jumaluuden välittömään yhteyteen pyrkivä uskonnollisen elämän muoto From Wikipedia, the free encyclopedia
Mystiikka (kreikan sanasta μυω, muo, ’vaikeneminen’) on jumaluuden välittömään yhteyteen pyrkivä uskonnollisen elämän muoto. Yleiskielessä mystiikalla voidaan tarkoittaa myös salaperäisyyttä ja salamyhkäisyyttä.[1] Mystiikka tarkoittaa elämäntapaa, jossa pyritään saavuttamaan välitön yhteys Jumalaan tai perimmäinen todellisuus tai henkinen totuuslähde?.
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Puutteellinen lähteistys joko ilman tai ei ole tehty viitettä, merkintöjä (TTC), jotka eivät avaudu lukijalle. |
Uskonnolliset mystikot yleensä ajattelevat, että jokapäiväisten ilmiöiden takana on olemassa syvempi, perustavampi olemassaolon taso. Tästä tasosta voidaan käyttää useita eri nimityksiä, kuten jumala, äärimmäinen todellisuus tai voima, ja se on mahdollista kokea suoraan. Tämä kokemus voi olla ekstaattinen ilmestys, jumalallistuminen, jumaluuden tai universaalin prinsiipin suora kokeminen, nirvana, valaistuminen, satori, samadhi ja niin edelleen. Usein tähän liittyy myös tuntemus itsen kadottamisesta ja yhteydestä kaikkeuteen, sekä tunne rauhasta, ilosta ja siunauksesta.
Mystisismi käsitetään usein uskonnolliseksi ilmiöksi, mutta mystisiksi kutsuttuja kokemuksia voi tapahtua riippumatta uskonnon harjoittamisesta tai henkilön uskonnollisuudesta. Tällainen kokemus voi olla yllättävä ja tapahtua täysin ennakoimattomasti. Mystisen kokemuksen voi aiheuttaa myös taiteellinen tai tieteellinen innoitus tai jopa psyykkinen häiriö. Selittämättömyys on mystiselle kokemukselle ominaista, ja mystisiä kokemuksia onkin usein vaikea pukea sanoiksi. Sanaa mystiikka voidaan käyttää tarkoittamaan mystisten kokemusten tietoista ja järjestelmällistä etsintää. Mystiseen kokemukseen päästäkseen mystikko yleensä käyttää tiettyjä menetelmiä, joita voivat olla muun muassa mietiskely, jooga, askeesi, paasto, rukous tai mantra.
Jos mystikko on jonkin uskonnollisen järjestön jäsen, hän saattaa ylittää tavalliset uskontoon kuuluvat rituaalit ja dogmit, ja käyttää yleisempää lähestymistapaa. Tämän vuoksi eri uskontojen mystiset suuntaukset ovat usein olleet vapaamielisten ihmisten suosiossa ja kunnioituksen kohteena. Kristillisessä mystiikassa pyritään jumalyhteyteen mietiskelyn kautta.
Mystiikkaan kuuluvat mystinen kokemus, mystisen kokemuksen seurausvaikutukset, rituaalinen toiminta, älyllinen ulottuvuus sekä uskonnollisen perinteen merkitys.[2]
_-_Jan_Lievens.jpg)
Mystiikan keskeinen osa on mystinen kokemus. Siitä on olemassa useita määritelmiä. Uskontotieteilijä Antoon Geelsin (2009) määritelmä, Robert S. Ellwoodin (1980) määritelmää soveltaen:[3]
»Mystinen kokemus on uskonnollisessa tai profaanissa kontekstissa tapahtuva kokemus, jonka kokija välittömästi tai myöhemmässä tilanteessa tulkitsee kohtaamiseksi korkeamman tai perimmäisen todellisuuden kanssa. Tämä kohtaaminen tapahtuu välittömällä, subjektin mukaan ei-rationaalisella tavalla ja tuo mukanaan syvän tunteen ykseydestä ja vaikutelman siitä, että kokemus on tapahtunut muulla kuin tavallisella, arkisella tasolla. Tämä kokemus tuo mukanaan laajalleulottuvia seurausvaikutuksia yksilön elämässä.»
([3])
William James kuvaa mystistä kokemusta seuraavasti:[4]
Joskus myös uskonnolliset näyt ja kuuloelämykset luetaan mystisiin kokemuksiin. Toisaalta mystikot itse pitävät tällaisia näkyjä ja kuuloelämyksiä vähämerkityksisinä. Näyillä ja kuuloelämyksillä on myös jokin sisältö, mitä mystisillä kokemuksilla ei ole.[5]
Neurotieteilijät ovat esittäneet erilaisia teorioita mystisten kokemusten synnyn syistä. Yhden teorioiden ryhmän mukaan mystiset ajatukset syntyvät aivojen tietyn alueen aktivoitumisessa, ja toisen ryhmän mukaan ne syntyvät estojen poistumisen kautta. Tutkimuksissa on havaittu, että mystiset kokemukset lisääntyvät, kun ihmisaivojen otsa- ja ohimolohkojen rajoittavat toiminnot eivät toimi normaalisti. Niiden estojen purkautuessa ihminen mahdollisesti etsii hämmentäville kokemuksille yliluonnollisia selityksiä.[6]
Rituaaliseen toimintaan kuuluvat eri tiet, joiden tarkoituksena on päämäärän toteuttaminen eli mystinen elämys. Tällaisia rituaalisia toimintoja ovat esimerkiksi askeesi tai mystiset tekniikat kuten mietiskely ja toistava rukous.[7]
Älyllinen ulottuvuus liittyy siihen, miten mystikko itse pohtii ja muovaa kokemustaan. Tästä voidaan lukea mystikkojen omista kirjoituksista.[7]
Perinteen ulottuvuus on se uskonnollinen suuntaus, johon mystikko kuuluu ja jota hän käyttää tulkitakseen elämystään.[7]
Mystikko näkee maailman erilaisen 'linssin' läpi kuin tavanomaisissa kokemuksissa, ja tämä voi olla merkittävä este mystiikkaa ja mystisiä opetuksia tutkiville. Kuten runoudessa, mystiikassa käytetyt ilmaisut ovat usein esoteerisia, peittäviä, yksinkertaistettuja tai monivivahteisia, ja niiden merkitys jää ulkopuoliselle hämäräksi. Mystikko itse katsoo käsittäneensä ne täysin selvästi. Kuten Daodejing sanoo:
»Sanani on hyvin helppo ymmärtää, ja ne on helppo toteuttaa käytännössä
Kuitenkaan yksikään maailmassa ei ymmärrä niitä eikä toteuta niitä käytännössä.»
(TTC, 70)
Kirjassaan Kabbala Gershom Scholem sanoo: ”Kabbala ei ole yksi järjestelmä, jonka periaatteet voisi selittää helposti tai suoraviivaisesti, vaan se käsittää useita toisistaan eroavia, ja usein jopa toisilleen vastakkaisia lähestymistapoja.”[8]
Mystisismi ja nykyaikainen (analyyttinen) filosofia ovat toisilleen vastakkaisia. Mystisismi on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista, ja mystiset kokemukset ovat yleensä ilmaisun ulottumattomissa, kun taas nykyaikainen filosofia on analyyttistä, kielellistä ja pelkistävää. Läpi historian mystinen ja filosofinen ajattelu ovat olleet läheisesti yhteydessä toisiinsa. Platon ja Pythagoras, ja pienemmässä määrin Sokrates, sisällyttivät selviä mystisiä osia opetuksiinsa. Myös useat kuuluisista kristityistä mystikoista olivat samalla huomattavia filosofeja, ja Buddhan sutrissa sekä Adi Sankaran teoksessa Viveka Chudamani (erityisesti buddhalaisuuden ja Advaitan hindulaisuuden perusteksteissä) mystisiä ajatuksia käsitellään hyvin erittelevästi.
Välirikko mystisismin ja nykyajan filosofian välillä johtuu tieteellisestä ajattelusta: useat luonnontieteistä vaikutteita saaneet filosofien koulukunnat pitävät yksilöllistä kokemusta merkityksettömänä. Analyyttisesta filosofiasta poikkeavalla mannermaisella filosofialla on taipumusta käsitellä mystisismiin läheisesti liittyviä kysymyksiä, kuten olemassaolon yksilöllistä kokemusta eksistentialismissa.
Keskittyminen kysymykseen mystisestä kokemuksesta johtaa ristiriitaan ontologian kanssa. Mystistä ontologiaa harvoin perustetaan yksityiskohtien varaan, vaan usein se koostuu yleistävistä tai läsnäoloon viittaavista ilmaisuista, kuten ”atman on brahman”, ”Jumala on rakkaus” tai ”On vain yksi ilman toista”. Joskus se on esitetty kielteisin käsittein, kuten esimerkiksi hindulaisessa perinteessä, jossa sana Brahman on yleensä määritelty jumalaksi 'ilman' luonteenpiirteitä tai tuntomerkkejä. Buddhalainen opetus nimenomaan välttää rohkaisemasta ontologisiin käsityksiin, taolainen ajattelu taas sanoo että ontologia on tiedetty mutta sanoin kuvaamaton, ja useat 'psykologiset' koulut – Carl Jungin jälkeen perustetut henkiset koulut sekä Edmund Husserlista juotuvat filosofiset koulut – selittävät asiaa enemmänkin aistimuksen muutoksena tietoisuudessa, kuin sen yhdistymisenä johonkin ulkoiseen todellisuuteen.
Tietoteorian peruskysymyksiin on mystiikassa vastattu mystisillä kokemuksilla. Siten mystisismissä ei ole keskitytty niinkään järkeen perustuville menettelytavoille, jolla luoda selvä yhteys ontologian ja epistemologian välille, vaan enemmänkin löytämään keinoja joilla saada aikaan suora aistimus.
Fenomenologia on filosofioista ehkä kaikkein lähimpänä mystistä ajattelua, ja jakaa sen kanssa monia ongelmia. Husserlin fenomenologia esimerkiksi, pitää kiinni samasta 'ensimmäisestä' persoonasta eli kokemuksellisesta asenteesta, jota myös mystikot yrittävät saavuttaa. Husserlin ajatus fenomenologisesta lajittelusta sulkee pois olettamukset tai kysymykset yli-sielullisesta olemassaolosta tai sen havaitsemisesta ilmiönä .
Martin Heidegger menee askeleen pidemmälle, mieluummin kuin vain lajittelisi ilmiöitä ja siten poissulkisi ontologiset kysymykset, hän väittää että vain olemassaolo on ontologisesti totta, ja siten vain itsen tutkiminen ja kokeminen voi johtaa aitoon olemassaoloon.
Fenomenologia ja useimmat mystisyyden muodot eroavat siinä, että ne ymmärtävät kokemuksen eri tavoin. Fenomenologia juontaa angstista tai (eksistentiaalisesta kauhusta), joka nousee todellisuuden 'tyhjyyden' käsittämisestä, mystikot sen sijaan, puhuvat yleensä rauhasta tai siunauksesta, joka johtuu heidän aktiivisesta yhteydestään 'todellisuuteen'.
Teismissä ja panteismissa metafyysiset järjestelmät usein ymmärretään yksilön mystisenä yhteytenä jumalaan. Nämä subjektiiviset asiat voidaan ymmärtää muun muassa näkyinä, unelmina, ilmestyksinä tai ennustuksina.
Kristillinen mystikko Tuomas Akvinolainen määritteli 1300-luvulla asian sanoin cognitio dei experimentalis ('kokemuksellinen tieto jumalasta'). Katolisuudessa mystinen kokemus yleensä nähdään askeettisuuteen liittyvänä jumalallisena ilmoituksena.
Valaistuminen on tulemista tietoiseksi itsestä havainnon kautta. Tarkkailemalla itseämme ilman kiinnittymistä, voimme saada tietoa itsemme prosesseista ilman että olemme osana prosessia. Tämä auttaa yksilöä olemaan harmonisemmassa kanssakäymisessä ympäristönsä ja muiden ihmisten kanssa.
Neljä yleistä mystistä ja uskonnollista kokemistapaa Stanford Encyclopedia of Philosophyn mukaan:
Kokemus tyhjyydestä, tai olemattomuudesta on esimerkki introvertistä kokemuksesta.
Erityisesti abrahamilaiset uskonnot käsittävät sielun olevan jokaisessa yksilössä, jolla on suuri hengellinen merkitys. Kristillisessä mystiikassa on vaihtelevia lähestymistapoja jumalan, sielun ja yksilön suhteesta.
Kveekarit näkevät sielun sisäisenä valona, luontaisena jumalan läsnäolona yksilössä. Muissa protestanttisissa lahkoissa kuten myös katolisuudessa ja itäisessä ortodoksisuudessa tehdään selkeämpi ero yksilön sielun ja Jumalan välille, joka johtuu uskosta, että sielun pelastuminen ja yhtyminen Jumalaan tapahtuu kuoleman jälkeisessä ylösnousemuksessa, mutta kuitenkin vanhurskaus on mahdollista tässä elämässä. Kristityt mystikot etsivät tätä tilaa intensiivisen rukouksen tai askeettisuuden kautta.
Katolinen käsitys on, että ihminen saa kasteessa Pyhän Hengen, joka ikään kuin asuu ihmisen sielussa. Pyhimykset ja muut autuaat ovat siinä määrin tämän Hengen vaikutuksen alaisia, että heidän kauttaan voi tapahtua ihmeitä ja profetointia.
Islam jakaa tämän näkemyksen erillisestä sielusta, mutta ei keskity niin paljon ylimaallisiin voimiin, vaan tähdentää Allahin muistamisen (dhikr, zikr) merkitystä, joka on yksilön synnynnäinen ja alkuperäinen yhteys jumalan armoon. Perinteisessä islamissa tätä yhteyttä ylläpitävät enkelit, jotka välittävät Jumalan tahdon. Vain profeetoilla on kyky nähdä ja kuulla heidät suoraan.
Suufilaisuudessa Jumala voidaan nähdä suoraan universaalina rakkautena, joka kattaa koko kaikkeuden. 'Dhikr', eli hengityksen ja liikkeen säätelyyn perustuva rukousseremonia sufilaisuudessa merkitsee rakkauden jumalallisten tilojen muistamista, ja sufit ovat kuuluisia erityisesti taiteellisesta suunnasta, jonka he usein ottavat palvonnassaan.
Itämaiset filosofiat, kuten hindulaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus etsivät keinoa (moksha) poistaa itsekäs minuus, jotta ihminen voisi kokea ykseyttä perimmäiseen todellisuuteen (yleensä Brahman tai Ishvara). Vedalaisen perinteen mystisissä näkökulmissa atmanin (osin länsimaista sielu-käsitettä vastaava) sanotaan olevan yhtä brahmanin kanssa. Hindulaisuudessa mystinen harjoitus tähtää jumaloivallukseen, jota myös kutsutaan itseoivallukseksi.
Buddhalaisuus opettaa, että kaikki kärsimys (dukkha) maailmassa saa alkunsa kiintymisestä tai halusta asioihin. Anatta-oppi esittää että sielu, tai aistimus muuttumattomasta koossapitävästä itsestä, on mielen rakennelma johon yksilö voi samaistua, ja on siten yksi kärsimyksen lähde. Perinteinen buddhalaisuus lajittelee eri jumaluudet ja kunnioitetut olennot, mutta mystiset buddhalaiset lahkot välttävät sitä, ja joissain tapauksissa kieltävät pysyvän ja muuttumattoman sielun tai olennon olemassaolon.
Taolaisuudessa ei keskitytä sieluun vaan daoon eli ”tiehen” tai ”polkuun”. Taolaisuuden mukaan ihmisellä on taipumus muodostaa itselleen kahtiajakoja. Taolaisen mystisen harjoituksen päämäärä on palautua ja mukautua alkuperäiseen kokonaisuuteen (Daodejing).
Pohjanmaalla vaikuttanut uskonnollinen liike 1700-luvun loppupuolelta 1800-luvun puoliväliin, jonka kannattajia kutsuttiin mystikoiksi[9]. Mystikot käänsivät ja kopioivat runsaasti Ruotsista toimitettua mystistä kirjallisuutta.
Viime vuosikymmeninä kiinnostus niin kristillistä kuin ei-kristillistä mystiikkaa kohtaan on noussut. Samoin on sitä koskeva tieteellinen tutkimus lisääntynyt. Joskus mystiikasta käytetään nimitystä spiritualiteetti.
Esimerkkejä suuntauksista ja filosofioista, joissa on vahvoja vaikutteita mystisismistä:
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
