kristinuskon haara From Wikipedia, the free encyclopedia
Kalvinismi on protestanttisen kristinuskon oppisuunta, joka sai nimensä ranskalaissyntyisen Jean Calvinin mukaan. Laajemmassa merkityksessään nimitystä kalvinismi käytetään synonyyminä reformoidulle kirkolle.
| Kalvinismi reformoitu kristillisyys |
|
|---|---|
 Guillaume Farelin, Jean Calvinin, Theodore Bezan ja John Knoxin patsaat Genevessä. |
|
| Suuntautuminen | protestantismi |
| Toiminta-alue | Sveitsi, Alankomaat, Skotlanti, Yhdysvallat |
| Perustaja |
Ulrich Zwingli Jean Calvin |
| Perustettu | 1500-luvulla Euroopassa |
| Irtautunut | Katolisesta kirkosta |
| Jäseniä | noin 56 miljoonaa[1] |
Protestantismin merkitys laajentui 1500-luvulla pian koskemaan myös muitakin kuin kirkkoa ja Martti Lutheria, esimerkiksi Sveitsissä reformaatio oli Saksaa enemmän poliittinen ja yhteiskunnallinen liike. Sveitsin tärkeimmän reformaattorin Ulrich Zwinglin ja Lutherin yhteistyön rapautuessa kehittyi protestanttisuuden toinen haara, reformoitu kirkko, joka nojaa Zwinglin ja Calvinin oppeihin. Kansallisesta ja teologisesta perinteestä riippuen reformoidun kirkon edustajista käytetään nimitystä reformoidut, kalvinistit tai presbyteriaanit.
Lutherin ja Calvinin erona on, että Luther säästi katolisesta kirkosta suurimman osan siitä mitä Raamattu ei suoranaisesti kieltänyt, Calvin ja Zwingli taas poistivat kirkosta kaiken mitä Raamattu ei määrännyt.[2]
Vuoden 1559 kansallisysynodissa hyväksyttiin kalvinismin oma tunnustus. Kalvinismi hylkäsi episkopalismin ja antoi piispan vallan ainoastaan Kristukselle. Erotuksena katolisesta kirkosta, kaikilla tosi seurakuntalaisilla oli sama valta. Maallinen esivalta sen sijaan oli Jumalan antama järjestys, mikäli se ei vastustanut Jumalan kaikkivaltaa.[3]
1900-luvulla amerikkalaiset reformoidut teologit loivat TULIP-muistisäännön, joka pyrkii tiivistämään Dordtin kanonien (1618–1619) keskeiset viisi reformoitua oppia koskevaa päätöstä:[4]
Dordtin tai Dortrechtin päätösten lisäksi laajimmin levinneitä reformoituja uskontunnustuksia ovat Heidelbergin katekismus (1563) ja Westminsterin tunnustus (1647).[5]
Monin osin kalvinistit kieltävät hyperkalvinismin kaksinkertaisen valinnan.
Jean Calvin kuului toisen polven uskonpuhdistajiin joka eli vastauskonpuhdistuksen aikana. Calvin oli Geneven johtaja ja vartioi tiukasti Raamatun asemaa auktoriteettina. Genevestä tuli protestanttisuuden keskus, johon tuli hyökkäävää katollisuutta pakenevia intellektuellipakolaisia. Calvinin omaa perintöä on puritaanisuuden taustalla oleva taipumattomuus sekä näkyvän kirkko-organisaation korostaminen.[6]
Genevessä kalvinismille muodostui idea, organisaatio ja koulutus. Geneven akatemiasta muodostui eurooppalainen instituutio, jossa oli Calvinin kuollessa 1500 opiskelijaa. Ranskalaiset papit muodostivat erityisen yhteenliittymän, Compagnie des Pasteursin, josta syntyi Jumalan valtakunnan levittämistyöhön valmis sukupolvi.[6]
Kalvinilaisuudesta tuli sisäinen mahtitekijä, joka kapinoi ruhtinaan johtamia kansalliskirkkoja vastaan. Oppositio-liikkeenä kalvinismi sai vakaumuksellisia ja koulutettuja johtajia niistä miehistä, jotka olivat paenneet kotimaidensa uskonnollisia ja yhteiskunnallisia oloja. Näistä muodostui Ranskaan yli kahdentuhannen seurakunnan verkosto. Kotiinpaluunsa jälkeen he organisoivat uuden kirkon, jossa ryhmät verkostoituivat toisiinsa ”maanalaisin”, salaisin sitein. Monet hakivat hengellistä sisältöä Vanhan testamentin profeetoista jota kannatteli tunne Jumalan majesteettisuudesta.[6][3]
Koko maahan muodostui verkosto tällaisia ryhmiä, jotka myöhemmin organisoituivat kirkolliseksi ja yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Kolportöörit leivittivät Geneven kirjapainosta salaisesti pieniä traktaatteja muualla Euroopassa oleviin seurakuntaan.[6] Kalvinismi levisi laajasti. Erityisen vahvoja alueita olivat vanhat valdolaisseudut. Hugenotit saivat kannattajia mitä erilaisimmista väestökerroksista. Uskonolliset ja yhteiskunnalliset olosuhteet muodostivat yhdessä kalvinilaisuuden kasvualustan.[3]
Kalvinismin uusi aikakausi alkoi kun liike organisoitui Geneven ulkopuolella, kansalliskirkollisella maaperällä. Ranskan ensimmäinen kansallissynodi kokoontui Pariisissa 1559, joka oli ensimmäinen valtakunnallinen uskonnollinen orgnaisaatio. Toivo evankelisesta Ranskasta, jota Calvin kuvasi Institutio Religionis Christianae -kirjassaan innoitti evankelisia aktiiviseen toimintaan. Edustajana oli Ranskan kunkin evankelisen seurakunnan pappi ja yksi vanhin. Pappien ja maallikoiden yhteisessä kokouksessa käsiteltiin sekä hengellisiä että poliittisia asioita.[6]
Kansallissynodi koettiin uhkana myöhäiskeskiajan ruhtinasjohtoisessa katolisessa kansalliskirkossa. Kalvinilaisuuden katsottiin vaarantavan voimallaan sekä kirkon uskonnollisen yhtenäisyyden että ruhtinaan poliittisen johtoaseman kansakunnassa. Taistelusta tuli verinen sekä Ranskassa, Englannissa että Saksassa.[6]
Skotlannin kirkko erosi katolisesta kirkosta vuonna 1560, kun parlamentti hyväksyi John Knoxin kalvinistisen uskontunnustuksen. Tämä johti sisällissotaan ja Maria Stuartin kukistumiseen. Jo aiemmin reformaattorina Skotlannissa toiminut Knox oli paennut maasta katolisen kuningatar Marian tultua valtaan ja tutustunut Calviniin Genevessä sekä ryhtynyt tämän kannattajaksi ja palannut vuonna 1559.
Suomessa on muutamia kalvinistis-baptistisia seurakuntia, mutta ei yhtenäistä kalvinismiin nojautuvaa kirkkokuntaa. Pääkaupunkiseudulla selkeästi reformoitua perinnettä edustaa ainakin United Community Church sekä Espoon Kotikirkko. Myös Tampereella, Pietarsaaressa ja Jyväskylässä toimii seurakuntia, jotka omaavat kalvinistisen pelastuskäsityksen.lähde? Helluntaiherätyksen piirissä on viime aikoina ollut kalvinistista liikehdintää, jossa erityisesti liikkeen nuoret miehet ovat kiinnostuneet kalvinilaisesta teologiasta.lähde? Kalvinistisen teologian leviämistä edistävät internet sekä yleistynyt englannin kielen taito.[7]
Kalvinistisia ajatuksia esiintyy myös eri suuntausten sisällä. Ruotsi-Suomen valtakunnan sensuuri kielsi kalvinistisen kirjallisuuden, vaikkakin uskonpuhdistuksen alkuvuosikymmeninä 1500-luvun lopulla muuan muassa Kaarle IX kannatti kalvinismia.[8] Sensuurin välttäneitä ja suomeksi julkaistuja teoksia olivat Thomas Wilcoxin Kallis hunajanpisara sekä John Bunyanin Kristityn vaellus.[8] Autonomian aikana Suomessa vaikutti reformoiduista maista (muun muassa Skotlannista) tulleita sukuja ja henkilöitä, mutta nämä olivat yleensä sulautuneet uskonnollisesti luterilaiseen kirkkoon.[8]
Suomalainen luterilaisuus on perinteisesti suhtautunut kalvinistiseen teologiaan epäluuloisesti aina Ruotsin vallan ajoilta lähtien.[8] Professori Risto Saarisen mukaan tämä seikka käy ilmi muun muassa siinä, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole halunnut liittyä Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisöön allekirjoittamalla niin kutsutun Leuenbergin konkordian.[8] Asiakirjassa todetaan, että luterilaisten ja reformoitujen kirkkojen toisilleen asettamat vanhat oppituomiot ovat nykypäivänä perusteettomia.[8]
Vuonna 2022 Suomeen perustettiin kalvinistista baptismia edustava Suomen reformoitujen baptistiseurakuntien yhdyskunta.[9]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
