Remove ads
Juventus Football Club (lat. nuoruus) yleisemmin Juventus tai Juve (BIT: JUVE) on vuonna 1897 perustettu torinolainen jalkapalloseura, joka pelaa Italian korkeimmalla sarjatasolla Serie A:ssa.
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Korjattu "tykitystä","tipahtelua" ym., pitäisi lukea läpi ja korjata kokonaan |
| Juventus | ||||
|---|---|---|---|---|
.svg) |
||||
| Koko nimi | Juventus Football Club 1897 SpA | |||
| Lempinimet |
La Vecchia Signora (Vanha Rouva) I bianconeri (Mustavalkoiset) La Fidanzata d'Italia (Italian Kihlattu) Le Zebre (Seeprat) |
|||
| Perustettu | 1. lokakuuta 1897 | |||
| Kaupunki | Torino | |||
| Kenttä | Allianz Stadium, Torino, Italia | |||
| – kapasiteetti | 41 000 | |||
| Sarja | Serie A | |||
| Sarjataso | 1. | |||
| Värit | ||||
| Puheenjohtaja |
 Gianluca Ferrero |
|||
| Päävalmentaja |
Thiago Motta |
|||
|
||||
Seura on italialaisen jalkapalloilun menestyksekkäin seura.[1] Se on ollut koko historiansa ajan maan huipulla. Pääsarjapaikastaan se on joutunut luopumaan vain 2000-luvun sopupeliskandaalin seurauksena, mutta nopeasti se palasi takaisin Serie A:han ja sarjakauden 2007–2008 kolmas sija takasi joukkueelle paikan Mestarien liigan karsintoihin ja paluun Euroopan jalkapalloviheriöille.
Juventus on voittanut kaikkiaan 68 virallista palkintoa, enemmän kuin yksikään muu italialainen seura. Näistä palkinnoista 11 on kansainvälisiä palkintoja[2] ja 57 italialaisista sarjoista voitettuja. Juventus oli ensimmäinen eteläeurooppalainen seura, joka voitti UEFA Cupin (1976–77). Kun vuonna 1985 seura voitti Euroopan cupin, oli se näin ainoa joukkue maailmassa, joka oli voittanut kaikki kansainväliset kilpailut (mukaan lukien eurooppalaiset kilpailut ja mannertenväliset kilpailut).
Juventus on Italian suurin seura myös fanipohjalla mitattuna; sillä on kotimaassaan yli 12 miljoonaa kannattajaa ja maailmanlaajuisesti yli 170 miljoonaa kannattajaa.[3] Torinolaisseura oli myös jäsenenä Euroopan eliittiseurojen muodostamassa Euroopan seurayhdistyksessä, jota kutsuttiin ennen hajoamistaan nimellä G-14.
Juventus pelaa mustavalkoraidallisissa pelipaidoissa, jotka se sai aikoinaan englantilaiselta Notts Countylta ja tämän takia Juventus pelasikin Juventus Stadiumin avausottelun tätä vastaan. Siitä tuleekin seuran lempinimi "bianconeri" (mustavalkoiset). Aiemmin seura oli pelannut vaaleanpunaisissa paidoissa, sillä niitä tehtiin halvimmasta materiaalista.[4]
Remove ads
Seuran perusti joukko opiskelijoita torinolaisesta Massimo D'Azeglio -lyseosta 1. marraskuuta 1897.[5] Alun perin seuran nimi oli Sport Club Juventus.[6] Seura liittyi Italian pääsarjaan vuonna 1900, jolloin sen peliasu oli vaaleanpunainen. Kolme vuotta myöhemmin peliasuksi muuttui nykyinen mustavalkoinen väritys. Ensimmäisen mestaruutensa Juventus voitti vuonna 1905.[5]
Vuonna 1906 seuran presidenttinä toiminut sveitsiläinen Alfredo Dick lähti seurasta erimielisyyksien takia. Hänen mukanaan seurasta lähti muutamia nimekkäitä pelaajia, jotka siirtyivät Dickin perustamaan Torino FC:n.[5] Uuden seuran perustaminen johti Derby della Molen eli Torinon derbyn syntyyn.[7] Juventus käytti 1910-luvun vankasti rakentaen uutta joukkuetta, sekä selviytyäkseen ensimmäisestä maailmansodasta. Joukkue menetti sodassa monia pelaajiaan.[5]
Serie A:n herruus
Fiatin perustajan poika, Edoardo Agnelli valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi vuonna 1923. Seura pelasi ottelunsa Corso Marsiglia -nimisellä stadionilla. Se helpotti seuraa saavuttamaan toisen mestaruutensa kaudella 1925–1926. 1930-luku osoittautui entistä paremmaksi, kun Juventus voitti viisi peräkkäistä mestaruutta vuosina 1930–1935, useimmat niistä valmentaja Carlo Carcanon aikana. Silloisia huippupelaajia seurassa olivat muun muassa Raimundo Orsi, Luigi Bertolini, Giovanni Ferrari ja Luis Monti. Juventus kilpaili myös ensimmäistä kertaa kansainvälisissä otteluissa osallistuttuaan Euroopan Cupiin.[5]
Juventus sai uuden stadionin, Stadio Comunalen, käyttöönsä 1930-luvun lopulla aina suurimmaksi osaksi 1940-lukua. 40-luvulla seura ei saavuttanut yhtään mestaruutta. Toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1947, Gianni Agnelli valittiin seuran puheenjohtajaksi. Hänen isänsä, Edoardo kuoli lentokoneonnettomuudessa vuonna 1935. Juventus voitti vielä kaksi Scudettoa kausina 1949–1950 ja 1951–1952[5], josta jälkimmäinen englantilaisen Jesse Carverin valmentaessa.
Kaudella 1957–1958, Juventus hankki kaksi uutta hyökkääjää riveihinsä: walesilaisen John Charlesin ja italialais-argentiinalaisen Omar Sivorin, silloisen pitkäaikaispelaajan Giampiero Bonipertin lisäksi. Kyseisellä kaudella Juventus palkittiin kultaisella tähdellä urheilullisesta erinomaisuudesta. Seurasta tuli ensimmäinen italialainen seura, joka saavutti 10 Italian mestaruutta. Kaudella 1959–1960 seura voitti ensimmäisenä joukkueena "tuplan" eli Scudetton ja Italian-cupin. Cupin finaalissa he löivät Fiorentinan. Vuonna 1961 Omar Sivorista tuli kautta aikain ensimmäinen Juventuksen pelaaja, joka voitti Euroopan parhaan pelaajan palkinnon.[8] John Charles oli sijoittunut vuonna 1959 samaisessa kisassa kolmanneksi. Samana vuonna Giampiero Boniperti lopetti uransa tehtyään Juventukselle, kaikki pelit mukaan lukien, 182 maalia. Tämä oli seuraennätys seuraavat 45 vuotta.[9]
1960-luvulla Juventus voitti vain yhden mestaruuden kaudella 1966–1967. 1970-luku oli aika, jolloin Juventus lujitti vahvaa asemaansa italialaisessa jalkapalloilussa. Entisen pelaajansa Čestmír Vycpálekin alaisuudessa Juventus voitti Scudetton kaksi kertaa peräkkäin vuosina 1971–1973. Kaudella 1977–1978 voitettu mestaruus oli valmentajalegenda Giovanni Trapattonin edesauttama.
”Kultainen 80-luku”
Trapattonin aikakausi 1980-luvulla alkoi loistavasti, kun Juventus voitti mestaruuden vuosina 1980–1982. Seuraava mestaruus kaudella 1983–1984 oli Juventuksen kahdeskymmenes Serie A:ssa, minkä johdosta seura sai toisen kultaisen tähden paitaansa. Paolo Rossi voitti toisena Juventuksen pelaajana Euroopan parhaan pelaajan palkinnon vuonna 1982.[10] Samassa äänestyksessä Juventuksen puolalainen hyökkääjä Zbigniew Boniek sijoittui kolmanneksi. Juventus voitti mestaruuden vielä kaudella 1985–1986, jonka jälkeen Trapattoni siirtyi valmentajaksi FC Internazionale Milanoon.
Kauden 1985–1986 mestaruuden jälkeen Juventuksen niin kutsuttu kultainen 80-luku sai loppunsa.
Lippin aikakausi
Marcello Lippi aloitti Juventuksen päävalmentajana kauden 1994–1995 alussa[5] ja Juventus voitti mestaruuden yhdeksän vuoden jälkeen. Seurassa pelasivat tällöin muun muassa Ciro Ferrara, Roberto Baggio, Gianluca Vialli ja Alessandro Del Piero. Juventus voitti lisäksi Mestarien liigan seuraavana vuonna. Finaalin varsinainen peliaika AFC Ajaxia vastaan päättyi 1–1, maalintekijöinä Juventuksen Fabrizio Ravanelli ja Ajaxin Jari Litmanen. Rangaistuspotkukilpailussa Juventus oli parempi 4–2, ja ratkaisevan pilkun laukoi Ciro Ferrara.[11]
Juventus hankki seuraavana vuonna nimekkäitä pelaajia, kuten Zinédine Zidanen, Filippo Inzaghin ja Edgar Davidsin. Juventus voitti jälleen Serie A:n kausilla 1996–1997 ja 1997–1998, jolloin se eteni myös peräkkäisinä vuosina Mestarien liigan finaaliin, mutta hävisi molemmat ensin Borussia Dortmundille ja toisen Real Madridille.[12][13] Lippi lähti seurasta kauden 1998–1999 jälkeen, jolloin Juventuksen uudeksi päävalmentajaksi hankittiin Carlo Ancelotti.
Lyhyen Ancelottin ajan jälkeen Lippi palasi Juventukseen ja hankki joukkueeseen Gianluigi Buffonin, David Trézéguet'n, Lilian Thuramin ja Pavel Nedvědin. Zinédine Zidane myytiin Real Madridiin 46 miljoonalla dollarilla (72M€), joka oli pitkään maailman suurin yksittäisen pelaajan kauppahinta.[14] Juventus voitti mestaruuden peräkkäisinä kausina 2001–2002 ja 2002–2003. Juventus ylsi vuonna 2003 Mestarien liigan finaaliin, mutta AC Milan voitti ottelun rangaistuspotkuilla.[15] Lippin saavutukset nostivat hänet Juventuksen menestyksekkäimmäksi päävalmentajaksi. Hän siirtyi vuonna 2003 Italian maajoukkueen päävalmentajaksi ja voitti maailmanmestaruuden Saksan kisoissa 2006.[16]
Calciopoli (sopupeliskandaali)
Vuonna 2004 Fabio Capellosta tuli Juventuksen uusi päävalmentaja. Hänen valmentamanaan joukkue voitti kaksi Serie A:n mestaruutta. Juventus vastasi kesällä 2006 syytteisiin sopupelijupakasta. Muut jupakan osapuolet olivat Lazio, Fiorentina sekä Milan, myöhemmin myös Reggina ja Serie B:ssä pelaava Arezzo. Tuomiot annettiin 14. heinäkuuta, ja Juventukselle annettu tuomio pudotti sen Serie A:sta Serie B:hen, jossa seura pelasi kauden 2006–2007 ensimmäistä kertaa koko historiansa aikana. Lisäksi Juventuksen kaksi viimeisintä mestaruutta (2004–2005 ja 2005–2006) peruttiin ja joukkueelle aiottiin antaa seuraavalle kaudelle −30 pistettä.[17] Myöhemmin tuomioita lievennettiin ja Juventus aloitti kauden 2006–2007 Serie B:ssä −17 pisteestä.[18] Vuoden 2005 mestaruutta ei annettu jälkikäteen kenellekään, vuoden 2006 mestaruustittelin sai Internazionale.
Skandaalin seurauksena moni pelaaja jätti Juventuksen, kuten Lilian Thuram, Patrick Vieira, Gianluca Zambrotta, Fabio Cannavaro, Emerson, Zlatan Ibrahimović ja Adrian Mutu. Juventukseen jäi kuitenkin pelaajia, kuten Alessandro Del Piero, Pavel Nedvěd, Gianluigi Buffon, Mauro Camoranesi ja David Trézéguet. Lokakuun lopulla vetoomustuomioistuin lievensi tuomioita vielä entisestään, ja Juventuksen miinuspisteet vähenivät lopulta yhdeksään.[19] Kauden päätteeksi Juventus nousi Serie B:stä takaisin Serie A:han, voitettuaan Serie B:n ylivoimaisesti, lisäksi Del Piero voitti sarjan maalikuninkuuden. [20]
Uudelleenrakentamisen aika
Juventuksen noustua pääsarjatasolle, joukkueen valmentajaksi nimettiin seuraaviksi kahdeksi kaudeksi Claudio Ranieri.[21] Juventus sijoittui kaudella 2007–2008 Serie A:ssa kolmanneksi ja näin ollen sai paikan Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Alessandro Del Piero voitti ensi kerran capocannonieren, Serie A:n parhaan maalintekijän palkinnon, 21 maalilla.[22] Lisäksi Juventuksen toinen kärkimies David Trezeguet sijoittui maalintekijätilastossa toiseksi. Viimeksi saman seuran pelaajat ovat jakaneet maalintekijätilaston kärkipaikat 80-luvun lopulla SSC Napolin joukkueessa.
Juventus selviytyi Mestarien liigan lohkovaiheeseen voittamalla bratislavalaisen Artmedian yhteismaalein 5–1. Lohkovaiheessa Juventus voitti kaksi kertaa Real Madridin, ensin kotona 2–1 Del Pieron ja Amaurin maaleilla. Bernabeulla Juventus voitti kotijoukkueen 2–0 Del Pieron maaleilla. Juventus voitti oman lohkonsa ja eteni seuraavalle kierrokselle, jossa vastaan tuli englantilainen Chelsea FC. Edellisen kauden finalisti Chelsea voitti Juventuksen yhteismaalein 3–2.[23]
Serie A:ssa kaudella 2008–2009 Juventus pelasi hyvin maaliskuun loppuun saakka. Tämän jälkeen alkoi voitottomien otteluiden putki, jonka seurauksena seurajohto päätti erottaa päävalmentaja Claudio Ranierin. Tilalle tuli loppukauden ajaksi Juventuksen juniorivalmentaja ja ex-pelaaja Ciro Ferrara.[24] Joukkue paransi otteitaan ja saavutti lopulta toisen sijan Serie A:ssa, Internazionalen viedessä mestaruuden.
Ferrara jatkoi päävalmentajana kaudella 2009–2010.[25] Hän muutti Juventuksen taktiikkaa Ranierin suosimasta puolustusvoittoisemmasta taktiikasta uuteen hyökkäysvoittoiseen taktiikkaan. Uusi päävalmentaja hankki Diegon Werder Bremenistä 24.5 M€:lla[26], Felipe Melon ACF Fiorentinasta 20.5 M€:lla, Fabio Cannavaron takaisin Real Madridista[27], Martín Cáceresin FC Barcelonasta lainaksi[28], sekä Fabio Grosson Lyonista 3 M€:lla.[29]
Mestarien liigassa Juventus arvottiin samaan lohkoon yhdessä Bayern Münchenin, FC Girondins de Bordeauxin ja Maccabi Haifan kanssa. Juventus pelasi Bordeaux'ta vastaan 1–1 tasapelin ja hävisi 0–2. Maccabi Haifaa vastaan Juventus voitti molemmat ottelut 1–0 ja Bayernia vastaan 0–0 tasapelin ja hävisi 1–4. Näin Juventus karsiutui alkulohkosta eikä päässyt pudotuspeleihin. Vahvan alkukauden jälkeen sillä alkoi mennä huonommin myös Serie A:ssa. Juventus putosi sijalle kuusi, ja kun joukkue vielä hävisi Interille Italian cupissa 2–1, valmentaja Ferrara sai lähteä. Uudeksi valmentajaksi palkattiin Alberto Zaccheroni.[30] Zaccheroni ei pystynyt auttamaan Juventusta tarpeeksi, ja joukkue jäi sarjassa seitsemänneksilähde?.
Valmentajanvaihdoksia ja Serie A -mestaruus
Kaudeksi 2010–2011 Juventuksen uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin Andrea Agnelli. Agnellin ensimmäinen siirto oli palkata Sampdorian kaksikko, valmentaja Luigi Delneri[31] ja seuran urheilutoimenjohtaja Giuseppe Marotta. Delneri oli sensaatiomaisesti luotsannut Sampdorian kauden 2009–2010 päätteeksi Mestarien liigan karsintoihin oikeuttavalle neljännelle sijalle Serie A:ssa ja Marotta oli jo monen vuoden ajan rakentanut genovalaisseuran runkoa. Marottaa pidetäänkin yleisesti Italian yhtenä parhaimpana urheilutoimenjohtajana. Marotta onnistui hankkimaan ensimmäisellä siirtokaudellaan joukkueeseen tukun uusia pelaajia, joista lupaavimpina serbialainen laituri Miloš Krasić ja italialainen toppari Leonardo Bonucci. Joukkueeseen liittyi myös laina+osto-optio pelaajia kuten Simone Pepe, Marco Motta, Fabio Quagliarella, Alberto Aquilani ja Alessandro Matri (viimeinen vasta tammikuussa 2011). Juventus sijoittui toisen kerran peräkkäin sarjassa seitsemänneksi. Kauden päätteeksi Delneri sai seurasta potkut ja hänen tilalleen nimettiin Antonio Conte.[32]
Kesällä 2011 Juventus käytti osto-option Simone Pepeen, Marco Mottaan, Fabio Quagliarellaan ja Alessandro Matriin.[33] Conten alaisuudessa Juventus aloitti kauden vahvasti johtaen sitä viiden pelatun kierroksen jälkeen.[34] Juventus jatkoi sarjan kärjessä 12 ottelun jälkeen. 29. marraskuuta 2011 joukkue nousi Napolia vastaan kahdesti kahden maalin takaa-ajoasemasta 3–3 tasapeliin.[35] Juventus eteni kauden aikana voitosta voittoon ja tasapelistä tasapeliin. Lopulta seura pääsi kierros ennen Serien loppua juhlimaan liigamestaruutta yhdeksän vuoden odotuksen jälkeen.[36] Juventus ei hävinnyt kauden aikana yhtään liigaottelua. Koko kauden aikana joukkue voitti 23 ottelua ja pelasi 15 tasapeliä.[37] Juventuksella oli mahdollisuus mestaruuteen myös Italian Cupissa, mutta se hävisi finaalissa Napolille 0–2. Tämä jäi seuraikoni Alessandro Del Pieron viimeiseksi otteluksi Juventuksen paidassa.[38]
Ennen Serie A-kauden 2012–2013 alkua Juventus voitti Italian supercupin kukistettuaan Napolin jatko-ajalla.[39] Juventuksen päävalmentaja Antonio Conte puolestaan sai kymmenen kuukauden toimitsijakiellon jätettyään kertomatta kauden 2010–2011 aikana Italian jalkapalloliitolle mahdollisesta vetovilpistä toimittuaan Sienan valmentajana.[40] Juventus hävisi ensimmäisen ottelunsa Serie A:ssa 49 otteluun 3. marraskuuta 2012, kun Inter voitti sen 1–3.[41] Vuoden aikana Juventus saavutti 94 pistettä pelaamissaan Serie A -otteluissa tehden uuden nimissään jo aiemmin olleen piste-ennätyksen.[42]
Paluu Mestareiden liigaan (2012–13)
Kaudella 2012–13 Juventus selvisi myös mukaan Euroopan korkeimpaan ja arvostetuimpaan seurajoukkuekilpailuun, Mestareiden liigaan. Juventus arvottiin Mestareiden liigassa samaan alkulohkoon FC Nordsjællandin, FK Šah’tar Donetskin ja Mestareiden liigan edellisen mestarin, Chelsea FC:n kanssa. Juventus aloitti Mestareiden liiga-taipaleensa 2–2 vierastasapelillä Chelseaa vastaan, Juventuksen maaleista vastasivat Leonardo Bonucci sekä Fabio Quagliarella. Juventus pelasi alkulohkossa kuusi ottelua, häviämättä yhtään. Se pelasi kolme tasapeliä, ja voitti kolme ottelua, mikä riitti nostamaan sen lohkovoittajaksi. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Juventus sai vastaansa skotlantilaisen Celtic FC:n. Joukkueiden välillä oli selvä tasoero, ja ottelusarjaan suursuosikkina lähtenyt Juventus eteni otteluparista jatkoon yhteismaalein 5–0. Näin Juventus eteni Mestareiden liigassa aina kahdeksan parhaan joukkoon. Seuraavaksi se sai vastaansa saksalaisen suurseuran Bayern Münchenin. Bayern voitti ensimmäisen osaottelun kotonaan 2–0. Bayernin toinen maali, jonka viimeisteli Thomas Müller, oli kuitenkin kyseenalainen, sillä maali oli monien mielestä selvä paitsio. Toisessa osa-ottelussa takaa-ajoasemassa ollut Juventus oli näin pakotettu hyökkäämään ja hakemaan raivokkaasti tasoitusmaaleja, mikä avasi Bayernille paikkoja vastahyökkäyksiin. Bayern iskikin niistä kahdesti, ja loppunumerot Torinossa olivat 2–0. Näin Juventus putosi jatkosta yhteismaalein 4–0.lähde?
Remove ads
Juventus on pelannut valkomustaraitaisissa paidoissa ja valkoisissa shortseissa (joskus mustissa) jo vuodesta 1903. Alun perin seura pelasi pinkeissä paidoissa, joihin kuuluivat mustat solmiot. Erään pelaajan isä teki ensimmäiset paidat, mutta jatkuva paitojen pesu kulutti niistä värit, ja seura joutui etsimään vuonna 1903 uudet paidat.[4]
Juventus kysyi englantilaiselta pelaajaltaan John Savagelta, oliko tällä yhteyksiä kotimaassaan kehenkään, joka voisi tarjota kulutusta paremmin kestävät uudet paidat. Savagella oli Nottinghamissa ystävä, joka oli paikallisen Notts Countyn kannattaja. Hän lähetti Torinoon laivarahtina mustavalkoraidalliset paidat.[4] Siitä lähtien Juventus on käyttänyt mustavalkoisia raitapaitoja.[4]
Juventuksen virallinen tunnuskuva muutettiin radikaalisti vuonna 2017. Aiemmin 1920-luvulta lähtien siihen oli tehty vain pienehköjä muunnoksia. Uusi tunnuskuva muodostuu kolmesta tyylitellystä J-kirjaimesta, kahdesta valkoisesta ja yhdestä mustasta.lähde?
Historiansa aikana seura on saanut lukuisia lempinimiä, tästä hyvänä esimerkkinä La vecchia signora (Vanha rouva). Sana vecchia (vanha) on sanaleikki Juventuksesta, joka tarkoittaa latinaksi nuoruutta, se on johdettu Juven tähtipelaajien iästä 1930-luvulta. Signora (rouva) -osa puolestaan tulee siitä, että seuran fanit kutsuivat Juventusta sillä nimellä sen menestyksen johdosta 1930-luvulla. Seuran lempinimiä ovat myös La Fidanzata d'Italia (Italian kihlattu), koska vuosien kuluessa seura sai paljon kannatusta eteläisessä Italiassa, alueiden siirtolaistyöntekijöiltä (enimmäkseen Napolista ja Palermosta), jotka saapuivat Torinoon Fiatin tehtaalle töihin 1930-luvulla. Muut lempinimet, I bianconeri (valkomustat) ja Le zebre (seepra), tulevat yksinkertaisesti Juventuksen väreistä.lähde?
Remove ads
Juventus on eniten kannatettu seura Italiassa, yli 12 miljoonalla kannattajalla (28 % kaikista jalkapallofaneista), sanomalehti La Repubblican elokuussa 2007 tekemän tutkimuksen mukaan.[43] Juventus on myös yksi suosituimmista seuroista koko maailmassa, seuralla on arviolta noin 170 miljoonaa kannattajaa maailmassa (43 miljoonaa näistä Euroopassa), enimmäkseen välimerenalueen maissa.[3][44] Juventuksella on paljon faniklubeja myös Italian ulkopuolella aina Kanadassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Englannissa, Israelissa, Vietnamissa ja myös Suomessa.lähde?
Suuresta kannattajamäärästä huolimatta valkomustien pelejä käy keskimäärin katsomassa noin 35 000 kannattajaa, huomattavasti vähemmän kuin muilla suurilla eurooppalaisilla suurseuroilla. Tämä onkin herännyt keskustelua siitä, että Juventuksen pitäisi pelata kotiottelunsa muualla kuin Torinossa, sillä seuralla on niin paljon kannattajia muualla Italiassa. Kannattajia on paljon muun muassa eteläisessä Italiassa, josta johtuu seuran suuri kannattajamäärä vierasotteluissa.[45] Vieraspeleissä käy lähes yhtä monta seuran fania kuin Torinossa kotiotteluissalähde?.
Juventus ultrilla on hyvät suhteet Piacenzan, ADO Den Haagandin ja Legia Warsawan faneihin. Seuran kannattajilla on monia kilpailijoita (lähes kaikki Italian seurat). Yksi näistä on paikallinen taisto Torinoa FC:tä vastaan, jota kutsutaan nimellä Derby della Mole (Torinon derby). Tämä kilpailu syntyi vuonna 1906, jolloin entiset Juventus-pelaajat perustivat Torino FC:n.lähde?
Toinen merkittävä ottelu on FC Internazionale Milanoa vastaan. Tätä kiihkeää ottelua kutsutaan nimellä Derby d'Italia (Italian derby), johtuen seurojen pysymisestä Serie A:ssa joka kausi sen perustamisesta lähtien. Tämä kesti aina vuoteen 2006 asti, jolloin Juventus tiputettiin Serie B:hen Italian jalkapalloskandaalin takia. Tämä ottelu on Italian intensiivisin eri kaupungin joukkueiden välillä. Seurat ovat myös kaksi suosituinta Italiassa, derby on yltynyt 90-luvun lopulla erittäin suosituksi, ja on nyt kaikkien aikojen huipussaan Juventuksen palattua Serie A:han vuonna 2007.[46]
Muita tärkeitä otteluja on esim. firenzeläista ACF Fiorentinaa vastaan. Juventuksen ja Fiorentinan välinen kiista kiihtyi äärimmilleen kaudella 1981–1982, jolloin Juventus voitti mestaruuden 1 pisteen erolla Fiorentinaan viimeisten peli-kierrosten käänteillä.[47] Juventus ja AS Roma ovat myös kilpailevia seuroja keskenään ja ovat olleet sitä jo pitkään.[48] AC Milaniakin vastaan käydään intensiivisiä kamppailuita, mutta se ei ole yltänyt Juventuksen ja Interin tasolle.[49] Myös SSC Napolia vastaan on vihamielisyyksiä seuran kannattajillalähde?.
Juventuksen fanit ovat myös erittäin huonoissa väleissä kaikkien englantilaisten seurojen kanssa. Tästä esimerkkinä kaudella 2002–2003 Mestareiden liigassa Delle Alpilla vierailivat englantilaiset Manchester United FC ja Newcastle United FC, tällöin stadionilla kuultiin laulua ”English Animals” läpi otteluiden. Suurin kauna Juventuksen kannattajilta kohdistuu kuitenkin liverpoolilaisjoukkueeseen Liverpool FC:hen. Tämä vihanpito alkoi vuonna 1985 tapahtuneen surullisenkuuluisan Heysel-stadionin onnettomuuden, jossa 39 Juventus-fania kuoli, silloisen Euroopan Cupin finaalissa, kuolleiden joukossa oli myös lapsia.[50] Lisäksi loukkaantuneita oli 450.[51] Tapahtumasta huolimatta finaali pelattiin ja Juventus voitti pelin 1–0 Michel Platinin rangaistuspotkumaalilla.[52]
Remove ads
Kahden ensimmäisen kauden ajan (1897 ja 1898) Juventus pelasi kotiottelunsa Parco del Valentinon- ja Parco Cittadellan-stadioneilla. Sen jälkeen seura siirtyi Piazza d'Armi Stadionille ja pelasi siellä aina vuoteen 1908 asti. Poikkeuksena ovat kaudet 1905 ja 1906, jotka seura pelasi Corso Re Umbertolla ja voitti siellä ensimmäisen scudettonsa 1905.lähde?
Sittemmin vuosina 1909–1922 seura pelasi kotiottelunsa Corso Sebastopoli Campilla. Sieltä seura siirtyi pelaamaan Corso Marsiglia Campille aina vuoteen 1933, jolloin Juventus sai jälleen pelata uudella stadionilla, tällä kertaa Stadio Benito Mussolinilla (ennen Stadio Comunale Vittorio Pozzo ja lopuksi Stadio Olimpico di Torino). Stadion vihittiin käyttöön vuonna 1934 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin. Tällä samaisella stadionilla Juventus pelasi 890 liigaottelua 57 vuoden ajan vuoteen 1990 asti.[53] Tällöin seura sai uuden tarvitsemansa stadionin, Stadio delle Alpin, joka sekin rakennettiin jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin, tällä kertaa vuoden 1990 kisoihinlähde?.
Delle Alpi pysyi seuran kotistadionina kaudet 1990–2006. Kaudeksi 2006–2007 seura palasi Stadio Olimpico di Torinolle eli Stadio Grande Torinolle, Delle Alpin remontin takia. Olimpicolla on 27 128 katettua istumapaikkaa, Delle Alpilla taas paikkoja on 69 000. Stadio Olimpico di Torino oli myös vuoden 2006 talviolympialaisten avajais- ja lopetusseremonianäyttämö.lähde?
Alkukeväästä 2008 Juventus sai Torinon valtuustolta luvan rakentaa uuden modernimman stadionin. Uusi stadion rakennettiin vanhan Delle Alpin tilalle. Stadionille tehtiin paikat noin 40 000 katsojalle ja sen yhteyteen rakennetaan muun muassa harjoituskenttä, sekä joitakin viihdekeskuksia, kuten elokuvateatteri.[54] Uudelle stadionille olikin tarvetta, ei pelkästään Torinossa vaan koko Italiassa, sillä maassa on Euroopan vanhimmat stadionit. Vanhojen stadioneiden infrastruktuuri on rapistunut, eikä niissä ole nykyajan standardien mukaisia turvatoimia. Lisäksi Delle Alpin näkyvyyttä haukuttiin kehnoksi. Lähin istumapaikka oli 28 metrin päässä kentästä, kun taas uudella stadionilla etäisyyttä on vain yhdeksän metriä.[55] Päästääkseen yhdeksän metrin läheisyyteen uudelle stadionille ei tullut juoksuratoja ja näin ollen se on tarkoitettu vain jalkapallolle.[56] Uuden stadionin rakentaminen aloitettiin vuonna 2009[57], ja Juventus Stadiumin avajaiset pidettiin 8. syyskuuta 2011.[58]
Remove ads
Nykyinen joukkue
- Päivitetty 29. toukokuuta 2024.[59]
|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||
Remove ads
Alla lista Juventuksen päävälmentajista alkaen vuodesta 1923, jolloin Edoardo Agnelli sai puheenjohtajan tehtävän.
|
|
|
|
Juventuksella on historiansa aikana ollut monta puheenjohtajaa, joista jotkut ovat olleet seuran omistajia ja toiset kunniapuheenjohtajia. Alla listattuna kaikki Juventuksen puheenjohtajat kautta aikain.[60]
|
|
Remove ads
Kansalliset kilpailut
- Lega Calcio Serie A[61]
- Voittoja 35: 1905, 1925–26, 1930–31, 1931–32, 1932–33, 1933–34, 1934–35, 1949–50, 1951–52, 1957–58, 1959–60, 1960–61, 1966–67, 1971–72, 1972–73, 1974–75, 1976–77, 1977–78, 1980–81, 1981–82, 1983–84, 1985–86, 1994–95, 1996–97, 1997–98, 2001–02, 2002–03, 2011–12, 2012–13, 2013–14, 2014–15, 2015–16, 2016-17, 2017–18, 2018–19
- Kakkostiloja 20: 1903, 1904, 1906, 1937–38, 1945–46, 1946–47, 1952–53, 1953–54, 1962–63, 1973–74, 1975–76, 1979–80, 1982–83, 1986–87, 1991–92, 1993–94, 1995–96, 1999–00, 2000–01, 2008–09
- Coppa Italia[62]
- Voittoja 13: 1937–38, 1941–42, 1958–59, 1959–60, 1964–65, 1978–79, 1982–83, 1989–90, 1994–95, 2014–15, 2015–16, 2016–17, 2017–18
- Kakkostiloja 5: 1972–73, 1991–92, 2001–02, 2003–04, 2011–12
- Supercoppa Italiana[63]
- Voittoja 8: 1995, 1997, 2002, 2003, 2012, 2013, 2015, 2018
- Kakkostiloja 3: 1990, 1998, 2005
- Lega Calcio Serie B[64]
- Voittoja 1: 2006–2007
Kansainväliset kilpailut
- Mestarien liiga (entinen Euroopan Cup)(*)[65]
- Voittoja 2: 1984–85, 1995–96
- Kakkostiloja 7: 1972–73, 1982–83, 1996–97, 1997–98, 2002–03, 2014–15, 2016–17
- Cup-voittajien cup[66]
- Voittoja 1: 1983–84
- UEFA Intertoto Cup[68]
- Voittoja 1: 1999
- UEFA Super Cup[69]
- Voittoja 2: 1984, 1996
- Intercontinental Cup/Jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestaruus[70][71]
- Voittoja 2: 1985, 1996
- Kakkostiloja 1: 1973
Alessandro Del Piero pitää hallussaan Juventuksen virallista esiintymisennätystä (660, 17. tammikuuta 2011). Hän rikkoi Gaetano Scirean vanhan ennätyksen 6. maaliskuuta 2008 Palermoa vastaan käydyssä ottelussa.lähde?
Giampiero Boniperti pitää hallussaan Serie A:n peliennätystä 444 ottelulla.[72] Kaikki viralliset kilpailut mukaan lukien Juventuksen kaikkien aikojen maalintekijä on Alessandro Del Piero 280 maalillaan (17. tammikuuta 2011).
Del Pierosta tuli myös Vanhan rouvan paras maalintekijä Serie A:ssa lokakuussa 2010. Hän ohitti legendaarisen Giampiero Bonipertin, joka viimeisteli liigassa 178 maalia.[73]
Kaudella 1933–34 Felice Borel viimeisteli Serie A:ssa 31 maalia 34 ottelussa ja näin ollen pitää hallussaan vielä seuran yhden kauden maaliennätystä Serie A:ssa. Ferenc Hirzer on kuitenkin seuran maalikuningas 35 maalillaan, jotka hän teki Italian kansallisessa liigassa kaudella 1925–1926 (Italian jalkapalloilun ennätys). Juven maaliennätys yhdessä ottelussa on kuusi, ja tämän teki italialais-argentiinalainen Enrique Omar Sivori ottelussa verivihollista Internazionalea vastaan kaudella 1960–1961.lähde?
Ensimmäinen virallinen jalkapallo-ottelu, johon Juventus osallistui, pelattiin vuonna 1900, jolloin sarjan nimi oli ”Italian kansallinen liiga”. Juventus hävisi ottelun 0–1 FBC Torineselle. Suurinumeroisin voitto, jonka Juve on saanut, on 15–0 Centoa vastaan, Italian cupin toisella kierroksella kaudella 1926–1927. Pääsarjassa maalieroltaan suurin voitto on 11–0 ACF Fiorentinasta sekä US Fiumanasta kaudella 1928–1929. Juventuksen raskain tappio tuli seuran alkuaikoina kaudella 1912–1913, jolloin he hävisivät Torino FC:lle 0–8.lähde?
Juventus pitää hallussaan yhden kauden maaliennätystä, mukaan lukien Serie A, Italian cup ja eurooppalaiset kilpailut; 106 maalia kaudella 1992–1993.lähde?
- Pääartikkeli: Italian jalkapallomaajoukkue
Kaiken kaikkiaan Juventus on ”tuottanut” eniten maajoukkuepelaajia Italian maajoukkueeseen.[74] Se onkin ainoa italialainen seura, joka on ”tuottanut” pelaajia toisten jalkapallon maailmanmestaruuskisojen jälkeen jokaiseen Italian maajoukkueeseen.[75] Juventuksesta on osallistunut lukuisia pelaajia Italian MM-kisamatkoihin. Vuoden 1934 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin osallistui peräti yhdeksän Juventuksen pelaajaa.
Alla on luettelo Juventuksen pelaajista, jotka edustivat Italian maajoukkuetta sen voittaessa MM-kultaa.[76]
- Vuoden 1934 MM-kisat (9): Gianpiero Combi, Virginio Rosetta, Luigi Bertolini, Felice Borel, Umberto Caligaris, Giovanni Ferrari, Luis Monti, Raimundo Orsiand ja Mario Varglien
- Vuoden 1938 MM-kisat (2): Alfredo Foni ja Pietro Rava
- Vuoden 1982 MM-kisat (6): Dino Zoff, Antonio Cabrini, Claudio Gentile, Paolo Rossi, Gaetano Scirea ja Marco Tardelli
- Vuoden 2006 MM-kisat (5): Fabio Cannavaro, Gianluigi Buffon, Mauro Camoranesi, Alessandro Del Piero ja Gianluca Zambrotta
Kaksi joukkueen pelaajaa on voittanut MM-kisojen kultaisen kengän, Paolo Rossi vuonna 1982 ja Salvatore Schillaci vuonna 1990. Juventuksesta on tullut myös kaksi vuoden 1936 olympialaisten kultamitalistia, Alfredo Foni ja Pietro Rava. Kolme Juventuksen pelaajaa oli myös voittamassa Italian tähän asti ainutta Euroopan mestaruutta vuonna 1968, Sandro Salvadore, Ernesto Càstano ja Giancarlo Bercellino.[77]
Juventuksesta on tullut myös muille maille maailmanmestareita, nimittäin Ranskalle. Vuoden 1998 kannua olivat nostamassa Zinédine Zidane ja Didier Deschamps. Juventus on näin ollen tuottanut 24 jalkapallon maailmanmestaria, 22 Italialle ja 2 Ranskalle. Kolme Juventuksen pelaajaa Italian ulkopuolelta on myös voittanut Euroopan-mestaruuden. Espanjalainen Luis del Sol voitti kannun vuonna 1964. Ranskalainen Michel Platini voitti sen vuonna 1984 ja teki samalla kisojen maaliennätyksen (9 maalia), joka on vieläkin voimassa. Toinen ranskalainen EM-voittaja on Zinédine Zidane, joka oli voittamassa kisoja vuonna 2000.[78]
27. kesäkuuta 1967 Juventus Football Clubista tuli osakeyhtiö (ital. Società per Azioni).[79] 3. joulukuuta 2001 torinolaisseura listautui Italian pörssiin.[80] Juventuksen osakkeet on jaettu seuraavasti: 60 % omistaa Exor S.p.A. tai paremmin tunnettuna Agnellien perhesäätiö (Giovanni Agnelli & C.S.a.p.a – group), 7,5 % omistaa Libyan Arab Foreign Investment Co. ja jäljelle jäävät 32,5 % omistaa muut osakkeenomistajat.
SS Lazion ja AS Roman lisäksi Juventus on ainoa italialainen seura, joka on listautunut Italian pörssiin. Deloitten julkaiseman Football Money Leaguen mukaan Juventus oli maailman kolmanneksi varakkain seura kaudella 2005–2006, seuralla oli arviolta 251,2 miljoonan euron omaisuus.[81] Kauden 2006–2007 jälkeen Juventuksen varallisuus oli pudonnut 145,2 miljoonaan euroon, eli pudotusta oli tapahtunut 106 miljoonaa euroa. Tämä selittyneekin seuran pudottamisella sarjaporrasta alemmas vuonna 2006.[82] Juventuksen osakkeiden arvo on kuitenkin kasvanut koko ajan ja seura on pääsemässä tukevasti jaloilleen muun muassa sen varakkaiden omistajien ja hyvien peliesitysten ansiosta.[83]
Kauden 2010–2011 päättyessä Juventuksen velat olivat 95 miljoonaa euroa. Suurin syy suuren velan määrään oli uuden stadionin rakentaminen, joka maksoi 122 miljoonaa euroa. Myös jääminen Mestareiden liigan ulkopuolelle kahtena edellisenä kautena oli osasyynä huonoon taloudelliseen tulokseen.[84]
Sponsorit ja paitojen valmistajat
| Ajanjakso | Paidan valmistaja | Sponsori |
|---|---|---|
| 1979–1989 | Kappa | Ariston |
| 1989–1992 | Upim | |
| 1992–1995 | Danone | |
| 1995–1998 | Sony / Sony Minidisc | |
| 1998–1999 | D+Libertà digitale / Tele+ | |
| 1999–2000 | CanalSatellite / D+Libertà digitale / Sony | |
| 2000–2001 | Ciao Web / Lotto | Sportal.com / Tele+ |
| 2001–2002 | Lotto | FASTWEB / Tu Mobile |
| 2002–2003 | FASTWEB / Tamoil | |
| 2003–2004 | Nike | |
| 2004–2005 | Sky Sports / Tamoil | |
| 2005–2007 | Tamoil | |
| 2007–2010 | New Holland (kuuluu Fiatille)[85] | |
| 2010–2012 | BetClic / Balocco [86] | |
| 2012–2015 | Jeep[87] | |
| 2015– | Adidas | |
.svg){kind=small}
_con_croce_Rosso_e_Giallo.svg){kind=small}
_e_Rosso_e_Nero_(Strisce).svg){kind=small}
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads