Mihail Gorbatšov
Neuvostoliiton viimeinen johtaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Neuvostoliiton viimeinen johtaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Mihail Sergejevitš Gorbatšov (ven. Михаи́л Серге́евич Горбачёв 
[mʲɪxɐˈil sʲɪrˈɡʲejɪvʲɪdʑ ɡərbɐˈtɕɵf]; (ohje) 2. maaliskuuta 1931 Privolnoje, Stavropolin aluepiiri, Neuvostoliitto – 30. elokuuta 2022 Moskova, Venäjä)[1][2] oli neuvostoliittolainen ja venäläinen poliitikko, joka toimi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen viimeisenä pääsihteerinä vuosina 1985–1991 ja Neuvostoliiton valtionpäämiehenä vuosina 1988–1991.
| Mihail Gorbatšov | |
|---|---|
| Михаил Горбачёв | |
.jpg) Mihail Gorbatšov pitämässä puhetta Komsomolin vuoden 1987 kokouksessa. |
|
| Neuvostoliiton 1. presidentti | |
| Varapresidentti | Gennadi Janajev |
| Edeltäjä | virka perustettu |
| Seuraaja | virka lakkautettu |
| Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 7. pääsihteeri | |
| Edeltäjä | Konstantin Tšernenko |
| Seuraaja | Vladimir Ivaško |
| Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puheenjohtaja | |
| Edeltäjä | virka perustettu |
| Seuraaja | Anatoli Lukjanov |
| Neuvostoliiton korkeimman neuvoston presidiumin puheenjohtaja | |
| Edeltäjä | Andrei Gromyko |
| Seuraaja | Virka lakkautettu |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. maaliskuuta 1931 Privolnoje, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto |
| Kuollut | 30. elokuuta 2022 (91 vuotta) Moskova, Venäjä |
| Ammatti | asianajaja |
| Puoliso |
Raisa Titarenko ( 1953; 1999) |
| Tiedot | |
| Puolue |
Neuvostoliiton kommunistinen puolue (1950–1991) Venäjän sosialidemokraattinen puolue (2001–2004) Liittososiaalidemokraatit (2007–) Venäjän itsenäinen demokraattinen puolue (2008–) |
| Uskonto | ateisti |
| Kunnianosoitukset | Nobelin rauhanpalkinto (1990) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.gorby.ru | |
Gorbatšovin uudistuspyrkimykset, joista käytettiin nimityksiä perestroika (”uudelleenrakentaminen”) ja glasnost (”avoimuus”), johtivat liennytykseen ja vaikuttivat kylmän sodan päättymiseen, mistä hän sai Nobelin rauhanpalkinnon. Samalla Neuvostoliiton kommunistinen puolue menetti aikaisemman poliittisen valta-asemansa, mikä lopulta aiheutti Neuvostoliiton hajoamisen.
Mihail Sergejevitš Gorbatšov syntyi 2. maaliskuuta 1931 Privolnojen kaupungissa Neuvostoliitossa. Hänen äitinsä Marija oli ukrainalainen, kotoisin Tšernihivistä Pohjois-Ukrainasta, mistä oli kotoisin myös Raisa Gorbatšovan suku. Gorbatšovin isä Sergei oli venäläinen.[3] Hänen perheensä koki Josif Stalinin poliittiset vainot, ja hänen vuonna 1934 kulakiksi epäilty isoisänsä Andrei tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi gulag-leirille.[4] Kun toisessa maailmansodassa natsi-Saksa miehitti Privolnojen 1942, Gorbatšovin perhe pakeni vuoden 1943 helmikuussa pois kaupungista. Teini-ikäisenä Gorbatšov toimi vuosien 1946 ja 1950 välisenä aikana leikkuupuimurin kuljettajana Stavropolin aluepiirin kollektiivin maatiloilla, minkä takia hän keskeytti koulunkäyntinsä voidakseen avustaa perhettään peltotöissä. Jo teini-ikäisenä hän sai Työn punaisen lipun kunniamerkin, kun hän avusti isäänsä saavuttamaan ennätyksellisen sadon vuonna 1948.[5]
Vuonna 1950 Gorbatšov onnistui pääsemään arvostettuun Moskovan yliopistoon, jossa hän kiinnostui erityisesti historiasta ja matematiikasta. Hän kuitenkin opiskeli lakia, koska hän uskoi lakiopinnoista olevan hyötyä tulevassa elämässä. Hän pääsi jo koulussa vuonna 1950 kommunistipuolueen koejäseneksi ja täysjäseneksi 1952. Yliopistossa Gorbatšov myös kohtasi tulevan vaimonsa Raisa Titarenkon, joka opiskeli filosofiaa. He menivät naimisiin vuonna 1953, ja yliopistosta valmistumisen jälkeen pariskunta muutti asumaan Gorbatšovin kotiseudulle Stavropoliin vuonna 1955.
Gorbatšov valmistui agronomi-ekonomiksi vuonna 1966. Hänen uransa lähti nopeaan nousuun, ja vuonna 1966 hänestä tuli Stavropolin ensimmäinen sihteeri ja 1970 alueen sihteeri. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin kommunistisen puolueen keskuskomiteaan. Vuonna 1972 hän johti Neuvostoliiton valtuuskuntaa Belgiaan, vuonna 1975 Länsi-Saksaan ja 1983 Kanadaan. Gorbatšov pääsi vuonna 1974 korkeimman neuvoston jäseneksi ja nuorisoasioiden komission puhemieheksi. Hän nousi politbyroon varajäseneksi 1979, jossa hän pääsi KGB:n johtajan Juri Andropovin suojelukseen.
Pääsihteeriksi Brežnevin jälkeen marraskuussa 1982 noussut Andropov yritti nimittää Gorbatšovin seuraajakseen, mutta sen sijaan häntä seurasi Konstantin Tšernenko. Tämä ei haitannut Gorbatšovin uraa, sillä iäkäs Tšernenko oli liian sairas työskennelläkseen ja kuoli vain 13 kuukauden kuluttua. Tšernenkon kuollessa nimitettiin tuolloin 54-vuotias Mihail Gorbatšov yksimielisesti puolueen pääsihteeriksi 11. maaliskuuta 1985, neljä tuntia Tšernenkon kuoleman jälkeen.
Andropov oli jo käynnistänyt laajan talouden kokeiluohjelman. Gorbatšov edusti uutta sukupolvea, joka halusi siivota vanhat stalinistit pois hallinnosta, ja hänen ympärillään oli piiri, joka vakuutti, että Neuvostoliiton maksukyky ja uskottavuus joutuvat vaaraan, ellei talouselämää uudisteta perusteellisesti.[6]
Johtoasemaan noustuaan Gorbatšov teki henkilövaihdoksia. Yllätys oli pitkäaikaisen ulkoministeri Andrei Gromykon erottaminen ja Gruusian puoluesihteeri Eduard Ševardnadzen nimitys ulkoministeriksi. Toinen yllätysnousija oli Aleksandr Jakovlev, joka ei ollut edes keskuskomitean varajäsen Gorbatšovin valtakauden alussa, mutta jo kesällä 1987 politbyroon täysjäsen ja keskuskomitean sihteeri.
Gorbatšov perusti maatalouteen keskittyneen Gosagropromin yhdistämällä viisi ministeriötä ja kaksi valtion komiteaa.[7]
Gorbatšov aloitti kommunistisen puolueen uudistuskampanjan kolmella iskulauseella: glasnost (avoimuus), perestroika (uudistukset) ja ulkopolitiikassa ”uusi ajattelu” (novoje mnenije). Nämä tavoitteet julkistettiin puolueen 27. yleiskokouksessa helmikuussa 1986. Tammikuussa 1987 Gorbatšov ehdotti, että puolueosastojen johtajat valittaisiin alhaaltapäin, sen sijaan että heidät nimitettiin ylhäältä. Tämän hän pani toimeen kuitenkin vasta maaliskuussa 1989.[8]
Glasnostin arvostelu alkoi kärjistyä syksyllä 1987. Gorbatšovin entinen tukija politbyroossa ja asteikossa toisella sijalla ollut Jegor Ligatšov puolusti kommunistisen puolueen johtavaa asemaa. Vastaavasti Gorbatšovin politbyrooseen Sverdlovista nostama Boris Jeltsin painosti nopeampiin uudistuksiin kuin Gorbatšov pyrki. Keskuskomitean tapaamisessa lokakuussa 1987 Jeltsin hyökkäsi Ligatšovia vastaan syyttäen tätä uudistusten sabotoinnista ja syytti Gorbatšovia hidastelusta.[8]
Gorbatšovin kohdatessa vastarintaa puoleen paikallisosastoista hän irrotti kannatuspohjansa puolueesta. Maaliskuussa 1989 järjestettiin Neuvostoliiton kansanedustajain kongressin vaalit. Kaksi kolmasosaa kansanedustajista valittiin kansanvaalilla ja yhden kolmasosan nimittivät puolue ja muut järjestöt. Kansanedustajain kongressista tuli julkisen keskustelun foorumi, jonka istunnot televisioitiin koko maahan. Kansanedustajien demokraattista ryhmittymää johti Andrei Saharov. Puolueelle uskolliset ainekset pitivät hallussaan suurinta osaa paikoista, mutta Saharovin oppositio pakotti heidät puolustuskannalle, Gorbatšovin harmiksi. Hänen otteensa glasnostista ja uudistuksista alkoivat lipsua. Saharovin kuoltua joulukuussa tämän tilalle nousi Jeltsin.[9]
Gorbatšovin uudistusten merkittävä este oli talouskasvun taantuminen. Sen lisäksi Neuvostoliiton merkittävän vientituotteen, öljyn, hinta oli vuosina 1985–1986 välillä 10–12 Yhdysvaltain dollaria barrelilta.
Vuonna 1985 Gorbatšov tapasi Britannian pääministeri Margaret Thatcherin Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reaganin Genevessä 19.–20. marraskuuta 1985. Hän puhui Genevessä Reaganin ”Tähtien sota” -suunnitelmaa vastaan.
Gorbatšovilla oli hyvä keskusteluyhteys Yhdysvaltojen presidenttien Reaganin ja George H. W. Bushin kanssa. He tapasivat useissa huippukokouksissa ja tasoittivat kylmän sodan päättymistä. Bushin presidenttikaudella joulukuussa 1989 pidettyä Maltan tapaamista Gorbatšov luonnehti myöhemmin seuraavin sanoin: ”Maltan tapaaminen oli vedenjakaja. Siitä tuli 1990-luvun jälkipuolen käännekohta. Malta lopetti kylmän sodan.” Syyskuussa 1990 Bush ja Gorbatšov tapasivat Helsingissä.[10]
Vuonna 1988 Gorbatšov julisti Neuvostoliiton hylkäävän Brežnevin opin ja sallivan demokraattiset uudistukset Itä-Euroopassa. Näiden tarkoituksena oli vahvistaa Neuvostoliittoa, joka oli alkanut uhkaavasti natista liitoksistaan, mutta valtion rakenteet eivät kestäneet uudistuksia. Tämä johti sarjaan vallanvaihdoksia Euroopassa 1989 alkaen ja sosialistisen järjestelmän romahtamiseen. Romaniaa lukuun ottamatta vallanvaihdokset olivat rauhanomaisia, ja kylmä sota Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä päättyi. Gorbatšov sai Nobelin rauhanpalkinnon 1990. Gorbatšov valittiin Neuvostoliiton ensimmäiseksi virkaatekeväksi presidentiksi 15. maaliskuuta 1990.
Mullistus Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa herätti myös vastustusta, ja Neuvostoliiton johdon vanhoillinen siipi aloitti vallankaappauksen elokuussa 1991 suistaakseen Gorbatšovin vallasta. Hänet vangittiin kolmeksi päiväksi 19.–21. elokuuta loma-asunnollaan Forosissa, Krimillä. Kaappauksen aikana Baltian neuvostotasavallat julistautuivat itsenäisiksi, sekä Ukraina että Venäjä Boris Jeltsinin johdolla 24. elokuuta. Gorbatšov joutui erottamaan ja vangitsemaan suuren joukon politbyroota, mukaan lukien vallankaappausta Gennadi Janajevin johdolla yrittäneen kahdeksan kovan linjan kannattajan ryhmän.
Neuvostoliiton kommunistinen puolue lakkautettiin 29. elokuuta 1991 ja Gorbatšov erosi virastaan Neuvostoliiton presidenttinä 25. joulukuuta 1991. Seuraavana päivänä korkein neuvosto päätti Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton purkamisesta.
Neuvostoliiton valtion laillinen seuraajavaltio on Venäjän federaatio. Venäjän federaation johtajaksi ja yleisesti Gorbatšovin seuraajaksi tuli hänen entinen poliittinen kilpailijansa Boris Jeltsin.
Vuonna 1992 Gorbatšov vieraili Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa. Vierailuluennossaan hän kannusti ostamaan hänen pian ilmestyvän muistelmateoksensa.[11]
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Gorbatšov on luennoinut erilaisissa tilaisuuksissa sekä kirjoittanut useita kirjoja. Hän kertoo menettäneensä kaikki rahansa vuoden 1998 pankkikriisin yhteydessä, kun pankki, jossa hänen säästönsä olivat, meni konkurssiin.[12] Sen jälkeen hän esiintyi muun muassa mainoksissa. Vuonna 2010 aikakauslehti Time listasi Gorbatšovin vuoden 1998 esiintymisen yhdysvaltalaisessa Pizza Hutin mainoksessa kymmenen noloimman julkisuuden henkilön tekemän mainoksen joukkoon.[13] Gorbatšov mainosti myös saksalaista Gorbatschow-vodkaa. Puoliso Raisa Gorbatšova kuoli leukemiaan syyskuussa 1999.[14]
Vuonna 2001 Gorbatšov perusti Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen, mutta erosi sen johtajan virasta toukokuussa 2004 erimielisyyksien jälkeen. Puolue poistettiin myöhemmin rekisteristä vähäisen jäsenmäärän vuoksi.
Gorbatšov osallistui 9. kesäkuuta 2004 Yhdysvaltain entisen presidentin Ronald Reaganin hautajaisiin Washingtonissa.[15]
Gorbatšov pyrki Venäjän presidentiksi 1996, mutta sai vain 0,5 % äänistä. Hän ei ollut enää Venäjällä suosittu, sillä häntä pidettiin Neuvostoliiton hajottajana. Gorbatšov itse syytti Jeltsiniä ”maan menettämisestä” sekä seuranneesta yleisestä kaaoksesta, ja oli hyvillään, kun hänestä päästiin eroon. Presidentti Vladimir Putinia Gorbatšov enimmäkseen tuki.[16][17]
Lokakuussa 2007 Gorbatšov perusti uuden Sosiaalidemokraattien liiton. Se ei ollut puolue, eikä siten ottanut osaa vaaleihin. Gorbatšov julisti sen taistelevan ”ääriliikkeitä” ja ”kielteisiä tendenssejä” sekä korruptiota vastaan.[18][19]
Syyskuussa 2008 Gorbatšov ilmoitti palaavansa politiikkaan yhdessä liikekumppaninsa Aleksandr Lebedevin kanssa muodostamalla oman puolueen, jonka on tarkoitus osallistua vuoden 2011 parlamenttivaaleihin.[20]
Gorbatšov levytti 2009 vaimonsa Raisa Gorbatšovan lempilauluja. Levyn ainoa myyntikappale myytiin 100 000 eurolla lasten leukemian hoidon hyväksi Raisa Gorbatšovan nimeä kantavan säätiön hyväntekeväisyysillallisten huutokaupassa.[21]
Vuonna 2014 osana Ukrainan vallankumousta Venäjällä ryhmä kansanedustajia yhdisti Ukrainan ongelmat Neuvostoliiton hajoamiseen ja vaati tutkimaan syyllistyikö Gorbatšov maanpetokseen 1980-luvulla, kun Neuvostoliitto hajosi.[22]
Gorbatšov kuoli pitkän sairauden uuvuttamana moskovalaisessa sairaalassa 30. elokuuta 2022.[23] Gorbatšovin valtiolliset hautajaiset järjestettiin 3. syyskuuta 2022 ja hänet haudattiin puolisonsa Raisan viereen Novodevitšin hautausmaalle Moskovaan. Presidentti Putin ei osallistunut hautajaisiin[24], mutta kävi ennen hautajaisia jättämässä kukat Gorbatšovin arkun viereen.[25]
Päälaellaan olleesta syntymämerkistä tunnettu Gorbatšov oli jo valtakautensa käytetty hahmo aikana erilaisissa viihdetuotteissa, kuten elokuvissa ja videopeleissä. Häntä esittävä hahmo esiintyy muun muassa yhdysvaltalaisissa elokuvissa Rocky IV (1985) ja Mies ja alaston ase (1988).[26]
Vaikka Gorbatšovin maine Venäjällä olikin huono Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, lännessä häntä kiiteltiin kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen edesauttamisesta. Gorbatšov eli ”Gorby” esiintyi muun muassa länsimaisissa mainoksissa ja oli haluttu vierailija erinäisiin tilaisuuksiin. Kun Gorbatšov oli vuonna 1996 esittelemässä muistelmakirjaansa washingtonilaisessa kirjakaupassa, jonoa tilaisuuteen alkoi muodostua jo aamuyöllä. Vuonna 1998 hän esiintyi Pizza Hutin televisiomainoksessa ja vuonna 2007 Louis Vuittonin lehtimainoksessa. Louis Vuittonin mainoskuvassa Gorbatšov istuu limusiinin takapenkillä auton ajaessa Berliinin muurin jäänteiden ohitse. Hänen vieressään on Louis Vuittonin laukku, josta pilkistää lehti, jossa kerrotaan Aleksandr Litvinenkon murhasta.[26]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
