suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kirjailija From Wikipedia, the free encyclopedia
Toivo Veikko Lavi (23. huhtikuuta 1912 Kotka – 22. toukokuuta 1996 Hamina) oli suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kirjailija.[1] Lavi teki ensimmäiset levynsä 1950-luvun alussa ja nousi uudelleen suosioon 1960-luvun lopulla. Hänen laulunsa olivat useimmiten kansanlaulupoljentoisia kupletteja. Sanoituksissaan hän kuvasi usein yhteiskunnan vähäosaisimpia, mutta hänet tunnettiin myös humorististen tekstien taitavana nikkarina. Lavin tunnetuimmaksi lauluksi mainitaan usein vuonna 1976 levytetty ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Lavi oli tuottelias lauluntekijä, tunnettu esiintyjä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen kuolemaansa asti.
| Veikko Lavi | |
|---|---|
 Veikko Lavi vuonna 1952 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Toivo Veikko Lavi |
| Syntynyt | 23. huhtikuuta 1912 Kotka |
| Kuollut | 22. toukokuuta 1996 (84 vuotta) Hamina |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi |
Olavi Valo Kai Won Ämber Kai Von Ämberg |
| Laulukielet | suomi |
| Aktiivisena | 1951–1956, 1968–1996 |
| Tyylilajit | iskelmä, kupletti |
| Levy-yhtiöt | Westerlund, Levytukku, Finnlevy, Discophon, Audiovox Records |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Veikko Lavin vanhemmat olivat Wilhelm (Ville) Lavi ja Ida Maria Seppä. Veikko oli perheen kahdeksasta lapsesta toiseksi nuorin. Ville Lavin isä Matti Lavi (ent. Ståhlberg) oli ollut Kotkan seudulla tunnettu keksijä ja arkkiveisujen sepittäjä. Ville Lavi työskenteli muun muassa poliisikonstaapelina ja taaplarina Hallan sahalla Kotkassa. Hän toimi viimeiset vuotensa kansakoulun vahtimestarina.[2] Lavit olivat vahvasti uskonnollisia ja isänmaallisia, ja pojat olivat mukana suojeluskuntien toiminnassa. Veikko Lavin lapsuuden aikaisiin ystäviin kuuluivat näyttelijä Kullervo Kalske sekä Harmony Sisters -trion muodostaneet Maire, Raija ja Vera Valtonen.[3]
Veikko Lavi asui lapsuutensa ja nuoruutensa Kotkan Hovinsaarella Nilssonin talossa. Monet hänen lauluistaan ja kirjoistaan kuvaavat satamakaupungin ihmisten elämää, ja suuri osa laulujen tarinoista pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa. Kouluvuosina hän oli toisaalta pelle, toisaalta herkkä runojen kirjoittaja. Lavin harrastuksiinsa kuuluivat kuorolaulu, teatteri ja lehtikirjoittelu. Hän ei ollut kiinnostunut koulunkäynnistä, ja hän sai kuusivuotisesta kansakoulusta heikon päästötodistuksen. Hän keskeytti ammattikoulun puuseppälinjan ja vietti Kotkassa levotonta elämää. Lavi kunnostautui kuitenkin urheilussa, erityisesti kuulantyönnössä, mutta vammat katkaisivat uran. Hänen ennätyksensä kuulantyönnässä oli 1930-luvun alussa työnnetty 14,87 metriä, joka oli viidenneksi paras tulos koko Suomessa.[4] Avioliitto Sylvi Hakulin kanssa 1939 toi vakautta elämään. Perheen ainoa lapsi, tytär Maija syntyi Sylvi Lavin ollessa evakkomatkalla Lapualla joulukuussa 1939.[5]
Lavi työskenteli jonkin aikaa puutavara-alalla. Hän aloitti vuonna 1938 Suomen Sahateollisuuskoulussa. Ikäistensä nuorten miesten tavoin hän joutui talvisotaan, jossa haavoittui käteen. Myöhemmin hän jatkoi kesken jääneitä opintojaan ja valmistui sahateknikoksi 1943. Jatkosodan aikana hän oli välillä töissä sahalla ja vakuutustenmyyjänä, välillä armeijassa. Sodan loppupuolella Lavi joutui vankilaan tapeltuaan junassa sotilaspoliisin kanssa. Hänen osittain omaelämäkerrallinen sotamuistelunsa on romaani Sankaripinnari.[6]
Sodan jälkeen Lavi sai sahateknikon koulutuksesta täyden hyödyn, kun ala pyöri suurella teholla. Hän työskenteli esimerkiksi Lapissa ja esiintyi työnsä ohella kuplettilaulajana. Muutaman vuoden päästä Lavit palasivat Kotkaan, ja Sylvi elätti perhettä ompelutyöllä.[6] Lavi halusi myös jatkaa urheilu-uraansa, mutta se katkesi lopullisesti hänen katkaistuaan vuonna 1949 jalkansa jalkapallo-ottelussa Lahdessa.[7]
Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa Lavi pyrki kansanedustajaksi Radikaalisen Kansanpuolueen listoilta Kymen vaalipiirissä. Hän edusti radikaalien puheenjohtajaa Ernesti Hentusta vastustanutta suuntausta. Menestys jäi vaatimattomaksi.[8] Lavi itse muisteli saaneensa hieman yli 200 ääntä[9]; todellisuudessa Radikaalisen Kansanpuolueen kaksi ehdokasta – Lavin ohella Ernesti Hentusen sihteerin äiti, sairaanhoitaja Toini Rihlas – saivat Kymen vaalipiirissä yhteensä vain 28 ääntä.[10] Lavi ei ottanut ehdokkuuttaan alun perinkään kovin vakavasti. Hentuseen ja Radikaaliseen Kansanpuolueeseen suhtauduttiin yleisesti vähätellen. Lavi liittyi puolueeseen erään Helsingin rautatieasemalla tapaamansa Hentusen agentin houkuttelemana; Hentusen itsensä Lavi tapasi vain kerran tämän pyytäessä häneltä runoja julkaisemaansa Totuuden Torvi -lehteen.[9]
Vuonna 1948 Lavi huomasi lehdestä sosialidemokraattisen Työväen Ohjelmapalvelun[11] ilmoituksen, jossa tarjottiin työtä mieluiten omaa ohjelmistoa esittävälle kuplettilaulajalle. Ilmoituksen perusteella hän osallistui koelaulutilaisuuteen, jossa laulajia oli kuuntelemassa ja arvioimassa Reino Helismaa.[12] Asia ei johtanut tulokseen eikä hän päässyt yrityksistään huolimatta levyttämään Fazerille.[13]
Lavi solmi vuonna 1949 levytyssopimuksen Westerlundin kanssa ja tämän lopetettua levytuotantonsa hän siirtyi Levytukulle.[13] Näin Lavista tuli levylaulaja ja esiintyvä taiteilija, ja hän saavutti suuren suosion erityisesti lauluillaan ”Tavallinen rellu”, ”Kotkan Kerttu” ja ”Gabriel”. ”Kotkan Kerttu” oli loppuvuodesta 1951 kesään 1952 saakka eniten Lauantain toivotut levyt -konserteissa soineita kappaleita,[14] ja se nousi alkuvuoden 1952 levymyyntitilaston toiselle sijalle. [15] ”Tavallinen rellu” taas soi samaan aikaan monet kerrat etenkin Metsäradiossa.[16] Laulu ”Mies Mekkonen” oli parodia ristiriitaisia tunteita herättäneestä silloisesta pääministeristä Urho Kekkosesta ja ”Gabriel” tunnetusta huijarirakastajasta Ruben Oskar Auervaarasta. Näiltä vuosilta on peräisin myös ”Laulajan testamentti”. Lavi itse sävelsi näihin aikoihin vain vähän; hänen teksteihinsä tekivät sävellyksiä muun muassa Viljo Ylönen, Pentti Viherluoto ja Veikko Ahvenainen.[17] Kuplettitekstien tekijöistä Lavin esikuvia olivat erityisesti J. Alfred Tanner, Rafael Ramstedt ja Tatu Pekkarinen, joista hän ehti tavata henkilökohtaisesti Ramstedtin ja Pekkarisen.[18] Lavi tapasi myös ”Lännen lokari” -rallilla tunnetuksi tulleen Hiski Salomaan eräällä junamatkalla tämän ollessa käymässä synnyinmaassaan 1950-luvun alussa. Salomaa kertoi Laville kuulleensa ”Tavallisen rellun” ja pitäneensä siitä.[19]
Vuosina 1951–1956 Lavi levytti yhteensä viitisenkymmentä laulua, joista muutama oli kokonaan muiden tekemiä (esimerkiksi Usko Kempin ”Palokunnan iltamissa” ja Lauri Jauhiaisen ”Lumikki ja jätkät”). Jo 1920-luvun lopulla kirjoittamansa ”Tavallinen rellu” -laulun vuoksi Lavi joutui liitetyksi 1950-luvun rillumareihuumoriin, johon hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut koskaan erityisemmin ihastunut. Useimmat hänen levynsä joutuivat siksi Yleisradion silloisessa luokittelussa C-luokkaan eli käytännössä esityskieltoon.[20] Humorististen rallien lisäksi Lavin ensimmäisten levytysten joukkoon mahtui muunkinlaisia kappaleita, kuten tunteikas ”Kotisaareni”, duurisävellajistaan huolimatta surulliset ”Lauantai-ilta kannella” ja ”Meripoika ja merenneito”, rellun elämän synkkiä puolia kuvaileva ”Tumma poika” sekä hulttiopojan katumuksesta ja itseruoskinnasta kertova ”Äidin laulu”.[21]
Lavi oli päätoimisena laulajana vuosina 1951–1954, jolloin hän teki asuinpaikastaan Kouvolasta käsin kiertueita syksystä kevääseen ja tanssilavakeikkoja kesäisin. Aluksi hän kiersi haitaristi Veikko Ahvenaisen kanssa ympäri Suomea. Kun kahden Veikon yhteistyö päättyi, Lavi kokosi oman Löysäranteet-yhtyeensä ja esiintyi sen kanssa lähinnä Kymenlaaksossa.[22] Omien laulujensa lisäksi Lavi imitoi tunnettuja laulajia laatien näiden kappaleisiin myös omat parodiset sanoituksensa; parhaimmillaan hän matki pariakymmentä laulajaa.[23] Löysäranteiden kanssa hän esiintyi ainoana Kymenlaaksosta kelpuutettuna laulajana Työväen Ohjelmapalvelun tilaisuuksissa; hänet aiemmin hylännyt Reino Helismaa ei ollut enää toimiston palveluksessa.[24]
1950-luvun puolivälin tienoilla äänilevyjä ostavan yleisön suosio kääntyi levyjen tuontisäännöstelyn purkamisen myötä ulkomaisiin iskelmiin, ja Lavi joutui monien muiden aikaisempien suosikkien – mm. Georg Malmsténin, Henry Theelin ja Erkki Junkkarisen – tavoin sivuun levymarkkinoilta. Hieman myöhemmin iltama- ja kiertueperinne kuihtui television aloitettua voittokulkunsa.[25] Myös Lavi itse oli alkanut väsyä kiertueisiin ja toisten laulajien imitointi oli rasittanut hänen ääntään. Keväällä 1954 Lavi lopetti Lappiin suuntautuneen kiertueensa kesken ja perui kaikki myöhemmät, etukäteen sovitut keikkansa.[26] Vuosina 1954–1956 Lavi teki vielä muutamia levytyksiä Levytukun Triola-levymerkille yhtiön tuotantopäällikön Olavi Virran toimiessa levytysten johtajana.[27]
Lopetettuaan esiintyvän taiteilijan uransa Lavi asettui asumaan Kotkan lähelle Kymiin ja perusti kanalan. Käytännössä kanalan hoito jäi Sylvi Lavin vastuulle Veikon ollessa samaan aikaan talvisin erilaisissa hätäaputöissä, silloin kun niitä oli kunnalta saatavissa, ja kesäisin uitossa Kymijoella.[28] Lavin omien sanojen mukaan hänen fyysinen kuntonsa koheni näinä vuosina kuitenkin niin, että hän jaksoi myöhemmin vielä ikämiehenä tehdä laulukeikkoja.[29] Vaikka Lavi ei vuosikausiin saanut yhtäkään lauluaan julkisuuteen, hän kirjoitteli niitä jatkuvasti pöytälaatikkoon; esimerkiksi "Väärän vitosen" sanat syntyivät eräällä polkupyörämatkalla uittotyömaalta kotiin.[30]
Vuonna 1959 toimittaja Veikko Ennala kirjoitti Karhula-lehteen artikkelin otsikolla "Kotkan Kertun isä". Juttu ei kertonut "Kotkan Kerttu" -laulun sanoittajasta ja esittäjästä Veikko Lavista, vaan kappaleen säveltäjästä Viljo Ylösestä. Lavi järkyttyi ja suuttui asiasta perinpohjaisesti. Toisaalta vielä tuohon aikaan laulujen sanoittajat eivät saaneet Teostolta lainkaan korvauksia levytetyistä lauluista toisin kuin säveltäjät.[31]
Lavi oli poissa julkisuudesta lukuun ottamatta paikallislehtiin kirjoittamiaan pakinoita lähes koko 1960-luvun alun. Samaan aikaan hän veti Työväen Urheiluliittoon kuuluneen Kymin Kisa-Veikkojen urheilujoukkueita ja ohjasi paikallisen työväenopiston laulukerhoa ja näytelmäpiiriä. Kananhoidossa Sylvi ja Veikko Lavi menestyivät niin hyvin, että voittivat vuonna 1962 valtakunnallisen kanatalouskilpailun toisen palkinnon. Vuoden 1964 kunnallisvaaleissa Lavi oli sitoutumattomana ehdokkaana Kymin kunnanvaltuustoon Keskustan listoilla, mutta valtuustopaikka jäi yhden äänen päähän.[32] Lavi oli 1960-luvun kääntyessä lopuilleen kadonnut suuren yleisön muistista jo siinä määrin, että vain harva enää tiesi hänestä.[33] Tosin toimittaja ja itsekin kuplettien esittäjänä tunnettu Arttu Suuntala oli soitellut radio-ohjelmassaan Veitikka silmäkulmassa 1960-luvun puolivälissä joitakin Lavin levyjä.[34]
Musiikkitoimittajana Yleisradiossa työskennellyt, kansanperinteestä kiinnostunut Pekka Gronow löysi Lavin vanhat levyt 1960-luvun lopussa radiotalon kellarista. Levyt herättivät hänen mielenkiintonsa. Niinpä hän kävi tapaamassa lauluntekijää tämän kotona Kymissä. Gronowille paljastui, että Lavilla oli valmiina runsaasti uutta levytettäväksi sopivaa materiaalia.[35] Kun tuotantopäällikkö Toivo Kärki kutsui Lavin levyttämään Finnlevylle, tämä palasi vuonna 1968 levystudioon ja teki yhteiskunnallisesti ajankohtaisen laulun "Kaljahanat aukes". Seuraavana vuonna ilmestyi hänen ensimmäinen albuminsa, joka sisälsi niin unohduksen vuosina syntyneitä uusia lauluja kuin myös tuoreita versioita hänen vanhoista ralleistaan. Laulaja nousi uudelleen suosioon sekä tekemällä uusia lauluja että levyttämällä vanhoja laulujaan. Vuonna 1970 Scandia-Musiikki julkaisi Pekka Gronowin toimittaman kokoelmalevyn, jolla oli 14 Lavin levytystä 1950-luvulta.[36] Lavi luopui kanafarmarin urasta ja jatkoi taiteilijanuraansa. Noihin aikoihin hän muutti perheineen Haminaan. Lavi levytti Finnlevylle 1970-luvun ajan, sen jälkeen Discophon-yhtiölle. Uutta läpimurtoa seurannut suosio kesti aina taiteilijan kuolemaan asti. Vuonna 1994 hän esiintyi myös Aki Kaurismäen elokuvassa Pidä huivista kiinni, Tatjana. Vuonna 1974 sai Langinkosken kesäteatterissa ensiesityksensä Lavin kirjoittama kolminäytöksinen näytelmä "Langinkosken laulu", jonka aiheena oli keisari Aleksanteri III:n vierailu Kymin Lankilassa vuonna 1894.[37]
Lavin tunnettuja hittejä olivat muun muassa "Väärä vitonen", "Silakka-apajalla", "Tukilisä-jenkka", "Sukuvika – suksi ei luista", "Laulajan testamentti", "Elämäni kronikka", "Ota löysin rantein" ja "Lasijauholaivakeikka". Monet hänen henkilökuvansa, esimerkiksi "Limperin Hilma", "Takarivin Taavi", "Turvelinko" ja "Ykä lähti", olivat Peter von Baghin mukaan tarinoita jopa kokonaisesta elämästä: nopeita sivalluksia nuoruuden unelmiin, sitten kuvauksia armottomasta ja kiitosta vaille jäävästä työstä, pelipanoksista, jollaisista syntyy isänmaan vauraus. "Balladi Willy Heinzista" oli kertomus saksalaisesta Sutelassa vuonna 1918 kaatuneesta Willy Heinzista, sodan järjettömyyden uhrista, joka joutui pelinappulaksi keisarien ja kenraalien suunnitelmissa; tämä balladi laajeni vuonna 1980 kokonaiseksi kansalaissotaa käsitteleväksi laulusarjaksi "Punaiset ja valkoiset".[33] Yksi Lavin kantaa ottavista lauluista on "Pienyrittäjien puolesta", joka nosti esiin maan "todelliset proletaarit". [38] Rallilla "Leningradin reissu" Lavi irvaili Leningradiin suuntautuneelle "votkaturismille".[39] "Tangokuningas" taas oli Lavin myötätunnon- ja kunnianosoitus uransa silloin jo lopettaneelle, niin sanotun sensaatiolehdistön kaltoin kohtelemalle Olavi Virralle. [40]
Omien laulujensa lisäksi Lavi lauloi 1970-luvun alussa levylle myös niin sanottuja "isojen poikien lauluja" eli kaksimielisiä sanoituksia sisältäviä vanhoja kansanlauluja, jotka saivat suurta suosiota varsinkin niin sanotun kansan keskuudessa. Kokoelman ensimmäistä osaa myytiin yli 60 000 kappaletta.[41] Lavi oli levykokonaisuuksien ainoa esittäjä, joka esiintyi omalla nimellään, koska oman näkemyksensä mukaan hänen äänensä olisi kuitenkin tunnistettu. Näitä lauluja Lavi ei kuitenkaan koskaan suostunut laulamaan omissa lavaesiintymisissään. Levyn ideoija oli Pekka Gronow, joka sai myös tuotantopäällikkö Toivo Kärjen innostumaan asiasta. Lavin vanha ystävä Palle (Reino Palmroth) kuitenkin paheksui kirjeessään "isojen poikien laulujen" levyttämistä, koska levytyssopimus Finnlevyn kanssa ei hänen mielestään edellyttänyt "laulamaan pornoa käskystä": "Sellaisesta täytyy voida kieltäytyä, ettei menetä omaa imageaan".[42] Toivo Kärki puolestaan joutui asiasta esimiehensä kauppaneuvos Roger Lindbergin ankaraan puhutteluun. Samoihin aikoihin ilmestynyt Lavin oma albumi jäi jupakan vuoksi varsin vähälle huomiolle.[43]
Lavi levytti itse suurimman osan lauluistaan, mutta hän kirjoitti lauluja myös muille. Muun muassa Anneli Saariston hitti "Evakon laulu", joka syrjäytti "Karjalan kunnailla" -laulun karjalaisten toivekappaleen paikalta, on kokonaan Lavin käsialaa.[33] Lisäksi hupiryhmä Songilo on levyttänyt uuden version Lavin hitistä "Sukuvika – suksi ei luista". Lavin pitkäaikaisen ystävän Tapio Rautavaaran levyttämä "Ruusuja lurjukselta" on Lavin sanoittama ja Pentti Viherluodon säveltämä. Toisaalta Rautavaara antoi Laville aiheen hänen säveltämäänsä, sanoittamaansa ja levyttämäänsä "Sentraali-Sannaan".[44] Lavi sanoitti yhdessä Juha Vainion kanssa Vainion esittämän kappaleen "Siitä on jo aikaa". Viimeiseksi jääneelle levylleen Lavi otti mukaan Juha Vainion pojan Ilkka Vainion kirjoittaman laulun "Paperihattu". [45]
Lavi sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1975 toisena suomalaisena kevyen musiikin edustajana Olavi Virran jälkeen.[46]
Lavi loukkaantui vakavasti marraskuussa 1980 sattuneessa auto-onnettomuudessa, eikä hänen liikuntakykynsä palautunut sen jälkeen koskaan täysin ennalleen.[47] Heinäkuussa 1983 Lavi koki lievän kasvohalvauksen, joka heikensi hänen puhekykyään.[48] Alkuvuonna 1989 Lavi sai vakavan muistutuksen elämän rajallisuudesta jouduttuaan sairaalaan aivoverenkiertohäiriön vuoksi. Vain hieman myöhemmin Sylvi Lavi joutui loppuelämäkseen – liki 20 vuodeksi – pyörätuoliin epäonnistuneen selkäleikkauksen jälkeen.[49]
Jouluksi 1990 ilmestyi sata Lavin laulua sisältänyt laulukirja Tunteella ja huumorilla.[50] Lavi julkaisi 1990-luvulla vielä kaksi albumia solmittuaan syksyllä 1991 viisivuotisen levytyssopimuksen Ilkka Vainion johtaman Audiovox Records -levy-yhtiön kanssa. Albumeilla hänen taustayhtyeenään oli Solistiyhtye Suomi, jonka johtaja ja basisti Pekka Hartonen sovitti kappaleet. Keväällä 1992 ilmestyneen albumin "Tunnen kuuluvani tähän maahan" avauskappale "Ota löysin rantein", joka oli laulavan sosiaalipoliitikon lohdutus lamasta kärsivälle Suomelle, nousi yleisön suursuosikiksi ja voitti television Levyraadin. Kyseessä oli Lavin kolmas voitto Levyraadissa; aiemmat voittokappaleet olivat olleet "Takarivin Taavi" ja "Evakon laulu".[51] Syyskesällä 1994 ilmestynyt albumi "Päivä kerrallaan", jonka nauhoitus oli 82-vuotiaalle Laville jo kova urakka, sisälsi tuttuun tapaan niin syvällisiä ja elämää pohdiskelevia lauluja kuin reippaita ja humoristisia rallejakin. Albumin historiallinen helmi oli Lavin jo 1920-luvun lopulla sepittämä ralli "Uusi ihminen", jonka hän oli ehtinyt välillä unohtaakin.[52]
Tammikuussa 1993 kuoli Lavin ikätoveri, hänen kansakoulun aikainen luokkatoverinsa ja hänen ensimmäisen menestyskautensa aisapari, harmonikansoittaja Viljo Ylönen.[53] Lavin kiertueiden vakituiseksi säestäjäksi ja hänen autonkuljettajakseen tuli 1970-luvun puolivälin aikoihin harmonikansoittaja Pertti Husu, joka työskenteli päätoimisesti Haminan palomestarina.[54] Nuoruudessaan kesällä 1954 Husu oli päässyt säestämään Olavi Virtaa tämän esiintyessä hänen kotiseudullaan Miehikkälässä, kun Virran yhtyeen harmonikansoittaja Matti Viljanen oli yllättäen sairastunut.[55] Husu muisteli, että viimeinen hänen säestämänsä Lavin keikka oli Kirkkonummen Veikkolassa elokuussa 1994. Viimeinen dokumentoitu Lavin esiintyminen tapahtui Viialan vanhainkodissa kesäkuussa 1993.[56]
Parin viimeisen elinvuotensa aikana Lavia olivat alkaneet vaivata yhä uudelleen toistuneet verenkiertohäiriöt ja huimauskohtaukset. Erään sellaisen, aiempia vakavamman jälkeen keväällä 1996 Lavi vietiin varmuuden vuoksi toipumaan sairaalaan, jossa hän näytti aluksi virkistyvän. Lavi kuoli Haminan sairaalassa toukokuun 23. päivän vastaisena yönä. Hänen pöytälaatikoistaan kuoleman jälkeen löytyneet viimeiset laulujen luonnokset osoittivat, että monet ideat olivat jääneet pahasti kesken ja jo melko sekaviksi yritelmiksi. Lavin viimeisinä vuosinaan luonnostelema romaani Varatöiden vanki jäi keskeneräiseksi.[57]
Veikko ja Sylvi Lavi on haudattu Haminan Hietakylän hautausmaalle. Samaan hautaan on haudattu myös heidän tyttärensä Maija, joka asui 1970-luvun alusta lähtien Espanjassa ja kuoli pari vuotta isänsä jälkeen.[58]
Lavin lapsuuteen ajoittunut Suomen itsenäistyminen ja sitä seurannut sisällissota vaikuttivat suuresti hänen varhaisiin kokemuksiinsa. Lavi halusi olla aina heikon ihmisen puolella. Sekä oman elämänsä että oman sukupolvensa kovista kokemuksista huolimatta Lavi oli optimisti. Hän osasi yhdistää taitavalla tavalla koko tuotannossaan syvän inhimillisyyden ja elämänmyönteisen asenteen – tai kuten hän itse asian ilmaisi: "Huumoria tunteella". Aloittamansa rakkauslaulut Lavi sanoi aina heittäneensä roskakoriin. Myöskään yhtään tukkipoikalaulua Lavi ei tehnyt, koska metsä- ja uittotyöläisten arki oli hänen omien kokemustensa perusteella todellisuudessa jotakin aivan muuta kuin millaiseksi se oli esitetty Toivo Kärjen ja Reino Helismaan ralleissa.lähde?[33]
Lavi oli pitkään kotikaupungissaan Kotkassa henkilö, josta monet eivät pitäneet. Vasemmistolaiset muistivat hänet nuorena riidanhaluisena suojeluskuntalaisena, joka usein tappeli vasemmistopuolueiden kannattajien kanssa. Oikeistolaisia ärsyttivät Lavin tempaukset sota-aikana. Sodan jälkeen hän joutuikin etsimään töitä muualta Suomesta.
Lavi hoiti työnsä hyvin ollessaan työnjohtajana sahalla. Muissa työpaikoissa hänet muistetaan laiskana työntekijänä, jolle usein annettiin jokin helppo tehtävä, jossa hän olisi mahdollisimman vähän häiriöksi muille. Toisaalta monet työtoverit hyväksyivät Lavin, koska hän piristi heidän työpäiväänsä hauskoilla tarinoillaan ja lauleskelullaan. Lavi hyödynsi työpaikoilla toisten hänelle kertomia kokemuksia myöhemmin; useat Lavin laulut kertovat köyhien ja vähän koulutettujen työläisten elämästä.
Nuoruudenaikaisten urheilijaystävien mukaan Lavi oli mitä puhdasverisin yksilölajien mies eikä lainkaan joukkuepelaaja. Myös taiteilijavuosinaan hän oli oman tiensä kulkija, vaikka vaikuttikin toisinaan sosiaaliselta ja vilkkaalta seuramieheltä. Lavin laulujen pohjalta Takinkääntäjä-kabareen vuonna 1996 kirjoittaneiden Jaakko Salon ja Jukka Virtasen mukaan Lavi erosi toisesta kotkalaisesta lauluntekijästä Juha Vainiosta oleellisesti sikäli, että Lavin laulujen perustyyppeinä olivat yksinäiset suomalaiset miehet – joskus myös naiset –, kun taas Vainion laulujen sankarit kuuluivat yleensä porukoihin.[59]
Lavin 1970-luvulta lähtien saavuttama menestys oli myrkkyä osalle hänen sukulaisistaan. Sylvi Lavi kertoi miehensä lähetelleen Helsingissä asuneelle sisarelleen ja tämän läheisille vapaalippuja konsertteihinsa, joihin nämä eivät koskaan tulleet. He eivät myöskään ostaneet Lavin levyjä ja sulkivat radion aina kun sieltä alkoi kuulua hänen laulujaan.[60]
Harmonikkataiteilija Veikko Ahvenainen, jonka kanssa Lavi teki laajoja kiertueita 1950-luvun alkuvuosina ja joka sävelsi useita tämän lauluja, on muistellut, että Lavilla – kuten monella muullakin taiteilijalla – oli ongelmia itsetuntonsa suhteen. Muutaman kaljan otettuaan Lavi saattoi valittaa sitä, ettei hän ole tarpeeksi hyvä esiintyjä, ja toisaalta sitä, että ihmiset kadehtivat häntä ja yrittävät koko ajan painaa häntä maahan. Ahvenaisella olikin täysi työ saada Lavi vakuuttuneeksi tämän omista kyvyistä. Alkoholi vaikutti myös siten, että Lavi saattoi esityksen aikana unohtaa sanat ja jäädä suu auki kesken säkeistön, jolloin Ahvenainen jatkoi salamannopeasti ja myös Lavi sai jälleen sanoista kiinni. Ahvenaisen mukaan näin sattui kymmeniä kertoja ja yleisö luuli sen kuuluvan asiaan.[61]
Lavin läheiset korostivat hänen voimakkaasti kaksijakoista persoonaansa, joka ei paljastunut suurelle yleisölle: Hänessä kamppailivat herkkä ja tunteellinen Toivo ja rehvakas, ajoittain jopa karkea Veikko.[62] Veikko viihtyi joukon keskipisteenä, mutta Toivo vetäytyi mielellään omiin oloihinsa.[63] Viimeisinä vuosina Toivo olisi jo ollut valmis vetäytymään vanhuuden lepoon, kun taas Veikon mieli paloi vielä esiintymislavoille.[64] Lavi myönsi itse, ettei hän pystynyt herkkyytensä vuoksi matkustamaan lentokoneella eikä katsomaan laskuvarjohyppyä. Sen sijaan esiintymislavalla hänelle ei koskaan tullut neurooseja. Lentopelkonsa vuoksi Lavi joutui hylkäämään lukuisat amerikansuomalaisilta tulleet esiintymispyynnöt.[65]
Lavi kirjoitti 1980-luvulla muutaman romaanin, jotka kuvasivat hänen lapsuutensa ja nuoruutensa Kotkaa. Suuri osa Lavin laulujen ja kertomusten hahmoista on todellisia ihmisiä, vaikka nimissä ja asiayhteyksissä tekijä käyttikin taiteilijan vapautta. Moniin lauluihinsa Lavi sai aiheen myös yleisön kirjeistä ja puhelinsoitoista, sanomalehtien yleisönosastoista tai muusikkoystäviltään. Laulun "Kärpästen peittämät silmät" Lavi kirjoitti nähtyään televisiosta nälkiintyneen afrikkalaisen pikkupojan, joka ei jaksanut edes hätistää kärpäsiä silmistään.[66]
Lavi sai nauttia suurimmasta suosiostaan vasta iäkkäänä, 60-80-vuotiaana. Menestys lievitti jonkin verran unohduksen vuosina patoutunutta katkeruutta. Hän ei olisi halunnut lopettaa laulukeikoilla käymistä, vaikka se alkoi jo käydä vanhan miehen voimille. Viimeisinä aikoinaan hän kierteli esiintymässä lähinnä Kotkan ja Haminan seuduilla esimerkiksi vanhainkodeissa.[67]
Lavi oli haastattelijoille ja elämäkerrantekijöille hankala tapaus, sillä monet tarinat joita hän kertoi elämästään eivät pitäneet lainkaan paikkaansa. Lavin puheissa oli usein myös paljon liioittelua, jota hänen taustamuusikkonsa ja muut hänet tunteneet kutsuivat "Lavi-lisäksi".
Juice Leskinen teki 1980-luvulla ainakin Kotkan kaupunginteatterissa esitetyn näytelmän "Isänmaan Toivo", joka kertoo Lavin elämästä. Martti Kadenius teki, yhdessä Lavin kanssa, Lavin lauluihin ja elämään perustuvan näytelmän "Elämäni Kronikka". Se kiersi esityksenä ympäri Suomea vuosina 1995–1996.lähde?
Vuonna 2008 reggaemuusikko Jukka Poika julkaisi Laulajan testamentti -nimisen Lavin lauluja sisältävän coverlevyn.[68] Vesku Jokinen & Sundin pojat -yhtyeen vuonna 2012 julkaistulla Juuret -nimisellä coverlevyllä on muiden kotimaisten artistien lisäksi myös Lavin tekemiä kappaleita uusina versioina.
Lavista on kirjoitettu kaksi elämäkertaa. Tuula Salmi julkaisi kirjan Laulun arvoinen Lavi Tammen kustantamana vuonna 1984. Syksyllä 2012 ilmestyi Matti Halmeahon Kun suksi ei luista: Veikko Lavin nuoruusvuodet, jossa kerrotaan Lavin elämästä syntymästä sotavuosiin – aikaan ennen levylaulajan uraa. Vuonna 2013 ilmestyi Matti Halmeahon kirjan jatko-osa Laulajan testamentti: Veikko Lavin taiteilijavuodet 1950–1996, jossa kerrotaan Lavin elämäkerta ensimmäisistä levytyksistä eteenpäin. Myös useissa Lavin laulujen kokoelmalevyissä ja nuottikokoelmissa on kerrottu hänen elämästään ja taiteilijaurastaan.lähde?
Lavi sävelsi ja sanoitti kaikki näille levyille sisältyvät laulut, mutta niiden tulkinta on muiden solistien.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
