Somero
kaupunki Varsinais-Suomen maakunnassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Somero on Suomen kaupunki Varsinais-Suomen maakunnassa. Kaupungissa asuu 8 420 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 697,68 km2, josta 29,62 km2 on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 12,6 asukasta/km2. Historiallisesti ja kulttuurisesti Somero on Lounais-Hämettä, ja se kuului Hämeen lääniin ennen liittämistään Turun ja Porin lääniin vuonna 1990. Someron naapurikunnat ovat Jokioinen, Koski Tl, Lohja, Loimaa, Salo, Tammela ja Ypäjä. Someroon liitettiin Somerniemen kunta vuonna 1977. Entisistä kunnista Someron naapureita ovat olleet Loimaan kunta, Mellilä, Kuusjoki, Kiikala, Somerniemi, Nummi, Pusula ja Nummi-Pusula.
Remove ads
Remove ads
Maantiedettä
Sijainti
Somero on nykyisen Varsinais-Suomen maakunnan itäisin kunta.[8] Someron kunta rajautuu pohjoisessa Kanta-Hämeen ja idässä Uudenmaan maakuntaan. Someron naapurikuntia Kanta-Hämeessä ovat Ypäjä, Jokioinen ja Tammela sekä Uudellamaalla Lohja (aiemmin Nummi ja Pusula, sittemmin Nummi-Pusula). Naapurikuntia Varsinais-Suomessa ovat etelässä Salo (aiemmin Kiikala ja Kuusjoki), lännessä Koski Tl ja luoteessa Loimaa (aiemmin Mellilä ja Loimaan kunta). Lähimpiä kaupunkikeskuksia ovat pohjoisessa Forssa, etelässä Salo, luoteessa Loimaa, kaakossa Lohja ja idässä Karkkila. Suurista kaupungeista Somerolle ulottavat vaikutuksensa etenkin Turku ja Helsinki, vähäisemmässä määrin Hämeenlinna ja Tampere.
Someron maantieteelliset ääripisteet ovat lännessä ja pohjoisessa Eksyssuon Pirttiniemennokka Vilukselassa, idässä Heinjärvi Somerniemen Härjänojalla ja etelässä Lamminlähde Somerniemen Kaskistossa. Someron korkein kohta 159,1 metrin korkeuteen kohoava Murjumäki Mäyrämäen kylässä Somerniemellä[9][10].
Maisemat
Suomen maisemamaakuntajaossa Somero kuuluu pääosaltaan Lounaismaahan ja siinä Lounaiseen viljelyseutuun. Somerniemelle ulottuvat myös Eteläiseen rantamaahan kuuluva Kiskon–Vihdin järviseutu ja Hämeen viljely- ja järvimaahan kuuluva Tammelan ylänköseutu.

Lounaisella viljelymaalla yleisin maalaji on savi, joka esiintyy laajoina moreeni- ja kalliokohoumien puhkomina tasankoina.[11] Näihin joet ovat syöneet paikoin syviäkin laaksoja, jotka yleensä kulultaan noudattelevat kallioperän murroksia. Järviä on vähän.[12] Tämän alueen jokilaaksomuodostumista tunnetuimpia ovat Häntälän notkot Lounais-Somerolla, jotka muodostavat arvokkaan perinnebiotooppialueen.[13][14]
Tammelan ylänköseutua lähestyttäessä kallio- ja moreenikohoumat lisääntyvät ja suhteelliset korkeuserot kasvavat pienentyäkseen taas itse ylängöllä Somerniemen koillisimmissa osissa. Järviä on enemmän.[15]
Kiskon–Vihdin järviseudulle tultaessa Someron kautta kulkee Somerniemellä myös Kolmas Salpausselkä. Se laajenee Painion ja Oinasjärven välillä ja Kiikalan rajalla Halkjärven itäpuolella laajoiksi reunamuodostumiksi, joihin liittyy myös pitkittäisharjuja.[15] Täälläkin on paljon pieniä järviä. Pienempiä harjumuodostumia on myös Someron länsiosissa etenkin Paimionjokivarressa.
Vesistöt
Vesistöaluejaossa pääosa Somerosta kuuluu Saaristomereen laskevan Paimionjoen vesistöalueeseen. Siihen rajoittuvat etelässä niin ikään Saaristomereen laskevien Uskelanjoen ja Halikonjoen, pohjoisessa Selkämereen lakevan Kokemäenjoen ja idässä Suomenlahteen laskevan Karjaanjoen vesistöalueet.[16][17][18]

Someron vesistöistä Paimionjoki saa alkunsa Somerniemen Painiojärvestä (pinta-ala 784 ha). Joki virtaa Someron halki noin 40 kilometriä pitkää kallioperän murroslinjaa seuraavana kapeana järviketjuna, jonka suurin järvi on Hirsjärvi (236 ha) ja muita järviä Kirkkojärvi (105 ha), Saarentaanjärvi (43 ha), Rautelanjärvi (30 ha), Pusulanjärvi (62 ha), Åvikinjärvi (7 ha), Pitkäjärvi (34 ha) ja Myllylampi (13 ha). Kynnyskohtina järviketjussa ovat olleet nykyään säännöstelty Hovirinnankoski Pitkäjärvellä ja perkauksen myötä nyttemmin hävinnyt Rautelankoski Rautelassa. Viljeltyjen savimaiden halki virtaavana vesistö on savisamea ja rehevöitynyt. Painioon laskevien latvapurojen lähdejärviä Somerniemellä ovat Vesajärvi (46 ha), Särkjärvi (40 ha), Siikjärvi (48 ha), Poikkipuoliainen (14 ha) ja Mustjärvi.[19]
Paimionjoen sivujokia Somerolla ovat Tammelasta alkunsa saava, Hirsjärveen laskeva Pajulanjoki eli Virkaanjoki, Someron pohjoisosista alkunsa saava ja Kirkkojärveen laskeva Jaatilanjoki sekä Kosken pohjoisosista alkunsa saava ja Paimionjokeen Someron Pitkäjärven ja Vilukselan kylien rajalla laskeva Puostaanoja eli Palojoki.[20] Pajulanjoen latvajärviä ovat Valkjärvi Someron ja Tammelan rajalla, Valajärvi, Tourunjärvi ja Haiponjärvi Tammelassa sekä joukko pikkulampia Someron Pajulan kylässä. Jaatilanjokeen laskee Lammijärvi Ollilan kylästä, joitakin metsälampia Someron keskustaajaman pohjoispuoliselta alueelta sekä Laukkonlammi Hämeen Härkätien varresta.lähde?
Uskelanjoen latvahaaroja Somerolla ovat savitasankojen halki virtaavat Kerkolan Reksuosta alkunsa saava, Someron Häntälän kautta Kiikalan puolelle laskeva Rekijoki sekä savipohjaisesta ja pahoin rehevöityneestä Halkjärvestä (199 ha) Kaskiston kylässä alkunsa saava, Someron Terttilän kylän kautta niin ikään Kiikalan puolelle laskeva Terttilänjoki. Näistä Rekijoki on kuuluisa rotkolaaksoistaan, jotka Someron puolella tunnetaan nimellä Häntälän notkot. Terttilänjoen latvahaaraan Mustjokeen lasketaan Someron keskustaajaman puhdistetut jätevedet.[21] Terttilänjoen lähdejärvi on Uskelanjoen vesistön suurin järvi Halkjärvi. Sen läheisyydessä on joukko harjujärviä, joista suurimpiin kuuluvat Iso-Valkee, Iso-Pitkusta ja Vähä-Pitkusta.lähde?
Karjaanjoen vesistöön Somerolla kuuluvat Pitkiönjoen kautta Nummi-Pusulan Nummenjokeen laskeva Oinasjärvi (102 ha) ja siihen laskeva Arimaa (184 ha) latvajärvineen sekä Nummi-Pusulan Pusulanjokeen laskeva Heinjärvi (184 ha).
Kokemäenjoen vesistöaluetta Somerolla edustavat Forssan ja Loimaan seutujen halki virtaavan Loimijoen latvajärviin kuuluvat Someron puolelle yhdestä kulmastaan ulottuva Tammelan Liesjärvi sekä siihen Somerolta laskeva Salkolanjärvi (265 ha).
Halikonjoen vesistöalueeseen Somerolla luetaan Someron lounaiskulmassa entisen Kuusjoen kunnan, nykyisen Salon kaupungin rajalla sijaitseva laskujoeton Kerkolanjärvi eli Nummijärvi (14 ha).[20]
Liikenne
Someron keskeisiin liikenneväyliin kuuluu kantatie 52, joka tuo liikennettä Salosta ja valtatien 1 moottoritieksi rakentamisen jälkeen myös Turusta. Somerolta tie johtaa valtatielle 10 Jokioisissa ja tarjoaa yhteyksiä sitä kautta myös Loimaan suuntaan. Osoiteniminä tiellä ovat Somerolla keskustaajamasta etelään Helsingintie ja Salontie ja keskustaajamasta pohjoiseen Jokioistentie. Toinen merkittävä liikenneväylä Somerolla on Seututieltä 110 Nummi-Pusulassa alkunsa saava, kantatiehen 52 Someron keskustaajaman luona yhtyvä, Helsingin suunnasta liikennettä tuova seututie 280, jonka osoitenimenä Somerolla on Helsingintie. Lähikaupungeista Forssan suunnasta liikennettä tuo kantatiestä 52 Someron Pikku-Joensuussa erkaneva ja valtatiehen 2 Forssan Kassinmäessä yhtyvä seututie 282, jonka osoitenimenä Somerolla on Laitiaistentie. Lisäksi Someron alueella kulkevat kaupungin rajoilla lyhyen matkaa valtatie 10 Someron Vilukselassa ja valtatie 2 Somerniemen Salkolassa.[22][23]
Pienemmistä naapuripaikkakunnista Koskelta Someron keskustaajamaan johtaa Koskelta alkava ja kantatiehen 52 Someron Joensuussa yhtyvä, Hämeen Härkätiehen kuuluva yhdystie 2810 (osoitenimenä Somerolla Turuntie). Tammelaan Somerolta johtaa tämän jatkeena kantatieltä 52 Someron Joensuussa erkaneva, valtatiehen 2 Tammelan Hiisilässä yhtyvä, niin ikään Hämeen Härkätiehen kuuluva Yhdystie 2802 (osoitenimenä Somerolla Hämeen Härkätie). Kiikalasta, ja valtatien 1 valmistuttua moottoritieksi, myös Helsingistä[24] tuo liikennettä valtatieltä 1 alkunsa saava, Seututiehen 280 Someron Ihamäen Seppälässä yhtyvä yhdystie 2410 (osoiteniminä Somerolla Terttiläntie ja Lautelantie).[22][23]
Muita yhdysteitä Someron alueella ovat Somerniemen Oinasjärveltä Somerniemen Kaskiston kautta yhdystielle 2410 Someron Terttilään johtava yhdystie 2801 (osoitenimenä Somerolla Kaskistontie), kantatieltä 52 Perttelissä Salossa yhdystielle 2410 Someron Lautelassa johtava yhdystie 2403 (osoitenimenä Somerolla Terttiläntie) sekä Someron Vilukselan kylän alueella jonkin matkaa kulkeva, Koskelta Ypäjälle johtava yhdystie 2805 (osoitenimenä Somerolla Sorvastontie).[22][23]
Ennen nykyisten valtatien 10 ja valtatien 2 rakentamista 1960-luvulla valtatie 2 noudatti Somerolla nykyisten seututien 280 (Helsingintie) ja kantatien 52 (Jokioistentie) kulkua ja valtatie 10 Hämeen härkätien eli nykyisten yhdystien 2810 (Turuntie) ja yhdystien 2802 (Hämeen Härkätie) kulkua Somerolla. Teiden risteys oli Someron Ruunalassa. Uusien valtateiden valmistuttua risteys siirtyi Forssan Paavolaan.
Remove ads
Historia


Somero sijaitsee Hämeen ja Varsinais-Suomen historiallisten maakuntien rajalla. Idässä Somero rajoittuu myös Uudenmaan ja lännessä Satakunnan historialliseen maakuntaan. Turun ja Hämeenlinnan linnaläänien raja kulki Someron halki Paimionjoen vesistön eteläpuolitse niin, että nykyisen Someron eteläisimmät osat olivat Turun ja suurempi pohjoisosa Hämeenlinnan linnalääniä, ja tämä on ollut uusimman tutkimuksen mukaan myös vanha maakuntien välinen nautintaraja.[25] Järvien pohjasedimenteistä tehtyjen siitepölytutkimusten perusteella maanviljelyyn perustuvan vakinaisen asutuksen on päätelty alkaneen Somerolla 1300-luvulla.[26]
Joko kappelina tai itsenäisenä seurakuntana Somero mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1449 ja se lienee ollut itsenäinen seurakunta viimeistään vuonna 1492. Aluksi seurakunta on käsittänyt vain nykyisen Someron Hämeen linnalääniin kuuluneen pohjoisosan, mutta vuonna 1492 seurakuntaan liitettiin myös nykyisen Etelä-Someron silloiset seitsemän kylää Uskelan kirkkopitäjästä.[27] Viimeistään 1300-luvun lopulta Somero lienee ollut vähintään kappeliseurakunta, joka lienee luettu Tammelan kanssa esim. Hattulan kirkkopitäjään nykyisen Etelä-Someron kuuluessa Uskelaan.[28]
Kruunun paikallishallinnossa Someron pohjoisosat kuuluivat hämäläiseen Loimon eli Portaan hallintopitäjään muodostaen sen sisällä Pitkäjärven ja Hirsjärven neljänneskunnat.[29] Portaan hallintopitäjä lakkasi olemasta viimeistään 1700-luvulla, jolloin Tammela ja Somero muodostuivat omiksi nimismiespiireikseen.[30] Someron eteläosan kylät kuuluivat samaan aikaan varsinaissuomalaiseen Muurlan läänin (myöhemmin Kiskon eli Kiikalan) hallintopitäjään.[31]
Suomen lääneistä Someron pohjoisosa kuului vuodesta 1635 Hämeen ja Uudenmaan lääniin, sitten vuodesta 1830 Hämeen lääniin ja eteläosa vuodesta 1635 Turun ja Porin lääniin.[32] 1870-luvulla läänien rajat mukautettiin seurakuntien rajoihin ja myös eteläinen Somero tuli kuulumaan Hämeen lääniin.
Vuoteen 1695 mennessä Someron seurakunnan sisälle muodostui Somerniemen kappeliseurakunta.[33] Vuoden 1865 kunnallishallintoa koskevan asetuksen perusteella siitä ja Someron emäseurakunnasta tulivat omat kuntansa. Vuonna 1901 Somerniemestä tuli itsenäinen seurakunta.[34]
Kun maaseudun väkiluku kaikkialla Suomessa 1960-luvulta alkaen väheni, tämä johti monin paikoin pienet kunnat kuntaliitoksiin. Osana tätä kehitystä Somerniemen kunta liitettiin vuonna 1977 Someroon.
Lähes koko 1900-luvun Somero oli osa Hämeen lääniä ja Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä. Hämeen läänin sisällä Somero kuului aluksi maakuntatasolla Hämeenlinnan ja seututasolla Forssan vaikutuspiiriin osana Forssan ympärille muodostunutta Lounais-Hämeen maakunnanosaa. Hämeenlinnaa merkittävämpiä keskuksia Somerolla olivat kuitenkin 1900-luvulla Turku ja Helsinki, ja Forssan kanssa kilpaili tasavahvasti Varsinais-Suomen puolella lähimpänä seututason keskuksena ollut Salo. Tässä tilanteessa Someron suhteet Varsinais-Suomeen ja samalla Salon seutuun vähitellen tiivistyivät.
Vuonna 1990 Somero siirtyi osaksi Turun ja Porin lääniä ja Turun ja Porin läänin eteläistä vaalipiiriä. Jo tätä ennen Somero ja Somerniemi kuuluivat 1960-luvulta alkaen Salon seutukaavaliittoon ja sen jälkeen tämän seuraajaksi 1970-luvulla tulleeseen Varsinais-Suomen seutukaavaliittoon. Kun seutukaavaliitot ja maakuntaliitot 1990-luvun alussa yhdistettiin, Somero jatkoi osana Varsinais-Suomen seutukaavaliitosta ja Varsinais-Suomen maakuntaliitosta muodostettua Varsinais-Suomen liittoa ja tuli näin kuulumaan nykyiseen Varsinais-Suomen maakuntaan ja sen sisällä Salon seutukuntaan.
Somerosta tuli kaupunki vuonna 1993. Lääniuudistuksessa 1997 Somero tuli osaksi Länsi-Suomen lääniä, joka valtionhallinnon uudistuksessa lakkasi vuoden 2010 alusta.
Remove ads
Väestö
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Someron väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1970 ja lisäksi vuoden 1975 väkiluku. Tässä kuvaajassa eivät ole mukana Someroon vuonna 1977 liitetyn Somerniemen asukkaat.
Vuonna 1927 Somerniemestä liitettiin Someroon alue, jossa oli 488 asukasta.[35]
Toisen maailmansodan jälkeen Somerolle kuten useisiin muihinkin Lounais-Hämeen kuntiin asutettiin Muolaan siirtoväkeä.[36][37] Lisäksi pienempiä määriä siirtoväkeä tuli ainakin Vuoksenrannasta.[38] Tunnettuja Someron siirtokarjalaisia tai heidän jälkeläisiään ovat muiden muassa tangosäveltäjä Unto Mononen[39], yhteiskuntatieteilijä Tatu Vanhanen[38], muusikko ja kirjailija Antti Toukkari[40], näyttelijä Markku Toikka[41] ja seiväshyppääjä Minna Nikkanen[42].
Somerniemi liitettiin Someroon vuonna 1977. Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Someron väestönkehitys kuntaliitoksen jälkeisillä rajoilla viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien.
Someron väkiluku on laskenut noin tuhannella hengellä viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana.
Vuoden 2011 lopussa Somerolla oli 9 268 asukasta.[43] Heistä miehiä oli 4 600 ja naisia 4 668.[43] Somerolaisten ikärakenne oli seuraavanlainen:[43]
- 0–14-vuotiaita: 1 374 (14,8 %)
- 15–64-vuotiaita: 5 404 (58,3 %)
- 65-vuotiaita ja sitä vanhempia: 2 490 (26,9 %)
Äidinkieli
Seuraava taulukko kuvaa Someron väestöä äidinkielen mukaan vuosina 1980–2010.[44]
Taajamat
Vuoden 2017 lopussa Somerolla oli 8 919 asukasta, joista 5 016 asui taajamassa, 3 813 haja-asutusalueilla ja 90:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Someron taajama-aste on 56,8 %.[45] Kunnassa on vain yksi taajama, Someron keskustaajama.[46]
Taajama ulottui 1990-luvulla Joensuun, Ruunalan, Pappilan, Jaatilan, Lammin, Harjun ja Härkälän kylien alueille.[47] 2000-luvulla keskustaajamaan luetaan myös aiemmin omaksi taajamakseen määritelty Kultela.[48] Taajaman asuinalueita ovat muiden muassa Kirkonmäki Harjun ja Lammin kylissä, Lamminniemi Lammin kylässä, Kaislaranta, Pärnämäki ja Haironpelto Joensuun kylässä, Okkeri Pappilan kylässä ja Rankkula Jaatilan kylässä.[49][50] Taajaman lähialueen kulmakuntia ovat muiden muassa Pikku-Joensuu Joensuun kylässä ja Pälikönkulma Härkälän, Harjun, Ihamäen ja Terttilän kylissä.[49]
Kylät
Somerolla on yhteensä 48 maarekisterikylää. Vuonna 2011 Paikallislehti Somero julkaisi kylien väkiluvut vuoden 2010 lopun tilanteen mukaan. Koska kylien väkiluvuissa eivät ole mukana muun muassa laitokset, kuten vanhainkodit, kylittäisten väkilukujen summa (9 177) ei ole sama kuin koko Someron väkiluku. Laitoksissa asuvia on Somerolla yhteensä 153, mikä on enemmän kuin keskimääräisen kylän väkiluku.[51] Somerniemen asukasluvuksi vuonna 2010 saadaan kylien asukaslukujen summana 965. Mukana myös on henkikirjakylänä Somerolla oleva Hyrkkölä, joka koostuu Pusulan Hyrkkölän kylästä 1970-luvulla Someroon liitetyistä muutamista tiloista. Asukkaita Hyrkkölän Someroon kuuluvassa osassa on kaksi.[51][52] Kaskiston kylän osalta Somerniemen väkiluku ei ole tarkka, koska siihen kuuluva Uuden-Kaskiston kulmakunta ei ollut osa Somerniemeä vaan jäi uutta kuntaa perustettaessa Someron yhteyteen.[53]
Kylät on seuraavassa jaettu kolmeen ryhmään. Ensimmäisenä on lueteltu ne kylät, joiden alueelle Someron keskustaajama likimain ulottuu. Toisena on lueteltu muut Someron alueella ennen Somerniemen kanssa tehtyä kuntaliitosta sijainneet kylät. Lopuksi on vielä lueteltu kylät, jotka vastaavat kylän tarkkuudella entisen Somerniemen kunnan aluetta.
- Someron keskustaajamaan liittyvät kylät
- Someron keskustaajaman ulkopuoliset kylät
- Somerniemen kylät
Uskonnolliset yhteisöt
Vuoden 2023 lopussa Someron asukkaista 77,7 prosenttia kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 1,3 prosenttia kuului muihin uskontokuntiin ja 21,1 prosenttia ei kuulunut mihinkään uskontokuntaan.[54]
Vuoden 2018 aluejaon mukaan Somerolla on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:[55]
- Someron seurakunta
- Somerniemen kappeliseurakunta
Kirkon sisäisistä herätysliikkeistä paikkakunnalla toimii evankelisuus.[56]
Entiset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu historiallisella ajalla lakkautetut seurakunnat Someron kaupungin nykyisellä alueella.[55]
- Somerniemen seurakunta (liitetty Someron seurakuntaan 2007)
Muut kirkkokunnat
Muita kirkkokuntia edustavat helluntaiherätykseen kuuluva Someron helluntaiseurakunta,[57] Suomen Vapaakirkkoon kuuluva Someron Vapaaseurakunta Yhteydenkeskus[58] sekä Suomen Adventtikirkkoon kuuluva Someron Adventtiseurakunta.[59] Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Someron alueella toimii Hämeenlinnan ortodoksinen seurakunta.[60]
Somerolla on Jehovan todistajien valtakunnansali.
Elinkeinot
Someron talous on edelleen vahvasti maatalouspainotteista. Alkutuotanto työllistää Somerolla 15 %, palvelut 55 % ja jalostus 30 % ammatissa toimivasta väestöstä.[61] Käytännön Maamies -lehden mukaan vuonna 2011 Suomen peltohehtaarien mukaan 1000 suurimmasta maatilasta 20 toimi Somerolla.[62]
Remove ads
Politiikka
Vuoden 2021 kuntavaaleissa Someron vaalitulos oli seuraavanlainen:[7]
Yhteensä Someron kaupunginvaltuustoon valittiin 35 valtuutettua. Kuntavaaleissa Somero oli jaettuna neljään äänestysalueeseen, jotka olivat Pitkäjärvi, Joensuu, Kirkko ja Somerniemi.
Remove ads
Virkistys
Retkeily

Someron alueella sijaitsee useita retkeily- ja virkistyskohteita. Merkittävin kohde on osin Somerolla sijaitseva Liesjärven kansallispuisto. Someron alueen luontoreittejä ovat muun muassa Iso-Valkeen luontopolku, Metsäkoivulan polku sekä Hirvenpolku. Häntälässä alueen reittejä ovat Häntälän notkojen luontopolku ja Peuranpolku.[63]
Urheilu
Somerolaisia urheiluseuroja ovat Someron Esa, Someron Pallo, Someron Voima ja rullakiekkoon erikoistunut Roller-PePe. Someron Voiman futsal-joukkue pelaa miesten korkeimmalla sarjatasolla Futsal-liigassa. Urheilulajeista somerolaiset ovat perinteisesti menestyneet etenkin seiväshypyssä, ja tunnettuja somerolaisia lajin urheilijoita ovat olleet muiden muassa Pentti Nikula, Kauko Nyström ja Minna Nikkanen. Somerolla järjestetään vuosittain kansainvälinen yleisurheilutapahtuma Seiväskarnevaalit.[64]
Remove ads
Kulttuuri
Murre
Someron alueella puhutun kielen perustana on Someron murre, joka kuuluu lounaisten välimurteiden ryhmään.[65] Someron murteessa on sekä lounaismurteiden että hämäläismurteiden piirteitä.[66][67][68]
Perinnekulttuuri
Somerolla toimii kotiseutuyhdistys Somero-Seura.[69] Sen aikaansaannoksiin kuuluvat muun muassa Someron torppamuseo,[70] Kultelan savenvalajamuseo ja Pajulan koulumuseo. Somerolta on myös julkaistu sekä murre-[71] että sananparsikirjat.[72] Myös Somerniemellä toimii oma kotiseutuyhdistys, Somerniemi-seura, joka mm. ylläpitää Somerniemen kesätoria ja harjoittaa myös julkaisutoimintaa.
Rakennettu kulttuuriympäristö
Someron rakennetuista kulttuuriympäristöistä valtakunnallisesti merkittäviksi on arvioitu Hämeen härkätie, Someron kirkkoympäristö, Palikaisten kartanomaisema sekä Åvikin kartano ja lasitehtaan paikka.[73]
Ruokakulttuuri
Somero kuuluu ruokakulttuuriltaan varsinaissuomalaiseen alueeseen. Varsinais-Suomen ruokakulttuurin pohjana on maanviljelys ja kalastus. Kartanot ja pappilat ovat pitkään jalostaneet puutarha- ja viljelykasveja sekä ruoanvalmistustaitoa. Varsinais-Suomen ruokakulttuurin kuuluvat vuohenjuustot sekä monipuoliset makkarat. Varsinais-Suomelle tyyppillistä on kasvihuonekurkkujen, tomaattien, sokerijuurikkaiden ja rypsin viljely.[74] Someron pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla hentta eli perunalaatikko ja piapo eli talkkuna.[75]
Tiedotusvälineet
Somerolla ilmestyy kahdesti viikossa paikallislehti Somero. Seudullisista lehdistä Somerolle leviävätForssan Lehti ja Salon Seudun Sanomat ja maakuntalehdistä Turun Sanomat. Sähköisessä mediassa Someron asioita käsittelevät sekä Yle Häme että Yle Varsinais-Suomi.
Remove ads
Koulut
- Pääartikkeli: Koulutus Somerolla
Koulut vuonna 2016
- Peruskoulun 1–6 luokkien koulut: Joensuu, Kirkonmäki, Pitkäjärvi, Oinasjärvi
- Peruskoulun 7–9 luokkien koulu: Kiiruun koulu
- Someron lukio (toimii yhteisissä tiloissa Kiiruun koulun kanssa)
Entiset koulut
- Somerolla
- Hirsjärvi, Häntälä, Isoniitty, Kauraketo, Kerkola, Koisthuhta, Lahti, Laitiainen, Lehtimäki, Ollila, Pajula, Palojoki, Saarentaka, Terttilä, Uusi-Kaskisto, Viluksela
- Somerniemellä
Remove ads
Kartanot

Somero on tunnettu kartanopitäjänä, jossa kartanoita on huomattavan paljon. Someron kartanoita tutkineet Leeni Tiirakari ja Manu Kärki luettelevat Somerolta seuraavat kartanot[76]:
- Harjun kartano Harjun kylässä
- Hirsjärven kartano (osakartanot Hirsjärvi, Seeteri, Vanhala) Hirsjärven kylässä
- Hovilan kartano Ihamäen kylässä
- Härkälän kartano Härkälän kylässä
- Jurvalan kartano Jurvalan kylässä
- Kimalan kartano (osakartanot Kimala eli Konsin ja Kartano eli Avellan) Kimalan kylässä
- Kopilan kartano Kopilan kylässä Somerniemellä
- Lahden kartano Lahden kylässä
- Långsjön kartano Pitkäjärven kylässä
- Palikaisten kartano Palikaisten kylässä Somerniemellä
- Åvikin kartano Sillanpään kylässä
Remove ads
Henkilöitä
Muiden muassa seuraavat tunnetut henkilöt ovat joko syntyneet tai vaikuttaneet Somerolla tai Somerniemellä:
- Aleksi Aaltonen, kansanedustaja ja ministeri, syntyi Somerolla, varttui Somerniemellä
- Abraham Achrenius, virsirunoilija ja pietistijohtaja, syntyi Somerniemellä
- Kaija Aarikka, tekstiilitaiteilija, syntynyt Somerolla
- Ester Ahokainen, lasten- ja nuortenkirjailija, toimi opettajana Somerolla
- Axel Gadolin, tykistökenraali
- Johanna Gullichsen, tekstiilisuunnittelija, syntynyt Somerolla
- Erkki Jaakonpoika Haka, jahtivouti ja metsästäjä
- Juhani Harri, kuvataiteilija, asui ja työskenteli Somerolla
- Tapio Horila, somerolaisen kotiseututyön vaikuttaja, toimi opettajana Somerolla
- Helvi Hämäläinen, kirjailija, työskenteli ja vietti kesiään Somerniemellä
- Henrik Illikainen, muusikko, Tiisu-yhtyeen laulaja-lauluntekijä
- Esko Juuri, sotilaskapellimestari, musiikkieversatiluutnantti, syntynyt Somerolla
- Reino Koivuniemi, itseoppinut taiteilija, asuu Somerolla
- Kai Linnilä, kirjailija ja kustantaja, asui ja työskenteli Somerniemellä Somerolla[79]
- Seppo Manninen, kuvanveistäjä, asuu ja työskentelee Somerolla
- Matti S. Martela, yritysjohtaja, teollisuusneuvos, syntyi Somerolla
- Karita Mattila, oopperalaulaja, syntynyt Somerolla
- Unto Mononen, tangosäveltäjä, asui Somerolla
- Otto Nieminen, jääkiekkoilija, syntynyt Somerolla
- Minna Nikkanen, seiväshyppääjä, syntynyt Somerolla
- Pentti Nikula, seiväshyppääjä, syntynyt Somerolla
- M. A. Numminen, muusikko, kirjailija ja kulttuurihenkilö, syntynyt Somerolla
- Kauko Nyström, seiväshyppääjä, syntyi Somerolla
- Heikki Paakkanen, graafikko, asuu ja työskentelee Somerolla
- Pekka Paikkari, kuvanveistäjä, syntynyt Somerolla
- Severi Parko, taideteollisen korkeakoulun professori, syntyi Somerolla
- Vuokko Piekkala, valtakunnansovittelija, syntyi ja kävi koulunsa Somerolla[80]
- Sami Päivärinta, jääkiekkoilija
- Anders Henrik Ramsay, maaherra, kenraaliluutnantti, valtiopäiväedustaja
- Risto Rasa, runoilija, asuu ja työskentelee Somerolla
- Jacob Ritz, Turun väliaikaisen konsistorin esimies, kirkkoherrana Somerolla
- Mauri Salo, kansanedustaja, syntyi ja toimi yrittäjänä Somerolla
- Lauri Sariola, kansanedustaja, toimi maanviljelijänä Somerolla
- Eero Soini (1923–1996), yritysjohtaja, teollisuusneuvos, syntyi Somerolla
- Rauli ”Badding” Somerjoki, rocklaulaja, syntyi Somerolla
- Leeni Tiirakari, tietokirjailija
- Markku Toikka, näyttelijä, syntynyt Somerolla
- Sulo Toivonen, kokeellisen eläintieteen professori, syntyi Somerolla
- Antti Toukkari, muusikko ja kirjailija
- Kaari Utrio, kirjailija, asuu ja työskentelee Somerniemellä Somerolla[79]
- Joel Vilkki, pedagogi ja esperantisti, toimi opettajana ja yhteiskoulun rehtorina Somerolla
- Liisa Vitali, korusuunnittelija, asui ja työskenteli Somerolla
Nähtävyyksiä
- Badding-pysäkki
- Savenvalajamuseo
- Sauhutupa
- Somerniemen kesätori
- Ämyri
- Mäkilän traktorimuseo
- Hiidenlinna
- Kärsälän ruusutila
- Someron torppamuseo Hämeen Härkätien varrella Jaatilanjoen rannalla.
- Savenvalajamuseo Kultelassa.
Ystävyyskaupungit
Otterup, Tanska
Protvino, Venäjä
Tune, Norja
Vindafjord, Norja
Älvkarlebyn kunta, Ruotsi
Narva, Viro
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads