Venetsian tasavalta

Venetsian tasavalta (venetsiaksi Serenìsima Repùblica Vèneta, ital. Serenissima Repubblica di Venezia) oli vuosien 697–1797 välillä Adrianmeren pohjukassa sijainnut kauppatasavalta. Nimessä oleva serenissima-sana tarkoittaa ”mitä seesteisin”, joka oli kunnianimi, jota aluksi käytettiin vain maan johtajasta eli dogesta.^[1]

Venetsian tasavalta Serenìsima Repùblica Vèneta (venetsiaksi) Serenissima Repubblica di Venezia (italiaksi)
697–1797
lippu vaakuna
Venetsian tasavallan alueet 1400-luvulla tummansinisellä, väliaikaiset Venetsian tasavallan alueet vaaleansinisellä.
Valtiomuoto	tasavalta
Doge	Ensimmäinen: Paolo Lucio Anafesto (697–717) Viimeinen: Ludovico Manin (1789–1797)
Pääkaupunki	Venetsia
Uskonnot	roomalaiskatolisuus
Kielet	venetsia, latina, italia
Valuutta	dukaatti, liira
Tunnuslause	Pax tibi Marce, evangelista meus
Edeltäjä	Bysantin valtakunta
Seuraajat	Cisalppinen tasavalta Ranskan ensimmäinen tasavalta
Infobox OK

Kaupunkivaltion synty

Venetsian kaupunki syntyi kansainvaellusten aikaan, kun joukko veneettejä pakeni goottien tieltä mantereelta laguunin saarille. Tarinan mukaan kaupunki perustettiin 25. maaliskuuta 421 klo 12, joskaan tästä ei ole mitään todisteita. Jo vuonna 523 goottikuningas Teoderik Suuri pyysi venetsialaisia veneitä viinin ja öljyn kuljettamiseen. Kaupungin merimahti alkoi kasvaa. Kaupunkivaltion perustamisvuotena pidetään vuotta 697 tai muuta 600-luvun loppuvuosista, koska ensimmäinen doge valittiin tehtävään vuonna 697.^[2] Keskiajalla Venetsia oli Välimeren alueen tärkeimpiä kauppapaikkoja ja mahtava merivaltio. Sen alueisiin kuuluivat Veneton maakunta, Istrian niemimaa sekä nykyisin Kroatiaan kuuluva Dalmatian rannikkoalue, mutta ajoittain sillä oli alueita kauempanakin. Muun muassa Kreeta oli vuosisatojen ajan Venetsian alaisuudessa.^[3]

Doge ja aatelisto

Venetsian valtionpäämiestä kutsuttiin dogeksi, kuten myöhemmin myös toisessa suuressa tasavallassa Genovassa. Sana juontuu latinan termistä dux eli herttua. Venetsian doge toimi valtionjohtajana jo 600-luvun lopussa.^[2] Doge valittiin vaaleilla elinikäiseksi johtajaksi. Vuonna 1143 doge tuli päätöksissään riippuvaiseksi kymmenmiehisen suuren neuvoston mielipiteestä.^[4] Tämä synnytti laajaa korruptiota, kun päätöksiä ostettiin neuvostolta.^[3]

Venetsiassa oli suuret erot varakkaiden ja köyhien välillä. Aatelissuvut olivat kuitenkin niin tasavahvoja, ettei mikään niistä kohonnut johtoasemaan. Aateliset liittoutuivat usein sekä dogea että alempia luokkia vastaan, jotka taas toimivat yhteistuumin vastavoimana. Dogea valittaessa aatelissuvut vuorottelivat, jottei virka muuttuisi perinnölliseksi. Suuren neuvoston perustaminen oli ylimmän säädyn voitto, joka teki tasavallasta 1300-luvulta alkaen aatelistasavallan. Se kuitenkin huolehti kansalaisten asioista hyvin, joten alemmatkin säädyt olivat melko tyytyväisiä. Hallintokoneisto kasvoi, ja valtio alkoi olla 1300-luvun alusta alkaen ulkomaankaupan osapuoli, kun se otti monopolin maustekaupassa ja rahoitti kaleeriliikennettä Flanderiin.^[5]

Merenkulkua ja käsityötaitoa

Venetsian vaikeat maantieteelliset olot vaativat sen asukkailta yhteistoimintaa. Yhteisesti oli huolehdittava siltojen ja kanaalien kaivamisesta sekä elintarvikehuollosta. Yhteinen puolustus perustui asevelvollisuuteen. Viholliselle laguuni ja sen puolustus oli ylivoimainen vastus. Asukkaat myös tunsivat suurta yhteenkuuluvuutta, joka ei ollut tavallista keskiajan sääty-yhteiskunnissa.^[5]

Venetsian merimahdin perusta oli 1100-luvulla valmistunut Arsenalen telakka. Seuraavina vuosisatoina sitä laajennettiin, ja siitä tuli maailman suurin telakka. Työntekijöitä oli 16 000. Kaleerien rakentaminen rationalisoitiin niin pitkälle, että laivoja pystyttiin sarjatuotantona valmistamaan jopa yksi laiva per päivä. Kaleereita käytettiin sekä sota-aluksina että kauppalaivoina.^[6]

Keskiajalla Venetsian vauraus perustui ennen kaikkea kaupankäyntiin itämaiden, erityisesti Egyptin kanssa. Venetsian kaleerit olivat tavallinen näky Välimerellä. Muun muassa lähes kaikki Eurooppaan tuotu pippuri kulki Venetsian kautta. Venetsia kuljetti suuren osan silkkitietä tulleesta tavarasta Länsi-Eurooppaan. Lopulta se kuitenkin menetti suurelta osaltaan merkityksensä kaukokaupan keskuksena, kun Vasco da Gama vuonna 1498 löysi meritien Intiaan. Sen jälkeen Venetsian menestys pohjautui ennen kaikkea taidokkaaseen käsityöhön; lähisaarten Muranon lasi ja Buranon pitsi olivat haluttua kauppatavaraa.^[3]

1500-luvun uusi menestystuote oli peili. Muranon peilit olivat laadultaan ylivoimaisia vanhanaikaisiin kuperiin tai koveriin kuvastimiin verrattuna, sillä vanhat olivat himmeitä ja vääristivät kuvaa. Venetsiassa opittiin valmistamaan suoria peilejä uudentyyppisestä lasista, jota kutsuttiin cristalloksi. Se oli kirkasta lasia, josta voitiin tehdä erittäin ohut peili. Sen tausta päällystettiin tina- ja elohopeakerroksella. Valmistustapa pidettiin salaisuutena, jotta Venetsialla säilyisi monopoli tuotteen valmistukseen. Se säilyikin sadan vuoden ajan, kunnes Firenze sai houkutelluksi peiliammattilaisia karkaamaan sinne.^[7]

Traditiot

Merenvihkimisseremonia

Vuoden 1000 paikkeilla doge Pietro II Orseolo aloitti merenvihkimisseremonian perinteen (Sposalizio del Mare) juhlistaakseen Dalmatian valloitusta. Joka vuosi helatorstaina doge purjehti merelle mahtavalla kaleerillaan, 1300-luvulta alkaen Bucintorolla. Venetsian arkkipiispan johtaman seremonian päätteeksi doge heitti mereen sormuksen lausuen: Desponsamus te, mare. In signum veri perpetuique dominii (Me otamme sinut puolisoksemme, Meri. Ikuisen valtamme symboliksi.) Perinne loppui Napoleon I:n valloitettua Venetsian 1797, jolloin ranskalaiset vangitsivat viimeisen dogen. Viimeinen Bucintoro-kaleeri tuhottiin Napoleonin käskystä tammikuussa 1798. Laiva paloi kolmen päivän ajan, jonka jälkeen ranskalaiset sotilaat ryöstivät sitä koristaneen kullan.^[3][8]

Karnevaalit

Ensimmäiset tunnetut maininnat Venetsian karnevaaleista ovat vuodelta 1094. Naamioituminen yleistyi vasta myöhemmin, mutta se mainitaan jo vuodelta 1268 peräisin olevasta kirjoituksessa. Kimmoke kasvojen peittämiseen tuli ehkä idästä, jossa venetsialaiset kävivät kauppaa keskiajalla. Karnevaaleja edeltävinä kuukausina venetsialaiset yhteiskuntaluokasta riippumatta pukeutuivat samankaltaisiin naamiaisasuihin. Yleisin vaatetus oli valkoinen naamio, musta viitta ja kolmikulmainen hattu, joihin myös kerjäläiset pukeutuivat.^[9] Karnevaalien aika päättyi vuonna 1797. Karnevaaliperinne elvytettiin uudelleen vasta 1970-luvulla.^[10]

Keskiajan lopulta Napoleonin kaudelle

Ristiretkiaika Venetsiassa

Pääartikkeli: Neljäs ristiretki

Länsivallat halusivat vuodesta 1095 alkaen varustaa sotaisia ristiretkiä Palestiinan turkkilaisia vastaan. Venetsia oli haluton osallistumaan niihin, koska ne haittaisivat kauppaa. Lopulta Venetsia hyötyi ristiretkistä, koska se myi tavaraa molemmille osapuolille. Venetsialaiset harhauttivat vuonna 1202 Venetsiaan kokoontuneen ristiretkijoukon Konstantinopoliin, joka joutui vuosiksi 1203–1204 lännen kirkon valtaan ja se ryöstettiin pahasti.^[3]

Kilpailu Genovan tasavallan kanssa

Vuosisatojen ajan Venetsia kilpaili niemimaan toisella puolella sijaitsevan Genovan kanssa, ja niillä oli myös sotaisia yhteenottoja vuodesta 1261. Niiden kauppa-alue erosi jonkin verran kaupunkien sijainninkin takia. Vuonna 1381 käyty neljäs sota päättyi Venetsian voittoon, ja se sai kauppaherruuden koko Välimerellä. Kauppaherruus oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä 1400-luvulla Portugali löysi meritien Intiaan ja turkkilaiset valloittivat Bysantin, jolloin Välimeren merkitys alkoi vähetä.^[2]

Venetsian tasavallan tuho

Venetsian tasavalta menetti itsenäisyytensä 12. toukokuuta 1797, kun Napoleon I jakoi sen alueet Campo Formion rauhansopimuksessa Itävallan ja Ranskan kesken.^[4] Napoleonin häviön jälkeen alue liitettiin Itävaltaan. Vuonna 1848 tasavalta palautui vähäksi aikaa, mutta pian se liitettiin jälleen Itävaltaan, kunnes se vuonna 1866 liitettiin Italiaan (Dalmatian rannikkoalueita lukuun ottamatta).

Lähteet

1. Miksi San Marinon valtion nimestä löytyy seesteistä tarkoittava sana... kysy.fi. Kysy.fi. Arkistoitu 5.3.2016.
2. Røhr, Anders: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 276. Suomentanut Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X
3. Thon, Jan Ingar: Venetsia oli maailman napa. Tieteen Kuvalehti Historia, 2008, nro 18, s. 28–35. Bonnier. ISSN 0806-5209
4. Nenonen, Kaisu-Maija - Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 740–741. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
5. Bagge, Sverre: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 8, s. 197–203. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07825-9
6. Matka 14.-20.5.2010 ePaper. Arkistoitu 24.9.2015.
7. Mac Manus, Sean: Venetsian suuri salaisuus. Tieteen Kuvalehti Historia, 2010, nro 16, s. 22–25. Bonnier. ISSN 0806-5209
8. Venetsia, matkaopas, toim. Editions Berlitz ; asiatiedot: Don Larrimore ; käännös: Kaarina Turtia ; kuvat: Daniel Vittet; Lausanne / Hki : Editions Berlitz, Tammi 1977
9. Tieteen Kuvalehti Historia 8/2012, s. 60.
10. Tieteen Kuvalehti Historia 8/2012, s. 63.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venetsian tasavalta Wikimedia Commonsissa