Hurriganesin albumi 1973 From Wikipedia, the free encyclopedia
Rock and Roll All Night Long on suomalaisen Hurriganes-yhtyeen elokuussa 1973 julkaistu esikoisalbumi, joka sisältää sekä live- että studiomateriaalia. Albumin musiikki on pääasiassa suoraviivaista rockia, mutta mukana on myös rhythm and bluesia, ja pienemmissä määrin sillä kuuluu yhtyeen alkuajoille tyypillinen blues rockin ja progressiivisen rockin vaikutus. Hurriganesin kokoonpano albumilla on Remu Aaltonen (laulu, rummut), Cisse Häkkinen (bassokitara, laulu) ja Albert Järvinen (kitara).
| Rock and Roll All Night Long Hurriganes | ||
|---|---|---|
 | ||
| Julkaisun tiedot | ||
| Äänitetty | Live: maalis- & kesäkuu 1973 Studio: kesä 1973 | |
| Studio | Finnlevy-studio, Helsinki | |
| Julkaistu | elokuu 1973 | |
| Formaatti | LP, MC, CD | |
| Tuottaja(t) | Måns Groundstroem | |
| Tyylilaji | rock and roll, rhythm and blues | |
| Kesto | 39.26 | |
| Levy-yhtiö | Love Records | |
| Muut kannet | ||
 Vinyylipainoksen takakansi. | ||
| Listasijoitukset | ||
|
| ||
| Hurriganesin muut julkaisut | ||
| Rock and Roll All Night Long 1973 |
Roadrunner 1974 | |
| Singlet albumilta Rock and Roll All Night Long | ||
|
||
Levyn raidat 1–4 äänitti Måns Groundstroem yhtyeen esiintymisissä maalis- ja kesäkuussa ja raidat 6–11 Jukka Teittinen Finnlevyn studiossa kesällä 1973. Viides kappale ”Sweet Sue” äänitettiin osittain livenä ja osittain studiossa. Levy-yhtiö Love Recordsin tavoitteena oli taltioida yhtyeen keikkojen tunnelma levylle. Samoissa esiintymisissä äänitettiin myös kappaleet ”Hey Mr. Fancy” ja ”Hear Me Calling”. Ne jäivät pois albumilta, mutta ne julkaistiin myöhemmin samana vuonna kokoelmalla Rock & Roll Juhlaa 3 ja vuonna 1997 kokoelmalla 25 Golden Greats.
Rock and Roll All Night Long nousi Mitä Suomi soittaa -listalla korkeimmillaan yhdeksänneksi. Vuoden 1974 loppuun mennessä albumin myynti oli ylittänyt 15 000 kappaleen kultalevyrajan. Kultalevy oli Love Recordsin ensimmäinen.
Vuonna 1971 perustettu Hurriganes työskenteli ahkerasti jo kolmatta vuotta, ja yhtye oli tanssipaikoilla hyvin suosittu. Suosion kasvaessa kuulijat olivat yhä useammin alkaneet tiedustella yhtyeeltä levyä.[1] Rumpali-laulaja Remu Aaltonen totesi yhtyeen julkaisevan levyn sitten, kun joku pyytää sellaisen tekemään.[2]
Levy-yhtiö Love Recordsin Atte Blom kiinnostui Hurriganesista nähtyään sen esiintymässä Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla.[3] Ensimmäisenä Hurriganesin musiikilliset ja kaupalliset mahdollisuudet oli kuitenkin huomannut Loven vakiotuottaja, Blues Sectionissa ja Tasavallan Presidentissä bassokitaraa soittanut Måns Groundstroem.[4] Loven lisäksi Jukka Kuoppamäen pieni Satsanga Records oli kiinnostunut julkaisemaan Hurriganesin musiikkia. Vanhojen ystävyyssuhteiden ansiosta Groundstroem sai kuitenkin yhtyeen tekemään sopimuksen Loven kanssa.[5] Kyseessä oli Loven ensimmäinen huolellisesti suunniteltu kirjallinen levytyssopimus, kun aiemmat sopimukset olivat olleet enimmäkseen suullisia.[6] Love teki lisäksi erillisen levytyssopimuksen yhtyeen kitaristin Albert Järvisen kanssa soololevyä varten.[7]
Hurriganesin suosion yhä kasvaessa Love Records ehdotti yhtyeelle kokonaisen albumin tekemistä. Tarjous oli poikkeuksellinen, sillä levytysura oli tuolloin tapana aloittaa singlellä. Englanninkielinen rocklevy oli myös taloudellinen riski, vaikka Love olikin julkaissut sellaisia arvostetuilta Wigwam- ja Tasavallan Presidentti -yhtyeiltä. Ne ja muut rockyhtyeet levyttivät kuitenkin harvakseltaan, eivätkä myyntiluvut olleet suuria. Rockia kuuntelevat suosivat pääasiassa ulkomaisia esiintyjiä,[1] ja myös suomeksi laulettu iskelmä myi hyvin. Toisaalta Hurriganesin albumin tekemistä puolsivat yhtyeen suuri keikkasuosio ja yhtyeen tuttuus rockyleisölle.[8][9]
Albumi päätettiin jakaa puoliksi live- ja studiomateriaalin kesken. Syitä oli useita, mutta ennen kaikkea kyse oli Hurriganesin vahvuudesta livetilanteissa: Atte Blomin mukaan ajatuksena oli, että yhtyeen ”keikoilla ollut taika” pitäisi saada taltioitua livenä sen sijaan, että äänityksiä tehtäisiin ensisijaisesti studiossa.[10] Lisäksi ratkaisulla saatiin pienennettyä taloudellista riskiä,[11] koska liveäänitykset tulivat halvemmiksi kuin kallis studiotyöskentely.[10]
Albumin tuottajaksi ja liveosuuden äänittäjäksi valittiin Måns Groundstroem. Hän oli maininnut suunnitelmistaan nauhoittaa livelevy jo talvella 1973 Musa-lehden haastattelussa, vaikka levytyssopimuksesta ei ollut vielä päätöstä.[4]
Måns Groundstroem oli valmis Hurriganesin esikoisalbumin liveäänitysten tekoon heti, kun Love Recordsin Atte Blom oli antanut siihen suostumuksensa.[11] Loven työntekijä ja yksi sen perustajista, Christian Schwindt, myönsi Groundstroemille viisi tuhatta markkaa sekä äänityslaitteiston, joka löydettiin Matti Sarapaltion MS-Audiotronilta. Laitteistoon kuului Revoxin kaksiraitanauhuri, jolla pystyi äänittämään erikseen myös kaksi monoraitaa. Lisäksi hankittiin Sarapaltion rakentama kuusikanavainen stereomikseri sekä vanhanmallisia Shuren mikrofoneja, kuusi mikrofonitelinettä, piuhat ja kuulokkeet.[10][12] Groundstroem kertoi jälkeenpäin, että äänityslaitteisto oli hyvin alkeellinen, koska hän osti halvimman mahdollisen kaluston, jonka määrärahalla sai.[13]
Love Recordsin suunnitelma ei vakuuttanut kaikkia. Livenauhoitukset eivät olleet Suomessa onnistuneet aina edes tyydyttävästi, ja yhtye itsekin epäili lopputulosta. Remu Aaltonen oli kunnianhimoinen eikä ymmärtänyt, miksei Hurriganesin ensimmäistä levyä pyrittäisi tekemään niin hyvin kuin mahdollista. Hän kutsuikin albumin tuottamista ”alennusmyyntilinjaksi”.[10] Basisti Cisse Häkkinen ajatteli myönteisemmin, sillä hänen mielestään livelevy olisi totuudenmukainen eivätkä sitä kuunnelleet pettyisi nähdessään yhtyeen keikalla.[14]
Groundstroem ryhtyi äänittämään livemateriaalia kevättalvella 1973.[15] Haminan työväentalolla äänitettiin 21. maaliskuuta, Helsingin työväentalolla 24. maaliskuuta ja Klaukkalan Ultra Discossa 1. kesäkuuta.[12] Korkeatasoisimpana pidettiin Klaukkalan äänityksiä, joten niistä rakentui albumin liveosuus.[16] Groundstroem itse ei enää myöhemmin muistanut, missä mikin kappale on nauhoitettu, mutta hänen mukaansa levylle kuitenkin valittiin onnistuneimmat äänitykset.[10] Alkeellisen tekniikan vuoksi materiaali ei kuitenkaan ollut teknisesti kovinkaan laadukasta. Lisäksi Groundstroemin oli miksattava kappaleet heti paikan päällä[13] eikä jälkeä voinut enää juurikaan hioa myöhemmin studiossa.[14] Haasteellista oli myös laitteiston kuljettaminen, mikitykset ja piuhoitukset, mikä oli työlästä ja aikaa vievää. Lisäksi keikkapaikat olivat äänityksen kannalta keskenään hieman erilaisia. Groundstroemin mukaan valmiita äänityksiä kuunnellessa huomattiin, ettei nauhalle ollut kertynyt riittävästi käyttökelposta materiaalia. Osa kappaleista ei toiminut eikä osaa yhtye halunnut albumille.[13]
Mikrofonit nauhoitettiin seuraavasti:[17]
Klaukkalassa Cisse Häkkisen laulua ei mikitetty, koska kanavat eivät riittäneet. Lisäksi oli sovittu, että hän laulaisi kappaleen ”Sweet Sue” lauluosuuden studiossa, vaikka kappale muuten äänitettiinkin livenä. Haminan ja Helsingin työväentalolla Häkkisen laulu oli mikitetty, toisin kuin Remu Aaltosen virvelirumpu.[13]
Keikoilla äänitettiin myös kappaleet ”Hear Me Calling” ja ”Hey Mr. Fancy”. Niitä ei kuitenkaan valittu Hurriganesin albumille, vaan ne julkaistiin samana vuonna Love Recordsin kokoelmalla Rock & Roll Juhlaa 3.[18] Haminan työväentalon esiintymisestä julkaistiin vuonna 2011 albumi Live in Hamina 1973.[17]
Koska esityksistä ei saatu tallennettua tarpeeksi äänentoiston kannalta riittävän hyvälaatuista materiaalia, äänityksiä piti tehdä myös studiossa.[19] Studio-osuuden äänitti saman vuoden kesällä Jukka Teittinen Helsingin Kulttuuritalolla sijainneessa Finnlevyn studiossa.[20][21][22][23] Cisse Häkkisen mukaan studioäänitykset tehtiin pienellä budjetilla parissa päivässä.[11]
Vaikka Hurriganes ei ollut aikaisemmin työskennellyt studiossa, ilmapiiri ei ollut Groundstroemin mukaan vaivautunut ja yhtyeen soittorutiini ja kunnianhimo olivat korkealla. Remu Aaltonen, joka ei ollut tottunut kuulemaan omaa lauluaan[22], ei pitänyt siitä, miltä hänen laulunsa kuulosti nauhalla. Siksi hän vaati jatkuvasti lauluraidan miksaamista hiljaisemmaksi.[20] Hän on kuitenkin kehunut äänittäjä Teittisen työskentelyä:
»Se kundi oli normaali äänittäjä eikä se ollu tehny tommosta kamaa – mä en muista kuka se oli, oisko Teittinen. Mulla on semmonen kuva, että se oli joku ihme kuikelo mikä veti piippua, ja kokoajan rassas sitä eikä paljon puhunut, tuhisi vaan. Mutta se vääns aika hyvin niitä nappuloita kumminki. Aina kun mä jostain sanoin sille, jostain kaiustakin, se ei hakenu, se laitto sen heti.»
(Remu Aaltonen[20])
Studiokappaleissa ei juurikaan tehty päällekkäisäänityksiä tai käytetty muita tehosteita. Lauluja tuplattiin hieman, ja Albert Järvinen soitti komppi- ja soolokitarat erikseen.[20] Aaltonen piti kuria ja Atte Blomin mukaan kielsi monesti Järvistä ”soittamasta jazzia”, koska Järvinen kuunteli ja osasi soittaa musiikkia, joka erosi Hurriganesin perusrockista.[19] Studiokappaleista osan miksasi Finnlevyn studiossa Ronnie Kranck ja osan Finnvox-studiossa Paul Jyrälä ja Antti Joki.[24]
Atte Blom on jälkeenpäin kehunut Hurriganesin studiotyöskentelyä vakuuttavaksi. Hänen mielestään studiopuolen suoraviivaisemmat kappaleet olivat onnistuneimpia ja kitaristi Järvinen niissä parhaimmilaan. Hän on muistellut studioäänitysten jälkeen yleisen mielipiteen olleen se, että albumi olisi sittenkin pitänyt tehdä kokonaan studiossa, mutta levy-yhtiössä ei ollut uskottu yhtyeen onnistuvan luomaan keikoiltaan tuttua tunnelmaa.[25]
Remu Aaltonen soitti albumilla Beverley-rumpuja. Cisse Häkkisen käytössä oli Fender Jazz Bass -bassokitara ja Fenderin vahvistinnupit ja -kaapit. Albert Järvinen soitti Fender Telecaster -sähkökitaraa ja käytti Hiwattin vahvistinnuppeja ja Marshallin vahvistinkaappeja.[22]
Järvisen kitara ja Häkkisen bassokitara viritettiin D-viritykseen, jossa ne viritettiin samoilla intervalleilla koko sävelaskeleen alemmas kuin normaali E-viritys. Tarkoituksena oli saada kitaran ääneen lisää ”jyrää”, jotta se tukisi musiikin luonnetta ja Aaltosen laulua, ja D-vireeseen viritetyn bassokitaran haluttiin tukevan sointia. Käytäntö oli tuolloin hyvin yleinen etenkin Suomen ulkopuolella. D-virityksessä kitaran äänet ovat matalimmasta korkeimpaan D, G, C, F, A, D ja bassokitarassa D, G, C, F. Lisäksi soitinten kielet ovat D-virityksessä hieman paksummat.[26]
Remu Aaltonen on todennut, että Rock and Roll All Night Long on bluesvoittoinen albumi.[27] Sen B-puolella on studiokappaleita, jotka ovat suoraviivaista rockia ja joita Hurriganes oli esittänyt keikoillaan.[22] Ne ovat tyyliltään alkuperäisversioiden kaltaisia, mutta esitetty suoraviivaisemmin ja nopeammalla tempolla.[28]
Love Recordsin Atte Blom on kertonut live- ja studiopuolelle päätyneestä materiaalista seuraavaa:
»Måsse (Groundstroem) oli niitä (livekappaleita) äänittämässä ja silloin kun mä kuulin sitä materiaalia, niin ajatus oli että tehdään studiossa ne rokeimmat kappaleet. Annetaan a-puolen livekappaleilla alkuun hieman makupalaa, ennen kuin jengi kääntää levyn toiselle puolelle. B-puolella sitten alkoi kunnon meininki. – – No, jälkeenpäin tajusin itsekin, että se ensimmäinen älpee ei ollut sen livepuolen takia niin hyvä kuin olisi ollut mahdollista.»
(Atte Blom[13])
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Albumin aloittaa kolme melko pitkää jammailutyylistä kappaletta, jotka ovat yhtyeen itse kirjoittamia. Niistä ensimmäinen on funk-tyylinen ”Rock ’n’ Roller”, jota seuraa hieman pidättelevä ”Satur’ly Night Out”. Kolmas kappale, ”Well, Ooh”, on koostettu ikään kuin erillisistä osista. Siihen on otettu vaikutteita Chris Farlowen vuoden 1965 kappaleesta ”Treat Her Good”.[28][29] Nämä karheat, kitarariffeihin perustuvat rhythm and blues -esitykset edustavat Hurriganesia raaimmillaan,[14] mutta niissä on myös yhtyeen alkuajoille tyypillisiä vaikutteita blues rockista ja progressiivisesta rockista.[30] Kappaleet sisältävät runsaasti Albert Järvisen improvisointia ja pitkiä kitarasooloja. Järvinen ja Aaltonen soittavat hyvin uskaliaasti, mutta Häkkinen pitää bassokitarallaan soiton yhtenäisenä.[14]
Levyn neljäs ja samalla A-puolen päätöskappale on kolmen kappaleen sikermä, joka koostuu pääosin Järvisen sooloista. Sikermän ensimmäinen esitys on The Venturesin rautalankakappale ”Walk, Don’t Run”, joka soitetaan alkuperäistä nopeammalla tempolla.[28] Seuraavana on ”Roy on Flashtop”, joka on Järvisen improvisoima soolonumero[14] ja jossa on muutamia lainoja Johnny Winterin vuonna 1971 julkaistulta albumilta Live Johnny Winter And.[29] Sikermän päättää ”Jenka”, jossa yhtye soittaa eräänlaista jenkkateemaa.[31]
Levyn B-puolen aloittaa puolihumoristinen vanha swing-kappale ”Sweet Sue”, jossa Häkkinen laulaa nenäänsä.[32] Kappale on Victor Youngin sävellys vuodelta 1928, mutta Hurriganesin tulkinta perustuu gypsy jazz -kitaristi Django Reinhardtin vuonna 1935 levyttämään versioon.[28][29] Kappaleen soittimet äänitettiin livenä mutta laulu studiossa. Albumin ensimmäinen yksinomaan studiossa taltioitu kappale on ”Keep on Knocking”, joka perustuu Little Richardin vuoden 1957 versioon.[32] Sitä seuraava ”Hideaway” luo vastapainoa 1950-lukuun painottuvalle materiaalille. Kappale on Freddie Kingin blues-instrumentaali, jonka Albert Järvinen oli opetellut teini-iässä John Mayallin levyltä Eric Claptonin sovituksena. ”Hideaway” tunnettiinkin Järvisen bravuurina.[32] Rockkappale ”Say Mama” on alkujaan Gene Vincentin levytys vuodelta 1958.[20][28]
”My Sweet Lily” on yhtyeen itse tekemäksi merkitty, Häkkisen laulama puoliparodinen teinipopkappale. Kappaleen alku on kuitenkin peräisin The Four Seasonsin kappaleesta ”Sherry” (1962), ja A-osassa lauletaan Paul Ankan ”Dianaa” (1957) sävelellä, joka on otettu The Rays -yhtyeen kappaleesta ”Silhouettes” (1957). Remu Aaltonen on kertonut, että kappale tehtiin studiossa hyvin nopeasti. Häkkinen lauloi A-osat ja Aaltonen B-osat improvisoimalla sanat spontaanisti omasta päästään.[16] Häkkinen laulaa myös seuraavan kappaleen, joka on alkujaan 1950-luvun teinitähti Fabianin levyttämä ”Tiger”. Sen kirjoittivat vuonna 1959 Doc Pomus ja Mort Shuman.[28][32] Aaltosen toiveesta Häkkisen laulua kaiutettiin 1950-luvun tyyliin.[11]
Lähes viisiminuuttinen päätöskappale ”Indian” tehtiin viimeisenä, kun studiopuoliskon havaittiin jäävän hieman lyhyeksi. ”Indian” oli kehitelty jo vuosia aiemmin Ile Kallion ollessa yhtyeen kitaristi. Kappaleessa Aaltonen imitoi intiaanien äänähdyksiä, jonka päälle Järvinen soittaa kitarateemaa.[29] Kappale on pitkälti improvisointia, ja siinä on vain yksi sointu. Studiolla ei ollut marakasseja, joten niiden korvikkeena Aaltonen heilutti tulitikkuaskia. Aaltosen mukaan Hurriganes käytti ”Indiania” myöhemmin keikkojensa alussa alkunauhana, jonka päälle yhtye alkoi pikku hiljaa soittaa ja improvisoida. Kappaleen edettyä tiettyyn vaiheeseen alkoi seuraava kappale ”Roadrunner”.[12]
Rock and Roll All Night Longin kansikuvan suunnitteli valokuvaaja Risto Vuorimies. Vuorimiehen yhteistyö Love Recordsin kanssa oli alkanut, kun hän oli suunnitellut Rauli Badding Somerjoen kokoelma-albumin Muotokuva 1 kannen. Vuorimies oli tutustunut Hurriganesin jäseniin aiemmin: hänen työtilansa sijaitsi Kruununhaassa lähellä Beaver Jeans -farkkumyymälää, jossa yhtyeen jäsenet usein asioivat.[33]
Etukannen kuva kuvattiin Vanhan ylioppilastalon tyhjissä kulisseissa. Vuorimiehen mukaan Järvistä oli vaikea saada ottamaan hyvä asento, kun taas Aaltoselta ja Häkkiseltä poseeraminen kävi luonnollisesti. Häkkisen mukaan kaikki olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän jännittyneitä, joten yhtye piti puolen tunnin tauon, jonka aikana hän ja Järvinen kävivät viereisessä Kaivopihalla sijainneessa kapakassa.[34] Vuorimiehen mukaan vain muutamasta kuvasta tuli käyttökelpoinen.[35]
Valokuvia otettiin paljon, mutta niistä yksi miellytti Vuorimiestä erityisesti. Kuvassa on esitettynä kolme hymytöntä miestä poseeraamassa – kaksi heistä nyrkit vastakkain – ja uhoamassa kolmen muskettisoturin tavoin: ”Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta!”[34] Remu Aaltosen mielestä asento on yhtä hyvä kuin Kolmen sepän patsaalla.[36] Kuva oli alkujaan mustavalkoinen, mutta Vuorimies väritti yhtyeen jäsenet värikynillä ja jätti taustan mustaksi. Vuorimies oli nähnyt ulkomaisten levyjen kansissa väritettyjä kuvia ja halusi kokeilla samaa.[35] Kansi siirrettiin Tervasaareen, missä se kiinnitettiin aitan seinään ja kuvattiin päivänvalossa suurelle dialle. Ensimmäisten painosten kannet tehtiin keltaisesta ja karheasta kartongista, mikä korosti värien sävyjä, mutta uudemmissa painoksissa käytettiin keltaiseksi painettua kiiltävää kartonkia, jolloin sävyt katosivat.[37]
Etukannen yläreunan täyttää puolikaaren muotoinen Hurriganes-logo.[34] Vuorimies kopioi sen yhtyeen keikoilla käyttämästä peräkärrystä, johon tekstin oli kirjoittanut Remu Aaltosen silloinen tyttöystävä.[37]
Rock and Roll All Night Longin vinyylipainoksen kannet ovat avattavat ja sisäkannessa on kuvia yhtyeestä esiintymässä ja oleskelemassa takahuoneissa.[37] Vuorimies on muistellut, että kuvia olisi otettu ainakin Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla ja Paasitornissa sekä Haminassa.[35] Haminan keikalta on otettu kuva, jossa Cisse Häkkisen jalkojen juuressa makaa selällään Petri Tiili, joka tuli myöhemmin kuuluisaksi nimellä Pelle Miljoona.[37] Sisäkannen kuvat jätettiin kustannussyistä pois uusintapainoksista, mutta myöhemmässä, Siboneyn julkaisemassa CD-versiossa ne ovat mukana. Takakannessa on yhtyeen jäsenten mielipiteitä ja aforismeja sekä teksti ”Levyä on soitettava pirun lujaa, pitäähän naapurinkin kuulla. Ei ne seinät siitä hajoo.”[38]
Rock and Roll All Night Long ilmestyi elokuussa 1973.[23][39] Albumi oli lokakuussa Mitä Suomi soittaa -listalla sijalla yhdeksän.[40] Levyn myynti lähti vuoden 1974 puolella uuteen nousuun kaupallisesti menestyneiden singlejen ”Do You Wanna Dance” ja ”Blue Suede Shoes” ansiosta,[41] jolloin albumi ylsi tammikuussa uudelleen yhdeksänneksi.[40] Suosikki-lehden myyntilistalle albumi nousi sijalle 29, mutta vasta syyskuun numerossa, sillä lista oli koottu elokuun myynneistä. Korkeimmillaan albumi oli marraskuussa viidentenä. Yhteensä se pysyi listalla kahdeksan kuukauden ajan. Seura-lehden listalla Rock and Roll All Night Long oli parhaimmillaan seitsemäntenä ja kolmenkymmenen parhaan joukossa Suosikin tavoin kahdeksan kuukautta.[42]
Albumia myytiin vinyylilevynä ja C-kasettina aluksi yli 10 000 kappaletta, ja vuoden 1974 lopulla myynti oli ylittänyt 15 000 kappaleen kultalevyrajan.[42] Albumin kaupallista menestystä pidettiin erinomaisena saavutuksena suomalaiselle rocklevylle. Måns Groundstroem onkin kertonut, että albumi tuotti Love Recordsille siihen käytetyt rahat moninkertaisesti takaisin.[43] Loven myyntipäällikkönä työskennellyt Maija Eronen on kertonut, että levy-yhtiö onnistui tekemään ison kaupan, jossa Kesko osti albumia kahden tuhannen kappaleen verran. Seinälle oli piirretty myyntikäyrä, joka ylsi lopulta kattoon asti.[44] Atte Blomin muistikuvan mukaan albumia oli myyty ennen CD-levyjen aikakautta ja uusintapainoksia hieman yli 20 000 kappaletta. Vesa Kontiaisen vuonna 2020 ilmestyneessä kirjassa Hurriganes: Albumit 1973–1988 albumin kokonaismyyntiluvuksi arvioidaan yli 27 000 kappaletta.[42]
Albumi herätti yleistä innostusta. Esimerkiksi muusikoiden suosima ja enimmäkseen jazziin suuntaunut helsinkiläinen levyliike Digelius koristeli näyteikkunansa pelkillä Rock and Roll All Night Longin kansilla. Levyn suosion myötä Hurriganesin arvostus Love Records -yhtiössä kasvoi jatkuvasti.[45] Suosikin artikkelissa Hurriganes kuitenkin kuvattiin heittämässä tuoreita kultalevyjään roskakoriin.[46] Remu Aaltonen sanoi, että yhtyeelle eivät kultalevyt paljoa merkitse vaan se tavoittelee timanttilevyä.[47]
Toisin kuin suurin osa Hurriganesin myöhemmistä albumeista, Rock and Roll All Night Long ilmestyi ainoastaan Suomessa. Vuonna 1977 kuitenkin julkaistiin Suomen lisäksi myös Ruotsissa kokoelma-albumi Sixteen Golden Greats, joka sisälsi alun perin Rock and Roll All Night Longilla julkaistut kappaleet ”Tiger”, ”Say Mama” ja ”My Sweet Lily”.[48]
Hurriganes esitti albumin kappaleet ”My Sweet Lily” ja ”Say Mama” playbackinä television Iltatähti-ohjelmassa. Yhtyettä myös haastateltiin. Osuus nauhoitettiin 30. marraskuuta ja lähetettiin 4. joulukuuta. Se oli samalla yhtyeen ensimmäinen televisioesiintyminen.[49]
Kriitikoilta Rock and Roll All Night Long sai kannustavaa ja mairittelevaa palautetta.[50] Albumin ilmestyttyä nuortenlehti Intron arvostelussa kehuttiin kappaleita ”Sweet Sue”, ”Say Mama” ja ”Tiger” ja todettiin Hurriganesin olevan ”takuulla maan hikisin ja herkullisin lavayhtye”.[51] ”Sweet Suen” sanottiin olevan yhtyeen bravuureita, ja ”Say Mamaa” verrattiin musiikilisesti Sha Na Na -yhtyeeseen. Toisaalta etenkin albumin A-puolta kritisoitiin hieman tasapaksuksi, mutta mukaan mahtuvan myös ”todellisia helmiä sioille”. Harmiteltiin myös livepuolesta jäävän puuttumaan paljon, kun yhtyeen ainoastaan kuulee mutta ei näe.[42]
»Kun menee syteen, niin sitten menee saveen. Hurriganeshan on pandiitti, joka rehellisesti tunnustaa soittavansa väärin. Lavalla moinen homma luistaa ja jopa kuulostaa hauskalta, mutta kun istuu yksin kammiossaan niin hauskuudet on kaukana. Se toinen puolisko joka on aikaansa annostettu porvarillisesti studiossa korjaa kyllä hieman yleiskuvaa, mutta kyllä Hurriganes on aina Hurriganes kunhan sen vaan näkee silmillään.»
(Intro 10/1973[42])
Musa-lehdessä albumin arvosteli Waldemar Wallenius, jonka mielestä albumi oli pieni pettymys, koska hänkin koki, ettei albumi täysin tavoita Hurriganesin livetunnelmaa. Silti hän piti albumia yhtenä parhaista, ellei parhaana, kotimaisena rocklevytyksenä. Wallenius sanoi levyä naiiviksi mutta kehui Hurriganesia siitä, että se on pystynyt saavuttamaan varsin aidon rock-hengen suuremmin matkimatta ketään. Wallenius antaa albumin arvosanaksi neljä tähteä viidestä.[52]
»Tämä levy ei siis aivan täydellisesti vastannut odotuksiani, mutta väärinkäsityksien välttämiseksi todettakoon, että noin kokonaisuutena Remu, Häkkinen ja Albert muodostavat melko lyömättömän yhdistelmän, kuten hyvin tiedät, jos olet heidät luonnossa nähnyt.»
(Waldemar Wallenius, Musa 9/1973[52])
Suosikki-lehden artikkelissa albumia kehuttiin ja sanottiin sen todistavan, ettei Hurriganes ole ”pelkkä lavareteilyllä juhliva humpuukiyhtye”. Kirjoittajan mukaan yhtyeellä on paljon annettavaa musiikillisesti ”ja se kaikki tarjotaan korkeatasoisuuden tarjottimella”.[51] Kirjoittaja kiinnitti huomiota myös siihen, että itse kirjoitetun osuus on lisääntynyt. Artikkeli kritisoi levyn äänitystekniikkaa, mutta sanoi ”määrätyn luolamaisuuden” kuuluvan alkuperäisen rockin tunnelmaan.[53]
Helsingin Sanomissa 17. maaliskuuta 1974 Lauri Karvonen antoi albumille enimmäkseen kritiikkiä. Karvosen mukaan Hurriganes on albumilla pitkäveteistä kuultavaa, koska yhtye on ehdottomasti myös nähtävä. Tämä siitäkin huolimatta, että livetilanne ei paranna yhtyeen musiikkia lainkaan, mutta kuitenkin kompensoi sen pahimpia puutteita, kun huomio kiinnittyy muualle. Karvonen kuitenkin kehuu Hurriganesin lava-show’ta ja kutsuu yhtyeen musiikkia rehelliseksi, selkeäksi ja ymmärrettäväksi. Kuuntelumusiikiksi albumi ei kuitenkaan kelpaa, toisin kuin tanssin tahdittajaksi, mihin se on luultavasti tarkoitettukin.[54]
Albumin tuottanut ja liveosuuden äänittänyt Måns Groundstroem on jälkeenpäin pitänyt Rock and Roll All Night Longia olosuhteisiin nähden erinomaisena albumina ja olevansa ylpeä aikaansaannoksestaan.[19] Remu Aaltonen on puolestaan sanonut suhtautuneensa levyyn tuoreeltaan ristiriitaisesti. Hän on kertonut muiden kehuneen sitä, mutta itse pitäneen sitä todella huonon kuuloisena. Aaltonen valitteli vielä vuonna 2020 sitä, ettei albumia ollut aikaa tehdä hänen mielestään kunnolla ja oikeaoppisesti. Sen sijaan B-puolen studiomateriaalia hän on kehunut.[27]
Albumi julkaistiin vinyylilevynä tunnuksella LRLP 84. Alkuperäisessä painoksessa on avattavat kannet, ja levyn voi laittaa vain etukannen sisään. Lisäksi etukannen Hurriganes-logo on väriltään vaaleanpunainen, kun se myöhemmissä painoksissa on kirkkaanpunainen.[55]
Alkuperäisen C-kasettipainoksen (LRC 84) kansikuva eroaa vinyylipainoksesta. Kansikuvassa on musta tausta. Kappalelista ja -järjestys ovat kuitenkin samat. Alkuperäisestä kasettipainoksesta on julkaistu useita hieman erilaisia versioita. Uusintapainoksessa kansikuva on vinyyliversion tavoin väriltään keltainen.[56]
CD-levynä albumi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1990. Vuonna 2001 ilmestyi 24-bittisesti remasteroitu CD.[57]
| A-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Säv&san | Päälaulu | Kesto | |||||
| 1. | Rock ’n’ Roller | Hurriganes | Remu Aaltonen | 4.30 | |||||
| 2. | Satur’ly Night Club | Hurriganes | Remu Aaltonen | 4.37 | |||||
| 3. | Well, Ooh | Hurriganes | Remu Aaltonen | 5.29 | |||||
| 4. | Medley: Walk Don’t Run, Roy on Flashtop, Jenka | Johnny Smith, Hurriganes | instrumentaali | 4.44 | |||||
| B-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Säv&san | Päälaulu | Kesto | |||||
| 5. | Sweet Sue | Victor Young, Will Harris | Cisse Häkkinen | 2.48 | |||||
| 6. | Keep on Knocking | Richard Penniman | Remu Aaltonen | 1.54 | |||||
| 7. | Hideaway | Freddie King | instrumentaali | 3.13 | |||||
| 8. | Say Mama | Johnny Meeks, Johnny Earl | Remu Aaltonen | 1.48 | |||||
| 9. | My Sweet Lily | Hurriganes | Cisse Häkkinen, Remu Aaltonen | 3.32 | |||||
| 10. | Tiger | Jerry Leiber, Mike Stoller | Cisse Häkkinen | 2.05 | |||||
| 11. | Indian | Hurriganes | Remu Aaltonen | 4.47 | |||||
| 39.26[59] | |||||||||
Lähde:[21]
| ”Say Mama” (1992[60], Love Records) |
Alun perin albumilta ei julkaistu ainoatakaan singleä.[61] Vuonna 1992 julkaistiin single ”Say Mama” B-puolenaan ”My Sweet Lily”.[60] Se ei saavuttanut listasijoituksia.[62] |
| Formaatti | Levy-yhtiö ja tunnus | Julkaistu | Lähde |
|---|---|---|---|
| LP | Love LRLP 84 | 1973 | [48] |
| MC | Love LRC 84 | 1973 | [56] |
| LP | Love LRLP 84 (1. uusintapainos) | 19?? | [48] |
| MC | Love LRC 84 (uusintapainos) | 19?? | [56] |
| LP | Love LRLP 84 (2. uusintapainos) | 19?? | [48] |
| LP | Love LRLP 84 (3. uusintapainos) | 1983 | [48] |
| LP | Love LRLP 84 (4. uusintapainos) | 1983 | [48] |
| LP | Love LRLP 84 (5. uusintapainos) | 19?? | [48] |
| CD | Love LRCD 84 | 1990 | [63] |
| CD | Love LRCD 84 | 2001 | [63] |
| LP | Love LRLP 84 (6. uusintapainos) | 2011 | [48] |
| LP | Love LRLP 84 (7. uusintapainos) | 2011 | [48] |
| LP | Love LRLP 84 (8. uusintapainos) | 2019 | [48] |
| LP | Lipposen levy ja kasetti LIPPOLEVY266 (kuvavinyyli) | 2022 | [48] |
Muusikot
Muut
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
