoriassa intialaisille hinduille ja muslimikauppiaille kokouksen, jossa hän piti puheen valkoisesta rotuerottelusta. Gandhin tavoitteena oli oikeudenmukainen kohtelu Etelä-Afrikan intialaisille, ja hän kehotti näitä parantamaan omat tapansa ja opiskelemaan englantia. Englantilaisille Gandhi alkoi korostaa intialaisten luonteen hyviä puolia kuten työteliäisyyttä. Hän uskoi auttavansa ihmisen moraalista kehitystä puhdistamalla niin sortajat kuin sorretutkin.[16]
Intialaisten kasvava määrä huolestutti Etelä-Afrikan valkoista hallintoa. Vuonna 1894 aasialaisilta poistettiin äänestysoikeus ja heidän elämäänsä ja työntekoaan rajoitettiin myös monin muin tavoin. Vuonna 1896 Gandhi valitti Intiassa käydessään, että ”he kohtelevat meitä kuin eläimiä”. Intialaisten asema huononi vuosi vuodelta, ja Gandhi otti asiakseen yrittää pelastaa heidät.[17] Gandhi organisoi ensimmäisen poliittis-sosiaalisen liikkeensä: hän laati anomuksen ja sen jälkeen vetoomuksen Englannin kuningattarelle, ja keräsi niihin allekirjoituksia Natalin kruununsiirtomaan intialaisilta. Allekirjoitusten keräämisellä Gandhi yhdisti valistustoiminnan ja kaikkien intialaisten yhdistämisen saman asian taakse.[18]
Gandhi haki vaimonsa ja kaksi poikaansa Intiasta luokseen Etelä-Afrikkaan vuonna 1896. Hän oli puhunut intialaisten ahdingosta avoimesti, ja Durbanin satamassa vihainen väkijoukko alkoi syytellä häntä ei-toivottujen intialaisten rahtaamisesta Etelä-Afrikkaan. Gandhi pahoinpideltiin, mutta hän kieltäytyi nostamasta syytettä hyökkääjiään kohtaan.[19]
Seuraavina vuosina Gandhi järjesti lääkintäapua briteille sodissa buureja ja zuluja vastaan. Hänen tavoitteenaan oli laimentaa valkoisten vihamielisyyttä intialaisia kohtaan, mutta hän toimi myös arvostuksesta ja lojaalisuudesta brittiläistä imperiumia kohtaan.[19] Gandhi johti tuhannen intialaisen ambulanssijoukkoja buurisodassa 1899–1901 ja sai briteiltä siitä kaksi sotamitalia. Britit eivät kuitenkaan muuttaneet tämän johdosta suhtautumistaan intialaisiin suopeammaksi.[20] Gandhi palautti mitalit myöhemmin vuonna 1920 Intiassa brittien surmattua intialaisia mielenosoittajia.[21]
Gandhi menestyi Etelä-Afrikassa asianajajana. Hän ansaitsi hyvin, pukeutui eurooppalaisittain ja hankki huvilan Durbanin hienostokaupunginosasta. Hän halusi kuitenkin itsensä ja vaimonsa vastaavan itse kotinsa siivouksesta kasvatuksellisista syistä. Hän myös tietoisesti muutti väkivaltaisen luonteensa tyyneksi ja lakkasi ottamasta vastaan lahjoja intialaisilta kannattajiltaan. Luettuaan John Ruskinin kirjan Unto This Last Gandhi päätti muuttaa maalle ja alkaa elää yksinkertaisesti. Hän asui perheineen vuoroin Johannesburgissa, jossa hänellä oli suuri lakiasiaintoimisto, ja maatilallaan, jossa hän painoi Indian Opinion -viikkolehteään ja viljeli hedelmiä. Hän alkoi paastota, rajoitti ruokavaliotaan ja luopui vuonna 1906 kokonaan seksistä loppuelämäkseen. Selibaattipäätökseen oli vaikuttanut Gandhin tuntema syyllisyys siitä, että isänsä kuollessa Gandhi oli ollut toisessa huoneessa vaimonsa kanssa. Siveän ja ankaran yksinkertaisen elämän Gandhi katsoi vahvistaneen hänen sosiaalisia tunteitaan ja haluaan palvella yhteistä hyvää.[22]
Gandhi otti rotusorron vastustuksessaan käyttöön itse kehittämänsä satyagraha-periaatteen. Sen tarkoituksena on tehdä pahoille hyvää niin kauan, että pahantekijä väsyy pahuuteensa.[23]
Vuodesta 1907 alkaen jokaisen intialaisen Etelä-Afrikassa täytyi rekisteröityä. Gandhi ryhtyi vastustamaan tätä ja monia muita intialaisia syrjiviä lakeja kansalaistottelemattomuuden keinoin, minkä seurauksena hän ja tuhannet muut intialaiset alkoivat saada muutaman kuukauden vankeusrangaistuksia. Hän matkusti Englantiin 1909 ja sai siellä huomiota asialleen sekä puolelleen liberaaleja ja kuninkaallisia. Gandhin pehmeä vastarinta tuotti tulosta vuonna 1914, kun hän solmi Etelä-Afrikan hallituksen kanssa sopimuksen, joka turvasi intialaisten oikeudet laissa.[24] Gandhin jätettyä Etelä-Afrikan jo samana vuonna väkivallaton suora toiminta maassa kuitenkin laantui, ja intialaiset menettivät tehdyt sopimuksensa. Aate jäi kuitenkin jossain määrin elämään maan mustan väestön keskuudessa.[25]
Gandhi jätti Etelä-Afrikan heinäkuussa 1914, vietti puoli vuotta Englannissa ja palasi Britannian hallitsemaan Intiaan tammikuussa 1915. Hän oli Intiassa jo hyvin tunnettu, ja hänen puheitaan keräännyttiin kuuntelemaan. Häntä alettiin kutsua mahatmaksi, ja Nobel-palkittu intialainen kirjailija Rabindranath Tagore antoi hänelle mahatman arvonimen. Gandhi ja Tagore ihailivat toisiaan: he ajoivat samoja asioita, intialaisten aseman parantamista ja toisaalta kaikkien ihmisrotujen sopusointua. Gandhi alkoi tavoitella Intialle itsenäisyyttä. Vaikka hän arvostikin Länttä suuresti, hän vastusti sen vaikutuksen leviämistä Intiaan. Gandhin toiminta oli samalla vahvasti hindulaista, ja hän pyrki uudistamaan uskontoaan ja luomaan ”uuden, vapaan intialaisen”. Ajatuksensa Intian itsenäisyydestä Gandhi oli julkaissut ensimmäisessä kirjassaan Hind Swaraj (’Intian itsehallinto’, 1909). Sen alkusanoissa Gandhi sanoo periaatteekseen ”jos toimimme oikeudenmukaisesti, Intia on vapaa pikemmin”. Gandhi vastusti niitä nationalisteja, jotka halusivat karkottaa britit Intiasta, sillä hänen mukaansa kyse ei ollut siitä, kuka Intiaa hallitsi, vaan siitä, millä menetelmillä ja moraalilla sitä hallitaan. Gandhi esitti ajatuksensa jo ensimmäisenä vuonna palattuaan Intiaan.[26]
Gandhi oli myös huolissaan englannin kielen vahvasta asemasta Intian korkeakoulutuksessa, sillä kieliopinnot veivät intialaisilta opiskelijoilta monta arvokasta vuotta.[27]
Gandhi pukeutui Intiassa pelkkään yksinkertaiseen intialaiseen lannevaatteeseen, mikä erotti hänet intialaispoliitikoista, jotka pukeutuivat länsimaiseen pukuun. Hän korosti, että muutoksen täytyy lähteä intialaisista itsestään, psykologisena muodonmuutoksena, ja etenkin talonpoikien kautta. Gandhi uskoi, että kun kansa saavuttaisi yksilökohtaisen arvokkuuden, se alkaisi vaatia parempia oloja. Hän uskoi, että jos intialaiset osoittaisivat sisäisellä kurillaan, yhtenäisyydellään, arvokkuudellaan ja itseluottamuksellaan ansaitsevansa suurempia vapauksia, Britannia myöntäisi ne heille. Gandhin ensimmäinen vapaustavoite oli Intian lukuisten kylien aseman kohentaminen. Hän perusti ashraminsa aluksi Kochrabiin ja sen jälkeen pysyvästi Sabarmatiin lähelle Ahmedabadia.[28] Ahmedabadin ashramiin liittyviltä edellytettiin henkilökohtaisen elämän täydellistä luovuttamista suurelle asialle. Yksityisomaisuutta ei ollut ja täydellistä sukupuolista pidättyvyyttä arvostettiin. Gandhi alkoi hyväksyä tasavertaisiksi jäseniksi myös kastittomia, mistä seurasi ashramille kieltoja ja torjuntaa.[29]
Gandhi arvosti Brittiläistä imperiumia ja sanoi: ”Olen havainnut, että Brittiläisen imperiumin alamaisena voin tuntea olevani vähiten hallittu. Siitä johtuu kuuliaisuuteni Brittiläistä imperiumia kohtaan.” Vielä 1910-luvulla Gandhi korosti kumppanuutta imperiumin puitteissa ja tavoitteli Intialle samaa asemaa kuin Kanadalla, Australialla ja Uudella-Seelannilla. Hänellä oli lojaaliutensa johdosta tuolloin vain harvoin yhteenottoja brittien kanssa. Ensimmäinen sellainen tapahtui Champaranissa 1917 Gandhin matkustettua sinne tukemaan intialaisia vuokraviljelijöitä. Britit asettivat Gandhin syytteeseen, mutta syytteistä luovuttiin, minkä Gandhi otti ensimmäisenä voittona kansalaistottelemattomuudelle Intiassa. Gandhin toiminnalla oli lopulta suuri vaikutus alueella: hänen ansiostaan britit luopuivat suunnitelluista vuokrankorotuksista ja palauttivat jo kerätyt. Hän myös perusti alueelle valvontakomitean vuokraviljelijöiden turvaksi.[30] Seuraavana vuonna Gandhi järjesti menestyksekkään veronmaksulakon katovuodesta kärsineiden maanviljelijöiden puolesta Gujaratin maakunnassa. Hän tuki samana vuonna myös Ahmedabadin kankureiden palkkavaatimuksia paastoamalla.[31]
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä britit heikensivät intialaisten asemaa Rowlatt-lailla, joita Gandhi oli vastustanut. Rowlatt-lailla britit jatkoivat siirtomaahallinnon sodanaikaisia valtuuksia yksilön vapauden ja oikeuksien rajoittamiseksi.[32] Gandhi järjesti protestiksi ensimmäisen satyagraha-kampanjansa Intiassa. Hän sanoi: ”Meidän ottamamme askel on kenties kohtalokkain Intian historiassa.”[33] Gandhi kehotti satyagrahan osallistujia 24 tunnin paastoon ja yleislakkoon. Gandhi painotti, että paastoa ei tullut käsittää hallitusta vastaan suunnatuksi nälkälakoksi. Sen sijaan paaston tarkoitus oli harjoittaa kansalaisoikeustaistelijoiden sisäistä kurinalaisuutta edessä olevaa tottelemattomuuskampanjaa varten.[33]
Gandhi kuitenkin keskeytti kampanjan kun se äityi väkivaltaiseksi. Amritsarin verilöylyssä brittisotilaiden tulituksessa kuoli 379 henkilöä. Verilöylyn seurauksena Gandhi julisti brittiläisvastaisen boikotin marraskuussa 1919, mutta perui sen pian kun britit tekivät myönnytyksiä, ja suositteli yhteistyötä brittien kanssa. Vuotta myöhemmin hän katkaisi jälleen yhteistyön brittien kanssa, kun kansan tyytymättömyys britteihin kasvoi. Hän halusi kuitenkin yhä, että boikottiliike pysyisi väkivallattomana. Gandhi kiersi Intiaa seitsemän kuukauden ajan ja piti puheita sadoilletuhansille ihmisille. Kun Gandhin lupaamaa itsehallintoa ei kuulunutkaan, monet nationalistit alkoivat puhua avoimesta kapinasta brittihallintoa vastaan. Gandhin vaatimuksesta kongressipuolue sitoutui kannattamaan väkivallatonta kansalaistottelemattomuuskampanjaa eikä ryhtyisi voimatoimiin ilman Gandhin suostumusta. Gandhi järjesti uuden kansalaistottelemattomuuskampanjan helmikuussa 1922, mutta keskeytti sen Chauri Chaurassa tapahtuneiden brittipoliisien surmien jälkeen. Maaliskuussa 1922 Intian varakuningas lordi Reading pidätytti Gandhin, ja hänet tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen. Gandhi vapautettiin kaksi vuotta myöhemmin helmikuussa 1924 hänen toivuttuaan hitaasti umpisuolileikkauksesta, koska britit eivät halunneet Gandhin kuolevan vankilassaan.[34] Vankilavuosinaan Gandhi luki 150 teosta uskonnon, kirjallisuuden, yhteiskuntatieteen ja taloustieteen aloilta. Gandhin vankilasta tuli intialaisille pyhiinvaelluksen kohde.[35]
Palattuaan vankilasta Gandhi jatkoi brittihallinnon vastustamista. Hän vetäytyi kokonaan päivänpolitiikasta ja omistautui oman politiikkansa edistämiseen. Hän halusi ”Intian puhdistuvan”, millä hän tarkoitti etenkin riitelevien hindujen ja muslimien ystävystymistä ja yhtenäisyyttä, jota hän piti ratkaisevana Intian tulevaisuudelle. Tätä tavoitettaan hän ajoi esimerkiksi paastoamalla. Hän paastosi saadakseen yhteyden omaan kansaansa ja ”parantaakseni niitä jotka rakastivat minua”. Joskus hänen paastonsa tuottivat tuloksia myös siksi, koska kukaan ei halunnut olla vastuussa hänen kuolemastaan. Gandhin paastoilla ei ollut kuitenkaan vaikutusta hindujen ja muslimien tulehtuneisiin väleihin. Vuosina 1924–1929 myöskään Intian itsenäistyminen ei juuri edistynyt, vaikka Gandhista itsestään oli tullut monille intialaisille lähes jumalolento.[36]
Gandhi harrasti päivittäin kehräämistä. Hän piti sitä tapana saavuttaa kansallinen yhtenäisyys, kunhan kaikki intialaiset tekisivät sitä. Hän kiersi Intiaa keräämässä rahaa, joilla ostettiin rukkeja talonpojille, avattiin kotiteollisuuden tuotteita myyviä kauppoja sekä koulutettiin kehruun ja kudonnan opettajia. Gandhi ompelutti rukin kuvan kongressipuolueen lippuun, mistä se siirtyi myöhemmin itsenäisen Intian lippuun.[37]
Vaikka Gandhi itse eli köyhästi, hänen tavoitteensa oli poistaa köyhyyttä, sillä se johti hänen mukaansa moraaliseen rappioon. Hän suhtautui varauksellisesti koneellistamiseen, sillä se aiheutti työttömyyttä. Hän halusi kyllä kehitystä länsimaisen teknologian avulla, mutta hintana ei saanut olla ihminen.[38]
Vuonna 1928 Intian levottomuudet kiihtyivät. Gandhi piti kiinni väkivallattomasta vastarinnasta, mutta aseellisen taistelun kannattajien painostamana hän julisti briteille vuoden varoitusajan, minkä jälkeen Intia julistaisi itsenäisyyden. Vuonna 1929 Britannian pääministeriksi nousi Gandhin arvostama Ramsay MacDonald, joka suhtautui Intian itsenäisyyteen myönteisesti. Gandhi halusi sovintoratkaisun, ja Britannian ja Intian välillä järjestettiin pyöreän pöydän konferenssi, johon Gandhikin osallistui. Konferenssi ei kuitenkaan sitoutunut mihinkään lupauksiin. Samalla kongressipuolue hyväksyi vuosikokouksessaan päätöslauselman, jossa Intialle vaadittiin täyttä vapautta ja irtautumista imperiumista. Gandhi näki kansalaistottelemattomuuskampanjan ainoaksi vaihtoehdoksi aseelliselle kapinalle. Hän valitsi sen muodoksi protestin talonpojille raskasta suolaveroa vastaan.[39]
Maaliskuussa 1930 Gandhi lähti ashramistaan suolamarssille 78 muun asukkaan kanssa. He kävelivät 24 päivän ajan kylästä kylään ja pitivät matkan varrella joukkokokouksia. Kun he saapuivat merelle huhtikuun alussa, joukko oli kasvanut jo tuhansien suuruiseksi. Rannalla Gandhi otti maasta auringon merivedestä kuivattamaa suolaa ja rikkoi näin brittien suolalakeja. Intialaiset talonpojat kautta rannikon seurasivat hänen esimerkkiään, ja pimeää suolaa alettiin myydä kaupungeissa. Britit pidättivät useita kansalaisjohtajia, ja levottomuuksissa kuoli ihmisiä. Myös Gandhi pidätettiin. Rabindranath Tagoren mukaan suolamarssia seuranneet brittiviranomaisten väkivaltaisuudet osoittivat, että Eurooppa oli menettänyt täydellisesti entisen moraalisen arvovaltansa Aasiassa. Samalla se osoitti intialaisille, että he pystyivät vapautumaan ulkomaisesta ikeestä, sekä briteille, että he sortivat Intiaa.[40]
Intian varakuningas lordi Irwin vapautti Gandhin ja muut pidätetyt kongressipuolueen jäsenet tammikuussa 1931. Gandhi ja varakuningas tapasivat toisensa 17. helmikuuta tasa-arvoisissa rauhanneuvotteluissa. He allekirjoittivat maaliskuussa sopimuksen, joka muun muassa salli suolan valmistamisen Intian rannikolla.[41]
Elokuussa 1931 Gandhi lähti Lontooseen uuteen pyöreän pöydän kokoukseen kongressipuolueen edustajana. Kolmen kuukauden mittaisen oleskelunsa aikana hän tapasi kuninkaan ja muita merkittäviä henkilöitä sekä teki kävelyretkiä Lontoon slummialueella ja tapasi tekstiilityöntekijöitä. Englannin lehdistö seurasi hänen vierailuaan tarkasti ja kirjoitti hänestä ylistäviä juttuja. Gandhin päätavoite matkallaan oli konferenssissa puhumisen ohella voittaa brittien yleinen mielipide puolelleen.[42] Gandhi puhui lukuisissa kokouksissa ja yksityisesti sekä yritti selittää, mitä hän tarkoitti Intian itsenäisyydellä: hänen tarkoituksensa oli irrottaa Intia imperiumista täydellisesti, mutta säilyttää luja ja tasaveroinen yhteys Englantiin. Konferenssi ei kuitenkaan tuonut tuloksia, ja Gandhi palasi Intiaan tyhjin käsin joulukuussa 1931.[43]
Gandhi pidätettiin jälleen pian Intiaan paluunsa jälkeen ja teljettiin Yeravdan vankilaan. Myös muita kongressipuolueen johtajia, kuten Jawaharlal Nehru, oli pidätetty. Vankilassaolonsa aikana Gandhi kirjoitti uskonnollisen kirjasen Yeravda Mandir.[44] Gandhi alkoi vuonna 1932 vastustaa hindulaisuuteen kuuluvan kastijaon epäkohtia ja etenkin kastittomuutta. Gandhi oli puolustanut kastijakoa vielä vuonna 1921, mutta muutti myöhemmin kantaansa selvästi. Vuonna 1946 hän meni jo niin pitkälle, että hän kielsi avioliitot omassa ashramissaan, jollei toinen puolisoista ollut kastiton. Syksyllä 1932 Gandhi aloitti vankilassa paaston vastalauseena brittien kaavailemalle vaaliuudistukselle, joka jakoi uskontokunnat ja kastittomat omiin valitsijakuntiinsa, minkä Gandhi pelkäsi aiheuttavan hajaannusta.[45] Paasto heikensi Gandhia hengenvaarallisesti, mutta britit myöntyivät sovintoratkaisuun seitsemäntenä paastopäivänä. Paaston aikana sadat hindutemppelit avasivat ovensa kastittomille ensimmäistä kertaa, ja kastittomien erottelua vähennettiin Intian kylissä ja kaupungeissa pysyvästi. Brittihallinto vapautti Gandhin toukokuussa 1933. Vapauduttuaan Gandhi siirsi päämajansa Wardan kaupunkiin Keski-Intiaan.[46]
Vuosina 1934–1939 Gandhi pyrki edistämään kehräämistä, perusopetusta, hindin ja hindustanin levittämistä kansalliskieleksi, oikeaa ruokavaliota, luonnonparannusta, kastittomien avustamista ja kongressipuolueen asioita. Hän julkaisi lehdessään ohjeita esimerkiksi lannoitteen valmistamisesta sekä käärmeenpuremien ja malarian parantamisesta, sekä kirjoitti artikkeleita suosittelemansa maapähkinän ravintoarvoista. Hän oli huolissaan myös Intian lapsileskien asemasta ja esitti keinoja säännöstellä syntyvyyttä.[47]
Toisessa maailmansodassa Gandhi antoi julkisesti moraalisen tukensa liittoutuneille ja Kiinalle, mutta ei osallistunut sotaponnistuksiin. Britannian pääministeriksi noussut Winston Churchill kuitenkin vastusti jyrkästi Gandhia, ”puolialastonta fakiiria”, eikä halunnut suoda Intialle edes aiempaa suurempia oikeuksia.[48]
Vuonna 1942 Gandhi aloitti ”Pois Intiasta” -vastarintakampanjan, jonka tavoitteena oli saada brittiläiset poistumaan maasta. Gandhi ja johtavia kongressipuolueen jäseniä pidätettiin elokuussa, mistä seurasi väkivaltaisen vastarinnan aalto. Varakuningas lordi Linlithgow syytti väkivaltaisuuksista Gandhia, joka aloitti vastalauseeksi paaston. Gandhi vapautettiin kahden vuoden vankeuden jälkeen toukokuussa 1944. Hänen vankila-aikanaan hänen sihteerinsä Mahadev Desai ja vaimonsa Kasturbai kuolivat. Tämä jäi Gandhin viimeiseksi vankeudeksi; hän oli viettänyt Intian vankiloissa yhteensä lähes kuusi vuotta ja Etelä-Afrikan vankiloissa lisäksi 249 päivää.[49]
Vapauduttuaan Gandhi otti yhteyttä Intian muslimijohtajaan Muhammad Ali Jinnahiin ja ehdotti keskusteluja, mutta kirjeenvaihto ei tuottanut tulosta. Heinäkuussa 1945 Britannian uusi työväenpuolueen hallitus ilmoitti pyrkivänsä Intian itsehallinnon pikaiseen toteuttamiseen. Jinnah vaati Intian jakamista hindulaiseksi ja islamilaiseksi, mitä Gandhi vastusti.[50]
Englannin hallituksen valtuuskunta saapui Intiaan maaliskuussa 1946 sopimaan Intian kansallisen vapautumisen ehdoista. Kongressipuolueen johto piti Gandhia ”ylipääministerinä”, jolta käytiin kysymässä neuvoja päivittäin. Gandhi järkyttyi muslimien ja hindujen välisten levottomuuksien leimahtamisesta.[51] Hän matkusti Kalkuttaan ja aloitti paaston väkivallan lopettamiseksi, mikä onnistuikin. Kalkutasta hän jatkoi raskaalle matkalle Noakhaliin ja Punjabiin hillitäkseen väkivaltaisuuksia siellä.[52]
Gandhi vastusti Intian ja Bengalin jakamista viimeiseen asti, mutta kongressipuolue hyväksyi jaon kesäkuussa 1947. Intia sai itsenäisyyden 15. elokuuta vuonna 1947. Pakistanin irtoaminen Intiasta aiheutti suuren pakolaisaallon, ensimmäisen Kashmirin sodan ja paljon myöhempiä vaikutuksia.[53] Gandhi aloitti syyskuun alussa Kalkutassa paaston rauhan puolesta. Kalkutta rauhoittuikin paaston ansiosta, kun paikalliset uskonnolliset ryhmät sopivat aselevosta. Muualla maassa väkivaltaisuudet kuitenkin jatkuivat, joten Gandhi matkusti Delhiin ja pyrki katkaisemaan muslimien ja hindujen välisen väkivallan kierteen. Tammikuussa 1948 Gandhi aloitti viimeisen paastonsa. Hänen vaatimuksestaan Nehrun hallitus myöntyi maksamaan Pakistanille 550 miljoonan rupian korvauksen entisen yhtenäisen Intian varoista. Paaston kuudentena päivänä uskonnolliset johtajat takasivat, että Intian puolelle jääneitä muslimeja suojeltaisiin, joten Gandhi lopetti paastonsa.[54]
Hinduradikaali Nathuram Godse ampui Gandhin Birla Housessa New Delhissä 30. tammikuuta 1948. Murhaaja piti Gandhia syyllisenä Intian heikentymiseen, koska tämä oli edellisenä vuonna vaatinut maksujen suorittamista Pakistanille. Murha tapahtui Gandhin jokailtaisen yleisölle avoimen rukoushetken aikana. Godse ja hänen rikostoverinsa Narayan Apte tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Murhapaikasta Birla Housesta tuli vuonna 1984 museo Gandhi Smiriti.[55]
Gandhin tuhkat jaettiin useisiin uurniin, joita lähetettiin eri puolille Intiaa ja muualle maailmaa, jotta hänen seuraajansa voisivat järjestää muistotilaisuuksia. Sen jälkeen jotkin tuhkista siroteltiin maailman järviin, jokiin ja meriin.[56]
Gandhin muistomerkki Raj Ghat on New Delhissä Gandhin tuhkauspaikalla sijaitseva musta marmoripaasi. Sen kyljessä on teksti He Rām, 'Oi Jumala', jonka uskotaan olleen Gandhin viimeiset sanat ennen kuolemaa.[57]
Mahatma Gandhi oli naimisissa Kasturban (o.s. Kapadia, 1869–1944) kanssa vuosina 1883–1944 tämän kuolemaan asti. Kasturba kiinnostui politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta asuessaan Mohandasin kanssa Etelä-Afrikassa ja auttoi miestään tämän kansalaisoikeus- ja itsenäisyysliiketoiminnassa. Kasturba auttoi myös miehensä perustamien ashramien johtamisessa.[58]
Gandhit saivat neljä poikaa. Mahatma Gandhi ei sallinut pojilleen kunnollista koulutusta sillä perusteella, että luonne oli tärkeämpi kuin opit ja yhteiskunnallinen toiminta tärkeämpi kuin ammatit. Nuorin pojista Devadas toimi toisinaan isänsä sihteerinä. Vanhin poika kääntyi islaminuskoon.[59]
Gandhi katsoi olevansa hindu syntyperänsä ja kasvuympäristönsä vuoksi.[60] Hän kertoi oman perusmotiivinsa olevan "puhtaasti uskonnollinen", eikä esimerkiksi nationalistinen tai poliittinen.[61] Gandhi sovelsi "ikuisia totuuksia" omalla tavallaan jokapäiväiseen elämään ja sen ongelmiin, mutta ei systematisoinut oman ajattelunsa filosofiaa tai perustanut uutta oppijärjestelmää.[62] Gandhi oli hindulaisuuden reformaattori, joka pyrki puhdistamaan hindulaisuutta sen virheistä. Hän uskoi universaaliin uskontoon, joka on kaikkien uskontojen perustana, ja sanoi: "Eri uskonnot ovat erilaisia teitä samaan päämäärään." Hän uskoi, että yhden uskonnon kannattaja voi ottaa vastaan toisista uskonnoista sen, mikä niissä on hyvää, ja kehotti jokaista lukemaan kaikkien uskontojen kirjoituksia myötätuntoisesti.[63]
Gandhi arvosti paljon Jeesusta ja vuorisaarnaa. Hänellä oli läheisiä kristittyjä ystäviä, ja hän harkitsi itsekin Etelä-Afrikassa kääntymistä kristinuskoon. Hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, että kristinusko oli muutakin kuin vuorisaarna, ja uskoi kristinuskon vääristelleen Jeesusta levitessään länteen.[64]
Gandhi tutustui myös teosofien ajatteluun. Teosofiassa Gandhi näki sen ongelman, että se keskittyi liikaa uskonnon älylliseen puoleen, väittelyihin ja salaoppeihin, mutta unohti aatteen ihmiskunnan veljeydestä ja moraalisesta kasvusta.[65]
Gandhin tärkeimpiä periaatteita oli Bhagavad Gitan samakhava, joka tarkoittaa, että ihmisten ei pitäisi antaa tuskan tai nautinnon järkyttää itseään, vaan työskennellä hyvän puolesta ilman epäonnistumisen pelkoa tai onnistumisen toivoa. Hänen toinen periaatteensa oli aparigraha eli omistamattomuus, jota kautta saavutetaan henkisiä rikkauksia. Ahimsa eli väkivallattomuus eläviä olentoja kohtaan sai Gandhin pidättäytymään eläinten syömisestä tai vahingoittamisesta; hän ei surmannut edes myrkkykäärmeitä pihaltaan.[66]
Gandhi vastusti väkivaltaa ja sanoi, että väkivallalla ei voida poistaa väkivaltaa tai pahaa. Hän kuitenkin piti väkivallalla puolustautumista pienempänä pahana kuin alistumista.[67] Gandhin väkivallattomuus voidaan nähdä hindulaisen, jainalaisen ja kristillisen moraaliopin yhteensulautumana. Gandhi laajensi perinteistä intialaista väkivallattomuuden eli ahimsan käsitettä kattamaan myös kamppailua valtiovaltaa kohtaan. Gandhille väkivallattomuus oli aktiivista toimintaa, joka ei kuitenkaan aiheuta väkivaltaa tai pahaa ihmisille tai eläimille. Hän uskoi väkivallattoman vastarinnan olevan tehokkaampaa kuin fyysinen voima.[68] Gandhin mielestä väkivallattomuuden tulisi täyttää koko ihminen niin, ettei ristiriitaa oman halun ja ulkonaisen käyttäytymisen välillä ilmene. Väkivallattomuutta tulee hänen mukaansa soveltaa kaikilla elämänalueilla.[69] Gandhi ei hyväksynyt eläinkokeita, ja välttääkseen tekemästä eläimille väkivaltaa hän ei syönyt lihaa.[70]
Gandhi kehitti Etelä-Afrikassa asuessaan satyagraha-käsitteen tarkoittamaan väkivallatonta suoraa toimintaa.[71] Satyagrahassa väkivalta neutraloidaan luopumalla väkivallan tai väkivaltaisen järjestelmän tukemisesta ja siihen alistumisesta. Siihen kuuluu myös mahdollisen rangaistuksen pakoilematon kärsiminen.[72] Gandhi katsoi, että väkivallatonta suoraa toimintaa voitaisiin käyttää myös rikollisuutta vastaan.[73] Gandhi asetti suoran toiminnan periaatteille kolme ehtoa: vastustajaa kohtaan ei saa tuntea vihaa, tavoitteen tulee olla totuudenmukainen ja riittävä, sekä pitää olla valmis kärsimään loppuun saakka. Hän korosti sitä, että suoran toiminnan parhaat keinot ja niiden hyväksyttävyys riippuvat aina tilanteesta.[74]
Gandhi piti sotaa "ehdottoman pahana", josta oli pyrittävä eroon. Hän korosti sodan syiden ymmärtämistä ja niiden radikaalia poistamista sotien lopettamisen edellytyksenä. Sotien pääsyyksi hän arveli heikompien rotujen riiston. Väkivaltaisen sodan vastineeksi Gandhi esitti satyagrahaa. Gandhi itse osallistui sodassa vapaaehtoisena ensiaputoimintaan Etelä-Afrikassa asuessaan, sillä hän piti valtion auttamista velvollisuutenaan silloin kun hän itse oli ottanut vastaan valtion tarjoamat oikeudet ja suojelun.[75]
Gandhi oli askeetti, joka ei käyttänyt nautintoaineita. Paasto oli hänelle "yksi keinoista itsehillinnän saavuttamiseen". Gandhi aloitti loppuelämänsä kestäneen selibaatin 37-vuotiaana, koska seksi vei häneltä energiaa, jota hän tarvitsi sosiaalisessa toiminnassaan. Gandhi ei hyväksynyt seksuaalisuuden käyttämistä nautinnon välineenä, vaan ainoastaan lasten tekemiseen.[76] Gandhi arvosti myös vapaaehtoista köyhyyttä.[77] Hän pukeutui vuodesta 1921 alkaen pelkkään lannevaatteeseen ja ajeli samalla päänsä paljaaksi.[78]
Gandhi hyväksyi kastilaitoksen, mutta hän näki siinä epäkohtia ja halusi palauttaa sen alkuperäisen muodon, josta kerrotaan vanhimmissa kirjoituksissa. Kastittomuutta Gandhi piti kaikkein suurimpana epäkohtana ja vaati sen poistamista. Gandhin mukaan kastittomuudesta voitaisiin luopua vain väkivallattomuuden avulla. Gandhi hyväksyi kastilaitokseen liittyvän, omasta mielestään velvollisuuksiin eikä oikeuksiin liittyvän työnjaon. Hän kuitenkin vastusti eri ammattien erilaista arvostamista ja palkitsemista, ja hän halusi saattaa ammattien arvostuksen samalle tasolle.[79]
Gandhi noudatti 1900-luvun alusta asti periaatetta, että hän teki itse ensimmäiseksi kaikki toisiltakin vaatimansa henkilökohtaiset uhraukset. Hän pyrki näyttämään vain hyvää esimerkkiä, eikä mitenkään arvostellut ihmisiä, jotka eivät halunneet seurata häntä. Hän ei myöskään asettanut seuraajilleen mitään rajoituksia näiden vapauksien suhteen.[80] Gandhi sanoi: ”Minulla ei ole vähäisintäkään epäilystä siitä, etteikö kuka tahansa mies tai nainen voisi saavuttaa mitä minä saavutin, jos hän vain yrittää yhtä paljon ja pitää yllä samaa toivoa ja uskoa.”[81]
Gandhi halusi kaiken poliittisen toimintansa tapahtuvan aina avoimesti ja julkisesti, myös vankilassa ollessaan.[82] Suunnitelmansa ja poliittiset mielipiteensä Gandhi julkaisi esimerkiksi sanomalehdissään.[83] Gandhi puhui avoimesti myös omista heikkouksistaan, ja suolamarssin aikana hän kertoi lehdessään työryhmänsä tekemistä erehdyksistä, laiminlyönneistä ja synneistä.[84] Gandhi ulotti avoimuusperiaatteensa myös yksityiselämäänsä. Kun hän huomasi vaimonsa säilöneen rahaa pahan päivän varalle, vaikka perheen piti noudattaa ehdottoman köyhyyden periaatetta, hän esitti julkisen anteeksipyynnön.[85]
Intiassa Gandhia kutsutaan yleisesti joskin epävirallisesti "kansakunnan isäksi".[87] Gandhin syntymäpäivä 2. lokakuuta, Gandhi Jayanti, on yksi maan kolmesta virallisesta kansallisesta juhlapäivästä.[88] Intian pääministeri Rajiv Gandhin mukaan ”Mahatma Gandhi on yksi kiehtovimmista historian suurmiehistä. – – Mahatma Gandhi oli pyhimys, joka oli aktiivinen maailmanpolitiikassa. Hän oli uskonmies, joka saarnasi yhtäläistä kunnioitusta kaikille uskonnoille. – – Hänen varallisuutensa oli rakkaus, jota hän antoi ihmisille ja sai heiltä.”[89]
Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen johtajat Martin Luther King ja James Lawson saivat Gandhilta vaikutteita omiin väkivallattomuuden teorioihinsa. Gandhilta ovat ilmoittaneet saaneensa vaikutteita myös esimerkiksi apartheidin vastustaja, presidentti Nelson Mandela, muusikko ja rauhanaktivisti John Lennon, ympäristöaktivisti Al Gore, presidentti Barack Obama sekä burmalainen poliitikko ja rauhannobelisti Aung San Suu Kyi. Albert Einstein kutsui Gandhia "tulevien sukupolvien roolimalliksi".[90]
Gandhia esittäviä patsaita on pystytetty kymmenittäin eri puolille maailmaa.[91]
Vaikka Gandhi tunnettiin väkivallattoman vastarinnan symbolina, hänelle ei koskaan myönnetty Nobelin rauhanpalkintoa, mitä on laajalti ihmetelty. Gandhi nimettiin palkintoehdokkaaksi viisi kertaa vuosien 1937 ja 1948 välillä. Nobel-komitea ei ole koskaan kertonut syytä sille, miksei Gandhia palkittu.[92]
Gandhi sai eläessään osakseen runsaasti vastustusta ja arvostelua. Hän herätti epäluuloa briteissä ja tyytymättömyyttä Intian Kongressipuolueessa. Ortodoksihindut raivostuivat Gandhille siitä, että hän vastusti kastittomuutta ja kannatti maallistunutta politiikkaa. Gandhi joutui murhayritysten kohteeksi, ja lopulta hänet murhasi hindu, joka syytti häntä hindujen pettämisestä. Myös Pakistanin itsenäisyyttä ajaneet muslimit olivat pitäneet häntä vihollisenaan.[93]
Ghanan yliopistolla sijainnut Gandhi-patsas poistettiin vetoomuksen jälkeen vuonna 2018. Vetoomuksen tekijät olivat kutsuneet Gandhia rasistiksi, sillä Gandhi oli korostanut nuorena Etelä-Afrikassa asuessaan, että intialaiset ovat äärettömästi ylempiä kuin mustat.[94]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
