Uuno Laakso

Uuno Alarik Laakso (alk. Uno Alarik Adamsson, 1. lokakuuta 1896 Hollola – 6. joulukuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Laakso teki pitkän uran teatterissa ja noin viidessäkymmenessä elokuvassa. Hän näytteli Suomen Kansallisteatterissa vuosina 1930–1956 ja oli aikansa suosituimpia koomikkoja. Elokuvissa hän esitti yleensä koomisia hahmoja usein Aku Korhosen rinnalla, kuten pääosat elokuvissa Tulitikkuja lainaamassa (1938) ja Särkelä itte (1947). Laakso palkittiin Pro Finlandia-mitalilla vuonna 1951.

Uuno Laakso
Laakso 1930-luvun alkupuolella.
Henkilötiedot
Koko nimi	Uuno Alarik Laakso
Syntynyt	1. lokakuuta 1896 Hollola
Kuollut	6. joulukuuta 1956 (60 vuotta) Helsinki
Ammatti	näyttelijä
Puoliso	Rakel Laakso (vih. 1927; ero. 1953)
Sukulaiset	Artturi Laakso (veli)
Näyttelijä
Aktiivisena	1917–1956
Merkittävät roolit	Tulitikkuja lainaamassa Särkelä itte
Palkinnot
Parhaan miessivuosan Jussi 1947 Kirkastuva sävel 1950 Katupeilin takana Pro Finlandia 1951
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Varhaisvaiheet

Uuno Laakso syntyi itsellisen Kustaa Aaretti Adamssonin perheeseen Hollolan Paimelassa. Hän lähti 11-vuotiaana töihin sahalle Lahteen ja sieltä leipurioppilaaksi Helsinkiin. Hän aloitti teatteriharrastuksen Sörnäisten Sosialidemokraattisessa nuoriso-osastossa ja opiskeli ilmaisutekniikkaa Kaarola Avellanin ja Ilmari Räsäsen johdolla.^[1]

Sisällissodan aikana Laakso kuului punakaartiin ja joutui vangiksi, mutta pääsi pakenemaan.^[2] Samaan aikaan hän pääsi haluamaansa näyttelijän ammattiin vastaamalla sanomalehti-ilmoitukseen. Laakso pääsi Suomalainen Operetti -kiertueelle avustaja-näyttelijäksi. Vuonna 1919 hän sai kiinnityksen Turun Teatteriin, jossa hän työskenteli kuusi vuotta kunnes siirtyi Viipurin Näyttämölle kaudeksi 1925–1927. Sen jälkeen hän siirtyi Helsinkiin Kansan Näyttämölle kolmeksi näytäntövuodeksi.^[1]

Ura

Vuonna 1930 alkoi Laakson 26 vuoden mittainen ura Suomen Kansallisteatterissa. Hän valloitti yleisön tuloroolissaan Shakespearen Kesäyön unelman Pulmana. Laakson klassisia menestysrooleja oli muun muassa Falstaff Henrik IV:ssä, ja myös Molièren komedioiden Tartuffen ja Saiturin pääosat olivat hänen vahvinta aluettaan. Huolimatta vahvasti liitetystä koomikon määreestään Laakso menestyi myös vakavissa rooleissa, kuten Kaj Munkin näytelmässä Sana ja Henrik Ibsenin Villisorsassa. Loistokkaita kansanmiestyyppejä hän loi muun muassa Nummisuutarien Topiaksena sekä pastori Jussilaisena näytelmässä Kuopion takana.^[1]

Laakso oli myös Suomen suosituimpia elokuvanäyttelijöitä. Hän ansioitui etenkin koomisissa rooleissa ja saavutti koko kansan suosion Siltalan pehtoorissa (1934) luutnantti Mandelcronana. Niin ikään Tulitikkuja lainaamassa, Poikani pääkonsuli ja Särkelä itte olivat Laakson taiteellisia voittoja valkokankaalla. Laakso voitti kahdesti parhaan miessivuosan Jussin, ensin vuonna 1947 elokuvasta Kirkastuva sävel ja toisen kerran vuonna 1950 elokuvasta Katupeilin takana^[3]. Hänen viimeiseksi elokuvakseen jäi Tyttö tuli taloon (1956).

Laakso oli taiteilijalaadultaan herkkä vaistonäyttelijä, jonka huumorin pohjalla usein kajasti traaginen vire. Kulissien takana Laaksolla oli hermot pinnassa: sekä keskittymiskyky että itsetunto heikot, mikä aiheutti hänelle pitkäaikaista masennusta.^[4]

Yksityiselämä

Uuno Laakso oli naimisissa näyttelijä Rakel Laakson kanssa vuosina 1927–1953. Hänen veljensä Artturi Laakso oli niin ikään näyttelijä.

Ihmisenä Laakso oli humoristinen seuramies, mutta sai ihmisiin kontaktin vain näytellessään tai tarjotessaan ystävilleen kierroksia ravintolassa. Kotioloissa Laakso oli sisäänpäin kääntynyt, ja kärsi lähes koko ikänsä talousvaikeuksista, äärimmäisestä itsekriittisyydestä ja unettomuudesta. Laakso ja Aku Korhonen olivat keskenään hyviä ystäviä sekä työtovereita lähes neljännesvuosisadan ajan. Ystävyys päättyi, kun Korhonen vei Laakson suunnitteleman Molièren Luulosairaan kiertueen hänen nenänsä edestä, jolloin hän koki Korhosen pettäneen hänet.^[5]

Viimeisinä vuosinaan Laakso alkoholisoitui ja käytti runsaasti unilääkkeitä. Masennusta syvensivät näyttelijän työtä haitannut kuulon heikkeneminen, teatteriroolien väheneminen, avioero, välirikko Korhosen kanssa sekä Risto-pojan ennenaikainen kuolema syksyllä 1956. Laakso kuoli 60-vuotiaana itsenäisyyspäivänä 1956 otettuaan yliannostuksen unilääkettä. Hän jätti jälkeensä Näyttelijäliiton puheenjohtaja Jalmari Rinteelle osoitetun kirjeen, jossa kertoi, ettei jaksanut enää elää. Kirjeessä luki myös: ”Joulun kynttilät eivät enää loista minulle”. Kansallisteatterin johtajaa Arvi Kivimaata Laakso syytti epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.^[6]

Laakso on haudattu Kansallisteatterin näyttelijöiden yhteishautaan Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.^[7]

Filmografia

Vuosi	Elokuva	Rooli
1924	Kihlauskylpylä	ylioppilas Amor Higgson
1927	Runoilija muuttaa	herra Tuisku
1929	Meidän poikamme	Santtu
1933	Voi meitä! Anoppi tulee	Aapeli Andersson, appi
	Sininen varjo	puolustusasianajaja
	Herrat täysihoidossa	Uuno Sorjonen
1934	Siltalan pehtoori	luutnantti Hugo Mandelcrona
	Minä ja ministeri	ulkoministeri Hirvimaa
1935	Kaikki rakastavat	taiteilija ”Oma” Into Sydänmurto
1936	Vaimoke	Isä-Miettinen, ”Julle”
	VMV 6	romukauppias Lundström
	Mieheke	johtaja Heikki Markkula
1937	Ja alla oli tulinen järvi	Esa, kartanon renki
	Kuin uni ja varjo	Juha Luoma, ”Luoman paappa”
	Kuriton sukupolvi	professori Reinhold Varavaara
1938	Sysmäläinen	Erik Stjernhök
	Tulitikkuja lainaamassa	Jussi Vatanen
	Markan tähden	johtaja Kustaa Aadolf Markka, ”Uuno”
	Olenko minä tullut haaremiin	rovasti Abraham Vallavuo
1939	Aktivistit	Värväri-Ville, aktivisti ja etappijääkäri
	Rakuuna Kalle Kollola	eversti Erkki Kallio, rykmentin komentaja
1940	Anu ja Mikko	Papan Antti, Anun kummisetä
	Kersantilleko Emma nauroi?	johtaja Tobias Strömberg
	Kyökin puolella	opettaja Hilpeläinen
	Poikani pääkonsuli	pääkonsuli Albert Takkulainen
1941	Poretta eli Keisarin uudet pisteet	näyttelijä Uuno Alarik Järvinen

Vuosi	Elokuva	Rooli
1942	Synnin puumerkki	Filippus Flinkman, suutari
	Avioliittoyhtiö	verhoilumestari Aatu Roni
1943	Tuomari Martta	professori Kalle Karsta
	Hevoshuijari	poliisi Korppi
1944	Vaivaisukon morsian	värjäri
	Nainen on valttia	Kalle, professorin palvelija
1945	Nokea ja kultaa	”Ryyppy-Ville”
	Kohtalo johtaa meitä	tehtailija Heikki Linna
	Tähtireportterit tulevat	Uutis-Sanomien toimitussihteeri
1946	Nuoruus sumussa	Kyljys-Kalle
	Viikon tyttö	Viikon tyttö -kilpailun kuuluttaja
	Kirkastuva sävel	vetopasuunan soittaja Julenius, ”Vippi-Julle”
1947	Särkelä itte	Julius Särkelä
1948	Sankari kuin sankari	johtaja August Kassinen, ”Aku”
1949	Katupeilin takana	ratsumestari Hjalmar Biörcke, Jalle
1950	Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta	laivamies Rääveli
1951	Kesäillan valssi	senaattori Konrad Grahn
1952	Omena putoaa	elostelija
	Yhden yön hinta	Lampinen
	Silmät hämärässä	näyttelijä
	Mitäs me taiteilijat	vahtimestari Akseli Hynynen
1954	Herrojen Eeva	toimitusjohtaja V. Pullinen
	Kunnioittaen	taloneuvos Elmeri Vara
	Morsiusseppele	eversti
	Onnelliset	asianajaja Konrad Grahn
1956	Tyttö tuli taloon	tuottaja