Remove ads
Kiinan riittikiista oli katolisten lähetyssaarnaajien 1600-luvulla käymä kiista kungfutselaisuuden uskonnollisesta luonteesta ja kiinalaisista rituaaleista. Kiistan aiheena oli, oliko kiinalaisten perinteisiä esi-isien kunnioittamiseksi suoritettuja rituaaleja sekä muita kungfutselaisia ja kiinalaisia keisarillisia riittejä pidettävä pakanallisina uskonnollisina menoina, missä tapauksessa ne olisivat katolisen uskon vastaisia.[1][2]
Jesuiitat esittivät mielipiteenään, että kiinalaiset riitit olivat maallisia eivätkä ne, tosin tietyin edellytyksin, olleet ristiriidassa kristinuskon kanssa, minkä vuoksi ne oli hyväksyttävä ja kristittyjenkin oli luvallista osallistua niihin.[3] Toista mieltä olivat kuitenkin dominikaanit ja fransiskaanit, jotka laativat asiasta raportin Roomaan.
Rooman Kansojen evankelisoimisen kongregaatio asettui vuonna 1645 dominikaanien puolelle ja tuomitsi selonteossaan kiinalaiset riitit. Vuonna 1656 sama kongregaatio kuitenkin asettui jesuiittojen puolelle ja peruutti tuomionsa.[1] Tämä oli yksi monista kiistoista, joita jesuiitat ja dominikaanit kävivät keskenään Kiinassa ja muuallakin Aasiassa, muun muassa Japanissa[4] ja Intiassa.[5]
Kiistaan puuttuivat myös Euroopan johtavat yliopistot samoin kuin Qing-dynastian keisari Kangxi, useat paavit, erityisesti Klemens XI ja Klemens XIV sekä Pyhän istuimen viranomaiset. Ennen 1600-luvun loppua monet dominikaanit ja fransiskaanit olivat siirtyneet jesuiittojen kannalle, mutta Rooma vastusti. Klemens XI tuomitsi kiinalaiset riitit vuonna 1704. Vuonna 1742 Benedictus XIV vahvisti tuomion uudestaan ja kielsi enää väittelemästä asiasta.[1]
Kaksi vuosisataa myöhemmin Pyhä istuin otti asian jälleen käsittelyyn. Paavi Pius XII antoi 8. joulukuuta 1939 julistuksen, jonka mukaan kristityillä oli oikeus osallistua esi-isien ja Kungfutsen kunniaksi pidettyihin riitteihin ja seremonioihin. Myöhemmin Vatikaanin toinen kirkolliskokous (1962–1965) hyväksyi periaatteen, jonka mukaan paikallisia seremonioita voitiin mahdollisuuksien mukaan sisällyttää kirkon kristilliseen liturgiaan.[1]
Remove ads
Varhainen mukautuminen paikallisiin tapoihin
Toisin kuin Amerikan manterella, jonka Espanja ja Portugali olivat valloittaneet sotilaallisesti, Aasiassa eurooppalaiset lähetyssaarnaajat kohtasivat yhtenäisiä, lukutaitoisia yhteiskuntia, joihin Euroopan vaikutusvalta ei ollut vielä sanottavasti ulottunut.[6]
Alessandro Valignano, Jeesuksen veljeskunnan edustaja, oli yksi ensimmäisistä jesuiitoista, joka suositteli teoksissaan Résolutions ja Cérémonial, että kristilliset tavat oli mukautettava Aasian yhteiskuntiin.[6]
Matteo Riccin sopeutumispolitiikka
Kiinassa Matteo Ricci sovelsi Valgnanon Cérémonial-teoksen periaatteita Kiinan oloihin. Yhdessä vaiheessa jesuiitat jopa alkoivat käyttää buddhalaisten munkkien asua, ennen kuin he ottivat käyttöon arvokkaampana pidetyn Kiinan oppineiden virkamiesten silkkipuvun.[6] Erityisesti Matteo Riccin kristillisiä humanistisia näkemyksiä kungfutselaisuudesta ja kiinalaisista rituaaleista, ”Matteo Riccin direktiivejä” (kiin. 利瑪竇規矩), seurasivat Kiinassa ja Japanissa toimineet jesuiittalähetyssaarnaajat. [7]
Paavi Aleksanteri VII hyväksyi 23. maaliskuuta 1656 antamassaan päätöksessä ”kiinalaisille tavoille suosiolliset” käytännöt ja vahvisti samalla vuonna 1615 tehdyn päätöksen, joka hyväksyi kiinan kielen käytön liturgiassa. Tämä merkitsi huomattavaa poikkeusta katolisen kirkon yleisestä käytännöstä, joka yleensä kielsi paikallisten kielten käytön kirkossa ja edellytti käytettävän yksinomaan latinaa.[6]
Vuonna 1659 Kansojen evankelisoimisen kongregaatio, joka tunnetaan myös nimellä Propaganda Fide, antoi Aasiassa toimineille uusille lähetyssaarnaajille ohjeet, joissa heitä selvästi kehotettiin mukautumaan paikallisiin tapoihin ja kunnioittamaan niitä:[8]
»Älä toimi kiihkomielisesti, älä esitä mitään syitä näiden kansojen vakuuttamiseksi siitä, että heidän on muutettava riittejään, tapojaan tai käytäntöjään, paitsi jos ne selvästi ovat uskonnon (katolisen kristinuskon) ja moraalin vastaisia. Mikä olisikaan järjettömämpää kuin tuoda Ranska, Espanja, Italia tai mikä tahansa muu Euroopan maa kiinalaisille? Älä vie heitä pois maistaan, vie heidät sen sijaan uskoon, uskoon joka ei hylkää riittejä tai taistele niitä vastaan, eikä muitakaan kansojen tapoja vastaan, elleivät ne ole sopimattomia, vaan sen sijaan ylläpitää ja suojelee niitä »
( Lainaus vuoden 1659 ohjeista.[9])
Kiinalaisten suhtautuminen
Keisari Kangxi oli aluksi hyvissä väleissä Kiinassa toimineita jesuiittalähetyssaarnaajien kanssa. Hän oli kiitollinen niistä palveluksista, joita he suorittivat hänelle tähtitieteen, diplomatian ja tykkien valmistamisen alalla.[10] Jesuiitat tekivät suuria palveluksia myös keisarikunnan sotavoimille välittämällä tietoa eurooppalaisesta tykistön teknologiasta, ja he johtivat monien eri kaliiberia olevien tykkien valmistusta. Jesuiitat Jean-François Gerbillon ja Thomas Pereira osallistuivat vuonna 1689 myös Nertšinskin rauhanneuvotteluihin, joissa he toimivat kielenkääntäjinä.[11] Ennen 1600-luvun loppua jesuiitat olivat myös saaneet monia kiinalaisia kääntymään kristinuskoon.
Vuonna 1692 Kangxi antoi asetuksen suvaitsevaisuudesta kristinuskoa kohtaan (kiin. 容教令 tai 正教奉傳)[3][12][4][13]
»Eurooppalaiset ovat hyvin rauhallisia; he eivät lietso levottomuuksia maakunnissa, he eivät aiheuta vahinkoa kenellekään, he eivät tee rikoksia eikä heidän opillaan ole mitään yhteistä keisarikunnassa esiintyvien valheellisten lahkojen kanssa, eikä sillä ole taipumusta kiihottaa kapinaan ... Päätämme sen vuoksi, että kaikki Taivaan herralle omistetut temppelit, missä paikassa ne sijaitsevatkin, on säilytettävä, ja että kaikille, jotka haluavat palvoa tätä Jumalaa, on sallittava pääsy näihin temppeleihin, suitsukkeiden uhraaminen hänelle ja kristittyjen vanhojen tapojen mukaiset seremoniat. Tämän vuoksi älköön kukaan tästedes vastustako heitä.[14]»
Tämä asetus soi kristinuskolle Kiinassa saman aseman kuin buddhalaisuudella ja taolaisuudella oli.[15] Keisari Kangxi otti myös muutamia jesuiittoja hoviinsa tiedemiehiksi ja taiteilijoiksi.[16]
Remove ads
Kiinaan päässeet jesuiitat onnistuivat menestyksellisesti palvelemaan keisarin hovissa. He tekivät kiinalaisiin vaikutuksiin tietämyksellään tähtitieteestä ja mekaniikasta, ja keisarillinen observatorio annettiin heidän ylläpidettäväkseen.[17] Heidän täsmällisten laskumenetelmiensä ansiosta keisari onnistui ennustamaan auringon- ja kuunpimennykset, mikä kuului hänen rituaalisiin velvollisuuksiinsa. Toiset jesuiitat toimivat hovimaalareina. Jesuiittoihin taas Kiinan konfutselainen yläluokka teki suuren vaikutuksen, ja he omaksuivat pitkälti Kiinan yläluokan elintavat.[18][19]
Ongelmaksi lähetystyötä harjoittaville jesuiitoille muodostui kuitenkin, miten heidän olisi suhtauduttava kiinalaisiin riitteihin. Vähitellen he alkoivat Matteo Riccin oppien mukaisesti hyväksyä ne.[20] Kiinan yläluokka oli sitoutunut kungfutselaisuuteen, kun taas muu väestö harjoitti enimmäkseen buddhalaisuutta ja taolaisuutta. Tästä huolimatta kaikki kolme muodostivat sekä valtiollisen että yksityisen elämän viitekehykset. Sekä kungfutselaisuuteen että taolaisuuteen kuului oleellisena osana kunkin omien esi-isien kunnioitus.[4]
Jesuiittojen lisäksi muutkin uskonnolliset järjestöt kuten dominikaanit, fransiskaanit ja augustinolaiset aloittivat lähetystyön Kiinassa 1600-luvulla ja saapuivat sinne usein Espanjan siirtomaana olleilta Filippiineiltä. Toisin kuin jesuiitat, he kieltäytyivät millään tavoin sopeutumasta paikallisiin tapoihin ja halusivat soveltaa Kiinaan samaa tabula rasa -periaatetta, jota he olivat soveltaneet muuallakin,[21] ja jesuiittojen käytännöt kauhistuttivat heitä.[22] Täten he panivat alulle kiivaan kiistan, jonka he toivat Roomaan tiedoksi ja ratkaistavaksi.[23] He nostivat esiin kolme erimielisyyden aihetta:[21]
- Miten sana ”Jumala” olisi käännettävä kiinan kielelle. Tavallisin käännös oli ollut Tianzhu (天主), ”Taivaan Herra”, mutta jesuiitat olivat hyväksyneet, että kiinalaiset kristityt käyttäisivät Jumalasta sanaa Tian (天) (”taivas”) tai Shangdi (上帝) (Ylin herra, Korkein hallitsija)
- Saivatko kristityt osallistua Kungfutsen kunniaksi tiettyinä aikoina vuodesta järjestettyihin riitteihin
- Saivatko kristityt käyttää muistotauluja, joissa oli sanat ”sielun paikka”, ja osallistua kiinalaisten esi-isiensä kunniaksi pitämiin riitteihin.
Roomassa jesuiitat yrittivät selittää, että nämä ”kiinalaiset riitit” eivät olleet uskonnollisia vaan sosiaalisia seremonioita, ja että kristinuskoon kääntyneillekin oli hyväksyttävää osallistua niihin.[12][24] Jesuiittojen mukaan myös kiinalainen kansanusko, uhrit keisarille ja esi-isille olivat luonteeltaan ei-uskonnollisia eivätkä sen vuoksi olleet yhteensopimattomia katolisuuden kanssa, kun taas heidän vastustajiensa mukaan nämä olivat sikäläisten pakanallisten uskontojen harjoittamista, ensimmäisen käskyn kieltämää epäjumalien palvontaa ja sen vuoksi katolisen uskon vastaisia.[12][25]
Remove ads
Klemens XI tuomitsi 20. marraskuuta 1704 antamassaan säädöksessä Cum Deus optimus kiinalaiset riitit ja kungfutselaiset rituaalit ja kielsi väittelemästä asiasta enempää.[12][20] Säädöksessä kiellettiin myös käyttämästä Jumalasta nimiä Tiān ja Shàngdì ja edellytettiin käytettävän nimitystä Tiānzhǔ ('Taivaan Herra').[12]
Vuonna 1705 paavi lähetti keisari Kangxin luo paavillisen lähetystön tekemään asian hänelle selväksi. Charles-Thomas Maillard De Tournonin johtama lähetystö ilmoitti kiinalaisten riittien kiellosta tammikuussa 1707, mutta sen vuoksi heidät karkotettiin Macaoon.[26][3]
Paavi antoi 19. maaliskuuta 1715 vielä bullan Ex illa die, joka virallisesti tuomitsi kiinalaiset riitit:[26][27][28]
»Paavi Klemens XI toivoo saattavansa seuraavat tosiasiat maailman kaikkien kansojen tietoon ...
I. Lännessä käytetään Taivaan, Maan ja koko maailmankaikkeuden luojasta nimeä Deus (Jumala). Koska sana Deus ei sovellu kiinan kieleen, Kiinassa asuvat länsimaalaiset ja katolisuuteen kääntyneet kiinalaiset ovat monien vuosien ajan käyttäneet nimitystä "Taivaallinen Herra" (Tiānzhǔ). Tästedes nimityksiä kuten "Taivas" [Tiān] ja "Shàngdì" ei pidä käyttää: Deusta tulee nimittää Taivaan, Maan ja koko maailmankaikkeuden Herraksi. Tauluja, joissa on kiinalaiset sanat "Kunnioitus taivasta kohtaan", ei saa ripustaa katoliseen kirkkoon, ja mikäli sellainen jossakin kirkossa jo on, se on välittömästi poistettava.
II. Keväinen ja syksyinen Kungfutsen palvonta ja esi-isien palvonta eivät ole sallittuja katolisuuteen kääntyneille. He eivät saa olla rituaaleissa läsnä edes sivustakatsojina, sillä läsnäolo sivustakatsojana tässä rituaalissa on yhtä pakanallista kuin aktiivinen osallistuminen siihen.
III. Kiinalaiset virkamiehet ja valtakunnallisissa, maakunnallisissa tai piirikunnallisissa tutkinnoissa menestyneet ehdokkaat, jos he ovat kääntyneet roomalaiskatolisuuteen, eivät saa osallistua kungfutselaisissa temppeleissä jokaisen kuukauden ensimmäisenä ja viidentenätoista päivänä pidettäviin palvontamenoihin. Sama kielto koskee kaikkia kiinalaisia katolilaisia, jotka virkamiehinä on vastikään nimitetty virkoihinsa tai jotka opiskelijoina ovat vastikään läpäisseet valtakunnalliset, maakunnalliset tai piirikunnalliset tutkinnot.
IV. Kukaan kiinalainen katolilainen ei saa palvoa esi-isiään suvun temppeleissä.
V. Kiinalainen katolilainen ei saa kotona, hautausmaalla eikä hautajaisten aikana suorittaa esi-isien palvontamenoja. Hän ei saa tehdä niin edes ollessaan ei-kristittyjen seurassa. Sellainen rituaali on luonteeltaan pakanallinen olosuhteista riippumatta.
Edellä olevista päätöksistä huolimatta olen tehnyt selväksi, että kiinalaiset käännynnäiset saavat jatkaa muita kiinalaisia tapoja ja perinteitä, joita ei voida mitenkään tulkita luonteeltaan pakanallisiksi. Tamän päätöksen tarkoitus ei ole vaikuttaa siihen, miten kiinalaiset hoitavat kotitalouksiaan tai hallitsevat maataan. Kiinassa toimiva paavillinen lähetystö määrittää tarkemmin, minkä tapojen noudattaminen edelleen sallitaan ja minkä ei. Paavillisen lähetystön poissaollessa vastuu sellaisten päätösten tekemisestä kuuluu Kiinassa harjoitettavan lähetystyön johdolle ja Kiinan piispalle. Lyhyesti sanottuna tavat ja perinteet, jotka eivät ole ristiriidassa roomalaiskatolisuuden kanssa, on sallittava, kun taas sellaisia, jotka selvästi ovat sen vastaiset, ei ole suvaittava missään olosuhteissa.[29]»
Vuonna 1742 Benediktus XIV toisti bullassaan Ex quo singulari Klemens XI:n säännökset. Benediktus vaati, että Kiinassa toimivien lähetyssaarnaajien oli valalla vannottava, etteivät he enää kiistele asiasta.[30]
Remove ads
Vastatoimena paavin päätökselle kiinalaiset karkottivat 1700-luvun alussa maasta kaikki katoliset lähetyssaarnaajat.[31]
Heinäkuussa 1706 Kiinan keisari Kangxi oli saanut tarpeekseen Charles-Thomas Maillard De Tournonin johtamasta paavillisesta lähetystyöstä, ja hän antoi keisarillisen määräyksen, että lähetyssaarnaajat saivat jäädä Kiinaan vain sillä ehdolla, että he julistivat noudattavansa Matteo Riccin sääntöjä.[20]
Vuonna 1721 Kangxi, joka ei voinut hyväksyä Klemens XI:n säännöksiä, kielsi kristillisen lähetystyön Kiinassa.[32][33] Kangxin säädöksessä sanottiin:
»Luettuani tämän julistuksen olen päätellyt, että länsimaalaiset ovat todella pikkumaisia. Heidän kanssaan on mahdotonta keskustella järkevästi, koska he eivät ymmärrä suurempia asioita niin kuin me Kiinassa ne ymmärrämme. Ei ole ainoatakaan länsimaalaista, joka olisi perehtynyt kiinalaisiin teoksiin, ja heidän huomautuksensa ovat usein uskomattomia ja naurettavia. Tästä julistuksesta päätellen heidän uskontonsa on aivan samanlainen kuin monet pienet mutta kiihkomieliset buddhalaiset ja taolaiset lahkot. En ole koskaan nähnyt asiakirjaa, joka sisältäisi yhtä paljon mielettömyyttä. Tästä lähtien länsimaalaisten ei sallita saarnata Kiinassa, jotta he eivät aiheuttaisi enempää levottomuuksia.[34]»
Kiinalaiset käännynnäisetkin osallistuivat kiistaan laatimalla vastalausekirjelmiä, kirjoja ja pamfletteja.[20] Ankarimmat kiistat käytiin eräiden kristittyjen oppineiden ryhmän ja katolisen piispa Charles Maigrot de Crisseyn välillä Fujianin maakunnassa. Kiinalainen käännynnäisryhmä oli jesuiittojen, piispa vähemmän mukautuvien domikaanien ja fransiskaanien kannalla.[24]
Remove ads
Vaikka jesuiitat yhä puolustivat kristinuskoa Kiinassa tavalla, joka perustui Matteo Riccin ensimmäisenä harjoittamaan mukautumispolitiikkaan, heidän toimintansa päättyi 1700-luvulla epäonnistumiseen. Keisari Qianlongin aikana kiinalaisia kristittyjä alettiin vainota yhä enemmän.[12] Vaikka keisari Qianlong arvosti ja ihaili jesuiitta Giuseppe Castiglionen taideteoksia ja länsimaista teknologiaa, hän saattoi kristinuskon vastaiset säädökset uudestaan voimaan vuonna 1737.[12]
Paavi Klemens XIV lakkautti jesuiittaveljeskunnan vuonna 1773 muun muassa sen vuoksi, koska hän ei hyväksynyt jesuiittojen mukautumispolitiikkaa; erityisesti vuoden 1773 säädös ei hyväksynyt sitä, että kiinalaiset riitit voitaisiin asettaa Euroopan ja kristinuskon rinnalle.[20]
Riittikiista oli edelleen suurimpana esteenä katolisen kirkon yrityksille kiinalaisten käännyttämiseksi kristinuskoon. Vuonna 1939, muutamia viikkoja paaviksi valitsemisensa jälkeen, Pius XII määräsi Kansojen evankelisoimisen kongregaatiota lieventämään Klemens XI:n ja Benedictus XIV:n säännöksiä.[35][36] Sen jälkeen kun apostoliset sijaiset olivat saaneet Mantšukuon hallitukselta vakuutuksen, että niin sanotut ”kiinalaiset riitit” olivat luonteeltaan vain ”maallisia”, Pyhä Istuin antoi 8. joulukuuta 1939 uuden Plane Compertum -nimisen säännöksen, jonka mukaan:
- Katolilaisten on sallittua olla läsnä kungfutselaisissa temppeleissä tai kouluissa Kungfutsen kunniaksi pidetyissä seremonioissa.
- Katolilaisten virkamiesten ja opiskelijoiden on sallittua olla passiivisesti läsnä julkisissa seremonioissa, jotka näyttävät taikauskoisilta.
- On luvallista kallistaa päänsä tai muutoin osallistua kuolleiden tai heidän kuviensa edessä suoritettaviin menoihin.
- Kiinalaisia riittejä koskeva Benediktus XIV:n määräämä vala ei ole täysin sopusoinnussa äskeisten säännösten kanssa, ja se on tarpeeton.[37]
Tämä merkitsi, että kiinalaisia tapoja ei enää pidetty taikauskoisina vaan hyväksyttävinä tapoina osoittaa kunnioitusta sukulaisille ja sen vuoksi sallittuja katolisille kristityille.[38] Samalla julistettiin, että kungfutselaisuus ei ole epäkristillinen, pakanallinen uskonto vaan filosofia ja oleellinen osa kiinalaista kulttuuria. Pian tämän jälkeen, vuonna 1943, Kiinan hallitus solmi diplomaattisuhteet Vatikaanin kanssa. Paavin päätös muutti Kiinan kirkollisia oloja lähes vallankumouksellisesti.[39] Kun kirkko alkoi kukoistaa, Pius XII perusti paikallisen papillisen hierarkian, ja vuonna 1946 hän nimitti Thomas Tien Ken-sinin (kiin. 田耕莘), Qingdaon silloisen apostolisen vikaarin, ensimmäisenä Kiinan kansalaisena kardinaaliksi[39], ja myöhemmin samana vuonna Pekingin arkkipiispaksi.
Remove ads
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads