Atlantista itään työntyvä, Euroopan, Aasian ja Afrikan välissä sijaitseva meri From Wikipedia, the free encyclopedia
Välimeri on Atlantista itään työntyvä, Euroopan, Aasian ja Afrikan välissä sijaitseva meri. Välimeren yhdistää Atlanttiin kapea Gibraltarinsalmi. Välimeri on syvimmillään yli viisi kilometriä syvä. Sen alueella vallitsee välimerenilmasto, jossa kesä on pitkä, kuuma ja aurinkoinen, ja talvi lauha, pilvinen, sateinen ja tuulinen. Välimeressä on useita saaria ja saariryhmiä.
Välimeri on ollut merkittävä kulkureitti muinaisista ajoista alkaen. Sen rannoilla ovat kehittyneet monet merkittävät kulttuurit.
Välimeri on sisämeri, joka leviää Atlantista itään. Sen pituus lännestä itään Gibraltarinsalmesta, Turkin rannikolle İskenderuninlahteen on noin 4 000 kilometriä, ja sen keskimääräinen leveys Kroatian etelärannikolta Libyaan on noin 800 kilometriä. Koko Välimeren pinta-ala on Marmaranmeri mukaan luettuna noin 2 510 000 neliökilometriä. Välimeren erottaa Atlantista kapeimmasta kohtaa noin 13 kilometriä leveä Gibraltarinsalmi. Atlantin ja Välimeren läntisimmän altaan Alboráninmeren erottava kynnys on noin 320 metrin syvyydessä. Välimerestä on lisäksi yhteys Mustaanmereen, Dardanellien, Marmaranmeren ja Bosporinsalmen kautta sekä Punaiseenmereen Suezin kanavan kautta.[1]
Välimeri voidaan jakaa itäiseen ja läntiseen altaaseen, jotka Sisiliansalmi ja Messinansalmi erottavat toisistaan. Lisäksi Otrantonsalmi erottaa Adrianmeren itäisestä altaasta.[2] Läntinen allas voidaan jakaa kolmeen erilliseen mereen. Alboráninmeri on Gibraltarista itään Espanjan ja Marokon välissä, ja Algerian allas sen itäpuolella Algerian rannikolta Ranskan rannikolle sekä Sardinian ja Korsikan länsirannoille. Tyrrhenanmeri puolestaan on Sardinian sekä Korsikan ja Italian välissä. Itäisessä altaassa puolestaan on kaksi suurta allasta, Italian ja Kreikan eteläpuolella oleva Joonianmeri sekä Anatolian eteläpuolella oleva Levantinmeri, jonka Kreetan länsiosasta Libyan Kyrenaikaan kulkeva selänne erottaa Joonianmerestä. Egeanmeri puolestaan on Kreikan ja Turkin välissä oleva meri, jossa on lukuisia saaria. Sen erottaa Levantinmerestä Kreetan saari. Itäisen Välimeren luoteista osaa Adrianmerta puolestaan reunustavat Italia lännessä, Slovenia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina ja Montenegro pohjoisessa sekä Albania idässä.[1]
Saaret ja niemet jakavat Välimeren useisiin altaisiin, joita ovat (myötäpäivään) Alboránin-, Baleaarien-, Ligurian-, Tyrrhenan-, Joonian-, Adrian- ja Egeanmeri. Aluetta Kreetan ja Libyan välillä nimitetään Libyanmereksi. Golfe du Lion on huomattava lahti Euroopan puoleisella rannalla Baleaarien- ja Ligurianmeren välissä, ja se ulottuu Espanjan Kataloniasta Ranskan Rivieralle[3][4]. Libyan edustalla on vastaavasti Syrtinlahti ja Tunisian edustalla sen jatkeena Gabèsinlahti[5].
Välimeren syvin kohta on Kalypson syvänne, joka sijaitsee Joonianmeressä Peloponnesoksen niemimaan lounaispuolella. Sen syvyys on 5 267 metriä.[6]
Välimeren rannikkovaltiot ovat myötäpäivään tarkasteltuna: Espanja, Ranska, Monaco, Italia, Slovenia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Montenegro, Albania, Kreikka, Turkki, Syyria, Libanon, Israel, Egypti, Libya, Tunisia, Algeria ja Marokko. Välimeren saarivaltioita ovat Malta ja Kypros. Lisäksi Välimeren rannikolla sijaitsevat Ison-Britannian hallinnassa oleva Gibraltar Atlantin ja Välimeren yhtymäkohdassa Espanjan ympäröimänä sekä Gazan kaista Israelin ja Egyptin välissä sekä Espanjan Ceuta ja Melilla Marokon ympäröiminä.lähde?
Välimeressä on useita saaria ja saariryhmiä. Italian edustalla sijaitsevat suurimmat yksittäiset saaret Sisilia ja Sardinia sekä neljänneksi suurin saari Korsika. Kypros on pinta-alaltaan Välimeren kolmanneksi suurin saari Välimeren itäosassa. Espanjalle kuuluvaan autonomiseen Baleaarien saariryhmään kuuluvat muun muassa Mallorca, Menorca ja Ibiza. Kreikan saaristossa suurimmat saaret ovat Kreeta, Euboia, Lesbos ja Ródos. Kroatian edustalla on hyvin laaja 718 saaresta koostuva saaristo, jonka yhteenlaskettu pinta-ala on noin 3 300 neliökilometriä[7].
Maapallon geologiassa eräänlainen Välimeren edeltäjä oli Afrikan ja Euroopan välinen liitukauden Tethysmeri, jonka tiedetään olleen olemassa noin 140–30 miljoonaa vuotta sitten. Välimeri kuivui mioseenikauden lopulla noin 6,5–5,1 miljoonaa vuotta sitten useita kertoja Gibraltarinsalmen välillä sulkeutuessa ja täyttyi sen jälleen avautuessa, kun Afrikan laatta työntyi Euraasian laattaa vasten. Kuivina kausina Välimeri oli aroa tai suola-aavikkoa.[8] Viimeksi mannerliikunnot yhdistivät Välimeren noin 5,33 miljoonaa vuotta sitten taas Atlantin valtamereen.[9]
Aina kun salmi sulkeutui, koko Välimeren 3,7 miljoonaa kuutiokilometriä vettä haihtui noin tuhannessa vuodessa ja satoi muualla nostaen maapallon merenpintaa 12 metrillä. Kuivuneen Välimeren altaan täyttyminen oli luonnonmullistus. Gibraltarinsalmen vesiputouksesta virtasi vettä Välimereen niin nopeasti, että sen pinta eräiden arvioiden mukaan nousi yli 10 metriä päivässä.[9]
Välimereen virtaa suhteellisen vähän merkittäviä jokia, koska sitä ympäröivät monelta suunnalta vuoristot, Sierra Nevada eteläisessä Espanjassa, Pyreneet, Alpit, Dinaariset Alpit, Taurusvuoret, Libanoninvuoret, Aurèsvuoret, Atlasvuoret ja Rif, ja sen eteläpuolella Pohjois-Afrikkaa hallitsee Saharan autiomaa. Suurimmat Välimereen virtaavat joet ovat Ebro Espanjassa, Rhône Ranskassa, Po Italiassa ja Niili Egyptissä.[2]
Koska Välimereen virtaa vain muutamia suuria jokia, siitä haihtuu enemmän vettä kuin sinne virtaa tai sataa. Haihtuvan veden takia Välimeri on suolaisempi kuin Atlantti. Välimeren suolapitoisuus on 39 ppt (3,9 %), kun Atlantissa se on 36 ppt.[2] Tämän seurauksena Välimereen on jatkuva pintaveden virtaus Atlantista. Gibraltarinsalmen jälkeen virtaus jatkuu Afrikan pohjoisrannikkoa pitkin itään. Se on suurimmillaan kesällä, jolloin Välimerestä haihtuvan veden määrä on myös suurimmillaan. Atlantista tulevan veden virtaus heikkenee itään päin mentäessä, mutta se on edelleen tuntuva Sisiliansalmessa ja jopa Levantin rannikolla. Atlantin lisäksi Välimeri saa jonkun verran vettä Mustastamerestä Bosporinsalmen, Marmaranmeren ja Dardanellien kautta. Kesäisin Välimeren pintavedestä tulee voimakkaan haihtumisen takia entistä suolaisempaa ja näin myös tihempää. Tihentynyt pintavesi uppoaa ja ylimääräinen pohjavesi virtaa takaisin Atlanttiin.[1]
Välimeren ympäristö on maapallolla laajin alue, jossa vallitsee subtrooppinen talvisateiden ilmasto, josta tämän vuoksi käytetäänkin myös nimitystä välimerenilmasto. Tällaisessa ilmastossa kesä on pitkä, kuuma ja aurinkoinen. Talvi on lauha, pilvinen, sateinen ja tuulinen. Vuotuisen sadannan vaihtelu on Välimeren rannoilla suurta. Tunisian Gabèsista Egyptiin ulottuvalla alueella sataa harvoin yli 250 millimetriä vuodesta, kun taas Dalmatian rannikolla Kroatiassa sataa paikoin jopa 2 500 millimetriä vuodessa. Suurimmat sateet tulevatkin vuoristoisilla rannikkoalueilla.[1]
Välimereen puhaltavat tuulet joutuvat usein pujahtamaan merelle vuoristojen solien halki. Voimakkaat tuulet aiheuttavat kesäisin entistä voimakkaampaa haihduntaa. Välimeren alueen vuoristotuulia ovat Rhônen laaksosta puhaltava kuiva ja kylmä luoteistuuli mistral, Triesten alueelta tuleva voimakas koillistuuli bora ja kylmä itäinen levante. Saharan ja Arabian alueelta puhaltavat puolestaan kuivat kaakkoistuulet sirocco ja khamsin.[1]
Luonnon monimuotoisuus Välimeressä on harvinaisen runsasta: kaikkiaan siellä arvioidaan elävän yli 17 000 eliölajia eli 7,5 % kaikista merialueista meressä, jonka pinta-ala on 0,7 % maailman meripinta-alasta.[10] Välimeren alue lasketaankin yhdeksi maailman luonnon monimuotoisuuskeskuksiksi.[11]
Välimeren monimuotoisuuteen vaikuttaa myös sen korkea kotoperäisten lajien määrä. Biomaantieteellisesti Välimeren lajistosta 55–77 prosenttia on atlanttisia, 3–10 prosenttia pantrooppisia, 5 prosenttia Punaisestamerestä tulleita lajeja ja 20–30 prosenttia kotoperäisiä. Kotoperäisyysaste vaihtelee eliöryhmittäin, esimerkiksi pesivistä merilinnuista noin 90 prosenttia on kotoperäisiä ja meritupista noin 50 prosenttia, sienieläimistä noin 46 prosenttia, polyyppieläimistä noin 27 prosenttia ja kymmenjalkaisista noin 18 prosenttia.[11]
Tyypillisimmät Välimeren elinympäristöistä ovat rantavyöhykkeellä, Lithophyllum byssoides -korallilevän muodostamat kasvustot lasku- ja nousuveden välisellä vyöhykkeellä, Posidonia oceanica -meriheinäniityt ja Cystoseira-suvun ruskolevien muodostamat metsät pysyvästi meren peitossa olevilla alueilla sekä vielä niiden alapuolella koralliyhdyskunnat.[12]
Posidonia oceanica -niittyjä pidetään Välimeren merkittävimpänä ekosysteeminä. Niitä on suurimmassa osassa ranta-alueita, mutta laajimmat niityt ovat Vähä-Syrtissä Tunisiassa, Hyèresin lähellä Ranskassa, Korsikan itärannikolla ja Sardinian ja Sisilian länsirannikoilla. Välimerellä kasvaa muidenkin meriheinien muodostamia niittyjä. Lithophyllum byssoides -kasvustot ovat erityisen yleisiä läntisen Välimeren pohjois- ja keskiosissa sekä Adrianmeressä. Useat Cystoseira-suvun ruskolevät puolestaan muodostavat laajoja metsiä, jotka ovat huomattavan monimuotoisia. Posidonia oceanica -niittyjen jälkeen Välimeren toiseksi merkittävimpiä monimuotoisuuskeskuksia ovat koralliyhdyskunnat.[12]
Avomeren elinympäristöt sijaitsevat aluevesien ulkopuolella, ja Välimeren altaasta se muodostaa noin 2,5 miljoonan neliökilometrin alueen. Avomerellä elää useita merieläimiä, ja siellä on muutamia tuottoisia alueita, joissa on esimerkiksi pyörteitä tai tapahtuu kumpuamista.[13]
Syvänmeren alueella on monia erilaisia elinympäristöjä. Merenpinnan alaiset kanjonit ovat monien lajien, kuten kalojen ja rissondelfiinin ja kaskelotin, lisääntymis- ja ruokailualueita. Kanjoneissa elää myös monia kotoperäisiä polttiaiseläimiä ja monisukasmatoja. Syvänmeren kohoumat ovat samoin useiden kala- ja valaslajien ruokailualueita. Niissä on usein runsaslukuinen eläinlajisto.[14]
Fishbase-tietokannassa on listattuna 749 Välimeressä elävää kalalajia.[15] Meressä elää vakituisesti kahdeksan valaslajia, lisäksi kahdentoista lajin valaita nähdään vierailijoina. Kilpikonnalajeja on kaksi, liemikilpikonna ja valekarettikilpikonna ja yksi vierailija, äärimmäisen uhanalainen merinahkakilpikonna. Lisäksi Välimeressä elää yksi hyljelaji munkkihylje.[16]
Välimeressä elää noin 200 korallilajia. Ne eivät muodosta suuria riuttoja kuten Punaisenmeren tai Australian lähivesien korallit, vaikka merenpohjassa on jäänteitä aikaisempien geologisten kausien koralliriutoista. Kivikorallit Cladocora caespitosa ja Oculina patagonica muodostavat kuitenkin useiden metrien laajuisia yhdyskuntia.[17]
Nilviäislajeja on noin kaksi tuhatta. Lukumäärä kasvaa sekä uusien lajien tunnistamisen että vieraslajien saapumisen myötä.[10]
Euroopan unioni ja Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP ovat laatineet Barcelonan pöytäkirjaksi kutsutun Välimeren suojelusopimuksen vuonna 2011.[18] Sopimuksen nojalla määriteltyjä suojelualueita lisätään jatkuvasti, vuonna 2014 niitä oli 33 kappaletta.[19] Alueista yksi on avomerellä − Ranskan, Italian ja Monacon yhteinen Pelagosin suojelualue, joka keskittyy merinisäkkäiden suojeluun.[20]
Välimereen on levinnyt satoja vieraslajeja: nilviäisiä, kaloja, leviä ja äyriäisiä. Niitä tulee luonnollisesti Mustaltamereltä, Atlantilta ja Suezin kanavan rakentamisen jälkeen myös Punaiseltamereltä. Ihmisen toiminnan takia niitä tulee laivojen painolastissa, lastissa ja muissa osissa, öljynporauslautoissa, kalanviljelylaitoksista ja akvaarioharrastajilta. Esimerkiksi meriakvaarioissa suositut Caulerpa-levät, etenkin Caulerpa taxifolia ja Caulerpa cylinderica, valtaavat nopeasti kasvupaikkoja ja uhkaavat Posidonia oceanica -meriruohoniittyjä.[21]
Tutkijat ovat havainneet, että ilmastonmuutoksen seurauksena itäisen Välimeren eliölajisto on alkanut korvautua Suezin kanavan kautta saapuvalla trooppisella tulokaslajistolla.[22]
Välimeren rannikolla asuu arviolta 132 miljoonaa ihmistä. Alueen ilmasto ja kulttuuriperintö houkuttelee turismia, joka onkin monelle Välimeren maalle nykyisin kalastusta merkittävämpi elinkeino. Kalastusmäärä oli vuonna 1999 noin 1,1 miljoonaa tonnia ja pysynyt melko vakiona läpi 1990-luvun. Merkittävin kalastettava ryhmä oli sillikalat (sillit, sardiinit ja sardellit), joka kattoi 38 % kokonaiskalastuksesta. Sekalaiset rannikkokalat muodostivat 18 % ja nilviäiset 16 % saaliista.[23] Vuonna 2007 kalastus työllisti neljännesmiljoonaa kalastajaa, ja tuotti miljoona tonnia kalaa. Samaan aikaan kalanviljely tuotti 275 000 tonnia kalaa. Tärkeimmät viljellyt kalalajit ovat meribassi, hammasahvenet ja tonnikala.[24]
Merenalaisten fossiilisten polttoaine-esiintymien hyödyntäminen on alkamassa Adrianmerellä, Tunisiassa ja Libyassa ja Egyptissä.[24]
Välimeri on edelleen merkittävä kauppaliikenteen reitti. Sitä pitkin kulkee 30 prosenttia maailman meriliikenteestä ja 25 prosenttia öljykuljetuksista. Välimeren rannoilla on 450 rahtisatamaa ja terminaalia, joista suurin on Marseille Ranskassa. Suurin matkustajasatama on Kreikan Pireus, jonka kautta kulkee vuosittain 11,5 miljoonaa matkustajaa lähinnä Kreikan saarille.[24]
Välimeren merkitys koko länsimaiselle sivistykselle on ollut merkittävä antiikin ajoista lähtien. Sen kautta levisivät kauppatavaroiden lisäksi myös ihmiset ja kulttuurivaikutteet. Välimeren rannikoilla sijaitsivat monet kulttuurihistoriallisesti tärkeät alueet, kuten muinainen Egypti ja antiikin Kreikka.lähde?
Vanhalla ajalla Välimeren alueen kauppaa hallitsivat ensin foinikialaiset, myöhemmin myös kreikkalaiset.[25] Monet suuret valtakunnat, kuten Persia ja Karthago, pyrkivät laajentamaan valtapiiriään Välimeren alueella. Kahdella viimeisellä vuosisadalla eaa. Rooma valloitti vähitellen kaikki Välimeren rannikkoalueet[25], ja se hallitsi koko Välimeren aluetta useiden vuosisatojen ajan. Roomalaiset kuljettivat Välimeren yli valtakunnan pääkaupunkiin kaikenlaista rahtia valtakunnan muista osista. Viljaa tuotiin Egyptistä valtavilla rahtilaivoilla, jotka ankkuroituivat Ostian kaupungin satamaan. Talvikuukausina lokakuusta maaliskuuhun Välimeren poikki ei purjehdittu. Koko Välimerellä upposi Rooman tuhatvuotisen vallan aikana arviolta noin tuhat laivaa vuodessa. Merenpohjassa makaavaan miljoonaan hylkyyn ja niiden sisältämiin taideaarteisiin ei nykymenetelmillä ole päästy käsiksi.[26]
Rooman valtakunnan hajottua Itä-Rooma hallitsi keisari Justinianuksen aikana 500-luvulla jonkin aikaa lähes koko Välimeren aluetta, mutta seuraavalla vuosisadalla se menetti laajoja alueita arabien kalifikunnalle[25]. Näistä ajoista lähtien Välimeri on ollut rajana länsimaisen ja arabialaisen kulttuuripiirin välillä. Keskiajan lopulla eurooppalaiset ristiretkeläiset yrittivät valloittaa Palestiinan ja osittain muutkin itäisen Välimeren maat, mikä kuitenkin onnistui vain ohimenevästi. Keskiajan lopulla Osmanien valtakunta valloitti vähitellen Välimeren itäosaa ympäröivät maat ja hallitsi niitä 1800-luvulle saakka. Tällöin muun muassa Kreikka itsenäistyi, ja osmanien alueet Pohjois-Afrikassa joutuivat Euroopan valtioiden siirtomaiksi.lähde?
1400-luvun suurten löytöretkien vaikutuksesta Välimeri pitkälti menetti asemansa maailmankaupan tärkeimpiin kuuluvana kauppareittinä.[25] Tilanne muuttui vasta, kun Suezin kanava valmistui vuonna 1869. Silloin Välimerestä tuli jälleen osa maailmankaupan kannalta keskeistä Itä-Aasian ja Euroopan välistä meritietä.[25]
Välimerellä on ollut uusimmalla ajallakin myös tärkeä strateginen ja geopoliittinen merkitys, ja monet suurvallat ovat pyrkineet siellä hallitsevaan asemaan. 1800-luvulta lähtien Ison-Britannian laivasto hallitsi pitkälti Välimertakin, vaikka brittiläisellä imperiumilla oli Välimeren rannikolla vain muutamia pieniä, joskin strategisesti tärkeitä alueita kuten Gibraltar, Malta ja Kypros. Osmanien valtakunnan heikentyessä Venäjä yritti useissa sodissa laajentaa alueitaan Välimeren rannikolle, mutta ei onnistunut. Mussolinin aikana myös Italia pyrki hallitsemaan Välimeren aluetta.lähde?
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
