Kristillinen metallimusiikki (tunnetaan myös white metalina) on metallimusiikkia, jossa on kristillinen sanoma. Kristillinen metallimusiikki on tyypillisesti uskoaan tunnustavien kristittyjen tekemää, usein kristillisten verkostojen sekä tuottamaa että jakelemaa ja kohderyhmänä ovat joissakin tapauksissa etupäässä kristityt metallimusiikin kuuntelijat.[1]
| Kristillinen metallimusiikki | |
|---|---|
| Alkuperä |
metallimusiikki kristillinen rock |
| Alkuperämaa |
Yhdysvallat Ruotsi |
| Kehittymisen ajankohta |
1970-luvun loppu |
| Tyypillisiä soittimia |
sähkökitara sähköbasso rummut |
| Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia |
Unblack metal |
Suuntauksen edustajia on jokaisessa metallimusiikin alalajissa, ja ainoa kristillisiä metalliyhtyeitä yhdistävä tekijä ovat sanoitukset. Niiden kristilliset teemat yhdistyvät usein yhtyeen edustaman alalajin tyypillisiin aiheisiin ja tuovat tavallisesti kristillisen näkökulman asiaan. Marginaalisen mutta ylikansallisen kristillisen metallimusiikin alakulttuurin on nähty tarjoavan ydinjäsenilleen vaihtoehtoisen uskonnonharjoitus ja -ilmaisumuodon, ja suuntauksesta haetaan monesti myönteistä vastapainoa tai vaihtoehtoa metallimusiikin useimmiten synkeälle, kielteiselle sanomalle.[1]
Suuntaus alkoi 1970-luvun lopulla tarkoituksenaan evankelioida metallimusiikin piirejä, ja uranuurtajia olivat chicagolainen Resurrection Band sekä ruotsalainen Jerusalem. 1980-luvulla Los Angelesin Stryper saavutti suurta suosiota, vaikka muuten suuntaus jäi valtavirrassa vähälle huomiolle. Kalifornialainen Tourniquet ja australialainen Mortification johtivat suuntausta 1990-luvulla. 2000-vuosikymmenellä Revolver-lehden ”The Holy Allianceksi” nimittämät Demon Hunter, Underoath, Norma Jean ja As I Lay Dying toivat kristilliselle metallimusiikille jossakin määrin valtavirran huomiota saavutettuaan sijoituksia Billboard 200 -listalla.[2]
Kristillinen metalli ei ole yksittäinen laji, vaan se käsittää joukon aatteellisesti väritettyjä metallimusiikin alalajeja. Siten ainoa oleellinen ero muuhun metallimusiikkiin onkin nimenomaan sanoituksissa. Myös tyylilajin muusikot ovat poikkeuksia lukuun ottamatta yleensä uskovaisia, joiden tekstit pohjaavat juutalais-kristilliseen perinteeseen. Sanoitusten lähestymistapa on yhtyekohtainen: jotkut keskittyvät korostamaan uskonasioiden myönteisiä puolia, osa kertaa Kristuksen opetuksia, toiset taas pitävät asian kielikuvien peitossa ja hienovaraisena. Vain hyvin pieni vähemmistö kristillisistä metalliyhtyeistä ottaa hyökkäävän asenteen kristinuskoa vastaan puhujia kohtaan.[3] Viittaukset eskatologiaan ja apokalyptisiin aiheisiin kuten meneillään olevaan hyvän ja pahan väliseen taisteluun sekä Tuomiopäivään ja syntiinlankeemukseen ovat tyypillisiä.[1]
Sanoitusten tyyli vaihtelee eri kirkkokuntien ja kulttuurien mukaan sekä maittain. Pohjoismaissa yhtyeet suosivat suurimmaksi osaksi henkilökohtaista lähestymistapaa. Sillä ei useinkaan pyritä aggressiiviseen ”käännyttämiseen”, joka on nykypäivään saakka ollut lähinnä osa yhdysvaltalaisten piirien tapoja. Kristilliset yhtyeet harvoin kiistävät vakaumustaan, mutta usein vältetään suoraa saarnausta, koska artistit eivät yleensä myöskään halua, että musiikin viihdyttävyys kärsii.[3] Jotkut käsittelevät pääasiassa arkielämän kokemuksia kristityn näkökulmasta tavoittaakseen sekä tavallisia ihmisiä että uskovia. Näissä tapauksissa saattaa olla vaikeaa tunnistaa "kristillistä yhtyettä". Valtavirran metalliyhtyeet, jotka satunnaisesti käsittelevät kristillisiä aiheita, ovat asia erikseen. Kristillisen yhtyeen määrittelemisestä keskustellaan jatkuvasti kristillisen metallimusiikin verkkoyhteisöissä. Kristillisen yhtyeen odotetaan käsittävän joko tunnustavia kristittyjä jäseniä tai kristillisen sanoman, mieluiten molemmat.[1]
Tausta: metallimusiikki ja kristinusko
Kun metallimusiikista tuli suosittua 1960-luvun lopulla, tyyli yhdistettiin kielteisiin, kapinallisiin aiheisiin. Yksi varhaisista yhtyeistä, jotka vaikuttivat metallimusiikki-termin kielteiseen mielikuvaan, oli Black Sabbath. Yhtye yhdisti metallimusiikkiin "okkultistisia symboleja ja oodeja paholaiselle". Varhaisten yhtyeiden tapa käyttää tritonusta, "keskiajan riitasointuista paholaisen sointua", aiheutti sen, että vanhoillisissa piireissä tyyli "tyrmättiin tyhmänä, karkeana ja, tapauskohtaisesti, saatanallisena; musiikkina, joka tuskin sopii älykkääseen keskusteluun, saati sitten teologiseen pohdiskeluun".[4][5]
Yhtyeet kuten Mötley Crüe, Ratt ja Twisted Sister veivät "yleisen raivon, seksuaalisen luopumisen, päihteiden käytön, väkivallan ja epätoivon teemat miljoonien levynostajien koteihin". 1980-luvulla metallimusiikin suosion ollessa suurta National Coalition on Television Violence -järjestö "vaati huomiota [metalliyhteiden] musiikkivideoiden tuhoisalle potentiaalille, sillä ne sisälsivät väkivaltaa ja kapinaa".[5] Brittiläinen pappi ja metallimusiikkiharrastaja Rachel Mann arvioi, että juuri särökitaroiden, “intensiivisten” rytmien ja "lihaksikkaiden" vokalisointien vuoksi "metallimusiikin kappaleissa ei pelätä käsitellä kuolemaa, väkivaltaa ja tuhoa". Mann mainitsee esimerkkinä Slayerin sanoman, että kristinusko on "abortti" sekä sanoitukset "I'll take the devil any day, hail satan!" todetessaan, että “metallimusiikin kiinnostus saatanaan tai pahuuteen on paljolti esittämistä, joka johtuu halusta järkyttää".[4]
Alkuvaiheet
Kristillisen metallimusiikin juuret ulottuvat 1960-luvun Jeesus-liikkeeseen, joka oli hippiliike kristillisillä aatteilla ja koostui hipeistä, jotka kääntyivät kristinuskoon. Liikkeen kristityt hipit tunnettiin nimityksellä "Jesus People", ja he aloittivat "Jeesus-musiikkina" tunnetun suuntauksen, joka pääasiassa alkoi eteläisessä Kaliforniassa, kun katumuusikkohippejä kääntyi kristinuskoon. Nämä muusikot soittivat edelleen samoja musiikkityylejä, joita olivat soittaneet ennen uskoon tuloaan, mutta nyt kyllästivät sanoituksensa kristillisellä sanomalla. Jeesus-liikkeen Yhdysvaltojen haarassa, Jesus People USA:ssa, Larry Norman, joka oli suosittu kristillinen rockmuusikko, julkaisi albuminsa Upon This Rock vuonna 1969. Se oli ensimmäisiä kristillisiä rockalbumeja. Hän herätti huomiota kirjoittamalla sellaisia kappaleita kuin "Why Should the Devil Have All the Good Music?" (suom. Miksi Paholaisen pitäisi saada kaikki hyvä musiikki?), joilla hän vastusti yleistyviä luuloja, että rockmusiikki on peräisin paholaisesta.[6] Petran kaltaiset varhaiset kristilliset rockyhtyeet olivat tyypillisesti osa Nashvillen Contemporary Christian Music -alaa, kun taas kristillinen metallimusiikki alkoi itsenäisenä suuntauksenaan.
Musiikkinäytteet
Näyte Resurrection Bandin "Lightshine"-kappaleesta albumilta Awaiting Your Reply (1978). All Music Guiden mukaan "Lightshine" on albumin kohokohta, ja se on ollut konserttisuosikki koko yhtyeen uran ajan.[7]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Ensimmäinen kristillinen hard rock -yhtye oli mahdollisesti kalifornialainen Agape, joka perustettiin 1960-luvun lopulla. Yhtye tunnettiin psykedeelisistä rock ja blues rock -vaikutteistaan. Agape julkaisi vuonna 1971 albumin nimeltä Gospel Hard Rock, jota seurasi Victims of Tradition vuonna 1972.[8] Agapen jälkeen merkittävänä kristillisenä esimetalliyhtyeenä pidetään Milwaukeessa perustettua Resurrection Bandia, joka soitti blues rock -vaikutteista hard rockia. Yhtye julkaisi kasetin Music to Raise the Dead vuonna 1974. Toisena merkittävänä yhtyeenä pidetään ruotsalaista, vuonna 1975 perustettua Jerusalem-nimistä hard rock -yhtyettä. Vuonna 1978 Resurrection Band julkaisi ensimmäisen albuminsa Awaiting Your Reply ja Jerusalem Jerusalem (Volume 1) -albuminsa. Nämä kaksi julkaisua aloittivat kristillisen metallimusiikkisuuntauksen menestyksellään ja vaikuttivat merkittävästi kristilliseen musiikkikulttuuriin. Metallimusiikki oli uusi tyylilaji kristillisellä alalla, ja monet kristilliset levy-yhtiöt eivät odottaneet tyylin myyvän hyvin. Awaiting Your Reply meni sijalle kuusi gospellistoilla. Jerusalemia myytiin kuudessa kuukaudessa 20 000 kappaletta, mikä oli ennen kuulematonta eurooppalaisen kristillisen rockin parissa.[9] Varhaisiin yhtyeisiin lukeutuvat myös 1970-luvun lopulla perustetut Barnabas ja kanadalainen Daniel Band, joka saavutti suhteellista menestystä kristillisellä alalla.
1980-luku
Musiikkinäytteet
Näyte Stryperin "To Hell with the Devil"-kappaleesta vuoden 1986 samannimiseltä albumilta, joka on säilyttänyt asemansa kristillisen metallimusiikin myydyimpänä.[10]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
1980-luvun alun merkittävimpinä kristillisinä heavy metal -yhtyeinä pidetään Leviticusta, Saintia, Messiah Prophetia ja Stryperiä.[8] Ei ole varmaa mikä näistä yhtyeistä oli ensimmäinen varsinainen kristillinen metalliyhtye, mutta Stryper oli niistä suurin. Stryper oli myös ensimmäinen yhtye, joka nimitti musiikkiansa julkisesti ”kristilliseksi metalliksi”.[6] Glam metal -suuntauksen kärkinimiin noussut yhtye tuli tunnetuksi voimaballadeistaan, keltamustaraidallisista trikoistaan sekä tavastaan heitellä konserteissa tarroillaan varustettuja Uusia testamentteja. Stryperin kolmatta albumia To Hell with the Devil (1986) myytiin kaksi miljoonaa kappaletta. Lisäksi albumilta tehdyt kolme videota, ”Free”, ”Calling on You” ja ”Honestly” olivat useita viikkoja Music Televisionin videolistan Top 10:ssä. Yksikään toinen yhtye ei ollut saavuttanut vastaavaa. ”Free” pysyi ensimmäisellä sijalla kaksitoista viikkoa. Yhtyeen albumeita on myyty yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.[12][13] Stryperin menestyksen myötä kristillisestä rockmusiikista tuli suosittua.[14]
1980-luvulla metallimusiikki jakautui alalajeihin. Tutkija Deena Weinstein (2000) kirjoittaa 1980-luvun metallin aatteiden kirjosta ja kärjistymisestä: "1980-luvulla nousivat esille white metal ja black metal. Niiden sanoitusten aiheet ovat täysin vastakohtaisia, toinen levittää 'hyviä uutisia' ja toinen 'huonoja uutisia'. Molempiin kuuluu yhtyeitä, joiden soundi kattaa koko metallimusiikin kirjon. White metal tunnetaan yleisemmin kristillisenä metallimusiikkina. Osittain vastauksena metallimusiikin suosiolle kristillinen metalli muuntaa metallimusiikin koodin palvelemaan evankelisten kristillisten lahkojen ja muiden vakaumusten tarkoituksia. Osaltaan kristillinen metallimusiikki on myös hyvin tehty lähetystyöväline, jolla rekrytoidaan jäseniä ja pelastetaan sieluja. [...] Black metal on aiheiltaan täysin kristinuskoa vastaan ja suuntaa katseensa taivaan sijaan alamaailmaan. Saatanalliset symbolit ovat olleet osa metallimusiikkia alusta lähtien Black Sabbathin ja Led Zeppelinin myötä. Länsimaissa ei ole parempaa symbolia kapinalle. Yhtyeet kuten Mercyful Fate väittivät, että ne eivät esitä. Heidän väitteensä, että ovat tosiuskovia, alamaailman herran palvojia, nähtiin kaupallisena tempauksena."[15]
Kristinuskon ja metallimusiikin yhdistäminen itsessään oli kiistanalaista, koska metallimusiikki ajoi individualismin asiaa. Vuonna 1985, kun Stryper matkusti hollantilaisille metallifestivaaleille, yhtye kertoi saaneensa vihamielisen vastaanoton yleisöltä, ja kokeneensa karusti kuinka uskonnollisuus aiheuttaa eripuraa metallipiireissä.[16]
Kristilliset metalliyhtyeet saivat vastustusta myös kirkon sisäisiltä ryhmiltä ja puolueilta kuten kristilliseltä oikeistolta. Allmusic kirjoitti, että "kun kirkolliset johtajat syyttivät metallimusiikkia satanismiin rohkaisemista, Stryper pyrki todistamaan, että metallimusiikkia ja hard rockia voisi käyttää kristinuskon levittämiseen. Sekä metallistitoverit että saarnaajat (jotka kieltäytyivät uskomasta, että metallimusiikki ja kristinusko sopivat yhteen) katsoivat tätä eteläkalifornialaista yhtyettä epäillen. Kuitenkin Stryperin onnistui myydä miljoonia albumeja sekä uskoville että uskottomille."[17] Televisiosaarnaaja Jimmy Swaggart kirjoitti ja julkaisi vuonna 1987 kirjan Religious Rock n' Roll – A Wolf in Sheep's Clothing (suom. Uskonnollinen rockmusiikki – susi lampaan vaatteissa), jossa hän arvosteli Stryperia ja kristillisiä metallipiirejä metallimusiikin käyttämisestä kristinuskon ilosanoman levittämiseen. Uusia yhtyeitä perustettiin, ja kristilliseen musiikkiin erikoistuneet levy-yhtiöt kiinnostuivat suuntauksesta.
Yhteisön, verkostojen ja Sanctuary Internationalin syntyminen
Kristittyjen metallistien määrä maailmassa kasvoi koko ajan, ja kristilliselle metallille oli aina vain enemmän kysyntää. Kristillisestä metallista kehkeytyi oma musiikinalansa, joka on kuitenkin pysynyt erillään CCM:stä (Contemporary Christian Music), perinteisestä yhdysvaltalaisesta kristillisestä populaarimusiikista. Syntyi alaan erikoistuneita levy-yhtiöitä, joista ensimmäinen oli vuonna 1986 perustettu Pure Metal Records. Muita alkuaikojen levy-yhtiöitä ovat R.E.X. Records ja Intense Records.
Harrastajamäärän kasvaessa syntyi kysyntää myös kristillistä metallia käsittelevälle lehdelle, koska tavalliset musiikkilehdet eivät kirjoittaneet aiheesta usein. Kysyntään vastasi aloitteleva yhdysvaltalainen toimittaja Doug Van Pelt. Hän alkoi julkaista kesäkuusta 1985 lähtien Heaven's Metal -fanzinea, joka kasvoi sittemmin säännöllisesti ilmestyväksi lehdeksi.[18][19][18][20] Kristillisten metallialbumien yleisimmät jakelukanavat 1980-luvulla olivat kristilliset kirjakaupat.
Monet kertoivat tulleensa uskoon kristillisen metallimusiikin kautta[21] 1980-luvulla yhdysvaltalaiset seurakunnat paheksuivat kuitenkin esimerkiksi miesten pitkää tukkaa,[22] joten niissä suhtauduttiin heavy rockin harrastajiin torjuvasti.[21] Kaliforniassa vuonna 1984 pastori Bob Beeman huomasi ongelman ja päätti kollegoidensa kanssa perustaa väliaikaisen seurakunnan uudestisyntyneille kristityille, joiden juuret olivat rockin, punkin ja metallimusiikin alakulttuureissa.[22] Näin syntyi Sanctuary – The Rock and Roll Refuge. Seurakunnan ensimmäisinä kanttoreina toimivat Stryperin Michael Sweet ja myöhemmin Barren Crossin Jim LaVerde. Koska Sanctuary oli täynnä muusikoita, he ottivat Bob Beemanin johdolla tehtäväkseen varmistaa, että nuorilla olisi aina saatavilla kristillistä raskasta musiikkia.[22] Sanctuary tuki ensimmäistä tunnettua alan festivaalia The Metal Mardi Grasia, joka järjestettiin ensimmäisen kerran 1987 Long Beachilla Kaliforniassa. Sen jälkeen vastaavia tapahtumia on järjestetty ympäri maailmaa, kuten Ruotsissa Bobfest (1999–2005), Norjassa Nordic Fest (2002–2011) ja Sveitsissä Elements of Rock.[23].
Sanctuaryn toiminta laajeni: sillä oli 1990-luvulla parhaimmillaan 36 kiinteää seurakuntaa ympäri Yhdysvaltoja. 1990-luvun lopulla yhdysvaltalaisissa kirkoissa suhtautuminen alakulttuureihin oli muuttunut suvaitsevammaksi, joten Sanctuaryn henkilökunta ei katsonut tarpeelliseksi jatkaa seurakuntaansa. Sanctuaryn nimi muuttui Sanctuary Internationaliksi, ja se harjoittaa nykyisin kansainvälistä luento- ja opetustoimintaa.[22]
1980-luvun loppu ja 1990-luku
HM-lehden toimittajan Doug Van Peltin mukaan 1980-luvun loppu ja 1990-luvun alku oli "selvästi [kristillisen metallimusiikin] kukoistusaikaa".[24] Oli tyypillistä, että kristilliset yhtyeet seurasivat valtavirran kehityssuuntia.[6] Eräs toimittaja totesi vuonna 1987, että tuolloin oli satoja toiminnassa olevia kristillisiä metalliyhtyeitä, joiden levyjä myytiin sekä kristillisissä kirjakaupoissa että yleisissä myymälöissä.[15] Vuoden 1988 tienoilla neljä suurinta kristillistä metalliyhtyettä (pois lukien valtavirran menestyjän Stryperin) olivat Barren Cross, Bloodgood, Whitecross ja Leviticus.[25] Bride saavutti suosiota albumillaan Snakes in the Playground (1992).[26][27] Jyrkistä kehityssuuntia myötäilevistä tyylimuutoksistaan huolimatta Bridea pidetään edelleen "alkuvoimana kristillisen metallimusiikin keskuudessa".[28]
1990-luvulla kristillisten metalliyhtyeiden määrä kasvoi, vaikka nousussa olleet musiikkityylit, varsinkin grunge, alkoivat syrjäyttää metallimusiikkia ja ajoivat sen lähes vuosikymmenen ajaksi pois julkisuudesta. Tyylin kehittäjät alkoivat myös etsiä musiikillisia rajoja. Täten myös osa myöhemmistä kristillisistä metalliyhtyeistä alkoi soittaa extreme metalia sekä muita, erikoisempiakin alalajeja.
Metallimusiikin toimittaja Bruce Moore kirjoittaa e-kirjassaan Metal Missionaries (2010), että 1990-luvun puolivälissä kristillinen metallimusiikki "lakkasi leikkimästä ota kiinni -leikkiä (kopioimasta yleisiä yhtyeitä) ja alkoi sulautua oikeuttuun asemaansa extreme-musiikin piireissä, ja soittavat yhtyeet alkoivat vaikuttaa siihen, miten tämä suhteellisen uusi mutta kasvava tyylilaji määriteltäisiin."[29] Mooren mukaan yhtyeiden taito, laatu ja katu-uskottavuus kasvoivat, yhtyeet saivat levytyssopimukset Tooth and Nailin, Solid Staten ja Facedown Recordsin kanssa sekä suurten yleisten yhtiöiden kuten Metal Bladen ja Victory Recordsin kanssa. Yhtyeiden levyjä myytiin yleisissä myyntipisteissä: "Ensimmäistä kertaa kristillinen extreme-musiikki siirtyi kristillisten kirjakauppojen pölyisistä takalaareista suurten myymälöiden etuhyllyihin, sellaisten kuin Best Buy, Circuit City, FYE, Target, Wal-Mart ja Hot Topic."[30]
2000-vuosikymmen
2000-vuosikymmenellä jotkut yhtyeet ovat saavuttaneet valtavirran menestystä. Nykyisin kristillisiä artisteja on lähes jokaisessa metallimusiikin alalajissa. Toiminnassa olevia yhtyeitä on satoja, ja ne ovat verkostoituneet ympäri maailmaa.[32] Tyylin marginaalisuudesta huolimatta osa on menestynyt kaupallisesti. 2000-vuosikymmenen metallimusiikin suosion paluusta innostuneina ovat myös monet 1980-luvulla vaikuttaneet mutta 1990-luvun alussa hajonneet yhtyeet, kuten Stryper ja Saint, tehneet paluun. Lisäksi Doug Van Pelt toi lokakuussa 2004 Heaven's Metalin takaisin omana fanzinenaan. Internetillä on ollut merkittävä osa kristillisen metallin kuten muunkin metallimusiikin nykyisessä elpymisessä. On internetsivustoja, jotka ovat keskittyneet keskusteluun kristillisten metallipiirien musiikista, tapahtumista ja yhtyeistä.
Tietyt kristilliset yhtyeet on hyväksytty myös suuren yleisön piirissä, ja niiden albumeita on myyty miljoonia niin kristityille kuin ei-kristityille ihailijoille. Alternative metal -ryhmä P.O.D. saattaa olla Stryperin jälkeen kaupallisesti menestynein kristillinen metalliyhtye: se on saanut 6 Grammy-ehdokkuutta, ja Satellite-albumin menestys toi sille multi-platina-arvon.[33] Metalcoren suosio on erityisesti sellaisten kristillisten yhtyeiden kuin crossover-menestyjät Zao, Demon Hunter, Norma Jean, Underoath ja As I Lay Dying ansiota. Vuonna 2006 AOL Music nimesi Demon Hunterin yhdeksi "10:stä artistista joita täytyy seurata".[34] Elokuussa 2007 As I Lay Dying -yhtyeen albumi An Ocean Between Us saavutti Billboard 200 -listalla sijan 8. Kanadan listoilla albumi oli avausviikolla sijalla 19, Englannissa sijalla 117 ja Japanissa 154.[35] Single "Nothing Left" sai Grammy-ehdokkuuden "Best Metal Performance" -luokassa.[36] Syyskuussa 2008 Underoathin albumi Lost in the Sound of Separation saavutti ilmestymisviikolla sijan 8 Billboard 200 -listalla myytyään yli 56 000 kappaletta.[37]
Kristillinen metalli on käsitteenä noussut näkyvästi esille musiikkipiireissä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen metallilehti Revolver Magazine nimitti kristillisen metallin ”vuoden ilmiöksi” helmikuun 2007 numerossaan, jonka teemana oli katsaus vuoteen 2006.[2] Etusivun artikkelissaan päätoimittaja Tom Beaujour haastatteli laulajia eri yhtyeistä, kuten As I Lay Dying (Tim Lambesis), Demon Hunter (Ryan Clark), Norma Jean (Cory Brandan) ja Underoath (Spencer Chamberlain). Lehti nimitti näitä yhtyeitä ”The Holy Allianceksi”. Lehdessä mainittiin myös levy-yhtiö Tooth and Nail Records sekä yhtyeet P.O.D., Zao, War of Ages, Still Remains ja He is Legend.[38]
Thrash metal
Musiikkinäytteet
Näyte Tourniquetin "Ark of Suffering" -kappaleesta vuoden 1990 Stop the Bleeding-albumilta. Kappaleesta kuvattiin musiikkivideo, joka käsittelee eläinten kaltoinkohtelua kristillisestä näkökulmasta.[39]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Kristillisen thrash metalin tärkeimpiä yhtyeitä olivat yhdysvaltalaiset Tourniquet, Believer, Deliverance ja Vengeance Rising. Allmusicin mukaan Vengeance Risingin albumi Human Sacrifice (1988) ja sitä seurannut Once Dead (1990) "olivat suuria menestyksiä kristillisen musiikin maailmassa, ja ne tekivät Vengeance Risingistä yhden suuntauksen harvoista yhtyeistä, jotka ylittivät rajoja ei-kristillisiin musiikkipiireihin."[40] HM Magazine nimitti Human Sacrifice -esikoislevyä "radikaaleimmaksi koskaan julkaistuksi kristilliseksi albumiksi".[41] HM-lehden lukijat äänestivät Tourniquetin Pathogenic Ocular Dissonancen 1990-luvun suosikkialbumikseen. Deliverancen albumin Weapons of Our Warfare (1990) nimikappaleesta kuvattu video oli 12 viikkoa MTV:n Headbanger's Ball -ohjelman videolistan Top 3:ssa. Allmusicin Bradley Torreano kirjoitti Believerin Sanity Obscure -albumista: "Ennen vuotta 1990 kristillinen metallimusiikki poikkesi harvoin perusriffeistä ja surkeista sanoituksista. Juuri tämän takia yhtyeet kuten Petra ja Sacred Warrior eivät koskaan lyöneet itseään läpi valtavirrassa. Sitten, vähien odotusten saattelemana, Believer julkaisi tämän raskaan levyllisen sulaa metallia. Vaikka siitä ei koskaan tullut todella suosittua, monet valtavirran lehdet ylistivät albumia."[42]
Euroopassa kristillistä thrash metalia edustivat brittiläiset Seventh Angel ja Detritus. Seventh Angel oli aikanaan suosittu yhtye myös kotimaansa ulkopuolella, ja yhtyeen doom metal -vaikutteista tunnettua albumia Lament for the Weary (1992) pidetään merkkiteoksena yhteisössä.[43] Yhtyeen albumit saivat valtavirran jakelua Music for Nations -yhtiön kautta.[44][45] Viestimissä huomioituihin yhtyeisiin kuuluu myös Betrayal.[3] Myöhemmistä yhtyeistä Temple of Blood on saanut kriitikoiden arvostusta.[46][47]
Death metal
Musiikkinäytteet
Näyte Mortificationin ”Scrolls of the Megilloth” -kappaleesta vuoden 1992 samannimiseltä albumilta.
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Australialaista Mortificationia pidetään yleisesti kristillisen death metalin uranuurtajana. Ensimmäisen albumin Mortification jälkeen yhtye sai levytyssopimuksen Nuclear Blast Recordsin kanssa. Allmusicin mukaan Mortificationin toinen albumi Scrolls of the Megilloth (1992) "toi yhtyeelle huomiota metallimusiikin alakulttuurissa", ja sisältää "joitain pelottavimmista koskaan äänitetyistä vokalisoinneista".[48]
Yhdysvalloissa kristillisen death metalin huomattava edustaja on Crimson Thorn, jota Allmusic kuvailee "varmasti yhdeksi maailman äärimmäisimmistä kristillisistä metalliyhtyeistä."[49] Living Sacrifice soitti death metalia erityisesti albumeillaan Nonexistent (1992) ja Inhabit (1994). Niiden jälkeen, Allmusic kuvailee, yhtye "kehittyi varhaisesta death metal -vaikutteisesta jyrinästään murskaavaksi, staccato-vetoisen voimakkaan rytmikkääksi metalliseksi behemotiksi, joka hakkaa kuulijaa intensiivisellä riffittelyllä ja tarkoituksellisen henkilökohtaisella – joskin usein evankelisella – näkökulmalla".[50]
Skandinaavista death metalia johtivat kristillisissä piireissä norjalaiset Extol, Groms ja Schaliach sekä suomalaiset Deuteronomium ja Immortal Souls. Allmusicin mukaan Extolin vuoden 1998 albumi Burial oli "raikas poikkeus genressä, jonka painopiste on saatanallisissa tempauksissa."[51] Teknistä death metalia edustavat sellaiset yhtyeet kuin Aletheian ja Sympathy.
Black metal
- Pääartikkeli: unblack metal
Musiikkinäytteet
Näyte Horden ”Invert the Inverted Cross” -kappaleesta albumilta Hellig Usvart (1994). ”Invert the Inverted Cross” on albumin tunnetuimpia kappaleita, ja ilmentää unblack metal -lajin pahuuden vastaista sanoitus- ja musiikkityyliä.
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Ensimmäiset kristilliset, black metalilta kuulostavat julkaisut olivat australialaisen Horden Hellig Usvart (1994) ja norjalaisen Antestorin Martyrium samalta vuodelta.[23] Molemmat yhtyeet olivat huomattavan kiistanalaisia black metal -piireissä aikanaan. Hellig Usvartin julkaissut Nuclear Blast sai tappouhkausia, joissa vaadittiin lopettamaan albumin jakelu ja paljastamaan Horden Anonymous -salanimeä käyttävän muusikon oikea nimi. Anonymous ei kutsunut musiikkiaan black metaliksi vaan holy unblack metaliksi (sanaleikki Darkthronen sloganista "unholy black metal"), koska "en usko, että kristillinen metallimusiikki voi olla koskaan aidosti 'mustaa'.[52] Humoristisuudestaan huolimatta jotkut kristityt ovat sittemmin alkaneet nimittää kristillistä black metalia "unblack metaliksi" tai "white metaliksi" –välttääkseen black metaliin liitetyt kielteiset mielikuvat. Aiemmin nimellä Crush Evil vaikuttanut Antestor aiheutti kohua erityisesti paikallisissa black metal -piireissä: Mayhem-yhtyeen Euronymous oli ennen kuolemaansa suunnitellut Crush Evilin pois raivaamista.[53]
Screams of Abel -verkkolehden Phil Powellin mukaan 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa "kristillisten black metal -yhtyeiden kansainvälinen määrä kasvoi räjähdysmäisesti", ja black metal "vaikutti olevan nopeimmin kasvava tyylilaji kristillisissä metallipiireissä".[54] HM-lehden mukaan ruotsalaisen Crimson Moonlightin The Covenant Progress "haastaa parhaimmat tuotokset mitä mikä tahansa yhtye (kristillinen tai sekulaari) tässä alalajissa voi tarjota".[55] Kristillisen black metalin johtaviksi yhtyeiksi nousivat myös ruotsalainen Sanctifica, norjalaiset Lengsel ja Drottnar sekä indonesialainen Kekal. Vuonna 1998 Antestorin Cacophonous Records -levy-yhtiöllä julkaisema The Return of the Black Death "asetti normit kristilliselle black metalille".[55]
Vaikka unblack- ja black metal -yhteisöjen välillä vallitsee erimielisyyksiä, joissain tapauksissa muusikot ovat tehneet yhteistyötä: Dimmu Borgirin kosketinsoittaja Stian Aarstad tuotti Vaakevandringin nimi-ep:n Vaakevandring vuonna 1999,[56] ja Mayhemin Jan Axel Blomberg (Hellhammer) soitti rumpuja Antestorin The Forsaken -albumilla vuonna 2005.[57] Toimeliaimmat unblack metal -piirit ovat Skandinaviassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa. Etelä-Amerikan unblack metal -piirit tunnetaan poikkeuksellisen kumouksellisista ja antisaatanallisista sanoituksistaan.[58]
Power metal ja progressiivinen metalli
Musiikkinäytteet
Näyte Narnian ”The Witch and the Lion” -kappaleesta albumilta Desert Land (2001). Kappale esittää Narnian neoklassista metalli ja power metal -tyyliä.
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Melodisemmat metallimusiikin muodot kuten erityisesti power metal ovat suosittuja lajeja kristillisen metallimusiikin piireissä, varsinkin Pohjoismaissa.[3] Varhaisiin kristillisiin power metal -yhtyeisiin kuuluu saksalainen Seventh Avenue[59] ja ruotsalainen neoklassista metallia soittava Narnia[60] tekivät kristillistä metallia tunnetuksi. Seventh Avenuen Tales of Tales (1996), meni sijalle 18 Japanin metallimusiikin listoilla.[59] Myöhemmin 1990-luvulla Narnia alkoi vaikuttaa kristillisen power metalin historiaan saatuaan levytyssopimuksen Nuclear Blast Recordsin kanssa. Muita eurooppalaisyhtyeitä ovat saksalaiset Chrystyne ja Lightmare sekä ruotsalaiset XT, Harmony ja Heartcry.
Progressiivisen metallin osalta brittiläinen Balance of Power sain jossain määrin suosiota. Yhdysvaltalaisista yhtyeistä Magnitude Nine ja Metal Blade Recordsille kiinnitetty Jacobs Dream ovat olleet erityisen suosittuja kristillisissä piireissä. Metal Blade Recordsin kanssa. Etelä-Amerikassa Eterna ja Dracma ovat johtavia kristillisiä power metal- ja progressiivisia metalliyhtyeitä. Tuoreemmista yhtyeistä kriitikoiden arvostusta ovat saaneet Divinefire ja Theocracy, joka HM-lehden mukaan "edustaa erinomaisuutta nykyisessä kristillisessä metallimusiikissa".[55]
Doom metal ja goottimetalli
Musiikkinäytteet
Paramaeciumin ”The Unnatural Conception” albumilta Exhumed of the Earth (1993). Kappale edustaa yhtyeen doom metal -tyyliä.
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Veni Domine on varhaisimpia kristillisiä progressiivisia doom metal -yhteitä, ja HM magazine sijoitti Fall Babylon Fall -esikoislevyn kaikkien aikojen 38. vaikutusvaltaisimmaksi kristilliseksi metallialbumiksi.
Paramaecium ja Ashen Mortality ovat kaksi tunnetuinta kristillistä doom metal -yhtyettä.[61] Paramaeciumista tuli yksi tyylilajin huippunimistä.[62] Ashen Mortality tunnettiin keskivertoa parempana doom metal -yhtyeenä.[62][63]
Kristillisen goottimetallin uranuurtajiin kuuluu vuonna 1989 perustettu kalifornialainen Saviour Machine. Sen ja Wedding Partyn lisäksi 1990-luvulla vaikutti kolme kristillistä goottimetalliyhtyettä: Undish, Necromance ja Kohllapse. Puolalainen Undish äänitti 1997 esikoisalbumin Acta Est Fabula, jonka julkaisi saksalainen Massacre Records. Albumia seurasi Euroopan kiertue Theatre of Tragedyn ja Saviour Machinen kanssa sekä esiintyminen Wacken Open Air -festivaaleilla.[64] Industrial-vaikutteitakin hyödyntänyt Necromance sai myönteisiä arvioita lehdiltä kuten Rock Hard ja Metal Heart.[65] Myös konemusiikkivivahteita käyttänyt australialaisperäinen Kohllapse sai jonkin verran suosiota maallisissakin piireissä, erityisesti albumillaan Distant Mind Alternative.[66]
Alternative metal
Alternative metalin johtaviin kristillisiin yhtyeisiin lukeutuvat nu metal -yhtyeet P.O.D., Thousand Foot Krutch, Disciple ja Pillar. Zao uursi uraa metalcorelle sekä näytti suuntaa Underoathille ja Norma Jeanille. Industrial metal -tyylin ensimmäisenä kristillisenä artistina pidetään yleisesti kalifornialaista Mortalia.[3] Joskaan ei ensimmäinen industrialia soittanut kristillinen yhtye,Mortalilla oli kuitenkin merkittävin rooli sikäli, että se avasi tien 1990-luvun muille kristillisille industrial-yhtyeille.[67]
Toinen kristillisen industrial metalin maineikas yhtye on Circle of Dust, joka sai hieman suosiota MTV:llä musiikkivideollaan ”Telltale Crime”, ja osaa kappaleesta ”Deviate” käytettiin pitkän aikaa jo lopetetun MTV Sports -ohjelman tunnusmusiikkina.[68] Huomiota sai myös kristillisen industrial metalin superyhtye Argyle Park sekä Klank albumeillaan Still Suffering ja Numb, jonka kappale ”Blind” sai jonkin verran radiosoittoaikaa.[69][70]
Alkuvaiheet
Suomen Larry Normaniksikin kutsuttu tamperelainen rokkipappi Tarvo Laakso lienee Suomen ensimmäinen kristillisen hard rockin esittäjä. Hänen vuonna 1981 ilmestyneellä Sähköpaimen-levyllä on hard rock -kappaleita, kuten hänen tunnetuin kappaleensa Krusifiksin juurella sekä Tervetuloa punkkiluostariin, joissa molemmissa kitarasoolot soittaa Heikki Silvennoinen[71]. Rokkipapin ennenkuulumaton asenne ja tyyli herätti kohua ja hän pääsi jopa Ajankohtaiseen kakkoseen esiintymään ja vastailemaan kysymyksiin[72].
Suomalaisessa kristillisessä rokissa alkoi olemaan yleisemmin heavy-vaikutteita vasta 1980-luvun lopulla, eli selvästi myöhemmin kuin muualla. Vuotta 1987 voitaneen pitää jonkinlaisena merkkivuotena. Tällöin hevivaikutteisia bändejä alkoi syntymään erityisesti nykyisen Pirkanmaan alueella.
Tamperelaista loppuvuodesta 1987 perustettua Terapiaa on nimitetty uranuurtajaksi raskaan rockin saralla. Yhtyeen musiikissa oli vain vaikutteita metallimusiikista, esimerkiksi sen ensimmäisellä albumilla Tule & kazo (1993), mutta silti monet myöhemmät suomalaiset kristilliset metalliyhtyeet ovat nimenneet Terapian vaikuttajakseen.[73] Kappale "Hei sinä" vuodelta 1988 ja varhaisin Terapian esittämä kappale, joka päätyi debyyttilevylle[74]. Vuoden 1988 demoäänityksessä kappaleesta voi kuulla hevitilutusta[75].
Toinen, Ikaalisista kotoisin oleva, 1987 perustettu The Rain -yhtye kuuluu lajin varhaisiin edustajiin. Yhtyeen musiikki pysyi kautta linjan voimakkaasti melodisen hard rockin linjoilla. Yhtä kuin voitto (2008) -albumilla oleva "Ohiko kuljet?" -kappale on kirjoitettu vuonna 1989 ja alun perin The Rainin vuonna 1990 julkaistulla ensimmäisellä demokasetilla mukana[76]. Tuosta kappaleesta, sekä "1988"-introsta, jossa on pätkä alkuperäistä demoa, voi kuulla The Rainin varhaiset heavy-vaikutteet[77].
Samantyyppistä musiikkia soitti myös tamperelainen Sator. Sator julkaisi yhden 12" EP:n vuonna 1987[78]. Tuo levy sekä kajaanilaisen Heurekan debyytti Heureka (äänitetty 1987) lienevät yksiä varhaisimpia suomalaisen kristillisen rockin julkaisuja, joissa on havaittavissa heavy-vaikutteita. Satorissa vaikutti jäseniä, jotka tulivat myöhemmin tunnetuksi 90-luvulla uranuurtavista gospelbändeistä. Laulaja-kitaristi Mikael Lindell vaikutti myöhemmin nokialaisessa Bass’n Helenissä. Myös Bass'n Helenin (perustettu 1992) alkuajan materiaalissa oli hevityylisiä kappaleita[79]. Satorin Harri Karhe ryhtyi Terapian rumpaliksi vuonna 1991. Basisti Sami Lahdensuo oli mukana tamperelaisessa gospelrockyhtye Veronikassa[80].
Kankaanpääläisen The Roadin 1988 ilmestynyt kakkosalbumi Ykkösuutinen sisälsi myös rockia heavy-vaikuttein[81]. Tamperelaisen Gospel Powerin hevahtava kappale "Uusi uljas" vuodelta 1988 on höystetty Heikki Helan hevikiljahduksin[82].
Mäntästä nousi myös 1987 perustettu, melodista progressiivista metallia soittanut Face-yhtye. Face voitti vuonna 1988 Kouvolassa pidetyssä Gospel Soundcheckissä parhaan bändin kannukset ja soitti seuraavana vuonna iltakonsertissa Q.Stonen kanssa. Yhtye kiinnitettiin myöhemmin Music Vision ohjelmatoimiston listoille ja esiintyi mm. Lahden Suurhallissa pidetyllä Gospel Rock -festivaalilla 1990. Yhtye lienee ensimmäinen, joka jo perustamisestaan asti panosti musiikin lisäksi myös ulkoiseen visuaalisuuteen ja jäi kenties tämän takia suomigospelin "outolinnuksi", herättäen ristiriitaisia tuntemuksia kautta kentän. Face soitti viimeisen keikkansa Mäntässä 4.10.1996.[a]
Monet näistä bändeistä, kuten Bass'n Helen, The Road, The Rain ja Terapia ovat olleet suosittuja Suomen gospel-piireissä ja esiintyneet suurissa kristillisissä nuorisotapahtumissa.[83]
90-luku
1990-luvun alussa Suomessa vaikutti joukko kristillisiä extreme metal -yhtyeitä, joista suurin osa jäi demotasoisiksi.
Suomen ensimmäinen kristillinen extreme metal -yhtye oli tiettävästi kokkolalainen 1990 perustettu Cathacomb (alun perin DBM, Destroyer of Black Metal).[84] Hieman myöhemmin aloittivat yhtyeet Sanctify, Immortal Souls ja Suomen tärkeimmäksi kristilliseksi metalliyhtyeeksi nimitetty Deuteronomium, joka julkaisi vuonna 1993 demon Paths of Righteousness. Sen ja Sanctifyn Reality-demon katsotaan aloittaneen Suomen kristilliset metallimusiikkipiirit.[85]
Uranuurtajan osa toi myös Deuteronomiumille hankalan aseman: metallipiireissä yhtyettä katsottiin alaspäin, ja kotiseurakuntansa tiloissa harjoitellessaan Deuteronomium sai tietää, että seurakunnassa rukoiltiin, jotta jäsenet "tulisivat oikeasti uskoon ja lopettaisivat saatanallisen musiikkinsa soiton."[85] Vuoden 1997 Tribal Eagle -ep-levylle on toisinaan annettu kunnia ensimmäisenä suomalaisena kristillisenä metalli-cd:nä.[84] Basisti Manu Lehtinen perusti kitaristi-solisti Miika Partalan kanssa maaliskuussa 1998 Little Rose Productions ky:n tarkoituksenaan edistää ja monipuolistaa Suomen kristillisen musiikin kulttuuria. Yritys toimi albumien maahantuojana ja myi niitä. Little Rose oli osaksi myös levy-yhtiö, ja se julkaisi Deuteronomiumin esikoisalbumin Street Corner Queen (1998).[23] Myöhemmin yritys tunnettiin Maanalaisen Levykauppana ja se vastasi pääasiassa kristillisen metallimusiikin välityksestä ja julkaisusta Suomessa.[84]
1990-luvun lopulla Suomessa alettiin toimittaa kolmea alaan erikoistunutta fanzinea, Ristillinen Rock & Heavy Metal -lehteä, INRI - White Metal Magazine, ja The Christian Underground Zineä [86][87] The Christian Underground Ry (TCU) järjesti toimintaa kristitilliselle metalliyhteisölle keikkojen ja leirien muodossa[88]. Vuonna 1996 euroopan suurimmassa kristillisessä nuorisotapahtumassa Maata Näkyvissä -festareilla aloitettiin Alternatiivipommisuoja-konsertit, joka kokosi perjantai-iltaan raskaamman kristillisen musiikin esittäjiä[88].
90-luvun loppupuolella nousi myös muutama suomalainen kristillinen nu metal -yhtye, jotka nauttivat jossain määrin myös maallisten piirien suosiota, kuten Dust Eater Dogs ja Jacks of All Trades. Jos Deuteronomiumin Tribal Eagle EP oli ensimmäinen suomalainen kristillisen metallin levytys, Dust Eater Dogsin Motoria (1998) pidetään ensimmäisenä suomalaisena kristillisenä metallialbumina. Jacks of All Trades sai kunnian olla ensimmäinen suomalainen nu-metal-yhtye, joka teki levytyssopimuksen monikansallisen levy-yhtiön kanssa[89].
2000-luku
Vuodesta 2001 Nokialla alettiin järjestää alan musiikkitapahtumaa, Immortal Metal Festiä.[90] Kristilliset metalliyhtyeet esiintyvät myös muissa hengellisissä musiikkitapahtumissa muitten musiikkityylien edustajien ohella. Kristilliset yhtyeet eivät olleet osattomia maallisissakaan piireissäkään: Immortal Souls esiintyi Tuska Open Air Metal Festivalissa 2003,[91] ja Deuteronomium on lämmitellyt Sentencedia 1998 sekä esiintynyt Sauna Open Air ja DBTL -festivaaleilla 2009.[84] Sana-lehti uutisoi 14. tammikuuta 2010, että kristillisen metallimusiikin ympärille on muodostunut Suomen suurin kristillinen alakulttuuri: Suomessa on 20–30 toiminnassa olevaa kristillistä metalliyhtyettä, "metallisteja puolestaan on erään arvion mukaan 500–1000, ja kuuntelijoita huomattavasti enemmän".[92]
Vuonna 2006 järjestettiin kokeellinen jumalanpalvelus metallimusiikilla, Metallimessu, jonka Suomen Luterilainen kirkko otti osaksi toimintaansa. Metallimessuista tuli suosittuja, ja AFP uutisoi syyskuussa 2008, että niiden menestys on sidoksissa metallimusiikin valtavirransuosioon Suomessa.[93]
2000-luvulla kristillistä metallia on myyty näkyvästi Suomessa: uranuurtajayhtye The Rainin Yhtä kuin voitto -albumi kipusi peräti sijalle 2. viikolla 35 vuonna 2008[94]. Aiemmin selkeästi evankelioiva gospel-levy ei ollut sijoittunut näin korkealle[95]. Forssalaisen HB-yhtyeen albumi Enne oli 2006 yhteensä neljä viikkoa Suomen virallisella listalla ja oli parhaimmillaan sijalla 27, ja vuonna 2007 Frozen Inside oli avausviikollaan sijalla 15 ja sijalle 25 toisella viikolla.[96][97] Deuteronomiumin paluualbumi From the Midst of the Battle meni 2008 julkaisuviikolla 34 sijalle 11 ja seuraavalla viikolla sijalle 16.[98] Muita sijoituksia ovat saaneet esimerkiksi Sotahuuto albumillaan Ihmisen jälki (2007 viikolla 34 sijalla 35[99]), Oratorio albumillaan Redemption (2006 viikolla 47 sijalla 36[100]), Mehida albumillaan Blood & Water (2007 viikolla 35 sijalla 23[101]) ja VIP-yhtye Maasta olet tullut -pitkäsoitollaan (40. sija viikolla 22 vuonna 2009).[102]
Kristillisen metallimusiikin ideologiset juuret ovat yhdysvaltalaisessa evankelisessa protestantismissa eli evankelikalismissa. Suuntaus syntyi 1970-luvulla alun perin tarkoituksenaan juuri evankelioida metallimusiikkipiirejä: varhaisilla yhtyeillä oli tapana kutsua ihmisiä uskoon konserteissaan. Päämäärä on sittemmin muuttunut, minkä taustalla on nähty kristinuskon maallistuminen 1990-luvulla. Varsinkin Pohjois-Euroopassa nykyiset piirit "vaikuttavat olevan hyvin vähän kiinnostuneita evankeloinnista".[1] Sen sijaan on esitetty, että kristillinen metallimusiikkiyhteisö tarjoaa ydinjäsenilleen tärkeitä resursseja sekä vaihtoehtoisen ja komplementaarisen uskonnonharjoitus ja -ilmaisumuodon kuin vaihtoehtoisen kristillisen identiteetinkin muodostamiselle.[103] Siten kristillisen metallimusiikin nykyisiä tarkoituksia on nimetty neljä: vaihtoehtoinen uskonnollinen identiteetti ja ilmaisumuoto; legimitiivinen uskonnollinen ilmaisumuoto; tehokas tapa evankelioida ja puolustaa kristillistä uskoa; myönteinen vaihtoehto yleiselle metallimusiikille.[104]
HM-lehden haastattelussa vuonna 2006 suuntauksen kuuluisimpiin kuuluvan Mortification-yhtyeen keulahahmo Steve Rowe antaa ymmärtää, että evankeliumin levittäminen on toissijaista ja että kristillisen metallimusiikin kuuluu nimenomaan tarjota "hengellistä rohkaisua" kristityille kuuntelijoilleen.[1] Rowe kirjoitti taannoinmilloin? yhtyeen lehdistötiedotteessa, jossa hän taustoitti "Resurrection Band (A Tribute To Rez)" -kappaleen merkitystä, että hän pitää yhtyeen pääasiallisena kohderyhmänä ihmisiä, jotka ovat "kristillisen kulttuurin reunalla mutta eivät osa sitä". Rowe kertoo nuorena vieraantuneensa seurakunnastaan ja kokeneensa enemmän yhteisöllisyyttä metallialakulttuurissa mutta kuultuaan Resurrection Bandia hän löysi kristillisen metallimusiikin kautta omanlaisen tavan hahmottaa kristityn identiteettiä.[105] Samaan tapaan Moberg (2006) arvelee, että kristillisen metallimusiikin olemassaolo itsessään vihjaa paitsi tarvetta vaihtoehtoiselle uskonnonolliselle ilmaisulle myös tyytymättömyyttä perinteisiin ylistyksen muotoihin nuorten kristittyjen keskuudessa: "He eivät ehkä koe mukavaksi pelkkää kirkossa käymistä ja virsien laulamista, vaan he tarvitsevat vaihtoehtoista tapaa ilmaista samaa uskoa."[106] Muusikoille kristillinen metallimusiikki voi olla evankelioinnin lisäksi "myös tapa päästä eroon mielikuvasta, että kristinusko olisi jotain tiukkapipoista tai tylsää".[106]
Eileen Luhrin (2009) mukaan kristillinen metallimusiikki ilmaisee ulkopuolisuuden tunnetta ja kapinaa siinä missä muukin metallimusiikki - mutta täysin eri tavalla: kristillisen metallimusiikin kapina kumpuaa kristillisestä vastarinnasta moraalittomana ja syntisenä nähtyyn teollistumisen jälkeiseen moderniin maailmaan, jossa perhearvot ovat rappeutuneet abortin ja pornografian laillistamisen ja kasvavan hyväksynnän sekä homojen oikeuksien ja feministiliikkeen nousun vuoksi. Ulkopuolisuuden tunteen taustalla on nähty kristityn keskeinen kamppailu siitä, että vaikka hän on maailmassa, hänen ei tule olla maailmasta (seurata lihan himoja). 1980-luvulla Bloodgood ja Barren Cross käänsivät kapinan merkityksen päälaelleen julistaessaan, että länsimaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa juuri kristillinen usko on todellista kapinaa.[107] Yleisen metallimusiikin tavoin kristillinen metallimusiikki rohkaisee kuulijaansa puolustamaan uskoaan, ajattelemaan itse eikä seuraamaan sokeasti auktoriteetteja – edes uskonnollisia.[104]
Mobergin mukaan kristillinen metallimusiikki on synnyttänyt suurimmat harrastajayhteisöt niihin maihin, joissa metallimusiikki on suosittua muutenkin: Yhdysvallat, Brasilia, Meksiko, Saksa, Alankomaat, Norja, Ruotsi ja Suomi.[92] Maailmanlaajuisella tasolla on kyse verrattain pienestä ilmiöstä, sillä uskovia metalliharrastajia on tuhansia kun taas yleisen metallimusiikin harrastajia miljoonia.[108] Kristillisen metallimusiikin piirit ovat harvoja ylikansallisia kristillisiä yhteisöjä, joilla ei ole minkäänlaista johtoporrasta tai kiltaa – ainoastaan musiikki yhdistää sen yhteisön jäseniä. Yhteisö on kehittänyt oman infrastruktuurinsa keskusteluyhteisöineen, asenteineen, tinkimättömine sloganeineen kuten "Faster for the Master!", "Turn or Burn!" ja "Support the War against Satan!", riippumattomine levy-yhtiöineen, verkkokauppoineen ja tapahtumineen. Brasiliassa ja Meksikossa toimii pieniä kristittyjen metallistien seurakuntiakin.[104] Useimmat kristityt metallistit kuuntelevat myös tavallista metallimusiikkia; kristillisestä metallimusiikista haetaan lähinnä myönteistä vastapainoa metallimusiikin tunnetusti synkeälle sanomalle, ja yleensä monet kristityt metallistit välttävät vain kaikkein saatanallisimpia ja kristinuskon vastaisimpia yhtyeitä jos niitäkään, sillä jotkut eivät välitä koko asiasta.[1] Konserttieleissä on havaittu joitain eroja: välttääkseen niin kutsutun pirunsarvi-käsimerkin oletettua saatananpalvonta-viittausta, jotkut takovat ilmaan pelkkää etusormea "antaen kunniaa hänelle, jolle kunnia kuuluu."[92]
Ristiriitaisuus ja epäaitous?
Kristillistä metallia on nimitetty "mahdollisesti paradoksaaleimmaksi musiikin muodoksi, joka on syntynyt lähimenneisyydessä"[109], koska metallimusiikki yhdistetään usein voimakkaasti kristinuskon vastaisiin aiheisiin. Keith Kahn-Harris kirjoittaa kirjassaan Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, että metallimusiikkipiireissä kristillistä uskoa ja jäsenyyttä kirkkoon pidetään vakiintuneen auktoriteetin kannattamisena, jonka vuoksi varsinkin extreme metal -harrastajat näkevät kristilliset metalliyhtyeet teeskentelijöinä ("poser", "poseur") ja kristilliset sanoitukset vastoin metallimusiikin "oikeaa tarkoitusta".[110] Jos metallimusiikille voi nimetä jonkin aatteen, niin individualismin.[104] Metallimusiikin harrastajien asenteet kristillistä metallia kohtaan vaihtelevat välinpitämättömyydestä uskonnon torjumiseen,[1] vaikka jotkut myöntävät, että kristillisessä metallimusiikissa saattaa olla yhtyeitä, jotka tekevät hyvää musiikkia aivan kuten yleisessä metallimusiikissa.[111] Metallimusiikin viestimissä kristilliset yhtyeet torjutaan toisinaan. Esimerkiksi Imperiumi.netin arviossa Oratorio-yhtyeen albumin arvosanaa laskettiin juuri sanoitusten vuoksi: "On olemassa asioita, jotka eivät vain sovi yhteen, kuten metalli ja kristillinen sanoma."[112]
Aiheeseen perehtymättömän saattaa olla vaikea ymmärtää, kuinka aggressiivinen musiikki ja kristillinen sanoma rakkaudesta ja pelastuksesta sopivat yhteen, varsinkin kun on kyse death- tai black metalista.[113] Internetin tietosivustot kuten The Metal for Jesus! ja Jesus Metal sisältävät "kristillisen metallimusiikin apologioita", joissa perustellaan, että kristityille on luonnollista yhdistää vakaumuksensa asioihin, joista he pitävät.[104] Jotkut metallimuusikot ymmärtävät tämän näkökulman mutta se ei vaikuta heidän asenteisiinsa. Satanic Slaughterin Ztephan Dark esimerkiksi totesi kristillisistä metalliyhtyeistä: "He tekevät samaa juttua kuin monet saatanalliset bändit eli välittävät ihmisille sanomaa musiikilla, josta pitävät. Ero on siinä, että en pidä heidän typerästä sanomastaan enkä osta heidän levyjään."[114] Vuonna 2009 New York -lehdessä Slayerin Kerry Kingiltä kysyttiin, "Mikä on nyt suosittua metallimusiikissa, jonka haluaisit kuolevan?", ja King sanoi kristillisen metallin: "Minulle se on tarpeeksi vastenmielistä, etten edes halua kuulla sitä."[115]
Kopiointi, laatuvaje ja teennäisyys?
Koska varhaisilla edustajilla oli tapana panostaa lähetystyöhön musiikin kustannuksella, sillä siten ne saivat uskottavuutta kirkon piireissä,[116] kristillisiä metalliyhtyeitä arvosteltiin 1990-luvulle saakka omaperäisyyden puutteesta.[6] ”Kristillinen metalli” itsessään oli väistämätön ilmiö, koska kristityt muusikot ovat aina kopioineet maallisia kehityssuuntia.[6] Kristillisen Barnabas-yhtyeen Kris Klingensmith sanoi Mean Magazinen artikkelissa asian niin, että ”jos haluaa tietää, mitä kristilliset yhtyeet soittavat huomenna, pitää katsoa mitä maalliset yhtyeet soittavat tänään.”[6] Sanctuary Internationalin Bob Beeman totesi haastattelussa, että joskin sekulaariyhtyeen kopioinnin voi nähdä "ryöväyksenä", ilmiö oli viime kädessä hyvä asia: "Sen ansiosta kristilliset yhtyeet ylittivät raja-aitoja. Ihmiset saattoivat kuunnella kristillisiä yhtyeitä tuntematta, että heidän olisi hylättävä rakastamansa musiikki. Sitten kun kuuntelee kristillistä yhtyettä tarkemmin, huomaa, että ne eivät olekaan aivan samanlaisia."[117]
Kristillinen metallimusiikki kärsii laatuvajeesta: eräs kriitikko kirjoittaa, että tyypillinen kristillinen metalliyhtye on ”musiikillisen konseptinsa kanssa hienoisesti eksyksissä – ja parhaimmillaankin lähinnä geneerinen” ja että suuntauksen yhtyeitä tukevat pääasiassa ne, jotka ”nostavat heikonpuoleisenkin kopion alkuperäisen yläpuolelle vain bändin elämänkatsomuksen ansiosta”.[118] Christianity Today -lehdessä vuonna 1985 Stryperin laulaja Michael Sweet keskusteli siitä, miten yhtye onnistui myymään levyjä kirkosta osattomille, kun aiemmat kristilliset rock- ja metalliyhtyeet olivat epäonnistuneet siinä. Sweet antoi ymmärtää, että yksi uskonnollisten rock- ja metallimuusikoiden ongelmista oli, että heidän teologiansa oli vahvempi kuin musiikkinsa: "Kun on yleisissä musiikkipiireissä ilman uskoa Kristukseen, kukaan ei mene katsomaan yhtyettä vain siksi, että se laulaa Kristuksesta. Yhtyettä mennään katsomaan, koska se on hyvä ja sillä on hyvä lavaesitys."[5] Musiikillisesti erityisen luovat yhtyeet ovat saaneet hyväksyntää yleisessä metalliyhteisössä, vaikka ne tunnettaisiinkin kristillisinä yhtyeinä.[119]
Kristillistä metallimusiikkia terminä on arvosteltu teennäiseksi. Suomalainen metallimusiikkiin erikoistunut radiojuontaja Klaus Flaming sanoi vuonna 2003 mielipiteenään, että ”kristillinen metalli on musiikillisesti määritelmänä niin keinotekoinen kuin olla voi”, sillä "soitantaahan on laidasta toiseen ja päädystä pihalle".[120] Sympathy-yhtyeen Dharok on Untombed-fanzinen haastattelussa sitä mieltä, ettei pitäisi puhua "kristillisistä yhtyeistä", koska se on "suhteellisen uusi käsite eikä kovin hyödyllinen". Dharokin mielestä tulisi suosia sanaa "hengellinen" (sacred), koska "kirkko on historiallisesti käyttänyt tuota termiä. Siinä on enemmän järkeä kuin 'kristillinen'-etuliitteessä. Musiikki voi olla hengellistä, vaikka se ei käsittelisi selkeän uskonnollisia aiheita tai vaikka siinä ei olisi sanoituksia."[121]
Gettoutuminen ja vastustus vanhoillisilta tahoilta
Sekä kristillisen että maallisen metallimusiikin harrastajat arvostelevat toisinaan kristillisiä metallipiirejä liiasta halusta erottautua muusta metallimusiikkialasta. Extol-yhtyeen Christer Espevoll pohti haastattelussa 2003: "Toivoisin, että skenet olisivat enemmän yhdessä... Jo pitkän aikaa on ollut olemassa suuri – ja yhä kasvava – etäisyys kristillisen ja sekulaarin musiikkiteollisuuden välillä. Tämä on tilanne erikoisesti USA:ssa, mutta myös Skandinaviassa. Minusta tällainen polarisoituminen ei ole hyvä asia. Musiikissa on ennen kaikkea kyse musiikista, joten miksi pitäisi jokaisella eri uskoa tai uskonnottomuutta edustavalla bändillä tai artistilla olla oma musiikkiteollisuutensa? ...Musiikilla ei ole uskonnollisia rajoja."[123] Ilmiön varjopuolena Mortificationin Steve Rowe pitää ”kristittyjen huijauksena” sitä, että Yhdysvalloissa rock- tai metalliyhtye saattaa saada listamenestystä kristillisellä alalla vain väittämällä olevansa ”kristillinen yhtye", vaikka sillä ei olisi minkäänlaista hengellistä sanomaa.[104] Deuteronomium-yhtyeen Manu Lehtinen on sanonut Inferno-lehden jutussa, että hänen mielestään ihannetilanteessa yhtyeitä ei tarvitsisi luokitella sanoitusten takia "kristillisiksi", vaan voitaisiin puhua vain metalliyhtyeistä. Lehtisen mukaan siihen on kuitenkin vaikea pyrkiä, koska ihmisillä on yleisesti tarve luokitella asioita.[85] Nykyisin monet kristilliset yhtyeet vastustavat eristäytymistä kristilliselle musiikkialalle ja ovat saavuttaneet valtavirran menestystä kuten esimerkiksi Virgin Black.[122]
Tietyt kristilliset piirit pitävät kaikkea rock- ja metallimusiikkia uskonsa vastaisina huolimatta sanoitusten sisällöstä tai yhtyeiden jäsenten elämäntyylistä. Yhdysvalloissa näitä kriittisimpiä ja näkyvimpiä ovat King James Only -aatteen kannattajat.[124] Monet harrastajat ja artistit pitävät kuitenkin metallimusiikkia yhtenä musiikin lajina, joka on rinnastettavissa muihin musiikkityyleihin, kuten blues, jazz, punk ja hip hop.[6] Heidän mukaansa musiikin instrumentaatio on vain ilmaisuväline ja riippumaton maailmankatsomuksesta, vaikkakin musiikkia luovat henkilöt ja sanoitukset kertovat kristinuskon sanomaa.[109][6] Siten kristillinen metalli syntyy, kun kristityt säveltävät metallimusiikkia tavalla, joka heijastaa heidän uskoaan Kristukseen.[6]
Vuonna 2010 HM-lehti valikoi 100 kaikkien aikojen merkittävintä kristillistä metallialbumia mittapuunaan niiden "suurenmoisuus (saavutti jotain suurta), suosio (kaupallinen menestys, kulta- ja platina-arvot), historiallinen vaikutus ja klassikkoasema (kuulostaa hyvältä vuosienkin jälkeen)". Levyt valikoitiin 500 ehdokkaasta, ja Top 3:n valintaa taustoitettiin, että "jos hypoteettisessa tilanteessa istuisimme samassa huoneessa [Iron Maiden -säveltäjä] Steve Harrisin kanssa, ja hän sanoisi, 'Ettäkö kristillistä metallia? Soittakaa minulle jotain hyvää!' niin näitä ei hävettäisi soittaa". Vengeance Risingin ensimmäistä sijaa perusteltiin sillä, että se "käänsi kristillisen metallimusiikin maailman korvalleen". Alla on listan Top 10.[24]
- Vengeance Rising – Human Sacrifice (1989)
- Tourniquet – Psycho Surgery (1991)
- Deliverance – Deliverance (1989)
- Whitecross – Whitecross (1987)
- Extol – Undeceived (2000)
- Stryper – To Hell with the Devil (1986)
- Sacred Warrior – Obsessions (1991)
- Bloodgood – Detonation (1987)
- Bride – Snakes in the Playground (1992)
- Believer – Sanity Obscure (1990)
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kristillinen metallimusiikki.
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
