CinemaScope

CinemaScope (tai Cinemascope) on eräs elokuvissa käytetty laajakuvaformaatti.

CinemaScope: 4 perforaatiota kuvaa kohden 35 mm:n filmillä

Kuvaformaattia korostettiin vuoden 1953 elokuvassa Näin hänen kuolevan.

CinemaScopen kehitti elokuvastudio 20th Century Fox. Se sai ensinäytöksensä vuonna 1952, ja seuraavasta vuodesta lähtien sillä kuvattiin elokuvia aina vuoteen 1967 saakka. Alkuperäinen filmitekniikan aikainen CinemaScope ei ole enää käytössä, mutta sen muunnelmia käytetään yhä. Nykypäivänä lähes kaikkia digitaalisia elokuvatuotantoja toteutetaan CinemaScopea vastaavalla kuvasuhteella, mutta siinä ei käytetä anamorfista linssitekniikkaa.

Anamorfisella linssillä kuvattu maisema tallentuu filmille litistetyssä muodossa.

20th Century Fox ryhtyi kehittämään formaattia lisätäkseen elokuviensa spektaakkelimaisuutta. 1950-luvulla televisiosta tuli yhtä varteenotettavampi kilpailija elokuvalle ja Yhdysvalloissa elokuvateatterit alkoivat menettää yleisöä ihmisten muuttaessa kaupungeista lähiöihin, elokuvateattereiden ulottumattomiin. Olemassa oli jo Cinerama-laajakuvaformaatti, joka oli vaikuttava mutta kallis ja teknisesti epäkäytännöllinen.

Ensimmäinen CinemaScopella kuvattu elokuva oli Kuinka miljonääri naidaan (How to Marry a Millionaire, 1953), joskin Näin hänen kuolevan (The Robe, 1953) ehti saada ensi-iltansa aiemmin. Koska aluksi kaikki teatterit eivät voineet esittää CinemaScope-elokuvia, ensimmäiset elokuvat kuvattiin samaan aikaan CinemaScopella ja perinteisillä järjestelmillä. CinemaScope löi kuitenkin nopeasti läpi, ja siitä tuli yhtä suuri vetonaula kuin aikansa elokuvatähdistä.

Ääniraita on korostettu vihreällä värillä.

CinemaScope käyttää tavallista 35 mm leveää, 4-perforoitua filmiä. Aluksi CinemaScopen kuvasuhde oli 2,66:1, mutta stereoääniraidan käyttö ja vaihtoehtoisen optisen ääniraidan liittäminen 35-milliseen filmiin kavensi sitä lopulta kuvasuhteeseen 2,35:1 (filmillä kavennettuna 1,17:1). Kamerassa käytetään anamorfista optiikkaa, joka kaventaa kuvan optisesti kaksi kertaa kapeammaksi filmiruutuun. Näin filmin pinta-ala käytetään mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Projisoidessa käytetään vastaavanlaista optiikkaa, joka levittää kuvan kankaalle takaisin alkuperäiseen muotoonsa.

Ensimmäiset anamorfiset objektiivit olivat vain adapterilinssejä, jotka liitettiin perinteisten objektiivien eteen. Tämän tuottamien ongelmien ja puutteellisen optisen piirtokyvyn takia Bausch & Lomb kehitti vuonna 1954 anamorfisen objektiivin, joka voidaan asentaa suoraan kameraan. CinemaScopen kuvanlaatu oli kuitenkin vaillinainen, eivätkä 1950- ja 1960-luvun vaihteen filmilaadut pystyneet kattamaan laajempaa kuva-alaa täydellisesti, ja niinpä se sai kilpailijakseen suuren koon filmiformaatit, erityisesti 65/70 mm:n filmin ja VistaVision-järjestelmän. 20th Century Fox kehitti myös CinemaScope 55 -kuvausformaatin, joka perustui 55,625 mm leveälle filmille muunnettuun, alun perin 70 mm:n filmiä käyttävään Mitchell-kameraan.

Anamorfinen optiikka perustuu Henri Chrétienin 1920-luvun lopulla kehittämään Hypergonar-linssitekniikkaan, joiden patentit 20th Century Fox osti ja alkoi lisensoida CinemaScopen käyttöä muille elokuvastudioille. Chrétienin keksintö perustui kuitenkin vanhaan anamorfoosin ideaan, minkä ansiosta muut studiot pystyivät myöhemmin laillisesti kopioimaan CinemaScopen tekniikkaa. Suosituimmaksi näistä jäi Panavisionin optiikka, jota jopa 20th Century Fox ryhtyi käyttämään 1960-luvulla CinemaScopesta luovuttuaan.

CinemaScope-yhteensopivien formaattien projisointikuvasuhdetta muutettiin hieman vuonna 1970: projektorin kuvaportin standardikokoa madallettiin, jotteivät otosten väliset liitokset näkyisi kankaalla. Uudeksi standardikuvasuhteeksi tuli 2,39:1 (filmillä 1,20:1).

Vaikka alkuperäistä CinemaScopea ei ole käytetty vuosikymmeniin – 2,39:1-kuvasuhteen elokuvat kuvataan nykyään esimerkiksi Panavisionilla tai ei-anamorfisella Super 35 -tekniikalla – 2,39:1-muotoista kuvaa kutsutaan edelleen yleisesti "CinemaScopeksi" tai lyhyesti "scopeksi". Myös kuvasuhde merkitään usein vanhan formaatin mukaan virheellisesti "2,35:1". Joskus kuvasuhteesta 2,39:1 näkee käytettävän pyöristettyä arvoa 2,40:1. Esimerkiksi Warner Bros. ja Sony menettelevät näin DVD-, Blu-ray- ja HD DVD -julkaisuissaan.