From Wikipedia, the free encyclopedia
Saatananpalvonta viittaa saatanan tai yleensä henkilöllistyneen pahuuden palvontaan. Saatananpalvontaa pidetään eri asiana kuin satanismi, joka on saatanaan liittyviä symboleja käyttävä uskonnollinen oppi.[1] Suomessa on poikkeuksellisesti puhuttu kahdesta eri ilmiöstä ja käsitteestä. Kansainvälisesti käytetään yhdenmukaisemmin termiä satanismi.[2] Uskontotieteilijä J. Gordon Melton on sanonut, että saatananpalvonta on ”maailman suurin uskonto, jota ei ole ikinä ollut olemassa.”[3]
Saatananpalvonta on tiedotusvälineiden luoma nimitys, josta moni satanisti sanoutuu irti.[4] Uskontotieteilijä Titus Hjelmin mukaan ”Saatananpalvonta käytännössä on sellainen asia, mikä on ehkä enemmänkin nuorison toiminnasta huolestuneiden vanhempien ihmisten päässä kuin missään todellisuudessa tapahtuva asia.”[5] Suomen 1990-luvun saatanapelossa uskonnollisten piirien hallitsemassa keskustelussa saatananpalvonnasta puhuttiin nuoria houkuttelevana kulttina, jota johtivat rikolliset.[6] Hjelmin mukaan saatananpalvontaa sellaisena kuin osa kristityistä on sitä kuvaillut, ei ole olemassa. Hautakivien kaatamisen kaltaisen ilkivallan tai psyykkisen oireilun takana vaikuttava ”saatananpalvonta” on Hjelmin mukaan kuvitelmaa.[7]
Suomessa on poikkeuksellisesti puhuttu kahdesta eri ilmiöstä ja käsitteestä. Kansainvälisesti käytetään yhdenmukaisemmin termiä satanismi.[2] Saatananpalvonta on tiedotusvälineiden luoma nimitys, josta moni satanisti sanoutuu irti.[4]
Suomen 1990-luvun saatanapelossa uskonnollisten piirien hallitsemassa keskustelussa saatananpalvonnasta puhuttiin nuoria houkuttelevana kulttina, jota johtivat rikolliset.[6] Muun muassa metallimusiikkia pidettiin porttina satanismiin.[8]
Niin sanottua saatananpalvontapaniikkia arvostelleiden tutkijoiden mukaan länsimaissa on kristillisessä kulttuuripiirissä 1970-luvulta lähtien ylläpidetty noitavainotyyppistä moraalipaniikkia yhteisöjen vihamielisyyden varoventtiilinä. Saatanahysterian avulla on pidetty yllä yhteisöjen omaksumaa moraalijärjestelmää. Yleinen epävarmuus ja näkymättömät uhkakuvat on liitetty saatanaan.[9]
Suomessa Merja Hermonen julkaisi uskontotieteen alan väitöskirjan Pimeä hehku. Saatananpalvonta ja satanismi 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa vuonna 2006.
Suomalaisissa tiedotusvälineissä rakentunutta kuvaa saatananpalvonnasta on tutkinut muun muassa uskontotieteilijä Titus Hjelm vuonna 2005 ilmestyneessä väitöskirjassaan Saatananpalvonta, media ja suomalainen yhteiskunta. Hjelmin väitöskirjassa käy ilmi muun muassa, kuinka herätyskristilliset piirit olivat mukana yhdessä tiedotusvälineiden kanssa synnyttämässä 1990-luvun alun saatananpalvontailmiötä. Suurin osa median haastattelemista saatananpalvonnan asiantuntijoista olivat herätyskristillisiä.[10][11] Hjelm vertasi tilannetta siihen, että ”rasisti olisi kommentoinut uutisvälineissä maahanmuuttajuutta”.[7]
Hjelmin mukaan ”Saatananpalvonta käytännössä on sellainen asia, mikä on ehkä enemmänkin nuorison toiminnasta huolestuneiden vanhempien ihmisten päässä kuin missään todellisuudessa tapahtuva asia.”[5] Hjelmin mukaan saatananpalvontaa sellaisena kuin osa kristityistä on sitä kuvaillut, ei ole olemassa. Hautakivien kaatamisen kaltaisen ilkivallan tai psyykkisen oireilun takana vaikuttava ”saatananpalvonta” on Hjelmin mukaan kuvitelmaa.[7]
Tutkijoiden mukaan satanismia on Suomessa aiemmin lähestytty lähinnä uskonnollisesta (kristillisestä) tai uskonnollistavasta näkökulmasta.[12] Uskontotieteilijä J. Gordon Melton on sanonut, että saatananpalvonta on ”maailman suurin uskonto, jota ei ole ikinä ollut olemassa.”[3]
Suojelupoliisin tutkija kertoo Katri Ylisen Saatanallinen paniikki -teoksessa, että ei ole olemassa näyttöä nuorten järjestäytyneestä rekrytoimisesta saatananpalvontaan 1990-luvulla. Myöskään siitä, että että saatananpalvontaa harrastaneet nuoret olisivat sitoutuneet yhden aatteen ja tavoitteen alle, ei ole todisteita.[4] Suojelupoliisin edustajan mukaan hautausmaiden ilkivallan takana oli luultavasti kyse enimmäkseen pussikaljoittelevista nuorista.[13]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.