Sitadelli
keskuslinnoitus From Wikipedia, the free encyclopedia
keskuslinnoitus From Wikipedia, the free encyclopedia
Sitadelli (ital. cittadella, pikkukaupunki) on linnoitetuissa kaupungeissa sisin linna, keskuslinnoitus ja viimeinen turvapaikka, johon puolustaja vetäytyi ulompien linnoitteiden jouduttua vihollisen haltuun.[1] Sitadelli erottuu muista linnoista tai linnoituksista juuri urbaanin sijaintinsa vuoksi, mikä määritteli sen tehtävät osittain erilaisiksi. Sitadellien tarkoitus oli toisaalta toimia osana kaupungin puolustusta ulkopuolista uhkaa vastaan, mutta niiden toinen tehtävä oli suojella paikallista ylimystä ja hänen varuskuntaansa kapinoivilta kaupunkilaisilta erityisesti feodalismin aikana. Sitadellit olivat omistajiensa hallinnollisia tukikohtia ja usein myös vallan symboleita, joita ylimykset käyttivät sotaväen ohella perustelemaan olemassaolonsa tarpeellisuuden ja asemansa kaupunkilaisille, joiden edut olivat usein ristiriidassa aateliston etujen kanssa. Samoin valloittajat käyttivät valtaamiaan ja rakentamiaan sitadelleja sekä tukikohtina sotatoimilleen että lujittamaan valtaansa miehittämillään alueilla.[2]
.jpg)
Termi otettiin käyttöön keskiajalla, jolloin sillä kuvattiin ajalle tyypillisiä suuria kaupunkilinnoituksia, mutta se on laajentunut kuvaamaan myös aiempia kaupunkilinnakkeita sekä myöhemmin rakennettuja sotilaslinnakkeita.[2]
Sitadellit sijoitettiin tavallisesti hallitsevalle paikalle maastoon, kuten esimerkiksi kukkuloiden huipulle. Keskiajan suuret sitadellit rakennettiin usein samoille paikoille, joissa oli ollut aikaisempia linnoitusjärjestelmiä. Osa käytti hyväkseen vanhoja linnoitusrakenteita ja jotkin säilyneistä sitadelleista sisältävät osia eri vuosisadoilta ja aikakausilta. Osa rakennettiin niille ydinalueille, joihin kaupunkien asutus oli alun perin syntynyt ja joista se oli lähtenyt kehämäisesti kasvamaan. Niitä pystytettiin myös paikoille, joissa ei ollut aiempaa rakentamista.[2]
Jotkin sitadellit liittyivät rakenteiltaan kaupunkiensa muureihin tai muihin linnoitusjärjestelmiin, mutta yleensä sitadelleja rakennuttaneet ylimykset eivät halunneet olla puolustuksellisesti riippuvaisia niitä ympäröivistä kaupungeista. Useissa sitadelleissa olikin ainakin kaksi erillistä puolustettavaa porttia, joista toisesta oli kulku kaupunkiin ja toisesta suoraan kaupungin ulkopuolelle. Järjestely mahdollisti puolustautumisen myös kaupungin suunnasta tulevaa uhkaa kohtaan, olipa kyseessä sen vallannut ulkopuolinen vihollinen tai kapinoivat kaupunkilaiset.[2]
Sitadellien ensisijainen tehtävä oli logistinen; sen oli määrä turvata kaikki tarvittava puolustajille pitkäaikaista piiritystä silmällä pitäen, kuten majoitustilat sekä ruoka- ja asevarastot. Niissä oli myös pajoja aseiden rakentamiseksi ja huoltamiseksi, sekä tiloja hevosille ja karjaeläimille ja varastoja niiden rehulle. Ne myös toimivat huoltopisteinä ja talviasumuksina marssiville armeijoille. Ne olivat hallinnollisia keskuksia, joista käsin kerättiin veroja lähialueilta.[2]
Sitadellien toinen rooli oli sotilaallinen. Ne tarjosivat vetäytymisaseman sotilaille, jotka saattoivat jatkaa puolustautumista siinäkin tilanteessa, kun ympäröivä kaupunki oli vallattu tai antautunut viholliselle. Niiden tornit oli rakennettu korkeiksi ja muurit paksuiksi, ja usein niitä ympyröi vallihauta. Massiivisen koon ja harkittujen puolustusrakenteiden ansiosta ne kävivät olemassaolollaan psykologista sodankäyntiä, jonka tarkoitus oli saada kaupunki linnoituksineen näyttämään vähemmän houkuttelevalta valloituksen kohteelta. Jos kaupunkia piiritettiin, ylimys varuskuntineen saattoi sitadellista käsin myös painostaa kaupunkilaisia jatkamaan piiritystaistelua antautumisen sijaan.[2]
Kolmas tehtävä oli poliittinen. Aikana jolloin kaupunkien rakennukset olivat yleensä matalia, sitadellit puolestaan olivat hyvin massiivisia ja korkeita ja kohosivat kaupungin ylle. Näin niiden olemassaolon tarkoitus oli myös muistuttaa kaupunkilaisia heidän alamaisuudestaan ja siitä kenellä valta oli. Ne olivat osa omistajansa väkivaltakoneistoa, jolla sitadellin omistaja piti vallassaan kaupunkilaisia ja alueen asukkaita.[2]
Kaupunkien asukkaille sitadellien rakentaminen merkitsi taakkaa, sillä yleensä niiden rakentamiseen ja ylläpitoon tarvittu omaisuus kerättiin veroina kaupunkilaisilta ja alueen maalaisväestöltä. Seudun asukkaat joutuivat usein kustantamaan myös sen varuskunnan ylläpidon. Sitadellien varuskunnat tukahduttivat usein asukkaiden kapinat ja mielenilmaukset väkivaltaisesti. Näistä syistä ne olivat usein kaupunkilaisten vihaamia ja halveksumia. Osa sitadelleista, kuten esimerkiksi Pariisin Bastilji ja Utrechtin Vredenburg vallattiin ja tuhottiin kaupunkilaisten toimesta.[3] Joissakin tapauksissa heti, kun valloittajan ja kaupunkilaisten välit olivat ehtineet parantua, kaupunkilaisten muodostama valtuuskunta ehdotti valtaajalle sitadellin purkamista tai ainakin varuskunnan kustantamisen siirtämistä esimerkiksi valloittajalle itselleen.[2]
1200-luvulta lähtien ruutiaseiden mukaantulo taistelukentille ja piirityksiin asetti sitadellien ja muiden linnoitusjärjestelmien puolustuskyvylle haasteen, mutta ne säilyttivät asemansa vielä vuosisatojen ajan. Varhaiset tykit ja mörssärit olivat hyvin kalliita ja vaikeita kuljettaa, joten ne olivat alkuun hyvin harvinaisia. Sitadelleja paranneltiin kestämään paremmin tykkien edustamaa tuhovoimaa muokkaamalla olemassa olevia rakenteita. Muureja vahvennettiin lisäämällä niihin useita metrejä paksuutta. Nelikulmion muotoisten tornien tasaiset sivut olivat haavoittuvia maaleja tykkitulelle, joten niitä purettiin ja niiden tilalle rakennettiin ympyrän muotoisia torneja, joista tykinkuula todennäköisemmin kimposi tehden vähemmän vahinkoa.[4]
Maavallitusten käyttö osoittautui kustannustehokkaaksi keinoksi parantaa puolustusta. Ne rakennettiin lisäämällä maata tyhjään tilaan, joka jätettiin vanhan muurin lähelle rakennetun uuden muurin väliin. Maavallitukset saattoivat olla hyvin leveitä, jolloin niille oli mahdollista sijoittaa omia tykkejä. Sitadellien korkeat tornit olivat puolestaan houkutteleva kohde piirittäjän tykistölle. Tornien korkeutta alettiin madaltaa samalle tasolle muurien ja maavallitusten kanssa. 1500-luvulla Italiassa alkoi bastionijärjestelmän kehitys. Bastionilinnakkeiden tähtimäinen rakennelma, joka oli suunniteltu sietämään hyvin tykkitulta ja estämään kuolleiden kulmien syntymisen puolustuksessa, tuli malliksi myös tuleville sitadelleille. Niitä rakensivat eri puolille Eurooppaa erityisesti italialaiset arkkitehdit ja insinöörit.[5]
Keisari Kaarle V liitti Utrechtin Pyhän saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan 1528. Suojellakseen varuskuntaansa vihamieliseltä Gelren herttualta ja vahvistaakseen valtaansa alueella hän rakennutti kaupunkiin Vredenburgin sitadellin, joka valmistui 1532. Kahdeksankymmenvuotinen sota sota syttyi 1568. Linnoitusta käytettiin Flanderin armeijan tukikohtana sotilastoimille hollantilaisia kalvinisteja vastaan. Varuskunnan espanjalaiset palkkasoturit käyttäytyivät röyhkeästi ja huonosti kaupunkilaisia kohtaan. Tilanne vaikeutui Gentin rauhoittamissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Sopimuksen mukaan ulkomaisia joukkoja alettiin poistaa Alankomaiden provinsseista. Kaupunkilaiset pelkäsivät, että Utrechtissa tapahtuisi kuten Antwerpenissa 1576, jolloin Antwerpenin sitadellin espanjalainen varuskunta oli ryöstänyt ja tuhonnut kaupunkia kolmen päivän ajan. Vuoden lopulla Vredenburgin varuskunta ja utrechtilaisten muodostama vapaaehtoiskaarti ajautuivat kahinoimaan keskenään. Tilanne kärjistyi joulukuussa, kun linnoituksen tykit alkoivat tulittaa sitä ympäröivää kaupunkia. Filip II veti varuskuntansa pois helmikuussa 1577, jonka jälkeen kaupunkilaiset vaativat sitadellin purkamista. Kaupunginjohto ei tähän suostunut, joten 2. toukokuuta joukko kaupunkilaisia tunkeutui sitadelliin ja alkoi purkaa sitä oma-aloitteisesti. Tarinan mukaan heitä johti porvarisnainen Trijn van Leemput, joka antoi merkin muille utrechtilaisille irrottamalla linnoituksesta tiiliä. Samana vuonna myös Gentissä alettiin purkaa sen sitadellia, joskin gentiläiset olivat hakeneet tähän valtiolta luvan.[6]
1300-luvulla rakennettu Bastilji oli Ranskan vallankumouksen ajan pariisilaisille vihatun monarkian symboli. Linna oli alun perin tarkoitettu osaksi Pariisin puolustusta ja sen rakentamisen tilanneen kuninkaan Kaarle V:n pakopaikaksi hätätilanteissa, mutta se oli toiminut pitkään vankilana.[7] Vallankumoukselliset ottivat linnan haltuunsa 14. heinäkuuta 1789 ja sen purkaminen aloitettiin jo seuraavana päivänä. Paikalle perustettiin aukio, Place de la Bastille.[8]
Venäjällä sitadelleja kutsutaan linnoitusta tarkoittavalla nimellä kreml. Sana kreml yhdistetään usein Moskovan Kremliin, joka on Venäjän sitadelleista tunnetuin. Kuitenkin useisiin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin eri puolilla Venäjää rakennettiin kaupunkilinnoituksia ja linnoitettuja keskustoja, joita nimitettiin yleisesti kremleiksi. Osa historiallisista kremleistä on hävinnyt kaupunkirakentamisen tieltä, mutta joitakin hyvin säilyneitä on jäljellä Moskovan lisäksi muun muassa Smolenskissa, Jaroslavlissa ja Nižni Novgorodissa.[9]
Historialliset sitadellit ovat nykyään suosittuja nähtävyyksiä, ja osa niistä on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon. Näitä ovat esimerkiksi Hồ-dynastian linnoitus Vietnamissa, Erbilin sitadelli Irakissa ja Derbentin sitadelli Dagestanissa Venäjällä.[10][11][12]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
.JPG)
.jpg)
.jpg)
