Euripideen kirjoittama näytelmä From Wikipedia, the free encyclopedia
Aiolos (m.kreik. Αἴολος, lat. Aiolus) on Euripideen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia, jonka hän laati ilmeisesti hieman 420-luvun puolivälin jälkeen eaa. Vaikka näytelmä onkin kadonnut, sen juoni on joltisellakin varmuudella rekonstruoitavissa fragmenttien ja varsinkin muutaman toisistaan riippumattoman juonenpaljastuksen (ὑπόθεσις, hypothesis) perusteella. Aiolos-tragedian lähtökohta on Odysseian 10. laulun Aiolos-jaksossa, jonka perheidylli varsin taitavasti käännetään makaaberiksi perhehelvetiksi. Näytelmän kipeänä aiheena on insesti, josta sukeutuu kysymys moraalirelativismista.
| Aiolos | |
|---|---|
| Αἴολος | |
 Aiolos antaa tuulet Odysseukselle. Isaac Moillon, 1600-luku. |
|
| Kirjoittaja | Euripides |
| Kirjoitettu | 420-luku eaa. |
| Alkuperäiskieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Tyylilaji | tragedia |
| Kantaesityspaikka | Dionysoksen teatteri, Ateena |
| Henkilöt | |
| Henkilöt | |
Aiolos-tragedian mytologinen kiinnostavuus on myös siinä, että siinä alkuaan erilliset genealoginen Aiolos Hellenin poika ja mytologinen tuulten isännöitsijä ensimmäistä kertaa sekoittuvat.
Euripides laati Aiolos-näytelmänsä ilmeisesti vuonna 425 eaa. Tämä on pääteltävissä siitä, että Aristofanes viittaa Aiolokseen kahdessa 420-luvun lopun eaa. komediassaan — nimittäin Pilvet (ensiesitys 423 eaa.)[1] ja Rauha (ensiesitys 421 eaa.)[2] — mikä osoittanee Euripideen näytelmän tuolloisen ajankohtaisuuden. Pilvet-komedian ensiesitysvuosi on samalla Aiolos-näytelmän terminus ante quem. Aristofanes laati myös Aiolosta parodioivan komedian Aiolosikon, joka Aristofanes-skoliastin mukaan esitettiin ennen Pilvet-komediaa.[3] 425 tai 424 on siis varsin hyvä arvaus.
Aiolos-tragediasta on säilynyt noin 25 fragmenttia sekä osittaisia juonenpaljastuksia. Lisäksi vallitsee varsin suuri yksimielisyys siitä, että Ovidiuksen Heroides-kokoelman 11. kirje (”Kanaken kirje”) perustuu suoraan Euripideen tragedian luentaan, vaikka siinä onkin mukana Ovidiuksen omaa kehittelyä. Pelkästään fragmenttien perusteella juonen rekonstruointi olisi toivotonta puuhaa. Onneksi juonenpaljastukset Ovidiuksen taustaluennan ohella antavat varsin selkeän kehikon, johon fragmentitkin voidaan sijoittaa.[4]
Juonenpaljastukset perustuvat ainakin kahteen traditioon. Vuosisatoja on ollut käytettävissä Sostratos Nyssalaisen[5] etruskihistoriassaan Tyrrhenica antama osittainen yhteenveto, joka on säilynyt sekä Plutarkhoksen Moralia-kokoelman että Stobaioksen antologian välittämänä.[6] Vuonna 1962 julkaistu, 2. vuosisadan loppupuolelle eaa. ajoitettu papyrus[7] sisältää Sostratoksesta riippumattoman yhteenvedon, joka tuo joitakin lisäpiirteitä entiseen kokonaisuuteen.[8]
Homeroksen Odysseian 10. laulun alussa kerrotaan — kertojana on Odysseus itse — miten Odysseus miehistöineen rantautui Aiolian saarelle, jossa tuulten isännöitsijä Aiolos asui vaimonsa ja 12 naimaikäisen lapsensa kanssa. Poikia ja tyttäriä oli kumpiakin kuusi, ja he olivat kaikki keskenään naimisissa. Aioloksen insestinen ydinperhe esitetään hyvin seesteisessä ja onnellisessa valossa. Vain Aiolos mainitaan nimeltä. Euripideen ilmeisenä tarkoituksena on tunkeutua tämän homeerisen perheidyllin sisään ja kertoa vaihtoehtoinen kuvitteellinen historia jonkinlaisessa dekonstruktionistisessa hengessä: Odysseiassahan nämä insestiset aviosuhteet esitetään normaaleina siinä mielessä, että niitä ei mitenkään kommentoida tekstissä. Toisaalta tällä tiedolla ei ole mitään ilmeistä tehtävää juonen kannalta.
Homeroksen tapaan Euripides esittää Aioloksen tavallisena kuolevaisena, joka oli saanut jumalilta tuulten isännöintitehtävän (διοίκησις, dioikēsis). Homeroksesta poiketen Euripides täsmentää Aioloksen asemaa: Tämä oli asettunut Etrurian (Τυρσηνία, Tyrsēnia) rannikon saaren hallitsijaksi. Aioloksen muuten nimettömäksi jäävästä lapsikatraasta nostetaan esiin nuorin poika Makareus, joka ihastuu yhteen sisaristaan, Kanakeen, viettelee tämän ja saattaa raskaaksi. Isältään Aiolokselta salaa Kanake sitten synnyttää pojan ja pysyy poissa näkyvistä teeskennellen olevansa sairas. Makareus puolestaan suostuttelee Aioloksen määräämään, että kaikkien lasten on mentävä keskenään naimisiin. Tähän suostutteluprosessiin ilmeisesti kuuluu arvorelativismia huokuva lausahdus ”Mitä häpeällistä siinä on, jollei se niin tekevistä sellaiselta tunnu?”,[9] joka tuntuisi sopivan nimenomaan Makareuksen suuhun.[10] Parinvalinnan Aiolos määrää tapahtuvaksi arpomalla. Makareuksen suunnitelma kuitenkin epäonnistuu, kun arvonnassa Kanaken puolisoksi osuukin eräs toinen veljeksistä. Tässä yhteydessä Kanaken tila paljastuu Aiolokselle, joka lähettää tyttärelleen miekan. Pitäen itseään syyllisenä kaikkeen tapahtuneeseen Kanake syöksyy miekkaan tietämättä, että Makareus on jo saanut isänsä lepytetyksi ja on jo juoksemassa Kanaken huoneeseen suotuisasta käänteestä kertoakseen. Makareus löytää Kanaken verta vuotavana ja tappaa itsensä.
Näytelmä alkaa kertojan toteamuksella: ”Todella kauheita ja vaikeita ymmärtää ovat jumalan tahtomukset!”[11] Tämä tuntuu osoittavan, että Euripides ei vierittänyt tapahtuneita kauheuksia niinkään ihmisten vastuulle vaan piti niitä jumalan aivoituksina. Aioloksen perheen kokemaa onnettomuutta on tosiaankin vaikea käsittää sitä Odysseian toteamusta vasten, että Aiolos oli ”jumalten ystävä”.[12] Asia tulee ymmärrettäväksi, jos kyseinen jumala on Eros, kuten Ovidius Kanaken kirjeessä esittää.[13]
Ilmeisestikin Euripides Aiolos-näytelmällään teki vaikutuksen nuorempaan aikalaiseensa Aristofaneeseen, joka viittaa tähän tragediaan tai siteeraa sitä neljässä säilyneessä komediassaan.[14] Lisäksi Aiolos inspiroi Aristofaneen laatimaan komedian Aiolosikon ('Kokki Sikon Aioloksena'). Näytelmän ensiesitys on kaiketi ollut jo vuonna 425 eaa.[15]
Noin 80 vuotta Aioloksen ensiesityksestä Platon pohtii Lait-dialogissaan utopistisen valtionsa insestilainsäädäntöä ja mainitsee — ateenalaisvieraan suulla — Makareuksen yhdessä Thyesteen ja Oidipuksen kanssa esimerkkeinä insestiin langenneista: ”... tuollaiset teot ovat epäpyhiä ja jumalien vihaamia”.[16]
Myös kreikkalaisen keskikomedian edustajat Antifanes ja Erifos kirjoittivat 300-luvulla eaa. Aiolos-nimisen näytelmän.[17] Jälkimmäisestä emme tiedä muuta, mutta Antifaneen toisinnossa Makareus raiskaa Kanaken vahvassa humalatilassa.[18]
Euripideen Aiolos löi itsensä läpi myös roomalaisella puolella. Kaikkein tärkein dokumentti on Ovidiuksen runoilema Kanaken kirje Makareukselle.[19] Ovidius kuvittelee Kanaken kaikesta tietämättömänä kirjoittamassa jäähyväiskirjettä Makareukselle ennen itsemurhaansa. Runokirje käy läpi Kanaken ja Makareuksen tarinan ja — metatasolla — osoittaa Ovidiuksen todella lukeneen Euripideen tragedian. Ensi vaikutelma kirjeestä on se, että kyseessä ei ollut viettely, raiskaamisesta puhumattakaan, vaan että Kanake itsekin oli ollut rakastunut. Kuitenkin runokirjeen romanttinen tulkinta on kyseenalaistettavissa: ”lemmensairauden” kliseiset oireet ovatkin tulkittavissa epäonnistuneen abortoinnin oireiksi.[20]
Ovidiuksen näkökulman siirto Kanakeen jäi ilmeisesti vaikuttamaan seuraavaan sukupolveen. Kanaken kohtalosta kerrottiin niin tanssi- kuin lauluesityksin. Roomassa keisari Neron aikana vaikuttanut mutta kreikaksi kirjoittanut parodisti ja irvailija Lukillios valittaa eräälle tanssijalle osoittamassaan epigrammissa,[21] että tämä tosin oli suorittanut muut tanssikuvaelmansa käsikirjoituksen mukaan, mutta Kanake-kuvaelma oli jäänyt torsoksi, koska tanssija poistui elävänä lavalta. Alati esiintymishaluinen keisari Nero itsekin sisällytti laajaan ohjelmistoonsa ”Kanake synnytystuskissa” -aarian.[22]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
