Vantaan Pyhän Laurin kirkko
kirkkorakennus Vantaalla From Wikipedia, the free encyclopedia
Vantaan Pyhän Laurin kirkko (ruots. Helsinge kyrka S:t Lars)[3] on keskiaikainen harmaakivikirkko Vantaalla. Se on pääkaupunkiseudun vanhin edelleen pystyssä oleva rakennus sekä Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan pääkirkko.[1] Kirkko ympäristöineen on osa Helsingin pitäjän kirkonkylää, Etelä-Suomen parhaiten säilynyttä historiallista kirkonkylämiljöötä.[4]
| Vantaan Pyhän Laurin kirkko | |
|---|---|
 Vantaan Pyhän Laurin kirkko ja sen kellotapuli |
|
| Sijainti | Kirkkotie 45, Helsingin pitäjän kirkonkylä, Vantaa |
| Koordinaatit | |
| Seurakunta |
Tikkurilan seurakunta Vanda svenska församling[1] |
| Rakentamisvuosi |
1450-luku[2] 1893–1894 (tulipalon jälkeen) |
| Suunnittelija |
Pernajan mestari Theodor Höijer |
| Materiaali | harmaakivi |
| Istumapaikkoja | noin 500 |
| Tyylisuunta | osittain uusgotiikka |
| Avoinna yleisölle |
klo 9–15[1] |
 |
|
Pyhän Laurin kirkko on rakennettu 1400-luvun puolivälissä. Kirkko tuhoutui kiviosia lukuun ottamatta tulipalossa 7. toukokuuta 1893,[5] minkä jälkeen kirkko kunnostettiin raunioista silloisia tyyli-ihanteita noudattaen uusgoottilaiseen tyyliin.[6] Kirkon uudelleenrakentaminen tai, kuten asia silloin ilmaistiin, restaurointi, kuuluu 1800-luvun lopun kulttuurikontekstiin, jossa keskiajan arkkitehtuuriin suhtautuminen oli muuttunut sitä arvostavaksi. Vuonna 1883 oli astunut voimaan asetus muinaismuistomerkkien rauhoittamisesta ja suojelemisesta.[7]
Kirkko on entiseltä nimeltään Helsingin pitäjän kirkko (ruots. Helsinge kyrka), mutta seurakunta totesi nimen usein sekaantuvan Helsingin Pitäjänmäen kirkkoon, josta syystä kirkon virallinen nimi on nykyään Vantaan Pyhän Laurin kirkko.[3]
Rakentaminen
Helsingin pitäjän seurakunta kuuluu Uudenmaan rannikon keskiaikaisiin emäseurakuntiin, ja se on perustettu viimeistään 1300-luvun lopulla.[8] Seurakunnan keskus oli Helsingin pitäjän kirkonkylä joka sijaitsi liikenteellisesti edullisella paikalla Vantaanjoen ja Keravanjoen haaraumakohdassa, Kuninkaantien varrella.[9]. Ensimmäinen asiakirjamaininta kylässä sijainneesta puukirkosta on vuodelta 1401. Kirkko oli omistettu pyhälle Laurille eli diakoni Laurentiukselle, joka koki marttyyrikuoleman Roomassa vuonna 252.[10][11]
Nykyisen kivikirkon tarkasta iästä on esitetty eri tulkintoja. Sen rakentamisajankohtana pidettiin pitkään 1490-lukua. Vanhin säilynyt kivikirkkoa koskeva asiakirja, valtaneuvos Gregers Matinpojan kirkolle antama testamenttilahjoitus, on päivätty vuonna 1494. Tämän ajoituksen perusteella kirkon 500-vuotisjuhlia vietettiin vuonna 1994.[12] Tutkija Markus Hiekkanen on kuitenkin väitöskirjaansa varten tekemissään tutkimuksissa arvioinut kirkon puoli vuosisataa vanhemmaksi, 1400-luvun puoliväliin. Hänen ajoituksensa pohjana ovat muista saman kirkonrakentajan, niin kutsutun Pernajan mestarin, kirkoista tehdyt dendrokronologiset tutkimukset.[13][2] Aiemmin Turun piispa Maunu III Särkilahden on uskottu vihkineen kirkon, mutta Hiekkasen ajoituksen perusteella kirkon vihkijä oli hänen edeltäjänsä Konrad Bitz.[13]
Uuden ajan alkuvuosisadat
Pyhän Laurin kirkko palveli Helsingin pitäjän vanhaa emäseurakuntaa, joka käsitti myöhäiskeskiajalla nykyisten Helsingin ja Vantaan kuntien alueet sekä osia Tuusulasta, Nurmijärvestä ja Espoosta. Sen eteläosat olivat ruotsinkielisiä ja pohjoisosat suomenkielisiä[14]. Uuden ajan alussa Helsingin pitäjän vanhaa valta-asemaa alkoi horjuttaa Helsingin kaupunki, joka perustettiin vuonna 1550 Vantaanjoen suulle ja siirrettiin 1640-luvulla nykyiselle paikalleen Vironniemelle. Kuningatar Kristiinan aikana Helsingin pitäjä pieneni huomattavasti: sen läntisimmät osat siirrettiin 1630-luvulla Espooseen, ja sen suomenkieliset pohjoisosat liitettiin 1650-luvulla uusiin Nurmijärven ja Tuusulan kirkkopitäjiin.
Vuonna 1652 Helsingin pitäjän seurakunta liitettiin palkkapitäjänä Helsingin kaupunkiseurakuntaan. Tämä merkitsi sitä, että seurakunta menetti hallinnollisen itsenäisyytensä ja oman kirkkoherransa. Helsingin kaupungin kirkkoherra toimi sivutoimenaan Helsingin pitäjän kirkkoherrana.[15] Liitoksen jälkeen Pyhän Laurin kirkko rappeutui pahoin. Kirkon huonosta kunnosta huomautettiin toistuvasti piispantarkastuksissa, ja vuonna 1729 sen kunnostamiseksi kerättiin kolehti koko Porvoon hiippakunnassa.[16] Isoviha ja Pikkuviha edistivät kirkon rappiota, mutta eivät aiheuttaneet sille yhtä pahoja vaurioita kuin monille lähikirkoille. Isonvihan aikaan sekä kirkkoherra että kirkkoväärti pakenivat Ruotsiin, jonne väärtin mukanaan viemät arvoesineet jäivät. Häntä vastaan nostettiin kavallussyyte, mutta hän kuoli ennen tuomiota.[17]
Helsingin pitäjän seurakunta erotettiin Helsingin kaupunkiseurakunnasta 1865, ja seurakunta sai ensimmäisen oman kirkkoherran yli kahteensataan vuoteen.[18] Kirkkoon rakennettiin lämmitysjärjestelmä, kalorifeerilaitos, joka valmistui syksyllä 1874. Sen suunnitteli norjalainen insinööri Endre Lekve. Kirkon paloruisku todettiin 1891 liian pieneksi, ja kirkkoväärti velvoitettiin selvittämään hintaa uudelle ruiskulle, jonka suihku yltäisi katon harjalle.[19]
Tulipalo ja sen jälkeinen aika
Toukokuussa 1893, juuri ennen sunnuntain jumalanpalveluksen alkamista, kirkossa syttyi tulipalo, joka ilmeisesti sai alkunsa lämmityslaitteista. Tulipalo tuhosi kirkon kaikki puiset rakenteet, vain kiviseinät ja holvit jäivät jäljelle. Korjaustyöt suunnitteli aikansa kuuluisin arkkitehti Theodor Höijer ajan etevimpinä pidettyjen asiantuntijoiden kanssa, ja ne muuttivat kirkon ulkoasua merkittävästi.[20] Ikkunoita suurentamalla pimeästä keskiaikaisesta kirkosta saatiin valoisa ja avaranoloinen. Kirkkosalin sisustus rakennettiin uudelleen 1800-luvun lopun uusgoottilaisen tyylin mukaan. Kunnostettu kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 400-vuotispäivänään 1894.[21]
Suhtautumisessa keskiaikaisten kirkkojen jälleenrakentamisessa tapahtui muutamassa vuosikymmenessä radikaali muutos, ja arkkitehti, professori Armas Lindgren antoi kunnostuksesta 1920-luvulla jyrkkäsanaisen lausunnon, jossa hän kiitti ainoastaan sen teknistä suoritusta. Maalaustyöt tehtiin Lindgrenin suunnitelmien perusteella, lämmitysjärjestelmä uusittiin, ja 1934 kirkkoon vedettiin sähköt. Laajempia korjauksia tehtiin jälleen 1970-luvulla, ja kirkon 500-vuotisjuhlia valmisteltaessa tehtiin jonkin verran sisätilojen ja kalusteiden korjausta.[22]
Vuonna 2014 kirkossa alkoi laaja remontti, joka valmistui 2017. Kirkkoon rakennettiin ilmanvaihtojärjestelmä, urut huollettiin, kuorista vähennettiin penkkejä lisätilan saamiseksi, alttarikaide uusittiin, sakasti, asehuone ja läntinen sisäänkäynti kunnostetettiin. Sisäänkäynnin edustaa laatoitettiin ja ulos asennettiin vesikourut ja syöksytorvet.[23] Myös lämpöeristystä parannettiin, yläpohja korjattiin ja tapulin lahovaurioita korjattiin. Remonttiin budjetoitiin 2,5 miljoonaa euroa.[24]
Helsingin pitäjän seurakunnassa, kuten muissakin Uudenmaan rannikon enemmistöltään ruotsinkielisissä seurakunnissa, pidettiin jumalanpalvelukset ruotsin kielellä. 1600-luvulla suomenkielinen väestö kuitenkin lisääntyi Uudenmaan rannikolla, mikä johti vaatimuksiin suomenkielisten jumalanpalvelusten pitämisestä. Koska sekä ruotsinkieliset että suomenkieliset halusivat pitää jumalanpalveluksensa samaan vakiintuneeseen jumalanpalvelusaikaan, ongelma ratkaistiin useissa seurakunnissa rakentamalla pääkirkon yhteyteen erillinen suomalainen kirkko. Nämä kirkkorakennukset olivat puisia ja vaatimattomia; ainoa nykypäiviin asti säilynyt on Porvoon tuomiokirkon yhteydessä.[25]
Pyhän Laurin kirkon yhteyteen rakennettu suomalainen puukirkko mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1660-luvulla. Se sijaitsi kivikirkon länsipuolella, silloisen kirkkotarhan ulkopuolella. Pikkuvihan aikana rappiolle päässeen kirkon tilalle rakennettiin 1740-luvulla uusi kahdeksankulmainen puukirkko. Tyyliltään se muistutti ilmeisesti samaan aikaan rakennettua Östersundomin kirkkoa.[25]
Vuonna 1815 huonokuntoinen puukirkko oli pikaisten korjaustöiden tarpeessa. Seurakunnan enemmistö kuitenkin vastusti tätä, koska suomenkielisen väestön lukumäärä oli laskenut niin vähäiseksi, ettei erillisen kirkon ylläpitoa pidetty järkevänä. Suomenkieliset jumalanpalvelukset siirrettiin kivikirkkoon, jossa ne pidettiin sunnuntai-aamuisin ennen ruotsinkielisiä. Puukirkko myytiin huutokaupalla ja purettiin 1818. Pyhän Laurin kirkon pääoven edessä on nykyisin neljästä graniittilaatalla olevasta kivikuutiosta muodostuva puukirkon muistomerkki (1968), jonka on suunnitellut kuvanveistäjä Heikki Häiväoja.[25]
Yleiskuva
Pyhän Laurin kirkko muistuttaa ulkonäöltään ja mittasuhteiltaan muita itäisen Uudenmaan keskiaikaisia kivikirkkoja: Porvoon tuomiokirkkoa, Sipoon vanhaa kirkkoa, Pyhtään Pyhän Henrikin kirkkoa ja Pernajan kirkkoa. Yhtäläisyyksien perusteella kaikkien näiden kirkon suunnittelijana on pidetty niin kutsuttua Pernajan mestaria, tuntemattomaksi jäänyttä, ilmeisesti saksalaista kirkonrakennusmestaria.[26] Pyhän Laurin kirkon ulkoasu on kuitenkin kokenut huomattavia muutoksia vuoden 1893 tulipalon jälkeisessä jälleenrakennuksessa. Kirkon nykyinen asu onkin sekoitus keskiaikaa ja 1890-luvun uusgotiikkaa.
Kirkko on 27,6 m pitkä ja 17,4 m leveä. Sen pinta-ala on 600 neliömetriä.[18] Kirkkorakennus on vanhaan kristilliseen tapaan itä–länsi-suuntainen. Alttari on itäpäädyssä, auringonnousun ja uudelleensyntymän ilmansuunnassa. Kiviset ulkoseinät oli alun perin kalkittu valkeiksi,[27], mutta pinta ei ollut enää yhtenäinen ennen tulipaloa, ja seinät jätettiin korjauksessa paljaiksi.[28]
Kirkon länsipäädyssä on eteishuone, eteläsivulla asehuone ja pohjoissivulla sakaristo; näiden rakennusten nykyinen ulkoasu punatiilisine koristepäätyineen on Theodor Höijerin suunnittelema. Ikkunoita oli suurennettu jo 1800-luvun alkupuolen korjauksissa, mutta nykyinen ikkunajärjestely on peräisin Höijerin suunnitelmasta, jossa alkuperäiset epäsymmetriset ja erikokoiset ikkunat suurennettiin suippokaarisiksi, tiilellä reunustetuiksi uusgoottilaisiksi ikkunoiksi. Kirkkosalissa on länsipäädyssä korkea päätyikkuna, joka syntyi yhdistämällä vanha matala päätyikkuna ja ullakonluukku, itäpäädyssä on kuori-ikkuna, eteläsivulla kolme ikkunaa ja pohjoissivulla neljä.[29][30]
Tyypillinen keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin piirre on korkeat tiilikoristellut päädyt. Länsipäädyn yläosaa verhoavat punatiiliset koristekuviot ovat yhä alkuperäisessä asussaan; kuviot ovat tiiliverhoilulla ympäröityjä syvennyksiä joiden pohjat on kalkittu valkeiksi. Päädyn keskellä on suuri risti, jonka yläpuolella on kaksi neliapilakuviota ja alapuolella rivi suippokaaria. Alimpana on rivi ympyräkuvioita ja niiden alla leveä koristesyvennys, jossa on ruotsinkielinen raamatunlause En dag i Dina gårdar är bättre än eljest tusende. Ps. 84:11 (”Yksi päivä sinun esikartanoissasi on parempi kuin tuhat muualla”. Vuoden 1933 suomennos.). Kirjoitus muurattiin seinään korjaustöiden yhteydessä, ja sen valitsi seurakunnan tuolloinen kirkkoherra, rovasti J. J. Fogelberg.[30] Itäpääty, jota alun perin koristi vain yksinkertainen ristikuvio, purettiin ja rakennettiin kokonaan uudelleen 1890-luvulla; syynä tähän oli päädyn kallistuminen, josta oltiin huolestuttu jo ennen tulipaloa. Nykyisin itäpäätyä koristavat Theodor Höijerin suunnittelemat, keskiaikaista muotokieltä jäljittelevät koristekuviot.
Kirkossa oli ennen tulipaloa tervattu paanukatto. Korjausten yhteydessä siihen asennettiin peltikatto.[18]
Tapuli
Tulipaloa edeltäneessä kellotapulissa oli kolme kuutionmuotoista kerrosta: alin kivikerros 1600-luvulta, joka oli perusteellisesti kunnostettu 1787, sekä 1850-luvulla rakennetut puhtaaksi muurattu tiilinen välikerros ja puinen kellohuone. Kello hankittiin 1628 ja uusi kello 1797, jolloin valmistuivat kirkon korjaustyöt. Vuoden 1893 tulipalossa tuhoutuneiden tilalle hankittiin kaksi kelloa, jotka valoi Tukholmassa Johan A. Beckman & Co. Jälleen 1974 korjaustöiden päättyessä kirkkoon hankittiin uusi kello, ja silloin ne sähköistettiin. Tapulia kattoi nelilappeinen peltinen taitekatto, jonka kapeneva huippu päättyi ristiin. Ylin kerros tuhoutui palossa, ja uudistuksessa punatiilinen keskikerros korotettiin kaksinkertaiseksi ja muokattiin uusgoottilaiseksi. Tapulissa on neljään suuntaan antavat korkeat ja suipot luukut, joiden katteena on koristeelliset päädyt. Se huipentuu kattoratsastajaan, jonka päässä on tuuliviirikukko.[18][31][32][33]
Sisustus ennen vuotta 1893
Ennen vuoden 1893 tulipaloa kirkkosali oli asussa, jonka se oli saanut vuosisatojen aikana eri muutostöiden yhteydessä. Seinät ja holvit, joita olivat alun perin koristaneet keskiaikaiset maalaukset, oli viimeistään 1700-luvulla kalkittu valkeiksi. 1810–20-lukujen suurissa muutostöissä kirkkosaliin oli rakennettu lehterit tilapulan helpottamiseksi Samassa yhteydessä penkit ja alttari oli uusittu ja keskiaikaisia ikkuna-aukkoja suurennettu. Puupuitteisissa ikkunoissa oli kirkkaat lasiruudut lukuun ottamatta alttarin yläpuolista kuori-ikkunaa, joita koristi Jeesuksen ristiinnaulitsemista esittävä lasimaalaus 1700-luvulta.[34]
Kirkkosalia koristivat lukuisat Helsingin pitäjän kartanonomistajien tekemät lahjoitukset. Barokkityylisen saarnastuolin oli kirkolle lahjoittanut vuonna 1649 Barbara von Höpken edesmenneen miehensä, Björnvikin kartanon herran ja hovijunkkarin Jürgen von Bönhardtin muistoksi.[15] Kahdesta suuresta messinkisestä kattokruunusta vanhemman oli lahjoittanut vuonna 1651 Westerkullan kartanon omistaja, majuri Heinrich Johan Wunsch, nuoremman vuonna 1744 Puotilan kartanon omistaja, kauppias Georg Wilhelm Clayhills. Ensimmäisen maalatun alttaritaulun, jäljennöksen Leonardo da Vincin Pyhästä ehtoollisesta, kirkolle lahjoitti vuonna 1857 Herttoniemen kartanon omistaja, maaherra Johan Abraham Stjernschantz. Saarnastuoli tuhoutui tulipalossa, mutta kattokruunut ja alttaritaulu saatiin pelastettua ja palautettiin kirkkoon restauroinnin jälkeen.[35]
Kirkon keskiaikaisesta sisustuksesta oli ennen tulipaloa tallella kahdeksan puuveistosta. Ne oli poistettu kirkkosalista reformaation yhteydessä ja niitä säilytettiin asehuoneen ullakolla. Keskiajantutkija Reinhold Hausen inventoi veistokset vuonna 1876. Hänen aloitteestaan niistä arvokkain, Jobia esittävä lyypekkiläinen puuveistos noin vuodelta 1500, lahjoitettiin Kansallismuseoon. Jäljelle jääneistä veistoksista neljä, Kristus ja Pyhä Anna sekä kaksi krusifiksia, tuhoutuivat tulipalossa. Säilyneet kolme veistosta, tuntematon naispyhimys 1400-luvun puolivälistä sekä noin vuodelta 1500 olevat Neitsyt Maria ja Pyhä Dominicus, ovat nykyisin nähtävillä kirkkosalissa.[36][37]
Tulipalon myötä kirkon holveista paljastui maalauksia, jotka oli uskonpuhdistuksen jälkeen peitetty kalkkimaalilla. Kuvia ei kuitenkaan voitu säästää, sillä tulipalon kuumuus oli haurastuttanut holvien rappausta niin, että ne oli rapattava ja maalattava uudelleen. Muinaistieteellisen toimikunnan määräyksestä taidehistorioitsija Emil Nervanderin johdolla tehtiin maalauksista jäljennökset, joita säilytetään Museovirastossa, ja uudet koristemaalaukset ideoitiin osin niiden pohjalta. Maalausten tarkkaa ikää ei ole pystytty selvittämään. Ne koostuivat yksinkertaisista ihmis- ja eläinaiheista sekä koristekuvioista, jotka oli toteutettu ns. primitiiviseen tyyliin, eivätkä aikalaiset antaneet niille suurtakaan arvoa. Nervander totesi loppulausunnossaan, että maalauksilla ei ollut suurta taiteellista arvoa.[38] Monien asiantuntijoiden mukaan Nervanderin menetelmällä on pilattu merkittäviä suomalaisia kuvakirkkoja.[39]
Theodor Höijerin sisustus
Noin 500 henkeä vetävä kirkkosali[18] on yleisilmeeltään tummasävyinen. Sen kiviseinät ja pilarit on maalattu kellertäviksi, kun taas penkit ja lehterit sekä muu puinen sisustus ovat väriltään tummanruskeita. Kattoholveja peittävät tyylitellyt goottilaiset koristemaalaukset, joiden esikuvana ovat Pariisin Notre Dame -katedraalin maalaukset.[40]
Kirkkosalin korkeassa kuori-ikkunassa on lasimaalaus, jonka konsulinna Maria Ekman lahjoitti kirkolle palon jälkeen. Ehkä saksalaista alkuperää oleva maalaus esittää Jeesusta lohduttamassa pyhiinvaeltajaa. Perimätiedon mukaan lasimaalauksessa esiintyvillä enkeleillä on Ekmanin nuorena hukkuneiden serkkujen kasvonpiirteet.[41] Ikkunan alapuolella on varsinainen alttaritaulu, Leonardo da Vincin Pyhää ehtoollista jäljittelevä signeeraamaton maalaus (1853).[42] Sen todennäköisimpänä tekijänä pidetään Robert Wilhelm Ekmania.[17] Alttaritaulun lisäksi tulipalosta pelastuneeseen esineistöön kuuluvat kaksi messinkistä kattokruunua[43], jotka ovat lahjoituksia paikallisilta kartanonherroilta 1600- ja 1700-luvuilta. Tapulista on löytynyt palosta säästyneitä alttarikynttelikköjä ja lampetteja, joiden tiedetään olleen käytössä 1950-luvulla.[44]
Tekstiilejä kirkkoon on kertynyt lahjoituksina ja hankintoina koko 1900-luvun. Kirkon 500-vuotisjuhliin hankittiin kaikki liturgiset värit käsittävät paramenttisarjat, jotka suunnitteli tekstiilitaiteilija Katri Haahti. Käsihaavit ovat vuodelta 1990. Kaatokalkki ja pikarit on hankittu 1930. Kastemaljoja kirkkoon on saatu ja hankittu neljä. Harvinainen morsiuskruunu on 1930-luvulta, ja sen on valmistanut jalokiviseppä Alexander Tillander.[45]
Urut
Kirkkoon saatiin ensimmäiset urut 1853, ja ne rakensi Anders Thulé. Nykyinen urkufasadi on sama, jonka takana olivat palon jälkeisen kunnostuksen yhteydessä rakennetut J. A. Zachariassenin rakentamat paljeilmalla toimineet urut. Niiden on sanottu olleen hyvin raskassointiset ja karkeat, ja viimeisinä aikoina niistä kuului ääniä, joita ei olisi pitänyt kuulua. Alkuun ne olivat 18-äänikertaiset, mutta myöhemmin niihin lisättiin kaksi äänikertaa, ja ne sähköistettiin 1930-luvulla. Fasadi on valittu Zachariassenin mallistosta. Nykyiset 37-äänikertaiset urut on suunnitellut Enzio Forsblom, ja ne on valmistanut vuonna 1976 Veikko Virtasen urkutehdas. Julkisivun lisäksi urkukaappi ja pari äänikertaa ovat peräisin edellisistä uruista.[42][6][46]
Pyhän Laurin kirkkoa ympäröivä Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa on Vantaan seurakuntien päähautausmaa.[6]
Hautausmaa säilyi 1700-luvun loppuun asti keskiaikaisessa laajuudessaan ja käsitti vain kirkon eteläpuolisen alueen. Vuoden 1793 piispantarkastuksessa hautausmaa todettiin ahtaaksi, epätasaiseksi ja pahalta haisevaksi, ja sen jälkeen sitä laajennettiin. Sittemmin aluetta on laajennettu säännöllisesti kasvavan väestön tarpeiden mukaan. 1800-luvun puolivälissä hautausmaata ryhdyttiin muokkaamaan puistomaiseksi hiekkakäytävin ja puuistutuksin. Nykyisin se käsittää noin kymmenen hehtaarin alueen.[6] Hautausmaan vanhin osa on kirkon itä- ja kaakkoissivulla, ja sen vanhin säilynyt hautakivi kuuluu Tuomarinkylän kartanon rakennuttajalle, sotakamreeri Johannes Weckströmille (1753–1811).
Vuonna 1887 vihittiin käyttöön seurakunnan toinen hautausmaa, Ruskeasannan hautausmaa, joka sijaitsi silloisen Hämeenlinnantien varressa nelisen kilometriä kirkonkylästä pohjoiseen. Valtaosa Vantaan hautauksista tehtiin 2000-luvun alussa kuitenkin Helsingin pitäjän hautausmaalle, vaikka sittemmin myös Hämeenkylän ja Korson kirkon yhteyteen on perustettu tuhkahautausmaat. Vuoden 2015 hautausmaaselvityksen mukaan Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan viheralueita oli tarkoitus tiivistää uusien hautapaikkojen saamiseksi. Arkkuhautausta haluaville suunniteltiin tarjottavan hautausmaatilaa säästävämpi muistolehto yhteisellä muistomuurilla. Myös hautausmaan laajentamiseen valmistauduttiin.[47][48]
Hautausmaan historiallisesti arvokkaimmat muistomerkit ovat 1800-luvun alussa rakennetut Cronstedt ja von Wendt -sukujen hautakappelit. Ne liittyivät alun perin hautausmaan kiviaitaan, joka on myöhemmin purettu alueen laajentuessa.[31] Cronstedt-suvun kappelissa lepäävät Ruotsinsalmen toisen meritaistelun (1790) sankari ja Viaporin linnoituksen komendantti, vara-amiraali Carl Olof Cronstedt (1756–1820) sekä hänen vaimonsa kreivitär Beata Sofia Wrangel (1762–1840).[6] Kappelin oven päälle on hakattu sekä Cronstedtin että Wrangel-suvun vaakunat. Von Wendtien kappelin rakennutti 1848 Linnan kartanon omistaja, kenraaliluutnantti Alexander Jacob von Wendt, ja se on edelleen käytössä suvun hautapaikkana.
Hautakappelien vieressä on kaksi maanalaista hautaholvia, joissa lepää Königstedtin kartanon omistajasukujen Hisingerien ja Ullnerien jäseniä. Ullnerin suvun hautakammiota koristaa avointa kirjaa esittävä kiviveistos.[49] Hisingerin suvun hautakammion rakennutti 1826 Königstedtin kartanon omistaja, senaattori ja todellinen valtioneuvos J. W. Hisinger.[6]
Kirkon asehuoneen edessä on kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen suunnittelema 1964 valmistunut sankarivainajien hauta-alue, jonka keskellä on pronssinen risti.[6] Vuosien 1939–1945 sodissa kaatuneiden hautoja kiertää graniittimuuri, jonka katkaisee kaksi valurautaista porttia, ja alueen keskellä kohoaa monumentaalinen pronssiristi.
Kirkon pohjoispuolella on uurnalehto muistomerkkeineen ja itäpuolella muualle haudattujen vainajien muistelupaikka, jonne valmistui 2001 kuvanveistäjä Arvo Siikamäen suunnittelema muistokivi. Muistolehto, jonne tuhkat haudataan ilman uurnaa, on perustettu 1982. Sen muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Tuula Taponen.[49] Kirkon lähellä ovat myös sisällissodassa huhtikuussa 1918 Helsingin maalaiskunnassa kaatuneiden saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkki sekä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki.
Saksalaisten, vuonna 1918 Suomen vapauden puolesta kaatuneiden sotilaiden hautamuistomerkki.
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki (1956).
Arkkitehti Tuula Taposen suunnittelemaa muistolehdon nimimuuria (1982)
Vantaalaisten suosimalla, Arvo Siikamäen suunnittelemalla Muualle haudattujen läheisten muistopaikalla sijaitseva teos Portti ikuisuuteen (2001).
Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalle haudattuja tunnettuja henkilöitä
- Bodominjärven murhien uhrien yhteishauta
- Eddie Boyd, yhdysvaltalainen bluesmuusikko
- Allan Hagert, liikemies, Suomen Romaniyhdistyksen puheenjohtaja
- Jorma Ikävalko, laulaja, viihdetaiteilija
- Matti Kassila, elokuvaohjaaja
- Ilkka Koivisto, biologi, filosofian tohtori
- Reino Markkula, viihdetaiteilija
- Markku Riikonen, näyttelijä
- Lassi Toivola, painituomari
- Mauri Pietikäinen, viulisti
- Ritva Vepsä, näyttelijä
- Pääartikkeli: Pyhän Laurin kappeli
Pyhän Laurin kirkon hautausmaan siunauskappeli valmistui kesällä 2010. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Ville Hara ja Anu Puustinen.[50] Arkkitehdit ovat suunnitelleet myös kalusteet ja esineistön.
Kuvanveistäjä Pertti Kukkosen teos Ristin tie koostuu tiilimuuriin kätketyistä kulkua johdattavista valoista sekä reliefeistä, joiden materiaalina ovat savesta erikokoisiksi muotoillut tiilet. Taiteilija Pekka Jylhän lasiteoksista Sielu on kappelin portaikossa; vainajan hyvästijättötilassa taas on teos Suru, jossa katosta riippuvat kristallit muodostavat kyynelhelmiä kuvaavan ketjun. Kappeliin valmistui urut 2011, jolloin myös kirkkotekstiilit otettiin käyttöön.[51]
Kappelissa on uurnanluovutushuone, jossa tuhkatun vainajan tuhkauurna luovutetaan omaisille hautaan laskua varten. Huoneen seinässä on katakombimaisia lokeroita luovutettaville uurnille.[52]
Kirkossa järjestettiin syyskuussa 2009 ensimmäisen kerran vihkimisen teemayö, Hääyö, Tikkurilan seurakunnan kappalaisen Heikki Lepän aloitteesta. Tuolloin vihittiin lähes sata pariskuntaa. Idea on levinnyt myös muualle Suomeen.[53] Hääyö on sittemmin vakiintunut vuosittaiseksi tapahtumaksi, jota vietetään aina syyskuun kolmantena perjantaina.[54]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
