Komintern

Kommunistinen internationaali (lyhenne Komintern) oli vuosina 1919–1943 toiminut, Venäjän kommunistisen puolueen (bolševikit) aloitteesta perustettu kansainvälinen yhteistyöjärjestö, jonka tarkoituksena oli ”kansainvälisen porvariston” kukistaminen työväenluokan (proletariaatti) nimissä.

Kommunistinen internationaali
Komintern
Tunnuslause	Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
Perustettu	2. maaliskuuta 1919
Lakkautettu	15. toukokuuta 1943
Perustaja	Vladimir Lenin Lev Trotski Grigori Zinovjev Karl Radek Nikolai Buharin
Päämaja	Moskova, Neuvostoliitto
Toiminta-alue	maailmanlaajuinen
Pääsihteeri	Georgi Dimitrov
Jäsenlehti	Kommunistinen internationaali Inprecor
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Järjestöä on kutsuttu myös nimellä Kolmas internationaali, koska sen koettiin olevan Toisen internationaalin seuraaja ja sen parhaiden perinteiden puolustaja. Kominternin perustajat kritisoivat vanhaa organisaatiota etenkin kykenemättömyydestä vastata ensimmäisen maailmansodan synnyttämiin haasteisiin ja Venäjän vallankumouksen luomaan uuteen tilanteeseen.

Organisaatio ja toiminta

Kominternin toimeenpanevan komitean poliittisen sihteeristön jäsenet vuonna 1935. Eturivissä vasemmalta Georgi Dimitrov, Palmiro Togliatti ja Wilhelm Florin; takarivissä Otto Wille Kuusinen, Dmitri Manuilski, Klement Gottwald ja Wilhelm Pieck.

Komintern oli tiukasti keskitetty ja kurinalainen ”maailmanpuolue”, jonka kansallisuuksien mukaan järjestetyt jäsenjärjestöt (eli kommunistiset puolueet) olivat keskusorganisaatiolle alisteisia osastoja. Komintern rahoitti avustuksilla jäsenpuolueiden toimintaa.^[1]

Kominternin esikuva oli Venäjän bolševikkipuolue. Jäsenjärjestöille tarkoitetut julistukset, päätöslauselmat ja ohjesäännöt loivat perustaa bolševikkien vuoden 1917 aikaisen toiminnan mukaiselle vallankumoukseen valmistautumiselle eri puolilla Eurooppaa. Kommunistien aseellisia vallankaappausyrityksiä tehtiin Euroopassa Venäjän vallankumouksen jälkeen useita: vuonna 1919 Unkarissa ja Saksassa, vuonna 1923 jälleen Saksassa, vuonna 1924 Virossa ja vuonna 1925 Bulgariassa.^[2]

2.–7. maaliskuuta 1919 Moskovassa perustettu Komintern piti yhteensä seitsemän maailmankongressia, joista viimeisen vuonna 1935. Se oli perustettu Leninin aloitteesta ja muiden Zimmerwaldin internationaalin vasemmistosiiven edustajien tuella. Lenin suunnitteli Kominternin vallankumouksellisten työläisten kärkijoukon kansainväliseksi järjestöksi. Hän saneli vuoden 1920 kongressissa 21 ehtoa siihen liittyville puolueille. Kominternilla oli toimeenpaneva komitea, joka koostui 7. marraskuuta – 5. joulukuuta 1922 pidetyn neljännen maailmankongressin uudelleenorganisointipäätöksen perusteella puheenjohtajasta, 24 jäsenestä ja 10 ehdokasjäsenestä. Komitean jäsenistä vähintään 15:n tuli pysytellä jatkuvasti Moskovassa. Laajennetun toimeenpanevan komitean tuli kokoontua joka neljäs kuukausi. Siinä kuului olla toimeenpanevan komitean puheenjohtajan ja 24 jäsenen lisäksi 31 edustajaa jäsenpuolueista, nuorisointernationaalista ja ammattiyhdistysinternationaalista sekä yksi edustaja siitä jaostosta, jota käsiteltävä asia koski. Laajennetun toimeenpanevan komitean piti valita sihteeristö, jonka tehtävä oli johtaa maanosittain ryhmiteltyjä jaostoja. Varsinaisen toimeenpanokoneiston tulivat muodostamaan toimistot, jotka myös olivat sihteeristön alaisia. Toimistoista tärkeimmiksi tulivat organisaatio-, agitaatio-propaganda- sekä tilasto- ja informaatiotoimistot. Aiemman organisaation mukainen kontrollikomitea, joka oli suoraan toimeenpanevan komitean alainen, säilyi uudistuksessa tehtäviensä osalta ennallaan. Se oli eräänlainen sisäinen valvontaelin, jonka kolmas maailmankongressi oli asettanut 22. kesäkuuta – 12. heinäkuuta 1921. Pysyvä henkilöstö ja kokouksiin saapuvat edustajat majoitettiin kolmannesta maailmankongressista lähtien Moskovan keskustassa sijainneeseen Hotelli Luxiin, joka oli tarkkaan vartioitu. Toimeenpanevassa komiteassa toimivat Suomen Kommunistisen Puolueen edustajina Yrjö Sirola ja Kullervo Manner, sihteeristössä ja kontrollikomiteassa puolestaan Otto Wille Kuusinen.^[1][2] Vuoden 1935 kongressissa toimeenpanevaan komiteaan valittiin Arvo Tuominen.^[1]

Vastaavasti kaikilla jäsenpuolueilla oli toimeenpanevat elimet (keskuskomiteat) ja kontrollielimet (tarkastusjaostot). Tarkastusjaostojen tuli:

• pitää silmällä kaikkea puolueen jäsenten toimintaa, mikä ei ole puolueen määräysten eikä puoluekurin mukaista
• käydä aktiivista taistelua kaikkia porvarillisia, puoliporvarillisia ja chauvinistisia (myöhemmin myös fascistisia) järjestöjä vastaan
• tarpeen mukaan perustaa toimeenpanevia soluja, jotka toimivat tällaisia ryhmiä tai yksityishenkilöitä vastaan – puoluepettureita kohtaan oli järjestöille myönnetty täysi toimintavapaus
• lujittaa toiminnallaan puoluetta ja kommunismin vaikutusta sekä muodostaa suljettu vallankumouksellinen rintama koko maailmassa (Neuvostoliiton suojaksi)

Neuvostohallitus torjui järjestelmällisesti kohdemaiden nootit väittämällä, että se ei ole vastuussa Kominternin toiminnasta ja viholliskuvia luovasta propagandasta. Komintern oli neuvostohallituksen mukaan pelkkä kansalaisjärjestö.^[2]

Komintern kasvatti ammattivallankumouksellisia suuressa mittakaavassa. Kunkin jäsenpuolueen velvollisuus oli kouluttaa omia jäseniään, minkä lisäksi vallankumouksen tekijöitä koulutettiin myös Kominternin suunnittelemissa ja ylläpitämissä kouluissa. Moskovan lähellä oli radiokoulu, jonka laitteiden avulla pidettiin yhteyttä eri maihin ja jäsenpuolueisiin.^[1]

Lakkauttaminen

Vuonna 1936 Saksa ja Japani solmivat Antikomintern-sopimuksen, joka oli suunnattu suoraan Neuvostoliittoa ja Kominternia vastaan. Stalinin vainoissa Kominternin jäsenpuolueiden Neuvostoliitossa asuneita edustajia ryhdyttiin epäilemään pettureiksi ja kansanvihollisiksi. Sadat Kominternissa työskennelleet ulkomailta tulleet kommunistit joutuivat syytetyiksi ja tuomituiksi. Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisen jälkeen Komintern alkoi Neuvostoliiton etujen puolustamisen lisäksi myös tukea Saksan hyökkäystä Puolaan ja myöhemmin Tanskan, Norjan, Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin ja Ranskan miehitystä.^[3]

Komintern lakkautettiin Stalinin aloitteesta 1943, kun sitä ei enää pidetty hyödyllisenä jäsenjärjestöjensä tai Neuvostoliiton politiikan kannalta. Lakkauttamista kannatti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen lisäksi etenkin verrattain itsenäisesti toiminut Jugoslavian kommunistinen puolue, kun taas Neuvostoliitosta riippuvaiset puolueet Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen pääsihteerin Klement Gottwaldin johdolla pelkäsivät menettävänsä lakkauttamisen myötä viimeisenkin itsemääräämisoikeutensa.

Kominternin pohjalta perustettiin heinäkuussa vuonna 1944 NKP:n keskuskomitean alainen kansainvälisen informaation osasto (OMI), jonka johdossa oli Georgi Dimitrov.^[4]

Toimeenpanevan komitean puheenjohtajat

Grigori Zinovjev	1919–1926
Nikolai Buharin	1926–1928
Georgi Dimitrov	1934–1943

Kominternin tukemia kansainvälisiä järjestöjä

Järjestö	Lyhenne	Vuodet
Kommunistinen nuorisointernationaali	KNI	1919–1943
Punainen ammattiyhdistysinternationaali	Profintern	1921–1935
Punainen talonpoikaisinternationaali	Krestintern	1923–
Punainen urheiluinternationaali	Sportintern
Kansainvälinen Punainen Apu	MOPR	1934–

Kolmatta internationaalia tukeneet puolueet

• Venäjän kommunistinen puolue (bolševikit)
• Spartakistiliitto (Saksan keisarikunta)
• Itävallan kommunistinen puolue
• Unkarin kommunistinen puolue, Béla Kunin aikana (Unkarin neuvostotasavalta)
• Suomen Kommunistinen Puolue
• Puolan kommunistinen puolue
• Viron kommunistinen puolue
• Latvian kommunistinen puolue
• Liettuan kommunistinen puolue
• Valko-Venäjän kommunistinen puolue
• Ukrainan kommunistinen puolue
• Tšekin sosiaalidemokraattinen puolue (vallankumoukselliset ryhmittymät)
• Tšekkoslovakian kommunistinen puolue
• Bulgarian kommunistinen puolue
• Romanian sosialistinen puolue
• Romanian kommunistinen puolue
• Serbian sosiaalidemokraattisen puolueen vasen siipi
• Ruotsin kommunistinen puolue
• Työväenpuolue (Norja)
• Klassekampen-ryhmä (Tanska)
• Alankomaiden kommunistinen puolue
• Belgian työväenpuolueen vallankumoukselliset siivet (joista muodostui Belgian kommunistinen puolue vuonna 1921)
• ryhmät ja organisaatiot Työväeninternationaalin ranskalaisessa osastossa ja syndikalistiset liikkeet
• Sveitsin sosiaalidemokraattinen puolue (vasemmistosiipi)
• Italian sosialistinen puolue
• Espanjan sosialistisen työväenpuolueen vallankumoukselliset elementit
• Portugalin sosialistisen puolueen vallankumoukselliset elementit
• Britannian sosialistiset puolueet
• Sosialistinen työväenpuolue (Britannia)
• Industrial Workers of the World (Britannia)
• Irlannin työväestön vallankumoukselliset elementit
• Vallankumoukselliset elementit (Luottamusmiehet) (Britannia)
• Amerikan sosialistinen työväenpuolue
• Socialist Party of America (vasemmistosiipi)
• Yhdysvaltain kommunistinen puolue
• Industrial Workers of the World (Yhdysvallat)
• Industrial Workers of the World (Australia)
• Workers’ International Industrial Union
• Tokion ja Jokohaman sosialistiset ryhmät
• Kommunistinen nuorisointernationaali (Willi Münzenbergin edustamana)^[5]

Lähteet

1. Tuominen, Arvo: Kremlin kellot: Muistelmia vuosilta 1933–1939, s. 146–162. Tammi, 1957.
2. Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho, s. 227–232. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5
3. Tuominen, Arvo: Kremlin kellot: Muistelmia vuosilta 1933–1939, s. 159–161, 245–262, 389–390. Tammi, 1957.
4. Rentola, Kimmo: Niin kylmää että polttaa. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947-1958, s. 643. Otava, 1997. ISBN 951-1-14497-9
5. Rakovsky, Lenin, Trotsky,: First Congress of the Communist International marxists.org.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Komintern Wikimedia Commonsissa

• Komintern-arkistot
• Библиография. Содержание журналов ”Коммунистический Интернационал” и некоторые другие символы Коминтерна (III Интернационала)
• Kommunistisen Internatsionaalen viidennen kongressin päätöksiä.
• Kommunistisen Internatsionaalen ohjelma : hyväksytty kuudennessa kongressissa Moskovassa syyskuun ensimmäisenä päivänä 1928.
• Fasismin hyökkäys ja Kommunistisen Internatsionaalen tehtävät taistelussa työväenluokan yhtenäisyyden puolesta fasismia vastaan : selostus ja loppulausunto.
• A. I. Sobolev ym.: Kommunistinen internationaali