Kreikan saari From Wikipedia, the free encyclopedia
Elafónisos (kreik. Ελαφόνησος, suom. ”Peurasaari”[1]) on Kreikan saari, joka sijaitsee Välimeressä Peloponnesoksen niemimaan etelärannikon edustalla.[2] Se oli vuoden 365 maanjäristykseen saakka kapealla kannaksella yhteydessä Peloponnesokseen. Saaren pinta-ala on 18 neliökilometriä[3] ja asukasluku 1 024 (vuonna 2011). Hallinnollisesti saari kuuluu Elafónisoksen kuntaan, Lakonian alueyksikköön ja Peloponnesoksen alueeseen.[4]
Satelliittikuva Elafónisoksen saaresta (keskellä alhaalla) ja mantereeseen kuuluvasta Maléanniemestä.
| Sijainti | |
|---|---|
| Vesialue | |
| Merialue | |
| Korkein kohta |
169 m |
| Pinta-ala |
18 km² |
| Asukasluku |
1 024 (2011) |
|---|---|
| Kieli |
Elafónisos asutettiin ensimmäisen kerran neoliittisella kaudella, ja antiikin aikaan siellä harrastettiin paljon saarelle nimen antaneiden saksanhirvien metsästystä. Saari oli Bysantin hallussa, kun saraseenit valtasivat sen 800-luvulla ja tappoivat väestön. Elafónisos oli tämän jälkeen monta vuosisataa asumattomana ja vaihtoi tuona aikana useasti omistajaa. Saari oli kuitenkin strategisesti merkittävällä paikalla, ja siksi sen edustalla käytiin 1700-luvulla kaksi meritaistelua. Saari asutettiin uudestaan Kreikan vapaussodan aikana, kun sinne muutti osmaneita paenneita kytheralaisia. Tuolloin saari kuului vielä Britannian Jooniansaarten yhdysvaltain protektoraattiin, mutta virallisesti se siirrettiin Kreikalle vuonna 1850. Toisen maailmansodan aikana Elafónisos oli Saksan miehittämä.[5]
Nykyään enemmistö saaren asukkaista saa elantonsa kalastuksesta,[6] ja saarella onkin yksi Kreikan suurimmista kalastuslaivastoista. Lisäksi kesäaikaan Elafónisoksella vierailee runsaasti matkailijoita.[7] Saaren suurimpiin nähtävyyksiin kuuluvat kaksi kirkkoa ja linna. Lisäksi saaren lähistöllä on mereen uponneen Pavlopétrin kaupungin jäännökset. Saaren suojeluspyhimys on Pyhä Spyridon, jonka juhlaa vietetään joulukuussa.
Saari on saanut ”peurojen saarta” tarkoittavan Elafónisos-nimensä sen vuoksi, että antiikin aikana saarella oli suuri saksanhirvipopulaatio ja niitä metsästettiin antiikin kreikkalaisen maantieteilijän Pausaniaan mukaan laajalti.[8][5] Venetsian tasavallan aikaisissa 1400-luvun kartoissa Elafónisos tunnetaan nimellä Cervi ja Cerigo, jolla nimellä myös läheinen Kytheran saari tunnettiin Venetsian-vallan aikana[9]. Elafónisos oli vuonna 365[10][11] tapahtuneeseen maanjäristykseen saakka niemimaa, josta käytettiin Pausaniaan mukaan nimitystä Ónou Gnáthos (kreik. Όνου Γνάθος) eli ”aasin leukaluu”, sillä Elafónisoksen muoto muistutti sitä[12]. Ranskan kansalliskirjastossa säilytettävässä arabialaisessa käsikirjoituksessa mainitaan saarelle Bysantin valtakaudella rakennettu linnoitus nimellä Ashab al Baqar eli ”peurojen saari”. Tämä on ensimmäinen historiallinen todiste saaren nimelle.[5]
On väitetty, että elafónisoslaiset olisivat ohikulkumatkallaan kutsuneet pientä Kreetan lounaisrannikon edustalla sijaitsevaa saarta nimellä Elafonísi, sillä siellä meri oli samanvärinen kuin Elafónisoksen Sarakínikonlahdella, Símoksessa, Poúntassa sekä Panagían saarilla (kreik. Νησιά της Παναγιάς) saaren länsirannikon edustalla. Nykyisin tämä saari tunnetaan tällä nimellä.[5] Myös Elafónisoksen saarta kutsutaan nimellä Elafonísi tai Lafonísi (kreik. Λαφονήσι).[13]
Elafónisoksen saari sijaitsee Joonianmereen kuuluvassa Lakonianlahdessa Peloponnesoksen niemimaan ja Lakonian etelärannikon edustalla, 300 metriä Poúntan kylästä etelään.[14] Kytheran saari on etelässä 11 kilometrin ja Gýtheio luoteessa 50 kilometrin päässä.[3] Elafónisos kuuluu Kytheran-Antikytheran saariketjuun, jonka pääsaaret ovat Elafónisos, Kythera ja Antikythera. Se on jäänne maakannaksesta, joka on aikoinaan yhdistänyt eteläisen Peloponnesoksen läntiseen Kreetaan.[15]
Elafónisoksen saari muodostaa pääosan Elafónisoksen kunnasta, joka kuuluu Lakonian alueyksikköön ja Peloponnesoksen alueeseen. Kunta käsittää pääsaaren lisäksi muutamia pieniä lähisaaria.[16] Lisäksi siihen kuuluu mantereelta Poúntan kylä ja neljän neliökilometrin maa-alue.[3][17][18]
Elafónisoksen saaren pinta-ala on 18 neliökilometriä, ja korkein kohta on Várdia, 276 metriä merenpinnan yläpuolella.[18][19] Rantaviivaa on noin 25 kilometriä.[20]
Saaren pohjoiskärjessä on Elafónisos-niminen pääkylä ja satama. Kylässä oli vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 816 asukasta. Länsirannikolla on pieni, 156 asukkaan Káto Nisín kylä, ja sen edustalla pienet Panagían saaret eli Kaséla, Leptó ja Prasonísi. Muita pieniä saaria ovat Aglýftis Kasélasta etelään, Elafónisoksen lounaisrannikon edustalla, ja Pavlopétri koillisrannikon edustalla. Etelärannikolla Sarakínikonlahden rannalla on 15 asukkaan Léfkin kylä, josta kaakkoon on ensin Símoksen ranta ja sitten pienempi Frángoksenlahti. Itärannikolla on Léfkinlahti. Lisäksi saaren pohjoisosassa[21] on 37 asukkaan Kapárin kylä.[20][3]
Elafónisos ja sen pienet lähisaaret kuuluvat suojelualueeseen, johon liittyy myös alueita vastapäiseltä mantereelta, Neápolin luoteispuolelta. Suojelualue kuuluu Natura 2000 -verkostoon, ja sillä on kokoa 54,9 neliökilometriä.[22][23] Valtaosa suojelualueesta sijaitsee mantereen Maléanniemellä. Natura 2000 -alueen elinympäristöjen uhkana ovat matkailun kasvu, ylilaidunnus sekä metsästys. Alueella metsästetään esimerkiksi muuttolintuja. Myös maanviljely ja karjankasvatus vaikuttavat joillain alueilla ekosysteemeihin.[24]
Äärimmäisen uhanalaista[25] munkkihyljettä tavataan Natura 2000 -alueella, jolla Elafónisos sijaitsee.[24] Euroopan unionin alueella munkkihylje esiintyy noin sadassa paikassa.[26] Muista nisäkkäistä suojelualueella tavataan muun muassa kultasakaalia, kivinäätää ja mäyrää. Suojelualueen matelijoita ovat esimerkiksi käärmeet hietakyy, hietaboa, Natrix tessellata, Typhlops vermicularis sekä liskot Ophiomorus punctatissimus, Ablepharus kitaibelii ja Cyrtopodion kotschyi bibroni. Sammakkoeläimistä alueella tavataan euroopanlehtisammakkoa ja viherkonnaa. Natura 2000 -alue on tärkeä useille muuttolintulajeille.[24]
Kasvimaantieteellisesti saari kuuluu eteläisen Egeanmeren pohjoisosaan. Eteläisen Egeanmeren kasvimaantieteelliseen alueeseen kuuluvat muun muassa Rodos, Kárpathos, Kreeta, Kythera sekä eteläinen Peloponnesos. Saarella on muun muassa phrygana-kasvillisuutta, kuten tyräkkilaji Euphorbia dendroides. Rannikon hiekkaisilla alueilla kasvaa meriokakatajaa (Juniperus oxycedrus ssp. macrocarpa). Kannusruohojen sukuun kuuluva Linaria hellenica, pellavien sukuun kuuluva Linum phytosianum ja suopayrttien sukuun kuuluva Saponaria jagelii ovat kotoperäisiä lajeja Elafónisoksen käsittävällä suojelualueella.[24]
Saarella vallitsee välimerenilmasto, ja se muistuttaa vastapäisen mantereen ilmastoa. Elafónisoksen talvet ovat hyvin leutoja ja lämpötilat pysyttelevät +5–15 °C:en välillä. Keväällä saarella sataa vähän ja lämpötilat alkavat nousta kohti kesää, jolloin on hyvinkin kuumia päiviä. Kesällä lämpötila saattaa nousta +40 °C:en, mutta tuulet viilentävät ilmastoa. Syksyllä puolestaan tuulet puhaltavat kesää kovemmin. Lisäksi sataa jonkin verran.[27]
|
Elafónisoksen ilmastotilastoa
Lähde: Elafonisos Weather, Greece Weather Averages World Weather Online. Viitattu 26.4.2012. | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kreikkalaisen mytologian mukaan rakkauden jumalatar Afrodite erotti Elafónisoksen Kytheran saaresta suojellakseen khariitteja.[5]
Kreikkalaisen tarusankarin ja Mykenen kuninkaan Agamemnonin kerrotaan rakennuttaneen 900-luvulla eaa. temppelin sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar Athenelle. Temppeli sijaitsi luultavasti Elafónisoksen keskiosassa Víglalla. Athenen palvominen Elafónisoksella alkoi 300–500 vuotta aiemmin kuin esimerkiksi Ateenassa tai Rodoksella. Mytologiassa esiintyvän Spartan kuninkaan Menelaoksen kerrotaan puolestaan rakennuttaneen Elafónisokselle hautamonumentin Kinadis-nimiselle laivaston komentajalleen[28]. Yhdessä he ottivat osaa Troijan sotaan[28]. Haudan sijaintipaikkana on pidetty Panagían aluetta Káto Nisín kylässä.[5]
Troijan kuninkaan pojan Pariksen ja Spartan kuningattaren Helenan on kerrottu hakeneen Elafónisoksen Athenen temppelistä turvaa matkallaan Spartasta kohti Troijaa. Kreikkalainen tarusankari Odysseus kohtasi Maléanniemen luona vastustusta, kun hän oli palaamassa Troijan sodasta kotiinsa Ithakaan. Odysseus yritti tuloksetta päästä Elafónisoksen ja Kytheran väliseen salmeen, mutta hän joutui eroon laivastostaan. Tämän jälkeen Odysseus nousi maihin Elafónisoksella eli kyklooppien maalla. Paikallisen perinteen mukaan Káto Nisín kylää pidetään saarella kyklooppien maana. Elafónisoksen länsirannikon pieniä Panagían saaria kutsutaan myös nimellä Cyclopetres eli ”kyklooppien kivet”.[5]
Elafónisos oli alun perin niemimaa, joka irtosi Peloponnesoksesta vuoden 365 jaa. maanjäristyksessä. Elafónisos on asutettu ensimmäisen kerran neoliittisella kaudella 3000-vuosituhannella eaa. muun muassa Víglassa, Léfkissä ja Káto Nisíssä sekä Pavlopétrissä saaren edustalta tehtyjen arkeologisten kaivausten perusteella.[8] Toisen lähteen mukaan Elafónisos on asutettu vasta 2000- ja 1000-vuosituhansilta lähtien.[14] Suurimman osan seuraavista vuosisadoista Elafónisos oli kuitenkin asuttamaton. Niemimaan ensimmäisinä asukkaina on pidetty lelegejä. Esihistoriallisena aikana Elafónisos oli tekemisissä Kytheran, Euboian, Kreetan ja Egeanmeren saarten kanssa. Elafónisoksella vaikutti noin vuosina 1600–1100 eaa. mykeneläinen kulttuuri, jonka aikana Panagían alueelle nykyiseen Káto Nisín kylään rakennettiin mykeneläinen kaupunki. Mykeneläisiä seurasivat muun muassa doorilaiset. Antiikin aikana Elafónisoksella palvottiin kreikkalaisen mytologian olympolaisia jumalia. Erityisesti palvonnan kohteena oli villin luonnon ja metsästyksen jumalatar Artemis, jolle oli niemimaalla oma temppelikin. Antiikin aikana Elafónisoksella harjoitettiin paljon metsästystä, sillä niemimaalla oli suuri saksanhirvipopulaatio. Juuri näistä eläimistä saari on saanut ”peurojen saarta” tarkoittavan nimensä. Näistä asioista on saatu tietää 100-luvulla eläneen kreikkalaisen maantieteilijän Pausaniaan kuvauksista sekä 1400-luvun venetsialaisista kartoista.[8] Antiikin kreikkalaisen historioitsijan Thukydideen mukaan Elafónisoksella vastapäätä Kytheran saarta, mahdollisesti etelärannikon Léfkin alueella, sijaitsi ennen 500- ja 400-lukuja eaa. rakennettu Apollonin temppeli. Elafónisoksella on sijainnut myös meren jumala Poseidonin temppeli.[5]
Peloponnesolaissodan aikana 400-luvulla eaa. spartalaiset ja ateenalaiset kävivät taisteluita Elafónisoksella ja sen eteläpuolisella merialueella. Sparta oli linnoittanut kannaksen, jolla Elafónisos oli yhteydessä Peloponnesokseen.[14] Elafónisoksen ja Kytheran välisellä merialueella käytiin joko vuonna 430 tai 429 eaa. meritaistelu, jossa Ateenan joukkoja komensi sotapäällikkö Formion. Vuoden 426 eaa. meritaistelussa ateenalaiset taistelivat sotapäälliköiden Demostheneen ja Prokliksen alaisuudessa. Vuoden 425 eaa. meritaistelussa Ateenan 40 aluksen laivasto oli Demostheneen komennossa. Ateena päätti kostaa spartalaisten hyökkäyksen Attikaan hyökkäämällä huhtikuussa 413 eaa. Demostheneen ja Harikleen alaisuudessa 25 000 miehen ja 95 kolmisoudun vahvuudella Elafónisokselle. Tuohon aikaan Elafónisoksen asutus oli pääasiassa keskittynyt kapealle kannakselle, josta historioitsija Thukydides käyttää nimitystä ”kannaskylä”. Ateenalaiset tyhjensivät osan asutetusta alueesta ja linnoittivat sen tukikohdakseen. Nykyisin linnoituksen muurit ovat merenpohjassa. Elafónisos mainitaan antiikin kreikkalaisen kirjailijan Aristofaneen vuonna 406 eaa. ilmestyneessä komediassa Sammakot.[5]
Rooman valtakunta miehitti niemimaan vuonna 146 eaa. Elafónisos liittyi vuonna 22 eaa. perustettuun vapaiden lakonialaisten liittoon (kreik. Κοινό των Ελευθερολακώνων). Vuosisadan vaihteessa elänyt antiikin kreikkalainen maantieteilijä Strabon kävi Elafónisoksella, ja hänen kirjoituksiensa mukaan niemimaalla oli tuolloin satama. Strabon käytti ensimmäisenä Elafónisoksen niemimaasta nimeä Ónou Gnáthos (kreik. Όνου Γνάθος). Maantieteilijä Klaudios Ptolemaios käytti Elafónisoksesta nimitystä Ónou gnáthos acra.[5]
Suuren maanjäristyksen seurauksena vuonna 365 osia Elafónisoksesta vajosi mereen, sen maayhteys Peloponnesokseen katosi ja siitä tuli saari. Saaresta tuli osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa, kun Rooman valtakunta jaettiin itä- ja länsiosaan vuonna 395. Elafónisokselle rakennettiin 500- ja 600-luvuilla linnoitus valvomaan lännen ja idän välistä merireittiä. Linnoitus mainitaan eräässä arabialaisessa käsikirjoituksessa nimellä Ashab al Baqar eli ”peurojen saari”. Saraseenit saapuivat saarelle 800-luvun puolivälissä vallattuaan ensin Kreetan. Saraseenit tappoivat saaren väestön ja tuhosivat linnoituksen. Näin Elafónisos autioitui sadoiksi vuosiksi ja etelärannikon Sarakínikonlahdesta tuli saraseenien ”tukikohta” yli sadan vuoden ajaksi.[5][20]
Neljännen ristiretken (1201–1204) päätteeksi Venetsian tasavalta liitti Elafónisoksen lähialueineen valtakuntaansa. Venetsia antoi saaren Marco Venierin perheen hallittavaksi vuonna 1207, ja Elafónisos, Kythera sekä Länsi-Kreeta olivat perheen hallussa useiden vuosien ajan.[5][29] Suuri osa saaresta päätyi Léon Kasimátiksen alaisuuteen vuonna 1316 ja vuonna 1364 saari päätyi jälleen venetsialaisvallan alle. Takaisin Venierin perheelle Elafónisos tuli vuonna 1385, ja jälleen 1500-luvun alussa Venetsian tasavalta otti saaren hallintaansa.[5]
Merirosvot käyttivät saarta tukikohtanaan 1500- ja 1600-luvuilla, sillä tuohonkin aikaan alukset käyttivät Elafónisoksen ja Kytheran saaren välistä salmea matkallaan itäiselle Välimerelle.[8] Sarakínikonlahdella ja saaren eteläpuolisella merialueella käytiin 7.–10. elokuuta 1572 meritaistelu, jossa ottivat yhteen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Kaarle V:n pojan Espanjan prinssin Juhana Itävaltalaisen komentamat venetsialaisjoukot sekä algerialaisen, osmanien amiraaliksi ylentämän, merirosvon Ulutzalin osmanijoukot. Taistelu päättyi siihen, kun Juhana Itävaltalaisen joukot ajoivat osmanit Mánin niemimaalle. Karlowitzin rauhassa vuonna 1699 osmanien valtakunta tunnusti Venetsian oikeudet Elafónisokseen, mutta vuonna 1715 osmanit miehittivät saaren. Toinen Venetsian ja osmanien välinen meritaistelu Elafónisoksen edustalla käytiin vuonna 1717, kun venetsialaisamiraali Pizanis lähti hyökkäämään 33 aluksen laivastolla osmanien laivaston kimppuun, joka oli ankkuroituneena Sarakínikonlahdella. Laivastot kohtasivat Elafónisoksen länsirannikon edustan pienten Panagían saarten tuntumassa, jossa alkoi kahdeksan tuntia kestänyt ja venetsialaisten voittoon päättynyt taistelu.[5] Seuraava meritaistelu venetsialaisten ja osmanien välillä saaren edustalla käytiin 20.–22. heinäkuuta 1718, kun Markantónis Diedoksen johtama 26 aluksesta muodostunut laivasto otti yhteen Souleiman Kotzan johtaman 36 aluksen osmanilaivaston kanssa. Tämäkin taistelu päättyi Venetsian voittoon.[30][5]
Kreikkalainen amiraali Lámpros Katsónis pelastautui aluksineen Elafónisokselle vuonna 1790 jouduttuaan osmanien ja algerialaisten alusten häiritsemäksi Ándroksella. Napoleon I lakkautti Venetsian tasavallan vuonna 1797 ja Campo Formion rauhassa Elafónisos päätyi Ranskan vallan alle. Elafónisoksesta tuli osa Napoleonin perustamaa Egean prefektuuria, johon kuuluivat myös Zákynthos, Kythera ja Antikythera. Sittemmin Elafónisos päätyi osaksi vuonna 1800 perustettua Seitsemän saaren tasavaltaa (kreik. Επτάνησος Πολιτεία, Eptánisos Politeía, ital. Repubblica Settinsulare), joka oli puoli-itsenäinen Venäjän ja osmanien valtakunnan alaisuudessa. Heinäkuussa 1807 solmitussa Venäjän ja Ranskan välisessä Tilsitin sopimuksessa Elafónisos palautui takaisin Ranskan alaisuuteen. Jo vuonna 1809 saari joutui Britannian hallintaan. Elafónisos päätyi osaksi toisessa Pariisin rauhassa marraskuussa 1815 muodostettua Jooniansaarten yhdysvallat -nimistä (kreik. Ηνωμένον Κράτος των Ιονίων Νήσων, Inoménon Krátos ton Ioníon Níson) valtiota, joka oli Britannian protektoraatti.[5]
Kreikan vapaussodan aikana syksyllä 1821 Kytheran saarella sijaitsevan Karaváksen kylän asukkaat surmasivat 50 osmania, jonka jälkeen he lähtivät turvaan Elafónisokselle ja asettuivat sinne myös asumaan. Andréas Vókos Miaoúlis vastaanotti Kreikan merivoimien komentajuuden 11. helmikuuta 1822 Elafónisoksella. Saaresta tuli merivoimien tukikohta vapaussodan aikana, ja merivoimien laivasto vieraili saarella usein. Hydran saarelta lähtenyt merivoimien alus Nireus räjähti 12. kesäkuuta 1825 saaren edustalla ja surmasi 50 henkilöä laivalla. Britannian laivaston amiraali Edward Codrington, Venäjän keisarikunnan laivaston kontra-amiraali Lodewijk van Heiden ja Ranskan laivaston kontra-amiraali Henri de Rigny kokoontuivat Elafónisoksen Sarakínikonlahdella Asia-nimisen laivan kannella varhain aamulla 8. lokakuuta 1827 päättämään, että Egyptin kuninkaan pojan Ibrahim paššan tuli lopettaa kaikki sotilaalliset toimet Kreikassa tai muuten liittoutuneet eli edellä mainitut laivastot hyökkäisivät hänen joukkojensa kimppuun, kuten tapahtuikin myöhemmin Navarinon taistelussa.[5]
Ioannis Kapodistrias julisti vuonna 1828 Elafónisoksen kuuluvan Kreikkaan de facto, mutta silti se virallisesti kuului vielä Jooniansaarten yhdysvaltoihin. Brittiläinen komissaari (engl. High Commissioner) vieraili vuonna 1839 saarella ja vaikuttui Elafónisoksen satamasta ja strategisesta sijainnista, joten Britannia alkoi vaatia saarta hallintaansa. Britit myös vaativat, että saaren asukkaiden tulisi poistua saarelta.[5] Saarta alettiin kuitenkin asuttaa enenevissä määrin 1830-luvun jälkeen, kun Mánin niemimaalta ja vastapäätä saarta sijaitsevalta alueelta alkoi muuttaa ihmisiä saarelle Kreikan hallituksen luvalla.[8][14] Britannia luopui vaatimuksistaan, ja saari liitettiin 6. heinäkuuta 1850 yhdessä lännempänä sijaitsevan Sapiéntzan kanssa virallisesti Kreikkaa.,[20] Tämän jälkeen saarelle saapui lisää asukkaita mantereelta. Samana vuonna Kreikan merivoimat sai nujerrettua Elafónisosta vaivanneen merirosvouksen. Uudet asukkaat elättivät itsensä kalastuksella ja maata viljelemällä. Vielä nykyisinkin saarella on yksi Kreikan suurimmista kalastuslaivastoista. Toisen maailmansodan aikana vuonna 1940 Saksa miehitti saaren. Sodan aikana saarella oli useita tähystyspaikkoja, jotka tunnettiin nimellä vígla (kreik. βίγλα). Näistä tarkkailtiin saarta lähestyviä aluksia, jotta asukkaita osattaisiin varoittaa. Esimerkiksi Elafónisoksen korkeimmalta kohdalta, Várdialta, paikallisväestö tähysti ilmahyökkäysten ja Saksan pikaveneiden varalta. Saksalla oli läheisessä Gýtheiossa laivastotukikohta. Sodan aikana saaren asukkaita piilotteli luoteisosan Maroudín alueen luolissa. Elafónisoksen talous kääntyi laskuun 1950- ja 1960-luvuilla ja monet asukkaat päätyivät muuttamaan joko pääkaupunkiin Ateenaan tai ulkomaille.[8][5] Kallikrates-suunnitelman mukaan vuoden 2011 alusta lukien Elafónisoksen itsenäinen kyläkunta (kreik. κοινότητα, koinótita) muutettiin kunnaksi (kreik. δήμος, dímos) ja saaresta tuli Lakonian prefektuurin sijasta osa Lakonian alueyksikköä.[16]
Elafónisoksen asukkaat saavat elantonsa muun muassa kalastuksesta, ja väestöstä 60 prosenttia on kalastajia[6]. Saarella onkin yksi Kreikan suurimmista kalastuslaivastoista, ja saaren asukkaat tunnetaan puisten laivojen rakennustaidostaan. Saaren alukset, jotka enimmäkseen ovat puisia trechantíri-tyyppisiä (kreik. τρεχαντήρι), soveltuvat rannikkoalueilla tapahtuvaan kalastukseen. Saarelaiset kalastavat Peloponnesoksen etelärannikolla sekä Kytheran ja Antikytheran vesillä.[5] Kesäaikaan saarella vierailee ja majoittuu runsaasti matkailijoita.[7] Saaren matkailukausi alkaa toukokuussa ja päättyy syyskuussa, ja eniten matkailijoita vierailee heinä–elokuussa.[6]
Elafónisokselta kulkee lauttoja Peloponnesoksen Poúntaan, Neápoliin ja Gýtheioon[14][31] sekä Kytheran saarelle. Lisäksi saari kuuluu linjaan, johon kuuluvat Elafónisoksen lisäksi Ateenan kupeessa sijaitseva Pireus, eteläinen Peloponnesos, Kythera sekä Kreetan Kíssamos. Linjalla liikennöi joko lautta tai kantosiipialus. Matka-aika Poúntasta Elafónisokselle on kuusi minuuttia ja Neápolista puolestaan puoli tuntia.[20] Lautta Poúntasta saarelle kulkee seitsemänä päivänä viikossa myös talvisin. Suurimman osan vuodesta lautta aloittaa liikennöinnin varhain aamulla, ja se päättyy melko myöhään.[32] Saaren tiestö on kapeaa ja osin päällystämätöntä. Elafónisoksella liikutaan autolla, moottoripyörällä tai jalan. Linja-autoliikennettä saarella ei ole.[33]
Saaren nykyisen väestön juuret ovat enimmäkseen vastapäisellä mantereella, Mánin niemimaalla ja Kytheran saarella.[5] Elafónisoksen saaren väkiluku oli vuoden 2011 väestönlaskennassa 1 024.[4] Vuoden 2001 väestönlaskennassa saarella oli 732 asukasta.[34] Vuoden 1991 väestönlaskennassa saaren väkiluku oli 725.[35] Talviaikaan saaren väkiluku putoaa noin 400–450 asukkaaseen, mutta asukkaat palaavat kesäksi saarelle. Kesäaikaan saarella vierailee noin 5 000 ihmistä päivittäin.[13]
Elafónisoksessa toimii esikoulu (kreik. νηπιαγωγείο), kunnallinen peruskoulu[36] (kreik. δημοτικό σχολείο) sekä lukio (kreik. γυμνάσιο), joiden kaikkien toiminnasta vastaa yhdeksän jäsentä käsittävä koululautakunta (kreik. Σχολική Επιτροπή). Koululautakunta huolehtii myös esimerkiksi koulurakennusten ylläpidosta.[37]
Elafónisoksessa toimii maalaisklinikka. Lähin terveyskeskus sijaitsee mantereen Neápolissa ja lähimmät sairaalat Spártissa ja Monemvasian kunnan Moláoissa.[38] Saarella on myös apteekki.[39]
Elafónisoksen nähtävyyksiä ovat esimerkiksi saaren pohjoiskärjessä[21] Kefalóskalon rannan pohjoispäässä sijaitseva vuosina 1852–1856 rakennettu ja vuonna 1862 kunnostettu Pyhän Spyridonin (Ágios Spyrídon) kirkko. Kirkon vieressä on miltei romahtaneita tuulimyllyjä. Länsirannikon Káto Nisín kylässä on Panagían kirkko,[21] joka sijaitsee paikalla, jossa on alun perin sijainnut Bysantin valtakaudella rakennettu kirkko. Panagían kirkko on kunnostettu vuonna 1928. Kirkosta 200 metriä länteen sijaitsee pienen mykeneläisen Panagían kaupungin hautausmaan jäänteet. Káto Nisístä on löydetty myös varhaiskristillisen hautausmaan jäänteitä. Kylässä sijaitsee[40] mánilaista alkuperää olleiden Dimítrios ja Michaíl Meláksen vuonna 1863 rakentama linna, ja se edustaa saaren asuttamista mánilaisilla. Linna on kunnostettu vuonna 1993, ja avoinna yleisölle.[5]
Elafónisoksen saaren koillisrannikon edustalla sijaitsee pieni Pavlopétrin saari, jonka koillispuolella on mereen uponnut kalkoliittisen ja pronssikauden[41] Pavlopétrin kaupunki. Kaikkiaan Pavlopétrin arkeologisella kohteella on kokoa kolme hehtaaria[42]. Kaupungissa on esimerkiksi ollut teitä, temppeli sekä palatsi, jossa on neljä huonetta.[5] Kaupunki mahdollisesti tuhoutui Santorínin tulivuoren purkauksen seurauksena noin vuonna 1500 eaa.[43][5] Toinen mahdollinen ajankohta on vuoden 1000 eaa. tienoilla, jolloin kaupunki saattoi jäädä veden alle esimerkiksi maanjäristyksen seurauksena.[42] Pavlopétrin saarella sen sijaan on säilynyt Rooman valtakunnan ja Bysantin aikaisia muurien jäänteitä.[5]
Saaren arkkitehtuuri on uudenaikaista, sillä saari asutettiin uudelleen 1800-luvulla. Saaren vanhat rakennukset on rakennettu kivestä, ja niissä on holvikaaren muotoiset oviaukot. Parvekkeiden kaiteet on tehty raudasta. Elafónisoksen uudempien rakennusten katot ovat kaltevia ja päällystetty tiilillä. Rakennusten ovet on valmistettu puusta ja ikkunanreunat maalattu kirkkain värein. Useissa rakennuksissa on puinen parveke, jolta on näkymä joko laiturille tai kadulle.[44]
Saarelle tyypillisiä ovat kalaruoat, kuten kalakeitto sekä grillattu mustekala, sillä enemmistö elafónisoslaisista saa elantonsa kalastuksesta. Perinteisiä ruokalajeja ovat myös hummerispagetti, saitia eli riisiä tomaatin, mintun ja sipulin kanssa[45] sekä paistetut piirakat, joissa on täytteenä mausteita ja juustoa.[46] Saarella on kahviloita ja ravintoloita, kuten esimerkiksi ouzeríoita eli niissä tarjoillaan perinteistä ouzo-nimistä alkoholijuomaa sekä meze-alkuruokalajitelmia. Elafónisoksen yöelämä on hiljaista, ja saarella on vain muutamia baareja.[47]
Elafónisoksen suojeluspyhimys on Pyhä Spyridon, jota juhlitaan 12. joulukuuta. Panagíaa eli Neitseen Marian kuolonuneen nukkumista juhlitaan 15. elokuuta. Elokuun lopussa saarella vietetään kymmenen päivän ajan ”kalastajafestivaalia”[12], sillä enemmistö saarelaisista saa elantonsa kalastuksesta.[48] Saaren Kreikkaan liittämistä juhlitaan 6.–9. kesäkuuta.[12]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
