Sierra Leonen siirtomaa ja protektoraatti

Sierra Leonen siirtomaa ja protektoraatti (engl. Colony and Protectorate of Sierra Leone) oli osa brittiläistä imperiumia abolitionismin ajasta siirtomaavallan purkautumiseen asti. Vuonna 1808 perustettiin kruununsiirtomaa, johon kuului Freetownin ympäristö. Protektoraatti perustettiin puolestaan vuonna 1896, ja siihen kuului nykyisen Sierra Leonen sisäosat. Siirtomaa ja protektoraatti olivat erilliset hallintoalueensa.^[2][3] Freetown toimi vuosien 1821 ja 1874 välillä Brittiläisen Länsi-Afrikan pääkaupunkina.^[6]

Sierra Leonen siirtomaa ja protektoraatti Colony and Protectorate of Sierra Leone
1808–1961
lippu (1916–1961) vaakuna (1914–1960)
Kartta Sierra Leonen siirtomaasta ja protektoraatista vuodelta 1899.
Valtiomuoto	kruununsiirtomaa
osa	Brittiläistä Länsi-Afrikkaa
Monarkki	Yrjö III (1808–1820) Yrjö IV (1820–1830) Vilhelm IV (1830–1837) Viktoria (1837–1901) Edvard VII (1901–1910) Yrjö V (1910–1936) Edvard VIII (1936) Yrjö VI (1936–1952) Elisabet II (1952–1961)
Pääministeri	Milton Margai (1954–1961)
Pääkaupunki	Freetown
	8°29′4″N, 13°14′4″W
Pinta-ala
– yhteensä	71 740 km²
Väkiluku (1960)	2 181 701[1]
– väestötiheys	30 / km²
Uskonnot	kristinusko, islam
Historia
– kruununsiirtomaa perustettiin	1808[2][3]
– protektoraatti perustettiin	31. elokuuta 1896[4]
– itsenäisyys Sierra Leonena	27. huhtikuuta 1961[2][5]
Viralliset kielet	englanti
Kielet	temne, mende, krio
Valuutta	Englannin punta (vuoteen 1912) Brittiläisen Länsi-Afrikan punta (vuodesta 1912)
Tunnuslause	Auspice Britannia Liber
Kansallislaulu	”God Save the King” / ”God Save the Queen”
Edeltäjät	Koyan kuningaskunta Mandinkan valtakunta
Seuraaja	Sierra Leone (Commonwealth realm)
Infobox OK

Valtion latinankielinen motto oli Auspice Britannia liber, ”Vapaa Britannian suojeluksen alla”. Motto näkyi muun muassa valtion myöhemmässä lipussa sekä vaakunassa.^[7]

Sierra Leone itsenäistyi imperiumista vuonna 1961 ja oli Commonwealth realmina vuosikymmenen, kunnes siitä tuli lopulta nykyinen Sierra Leonen tasavalta vuonna 1971.^[3]

Historia

Siirtokunnan perustamisen taustat

Länsi-Afrikka oli kauan ollut Atlantin orjakaupan uhrina. Orjakaupalla oli suuri vaikutus Länsi-Afrikan politiikkaan sekä yhteiskuntaan. Sillä oli tuhoava vaikutus erityisesti sisämaan, mutta myös rannikon heimoja kohtaan. Jotkin heimot hyötyivät orjakaupasta ja tekivät yhteistyötä orjakauppiaiden kanssa vastineeksi rahasta, hyödykkeistä tai aseista. Kaupankäyntiin osallistuneilla heimoilla oli usein etuasema muihin heimoihin, minkä ansiosta ne saivat alueella enemmän valtaa.^[8]

Kaikki orjat eivät välttämättä olleet orjia loppuelämänsä ajan. Orjan oli lain mukaan mahdollista ansaita tai ostaa vapautensa. Karibian tai Amerikan plantaaseilla monet orjat ansaitsivat tämän oikeuden. Jotkut vapautetuista tarjosivat palveluksiaan Britannian merivoimille, joka tarvitsi aina henkilöstöä. Pienempi osa liittyi Britannian armeijaan. Monet vapautetuista mustaihoisista orjista olivat urhoollisia ja ansaitsivat siten upseeriensa ihailun. Tämän vuoksi tohtori Henry Smeathman ehdotti vuonna 1786 siirtomaan perustamista armeijasta tai laivastosta vapautetuille mustaihoisille miehille. Tämä tapahtui juuri Yhdysvaltain vapaussodan jälkeisenä aikakautena, joten oli useita veteraaneja, joilla ei ollut erityistä paikkaa kutsua kodikseen.^[8]

Siirtokunnan perustaminen

Länsi-Afrikkaan perustettiin vuonna 1787 oma siirtomaa Britannian armeijasta tai laivastosta vapautetuille mustaihoisille, ja noin 400 mustaa miestä ja naista saapui sinne. Seuraavana vuonna temnepäällikkö Naimbana II myi kapteeni John Taylorille palan maata, jota Britannian vallan alla olleet uudisasukkaat ja heidän perillisensä voisivat käyttää.^[8]

Ensimmäisellä siirtokunnalla oli vaikeuksia vaativan ympäristön kanssa, eivätkä kaikki paikalliset olleet mielissään nähdessään eurooppalaisia tapoja omaksuneita mustaihoisia. Britanniassa monet vaikutusvaltaiset tukijat, kuten William Wilberforce, lobbasivat laajemman hankkeen puolesta. Sen seurauksena perustettiin Sierra Leone Company ja suurempi siirtokunta suunniteltiin alueelle, jota kutsuttaisiin Freetowniksi. Siirtokunta sai uudisasukkaita Nova Scotiasta, josta sinne muutti vapautettuja orjia, jotka pelkäsivät joutuvansa uudelleen orjuutetuiksi, jos he jäisivät Amerikkaan.^[8]

• 
  Vapautettuja orjia saapumassa Freetowniin vuoden 1835 piirustuksessa.
• 
  Freetown vuonna 1803.
• 
  Buncen saari vuonna 1807.

Ongelmia taloudessa

Ranskan vallankumoussotien ja Napoleonin sotien aikana Ranskan laivasto teki ryöstöretkiä Sierra Leoneen. Atlantin orjakauppa lakkautettiin 1800-luvun alussa, minkä jälkeen rannikolla liikkuvien vihollislaivojen vapautetut orjat vietiin Freetowniin. Heillä olisi ollut mahdollisuus palata omien heimojensa pariin, mutta vain muutamat tekivät näin. Tämä johtui osittain käytännön syistä, mutta osittain siitä, että eurooppalainen taloudenhoito oli tullut heille tutummaksi kuin heimojen taloudenhoito.^[8]

Siirtomaan hallinnoimiseen ja puolustamiseen kului Britannialta paljon varoja. Sen puolustus joutui huolehtimaan sekä mereltä että maalta tulevia hyökkäyksiä. Sisämaa Freetownin ulkopuolella oli epävakaata ja rauhatonta aluetta, jossa useat heimot kilpailivat vallasta.^[8]

Orjuus lakkautettiin 1833 koko brittiläisen imperiumin alueella, minkä seurauksena Freetowniin alkoi saapua yhä enemmän ihmisiä. Orjuuden lakkauttaminen merkitsisi myös Länsi-Afrikan taloudellista lamaantumista, sillä kaupankäynti rannikolla ei enää kiinnostanut eurooppalaisia yhtä paljon kuin aiemmin. Kaupankäynnin tuotto heikkeni entisestään, kun Britannian merivoimien orjuudenvastaiset laivueet alkoivat valvoa rannikkoa. Talouden ainoa pelastus oli palmuöljy. Teollisen vallankumouksen sivuilmiönä ihmiset tarvitsivat enemmän saippuaa, jota pystyi valmistamaan palmuöljystä. Sitä saatiin kuitenkin monilta alueilta, joten Sierra Leonella oli kaupassa useita kilpailijoita.^[8]

• 
  Freetown vuonna 1850.
• 
  Regent vuonna 1850.
• 
  Freetown vuonna 1856.

Siirtomaan laajentaminen

Britit tiukensivat 1800-luvun aikana otettaan myös Sierra Leonen sisämaasta, koska heimojen väliset yhteenotot aiheuttivat epävakautta ja vaikeuttivat kaupankäyntiä. Lisäksi alueelle tuli koko ajan lisää uudisasukkaita, joten maa-alasta oli pula. Ranska oli alkanut laajentaa Ranskan Guinean alueita, ja Sierra Leonen laajeneminen pysähtyikin lopulta ranskalaisten vaatimiin alueisiin.^[8]

Ranskalaiset ja britit ottivat yhteen vuonna 1893, kun ranskalaiset joukot luulivat brittiläistä retkikuntaa muslimipalkkasotilaiksi ja hyökkäsivät heidän kimppuun. Tapauksen jälkeen Freetownista tuli Britannian armeijan päämaja Länsi-Afrikassa, ja sinne sijoitettiin jalkaväkeä, pioneereja ja tykistöä. Siirtomaasta saatiin puolestaan pataljoona Royal West African Frontier Forceen.^[8]

Rooli toisessa maailmansodassa

Britannian julistaessa sodan natsi-Saksalle syyskuussa 1939 myös Sierra Leonesta tuli osa toista maailmansotaa muun imperiumin mukana. Siirtomaalla ei ollut sodan kannalta erityisen tärkeitä resursseja, mutta Freetown oli merkittävä kaupunki Britannian merivoimille, koska siellä oli hyvä luonnonsatama. Ranskan Länsi-Afrikkaan kuuluneet siirtomaat Senegal ja Guinea olivat sodan vuoksi natsi-Saksan ohjaaman Vichyn Ranskan nukkehallituksen hallitsemia, joten ne aiheuttivat uhan Britannian Etelä-Atlantin merireiteille.^[9]

Britit värväsivät sotilaita Sierra Leonessa, jossa ei ollut asevelvollisuutta, mutta jossa heimopäälliköitä käytettiin rohkaisemaan asukkaita värväytymään. Monet värvätyistä sierraleonelaisista taistelivat Britannian armeijassa Burmassa.^[9]

• 
  Sierraleonelainen rykmentti vuonna 1939.
• 
  Brittisotilaita Freetownissa marraskuussa 1942.
• 
  Freetown marraskuussa 1942.
• 
  Hopeaseppä Sierra Leonessa noin vuonna 1944.
• 
  Nainen Bossa noin vuonna 1944.

Siirtomaa-ajan viimeiset vuodet

Toisen maailmansodan päätyttyä Afrikan siirtomaat alkoivat vaatia yhä ponnekkaammin itsenäistymistään.^[10] Britit alkoivat myöntää sierraleonelaisille enemmän valtaa siirtomaan hallintotoimissa.^[9]

Sierra Leone oli melko jakautunut yhteiskunta. Siirtomaahan muuttaneilla ei ollut paljonkaan yhteistä sisämaan afrikkalaisten kanssa. Molemmat ryhmät pitivät tapansa ja elivät toisistaan erillään, mikä vaikutti merkittävästi vuonna 1961 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen tapahtuneeseen epävakauteen.^[8]

Sierra Leone itsenäistyi Sierra Leonen Commonwealth realmina 27. huhtikuuta 1961. Commonwealth realmina Britannian monarkki Elisabet II pysyi silti vielä maan valtionpäämiehenä ja toimi maassa kenraalikuvernöörin edustamana.^[11]

• 
  Edward Wilmot Blyden III ja Sierra Leone Independence Movement (SLIM) kampanjoimassa vaalien puolesta Sierra Leonessa vuonna 1957.

Lähteet

• Fyle, Magbaily C.: Historical Dictionary of Sierra Leone. Lanham, Maryland: Scarecrow Press, 2006. ISBN 978-0-8108-5339-3 (englanniksi)

Viitteet

1. Sierra Leone Population Worldometers. Viitattu 7.9.2017. (englanniksi)
2. Witness to Truth: Final Report of the Truth and Reconciliation Commission, s. Volume Three A: 5–6. Graphic Packaging Ltd, 2004. ISBN 9988-8097-6-X Volume Three A, Chapter One (viitattu 30.5.2017). (englanniksi)
3. History of Sierra Leone HistoryWorld. Viitattu 26.5.2017. (englanniksi)
4. Fyle, s. XX.
5. Fyle, s. XXII.
6. Freetown – national capital, Sierra Leone Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 27.7.2017. (englanniksi)
7. Flag of Sierra Leone Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 21.9.2017. (englanniksi)
8. Sierra Leone Colony The British Empire. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
9. Crowder, Michael: World War II – Sierra Leone HBC. Viitattu 6.11.2017. (englanniksi)
10. The Challenge of Decolonization in Africa New York Public Library. Viitattu 6.11.2017. (englanniksi)
11. Kargbo, Michael S.: British Foreign Policy and the Conflict in Sierra Leone, 1991–2001, s. 70. Peter Lang, 2006. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sierra Leonen siirtomaa ja protektoraatti Wikimedia Commonsissa