akatemian nimittämä professori From Wikipedia, the free encyclopedia
Akatemiaprofessori on tutkija, jonka akatemia on nimittänyt professoriksi tai jolle akatemia on myöntänyt professorin arvonimen. Myöntäjänä ei siis ole yliopisto. Tällaisia professoreita on Suomessa, Venäjällä ja joissakin muissa maissa. Akatemiaprofessoriksi voidaan nimittää ansioitunut tutkija, joka edistää tutkimusta oman tieteenalansa piirissä.
Suomessa nimittäjänä toimii Suomen Akatemia, joka on perustutkimuksen valtiollinen rahoitusorganisaatio. Tehtävä on tarkoitettu määräaikaiseen täysipäiväiseen tutkimustyöhön. Akatemiaprofessori toteuttaa omaa tutkimussuunnitelmaansa, johtaa tutkimusryhmänsä työtä ja antaa ohjausta nuorille tieteenharjoittajille.[1] Akatemiaprofessorijärjestelmä syntyi vuonna 1970, kun Suomen Akatemia muodostettiin uudelleen ja kun akateemikon virkojen tilalle luotiin määräaikaisten tutkijaprofessoreiden järjestelmä. Vuonna 1995 virkanimikkeeksi vaihdettiin akatemiaprofessori.[2]
Akatemiaprofessorin tehtävä on viisivuotinen. Heidän määränsä on vähentynyt 2010-luvun puolivälin jälkeen (vuonna 2020 yhteensä 26 virkaa; vuonna 2015: 42[3]).
Kaksi professuuria on varattu tiettyjen tieteenalojen tutkimukseen: Minna Canth -akatemiaprofessuurin tutkimusala on tasa-arvon ja sukupuolentutkimus.[4] Martti Ahtisaari -akatemiaprofessuurin ala on kansainvälinen konfliktien hallinta.[1] Ensin mainittuun valittiin 1999–2004 ensimmäisenä Ulla Vuorela ja jälkimmäiseen 2013– ensimmäisenä hollantilainen oikeustieteilijä Jan Klabbers.[5][6]
Laki tieteellisen tutkimuksen järjestelystä (760/1969) tuli voimaan vuoden 1970 alussa. Lain nojalla perustettiin 15 sopimuspalkkaista tutkijaprofessorin virkaa.[7] Vuonna 1982 perustettiin 16. professuuri ja 1988 niitä oli 21. Tutkijaprofessuureilla korvattiin osin vanhan Suomen Akatemian tieteen akateemikon virkoja. Tutkijaprofessorin virka oli päätoiminen ja sen haltija vapautui varsinaisen virkansa hoitamisesta. Viroilla ei ollut tarkoitus palkita ansioituneita henkilöitä, vaan turvata lahjakkaille tutkijoille hyvät työskentelyolosuhteet.[8]
Tutkijaprofessorin virkoja täytettiin vain silloin, kun ehdolla oli erittäin päteviä tutkijoita. Virkoja ei julistettu avoimiksi, vaan kuusi valtion tieteellistä toimikuntaa ehdottivat sopivia henkilöitä. Tieteen keskustoimikunta sai sitten esittää enintään kolmea tutkijaa kutakin tutkimusalaa kohden. Lopullisesti asian päätti tasavallan presidentti, jolla oli nimitysvalta.[9] Tutkijaprofessoreille myönnettiin kunkin toimikunnan tutkimusmäärärahoista varat työtiloihin, työvälineisiin, avustavaan henkilöstöön, matkoihin ja muunlaisiin työkuluihin. Kustannusten jaosta toimikunnan ja yliopiston tai laitoksen kesken laadittiin sopimus.[10]
Vuoden 1969 lain mukaan tutkijaprofessorin virkaan voitiin nimittää pysyvästi tai enintään viiden vuoden määräajaksi kerrallaan.[7] Kausien pituudet olivat 1970-luvulla tyypillisesti lyhyitä. Tavallisesti uusi henkilö nimitettiin kolmivuotiskaudelle ja nimitys uusittiin aina ensin kaksivuotiskaudeksi. Toisaalta jotkut tutkijat saivat viisivuotisen kauden ja joku jopa vakinaisen viran.[11] Uusia tutkijaprofessoreja nimitettiin 1980-luvulla 35. Heistä viisivuotisen kauden sai 17, nelivuotisen kauden 3 ja kolmivuotisen kauden 14. Olavi Nevanlinna nimitettiin 1986 aluksi vain vuodeksi ja seuraavana vuonna viisivuotiskaudelle. Ensimmäinen viransijainen vapaana olevaan professuuriin oli Antti Vaheri 1979 ja käytäntö sai lainvoiman 1980.[12]
Vuonna 1995 tutkijaprofessoreita alettiin kutsua akatemiaprofessoreiksi. Saman vuoden alussa nimityskäytäntöä muutettiin niin, että akatemiaprofessorien nimitysoikeus siirtyi pois presidentiltä ja päätöksentekijäksi tuli Suomen Akatemian hallitus. Virkojen täyttö tapahtui ilmoittautumismenettelyllä toimikuntien tekemiin ehdotuksiin tukeutuen.[13]
Etevän, kansainvälisesti tunnustetun tutkijan tuli ilmoittautua puolitoista vuotta ennen virassaan aloittamista. Hän laati tutkimussuunnitelman ja julkaisuluettelon, joiden perusteella kyseinen toimikunta valitsi kyvykkäät ehdokkaat. Heistä pyydettiin lausunnot asiantuntijoilta, jotka olivat yleensä ulkomaalaisia. Tämän jälkeen Akatemian hallitus päätti nimityksistä syksyllä ja valitut akatemiaprofessorit aloittivat viroissaan seuraavan vuoden elokuun alussa.[14]
Akatemiaprofessuurien kaudet muuttuivat 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Lähes kaikki uudet nimitykset olivat määräaikaisia. Vuonna 2003 virkaansa toistaiseksi nimitettyjä oli vain kaksi eli Kari Alitalo ja Risto Näätänen.[15] Viroista voivat kaikki tutkijat vapaasti kilpailla, sillä niitä ei ollut etukäteen varattu millekään tietylle tutkimusalalle. Tähän sääntöön oli kuitenkin yksi poikkeus. Suomen Akatemian hallitus perusti 13. helmikuuta 1998 valtion talousarvioesityksen mukaisesti vaihtuva-alaisen Minna Canth -akatemiaprofessorin viran edistämään naistutkimusta. Virkaa ei varattu naisten tutkijanurien edistämiseen, vaan sen tutkimusala oli etukäteen määrätty. Ensimmäinen virkaan nimitetty oli Ulla Vuorela, jonka viisivuotinen kausi alkoi elokuussa 1999.[16]
Vuoden 2023 marraskuussa akatemiaprofessorin tehtävässä olleet henkilöt:[1][17]
Nimi | Organisaatio | Kaudet |
---|---|---|
Lauri Aaltonen | HY[18][19][20] | 2002–2007,[18] 2008–2012,[21][22][23][24] 2013–2017, [20] 2019–2023[25] |
Johanna Mappes | JY[26] | 2009–2013[26], 2019–2023[25] |
Tapio Salmi | ÅA[26] | 2009–2013[26], 2019–2023[25] |
Jukka Jernvall | HY[19][27] | 2010–2014,[19][28] 2015–2019[27], 2021–2026[17] |
Olli Raitakari | TY[29] | 2012–2016,[29] 2019–2023[25] |
Yrjö Helariutta | HY[20] | 2013–2017[20], 2021–2026[17] |
Matti Lassas | HY[30] | 2014–2018,[30] 2019-2023[25] |
Anu Wartiovaara | HY[31] | 2017–2021[31], 2021–2026[17] |
Pekka Lappalainen | HY | 2019–2023[25] |
Peter Liljeroth | AY | 2019–2023[25] |
Anssi Peräkylä | HY | 2019–2023[25] |
Kari Rummukainen | HY | 2019–2023[25] |
Pasi Ihalainen | JY[32] | 2021–2026[17] |
Ari Laaksonen | Ilmatieteen laitos ja ISY[33] | 2021–2026[17] |
Karri Muinonen | HY[34] | 2021–2026[17] |
Otso Ovaskainen | JY[32] | 2021–2026[17] |
Heikki Pihlajamäki | HY[35] | 2021–2026[17] |
Katariina Salmela-Aro | HY[36] | 2021–2026[17] |
Guoying Zhao | OY[37][38] | 2021–2026[17] |
Akatemiaprofessori-nimitys tuli käyttöön 1995. Sitä ennen käytettiin nimitystä tutkijaprofessori.[39] Vuoteen 1991 saakka virantoimitus alkoi 1. syyskuuta ja päättyi 31. heinäkuuta. Tähän sääntöön oli kuitenkin joitakin poikkeuksia.[40] Seuraavaksi siirryttiin menettelyyn, jossa virassa aloitettiin elokuun alussa ja kausi päättyi heinäkuun lopussa. Tähänkin pääsääntöön oli joitakin poikkeuksia.[41]
Lisäksi yleisen historian professori Juha Sihvola (JY) valittiin akatemiaprofessoriksi kaudelle 2012–2016,[29] mutta hän kuoli kesäkuussa 2012.[64]
** Akateemikoksi syksyllä 2015 valittu professori Ilkka Hanski (viimeisin akatemiaprofessorikausi 2012–2016) kuoli toukokuussa 2016.[49][50]
*** Kaudelle 2019–2022 akatemiaprofessoriksi valittiin kaupunkitutkimuksen professori Anne Haila.[25] Hän ehti toimia runsas 9 kuukautta akatemiaprofessorina ennen kuolemaansa syyskuussa 2019.[63]
Akatemiaprofessoreja toimii myös Venäjällä:
Lisäksi Kiinassa voi Kiinan tiedeakatemia myöntää "Kiinan tiedeakatemian Einstein-professorin" aseman (engl. Einstein Professor of the Chinese Academy of Sciences) erinomaisille ulkomaisille tutkijoille[69].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.