Jalkapallon historian katsotaan usein alkavan muinaisista jalkapalloa muistuttavista peleistä, joita pelattiin esimerkiksi Kiinassa ja Euroopassa jo ajanlaskun alun tienoilla. Nykyisin tunnetun jalkapallon juuret ovat Englannissa, missä eräänlaista jalkapalloa pelattiin jo keskiajalla. Nykymuotoinen jalkapallo kehittyi 1800-luvulla Englannin sisäoppilaitoksissa. Jalkapallo ja rugby kehittyivät omiksi lajeikseen 1800-luvun lopulla, kun jalkapalloon luotiin sääntö, että palloa ei saa pelata käsin.
Ensimmäinen jalkapalloseura Sheffield FC perustettiin 1857 ja ensimmäinen sarja, Englannin 1. divisioona, vuonna 1888. Olympialajina jalkapallo oli ensimmäisen kerran vuonna 1900 Pariisin olympialaisissa. Kansainvälinen jalkapalloliitto eli FIFA perustettiin 1904. Ensimmäinen maanosan sisäinen mestaruusturnaus Copa América järjestettiin Etelä-Amerikassa vuonna 1916. Ensimmäinen maailmanmestaruusturnaus järjestettiin 1930 Uruguayssa, ja siihen osallistui yhdeksän maata Amerikasta ja neljä Euroopasta. Ensimmäiset naisten MM-kilpailut järjestettiin 1991 Kiinassa.
Nykypäivänä jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji,[1][2][3] ja vuoden 2006 MM-kilpailujen loppuottelua seurasi arviolta 715 miljoonaa katsojaa.
Kiinassa pelattiin jalkapalloa muistuttavaa tsu chua (cuju, kiin. 蹴鞠) Han-dynastian aikaan yli 2000 vuotta sitten. Tsu chu oli sotilaallinen harjoitus, jossa käytettiin joskus pelivälineenä vihollisen päätä.[4] Tavallisesti pelivälineenä oli nahkainen pallo, joka oli tarkoitus saada yhdeksän metrin korkeudella olevaan maaliin, jonka halkaisija oli 30–40 cm.[5] Hieman myöhemmin Japanissa pelattiin kemaria, jossa pallo pyrittiin saamaan kahden bambuseipään välistä.[6] Pelaajia kentällä oli kahdesta kahteentoista.[7] Peliä pelattiin jaloilla, ja pallo oli tarkoitus saada mahdollisimman korkealle, lähelle jumalaa.[4] Antiikin Kreikassa pelattiin episkuros-nimistä peliä, jossa palloa tosin heitettiin eikä potkittu.[8] Antiikin Roomassa pelattiin harpascumia, jonka roomalaiset toivat myös Britanniaan.[6] Harpascum oli väkivaltainen peli, jossa pallo pyrittiin varastamaan vastustajalta.[9]
Keskiajalla jalkapalloa muistuttavia pelejä pelattiin ainakin Ranskassa, Italiassa ja Englannissa. Ranskassa peli tunnettiin nimillä soule, choule ja cholle. Se oli lähinnä tavallisen kansan ja munkkien harrastus, mutta myös hoviväki osallistui pelaamiseen.[4] Italiassa pelatussa calciossa pallon halkaisija oli yhdeksän senttimetriä ja kenttä oli niin pitkä kuin ”voimakas mies saattaa kiven heittää ja puolet niin leveä”. Joukkueeseen kuului 27 pelaajaa.[4]
Nykyisin jalkapallona tunnetun pelin juuret ovat Englannissa, missä varhaismuotoisia otteluita pelattiin kylien ja kaupunkien välillä jo keskiajalla.[10] Pelit olivat erittäin väkivaltaisia otteluita, joissa ei ollut sääntöjä. Peleihin osallistuivat kokonaiset kylät.[6] Pelaamista pyrittiin hillitsemään: 1314 kuningas Edvard II yritti saada miehet kiinnostumaan enemmän jousella ampumisesta kuin pallon potkimisesta.[4] 1618 Jaakko I kielsi tanssit, jousella ampumiset ja pelit pyhäpäivisin.[4]
Nykyaikainen jalkapallo kehittyi Britanniassa 1800-luvulla. Teollistumisen ja kaupungistumisen myötä työväenluokan vapaa-ajan määrä väheni ja väkivaltaisena pidettyjä jalkapallopelejä oli monin paikoin kielletty. Jalkapalloa ruvettiin pelaamaan uudelleen talvilajina yksityiskouluissa kuten Winchesterissa, Charterhousessa ja Etonissa. Jokaisella koululla oli käytössä omat sääntönsä, joista osassa oli pallon kuljettaminen käsillä sallittua.[11]
Vuonna 1843 yritettiin ensi kertaa Cambridgen yliopistossa luoda yhteiset ja yleiset säännöt jalkapallolle. Cambridgen sääntöjä otettiin käyttöön monin paikoin ja uusia seuroja perustettiin.[12] Vuonna 1863 Lontoon ja ympäröivän alueen seurat kokoontuivat vuoden aikana useaan otteeseen ja ensimmäiset pallon kuljettamisen käsillä kieltävät säännöt julkistettiin ja rugbyseurat jäivät Englannin jalkapalloliiton (FA) ulkopuolelle. Vuonna 1870 FA kielsi kaikenlaisen pallon käsittelyn käsin muilta pelaajilta kuin maalivahdilta.[13]
Kansainvälinen säännöistä päättävä elin IFAB perustettiin kuitenkin vasta 1886.[14] Ensimmäinen jalkapalloseura, Sheffield Club perustettiin lokakuussa 1857[15]. Englannin jalkapalloliitto (engl. The Football Association) perustettiin kahdeksan vuotta myöhemmin. 1871 rugby ja jalkapallo (Etonissa pelattu muoto) lähtivät kehittymään omiin suuntiinsa, kun säännöistä ei päästy sopuun. 1869 jalkapalloon tuli sääntö, jonka mukaan palloon ei saa koskea käsin. Ensimmäinen kansainvälinen jalkapallo-ottelu pelattiin 1872 Englannin ja Skotlannin välillä. Ensimmäiset ottelut Britannian ulkopuolella FA:n säännöillä pelattiin Saksassa 1875.[16] Ensimmäinen naisten ottelu pelattiin 23. maaliskuuta 1895 Lontoossa.[17] Ensimmäinen pelaajakauppa oli kun skotlantilainen Willie Groves siirtyi West Bromwich Albionista Aston Villaan sadan punnan siirtosummalla.[18]
1800-luvun lopulla tulivat ylärima ja maaliverkko pakollisiksi. Rangaistuspotku sekä kentällä oleva tuomari tulivat käyttöön 1891. Juuri ennen 1900-luvun alkua käyttöön otettiin säännöt 11 pelaajasta kentällä, 90 minuutin peliajasta sekä kentän mittasuhteista.[19][20]
Englannin liiga perustettiin 1888, ja 1892 Argentiinaan perustettiin ensimmäinen Englannin ulkopuolinen mestaruussarja. Suomessa jalkapalloa pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1890 Turussa ja Sortavalassa. Helsinkiin laji levisi vasta 1900-luvulla.[19]
Taktillisesti suosituin pelijärjestelmä oli 2–3–5, joka oli hallitseva pelijärjestelmä aina 1920-luvulle asti.[21] Muita käytettyjä järjestelmiä oli muun muassa 1–2–7 ja 2–2–6. Tuon ajan hyökkäävät taktiikat korostivat muun muassa pitkiä syöttöjä, hyviä haltuunottoja sekä pääpelitaitoja.[22]
Säännöt vuodelta 1862[23]
- Maali on tehty aina kun pallo menee maalin läpi poikkipuun alta, paitsi kun se on heitetty kädellä.
- Käsiä saa käyttää ainoastaan pallon pysäyttämiseen ja asettamiseen maahan jalkojen eteen.
- Potkut on kohdistettava ainoastaan palloon.
- Pelaaja ei saa potkaista palloa sen ollessa ilmassa.
- Kamppaamista ja kantapääpotkua ei sallita.
- Kun pallo potkaistaan sivulippujen taakse, pallon potkaisseen pelaajan on palautettava se paikasta, jossa pallo ylitti lippurajan, suorassa linjassa kentän keskipistettä kohti.
- Kun pallo potkaistaan maalilinjan taakse, maalia puolustavan pelaajan on potkaistava se peliin maalilinjalta.
- Vastapelaaja ei saa seisoa kuutta askelta lähempänä pelaajaa, joka potkaisee pallon peliin.
- Pelaaja on poissa pelistä heti, kun hän on pallon edessä, ja hänen on siirryttävä pallon taakse mahdollisimman nopeasti. Jos oman joukkueen pelaaja potkaisee pallon pelaajan ohi, hän ei saa koskea siihen, potkaista sitä tai edetä kunnes joku vastapelaajista on potkaissut palloa tai joku hänen kanssapelaajistaan on seurannut sitä ja on voinut, ollessaan häntä edellä, potkaista sitä.
- Taklaaminen on kielletty, kun pelaaja on poissa pelistä, so. heti kun pallo on hänen takanaan.
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Italia[27] |
|---|---|---|---|
| 1872 | Wanderers | ||
| 1873 | Wanderers | ||
| 1874 | Oxford | ||
| 1875 | Royal Engineers | ||
| 1876 | Wanderers | ||
| 1877 | Wanderers | ||
| 1878 | Wanderers | ||
| 1879 | Old Etonians | ||
| 1880 | Clapham Rovers | ||
| 1881 | Old Carthusians | ||
| 1882 | Old Etonians | ||
| 1883 | Blackburn Olympic | ||
| 1884 | Blackburn Rovers | ||
| 1885 | Blackburn Rovers | ||
| 1886 | Blackburn Rovers | ||
| 1887 | Aston Villa | ||
| 1888 | West Bromwich | ||
| 1889 | Preston NE | Preston NE | |
| 1890 | Preston NE | Blackburn Rovers | |
| 1891 | Everton | Blackburn Rovers | |
| 1892 | Sunderland | West Bromwich | |
| 1893 | Sunderland | Wolverhampton | |
| 1894 | Aston Villa | Notts County | |
| 1895 | Sunderland | Aston Villa | |
| 1896 | Aston Villa | Wednesday | |
| 1897 | Aston Villa | Aston Villa | |
| 1898 | Sheffield | Nottingham | Genoa |
| 1899 | Aston Villa | Sheffield United | Genoa |
Merkittävimmät voittajat 1800-luvulla[24]
Kohti MM-kilpailuja (1900–1930)
21. toukokuuta 1904 Pariisissa perustettiin kansainvälinen jalkapalloliitto Fédération Internationale de Football Association eli FIFA.[28] Liiton perustajien (Belgia, Tanska, Ranska, Alankomaat, Espanja, Ruotsi ja Sveitsi)[29][huom 1] unelmana oli järjestää jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut.[19][28] 1900-luvun olympiakisoja hallitsi Iso-Britannia, joka voitti 1900 sekä 1908. Iso-Britannia ei osallistunut vuoden 1904 olympialaisiin, jossa pelasi vain kolme joukkuetta.[30] Vuonna 1908 joukkueita piti olla mukana 8, joista kaksi Ranskasta, mutta Böömi ja Unkari vetäytyivät turnauksesta.[31]
1910-luvun jalkapalloelämä oli maailmansodan takia katkonaista, eikä monissa maissa pelattu ennen 1920-lukua. Iso-Britannia voitti Tukholmassa 1912 vuosikymmenen ainoat olympialaiset, jossa pelasi yhteensä 12 joukkuetta. Tanska sijoittui toiseksi, kuten neljä vuotta aikaisemminkin. Suomi sijoittui olympiaturnauksessa neljänneksi hävittyään pronssiottelussa Alankomaille 0–9. Kerrotaan, että Suomen pelaajat olivat olleet kaupungilla juomassa punssia, kun tieto pronssiottelun aikaistamisesta päivällä tuli.[32] Suomi voitti turnauksessa muun muassa Venäjän, jonka autonominen alue Suomi oli.
1910-luvun huomattavin sääntömuutos tehtiin 1913: vapaapotkussa vastapelaajan oli siirryttävä vähintään 9,2 metrin (10 jaardin) päähän pallosta.[23] Käyttöön tulivat myös keskiviiva sekä rangaistusalue.[33] Etelä-Amerikan mestaruusturnaus Copa América järjestettiin ensimmäisen kerran 1916.[34] Ensimmäisen mestaruuden vei Uruguay.[35]
1920-luku alkoi maailmansodan jälkeisissä tunnelmissa: monet maat boikotoivat sodassa hävinnyttä Saksaa, mikä johti muun muassa Englannin, Skotlannin, Walesin sekä Irlannin eroon FIFAsta 1920.[36] Englannin eroaminen johtui myös pettymyksestä Antwerpenin olympialaisissa 1920, kun joukkue putosi ensimmäisellä kierroksella.[36] Belgia voitti kotikisojensa olympiakullan ennen Espanjaa ja Alankomaita. FIFAn johtoon nousi olympiakisojen jälkeen 1921 Jules Rimet, joka johti FIFAa 33 vuotta. 1920 jokainen joukkue oli Euroopasta, mutta 1924 Pariisin olympialaisissa mukana oli kolme maata Euroopan ulkopuolelta: Yhdysvallat, Uruguay sekä Egypti, yhteensä 22 maajoukkuetta.[37] Pariisin olympialaisten hahmoksi nousi uruguaylainen José Andrade,[38] jonka edustama Uruguay voitti koko turnauksen. Uruguayn maajoukkueen erikoisharjoituksena oli päästää kentälle kana ja kukko, jotka heidän piti juosta kiinni.[38] Uruguay uusi mestaruutensa neljä vuotta myöhemmin Amsterdamin olympialaisissa, josta olivat poissa useat Euroopan jalkapallomaat, kuten Englanti, Tanska ja Ruotsi.[39] Kisojen puhutuimmaksi otteluksi[39], johtuen pelin väkivaltaisuudesta, nousi Saksan ja Uruguayn kohtaaminen, jonka Uruguay voitti 4–1. 1926 päätettiin järjestää MM-kilpailut Uruguayssa.[40]
1920-luvun suurimmat sääntömuutokset olivat määräys, jonka mukaan joukkueiden pelipaitojen tuli olla eriväriset (vierasjoukkueen oli käytettävä vara-asua) ja sääntö, jonka mukaan rajaheittoa suoritettaessa molempien jalkojen piti olla maassa kiinni.[23] Vuosikymmenellä kehiteltiin myös uusi pelijärjestelmä, 3–2–2–3, jota kutsutaan yleisesti myös WM-pelijärjestelmäksi. Erityisesti Arsenal teki sen suosituksi ympäri maailman.[21] WM:n korvasi vasta 1950-luvulla 4–2–4. 1930-luvulla kehittyi myös ajatus liberon (erittäin puolustava pelaaja puolustuslinjan takana) käytöstä.[41] 1930-luvulla nähtiin myös ensimmäisen kerran vastahyökkäykseen perustuvaa peliä.[22] Italialainen Vittorio Pozzo toi lyhytsyöttöpelin Keski-Eurooppaan, jossa tarkoituksena oli syöttää pallo pitkin maata.[22]
22. tammikuuta 1927 BBC lähetti ensimmäisen live-lähetyksen jalkapallo-ottelusta Arsenalin ja Sheffield Unitedin ottelusta. Seuraavan neljän vuoden aikana lähetettiin noin 100 ottelua.[42] Laji kehittyi muutenkin 1920-luvulla, erityisesti Herbert Chapmanin ansiosta: vesitiiviit ja valkoiset jalkapallot, numeroidut pelipaidat sekä kellot stadionilla näyttämässä aikaa.[43] Chapman ymmärsi myös julkisuuden merkityksen: hän sai vaihdettua Gillespie Road -metroaseman nimeksi Arsenal.[43] Ensimmäiset suuret mantereiden väliset pelaajakaupat alkoivat myös 1920-luvun lopulla: 1928 argentiinalainen Raimundo Orsi siirtyi italialaiseen Juventukseen 100 000 liiran siirtosummalla, viikkopalkkana 8 000 liiraa.[44] Tämä johti myös jalkapallon ammatillistumiseen,[44] mutta muun muassa Tanskassa, Ruotsissa ja Saksassa jalkapallo pysyi edelleen amatööritasolla.
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Italia[27] | Saksa[45] | Arvokisat |
|---|---|---|---|---|---|
| 1900 Olympialaiset | Aston Villa | Bury | Genoa |   Iso-Britannia   Ranska  .svg){kind=small} Belgia | |
| 1901 | Liverpool | Tottenham Hotspur | AC Milan | ||
| 1902 | Sheffield Wednesday | Sheffield United | Genoa | ||
| 1903 | Sheffield Wednesday | Bury | Genoa | VfB Leipzig | |
| 1904 Olympialaiset | Sheffield Wednesday | Manchester City | Genoa | .svg){kind=small} Kanada  Yhdysvallat Yhdysvallat | |
| 1905 | Newcastle United | Aston Villa | Juventus | Union Berlin | |
| 1906 Olympialaiset[huom 2] | Liverpool | Everton | AC Milan | VfB Leipzig |  Tanska  Turkki Turkki |
| 1907 | Newcastle United | Sheffield Wednesday | AC Milan | Freiburger FC | |
| 1908 Olympialaiset | Manchester United | Wolverhampton | Pro Vercelli | Viktoria Berlin | Iso-Britannia Tanska  Alankomaat |
| 1909 | Newcastle United | Manchester United | Pro Vercelli | Karlsruher |
Merkittävimmät voittajat 1900-luvulla[24]
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Italia[27] | Saksa[45] | Arvoturnaukset |
|---|---|---|---|---|---|
| 1910 | Aston Villa | Newcastle United | Inter | Karlsruher FV | |
| 1911 | Manchester United | Bradford City | Pro Vercelli | Viktoria Berlin | |
| 1912 Olympialaiset | Blackburn Rovers | Barnsley | Pro Vercelli | Holstein Kiel | Iso-Britannia Tanska Alankomaat |
| 1913 | Sunderland | Aston Villa | Pro Vercelli | VfB Leipzig | |
| 1914 | Blackburn Rovers | Aston Villa | Casale | SpVgg Fürth | |
| 1915 | Everton | Oldham Athletic | Ensimmäinen maailmansota | ||
| 1916 | Ensimmäinen maailmansota | AC Milan | Ensimmäinen maailmansota | ||
| 1917 | Ensimmäinen maailmansota | ||||
| 1918 | Ensimmäinen maailmansota | ||||
| 1919 | Ensimmäinen maailmansota | ||||
Merkittävimmät voittajat 1910-luvulla[24]
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Espanja[46] | Italia[27] | Saksa[45] | Arvoturnaukset |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1920 Olympialaiset | West Bromwich | Aston Villa | Inter | Nürnberg | Belgia  Espanja Alankomaat | |
| 1921 | Burnley | Tottenham Hotspur | Pro Vercelli | Nürnberg | ||
| 1922 | Liverpool | Huddersfield | Novese | HSV | ||
| 1923 | Liverpool | Bolton Wanderers | Genoa | HSV | ||
| 1924 Olympialaiset | Huddersfield | Newcastle United | Genoa | Nürnberg |  Uruguay  Sveitsi  Ruotsi | |
| 1925 | Huddersfield | Sheffield United | Bologna | Nürnberg | ||
| 1926 | Huddersfield | Bolton Wanderers | Juventus | SpVgg Fürth | ||
| 1927 | Newcastle United | Cardiff City | Torino[huom 3] | Nürnberg | ||
| 1928 Olympialaiset | Everton | Blackburn Rovers | Internazionale Torino | HSV | Uruguay  Argentiina  Italia | |
| 1929 | Wednesday | Bolton Wanderers | Barcelona | Bologna | SpVgg Fürth |
Merkittävimmät voittajat 1920-luvulla[24]
1930- ja 1940-luku
1930-luku alkoi Uruguayn MM-kilpailuilla, joita boikotoivat muun muassa Italia, Alankomaat, Espanja ja Ruotsi, koska ne olivat hävinneet kilpailun kisojen järjestämisestä.[40] Kilpailuihin osallistui vain neljä eurooppalaista joukkuetta: Ranska, Romania, Jugoslavia ja Belgia, joista vain Jugoslavia selvisi alkulohkoista välieriin. Uruguay voitti kaikkien aikojen ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut päihitettyään loppuottelussa Argentiinan 4–2. Kilpailujen paras maalintekijä oli argentiinalainen Guillermo Stábile.[47][48]
1934 MM-kilpailut pelattiin Italiassa. Kilpailuihin osallistui 32 maata, joista karsintojen jälkeen lopputurnaukseen selviytyi 16 joukkuetta. Afrikkaa edusti Egypti ja Etelä-Amerikkaa Brasilia sekä Argentiina. Tällä kertaa hallitseva mestari Uruguay boikotoi kisoja, koska eurooppalaiset joukkueet eivät olleet suostuneet osallistumaan Uruguayn kotikisoihin.[49] Turnauksen pelit olivat erittäin kovaotteisia.[49] Toisaalta heräsi väitteitä sopupelistä.[50] Mestaruuden saavutti lopulta isäntämaa Italia, joka voitti loppuottelussa Tšekkoslovakian 2–1. Italia pudotti välierissä yhden voittajasuosikin[51] Itävallan ja sen Wunderteamin[huom 4]. Turnauksen paras maalintekijä oli tšekkoslovakialainen Oldřich Nejedlý.[50][52]
1938 MM-kilpailut pelattiin Ranskassa. Lopputurnaukseen osallistui 15 joukkuetta, sillä Itävalta oli liitetty Anschlussissa Saksaan vain kolme kuukautta ennen kilpailuja. Kilpailuja boikotoivat useat Amerikan valtiot, kuten Uruguay, Argentiina, Yhdysvallat ja Meksiko. Suomi osallistui ensimmäistä kertaa MM-karsintoihin, mutta hävisi jokaisen ottelunsa.[53] Turnauksen voittajaksi selviytyi edellisten MM-kilpailujen tapaan Italia, joka voitti loppuottelussa Unkarin 4–2. Kilpailujen paras maalintekijä oli brasilialainen Leônidas.[54] Kisat olivat taloudellisesti onnistuneet: voittoa yli 1,5 miljoonaa frangia.[55] Urheilullinen anti oli myös hyvää: ensimmäisen kierroksen seitsemästä ottelusta viisi vaati jatkoajan ja kaksi uusintaottelua.[55]
Los Angelesin olympialaisissa jalkapallo ei ollut kilpailulajina, koska oli tulkintaeroja siitä, kuka on amatööri ja kuka ei.[56] 1936 järjestettiin Berliinin olympialaiset, joissa jalkapallo oli jälleen olympialajina. Mestariksi selviytyi MM-kilpailujen tapaan Italia ennen Itävaltaa sekä Norjaa. Suomi putosi ensimmäisellä kierroksella hävittyään Perulle 7–3.[57][56]
1930 perustettiin Suomen mestaruussarja (Suomensarja), jonka ensimmäiseksi mestariksi selviytyi helsinkiläinen HIFK.[58]
1940-luvulla vuosien 1940 ja 1944 olympialaiset peruutettiin maailmansodan vuoksi. Ainoat olympialaiset järjestettiin Lontoossa 1948. Tällöin Ruotsi oli paras ennen Jugoslaviaa ja Tanskaa. Isäntämaa Iso-Britannia jäi neljänneksi.[59] Ruotsin tärkeimpiä pelaajia olivat Gunnar Gren, Gunnar Nordahl ja Nils Liedholm, joista käytettiin yleensä vain yhteisnimitystä Gre-No-Li. Kolmikko siirtyi myöhemmin milanolaiseen AC Milaniin ja johdatti joukkueen Italian mestaruuteen.[60] Gre-No-Lin lisäksi 1930- ja 1940-luvun merkittävimpiä pelaajia ovat William Dean[61] sekä Giuseppe Meazza[62]. MM-kilpailuja ei pelattu 1940-luvulla. 1939 pelipaitojen numerointi tuli pakolliseksi.[63] Keski-Amerikan ja Karibian mestaruusturnaus (nykyään Gold Cup) järjestettiin ensimmäisen kerran 1941.[64]
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Espanja[46] | Italia[27] | Saksa[45] | Arvoturnaukset |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1930 MM | Wednesday | Arsenal | Bilbao | Inter | Hertha | Uruguay Argentiina |
| 1931 | Arsenal | West Bromwich | Bilbao | Juventus | Hertha | |
| 1932 | Everton | Newcastle United | Real Madrid | Juventus | Bayern München | |
| 1933 | Arsenal | Everton | Real Madrid | Juventus | Fortuna | |
| 1934 MM | Arsenal | Manchester City | Bilbao | Juventus | Schalke | .svg){kind=small} Italia  Tšekkoslovakia .svg){kind=small} Saksa |
| 1935 | Arsenal | Wednesday | Real Betis | Juventus | Schalke | |
| 1936 Olympialaiset | Sunderland | Arsenal | Bilbao | Bologna | Nürnberg | Italia  Itävalta  Norja |
| 1937 | Manchester City | Sunderland | Sisällissota | Bologna | Schalke | |
| 1938 MM | Arsenal | Preston NE | Sisällissota | Inter | Hannover 96 | Italia  Unkari  Brasilia |
| 1939 | Everton | Portsmouth | Sisällissota | Bologna | Schalke |
Merkittävimmät voittajat 1930-luvulla[24]
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Espanja[46] | Italia[27] | Saksa[45] | Arvoturnaukset |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1940 | Toinen maailmansota | Atlético | Inter | Schalke | ||
| 1941 | Toinen maailmansota | Atlético | Bologna | Rapid Wien | ||
| 1942 | Toinen maailmansota | Valencia | Roma | Schalke | ||
| 1943 | Toinen maailmansota | Athletic Bilbao | Torino | Dresdner | ||
| 1944 | Toinen maailmansota | Valencia | Toinen maailmansota | Dresdner | ||
| 1945 | Toinen maailmansota | Barcelona | Toinen maailmansota | |||
| 1946 | Toinen maailmansota | Derby County | Sevilla | Torino | Toinen maailmansota | |
| 1947 | Liverpool | Charlton Athletic | Valencia | Torino | Toinen maailmansota | |
| 1948 Olympialaiset | Arsenal | Manchester United | Barcelona | Torino | Nürnberg | Ruotsi .svg){kind=small} Jugoslavia Tanska |
| 1949 | Portsmouth | Wolverhampton | Barcelona | Torino | Mannheim | |
Merkittävimmät voittajat 1940-luvulla[24]
1950-luku
1950-luku alkoi Brasilian MM-kilpailuilla. Alun perin kilpailut oli tarkoitus järjestää Saksassa, mutta FIFA päätti siirtää kisat Etelä-Amerikkaan, sillä se ei ollut kärsinyt suuremmin sodassa. Lopputurnaukseen osallistui lopulta vain 13 maata, sillä Skotlanti, Turkki sekä Intia kieltäytyivät osallistumasta: intialaisten syy oli, että heidän olisi pitänyt käyttää jalkapallokenkiä.[65] Lopputurnauksen pelisysteemi koki muutoksen: mestaruus ratkaistaisiin lohkomuotoisesti. Lopputurnauksen loppuotteluna pidetään Uruguayn ja Brasilian välistä ottelua. Isäntämaa kärsi 2–1 tappion 200 000 brasilialaisen kannattajan edessä Maracanãlla. Pronssille sijoittui Ruotsi. Turnauksen paras maalintekijä oli brasilialainen Ademir.[66]
1954 olivat vuorossa Sveitsin MM-kilpailut. Kilpailujen suurin ennakkosuosikki[67][68] oli kaksi vuotta aikaisemmin olympiakultaa voittanut Unkari. Unkari aloittikin kilpailut vahvasti tekemällä kahdessa alkusarjan ottelussa 17 maalia. Näistä 7 teki Sándor Kocsis, joka oli kilpailujen maalikuningas 11 maalillaan.[69][70] Unkari eteni loppuotteluun asti. Siinä vastaan asettui Länsi-Saksa, jonka Unkari oli voittanut ensimmäisellä kierroksella 8–3. Saksalaiset pystyivät kuitenkin voittamaan unkarilaiset loppuottelussa 3–2 Helmut Rahnin voittomaalilla.[71]
Vuoden 1958 MM-kilpailut järjestettiin Ruotsissa. Ruotsin MM-kilpailut tekivät nuoren, vasta 17-vuotiaan Pelén tunnetuksi. Pelén edustama Brasilia esitteli myös uuden pelisysteeminsä 4–2–4.[72] Brasilia voittikin koko turnauksen: loppuottelussa se löi isäntämaa Ruotsin 5–2.[73] Pronssille sijoittui Ranska, jonka hyökkääjä Just Fontaine oli koko turnauksen paras maalintekijä 13 maalillaan. Se on edelleen kaikkien aikojen suurin yhden pelaajan MM-lopputurnauksessa tekemien maalien lukumäärä.[74]
1952 järjestettiin Helsingin olympialaiset, jotka olivat Unkarin Kultaisen joukkueen (unk. Aranycsapat) näytöstä. Unkarin suurimpia tähtiä olivat Ferenc Puskás, Sándor Kocsis, Zoltán Czibor sekä Nandor Hidegkuti. Hopealle sijoittui Jugoslavia, ja pronssia saavutti Ruotsi. Isäntämaa Suomi putosi kilpailuista jo ensimmäisellä kierroksella hävittyään Itävallalle 4–3.[75] Melbournen olympialaisiin osallistui vain 11 joukkuetta Unkarin kansannousun vuoksi. Kilpailuja hallitsi Neuvostoliitto. Se voitti loppuottelussa 1–0 Anatoli Ilyininin maalilla Jugoslavian, joka oli hopealla jo kolmansissa olympialaisissa peräkkäin.[76] Pronssia voitti Bulgaria, joka kukisti Intian pronssiottelussa 3–1[77].[78]
1950-luvulla Unkarin joukkue esitteli uuden taktiikan, jossa WM:n kolme hyökkääjää muutettiin kahteen hyökkääjään, jolloin keskikentälle tuli pelinrakentaja ja laidoille kaksi laitapelaajaa. Brasilia toi Ruotsin MM-kilpailuihin uuden taktiikan 4–2–4, jossa keskellä oli kaksi hyökkääjää: tällöin toinen joukkue oli pakotettu ottamaan kaksi keskuspuolustajaa. 4–2–4 muuttui hyökätessä tarpeen vaatiessa 2–4–4-muotoon. 4–2–4-taktiikan heikkous oli puolustaessa, jolloin keskikenttä oli liian heikko.[79]
1950-luvun suurimpana sääntömuutoksena voidaan pitää estämisen tulkitsemista rikkomukseksi.[23] Myös nykyinen Mestarien liiga, silloinen Euroopan Cup, järjestettiin ensimmäisen kerran 1956. Cupia hallitsi madridilainen Real Madrid, joka voitti turnauksen viitenä ensimmäisenä vuonna. 1956 pelattiin ensimmäisen kerran Aasian mestaruuskilpailut.[80] 1957 pelattiin ensimmäisen kerran Afrikan mestaruuskilpailut.[81] Eurooppalainen jalkapalloliitto UEFA (engl. Union of European Football Associations, ransk. Union Européenne de Football-Association) perustettiin 15. kesäkuuta 1954 Baselissa, Sveitsissä.[82] 1957 perustettiin Afrikan jalkapalloliitto CAF.[83] Unkarin kultaisen joukkueen ja Fontainen lisäksi 1950-luvun merkittävimpiä pelaajia ovat Alfredo di Stéfano[84], Didi[85], Raymond Kopa[86] sekä Josef Masopust[87].
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Espanja[46] | Italia[27] | Saksa[45] | UEFA[88] | Arvoturnaukset |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1950 MM | Portsmouth | Arsenal | Atlético | Juventus | Stuttgart | Uruguay Brasilia Ruotsi | |
| 1951 | Tottenham Hotspur | Newcastle United | Atlético | Milan | Kaiserslautern | ||
| 1952 Olympialaiset | Manchester United | Newcastle United | Barcelona | Juventus | Stuttgart |  Unkari Jugoslavia Ruotsi | |
| 1953 | Arsenal | Blackpool | Barcelona | Inter | Kaiserslautern | ||
| 1954 MM | Wolverhampton | West Bromwich | Real Madrid | Inter | Hannover |  Saksa Unkari Itävalta | |
| 1955 | Chelsea | Newcastle United | Real Madrid | Milan | Essen | ||
| 1956 Olympialaiset | Manchester United | Manchester City | Athletic Bilbao | Fiorentina | Borussia Dortmund |  Real Madrid |  Neuvostoliitto Jugoslavia  Bulgaria |
| 1957 | Manchester United | Aston Villa | Real Madrid | Milan | Borussia Dortmund | Real Madrid | |
| 1958 MM | Wolverhampton | Bolton Wanderers | Real Madrid | Juventus | Schalke | Real Madrid | Brasilia Ruotsi Ranska |
| 1959 | Wolverhampton | Nottingham Forest | Barcelona | Milan | Eintracht Frankfurt | Real Madrid |
Merkittävimmät voittajat 1950-luvulla[24]
1960-luku
Chilen MM-kilpailut järjestettiin 1962. Kilpailujen suurin[89] yllättäjä oli isäntämaa Chile, joka pudotti puolivälierissä kuusi vuotta sitten olympiakultaa voittaneen Neuvostoliiton. Mestariksi nousi jälleen Brasilia, joka kukisti Tšekkoslovakian loppuottelussa 3–1.[90] Pronssille sijoittui isäntämaa Chile. Kisojen parhaan maalintekijän titteli jaettiin kuuden pelaajan kesken.[91]
MM-kilpailut järjestettiin 1966 Englannissa, jalkapallon synnyinmaassa. Kaikki muut Afrikan ja Aasian maat paitsi Pohjois-Korea ja Australia kieltäytyivät osallistumasta karsintoihin, vastalauseena niille annetusta vain yhdestä MM-kisapaikasta.[92] Näistä Pohjois-Korea selviytyi kilpailuihin. Pohjois-Korea yllätti ja jätti lohkossaan Italian vaille jatkopaikkaa.[93] Loppuottelussa pelasivat vastakkain isäntämaa Englanti ja Länsi-Saksa. Ottelu venyi aina jatkoajalle asti, kunnes Geoff Hurstin kaksi maalia toivat voiton isäntämaalle. Hurstin hattutemppu on ainoa MM-kilpailuiden loppuottelussa. Pronssille sijoittui Portugali, jonka hyökkääjä Eusébio oli yhdeksällä maalillaan turnauksen paras maalintekijä.[94]
1960 järjestettiin Rooman olympialaiset. Kolmien edellisten olympialaisten hopeamitalisti Jugoslavia voitti kultaa. Loppuottelussa Jugoslavia kukisti Tanskan 3–1.[95] Pronssille sijoittui Bulgaria, joka jätti isäntämaa Italian neljänneksi.[96] 1964 järjestettiin Tokion olympialaiset. Ennen kilpailuja sekä Italia että Pohjois-Korea vetäytyivät turnauksesta, joten turnauksessa pelasi vain 14 maata. Ensimmäistä[97] kertaa mukana oli kaksi joukkuetta Afrikasta. Turnauksen voitti Unkari ennen Tšekkoslovakiaa ja Itä-Saksaa[huom 5].[98] 1968 olivat vuorossa Meksikon olympialaiset. Olympialaiset tulivat tunnetuksi meluisuudestaan sekä väkivaltaisista otteluista: muun muassa Ghanan hävittyä Israelille 5–3 tappelu jatkui vielä olympiakylässäkin.[99] Unkari pystyi uusimaan neljän vuoden takaisen voittonsa voitettuaan loppuottelussa Bulgarian. Pronssille sijoittui Japani ennen isäntämaa Meksikoa.[100]
1960 pelattiin ensimmäisen kerran Euroopan mestaruuskilpailut. Ensimmäisen turnauksen voitti Neuvostoliitto ennen olympiavoittaja Jugoslaviaa ja Tšekkoslovakiaa.
Pohjois-, Keski-Amerikan ja Karibian jalkapalloliitto CONCACAF perustettiin 1961, kun CCCF ja NAFC yhdistyivät. Oseanian jalkapalloliitto OFC perustettiin 1966.[101]
1960-luku toi tullessaan puolustavamman pelityylin. Jopa Brasilia, joka oli pelannut ennen 4–2–4-pelisysteemillä, siirtyi Chilen MM-kilpailuissa 4–3–3-pelisysteemiin.[89] Muutos oli tuotu lähinnä paikkaamaan 4–2–4-järjestelmän heikkoutta keskikentällä, mutta myös 4–3–3 mahdollisti hyökkäävän pelin nousevien laitapuolustajien ansiosta. 1960-luvun puolustusta korostava pelisysteemi oli catenaccio (ital. oven salpa): catenaccio toi puolustuslinjan taakse liberon, jonka tehtävänä oli paikata puolustuksen virheitä. Puolustuksen korostuessa pelit muuttuivat kovemmiksi ja raaemmiksi.[102] 1960-luvun merkittäviä pelaajia ovat muun muassa Lev Jašin[103], John Charles[104], Gordon Banks[105], Bobby Charlton[106] Garrincha[107] sekä Pelé[108].[79]
Merkittävimmät voittajat 1960-luvulla[24]
1970-luku
1970 järjestettiin Meksikon MM-kilpailut poikkeuksellisissa[109] olosuhteissa yli 2000 metrin korkeudessa ja yli 30 asteen lämpötilassa. Kilpailujen uusia sääntöjä olivat viisi vaihtomiestä, joista ottelussa sai käyttää kahta, sekä maanosittain jaetut karsintaryhmät.[109] Kilpailujen voittajaksi nousi Brasilia, joka voitettuaan kolmannen kerran mestaruuden sai omakseen Jules Rimet -pokaalin. Hopealle sijoittui Italia, joka hävisi loppuottelun Brasilialle 4–1,[110] ja pronssia saavutti Saksa. Turnauksen paras maalintekijä oli saksalainen Gerd Müller kymmenellä tehdyllä maalillaan.[111]
1974 järjestettiin Länsi-Saksan MM-kilpailut, joita varjosti kaksi vuotta aikaisemmin olympialaisissa tapahtunut terrori-isku. Kilpailujen ottelumenetelmään oli tullut muutos, sillä entisen pudotuspelijärjestelmän korvasivat jatkolohkot, joista voittajat selviytyivät loppuotteluun ja toiseksi sijoittuneet pronssiotteluun.[112] Loppuotteluun selvisivät lopulta isäntämaa Saksan liittotasavalta ja Alankomaat. Loppuottelu ei ollut vain kahden parhaan maan välinen ottelu, vaan myös kahden turnauksen parhaan pelaajan Franz Beckenbauerin ja Johan Cruijffin kohtaaminen.[113] Isäntämaa Saksa voitti loppuottelun 2–1.[114] Pronssille sijoittui Englannin kisoista pudottanut Puola. Puolalainen Grzegorz Lato oli seitsemällä maalillaan kilpailujen paras maalintekijä.[115]
Argentiina sai tehtäväkseen järjestää vuoden 1978 MM-kilpailut. Kilpailuiden suurin yllättäjä oli Itävalta, joka voitti oman alkulohkonsa ja pudotti edellisten kilpailujen voittajan Länsi-Saksan jatkosta.[116] Loppuottelu Argentiinan ja Alankomaiden välillä venyi aina jatkoajalle saakka, mutta Argentiina voitti kultaa tehtyään kaksi maalia jatkoajalla. Kolmanneksi sijoittui Brasilia. Loppuottelussa kahdesti[117] maalinteossa onnistunut Mario Kempes oli turnauksen paras maalintekijä kuudella maalillaan.[118]
Münchenin olympialaisten mestariksi nousi Puola, joka kukisti loppuottelussa Unkarin 2–1. Pronssille sijoittui Neuvostoliitto.[119] Montrealin olympialaisissa juhli Itä-Saksa, joka voitti loppuottelussa Puolan. Neuvostoliitto jäi jälleen pronssille.[120]
1960-luvulla alkanut totaalinen jalkapallo kehittyi 1970-luvulla: jokainen pelaaja on siinä periaatteessa sekä hyökkääjä että puolustaja. Erityisesti keskikenttäpelaajien rooli puolustuksessa kasvoi, kun taas laitapuolustajien rooli hyökkäyksessä oli suurempi kuin aikaisemmin.[116] Pelityyli teki puolustuspelistä aggressiivisempaa, mikä johti myös maalimäärien vähenemiseen.[113] 1970-luvulla erityisesti Franz Beckenbauer[79] muutti liberon roolia hyökkäävämmäksi. 1970-luvun lopulla tuli käyttöön paitsioansa, jossa puolustajat nousivat nopeasti ylös jättäen hyökkääjän paitsioon.[116] 1976 otettiin käyttöön keltainen ja punainen kortti.[23] 1970-luvun merkittävimpiä pelaajia olivat muun muassa Eusébio[121], Jairzinho[122]; saksalaiset Franz Beckenbauer[123], Gerd Müller[124] sekä Paul Breitner[125]; George Best[126] sekä Johan Cruijff[127]. Cruijff on myös ensimmäinen pelaaja, josta on maksettu yli miljoonan euron siirtosumma, kun hän siirtyi Ajaxista Barceloonaan.[18]
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Espanja[46] | Italia[27] | Saksa[45] | UEFA[88] | Arvoturnaukset | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1970 MM | Everton | Chelsea | Atlético | Cagliari | Mönchengladbach |  Feyenoord | Brasilia Italia Saksa | |
| 1971 | Arsenal | Arsenal | Valencia | Inter | Mönchengladbach | Ajax | ||
| 1972 Olympialaiset | EM | Derby County | Leeds | Real Madrid | Juventus | Bayern München | Ajax |  Puola Unkari Neuvostoliitto  Itä-Saksa | Saksa Neuvostoliitto Belgia |
| 1973 | Liverpool | Sunderland | Atlético | Juventus | Bayern München | Ajax | ||
| 1974 MM | Leeds | Liverpool | Barcelona | Lazio | Bayern München |  Bayern München | Saksa Alankomaat Puola | |
| 1975 | Derby County | West Ham | Real Madrid | Juventus | Mönchengladbach | Bayern München | ||
| 1976 Olympialaiset | EM | Liverpool | Southampton | Real Madrid | Torino | Mönchengladbach | Bayern München | Itä-Saksa Puola Neuvostoliitto | Tšekkoslovakia Saksa Alankomaat |
| 1977 | Liverpool | Manchester United | Atlético | Juventus | Mönchengladbach |  Liverpool | ||
| 1978 MM | Nottingham | Ipswich | Real Madrid | Juventus | Köln | Liverpool | Argentiina Alankomaat Brasilia | |
| 1979 | Liverpool | Arsenal | Real Madrid | Milan | Hamburger | Nottingham Forest | ||
Merkittävimmät voittajat 1970-luvulla[24]
1980-luku
Espanjan MM-kilpailut järjestettiin 1982. Lopputurnauksen joukkuemäärä oli nostettu entisestä 16:sta 24:ään, jotka taas oli jaettu kuuteen lohkoon. Poikkeuksena kaksiin edellisiin kisoihin myös välierät palasivat MM-kilpailujen otteluohjelmaan. Kilpailuihin tuli käyttöön myös rangaistuspotkukilpailu. Kilpailut olivat Italian juhlaa: loppuottelussa kaatui Länsi-Saksa 3–1.[128] Kolmanneksi sijoittui Puola. Kilpailujen paras maalintekijä oli italialainen Paolo Rossi kuudella maalillaan.[129][130]
Meksiko sai järjestää jälleen MM-kilpailut 1986 Kolumbian talousvaikeuksien vuoksi ja oli näin ensimmäinen maa, jossa MM-kilpailut pidettiin toistamiseen.[131] Kilpailujen pelisysteemiä muutettiin jälleen: toisen kierroksen lohkot poistettiin ja siirryttiin takaisin pudotuspeleihin. Kilpailujen järjestelyjä varjosti vuosi aikaisemmin tapahtunut Heysel-stadionin tragedia, jonka takia turvatoimet olivat tarkat.[132] Puolivälieräottelussa Englantia vastaan Argentiinan Diego Maradona teki kuuluisan Jumalan käsi -maalinsa. Lopulta turnauksen parhaaksi pelaajaksi valitun Maradonan tähdittämä Argentiina voitti lopputurnauksen ennen Saksan liittotasavaltaa. Pronssille ylsi Ranska. Turnauksen paras maalintekijä oli englantilainen Gary Lineker kuudella maalillaan.[133][134]
Moskovan olympialaisia hallitsivat itäblokin maat: kultaa saavutti Tšekkoslovakia ennen Itä-Saksaa ja Neuvostoliittoa, joka voitti pronssiottelussa Jugoslavian.[135] Suomen viimeisin olympiaosallistuminen tapahtui Moskovassa: Suomi voitti Costa Rican, pelasi tasan Irakin kanssa sekä hävisi Jugoslavialle.[136] Los Angelesin olympialaisten voittajaksi nousi Ranska ennen Brasiliaa sekä Jugoslaviaa. Monet itäblokin maat, kuten viime kilpailujen mitalikolmikko, olivat kuitenkin poissa kilpailuista.[137] Neljä vuotta myöhemmin Soulissa voittoa juhli Neuvostoliitto ennen Brasiliaa ja Länsi-Saksaa.[138]
1980-luvun MM-kilpailujen voittajat käyttivät erilaisia taktiikoita: Espanjassa Italia luotti vastahyökkäyspeliinsä, kärkihyökkääjänä Paolo Rossi. Meksikossa Argentiinan Diego Maradona pelasi kahden hyökkääjän takana antaen ratkaisevia syöttöjä tai tehden itse maaleja. Maradonaa kuitenkin vartioi koko ajan puolustava keskikenttäpelaaja, jonka tarkoituksena oli katkaista peliä ja antaa syöttöjä eteenpäin.[79]
1981 voitosta myönnettiin kolme pistettä Englannin valioliigassa. 1989 paitsiosääntöön tehtiin muutos, jonka mukaan viimeisen kenttäpelaajan tasalla oleva vastapelaaja ei ole paitsiossa.[23] Kenny Dalglish[139], Daniel Passarella[140], Zico[141], Michel Platini[142], Karl-Heinz Rummenigge[143] sekä Diego Maradona[144] ovat esimerkkejä 1980-luvun merkittävimmistä jalkapalloilijoista. 1989 valmistui tämän hetken maailman suurin[145] jalkapallostadion Rŭngrado, joka sijaitsee Pjongjangin kaupungissa Pohjois-Koreassa. Sen yleisökapasiteetti on 150 000[145].
Merkittävimmät voittajat 1980-luvulla[24]
1990-luku
1990 Italian MM-kilpailut olivat Länsi-Saksan juhlaa, kun Franz Beckenbauerin valmentama joukkue, tähtinään muun muassa Jürgen Klinsmann, Rudi Völler ja Lothar Matthäus, voitti loppuottelussa Argentiinan ”Meksikon kilpailujen uusintaloppuottelussa” 1–0.[146] Se jäikin liittotasavallan viimeiseksi arvokisavoitoksi jalkapallossa, sillä jatkossa turnauksiin osallistui yhdistyneen Saksan joukkue. Isäntämaa Italia jätettiin pronssille, mutta italialainen Salvatore Schillaci oli turnauksen paras maalintekijä. Kisojen suuri yllättäjä oli Kamerun, joka Roger Millan johdolla selvisi aina puolivälieriin, joissa kilpailujen neljänneksi jäänyt Englanti oli parempi.[147]
1994 MM-kilpailut pidettiin Yhdysvalloissa. MM-kilpailujen karsintoihin osallistui jo 144 maata.[148] Karsinnoissa tapahtui ikävä onnettomuus, kun Sambian maajoukkuetta kuljettanut lentokone putosi Atlanttiin.[149] Kilpailuihin otettiin myös mukaan sääntö, jonka mukaan voittaja sai kolme pistettä.[148] Kilpailujen surullinen tapaus sattui kolumbialaiselle Andrés Escobarille, joka ammuttiin kotimaassaan hänen tehtyään oman maalin ottelussa Yhdysvaltoja vastaan.[150][151] Brasilia voitti loppuottelussa Italian rangaistuspotkukilpailun jälkeen 3–2.[152] Kolmanneksi selviytyi Ruotsi. Kilpailujen maalikuninkuus jaettiin venäläisen Oleg Salenkon ja bulgarialaisen Hristo Stoitškovin kesken.[153]
1998 Ranska sai tehtäväkseen järjestää MM-kilpailut. Kilpailut olivat laajentuneet 32 maan turnaukseksi entisen 24:n sijasta: maat oli jaettu kahdeksaan lohkoon, joista kustakin kaksi parasta eteni jatkopeleihin. Isäntämaa Ranska oli lopulta voitokas loppuottelussa Brasiliaa vastaan. Ottelu päättyi 3–0[154] ja Ranska sai ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Pronssia saavutti Kroatia, joka voitti pronssiottelussa Alankomaat. Kroatian Davor Šuker oli kuudella maalillaan turnauksen paras maalintekijä.[155]
1991 järjestettiin ensimmäiset naisten MM-kilpailut. Yhdysvallat voitti kilpailut 1991 sekä 1999 ja Norja 1995.[156][157][158]
Barcelonan olympialaisissa 1992 isäntämaa Espanja otti voiton ennen Puolaa. Ghana otti ensimmäisenä afrikkalaisena maana arvokisamitalin, joka oli pronssi.[159] 1996 Atlantassa Nigeria vei ensimmäisen kultamitalin Afrikkaan ennen Argentiinaa ja Brasiliaa.[160] Atlantassa jalkapallo oli ensimmäisen kerran myös naisten olympialajina. Isäntämaa Yhdysvallat voitti kultaa, Kiina hopeaa ja Norja pronssia.[161]
Vuosien 1990 ja 1994 MM-kilpailulle oli tunnusomaista voimakas puolustuspelaaminen.[79] Ranska käytti voittaessaan maailmanmestaruuden 4–3–3-taktiikkaa, joka muuttui puolustaessa 4–4–2-taktiikaksi. Tässä taktiikassa Didier Deschamps pelasi puolustuksen edessä ja puolustus käytti miesvartiointia. Brasilia taas käytti 4–2–2–2-pelisysteemiä.[162]
1992 määrättiin sääntö, jonka mukaan maalivahti ei saa ottaa palloa käsiinsä, jos sen syöttää taaksepäin joku hänen kanssapelaajistaan.[23] 1990-luvun merkittäviä jalkapalloilijoita ovat muun muassa Frank Rijkaard[163] Marco van Basten[164], Roberto Baggio[165], Zinédine Zidane[166], Ronaldo[167], Romário[167], Rivaldo[167] sekä Lothar Matthäus[168]. Baggio oli ensimmäinen pelaaja, josta maksettiin 10 miljoonan euron siirtosumma, kun hän siirtyi Fiorentinasta Juventukseen.[18]
Merkittävimmät voittajat 1990-luvulla[24]
2000-luku
2002 MM-kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran kahden valtion kesken jaettuina Korean tasavallassa ja Japanissa. Kilpailujen suurimman yllätyksen järjesti Senegal: se voitti hallitsevan maailmanmestarin Ranskan, joka jäi lopulta alkulohkossaan ilman maaleja.[169] Turnauksen voitti lopulta viidennen mestaruutensa saavuttanut Brasilia, joka oli loppuottelussa 2–0 Saksaa parempi.[170] Pronssia saavutti Turkki, joka voitti ensimmäisenä Euroopan tai Etelä-Amerikan ulkopuolisena maana mitalin MM-kilpailuissa.[huom 8] Turnauksen paras maalintekijä oli Brasilian Ronaldo.[171]
2006 Saksan MM-kilpailut olivat järjestyksessään 18. MM-kilpailut. Kilpailujen loppuottelu nousi uutisotsikoihin Ranskan Zinédine Zidanen puskettua Italian Marco Materazzia rintaan.[172] Italia voitti loppuottelun lopulta rangaistuspotkukilpailussa David Trezeguetin epäonnistuttua yrityksessään.[173] Pronssia saavutti isäntämaa Saksa, joka voitti pronssiottelussa Portugalin. Saksan Miroslav Klose oli turnauksen paras maalintekijä.[174] Kisojen loppuottelua arvioidaan katsoneen noin 715 miljoonaa ihmistä ympäri maapallon.[175]
Naisten MM-kilpailujen mestari sekä 2003 että 2007 oli Saksa. 2003 Ruotsi oli hopealla ja 2007 Brasilia. Yhdysvallat oli pronssilla molemmissa kilpailuissa.[176][177]
Sydneyn olympialaiset olivat jälleen afrikkalaisen joukkueen juhlaa: kultaa voitti Kamerun, hopeaa Espanja ja pronssia Chile.[178] Naisten turnauksen voitti Norja ennen Yhdysvaltoja ja Saksaa.[179] Ateenassa Argentiina oli loppuottelussa parempi kuin Paraguay. Pronssille sijoittui Italia.[180] Naisten turnauksen paras oli Yhdysvallat ennen Brasiliaa ja Saksaa.[181] Pekingissä paras oli Argentiina ennen Nigeriaa ja Brasiliaa.[182] Naisten turnauksen voitti Yhdysvallat ennen Brasiliaa ja Saksaa.[183]
Vuonna 2000 järjestettiin ensimmäisen kerran seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut Brasiliassa.[184] 2000-luvun merkittäviä pelaajia ovat muun muassa Lionel Messi, Ronaldinho, Cristiano Ronaldo, Kaká, Wayne Rooney, Thierry Henry sekä David Beckham.[185]
Cristiano Ronaldosta tuli maailman kallein pelaaja, kun vuonna 2009 Real Madrid osti portugalilaisen 94 miljoonan euron hintaan. Samana vuonna Madrid oli ostanut brasilialaisen Kakán 65 miljoonalla eurolla. Tätäkin aikaisemmat maailmanennätyssiirtosummat olivat joukkueeseen siirtyneiden pelaajien nimissä: Luís Figo siirtyi 61 miljoonan euron ja Zinédine Zidane 73 miljoonan euron siirtosummalla Real Madridiin 2000-luvun alussa.[18][huom 9]
Merkittävimmät voittajat 2000-luvulla[24]
2010-luku
2010-luku alkoi Etelä-Afrikan MM-kilpailuilla, jotka olivat ensimmäiset MM-kilpailut Afrikan mantereella.[186] Turnauksen voitti Espanja, joka voitti loppuottelussa Alankomaat. Saksa uusi neljän vuoden takaisen pronssinsa voittaen pronssiottelussa Uruguayn. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Uruguayn Diego Forlán, joka oli myös jaetusti turnauksen paras maalintekijä yhdessä Saksan Thomas Müllerin, Espanjan David Villan sekä Alankomaiden Wesley Sneijderin kanssa.[187][188]
Vuonna 2014 järjestettiin Brasilian MM-kilpailut.[189] Turnauksen voitti Saksa, joka voitti loppuottelussa Argentiinan. Alankomaat sijoittui kolmanneksi. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin argentiinalainen Lionel Messi. Turnauksen paras maalintekijä kuudella maalilla oli James Rodríguez.
| Vuosi/Kisat | Englanti[25] | FA Cup[26] | Espanja[46] | Italia[27] | Saksa[45] | UEFA[88] | Miesten arvoturnaukset | Naisten arvoturnaukset | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2010 MM | Chelsea | Chelsea | Barcelona | Internazionale | Bayern München |  Internazionale | Espanja Alankomaat Saksa | ||
| 2011 MM | Manchester United | Manchester City | Barcelona | AC Milan | Borussia Dortmund | Barcelona |  Japani Yhdysvallat Ruotsi | ||
| 2012 Olympialaiset | EM | Manchester City | Chelsea | Real Madrid | Juventus | Borussia Dortmund | Chelsea |  Meksiko Brasilia  Etelä-Korea | Espanja Italia | Yhdysvallat Japani  Kanada |
| 2013 EM | Manchester United | Wigan | Barcelona | Juventus | Bayern München | Bayern München | Saksa Norja | ||
| 2014 MM | Manchester City | Arsenal | Atlético Madrid | Juventus | Bayern München | Real Madrid | Saksa Argentiina Alankomaat | ||
| 2015 MM | Chelsea | Arsenal | Barcelona | Juventus | Bayern München | Barcelona | Yhdysvallat Japani  Englanti | ||
Merkittävimmät voittajat 2010-luvulla[24]
- Saksa liittyi välittömästi liittoon
- Ei lasketa virallisiksi olympialaisiksi
- Riistettiin myöhemmin
- Itävallan Wunderteam hävisi vain kolme ottelua 31:stä huhtikuun 1931 ja kesäkuun 1934 välisenä aikana
- Todellisuudessa joukkue oli Länsi- ja Itä-Saksan yhteinen joukkue, mutta länsisaksalaiset kieltäytyivät pelaamasta joukkueessa
- Nimi vaihtui 1992 Valioliigaksi
- Nimi vaihtui kaudella 1992–93 Mestarien liigaksi, sitä ennen Eurooppa Cup
- Johtuen raha-arvojen muutoksista Kakán siirtosumma oli suurempi kuin Zidanen (Kaká 56 miljoonaa puntaa ja Zidane 45,62 miljoonaa puntaa)
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
