Howard Hawks

Howard Winchester Hawks (30. toukokuuta 1896 Goshen, Indiana, Yhdysvallat – 26. joulukuuta 1977 Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Hän teki pitkän uran itsenäisenä tuottajana ja kuvasi elokuvia kaikille suurille amerikkalaisille elokuvayhtiöille. Hawks oli monipuolinen ohjaaja, ja hänen elokuvansa edustavat useita elokuvan lajityyppejä. Hän oli määrittelemässä 1930-luvulla muun muassa gangsterielokuvaa ja screwballkomediaa. Tämän jälkeen hän teki muun muassa film noir -klassikon Syvä uni, Marilyn Monroen ensimmäisen tähtielokuvan Herrat pitävät vaaleaveriköistä ja John Waynen lännenelokuvan Rio Bravo.

Howard Hawks
Henkilötiedot
Syntynyt	30. toukokuuta 1896 Goshen, Indiana, Yhdysvallat
Kuollut	26. joulukuuta 1977 (81 vuotta) Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti	ohjaaja
Puoliso	Athole Shearer (1928–1940) Nancy ”Slim” Gross (1941–1949) Dee Hartford (1953–1960)
Ohjaaja
Aktiivisena	1923–1970
Tunnetuimmat ohjaukset	Hätä ei lue lakia (1938) Meidän vastaeronneiden kesken (1940) Kirjava satama (1944) Syvä uni (1946) Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953) Rio Bravo (1959)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nuoruus ja opiskeluaika

Howard Hawks syntyi vuonna 1896. Hän kuului varakkaaseen sukuun. Sekä hänen isänsä että isoisänsä olivat metsäteollisuuden johtohenkilöitä.^[1] Howard oli vanhin perheen kolmesta pojasta, ja hän oli läheinen kaksi vuotta nuoremman Kennethin kanssa.^[2] Kenneth toimi myöhemmin myös elokuvaohjaajana ja toinen veli William tuottajana. Heillä oli myös kaksi siskoa, Grace, joka kuoli 1927 tuberkuloosiin, ja Helen, joka kuoli lapsena ruokamyrkytykseen.^[3]

Howard ei pärjännyt kovinkaan hyvin koulussa, mutta hän pääsi silti Cornellin yliopistoon, missä hän valitsi pääaineekseen konetekniikan. Yliopistoaikana Hawks tutustui Victor Flemingiin, jonka kanssa hän ystävystyi ja josta tuli hänen harvoja läheisiä ystäviään. Fleming oli ihastunut elokuvamaailmaan, ja Hawks seurasi häntä Hollywoodiin, missä hän sai kesäksi 1916 paikan Famous Players-Laskyn elokuvastudiolle järjestäjäksi.^[2]

Elokuvaura

Ensimmäiset elokuvat

Ensimmäisessä maailmansodassa Hawks palveli ilmavoimien kouluttajana, ja sodan jälkeen hän työskenteli hetken kilpa-autojen ja lentokoneiden parissa. Tämän jälkeen hän ohjasi joitakin lyhyitä komedioita ja toimi riippumattomana tuottajana.^[1] Hawks aloitti 1923 Paramount Picturesilla käsikirjoitusosastolla ja työskenteli siellä noin 40 elokuvan käsikirjoituksen parissa, yleensä ilman mainintaa tekijäluettelossa. Hän siirtyi 1924 MGM:lle toiveenaan päästä ohjaajaksi. Hawks jätti MGM:n käsikirjoitusosaston seuraavana vuonna ja sai ohjaajasopimuksen William Foxilta. Hän käsikirjoitti neljä elokuvaa ennen kuin sai mahdollisuuden ohjata ensimmäisen elokuvansa.^[3]

Hawksin ensimmäiset ohjaustyöt olivat vuonna 1926 ilmestyneet The Road to Glory ja Viikunalehti.^[4] Ensimmäisissä elokuvissaan Hawks otti vaikutteita Ernst Lubitschilta, Erich von Stroheimilta ja Josef von Sternbergiltä, mikä näkyi erityisesti elokuvissa Viikunalehti, Paid to Love (1927) ja Prinssi Fazil (1927).^[1]

Toimintaelokuvista screwballkomedioihin

Fox-kauden jälkeen Hawks ei toiminut enää urallaan minkään yhtiön vakituisena ohjaajana, vaan hän tuotti elokuvia itsenäisesti kaikille Hollywood-studioille. Hawksin ensimmäiset äänielokuvat olivat toimintaelokuvia. Ensimmäisenä Hawksin omaa tyyliä edustavana elokuvana pidetään brittilentueesta kertovaa ilmasotaelokuvaa Öinen eskaaderi (1930). Hänen seuraavat elokuvansa olivat gangsterielokuvat The Criminal Code (1931) ja Arpinaama (1932), jonka pääosassa oli Paul Muni.^[1]

Hawks käytti näyttelijä James Cagneyn maanista hahmoa toimintaelokuvissa Huimapäitten kuningas (1932) ja Kuolemanlentäjät (1936). Huimapäitten kuningas oli ensimmäisiä merkittäviä rallielokuvia. Kuolemanlentäjät oli puolestaan siinä mielessä henkilökohtainen elokuva, että Hawks tunsi lentäjien kuolemanvaaran. Monet hänen nuoruudenystävistään olivat kuolleet maailmansodassa ja hänen veljensä Kenneth, joka oli myös ohjannut muutamia elokuvia, kuoli vuonna 1930 lento-onnettomuudessa.^[1]

Hawks oli 1930-luvulla perustamassa screwballkomedian lajityyppiä. Genren ensimmäisiä töitä oli Charles MacArthurin ja Ben Hechtin käsikirjoituksen pohjalta tehty satiiri Primadonna (1934). Maineikkaimpia Hawksin screwballkomedioista ovat Hätä ei lue lakia (1938) ja Meidän vastaeronneiden kesken (1940).^[1]

Tukkikuninkaassa (1936) pääosassa oli Hawksin löytämä Frances Farmer, jota hän itse piti parhaana näyttelijänä, jonka kanssa oli työskennellyt. Farmerin suoritus oli myös keskeinen niin sanotun ”hawksilaisen naisen” kehityksessä. Itse elokuva oli kuitenkin puolivillainen tuottaja Samuel Goldwynin sekaantumisen takia.^[1] Hawks ohjasi Jesse L. Laskylle, jolta oli saanut ensimmäisen työpaikkansa, Kersantti Yorkin (1941), joka oli epätyypillinen Hawks-elokuva. Se kertoo pasifistisesta maanviljelijästä, josta tulee sotasankari. Se oli kuitenkin Hawksin menestynein elokuva.^[5]

Film noirista lännenelokuviin

Vuoden 1944 Kirjava satama perustui Hawksin ystävän Ernest Hemingwayn samannimiseen romaaniin. Elokuvan lopputulos oli kaukana alkuperäisromaanista, mutta sen sijaan se oli humoristinen mietiskely itsekunnioituksesta ja vastuusta. Miespääosassa oli Humphrey Bogart ja naispääroolissa tämän tuleva vaimo Lauren Bacall, josta Hawks muovasi tähden. Bacall ja Bogart olivat pääosissa myös vuonna 1946 valmistuneessa film noir -teoksessa Syvä uni. Raymond Chandlerin romaaniin perustuvassa elokuvassa Hawks hylkäsi juonen logiikan ja antoi sen edetä henkilöiden jännitteiden kautta.^[5]

Hawksin ensimmäinen lännenelokuva oli vuonna 1948 valmistunut Punainen virta, johon hän riskeerasi itsenäisenä tuottajana ison pääoman. Se oli myös Hawksin ensimmäinen elokuva John Waynen kanssa ja Montgomery Cliftin ensirooli. Elokuva levitettiin United Artistsin kautta, ja sen levitys vei Hawksin voimia. Hän rentoutui ensimmäisen värielokuvansa, Professorin (1948) parissa, joka oli elokuvan Jään tänne yöksi uudelleenfilmatisointi.^[5]

Cary Grantista oli tullut Hawksin suosikkinäyttelijä, ja hänen kanssaan Hawks teki 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa kaksi komediaelokuvaa. Olin mies-sotamorsian (1949) kuvattiin toisen maailmansodan runtelemassa Euroopassa, ja elokuvassa Rakas, minä nuorrun (1952) Grant esittää kemistiä, joka suunnittelee nuorennuslääkettä.^[5]

Hawksin oma yhtiö Monterey oli kaatunut Punaisen virran takia, mutta hän perusti uuden Winchester-nimisen yhtiön. Se tuotti muun muassa elokuvan ’Se’ toisesta maailmasta (1951), jonka Hawks antoi luottoleikkaajansa Christian Nybyn ohjattavaksi. Winchesterille Hawks ohjasi itse toisen lännenelokuvansa Korkean taivaan alla (1952).^[5]

Marilyn Monroe oli esiintynyt jo sivuroolissa Hawksin elokuvassa Rakas, minä nuorrun, mutta Monroen ensimmäinen todellinen tähtielokuva oli Hawksin ohjaama pop-klassikko Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953). Hawks päätti seuraavaksi kokeilla CinemaScopen ja stereoäänen mahdollisuuksia spektaakkelissa Faaraoitten maa (1955).^[5]

Rio Bravo ja viimeiset elokuvat

Faaraoitten maan jälkeen Hawks piti neljän vuoden tauon, jonka aikana hän huomasi televisiosta, että lännentarinoiden kysyntä oli edelleen voimissaan. Hawks käytti televisioestetiikkaa viimeisenä mestariteoksenaan pidetyssä lännenelokuvassa, Rio Bravo (1959). Se oli Hawksin lakonisin elokuva, ja kriitikko Robin Wood on sanonut siitä, ettei se sisällä yhtään kaunista kuvaa. Siinä pääosaa näytteli John Wayne, joka oli noussut Grantin ohi Hawksin suosikkinäyttelijäksi ja alter egoksi.^[5]

Hawks ohjasi Rio Bravon jälkeen 1960-luvulla joitakin viihde-elokuvia. Hatari (1962) oli kepeä seikkailukomedia, Miehen lempiurheilu? (1964) kertoi ensimmäistä kertaa kalaan joutuvasta kalastusoppaiden kirjoittajasta ja Vauhtihurjat (1965) sijoittui kilpa-autoilun maailmaan. Hawksin viimeiset elokuvat El Dorado (1967) ja Rio Lobo (1970) olivat eräänlaisia muunnelmia Rio Bravosta, ja niissäkin pääosassa oli John Wayne.^[5]

Yksityiselämä

Hawks oli kolmesti naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli näyttelijä Athole Shearer, jonka sisko oli näyttelijä Norma Shearer ja veli ääniteknikko Douglas Shearer. He menivät naimisiin 1928, saivat kaksi lasta, Barbaran ja Davidin, ja erosivat vuonna 1940. Athole kärsi koko elämänsä ajan psyykkisistä ongelmista. Hänen on myöhemmin epäilty sairastaneen kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Atholen tilaa ei auttanut Hawksin uskottomuus. Hänellä oli avioliittojensa ulkopuolella useita suhteita, ja toisen vaimonsa seurapiirihenkilö Nancy ”Slim” Grossin hän tapasi vuonna 1938. Slim oli tuolloin 20-vuotias ja Hawks 42-vuotias. He rakastuivat pian ja menivät naimisiin vuonna 1941. He saivat yhden lapsen ja erosivat 1949.^[6][7] Hawksin kolmas vaimo oli malli ja näyttelijä Dee Hartford, jonka kanssa hän oli naimisissa 1953–1959. Hartford oli yli 30 vuotta Hawksia nuorempi.^[8]

Tyyli ja merkitys

Hawks oli poikkeuksellisen monipuolinen elokuvaohjaaja, ja hän vaikutti monien amerikkalaisten elokuvan tyylilajien kehittymiseen. Ranskalainen kriitikko-elokuvaohjaaja Jacques Rivette on jopa sanonut, että Hawks on tehnyt kaikkien keskeisten amerikkalaisen elokuvan lajityyppien parhaan elokuvan (muun muassa gangsterielokuva, lännenelokuva ja komedia).^[9]

Hawks jäi todennäköisesti monipuolisuutensa takia jopa joidenkin aikalaistensa varjoon. Alfred Hitchcock tunnettiin ”jännityksen mestarina”, John Ford erikoistui lännenelokuviin, Orson Welles oli ”lapsinero” ja Frank Capra kuvasi omaperäisellä tunteellisuudellaan amerikkalaisuutta. Hawksin työt edustavat niin laajaa elokuvatyylien kirjoa, että hänen omaa tyyliään on vaikea hahmottaa. Lisäksi hän keskittyi usein elokuvien konkreettisiin elementteihin, kuten näyttelijöihin, tunnelmaan, toimintaan ja yleisön viihdyttämiseen, eikä pyrkinyt niin vahvasti itsetietoiseen sanomaan. Hawksin aseman tunnustaminen sai lähtölaukaisunsa 1953, kun Jacques Rivetten essee ”Génie de Howard Hawks” (”Howard Hawksin nerokkuus”) julkaistiin Cahiers du cinéma -lehdessä. François Truffaut puolestaan kirjoitti seuraavana vuonna auteur-teorian pohja-artikkelin, jossa hän nosti Hawksin ja Hitchcockin teorian keskeisiksi ohjaajiksi.^[10]

Hawks sanoi itse miettivänsä elokuviensa käsikirjoitusta aina ensin komedian kautta, ja siksi hänen elokuviensa traagisissakin kohtauksissa on usein farssimainen viritys. Hawksin stoalaista moraalia Peter von Baghin mukaan ilmentää fyysinen, taiteellisia tehoja karttava yksinkertaistettu tyyli. Tapahtumat kuvataan lakonisesti olan korkeudelta. Tätä peruskuvaa ranskalaiset ovat kutsuneet ”amerikkalaiseksi otokseksi”. Hawksin elokuvissa ei ole takaumia, ja katsojat tietävät aina samat asiat kuin elokuvan roolihahmotkin.^[11] Hän oli toisaalta ensimmäisiä ohjaajia, joka sai näyttelijänsä äänielokuvan aikana pois kohteliaasta teatterityylistä. Hän käytti paljon dialogia, jossa näyttelijät puhuivat toistensa päälle.^[12]

Hawks keskittyi usein toiminnallisiin elokuviin, joissa esiintyi gangstereita, karjapaimenia, etsiviä, lentäjiä ja kilpa-ajajia. Hän ei kuitenkaan itse ollut kiinnostunut varsinaisesta toiminnasta ja antoi usein apulaisohjaajien kuvata toimintakohtaukset.^[12] Hänen toimintaelokuvissaan toistuu ”elämän ja kuoleman” -kohtaus, jossa ratkaisut pitää tehdä sekunnin kymmenesosissa. Yhtä säännöllisesti elokuvan henkilöiden pitää tehdä ongelmien ratkaisemiseksi yhteistyötä, jossa korostuu jokaisen osuuden tärkeys.^[11]

Hawksin elokuvat kertovat usein miesten ystävyydestä. Hän käytti elokuvissaan eräänlaista idealisoitua mieskuvaa, jonka piirteisiin kuuluivat ammattimaisuus, rohkeus paineen alla, toveruus, neuvokkuus, itseluottamus ja itsekunnioitus. Hawks kuitenkin lievensi mieshenkilöidensä sankaristatusta painottamalla päähahmojen vastuuta nuorten miesten kouluttamisessa tai vanhojen huolehtimisessa.^[12] Vaikka Hawks liitetäänkin usein machoelokuviin, naiset olivat erityisesti hänen screwballkomedioidensa kantava voima.^[13] Kriitikko Robin Wood on kommentoinut, että Hawksin komediat kääntävät ylösalaisin konservatiivisen patriarkaalisuuden. Feministit ovatkin ylistäneet hänen elokuviensa itsenäisiä naishahmoja.^[12] Hawksin elokuvien itsenäisiä ja moniulotteisia naisia on kutsuttu niin sanoituksi ”hawksilaisiksi naisiksi”.^[14] Hänen elokuvissaan näytteli useita aikansa merkittävimmistä naisnäyttelijöistä, ja hän myös muun muassa löysi Lauren Bacallin ja antoi Rita Hayworthille tämän ensimmäisen merkittävän roolin.^[12]

Filmografia

Vuosi	Alkuperäinen nimi	Suomenkielinen nimi	Huomioita	Tehtävä ohjauksen lisäksi
1923	Quicksands		mykkä	ei ohjaajana, vain käsikirjoitus ja tuottaja
1924	Tiger Love	Villikissan häät	mykkä	ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1925	The Dressmaker from Paris	Kauneusparaati	mykkä	ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1926	The Road to Glory	Teräskypärän miehet	mykkä	käsikirjoitus
1926	Fig Leaves	Viikunalehti	mykkä, sisältää värijaksoja	käsikirjoitus
1926	Honesty - the Best Policy		mykkä	ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1927	The Cradle Snatchers		mykkä
1927	Paid to Love		mykkä
1928	A Girl in Every Port		mykkä	käsikirjoitus
1928	Fazil	Sheikin valkoinen vaimo	mykkä
1928	The Air Circus		ohjaus Lewis Seilerin kanssa; kadonnut
1929	Trent's Last Case
1930	The Dawn Patrol	Öinen eskaaderi		käsikirjoitus
1931	The Criminal Code			tuottaja
1932	Scarface	Arpinaama		tuottaja, käsikirjoitus
1932	The Crowd Roars	Huimapäitten kuningas		käsikirjoitus
1932	La Foule Hurle		ohjaus John Daumeryn kanssa
1932	Tiger Shark	Tiikerihai		käsikirjoitus
1933	Today We Live	Hänen suuri rakkautensa	ohjaus Richard Rossonin kanssa
1933	The Prizefighter and the Lady	Naisten suosikki	ohjaus W. S. Van Dyken kanssa
1934	Viva Villa!	Viva Villa	erosi kesken kuvausten	käsikirjoitus
1934	Twentieth Century	Primadonna		tuottaja
1935	Barbary Coast	Barbaarirannikko
1936	Ceiling Zero	Kuolemanlentäjät
1936	Sutter's Gold	Kultaa ja verta	erosi ennen kuvausten alkua
1936	The Road to Glory	Teräskypärän miehet		käsikirjoitus
1936	Come and Get It	Tukkikuningas
1938	Bringing up Baby	Hätä ei lue lakia		tuottaja
1938	Test Pilot	Nykypäivän sankarit		ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1939	Only Angels Have Wings	Vain enkeleillä on siivet		tuottaja
1939	Indianapolis Speedway	Vauhdin paholaiset		ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1940	His Girl Friday	Meidän vastaeronneitten kesken		tuottaja
1941	Sergeant York	Kersantti York		tuottaja
1941	Ball of Fire	Jään tänne yöksi
1943	Air Force	Ilma on kohtalomme		tuottaja
1943	The Outlaw	Lainsuojaton	erosi kahden viikon jälkeen	käsikirjoitus
1943	Corvette K-225	Merten sissit	elokuvassa ohjaajaksi merkitty Richard Rosson	tuottaja
1944	To Have and Have Not	Kirjava satama		tuottaja
1946	The Big Sleep	Syvä uni		tuottaja
1948	Red River	Punainen virta	ohjaus Arthur Rossonin kanssa	tuottaja
1948	A Song is Born	Professori	ensimmäinen Technicolor-elokuva
1949	I Was a Male War Bride	Olin mies-sotamorsian
1951	The Thing From Another World	’Se’ toisesta maailmasta	elokuvassa ohjaajaksi merkitty Christian Nyby	tuottaja, käsikirjoitus
1952	The Big Sky	Korkean taivaan alla		tuottaja
1952	O. Henry's Full House	Neljä helmeä	ohjasi episodin "Ransom of Red Chief"
1952	Monkey Business	Rakas, minä nuorrun
1953	Gentlemen Prefer Blondes	Herrat pitävät vaaleaveriköistä	Technicolor-elokuva
1955	Land of the Pharaohs	Faaraoitten maa
1959	Rio Bravo	Rio Bravo	Technicolor-elokuva	tuottaja
1962	Hatari!	Hatari	Technicolor-elokuva	tuottaja
1964	Man's Favourite Sport	Miehen lempiurheilu?	Technicolor-elokuva	tuottaja
1965	Red Line 7000	Vauhtihurjat	Technicolor-elokuva	tuottaja, käsikirjoitus
1967	El Dorado	El Dorado	Technicolor-elokuva	tuottaja
1970	Rio Lobo	Rio Lobo	Technicolor-elokuva	tuottaja

Lähteet

• Alanen, Antti: Elokuvantekijät. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-20533-3
• Armstrong, Richard & Charity, Tom & Hughes, Lloyd & Winter, Jessica: The Rough Guide to Film. London: Rough Guides, 2007. ISBN 978-1-84353-408-2
• Bagh, Peter von: Elokuvan historia. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-14868-0

Viitteet

1. Alanen, s. 285–286.
2. Jacobs, Diane: Split Screen NYTimes.com. 20.7.1997. The New York Times Company. Viitattu 19.4.2015. (englanniksi)
3. McBride, Joseph: Hawks on Hawks. Lexington, Kentucky: The University Press of Kentucky, 2013. ISBN 0-520-04344-8
4. Boxwell, David: Howar Hawks. Senses of Cinema, 5/2002, nro 20. Senses of Cinema Inc. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
5. Alanen, s. 287–288.
6. Thompson, David: Howard Hawks: Slim and the silver fox 10.2.2012. BFI. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
7. Berger, Marilyn: Nancy Lady Keith Is Dead at 73; A Socialite Known for Her Wit NYTimes.com. 7.4.1990. The New York Times Company. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
8. Eder, Bruce: Dee Hartford : Biography AllMovie. All Media Network, LLC. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
9. Bagh, s. 180.
10. Breivold, Scott (toim.): Howard Hawks: Interviews. Jackson: University Press of Mississippi, 2006. ISBN 1-57806-832-0 Google-kirjat (viitattu 21.4.2015).
11. Bagh, s. 181.
12. Armstrong, s. 218.
13. Coffin, Lesley: Screwball Comedy and the Hawksian Woman 24.3.2014. Pretty Clever Films. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
14. King, Susan: Not just pretty faces 13.8.2003. Los Angeles Times. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Joseph McBride: Hawks on Hawks (University of California Press, 1982, ISBN 9780520045521), suomentanut Hannu Tervaharju (Like, 2002, ISBN 951-578-932-X)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Howard Hawks Wikimedia Commonsissa