Platonin kirjoittama filosofinen teos From Wikipedia, the free encyclopedia
Faidon (m.kreik. Φαίδων; lat. Phaedo) on Platonin kirjoittama dialogi. Sen toinen nimi Thrasylloksen jaottelussa on Sielusta (Περὶ ψυχῆς, Peri psykhēs).[1] Dialogissa keskustelevat filosofit Faidon ja Ekhekrates. Ekhekrates kyselee, ja Faidon kertoo hänelle Sokrateen viimeisestä päivästä. Dialogin keskeisenä teemana on sielun kuolemattomuus, jota Sokrates todistelee eri tavoin. Dialogin lopussa Faidon kertoo Sokrateen kuolemasta.[2]
| Faidon eli Sielusta |
|||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Φαίδων ἢ Περὶ ψυχῆς |
|||||||||||||||||||||||||||
 Dialogin alku pergamenttikoodeksissa Codex Oxoniensis Clarkianus 39 vuodelta 895. |
|||||||||||||||||||||||||||
| Alkuperäisteos | |||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|||||||||||||||||||||||||||
Platonin teosten joukossa Faidon kuuluu keskivaiheen dialogeihin. Näin se on kirjoitettu siihen aikaan, jolloin Platon oli perustanut oman Akatemiansa.[3] Tarkemmin se on ajoitettu kirjoitetuksi mahdollisesti Pitojen ja Valtion välisenä aikana.[2] Dialogi on neljäs ja viimeinen dialogi, joka kuvaa Sokrateen viimeisiä elinpäiviä. Sitä edeltävät Sokrateen oikeudenkäyntiä edeltänyt keskustelu Euthyfron, Sokrateen oikeudenkäyntiä kuvannut Sokrateen puolustuspuhe (Apologia) ja Sokrateen vankilassaoloaikaa kuvannut Kriton. Faidonin kertomus sijoittuu Sokrateen viimeiseen vankilassaolo- ja elinpäivään, alkukesään vuonna 399 eaa.[2]
Diogenes Laertioksen esittämässä, Thrasylloksen tekemässä Platonin teosten jaottelussa dialogi kuuluu I tetralogiaan yhdessä dialogien Euthyfronin, Kritonin ja Sokrateen puolustuspuheen kanssa. Aiheensa puolesta Thrasyllos luki dialogin Platonin eettisten teosten joukkoon.[1] Aristofanes Byzantionlaisen jaottelussa dialogi kuuluu puolestaan V trilogiaan yhdessä Kritonin ja Platonin kirjeiden kanssa.[4]
Simo Knuuttila ja Holger Thesleff luonnehtivat teosta yhdeksi Kreikan kirjallisuuden luetuimmaksi.[2]
Dialogi kuvaa Sokrateen Ateenan kaupunginvankilassa (Desmoterion) juuri ennen kuolemaansa käymää keskustelua ystäviensä kanssa. Tämä keskustelu on sijoitettu kehyskertomukseen, jossa tuolloin paikalla ollut Sokrateen oppilas Faidon kertoo kyseisestä keskustelusta pythagoralaiselle Ekhekrateelle. Tämä kehyskertomus sijoittuu Fleiukseen. Alkuperäiseen keskusteluun olivat Sokrateen ohella osallistuneet Simmias, Kebes ja Kriton. Myös lukuisia muita henkilöitä oli ollut paikalla; näihin lukeutuvat Apollodoros, Kritobulos ja tämän isä, Hermogenes, Epigenes, Aiskhines, Antisthenes, Ktesippos, Meneksenos, Faidondes, Eukleides ja Terpsion. Platon mainitsee itse olleensa tuolloin poissa, koska oli sairaana.[5]
Kun Sokrateen ystävät saapuvat vankilalle, Sokrates on juuri vapautettu kahleista ja tämä on saanut tietää, että hänen olisi kuoltava samana päivänä. Ksanthippe ja lapset ovat vierailulla Sokrateen luona, ja Sokrates lähettää nämä pois ystävien saavuttua.[6]
Keskustelu siirtyy pian käsittelemään kuolemaa ja kuolemanpelkoa. Sokrates kuvaa, että koko filosofia on valmistautumista kuolemaan; filosofien suoranaisena päämääränä on sielun vapautuminen ja erkaneminen ruumiista. Mitä enemmän ihmisen elämä on perustunut tietoon, sitä vähemmän hän on sidoksissa ruumiiseensa, eikä tämän vuoksi myöskään pelkää kuolemaa. Siksi juuri filosofeille kuolema on kaikkein vähiten pelottava.[7]
Tämän jälkeen käsitellään ajatusta sielun kuolemattomuudesta. Sokrates esittää neljä ideaoppiin perustuvaa argumenttia sielun kuolemattomuuden puolesta:[8]
Lopuksi Sokrates esittää myytin muodossa kuvauksen siitä, mitä sielulle tapahtuu kuoleman jälkeen. Kunkin vainajan oma suojelushenki saattaa vainajan sielun Hadeeseen (Manalaan). Kun sielu on ollut siellä sille säädetyn ajan, pitkän ajanjakson kuluttua toinen opas tuo sielun takaisin. Viisas sielu seuraa opastaan Hades-matkalle, mutta ruumistaan kaipaava sielu vastustelee ja jää häilymään ihmisten ilmoille. Myytti sisältää myös kuvauksen Maan ja Hadeen maantieteestä.[9]
Sokrateen mukaan ihminen voi olla luottavainen sielunsa puolesta, jos ei ole elämänsä aikana välittänyt ruumiin nautinnoista, vaan pyrkinyt sen sijaan oppimisen nautintoon, totuuteen ja hyveisiin. "Tällainen mies odottaa matkaa Hadeeseen valmiina lähtemään kun kohtalo kutsuu". Kun Kriton kysyy, kuinka Sokrates haluaisi tulla haudatuksi, tämä vastaa, ettei hän ole se ruumis, joka hänestä jää jäljelle, vaan se, joka lähtee pois autuaiden iloihin.[10]
Lopuksi Faidon kuvaa, kuinka Sokrates valmistautui kuolemaansa, joi vartijan tälle tuoman myrkkymaljan ja kuoli rauhallisesti. Sokrates näki oman kuolemansa muuttona jumalten luokse. Hän tyhjensi hänelle ojennetun myrkkymaljan tyynesti. Kun hänen ystävänsä kyynelehtivät, Sokrates torui heitä, koska oli lähettänyt vankilassa aiemmin vierailleen naisväen pois juuri siksi, että kuoleman hetkellä olisi hiljaista. Sokrateen ruumis jäykistyi ja kylmeni vähitellen myrkyn vaikutuksesta, ja hän kuoli, kun myrkky eteni sydämeen asti. Sokrateen viimeiset sanat olivat:[11]
»Kriton, olemme Asklepiokselle velkaa kukon. Uhratkaa se hänelle, älkää unohtako![12]»
Näitä lääkintätaidon jumalan kiittämiseen viittaavia sanoja on tulkittu monin tavoin. Friedrich Nietzschen esittämän tunnetun tulkinnan mukaan Sokrates (tai Platon) haluaa sanoa, että elämä on sairaus, jonka ainoa parannuskeino on kuolema. Myrkky olisi siis ollut lääke (kreikan sana farmakon tarkoittaa kumpaakin). Toisaalta sanat on tulkittu myös jonkinlaiseksi viimeiseksi vitsiksi.[13]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
