Suomen historiallinen maakunta From Wikipedia, the free encyclopedia
Häme (ruots. Tavastland) on pääosin eteläisessä Suomessa sijaitseva Suomen historiallinen maakunta. Hallinnollisena alueena se käsitti nykyiset Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja valtaosan Keski-Suomesta sekä pohjoisen Kymenlaakson, eteläisimmän Pirkanmaan, läntisimmän Pohjois-Savon, lounaisimman Etelä-Savon ja Varsinais-Suomesta Someron. Eräiden lähteiden mukaan myös Satakunta ja Uusimaa olisi aikoinaan luettu osaksi Hämettä, joka olisi ulottunut "suolamerestä suolamereen" eli Suomenlahdelta Pohjanlahdelle Varsinais-Suomen ympärillä.
| Historiallinen maakunta Suomessa Häme |
|
|---|---|
 |
 |
|
sijainti | |
| nykymaakunnat alueella |
|
Hämeen asukkaita kutsutaan vanhastaan hämäläisiksi, ja myös Hämeen nimi on johdettu hämä-vartalosta. Saamelaisten omakielinen nimitys eli endonyymi sápmelaš on hämäläinen-nimityksen tarkka vastine, eli nämä kansat ovat omaksuneet yhteisen *šämä-kantaisen endonyymin ennen kuin kantasaame ja kantasuomi olivat kehittyneet eri suuntiin.
Nimityksen kantasanalle on jo kauan sitten esitetty mahdollinen balttilainen alkuperä, jonka vastine olisi liettuan žẽmė ’maa’. Toisen, uudemman ehdotuksen mukaan kantasana voisi liittyä germaaniseen sanaan *sǣma ’tumma’.[1] Äänteellisesti selitykset ovat yhtä uskottavia. Myös nimeä Suomi on yritetty yhdistää samaan sanueeseen, mutta selityksen kaikki versiot ovat turhan mutkikkaita. Suomi-nimitykselle onkin esitetty muita, uskottavampina pidettyjä indoeurooppalaisia lainaselityksiä.[2] Muinaisskandinaavista tulleelle ruotsinkieliselle nimelle Tavastland ei myöskään ole löydetty tyydyttävää etymologiaa, mutta sanan osa ast/est viittaa mahdollisesti muinaisiin virolaisiin eli eestiläisiin siirtolaisiin eteläisessä Suomessa.[3]
Häme on ollut yhtäjaksoisesti asuttuna kivikaudelta lähtien. Rautakaudella ja keskiajalla maata viljelevä asutus keskittyi Kokemäenjoen vesistön alueelle ja Päijänteen eteläisille rannoille. Keski-Suomi oli lappalaisten ja hämäläisten eränkävijöiden erämaata, vaikka sielläkin on jälkiä myös varhaisesta maata viljelevästä asutuksesta.
Pakanallinen hautaustraditio jatkui Hämeessä 1200-luvulle asti.[4] Vielä vuonna 1237 historiallisissa lähteissä mainitaan hämäläisten kääntyneen katolilaisuudesta takaisin pakanallisiin tapoihinsa.
Jouko Vahtola on pitänyt mahdollisena saksalaisten Hämeeseen tekemää ristiretkeä joskus 1200-luvulla. Hän on perustellut näkemystään Neitsyt Marian kirkoiksi vihittyjen kirkkojen nimillä sekä alueen ensimmäisten kirkkoherrojen ja voutien saksalaisuudella.[5] Hämeen voutina mainitaan erään maanpanttauksen yhteydessä 10. maaliskuuta 1297 aiemmin toimineen henkilön nimeltä Berthold.[6] Hakoisten linnavuoren nimi voi olla myös peräisin saksan sanasta Hagen, joka on tarkoittanut aidattua linnoitusta.[5]
Ruotsi teki mahdollisesti Birger-jaarlin johdolla niin sanotun toisen ristiretken hämäläisiä vastaan 1200-luvun keskivaiheilla. Historiallisissa lähteissä sotaretkestä kertoo Eerikinkronikka, jonka lisäksi Lyypekin kronikassa puolestaan todetaan vuoden 1266 kohdalla Birger-herttuan pakottaneen Suomen kuulumaan Ruotsiin.[7] Sotaretken seurauksena aiemmin "suolamerestä suolamereen" ulottunut Häme pieneni sisämaan alueeksi.[7] Hämeestä tuli hiljalleen yksi Ruotsin maakunnista ja hämäläiset päätyivät katolisen kirkon alaisuuteen. Kirkollisesti maakunta kuului Turun hiippakuntaan. Vanhaa perinteistä tapaoikeutta käytti maakuntalaitos maakuntakäräjineen, joilla tehtiin sopimuksia asukkaiden ja kruunun tai kirkon välillä.
Vanhin kirjallinen maininta Hämeen maakunnasta on vuodelta 1319. Vähitellen siirryttiin linnaläänihallintoon, jonka keskipisteenä oli Hämeen linna Hämeen linnaläänin päähallintopaikkana. Oikeusasioita hoitava maakuntatuomarilaitos vakiintui 1300-luvulla. Tuomari edusti valtiovaltaa ja hän siirtyi pitäjästä toiseen istumaan käräjiä. Katolilaisuus levittäytyi maakunnassa hiljalleen ja perheissä saattoi olla niin kristittyjä kuin pakanoitakin. Paavi Benedictus XII 16. kesäkuuta 1340 antaman kirkonkirouksen perusteella hämäläisen perheen kolmesta veljeksestä kahdella vanhimmalla oli pakanalliset nimet, mutta nuorimmalla kristitty nimi Henrik.[7]
Suomi jaettiin kihlakunniksi 1400-luvun alussa. Tuomiovaltaa käytti linnanvoudeista riippumaton kihlakunnantuomari. Hämeen linnaläänissä oli kolme kihlakuntaa: Sääksmäen, Hattulan ja Hollolan kihlakunnat. Samoihin aikoihin alkoi hallintopitäjien ja kirkkopitäjien eriytyminen. Kuhunkin pitäjään nimitettiin valtiovallan edustajaksi linnanvoudin alainen nimismies.
Hämäläisten vaikutuspiiri oli keskiajalla laaja. Hämäläiset metsästivät Satakunnassa ja Keski-Suomessa asti. Nautintaoikeuksien määrittely tarkemmin alkoi kun Kustaa Vaasa 1542 julisti kruunun omaisuudeksi ne Ruotsin kuningaskunnassa olevat maat, jotka eivät olleet selkeästi yksityisessä omistuksessa. Näin ollen Ruotsin kruunulle (valtiolle) tuli mahdolliseksi tukea pysyvää uudisasutusta sekä raivaamista valtiolle otetuilla alueilla. Hämeen kannalta oleelliseksi tuli savolaisten muuttoliike ja uudisasutus hämäläisten erämaille. 1500-luvun puoliväliin mennessä eränkäynti myöhempään Pohjois-Satakuntaan, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen Hämeen ydinalueilta oli vähentynyt. Kustaa Vaasan erämaiden kansallistamisen jälkeen alkoi valtion tukemana asutustoiminta, johon erityisesti savolaiset osallistuivat. Kun hämäläiset kävivät savolaisten uudisasukkaiden kimppuun, sääti Kustaa Vaasa, että hämäläisillä on ensisijainen oikeus asettua Keski-Suomeen. Jos tämä oikeus jäisi käyttämättä, olisivat sitten vuorossa muut. Vuoteen 1560 mennessä vain viidennes Rautalammin suurpitäjään eli pohjoisen Keski-Suomeen perustetuista taloista oli hämäläistä perua. Hämäläiset jatkoivat kuitenkin edelleen alueelle tulevien savolaisten uudisasukkaiden häiritsemistä. Vuonna 1564 hämäläisten kalastusoikeudet Keski-Suomessa julistettiin menetetyiksi. Eteläinen Keski-Suomi Jyväskylää myöten säilyi hämäläisten vaikutuspiirissä, mutta pohjoinen Keski-Suomi savolaistui murretta myöten. Hallinnollisesti Keski-Suomi kuitenkin luettiin kokonaisuudessaan Hämeeseen kuuluvaksi.
Vuonna 1634 Ruotsin valtakunnan hallintoa hoitamaan perustettiin maaherrojen johtamat läänit. Häme tuli kuulumaan Uudenmaan ja Hämeen lääniin. Vuonna 1776 Keski-Suomi liitettiin vasta perustettuun Vaasan lääniin.
Suomen siirryttyä Ruotsilta Venäjälle vuonna 1809 keisari Nikolai I uudisti läänijaon vuonna 1831. Tällöin Uudenmaan ja Hämeen lääni jaettiin Uudenmaan lääniksi ja Hämeen lääniksi.
Keski-Suomi erotettiin Vaasan läänistä omaksi Keski-Suomen läänikseen 1960, siihen liitettiin osia myös Hämeen läänistä, Kuopion läänistä ja Mikkelin läänistä. Kun vanhat läänit lakkautettiin 1997 Päijät-Häme ja Kanta-Häme tulivat kuulumaan Etelä-Suomen lääniin ja Keski-Suomi Länsi-Suomen lääniin. Läänijaosta luovuttiin kokonaan vuonna 2009.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
