Suomen Ammattijärjestö

Suomen Ammattijärjestö (SAJ) oli vuosina 1907–1930 toiminut Suomen ensimmäinen ammatillinen keskusjärjestö.

Tämä artikkeli käsittelee alkuperäistä Suomen Ammattijärjestöä. Vuosina 1960–1969 toimineesta ammattijärjestöstä on erillinen artikkeli.

Historia

Edeltäjät

Valtakunnallisen keskusammattijärjestön perustaminen otettiin ensimmäisen kerran esille heinäkuussa 1899 pidetyssä Suomen Työväenpuolueen (myöh. SDP) perustavassa kokouksessa. Eetu Salinin ehdotus puolueen rinnalle perustattavasta rinnakaisesta organisaatiosta ei kuitenkaan saanut kannatusta. Syksyllä 1899 puoluehallinossa tehtiin esitys ammattikongressin koollekutsumisesta, joita erinäisten erimielisyyksien johdosta lopulta pidettiin kaksi. Ensimmäinen pidettiin joulukuun viimeisinä päivinä Helsingissä ja toinen viikkoa myöhemmin Tampereella. Helsingin kokouksen puheenjohtajina toimivat Eetu Salin ja Seth Heikkilä. Perustetun ammattijärjestön puheenjohtajaksi valittiin Heikki Arvonen. Tampereen kokouksen puheenjohtajana toimi J. V. Hellberg, josta tuli myös kokouksessa perustetun toisen ammattijärjestön puheenjohtaja. Kumpikaan kilpailevista järjestöistä ei kuitenkaan saanut työväestön tukea taakseen, vaan suurin osa ammattiosastoista ja -liitoista päätti pysytellä ulkopuolella kunnes Suomessa on vain yksi keskusammattijärjestö.^[1]

Perustaminen

Helsingin ja Tampereen ammattijärjestöjen toiminnan hiivuttua valtakunnallisen keskusammattijärjestön perustaminen nousi jälleen esille vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Suomen Ammattijärjestö perustettiin Tampereella 15.–17. huhtikuuta 1907 pidetyssä kokouksessa. Ammatillinen järjestäytyminen oli muutaman edellisen vuoden aikana lähtenyt nopeaan kasvuun ja keskusjärjestölle nähtiin tarvetta. Läsnä perustavassa kokouksessa oli 365 virallista delegaattia, jotka edustivat monenlaisia työväenyhdistyksiä tai tilapäisiä komiteoita.^[2]

SAJ päätti toimia yhteistyössä Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueen kanssa luokkataistelulinjalla. Työnantajat perustivat maaliskuussa 1907 työläisten pyrkimyksille vastineeksi Suomen yleisen työnantajaliiton.^[2] SAJ:n jäsenmäärä nousi heti perustamisvuonna 25 000:een, mutta se laski seuraavina vuosina ja oli alimmillaan vain noin 16 000 vuonna 1910. Järjestäytymisaste teollisuudessa, kaupassa ja liikenteessä oli tuolloin vain noin 10–15 prosenttia.

Sota-ajat

Ensimmäisen maailmansodan aikana SAJ ei sitoutunut työrauhaan, mutta sen toimintamahdollisuudet olivat varsin rajoitetut eikä se kyennyt juuri vaikuttamaan harjoitettuun politiikkaan. Sodan loppuvaiheessa SAJ:n liittojen jäsenmäärä alkoi kuitenkin nousta ja se suorastaan räjähti Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Nopeinta järjestäytyminen oli maaseudun sekatyöläisten keskuudessa.

SAJ:n valtuusto kutsuttiin yllättäen koolle lokakuun 18. päiväksi. Valtuusto esitti senaatille listan välttämättömistä yhteiskunnallisista uudistuksista, jotka oli toteutettava välittömästi.^[3] SAJ:n ylimääräisessä edustajakokouksessa marraskuussa päätettiin aloittaa yleislakko ja se alkoi 14. marraskuuta 1917. Lakon tavoitteena oli kahdeksan tunnin työpäivä sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kunnallisvaaleissa. Eduskunta hyväksyi nämä vaatimukset 16. marraskuuta ja lakko loppui 18. marraskuuta, mutta lakon aikana sattuneet yhteenotot osaltaan kärjistivät Suomen sisäistä tilannetta.

Yleislakko nosti SAJ:n ja sen johdon merkittäväksi poliittiseksi toimijaksi Suomessa. SAJ:llä oli suora yhteys kymmeniin tuhansiin työläisiin ammattiliittojen kautta.^[3]

Suomen sisällissotaan SAJ:n jäsenet ja aktiivit osallistuivat pääosin punaisten puolella. Tuhansia SAJ:n jäseniä kuoli taisteluissa tai sodan jälkeen valkoisen puolen koston ja vankileirien seurauksena. Monet pakenivat Venäjälle. Sodan päätyttyä valkoiset hajottivat kaikki ammatilliset järjestöt, mutta joulukuussa 1918 SAJ sai luvan jatkaa toimintaansa, joskin veturimiesten ja rautatieläisten ammattiliitot pysyivät kiellettyinä.

1920-luku

Sisällissodan jälkeen uudelleen rakennetussa SAJ:ssa saivat enemmistön kommunistit ja vasemmistososialistit. Keväällä 1920 SAJ oli perustamassa Suomen sosialistista työväenpuoluetta (SSTP). Puoluepoliittiset kiistat repivät keskusjärjestöä koko 1920-luvun. 1920-luvun alussa valtiovalta käytännössä tunnusti SAJ:n roolin työmarkkinaosapuolena, sillä se esimerkiksi sai joihinkin komiteoihin edustajansa.

Poliisi hajottaa Suomen Ammattijärjestön toimeenpanemaa mielenosoitusta 1. elokuuta 1929 Helsingissä, niin sanottuna Punaisena päivänä.

SAJ:n riidat kärjistyivät, kun SAJ osallistui maaliskuussa 1928 neuvotteluihin niin sanotusta Kööpenhaminan sopimuksesta, jonka tarkoituksena oli syventää Suomen, Norjan ja Neuvostoliiton ammatillisten keskusjärjestön yhteistyötä. Sosialidemokraatit vastustivat sopimusta. Helmikuussa 1929 kaikki sosialidemokraatit Paasivuorta lukuun ottamatta erosivat SAJ:n toimeenpanevasta valiokunnasta. Myöhemmin samana vuonna SDP aloitti järjestelmällisen eroamisen SAJ:sta, ja perustettiin kilpaileva sosialidemokraattinen yhteiselin, Ammatillisten järjestöjen valtuuskunta. SAJ:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kommunisti Iisak Heikka. Kommunistien jyrkentyneen linjan takana olivat Kominternin (ja Profinternin) niin sanotun kolmannen vaiheen kannanotot, joissa sosiaalidemokraatit tuomittiin sosiaalifasisteiksi. Uusi linja jakoi myös SAJ:n vasemmistoenemmistöä. SKP:n ulkopuolella toimineet sosialistit eivät halunneet karkottaa sosialidemokraatteja ay-liikkeestä, ja he ajautuivat konfliktiin kommunistien kanssa. SKP hyökkäsi voimakkaasti ”hoiperteluksi” kutsumaansa sovittelulinjaa vastaan ja alkoi erottaa sosialisteja johtopaikoilta. Joulukuussa 1929 sosialistit perustivat keskusjärjestökseen Suomen työväen vasemmistoryhmän, jota johti Eino Pekkala.^[4]

Kommunistit järjestivät mielenosoituksia useissa maissa 1. elokuuta 1929 kansainvälisenä Punaisena päivänä, mutta Suomessa hallitus kielsi ne. Tästä huolimatta Suomen ammattijärjestö toimeenpani mielenosoituksia, jotka poliisi hajotti.^[5][6]

Loppuvuodesta 1929 SAJ ryhtyi tukemaan poliittisten vankien nälkälakkoa järein keinoin. Järjestö julisti yleislakon alkavaksi 16. marraskuuta, mutta päätös osoittautui epäonnistuneeksi. Vain noin viisi prosenttia työläisistä noudatti lakkokehotusta. Sosiaalidemokraattien johtamat liitot kieltäytyivät lakosta kokonaan. Sosiaalidemokraattiset ammattiliitot alkoivat tämän jälkeen erota SAJ:sta yksi toisensa jälkeen, ja SAJ jäi keväällä 1930 kommunistien ja näiden liittolaisten haltuun. Järjestö joutui myös nousevan Lapuan liikkeen vaatimusten johdosta entistä enemmän viranomaisten silmätikuksi.^[7]

SAJ:n jäsenmäärä kehittyi 1920-luvulla epätasaisesti, ja sitä verotti muun muassa keskinäinen riitely. Vuoteen 1928 mennessä se kuitenkin oli noussut 90 000:een, osin teollisuuden kasvun seurauksena.

Lakkauttaminen

SAJ:n ja sen jäsenjärjestöjen toiminta kiellettiin 6. heinäkuuta 1930 Lapuan liikkeen talonpoikaismarssin aattona. 30. syyskuuta 1930 sisäasiainministeriö päätti lakkauttaa kaikki SAJ:hin ja sen jäsenliittoihin kuuluneet järjestöt. Oikeudessa asiasta taisteltiin vuosina 1931–1933.^[8] Kommunistit perustivat tämän jälkeen pieneksi jääneen salaisen Punaisen ammattijärjestön. Sosiaalidemokraatit ja vasemmistososialistit puolestaan perustivat lokakuussa Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton (SAK).

Kansainväliset yhteydet

Vuonna 1909 SAJ liittyi Kansainväliseen ammattiyhdistysliittoon, johon yhteydet kuitenkin katkesivat 1914.

Kansainvälinen suuntautuminen jakoi SAJ:tä 1920-luvulla. Sosiaalidemokraatit olisivat halunneet järjestön liittyvän niin sanottuun Amsterdamin internationaaliin, ja asiasta järjestettiin jäsenäänestys 1921. Liittymistä kannatti 4 765 äänestäjää ja riippumattomana pysymistä 10 930. Sosiaalidemokraattien tullessa kukistetuiksi ehdotti vasemmisto puolestaan liittymistä Punaiseen ammattiyhdistysinternationaaliin (Profintern). Uudessa äänestyksessä näin päätettiinkin, äänin 12 215–5 957, mutta SAJ:n johto katsoi silti viisaammaksi olla toteuttamatta päätöstä, joka olisi luultavasti johtanut liiton hajoamiseen. Vasemmisto luopui Profintern-kannastaan vuonna 1926, jolloin tehtiin tilapäinen sopu ja puheenjohtajaksi valittiin sosiaalidemokraatti Matti Paasivuori ja sihteeriksi kommunisti Arvo Tuominen.^[7]

Organisaatio

Naisten osuus SAJ:n jäsenistöstä oli perustettaessa 8,1 prosenttia ja vuonna 1928 korkeimmillaan 22,3 prosenttia.^[9]

Puheenjohtajat[9][10] Eero Haapalainen 1907–1911 Matti Paasivuori 1911–1912 Oskari Tokoi 1912–1918 Johan Lumivuokko 1917–1918 Matti Paasivuori 1918–1920 Matti Väisänen 1920–1923 Edvard Huttunen 1923–1925 Erkki Härmä 1926 Matti Paasivuori 1926–1929 Edvard Jokela (vt.) 1926–1927 Iisakki Heikka 1929–1930 Yrjö Murto 1930[8]

Sihteerit[9][10] Kaarlo Vartiainen 1907–1914 Artturi Aalto 1915 Aatu Halme 1916–1917 Väinö Jokinen 1918 Aatu Halme 1918–1919 Svante Lehtonen 1919–1920 E. K. Louhikko 1920 Kalle Lappalainen 1920 August Angervo 1920–1921 Emil Arvid Metsäranta 1921–1924 E. K. Louhikko 1925–1926 J. E. Savenius 1926 Arvo Tuominen 1926–1928 Frans Hiilos 1928–1929 Matti Väisänen 1929–1930

Jäsenmäärän kehitys[2]
1907	25 197	1915	31 134	1923	48 146
1908	40 009	1916	39 814	1924	47 312
1909	19 928	1917	160 695	1925	50 472
1910	15 995	1918	(-)	1926	62 058
1911	19 640	1919	40 677	1927	75 846
1912	20 989	1920	59 470	1928	90 231
1913	28 031	1921	48 589	1929	70 435
1914	30 871	1922	48 176	6/1930	36 767

Jäsenliitot

(suluissa jäsenvuodet^[11])

• Suomen Ajurien Liitto (1917–1925) yhdistyi kuljetustyöläisten liittoon
• Suomen Jalkinetyöntekijäin Liitto (1907–1910) yhdistyi nahkatyöväen liittoon
• Suomen Jalometallityöntekijäin Liitto (1907–1930) aiemmin Kulta- ja Hopeatyöntekijäin Liitto
• Suomen Järjestysmiesten Liitto (1917–?)
• Suomen Kaakeli-, Fajanssi- ja Uunityöntekijäin Liitto (1907–1914)
• Suomen Kauppa- ja Liiketyöntekijäin Liitto (1917–1921) yhdistyi liike- ja taloustyöntekijäin liittoon
• Suomen Kehruu- ja Kutomatyöntekijäin Liitto (1930)^[12]
• Suomen Kirjansitojain Liitto (1907–1913) yhdistyi kirjatyöntekijäin liittoon
• Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto (1908–1930) vuoteen 1914 Kirjaltajain Liitto
• Suomen Kivityöntekijäin Liitto (1907–1925) yhdistyi rakennustyöväen liittoon
• Suomen Kuljetustyöläisten Liitto (1925–1930)
• Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto (1912–1921) yhdistyi saha-, kuljetus- ja sekatyöväen liittoon
• Suomen Kutomateollisuustyöväen Liitto (1907–1929) erosi järjestöstä
• Suomen Lasiteollisuustyöväen Liitto (1907–1930)
• Suomen Läkki-, Pelti- ja Vaskiseppien Liitto (1908–1916) yhdistyi metalliteollisuustyöntekijäin liittoon
• Suomen Liiketyöntekijäin Liitto (1913–1930) aiemmin Osuuskauppojen Palvelushenkilökunnan Liitto, Liiketyöväen Liitto, Liike- ja Taloustyöntekijäin Liitto (–1925)
• Luotsimiesten Liitto (1917–?)
• Suomen Maalarintyöntekijäin Liitto (1913–1925) yhdistyi rakennustyöväen liittoon
• Suomen Maatyöväen Liitto (1917–1918) viranomaiset lakkauttivat
• Suomen Maa-, Metsä- ja Uittotyöväen Liitto (1922–1930) vuoteen 1928 Maatyöväen Liitto
• Suomen Merimiesten ja Lämmittäjäin Unioni (1920–1925)
• Suomen Metalliteollisuustyöntekijäin Liitto (1908–1930) aiemmin Metallityöntekijäin Liitto
• Suomen Metsätyönjohtajain Liitto (1917–?)
• Suomen Muurarien Liitto (1909–1930) vuoteen 1927 Muurarien, Rapparien ja Uunintekijäin Liitto
• Suomen Nahanjalostustyöntekijäin Liitto (1907–1910) yhdistyi nahkatyöväen liittoon
• Suomen Nahka- ja Kumiteollisuustyöväen Liitto (1910–1930) vuoteen 1928 Nahkateollisuustyöväen Liitto, aiemmin Nahkatyöväen Liitto
• Suomen Ompelijattarien Liitto (1907–1911) yhdistyi vaatetustyöntekijäin liittoon
• Suomen Paperiteollisuustyöväen Liitto (1907–1930)
• Parturiapulaisten Liitto (1917–1918)^[13]
• Pohjolan Tukkityöntekijäin Rengas (1908–1909) yhdistyi sahateollisuustyöväen liittoon
• Suomen Posteljooniyhdistys (1917–?)
• Suomen Putkityöntekijäin Liitto (1908–1911) yhdistyi metallityöntekijäin liittoon
• Suomen Puuteollisuustyöväen Liitto (1925–1930)
• Suomen Puutyöntekijäin Liitto (1907–1925) jaettiin rakennus- ja puuteollisuustyöväen liittoihin
• Suomen Rakennustyöväen Liitto (1925–1930)
• Suomen Rautatientyöntekijäin Liitto (1910–1930) aiemmin Suomen Valtion Rautateitten Konepajojen Työväen Liitto ja SVRK työväenyhdistys
• Suomen Rautatieläisten Ammattiliitto (1920–1927) yhdistyi rautatientyöntekijäin liittoon
• Suomen Rautatieläisten Liitto (1917–1918) viranomaiset lakkauttivat
• Suomen Rauta- ja Metallisorvaajain Liitto (1908–1909) yhdistyi metallityöntekijäin liittoon
• Suomen Ravinto- ja Nautintoainetyöväen Liitto (1907–1930) aiemmin Leipurityöntekijäin Liitto (SLTL 1906–1917), Leipomotyöväen Liitto (SLL 1917–1921) ja Elintarveteollisuustyöväen Liitto (SETTL 1921–1925)
• Suomen Räätälityöntekijäin Liitto (1907–1911) yhdistyi vaatetustyöntekijäin liittoon
• Suomen Saha-, Kuljetus- ja Sekatyöväen Liitto (1922–1925) jaettiin kuljetustyöläisten, puuteollisuustyöväen ja rakennustyöväen liittoihin
• Suomen Sahateollisuustyöväen Liitto (1907–1921) yhdistyi saha-, kuljetus- ja sekatyöväen liittoon
• Suomen Satama- ja Vesiliikennetyöntekijäin Liitto (1907–1910, 1911–1912) erotettiin 1910, yhdistyi kuljetustyöntekijäin liittoon
• Suomen Satulaseppäin ja Verhoilijain Työntekijäin Liitto (1907–1911) yhdistyi nahkatyöväen liittoon
• Suomen Sähkötyöntekijäin Liitto (1908–1909) yhdistyi metallityöntekijäin liittoon
• Suomen Sosialidemokraattinen Opettajaliitto (1918)^[14]
• Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto (1908–?)
• Suomen Sukeltajain Liitto (1907–1930)
• Suomen Talous- ja Ravintolatyöntekijäin Liitto (1917–1921) aiemmin Palvelijain Liitto, yhdistyi liike- ja taloustyöntekijäin liittoon
• Suomen Tehdas- ja Sekatyöväen Liitto (1909–1921) yhdistyi saha-, kuljetus- ja sekatyöväen liittoon
• Suomen Tie- ja Vesirakennustyöntekijäin Liitto (1907–1925) yhdistyi rakennustyöväen liittoon
• Suomen Tullimiesten Liitto (1917–?)
• Suomen Vaatetustyöntekijäin Liitto (1911–1930)
• Suomen Metallivalajain Liitto (1907–1908) erotettiin
• Suomen Vanginvartijayhdistys (1917–?)
• Suomen Veturimiesten ja Lämmittäjäin Liitto (1917–1918) aiemmin Kuljettajien ja Lämmittäjäin Yhdistys, viranomaiset lakkauttivat

Lähteet

1. Eräs Suomen ammatillisen liikkeen 25-vuotinen merkkitapaus. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 8.1.1925, nro 5 A, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2023.
2. Tapio Bergholm: SAK:n vuosisata (SAK 2001).
3. Tiihonen, Seppo: Vallan kumoukset Suomessa 1917-1919. Suomi ja vallan verkostot, s. 168, 217. Otava, 2019. ISBN 978-951-1-33630-3
4. Jorma Virtanen: Suomen ammattijärjestö poliittisen työväenliikkeen eri suuntausten toimintakenttänä 1928–1930. (Sarja F: 1) Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1983. ISBN 951-642-307-8 ISSN 0359-0593
5. valokuvaaja Rönnberg Anton: "Punainen päivä" 1.8. 1929, Suomen Ammattijärjestön toimeenpanema mielenosoitus www.finna.fi. Viitattu 30.1.2020.
6. Lapuanliike :: 1929 :: Historiakone :: Julkaisut :: Agricola - Suomen historiaverkko agricolaverkko.fi. Viitattu 30.11.2020.
7. Niilo Wälläri: Antoisia vuosia (Weilin+göös 1967) s. 49–68.
8. Jorma Virtanen: Suomen ammattijärjestö poliittisen työväenliikkeen eri suuntausten toimintakenttänä 1928–1930, s. 31. (Sarja F: 1) Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1983. ISBN 951-642-307-8 ISSN 0359-0593
9. Marjaana Valkonen: Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAk r.y. 1907–87, s. 67–69. SAK, 1989. ISBN 951-714-136-X
10. SAK:n puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja sihteerit (Arkistoitu – Internet Archive) (SAK)
11. SAJ:n toimintakertomukset 1907-1929 (Arkistoitu – Internet Archive) (Työväen Arkisto)
12. S. Kehruu- ja kutomatyöntekijäin liitto liittyi Aj:n jäseneksi. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 27.3.1930, nro 22. Artikkelin verkkoversio.
13. Pirjo Ala-Kapee & Marjaana Valkonen: Yhdessä elämä turvalliseksi. SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen kehitys vuoteen 1930, s. 408–409. SAK, 1982. ISBN 951-714-034-7
14. Uusi liitto riveihin. Suomen Ammattijärjestö, 1918, nro 1, s. 16. Kansalliskirjasto.