Euripides
antiikin kreikkalainen näytelmäkirjailija From Wikipedia, the free encyclopedia
antiikin kreikkalainen näytelmäkirjailija From Wikipedia, the free encyclopedia
Euripides (m.kreik. Εὐριπίδης, Euripidēs; n. 480–406 eaa.) oli antiikin kreikkalainen tragediakirjailija. Hänet tunnetaan viimeisenä kolmesta suuresta kreikkalaisesta tragediarunoilijasta Aiskhyloksen ja Sofokleen jälkeen.[1][2] [3]
| Euripides | |
|---|---|
| Εὐριπίδης | |
 Euripideen rintakuva. Roomalainen kopio kreikkalaisesta alkuperäisteoksesta 300-luvulta eaa. Vatikaanin museot. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | n. 480 eaa. Salamis, Attika |
| Kuollut | 406 eaa. Makedonia |
| Ammatti | näytelmäkirjailija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Aikakausi | klassinen kausi |
| Tyylilajit | tragedia |
| Pääteokset | Medeia, Elektra, Troijan naiset, Bakkhantit |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Euripides ammensi aiheensa perinteiseen tapaan kreikkalaisesta jumaltarustosta, mutta käsittelee aiheita edeltäjiään realistisemmin ja henkilöitään psykologisesti eritellen. Näytelmissään Euripides toi esiin aikaisemmin sivuun jääneet voimakkaat naishahmot sekä painotti erityisesti yksilön omaa pohdintaa ja toimintaa. Toisaalta häntä syytettiin ateismista ja misogyniasta. Euripides saavutti selvästi vähemmän kilpailuvoittoja kuin Aiskhylos ja Sofokles; hän voitti eläessään neljä ensipalkintoa ja yhden kuolemansa jälkeen.[1][3]
Euripideen elämästä näytelmien ulkopuolella on jäänyt hyvin vähän lähdemateriaalia. Antiikin ajalta on säilynyt yksi anonyymi Euripideen elämäkerta. Aristofaneen näytelmien perusteella voidaan muodostaa vain irvaileva kuva Euripideestä. Esimerkiksi näytelmässä Naistenjuhla Euripides on loukannut naisia ja lähettää ystävänsä naiseksi pukeutuneena naisten pariin korjaamaan tilannetta. Aristofaneen näytelmässä Sammakot Dionysos matkustaa Haadeeseen hakemaan Euripidesta kuolleista, mutta päättää sittenkin tuoda Aiskhyloksen.
Euripides oli kotoisin Ateenan kaupunkivaltioon kuulunesta Attikan Flyan demoksesta tai joidenkin lähteiden mukaan Fylen demoksesta. Hänen isänsä oli Mnesarkhos ja äitinsä Kleito. Euripideen kerrotaan syntyneen Salamiin saarella vuonna 480 eaa., kun hänen vanhempansa oli evakuoitu sinne muiden ateenalaisten tavoin persialaisten hyökkäyksen aikaan. Legendan mukaan hän olisi jopa syntynyt saman päivänä, jolloin Salamiin taistelu käytiin. Kertomusta voi kuitenkin epäillä, koska on mahdollista, että hänet haluttiin myöhemmin liittää jotenkin samaan taisteluun, johon Aiskhylos oli itse osallistunut ja jonka voitonjuhlissa Sofokles oli tanssinut. Eratostheneen mukaan Euripides olisi ollut kuollessaan vuonna 406 eaa. 75-vuotias, jolloin hän olisi syntynyt vuonna 481 eaa. Paroslainen kronikka taas ajoittaa Euripideen syntymän vuoteen 485 eaa.[3]
Myös Euripideen perheen asemasta liikkui erilaisia versioita. Johannes Stobaioksen mukaan hänen isänsä olisi ollut boiotialainen, joka oli karkotettu kotimaastaan köyhyyden vuoksi. Aristofanes puolestaan pilkkasi Euripideen äitiä vihanneskauppiaaksi ja vieläpä epärehelliseksi sellaiseksi.[3][4] Toisten antiikin aikaisten lähteiden mukaan Euripides olisi kuitenkin nuoruudessaan suorittanut Thargelia-juhlassa kulttitehtäviä, jotka oli varmasti varattu vain hyväsukuisille nuorille. Se, että Euripides oli kohtalaisen varakkaasta kodista, näkyy myös siinä, että hän sai hyvän kasvatuksen ja monipuolista opetusta. Retoriikassa häntä opetti Prodikos, joka pyrki samaan oppilaikseen juuri merkittävien perheiden poikia.[3][5] Myöhemmin Euripideen tuttaviin kuuluivat myös muun muassa filosofit Anaksagoras ja Sokrates sekä sofistit Protagoras ja Gorgias.
Kerrotaan, että oraakkeli olisi ennustanut Euripideen tulevaisuuden olevan huomattava, ja että tämä tultaisiin kruunaamaan ”pyhin seppelein”. Tämän vuoksi hänen isänsä laittoi hänet opiskelemaan urheilua. Euripideen kerrotaankin voittaneen nuorukaisena Eleusinia- ja Theseia-juhlien kilpailuissa. Hän myös pyrki 17-vuotiaana Olympian kisoihin, mutta ei päässyt niihin, koska hänen iästään oli jotakin epäilystä. Joskus hänen urheilutaustansa on katsottu näkyvän Foinikian naiset (Foinissai) -näytelmän kuvauksessa Eteokleen ja Polyneikeen kamppailusta. Myöhemmin Euripides opiskeli taidemaalausta, filosofiaa ja kirjallisuutta, sekä luonnontieteitä Anaksagoraan oppilaana ja retoriikkaa, kuten jo mainittua, Prodikoksen oppilaana.[3][6]
Tragedioiden kirjoittamisen Euripides aloitti viimeistään 18-vuotiaana. Hänen ensimmäinen julkisesti ja omalla nimellä esitetty näytelmänsä oli Peliaan tyttäret (Peliades), joka esitettiin Dionysia-juhlien näytelmäkilpailuissa vuonna 455 eaa. Se sijoittui tuolloin kolmanneksi. Vuonna 441 eaa. Euripides voitti ensimmäistä kertaa ensimmäisen palkinnon.[1][3]
Athenaios kertoo Euripideen olleen suuri kirjojen keräilijä. Hänen kerrotaan myös opetelleen ulkoa Herakleitoksen teoksia, jotka löysi Efesoksen Artemiin temppelistä, ja olleen ensimmäinen, joka toi nämä Sokrateen tietoon.[3][7] Euripides oli läheisissä väleissä Sokrateen kanssa, joskin Aulus Gelliuksen mainitsema tieto siitä, että Sokrates olisi opettanut Euripideelle etiikkaa, ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä Sokrates oli Euripidesta yli kymmenen vuotta nuorempi. Euripideen näytelmissä oli selviä viittauksia Anaksagoraan opetuksiin, ja niitä vaikuttaa olleen erityisesti kadonneessa tragediassa Viisas Melanippe.[3][8] Euripides olikin selvästi luonteenlaadultaan hyvin filosofinen. Joskus on jopa ihmetelty, miksi tällaisen luonteen omaava halusi kirjoittaa tragedioita, joissa liikutaan jatkuvasti myytin maailmassa.[3]
Euripideen sanotaan vetäytyneen joskus Salamiin saarella olleeseen luolaan kirjoittamaan tragedioitaan. Kyseisestä Euripideen luolasta, johon liittyi myös Dionysokselle omistettu pyhäkkö, tuli myöhemmin hänen kulttipaikkansa.[9] Hänen on arveltu laatineen siellä ainakin tragediansa Hippolytos.[10]
Euripides esitytti näytelmiä aina vuoteen 408 eaa. saakka, jolloin osallistui viimeistä kertaa näytelmäkilpailuihin tragedialla Orestes. Pian tämän jälkeen vuonna 408 tai 407 eaa. hän siirtyi ensin Magnesiaan ja sitten kutsuttuna Makedonian kuninkaan Arkhelaoksen hoviin, jonne oli kerätty joukko eteviä kreikkalaisia taiteilijoita.[3] Euripideen toiminta Makedoniassa sijoittui Aigaihin.[11] Joskus se on sijoitettu Pellaan,[12] mutta se ei ollut pääkaupunkina vielä Euripideen aikaan.[13]
Syytä Euripideen muuttoon ei tiedetä. On mahdollista, että hän lähti vapaaehtoiseen maanpakoon ensi sijassa teostensa herättämän epäsuosion vuoksi. Aristofanes ja muut kirjailijat hyökkäsivät usein Euripidesta ja tämän filosofisia ajatuksia vastaan, ja häntä vastaan oli muodostunut voimakas ryhmä, jonka vaikutus näkyy mitä todennäköisimmin myös siinä, ettei Euripides voittanut näytelmäkilpailuja kovin usein, vain viidesti.[1][3] Euripides joutui myös ainakin kerran oikeuteen, koska häntä syytettiin siitä, että hän oli Hippolytoksessa (säe 612, ”Kieleni vannoi, mieleni ei”) kannustanut väärän valan vannomiseen.[3][14]
Joskus syyksi Euripideen muuttoon on esitetty kuitenkin se, että hänen vaimollaan olisi ollut rakkausjuttu hänen ystävänsä Kefisofonin kanssa, jonka vuoksi hän joutui komediakirjailijoiden pilkkaamaksi. Tarinan todenperäisyyttä on kuitenkin vahvasti epäilty, erityisesti koska Euripidesta muuten pilkannut Aristofanes ei nosta asiaa esille ainakaan mitenkään selvästi.[3][15]
Euripideen anonyymi elämäkertakirjailija kertoo, että Euripideen ensimmäinen vaimo olisi ollut Khoirilla, Mnesilokhoksen tytär, ja että Euripides olisi tämän uskottomuuden vuoksi kirjoittanut Hippolytoksen koko naissukupuolen pilkkaamiseksi, sekä ottanut avioeron. Tämän jälkeen hän olisi ottanut uuden vaimon nimeltään Melitto, joka ei kuitenkaan osoittautunut edellistä paremmaksi. Tämä kertomus ei kuitenkaan sovi yhteen sen kanssa, että Hippolytos esitettiin vuonna 428 eaa. ja Aristofaneen Naistenjuhla, joka mainitsee Euripideen olleen sukuliitossa Mnesilokhoksen kanssa, vuonna 414 eaa. Koska Euripideelta tuskin kesti 14 vuotta vaimonsa petoksesta avioeron ottamiseen, eikä Aristofanes varmaankaan olisi epäonnistunut skandaalin mainitsemisesta Naistenjuhlassa, koko kertomus asettuu epäilyksenalaiseksi.[3]
Euripideen jo eläessään nauttima kunnioitus näkyy paitsi kuningas Arkhelaoksen suomassa suosiossa myös kertomuksessa, jonka mukaan monet Sisilian sotaretkellä vangiksi joutuneet ateenalaiset sotilaat päästettiin vapaiksi heidän osattuaan siteerata Euripideen näytelmiä isännilleen.[16]
Euripides ei ehtinyt toimia Makedoniassa kovin kauan, sillä hän kuoli siellä jo vuonna 406 eaa. Hänen kuolemastaan kehittyi erilaisia tarinoita, jotka perustuvat selvästi hänen omien tragedioidensa kuvauksiin jonkun kuolemasta. Erään kertomuksen mukaan Euripideen olisivat repineet kappaleiksi Arkhelaoksen koirat, jotka kilpailevat runoilijat Arrhidaios ja Krateuas usuttivat hänen kimppuunsa. Toisen version mukaan naiset olivat repineet hänet kappaleiksi, mikä viittaa selvästi Bakkhantteihin.[3]
Ateenalaiset pyysivät Euripideen ruumista takaisin, mutta Arkhelaos kieltäytyi tästä, ja niin hänet haudattiin Makedoniaan suurin kunnianosoituksin. Sofokleen kerrotaan surreen Euripideen kuolemaa niin, että seuraavan näytelmänsä esityksessä hänen näyttelijänsä olivat ilman seppeleitä.[3][17] Euripideen poika Euripides nuorempi esitti isänsä näytelmiä postuumisti, merkittävimpänä Bakkhantit ja Ifigeneia Auliissa, jotka voittivat tragediakilpailun samassa trilogiassa noin vuonna 405 eaa.[18]
Euripides kirjoitti 22 tetralogiaa,[1] mikä tekisi 66 tragediaa ja 22 satyyrinäytelmää. Niistä viisi oli voittoisia.[1] Antiikin lähteissä esiintyy tosin myös maininta 92 näytelmästä, joista 15 olisi voittanut, sekä 75 tragediasta, joista voitti mainitut viisi.[3]
Euripideen näytelmistä 18 on säilynyt nykyaikaan kokonaisina. Tunnetuimpiin tragedioihin kuuluvat muun muassa Medeia, Elektra, Troijan naiset ja Bakkhantit. Euripideen Kyklooppi on ainoa nykyaikaan säilynyt satyyrinäytelmä. Mainittujen 18 näytelmän lisäksi on säilynyt näytelmä Rhesos, joka saattaa kuitenkin olla epäperäinen.[1][3]
Aiheensa Euripides otti kreikkalaisesta mytologiasta, mutta käsitteli niitä erittäin vapaasti. Hän meni roolihenkilöiden psykologisessa erittelyssä pidemmälle kuin edeltäjänsä ja on ensimmäisenä valinnut eroottisen intohimon draamansa aiheeksi. Näytelmissään Euripides esittelee juonen alussa olevassa prologissa tai pitkissä monologeissa. Hänen näytelmissään on myös monesti lopussa deus ex machina -ratkaisu.
Euripideen säilyneet näytelmät ovat:[1]
Euripideen vain katkelmina säilyneitä tai kokonaan kadonneita näytelmiä ovat:[19]
Ajoitettavissa olevat
Ajoittamattomat
Euripides esittää näytelmissään hyvin toisenlaisen kuvan jumalista ja näiden ominaisuuksista kuin perinteiset myytit. Hänen käsityksensä maailmasta ja jumalista muistuttivat Anaksagoraan opetuksia, ja niissä voidaan nähdä panteistisiakin piirteitä. Euripideelta ei löydy Aiskhyloksen näytelmien ylevää uskoa perinteisiin jumaliin ja jonkinlaiseen katselmuksen ohjaavaan käteen. Sen sijaan hänellä näkyy ristiriita hänen filosofisten näkemystensä ja perinteisen mytologian kertomusten välillä. Hän ei kyennyt saattamaan näitä sopusointuun toistensa kanssa, mutta ei myöskään voinut olla hiljaa tästä ristiriidasta. Siksi hänen näytelmänsä sisältävät usein poleemista keskustelua niiden teemoista. Myöhemmin Euripidesta syytettiin joskus jumalattomuudesta, mutta tämä on kovin yksioikoinen näkemys ja tekee hänelle vääryyttä.[3][20]
Euripides muunteli tuttuja myyttejä, sekä tapahtumia että henkilöhahmoja, joskus erikoisillakin tavoilla. Oresteessa Menelaos esitetään itsekkäänä pelkurina ja Helena kevytkenkäisenä ja kelvottomana. Helenassa Euripides omaksuu Stesikhoroksen ajatuksen, jonka mukaan Helenaa ei koskaan vietykään Troijaan, vaan sinne vietiin hänen näköiskuvansa (εἴδωλον, eidōlon).[3][21] Andromakhe, Hektorin leski ja Neoptolemoksen orja, tuntuu unohtavan menneisyyteensä kiistellessään Hermionen kanssa. Elektra suuttuu aviomiehelleen, koska tämä kutsuu päivällisvieraita vaikka kotona ei ole tarpeeksi ruokatarpeita.[3]
Lyhyesti sanottuna Euripides tuo näin tragedian tavallisen ihmiselämän tasolle. Hän esittää, kuten Aristoteles mainitsee Sofokleen sanoneen kilpakumppanistaan, ihmiset sellaisina kuin nämä ovat, ei sellaisina kuin näiden tulisi olla.[3][22] Näyttämölle astelevat hänen oman aikansa ihmiset muinaisten heerosten nimillä ja asuissa. Kun Medeia, Ifigeneia tai Alkestis puhuvat, äänessä ovat abstraktimmin äiti, tytär ja vaimo.[3]
Kaikki tämä mahdollisti sen, että näytelmissä esitettiin tunteita hyvin laaja-alaisesti. Juuri tästä syystä käytännöllismielinen Sokrates suosi juuri Euripideen näytelmiä, ja hänen sanotaan käyneen teatterissa vain silloin kun niitä esitettiin. Samoin uuden komedian kirjailijat, kuten Menandros, ihailivat Euripidesta juuri tästä syystä ja käyttivät häntä esikuvanaan. Filemon sanoi, että jos hän voisi olla varma sielun säilymisestä kuoleman jälkeen, hän hirttäisi itsensä, jotta pääsisi tapaamaan Euripideen.[3][23]
Tunteiden esitykseen liittyy läheisesti näytelmien traagisuus. Monet Euripideen näytelmät päättyvät onnettomuuteen. Aristoteles piti tätä hyvänä asiana, sillä juuri tällaiset tragediat tekevät suurimman vaikutuksen näyttämöllä kilpailussa. Siksi hän kutsuu Euripidesta runoilijoista traagillisimmaksi. Toisaalta hän lisää, että Euripideen tragedioissa oli muita, rakenteellisia puutteita.[3][24] Euripidesta on moitittu muun muassa siitä, että hän käyttää paljon deus ex machina -ratkaisuja, hänen kuorolaulunsa eivät liity näytelmien aiheeseen, ja hänen näytelmiensä prologit ovat erikoisia ja muodollisia.[3][25]
Euripideen tragedioissa on usein filosofisia ajatelmia sekä pitkähköjä retorisia esityksiä, joissa Medeia puhuu joskus kuin sofisti tai Hekabe kuin vapaa-ajattelija. Kaiken tämän vuoksi Euripidesta on kutsuttu sofistien runoilijaksi, vaikka tarkemmin ottaen hänen ajattelunsa henki muistuttaa ennemmin Sokratesta, sofistien vastustajaa.[3] Joskus Euripideen tyyli on nähty liiallisenakin, mutta se vetosi muun muassa Ciceroon ja Quintilianukseen, joista jälkimmäinen sanoi, että Euripidesta voidaan hyvin verrata forumin hienostuneimpiin puhujiin.[3][26] Cicero ihaili Euripidesta niin, että hänellä sanotaan olleen Medeia kädessään murhansa hetkellä.[3][27]
Mitä tulee Euripideen käyttämään kieleen, hän omaksui näytelmiinsä tavallisen puhetavan, aivan samoin kuin oli tuonut aiheensa ja henkilöhahmonsa tavallisen elämän tasolle. Tällainen kieli sopi paremmin hänen tarvitsemaansa tunneilmaisuun.[3] Aristoteles sanoo hänen käyttäneen arkipäivän kielen sanoja näytelmissään taitavasti ja toimineen tässä uranuurtajana.[3][28]
Euripideella on myöhemmin ollut maine naistenvihaajana. Hänen vaimonsa väitetty uskottomuus mainittiin jo aiemmin. Muutoin syyte saattoi perustua hänen luonteenlaatuunsa. Koska Euripides kirjoitti sellaisista naishahmoista kuin Antigone, Ifigeneia ja Alkestis, hän ei kuitenkaan ollut mitenkään sokea naisten lempeydelle, voimakkaalle kiintymykselle ja itsensä hylkäävälle omistautumiselle. Jotkut muut hänen naishahmonsa, kuten Medeia, näyttäytyvät puolestaan hyvin toisenlaisina. Kaiken kaikkiaan naiskuvauksiin niin kuin muihinkin hahmoihin pätee se aiemmin sanottu, että Euripides pyrki kuvaamaan ihmiset sellaisina kuin nämä ovat, sekä hyvässä että pahassa.[3]
Euripideen näytelmiä esitettiin paljon myös hänen kuolemansa jälkeen, ja ne nousivat lopulta suositummiksi kuin omana aikanaan suositut Aiskhyloksen ja Sofokleen näytelmät. Hellenistisenä kautena hänet laskettiin kuuluvaksi suurimpien kreikkalaisten tragediakirjailijoiden joukkoon. Euripideen vaikutus jatkui voimakkaana roomalaisaikana ja vielä esimerkiksi ranskalaisessa klassistisessa teatterissa.
Euripideesta tunnetaan useita antiikin aikaisia veistoksia, joita on säilynyt myöhempinä kopioina. Pausanias mainitsee Ateenan Dionysoksen teatterilla olleen Euripideen patsaan.[3][29]
