Paradoksi
ristiriitaan johtava näennäisesti looginen väite From Wikipedia, the free encyclopedia
Paradoksi (kreikan sanoista παρά 'vastaan' ja δοξα 'oppi' tai 'näkemys') on näennäisesti loogiselta tuntuva ajatus tai väite, joka kuitenkin johtaa epäloogiseen tai mahdottomaan lopputulokseen.[1]
Paradoksi lähtee premisseistä, jotka vaikuttavat kiistattomasti tosilta, ja jatkuu päättelyllä, joka vaikuttaa kiistattomasti paikkansapitävältä. Näiden tuottama johtopäätös on kuitenkin joko ristiriitainen, epätosi, tai muuten järjenvastainen, sopimaton tai mahdoton hyväksyä.[2]
Kuuluisia antiikin filosofian paradokseja ovat Zenonin paradoksit, jotka koskevat liikettä. Yksinkertaisimpia paradokseja ovat valehtelijan paradoksit eli väitteet kuten ”Tämä väite on epätosi” ja ”Kaikki mitä sanon on valhetta”.[1] Sorites-paradoksissa voidaan väittää esimerkiksi että yksikään hyvin pieni, kuten yhden gramman, painonpudotus ei muuta lihavaa miestä ei-lihavaksi, vaan hän on senkin jälkeen edelleen lihava. Tarpeeksi monen tällaisen muutoksen jälkeen väite on kuitenkin muuttunut järjenvastaiseksi, sillä mies on jo muuttunut laihaksi.[3]
Paradoksia voi yrittää ratkaista erilaisilla tavoilla. Ensinnäkin voidaan kyseenalaistaa jokin premisseistä. Toisekseen voidaan esittää, että johtopäätöstä ei voi johtaa premisseistä. Kolmanneksi voidaan väittää, että johtopäätös ei olekaan ristiriitainen, epätosi, järjenvastainen tai sopimaton. Neljänneksi voidaan torjua yksi tai useampi väitteessä käytetyistä käsitteistä epäjohdonmukaisena tai viallisena jossain muussa suhteessa.[4]
Paradokseja on käytetty filosofiassa antiikista lähtien paljastamaan käsitejärjestelmien aukkoja ja ristiriitaisuuksia. Paradoksien avulla on voitu osoittaa, miten monimutkaisia ovat näennäisesti yksinkertaiset käsitteet kuten totuus tai muutos.[1]
