suomalainen muusikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Henry Olavi ”Remu” Aaltonen (s. 10. tammikuuta 1948 Helsinki)[1] on suomalainen muusikko, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Hurriganes-yhtyeestään, jossa hän lauloi ja soitti rumpuja. Muita yhtyeitä, joihin hän on kuulunut, ovat olleet muun muassa The Happy Go Fellows, The Steelers, The Creatures, Incense, Kalevala, Remu and His Allstars ja Remu plays Hurriganes. Aaltonen on julkaissut myös soolotuotantoa. Hänen tunnetuimpia soolokappaleitaan ovat ”Paholaisen masurkka” ja ”Täysikuu”.
| Remu Aaltonen | |
|---|---|
 Remu Aaltonen vuonna 2007. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. tammikuuta 1948 |
| Ammatti | Muusikko |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Remu |
| Aktiivisena | 1966– |
| Tyylilajit | rock |
| Soittimet | rummut |
| Yhtyeet |
Hurriganes (1971–2018) Remu plays Hurriganes (1993–1998, 2019–) Kalevala (1969–1971) The Creatures (1966–1967) |
| Levy-yhtiöt | Edel Records Finland |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Aaltonen on tehnyt elämänsä varrella esiintyvänä muusikkona arviolta 4 500 keikkaa.[2] Hän on tehnyt kappaleita soolotuotantonsa sekä Hurriganesin tuotannon lisäksi muun muassa Pertti Koivulalle ja Jasminelle.[3] Aaltoselle myönnettiin vuonna 2018 Suomi-palkinto tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta.[4] Hänelle myönnettiin maaliskuussa 2021 taiteilijaeläke.[5]
Musiikkiuransa lisäksi Aaltonen on tullut tunnetuksi huumerikoksistaan ja vankeustuomioistaan, mutta myös muun muassa omaperäisestä puheilmaisustaan ja kiinnostuksestaan antiikkiesineisiin.lähde?
Henry Olavi Aaltonen syntyi vuonna 1948 Otto ja Eeva Aaltosen kahdeksanlapsisen perheen esikoiseksi.[6][7] Aaltonen kuuluu etniseltä taustaltaan Suomen romaniväestöön. Hän on sanonut vuonna 1984 julkaistussa kirjassa Poika varjoiselta kujalta, että hänen ”familyssaan” – eli lapsuudenperheessään tai suvussaan – on suunnilleen yhtä paljon romaneita kuin pääväestöön kuuluvia[8]. Soundi-lehden]] haastattelussa vuonna 1983 Aaltonen on puolestaan väittänyt, että hän on vaaleasta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta kokonaan romani.[9] Vaaleuden on sanottu selittyvän sillä, että Aaltosen äidin isoisä oli suuren viipurilaisen kartanon valkoisia aatelisia.[10] Aaltosen mukaan hänen perheensä ei oikeastaan koskaan elänyt romanikulttuurin mukaisesti, muttei myöskään varsinaisesti pääväestön kulttuuria noudattaen.[9] Hän on todennut, että hänen ”familynsa” muodosti romanien ja muiden suomalaisten ulkopuolelle jääneen ”oman leirinsä”.[8]
Henryn ollessa lapsi hänen perheensä joutui asumaan käytöstä poistetussa junanvaunussa Helsingin maalaiskunnan Ruskeasannassa[11][12] silloisen Laaksotien eli nykyisen Sireenitien päässä. Aaltosten vaunun tuntumassa asui kahdessa muussa junanvaunussa myös romaniperheitä.[13][14] Aaltosten vaunussa oli koko perheen käytössä ainoastaan yksi sänky, valo saatiin kynttilöistä ja lämmönlähteenä toimi kamiina. Henry kävi junanvaunusta käsin koulussa Malmilla Helsingin kaupungin puolella ja kulki koulumatkansa kahta bussia käyttäen.[15]
Henryn ollessa lapsi Ruskeasannan lähelle rakennettiin Seutulan lentokenttää osittain paikallisen työsiirtolan vankien voimin. Toisinaan siirtolasta karkasi yöaikaan vankeja. Koska Aaltosten junanvaunu oli lähimpiä asumuksia, tulivat karkurit välillä kolkuttelemaan sen ovea saadakseen rahaa Helsinkiin kulkevien linja-autojen matkalippuihin.[15][16] Iloa perheen elämään toivat esimerkiksi Pekka ja Pätkä -elokuvien filmaamisten seuraaminen Ruskeasannan hiekkakuopilla.[15]
Aaltosen perhe hankki elantonsa pienimuotoisella kaupanteolla, muun muassa myymällä alkoholia.[17] Henry pääsi joskus äitinsä mukaan alkoholin hankintamatkoille, joilla väkijuomaa ostettiin velaksi kymmenen litran kannuissa. Alkoholi pullotettiin kotona ja myytiin sen jälkeen eteenpäin.[15] Äiti-Aaltonen ja Henry tekivät ainakin toisinaan tätä työtä mustalaisten kuninkaaksi kutsutun Kalle Hagertin puolison Ellin alaisuudessa.[18] Myös muut romanit Aaltosten naapurustossa harjoittivat pimeän viinan myyntiä.[13] Laittomien alkoholikauppiaiden palveluksille riitti seudulla kysyntää, sillä lähimmät Alkon myymälät sijaitsivat silloin Keravalla ja Malmilla.[14] Isä-Aaltonen toimi ainakin välillä hevosmiehenä ja puunhakkaajana.[19] Henryn äiti sai jossain vaiheessa järjestettyä pojalleen työpaikan perheen kodin lähellä sijainneesta talouskaupasta, jossa poika pääsi tekemään varastotöitä.[20]
Perheen Otto-isää on kuvailtu komeaksi naistenmieheksi, joka oli hyvä tanssimaan.[15] Hän käytti runsaasti alkoholia[11] ja oli usein ”rilluttelureissujensa” takia poissa kotoaan pitkiä aikoja. Otto myös joutui olemaan pakkotöissä Keravalla sijainneella työleirillä.[7] Isän rooli lankesi perheen vanhimmalle lapselle Henrylle, joka joutui hoitamaan sisaruksiaan ja huolehtimaan kotitöistä äitinsä rinnalla muun muassa hakkaamalla polttopuita ja kantamalla vettä.[7] Aaltosten elintaso parani, kun he pääsivät muuttamaan Helsingin kaupungin vuokra-asuntoon Ruoholahdessa sijainneeseen taloon. Eeva ja Otto solmivat virallisen avioliiton,[6][21] koska se oli edellytys asunnon saamiselle.[21] Ennestään seitsenlapsiseen perheeseen otettiin lisäksi yksi kasvatuslapsi.[6]
Aaltonen on kertonut pitäneensä jo lapsuudessaan ”rytkymusasta” ja ”neekerimeiningistä”.[9] Ruoholahteen muutettuaan hän alkoi käydä koulua läheisessä Lapinlahden kansakoulussa, jossa hän menestyi hyvin laulutunneilla ja tutustui musikaalisiin oppilaisiin. Henry kävi usein aamuisin ennen kouluun menoaan erään koulukaverinsa kotona kuuntelemassa äänilevyiltä Little Richardin ja muiden aikakauden suurten rocktähtien musiikkia. Hän alkoi pitää tummaihoisten artistien esityksistä enemmän kuin esimerkiksi Elvis Presleyn tai muiden valkoihoisten laulamasta musiikista.[22]
Remu Aaltonen on sanonut saaneensa kimmokkeen muusikon uralleen siitä, kun hän oli teini-ikäisenä katsellut lehtien kuvissa olleita poptähtiä ja haaveillut samalla omasta tähteydestään.[9] Aaltonen alkoi nuoruudessaan harjoitella aluksi kitaran soittamista, mutta lopetti sen pian. Seuraavaksi hän ryhtyi harjoittelemaan rumpujen soittamista hakkaamalla kurkkupurkkeja. Oikeita rumpuja Aaltonen pääsi kokeilemaan ensi kerran helsinkiläisessä, Kampinkadulla sijainneessa Hämis-nimisessä tanssipaikassa, jonne hän oli mennyt kavereineen varastamaan sardiineja. Aaltonen hankki tovereidensa kanssa ensimmäiset rummut vähittäismaksulla Aron Soitin -nimisestä liikkeestä,[23] mutta kauppias haki ne sittemmin takaisin maksamattomien lyhennysten takia.[24]
Aaltonen piti soittoharjoituksia tovereidensa kanssa kellarissa, ja aloittelevien soittajien valtava innostus tavallaan korvasi heidän heikkoja soittotaitojaan.[9] Aaltosen varhaisiin muusikkotuttaviin kuului muun muassa kitaransoittoa harjoitellut Vasilij ”Gugi” Kokljuschkin[25] ja Aleksandr ”Sammy” Babitzin. Aaltonen alkoi musisoida Sammyn kanssa The Steelers -yhtyeessä.[26] Julkiset esiintymisensä rockmuusikkona Aaltonen aloitti viisitoistavuotiaana;[24] ensimmäisiä kertoja, jolloin hän pääsi lavalle yleisön eteen oli Linnanmäen huvipuistossa pidetty The Steelersin keikka, jossa Aaltonen lauloi kappaleen ”Tallahassee Lassie”.[26]
Aaltonen ajautui nuoruudessaan pikkurikolliseksi ja joutui vaikeuksiin virkavallan kanssa.[27] Kun poliisit kyselivät kuulusteluissa rötöstelyistä kiinni jääneen Aaltosen ammattia, vastasi tämä aina olevansa muusikko.[15] 1960-luvun alussa Aaltonen todettiin syylliseksi kioskin ryöstämiseen Porvoossa.[10] Hän on myöhemmin väittänyt, ettei itse ollut osallisena murtoon vaan että pelkästään hänen kaverinsa olivat syyllisiä tekoon.[28] Aaltonen on kertonut olleensa nuoruudessaan ajankulukseen mukana poikaporukoissa, jotka varastelivat autoja ja murtautuivat kesämökkeihin.[29] Vuonna 1964 16-vuotias Aaltonen joutui ensimmäistä kertaa vankilaan. Hän suoritti silloin lukuisista eri omaisuusrikoksista ja murroista saamansa tuomion Keravan nuorisovankilassa,[10] ja hänen työtehtäviinsä siellä kuului ainakin vartijoiden saunan lämmittäminen.[30] Aaltosen lupaavasti alkanut musiikillinen yhteistyö Sammy Babitzinin kanssa yhteisessä yhtyeessä päättyi tähän tuomioon, ja yhtye päätettiin lopettaa.[28][29]
Aaltonen on monesti todennut, että muusikon ura pelasti hänet rikolliselta elämältä, jonne hän oli työttömänä nuorukaisena ajautumassa.[24] Vankilasta päästyään hän sai paikan The Creatures -yhtyeestä, jossa oli mukana muun muassa Sammy Babitzinin pikkuveli Kirill ”Kirka” Babitzin.[31] Aaltosen mielestä The Creatures oli hänen ensimmäinen ”kunnon” yhtyeensä.[9] Tunnetun musiikkitapahtumien järjestäjän Leo ”Leksa” Heinosen vaikutuksella yhtye pääsi keikoille elokuvateattereihin. The Creatures esiintyi myös esimerkiksi Suomen Taideakatemian koulun Ateneumin juhlissa ja juhannustapahtumassa Helsingin Mustikkamaalla.[32] Yhtyeen keikoillaan esittämä musiikki oli silloin yleisen rautalankamusiikin sijasta rytmibluesia, kuten Themiä, The Animalsia ja James Brownia.[9] Aaltonen on muistellut Soundi-lehdessä vuonna 1983 The Creaturesin keikkaelämää:
”Me hoidettiin sitten tota uudisraivauspuolta, kierrettiin landella ja tapeltiin pitkästä tukasta. Kyllä siinä väliin ihmetteli, mistä on kysymys, kun kylänpojat heitteli viinapulloja lavalle ja huusi, että tangoo tai tulee turpiin. Siinä tuli välillä ittellekin sellanen fiilis, että tu tohon lähemmäs niin vedän sulle anturan naamariin… että siinon sulle pitkää tukkaa. Tollasesta se alko, ei se mitään ruusuilla tanssimista ollu.”[9]
Vuonna 1966 The Creatures pääsi esiintymään elokuvissa Topralli ja Käpy selän alla. Ensin mainitussa elokuvassa yhtye esittää kappaletta ”Baby I Need You” ja jälkimmäisessä kappaletta ”Where Can She Be”.[33] Levyttämään The Creatures ei kuitenkaan päässyt,[31] koska Aaltosen mukaan ”siihen aikaan piti olla paremmista perheistä, että pääsi niihin hommiin”.[9] Aaltonen on kertonut, ettei hänen musiikkiuransa alkuaikoina ollut käytettävissä managereita, joten hän päätyi myymään keikkoja yhtyeilleen itse.[25] Aaltonen sai Remu-lempinimensä jo nuoruudessaan,[24] mutta hänestä käytettiin kutsumanimeä ”Henkka” esimerkiksi Helsingin Sanomissa vuonna 1966 julkaistussa The Creaturesia käsitelleessä kirjoituksessa.[34]
Vuonna 1969 Aaltonen kuului Pertti Lindblomin vetämään Incense-yhtyeeseen Cisse Häkkisen ja Beaver Aitto-Ojan kanssa. Jytäsoulia esittänyt Incense osallistui vuonna 1969 Vaasan Kesä -tapahtuman yhteydessä järjestettyyn rockbändikisaan Aaltosen laulamilla kappaleilla, muttei sijoittunut kärkipäähän.[35]
1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Aaltonen soitti suomalaisen musiikkihistorian merkkiyhtyeeksi luonnehditussa Kalevalassa,[10] jonka Juha ”Lido” Salonen perusti vuonna 1969. Kalevalan varhaisjäseniä olivat Salosen ja Aaltosen ohella muun muassa Albert Järvinen ja Beaver Aitto-oja.[36] Alkuaikoina Aaltonen pelkästään lauloi yhtyeessä, mutta myöhemmin hän myös soitti rumpuja samanaikaisesti.[37] Kalevala esiintyi muun muassa ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna 1970.[38] Aaltosen ura yhtyeessä katkesi vuonna 1971 vankeustuomioon;[10] hän oli jäänyt kiinni lohjalaisessa diskossa kannabiksen hallussapidosta. Suorittaessaan kahden kuukauden tuomiotaan Helsingin lääninvankilassa Aaltonen tuli tyttövauvan isäksi.[9] Soittajatoverit eivät ottaneet vankeudesta vapautunutta Aaltosta enää takaisin Kalevalaan, sillä he kokivat yhtyeen maineen kärsivän, jos sen rumpali Aaltonen istuisi alituiseen vankilassa.[15] Toiseksi syyksi yhtyeestä erottamiselleen Aaltonen on maininnut sen, ettei hän osannut englantia.[9]
Kalevalasta erottamisestaan kimpaantuneena[15] Remu Aaltonen perusti vuonna 1971 Hurriganes-yhtyeen[10] Cisse Häkkisen ja Ile Kallion kanssa – Aaltonen toimi rumpalina ja laulajana, Häkkinen oli basisti ja Kallio kitaristi. Keväällä 1972 Kallion tilalle yhtyeen kitaristiksi tuli Albert Järvinen, ja näin muodostui Hurriganesin tunnetuin kokoonpano.[39] Yhtyeen ensimmäinen albumi Rock and Roll All Night Long julkaistiin vuonna 1973, ja se myi välittömästi kultaa. Seuraavana vuonna Hurriganes kävi Ruotsissa äänittämässä Roadrunner-albuminsa, joka on edelleen kaikkien aikojen tilastoissa yksi Suomen ostetuimmista levyistä.[10] Hurriganesista tuli ensimmäinen ulkomailla menestynyt suomalainen rockyhtye.[25]
Yksi Hurriganesin tunnetuimmista kappaleista ”Get On” tehtiin Aaltosen mukaan Roadrunnerille täytenumeroksi puhtaasti improvisaationa. Kappaleen sanoiksi Aaltosen on kerrottu esittäneen sattumanvaraista ”bögöhöbölöböä”, joka oli tarkoitus vaihtaa järkevään sanoitukseen levytettävässä versiossa. Alkuperäiset sanat päätyivät kuitenkin levylle, ja kappaleesta tuli merkkiteos Aaltosen ”rockesperantosta” huolimatta.[40]
1970-luvun mittaan Hurriganes teki Aaltosen johdolla suomalaisesta rock-kulttuurista ensi kertaa vakavasti otettavaa liiketoimintaa.[41] Aaltosen on sanottu pitäneen Hurriganesin aikoihin huolen siitä, että keikkapaikat ja palkkiot olivat kohdallaan. Muusikko Jussi Raittinen on muistellut, että Aaltonen teki yhtyeensä johtajana enemmän suomalaisten rockmuusikoiden hyväksi kuin mikään ammattiliitto.[42]
Aaltonen perusteli vuonna 1980 lähes kymmenvuotiaan Hurriganesin menestystä: ”Nykyään musa on yhä enemmän keinotekoista kolkutusta tai vanhan lämmittelyä. Hurriganes tekee rehellistä rokkia ja siksi me ollaan pysytty näin pitkään leikissä mukana.”[43]
Aaltonen on sanonut saaneensa pian Hurriganesin perustamisen jälkeen veljeltään haltuunsa huumausaine-erän, josta hän alkoi ottaa maistiaisia. Aaltonen on kertonut huomanneensa sittemmin, että aineen vaikutuksen alaisena keikoilla esiintyminen oli helpompaa ja että hänen olonsa oli energisempi. Hän on väittänyt kokeneensa huumeen käyttönsä tavallaan sallituksi, koska se paransi hänen kykyjään luoda musiikillaan taidetta.[44]
Aaltonen on kertonut hankkineensa Hurriganesin alkuaikoina lisätuloja laittomin keinoin: Hänen asuessaan ensimmäisessä omaan asunnossaan Helsingissä Porvoonkadulla oli hänen merimieskaverinsa paljastanut pitävänsä hallussaan lastillista pirtua. Kaveri oli ehdottanut, että Aaltonen voisi myydä sitä kotinsa kadun pinnan tasolla olevasta ikkunasta. Aaltonen oli suostunut ehdotukseen, ja pian merimiehet olivat lastanneet asunnon eteisen täyteen pirtukanistereita. Tämän jälkeen Aaltosen tuttavat tulivat koputtelemaan asunnon ikkunaan, antoivat hänelle viisikymmentä markkaa ja saivat vastineeksi pullollisen pirtua. Näistä lainvastaista teoistaan Aaltonen ei jäänyt kiinni.[15]
Hurriganes joutui keväällä 1974 pitämään muutaman kuukauden tauon, koska Aaltosen vanhoista rikoksista langetettu tuomio astui voimaan.[10] Pääasiassa Helsingin keskusvankilassa suorittamansa tuomion jälkeen Aaltonen pääsi heti palaamaan kunnolla takaisin musiikkielämään – hän teki ensimmäisen siviilissä viettämän kuukautensa aikana Hurriganesin kanssa 27 keikkaa.[45] Vuoden 1975 kesällä poliisi teki ratsian Aaltosen asuntoon Helsingissä. Syynä kotietsintään oli epäilty varastetun tavaran välittäminen, mutta asunnosta löytyikin 0,55 grammaa hasista.[10] Tämän takia Aaltonen ei kuitenkaan joutunut suorittamaan perinteistä vankeusrangaistusta, vaan pääsi musiikkivaikuttaja Henrik Otto Donnerin painostuksella suorittamaan tuomionsa niin sanottuna päivävankina.[10][45] Aaltonen työskenteli osan vuorokaudesta levy-yhtiön varastossa ja vietti loput jälleen Helsingin keskusvankilassa. Aaltosen mukaan tällaisen poikkeusmenettelyn toteutumiseen vaikutti se, että Donner tunsi henkilökohtaisesti vankeinhoitolaitoksen ylijohtajan K. J. Långin.[45]
Aaltonen tuotti ja miksasi Cisse Häkkisen vuonna 1976 ilmestyneen ensimmäisen sooloalbumin Teendreamsin. Lisäksi Aaltonen oli mukana päättämässä siitä, mitä kappaleita levylle otettiin. Hän myös valitsi albumilla soittaneen kokoonpanon, johon kuuluivat muun muassa kitaristi Eero Lupari ja pianisti Hillel Tokazier.[46] Vuonna 1976 Aaltonen esiintyi muiden Hurriganesin jäsenten kanssa Jussi Itkosen ohjaamassa elokuvassa Kuumat kundit – Hot Wheels.[47]
Vuonna 1978 julkaistiin Aaltosen ensimmäisen sooloalbumi No Panic.[48] Toimittajat Markku Fagerlund ja Kalle Heikkinen kehuivat levyä ja sen esittäjää tuoreeltaan Helsingin Sanomissa: ”Hurriganesin levyihin verrattuna Remun suoritus soololevyllään on paljon parempi. Lauluun on tullut ilmeikkyyttä ja sävellyksetkin ovt [sic] monipuolisempia. ”No Panic” ei pyörittele tyhjiin koluttuja teemoja vaan kulkee eteenpäin voimakkaasti ja määrätietoisesti.”[49]
No Panicin jälkeen Aaltoselta ilmestyi vuonna 1981 Sound Of Hurrigane -albumi. Seuraavan vuoden soololevy oli nimeltään Zin-Khan.[48] Vuonna 1983 ilmestynyttä neljättä soololevyä Message For You on luonnehdittu edeltäjiinsä nähden rennommin rokkaavaksi ja humoristisemmaksi.[50]
1980-luvun puolivälissä Remu Aaltosen musiikkiura oli taitekohdassa, sillä Hurriganes oli hajonnut[51] vuonna 1984[52] ja hän alkoi tehdä jazz-iskelmiä arabialaisilla vaikutteilla.[51] Aaltoselta julkaistiin vuonna 1985 albumi Live At Cafe Metropol sekä EP-levy Vilkuilevat silmät. Vuonna 1987 häneltä ilmestyi Viittä vaille kaks -albumi.[48] Kun Aaltonen vaihtoi laulukielensä suomeksi, haki hän inspiraatiota kappaleisiinsa vanhoja lehtiä selailemalla. Aaltonen löysi kieltolain aikaan tullimiehiä lahjoneen Algoth Niskan haastattelun. Kirjoituksessa kuvailtiin, kuinka pirtua juoneet tullimiehet olivat tanssineet ”paholaisen masurkkaa”. Aaltonen innostui tekemään lehtitekstin pohjalta laulun, ja ”Paholaisen masurkasta” tuli yksi hänen suomenkielisen soolouransa suosituimmista kappaleista.[53]
Elokuussa 1984 Peter von Bagh ja Harri Saksala haastattelivat Aaltosta hotellissa viikonlopun ajan. Haastatteluiden tuloksena syntyi muovikassillinen C-kasetteja, joiden purkamaan palkattiin Markku Salo Aloha!-lehdestä. Hän työsti materiaalin Aaltosen kanssa monologina eteneväksi Poika varjoiselta kujalta -kirjaksi. Saman vuoden joulumarkkinoille ilmestyneen teoksen painos myytiin loppuun nopeammin kuin Love-kustantamo ehti painaa uusia.[51]
18. helmikuuta 1985 Aaltoselle luettiin Helsingin raastuvanoikeudessa syytteet huumeiden salakuljetuksesta ja käytöstä. Syytteiden mukaan hän oli salakuljettanut vuosina 1983–1984 Ruotsista kuriirin välityksellä yhteensä yli 20 grammaa amfetamiinia. Aaltosen hallusta oli löydetty myös 21 pistoolin patruunaa. Oikeuden istunnossa Aaltonen myönsi syyllistyneensä jatkettuun huumausainerikokseen, mutta piti syyttäjän esittämiä ainemääriä liian suurina. Hän myös kiisti syytteet salakuljetuksesta ja sanoi patruunoiden kuuluneen yhdelle veljistään. Syyttäjä vaati Aaltoselta valtiolle huumausaineiden arvona ainakin 13 000 markkaa.[54] Myöhemmin samana vuonna Aaltonen sai huumausainerikoksesta kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja 930 markan sakot.[10]
Elokuussa 1987 Aaltoselle langetettiin puolentoista vuoden ehdoton vankeustuomio jatketusta, osittain törkeästä huumausainerikoksesta. Oikeuden pöytäkirjoissa tapaukseen liittyvinä aineina mainittiin ainakin hasis ja amfetamiini.[10] Aaltonen joutui olemaan Helsingin lääninvankilan eristyssellissä kahdeksan kuukauden ajan[55] ennen varsinaista tuomiotaan rikoksesta. Hän käytti eristyksessä viettämänsä ajan hyödykseen kirjoittamalla uusia kappaleiden sanoituksia. Eristysaikansa jälkeen Aaltonen pääsi yhteiseen selliin serkkunsa kanssa. Kesken vankeuden olivat vartijat tulleet yllättäen ilmoittamaan Aaltoselle, että tämän oli lähdettävä levyttämään studioon. Tekeillä olleelta LP-levyltä oli puuttunut yksi kappale, ja levy-yhtiöstä oli vaadittu, että levy olisi saatava pian valmiiksi. Vartijat saattoivat Aaltosen äänitysstudioon, jossa tälle annettiin vain yksi mahdollisuus kappaleensa esittämiseen vartijoiden valvomana.[56]
Kesken Aaltosen tuomion tuli viihteen monitoimimies Jukka Virtanen yllättäen tapaamaan häntä vankilaan. Virtanen ilmoitti saaneensa K. J. Långilta luvan tulla ryhmänsä kanssa kuvaamaan vankilaan MTV:n Levyraati-ohjelmaa varten musiikkivideota, johon Aaltosta pyydettiin esiintymään. Tämä sopi Aaltoselle, ja ”Viittä vaille kaks” -kappaleen esitys tallennettiin kuvanauhalle vankilan käytävällä.[57]
Hurriganes lähti tekemään comebackia vuonna 1988; Padasjoen Intiaanirockiin oli juhannusaatoksi 1988 kaivattu kovaa pääesiintyjää, ja joku oli saanut idean Hurriganesin henkiinherättämisestä. Tiedusteluihin vastannut Aaltonen ilmoitti Hurriganesin esiintymisen hinnaksi 150 000 markkaa. Pyyntöön suostuttiin, ja yhtyeen oli ryhdyttävä kasaamaan uudelleen itseään.[50] Samana vuonna Hurriganes julkaisi live-levyn Live at Metropol. Hurriganesin paluuyritys jäi kuitenkin lyhyeksi, ja yhtye hajosi jälleen syksyllä 1988. Hurriganesin viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi jäi Virroilla 27. elokuuta 1988 pidetty keikka[50].
Vuonna 2017 antamassaan haastattelussa Aaltonen ei pystynyt selittämään yhtyeensä menestystä: ”Mä voin sanoa ihan vilpittömästi, että mä en ymmärrä, mitä tämä Hurriganesin suosio on. Täytyy vain ajatella, että jotkut asiat eivät kuole. Se ei riipu minusta.”[25]
Cisse Häkkinen kuoli vuonna 1990 ja Albert Järvinen seuraavana vuonna.[58] 1990-luvun alussa Aaltonen kasasi Remu plays Hurriganes -kokoonpanon. Sen albumi Roadrunner Tour julkaistiin vuonna 1994[48]. Vuodesta 1998 lähtien Aaltonen esiintyi uusista miehistä kootun Remu & Hurriganes -kokoonpanonsa kanssa.[59] Aaltonen lämmitteli Hurriganesin tunnelmia myös In The Spirit Of Hurriganes -projektin myötä. Hänen yhteistyökumppaneinaan ”Hurriganesin uusissa tulemisissa” toimivat muun muassa basisti Harri Merilahti ja tämän kitaristipoika Rocka Merilahti.[50]
Vuoden 1996 maaliskuussa Aaltonen loukkaantui erittäin vakavasti koiravaljakko-onnettomuudessa Kittilässä. Onnettomuus tapahtui hänen ollessaan naisystävänsä kanssa lomailemassa hotelli Taivaanvalkeassa. Sen läheisyydessä järjestettiin ammattilaisen ohjastamia ajeluita husky-koirien vetämässä reessä. Valokuvan ottamista varten Aaltonen oli lähtenyt lenkille ohjastaen itse kymmenen koiran valjakkoa. Hän oli seissyt reen takajalaksilla ja valokuvaaja Olavi Kaskisuo oli istunut reessä. Muutaman kymmenen metrin matkalla koirat olivat kiihdyttäneet vauhtinsa mahdollisesti jopa 60 kilometriin tunnissa. Juoksevat koirat olivat jostain syystä kääntyneet yhtäkkiä jyrkästi vasemmalle. Tämän seurauksena Aaltonen teki pitkän ilmalennon ja iskeytyi Ounasjoen jäälle. Hän loukkaantui vakavasti selkään ja niskaan kohdistuneen voimakkaan tärähdyksen seurauksena. Myös Kaskisuo kierähti tilanteessa pois reestä. Hän loukkaantui kuitenkin lievemmin kuin Aaltonen, joka makasi pitkään liikkumattomana onnettomuuspaikalla. Aaltonen kuljetettiin ambulanssilla Kittilän terveysaseman kautta Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle.[60][61] Sieltä hänet siirrettiin pian hoidettavaksi Helsinkiin.[62]
Onnettomuudessa halvaantuneelle Aaltoselle jouduttiin tekemään selkärangan luudutusleikkaus. Pitkään kestäneen toipumisensa aikana hänen piti opetella uudelleen kävelemään ja käyttämään käsiään.[63] Halvaantumisen seurauksena Aaltosen soittokyky heikentyi, ja hän käytti sittemmin esiintyessään tukenaan lisärumpalia.
Remu Aaltonen jatkoi sooloalbumiensa tekemistä vuosituhannen vaihduttua. Vuonna 2000 häneltä ilmestyi suomenkielinen Taikakivi[48] ja vuonna 2004 englanninkielinen Sticks and Stones.[64] Vuonna 2013 häneltä julkaistiin suomen kielellä laulettu, ”remumaista tangoa ja tico-ticoa” sisältävä Andalusian muistelot.[65]
Vuonna 2008 julkaistiin Aaltosen 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kaksi kokoelmalevyä: suomenkielinen Legendaarinen Remu ja englanninkielinen The Very Best of Remu.[66] Aaltonen esiintyi yhdysvaltalaisen rocklegendan Chuck Berryn kanssa samassa konsertissa Helsingissä 22. maaliskuuta 2008.[67] Seuraavana vuonna hän pääsi ”Planeetta”-kappaleellaan Eurovision laulukilpailun Suomen karsinnan finaaliin.[65]
Vuonna 2000 Aaltonen valittiin sitoutumattomana ehdokkaana SDP:n listoilta Porvoon kaupunginvaltuustoon.[68] Hän uusi paikkansa vuoden 2004 vaaleissa.[69] Vuoden 2008 vaaleissa Aaltonen ei enää tullut valituksi valtuustoon.
Vuonna 2001 Aaltoselle langetettiin Ylitornion käräjillä Torniossa vajaan 4 000 markan sakot 2,6 gramman amfetamiinierän hallussapidosta.[70][10] Poliisi oli edellisen vuoden heinäkuussa saanut käsiinsä huumepaketin, joka oli löytynyt Kolarin Äkäslompolossa sijaitsevan Äkäshotellin huoneesta. Aaltonen oli majoittunut siellä, kun hän esiintyi viereisellä Ylläksen Kaivohuoneella Ylläs soikoon -tapahtumassa. Hänen on epäilty unohtaneensa huumeet sisältäneen pakkauksen hotellihuoneeseen.[68] Aaltonen on itse vakuuttanut ”joidenkin venäläisten” tunkeneen huumepussin hänen taskuunsa keikan aikana.[10]
Vuonna 2004 Porvoon vanhassa kaupungissa sijaitseva Aaltosen silloinen asuintalo – Linna – vaurioitui pahasti tulipalossa. Poliisi ei löytänyt paloa tutkiessaan sen taustalta mitään rikokseen viittaavaa. Aaltonen jatkoi asumistaan samassa talossa palovaurioiden korjaamisen jälkeen.[10]
Aaltosesta ja Hurriganesista kertova JP Siilin ohjaama Ganes-elokuva sai ensi-iltansa 28. syyskuuta 2007. Elokuvassa aikuista Aaltosta esittää näyttelijä Eero Milonoff.[71] Vuonna 2006 Aaltonen ilmoitti, ettei hän pitänyt silloin vielä tekeillä olleen elokuvan käsikirjoituksesta, koska siinä annettiin hänen mielestään väärä kuva hänen nuoruudestaan luomalla hänestä pikkurikollinen. Pian tämän jälkeen ohjaaja Siili ilmoitti, että käsikirjoitusta muutettaisiin enemmän Aaltosen toivomaan suuntaan.[10]
Aaltonen sai 6. helmikuuta 2008 45 päiväsakkoa rattijuopumuksesta, huumausaineen käytöstä sekä ampuma-aserikkomuksesta.[72] Poliisi oli pysäyttänyt hänet edellisen vuoden lokakuussa normaalin liikennevalvonnan yhteydessä Helsingin Kruununhaassa. Poliisi oli tehnyt Aaltoselle huumepikatestin, joka oli osoittanut positiivista tulosta amfetamiinista. Kansanterveyslaitoksen kokeessa Aaltosen verestä löytyi amfetamiinia 0,6 milligrammaa litraa kohden. Pian tämän jälkeen hänen asuntoonsa Porvoossa tehtiin kotietsintä, jossa löydettiin 25 Diapam-tablettia, joihin ei ollut tarvittavaa reseptiä, sekä luvaton kaasusumutin.[73]
Vuonna 2008 julkaistiin toimittaja Jukka Annalan kokoama Remusanakirja,[74] jonka tarkoituksena on auttaa ymmärtämään paremmin, mitä Aaltonen tarkoittaa mielikuvituksellisella ja runsalla ilmaisullaan. Teos koostuu hakusanoista ja fraaseista, niiden selityksistä sekä suuresta määrästä käyttöesimerkkejä. Annala kokosi kirjan aineiston muun muassa Aaltosesta ja Hurriganesista kirjoitetuista kirjoista, lehtiarkistoista sekä radio- ja tv-haastatteluista 36 vuoden ajalta. Annala myös haastatteli kirjaa varten Aaltosta ja hänen lähipiiriään.[75]
Kesällä 2012 Aaltonen esiintyi Turussa Vartiovuoren kesäteatterissa Marika Vapaavuoren ohjaamassa Peppi Pitkätossu -näytelmässä Pepin isän roolissa.[76] Lähdettyään elokuussa palaamaan esityksen jälkeisenä päivänä Turusta kotiinsa Porvooseen Aaltonen kolaroi Kaarinassa ja loukkasi vaikeasti jalkansa.[77] Aaltosella ei ollut kolaroidessaan alkoholia veressään, mutta verikokeissa selvisi, että hän oli käyttänyt metamfetamiinia. Saman vuoden joulukuussa Aaltonen tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 40 päiväsakkoon. Hänen tuloillaan maksettavaa tuli 2 280 euroa. Aaltoselle määrättiin myös ajokielto seuraavan vuoden maaliskuulle asti.[78]
Aaltosesta ja hänen yhtyeestään kertova Remu ja Hurriganes -musikaali sai ensi-iltansa Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa 16. tammikuuta 2013. Musikaalin oli käsikirjoittanut Katariina Leino ja ohjannut Petri Lairikko. Aaltosen roolissa siinä esiintyi näyttelijä Miro Honkanen.[79]
Aaltonen muutti vuonna 2015 takaisin Helsinkiin Porvoosta asuttuaan siellä 20 vuotta.[80] Uusi koti on Vanhankaupunginlahden tuntumassa sijaitsevassa vanhassa tiilitalossa, johon tehtiin Museoviraston valvonnassa yli vuoden kestänyt remontti.[81] Aaltosella on asunto myös Teneriffalla Espanjassa.[82] Vuonna 2016 Suomen Kuvalehdessä kirjoitettiin, että Aaltosen entiseen kotitaloon Porvoossa oli kehitteillä Hurriganes-museon ja hotellin yhdistelmä.[51]
Vuoden 2016 joulukuussa ilmestyi Electric Play, joka oli Aaltosen ensimmäinen englanninkielinen albumi 12 vuoteen.[83] Aaltonen teki viimeiseksi ilmoittamansa, Last Call -nimisen 15 keikkaa sisältäneen kiertueensa ”uuden” Hurriganesin kanssa vuodenvaihteessa 2017–2018. Kiertueen viimeinen konsertti pidettiin 20. tammikuuta 2018 Helsingin jäähallissa.[84][85] Aaltonen on ilmoittanut tekevänsä näiden keikkojen jälkeen vielä yhden alkukantaisen rocklevyn.[25]
Aaltonen julkaisi syksyllä 2021 yhdessä oululaisen Skuugi Darlings -yhtyeen kanssa LP:n Rocking All Life Long, jossa on useita uusia kappaleita sekä vanhoja klassikoita uudelleen sovitettuina.[86] Levyn avaa Cisse Häkkiselle omistettu kappale ”You’ve Been Knockin’”.[87] Levyn on kustantanut Atte Blomin Ainoa Productions.
Helmikuussa 2022 Remu oli mukana Maria Tyysterin kanssa duettosinglellä "Kenen yhden vaan". Syksyllä 2024 Aaltoselta ilmestyi oma uusi kappale "Bombay train", jota oli tekemässä hänen lisäkseen Kim Nordström.[88]
Remu Aaltosta on monesti nimitetty suomalaisen rockmusiikin kummisedäksi[89][90][91][92][93] ja rokkikukoksi.[94][95][96][97] Helsingin Sanomissa vuonna 1983 julkaistussa kirjoituksessaan toimittaja Markku Fagerlund totesi, että silloin vasta 35-vuotiasta Aaltosta on kutsuttu myös rokkivaariksi.[89]
Toimittaja Jukka Annala on todennut, että Hurriganesin kasatessaan päälle parikymppinen Aaltonen oli vahvatahtoinen ja värikkäästi puhuva katupoika, jolla oli luontaisia bändipomon ominaisuuksia: peloton ja uhmakas asenne sekä ilmiömäinen kyky luoviin ratkaisuihin. Annalan mukaan Aaltonen on estradilla tuima päällikkö, jonka eleet ja ilmeet ovat koodeja, joiden perusteella muusikoiden pitää pystyä reagoimaan kappaleen tempoon, tyyliin ja tunnelmaan.[98]
Hurriganesista väitöskirjan tehnyt toimittaja ja tietokirjailija Petri Laukka on kuvaillut vuonna 2017 Aaltosen ominaispiirteitä yhtyeidensä johtohahmona:
”Remu tietää, mitä tahtoo. Kova vaatimustaso ja valmius viestiä isoin kirjaimin ovat vieneet hänet hankalan johtajan kirjoihin. Onpa äänitysstudiossa saattanut heilahtaa puukkokin velton kitarasoolon päätteeksi. Mutta jos porukka hoksaa tarpeeksi nopeasti Remun tarkoitusperät – vaikkapa suulla tsupsutetun bassokuvion – hän saattaa kautta rantain kehaista ”sukkeluudesta”. Remulla on taito piiskata soittajat ällistyttäviin suorituksiin – ja unohtaa kiittää.”[24]
Laukan mukaan Aaltonen iskosti Hurriganesin jäsenille työn tekemisen merkityksen. Ilman Aaltosen ankaraa, suorastaan protestanttista työmoraalia yhtyeestä ei olisi Laukan mielestä tullut niin menestynyttä. Kirjassa Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa Aaltonen kertoo bändikaveriensa ohjaamisesta kunnolliseen työskentelytapaan:
”Mä sanoin jätkille: tää on niinku metsätyömiehillä. Puu ei kaadu ennen ku ukot heiluu. Ei tää oo mitään moottorisahasysteemiä. Tässä pitää kirves heilua ja lastu lentää.”[24]
Aaltosen on sanottu tehneen asenteellaan ja näkemyksellään Hurriganesista itsensä näköisen yhtyeen.[42] Koska hän piti 1970-luvun suomalaisyhtyeiden lavaesiintymistä tylsän asiallisena, päätti hän tuoda esiintymislavoille toimintaa ja silmänruokaa.[25] Aaltonen muokkasi bändikavereidensa soittotyyliä[42] ja stailasi heidät persoonallisiksi. Hurriganesista kehittyi jotain Suomessa siihen mennessä ennennäkemätöntä: vimmaisesti soittava kolmihenkinen bändi, johon kuului kolme erilaista henkilötyyppiä – ”kovis”, ”rasvis” ja ”hämy”.[25]
Petri Laukan mukaan Hurriganesin johtajana toimiessaan Aaltosessa kiteytyivät saksalaisen taloustieteilijän Max Weberin esittämät ajatukset: sanaan pitää voida luottaa, rahalle on annettava vastinetta, työ on tehtävä niin hyvin kuin pystyy ja yhteisön on annettava arvoa onnistujille. Laukka kokee, että yhtyettä luotsatessaan Aaltosessa vallitsi käytännöllis-rationaalinen kapitalismin henki ja että hänestä huokui silloin kapitalismin alkuperäistä voimaa.[99]
Musiikkinsa lisäksi Aaltonen tunnetaan esimerkiksi persoonallisesta suullisen viestinnän tyylistään. Hänen puheilmaisunsa on sanottu olevan informaation antamisen sijaan pikemminkin filosofiaa ja puhetaidetta[40]. Aaltosen puhe sisältää runsaasti hänen omia slangisanojaan.[100] Suomalaiset äidinkielenopettajat ihastelivat jo 1980-luvulla Aaltosen kielenkäyttöä ja pyysivät hänet esitelmöimään tilaisuuksiinsa.[81] Apu-lehden kirjoituksessa vuodelta 2016 on kuvailtu Aaltosen ilmaisutyyliä:
”Haastateltavana Aaltonen on liukas kuin saippuapala: hölöttää kaiken aikaa vilpitön katse silmissään, mutta ei tule loppujen lopuksi paljastaneeksi kovinkaan paljon itsestään. Hän kiertelee ja kaartelee aiheen ympärillä varsinkin silloin, kun kysymys tuntuu hänestä epämukavalta tai sivuaa turhan läheltä hänen yksityiselämäänsä. Täsmällisten vastausten sijaan häneltä saa useimmiten kasan aforismeja ja pseudofilosofista tajunnanvirtaa. Ajatukset alkavat ja päättyvät sattumanvaraisesti, menevät ristikkäin ja leikkautuvat yhdestä toiseen. Jos todellista sanomaa haluaa hakea, löytyy se rivien välistä – jos sieltäkään. Se on varmaan tarkoituskin.”[41]
Vuonna 1983 Aaltosta Soundi-lehteen haastatellut Jussi Niemi on myös antanut kuvauksen muusikon omintakeisesta viestintätyylistä:
”Enimmäkseen hän puhuu rauhallisella äänellä, mutta intoutuu hetkittäin irrottelemaan riehakkaammin loisteliain kirosanaryöpyin. Naiset ja seksuaalisuus tunkevat mukaan joka juttuun. Yleensä metaforana tai esimerkkinä kulloisestakin aiheesta. Remu on kursailemattoman ristiriitainen lähes kaikessa. Hän saattaa haukkua jonkun henkilön maan rakoon ja seuraavassa lauseessa kehua samaa tyyppiä suorastaan hellästi.”[9]
Aaltosella on kolme tytärtä ja yksi poika,[101] toimittaja Saska Aaltonen.[102] Vuonna 2019 kerrottiin, että hänellä on kymmenen lastenlasta.[101] Aaltonen ei ole ollut koskaan naimisissa.[10] Hurriganesin suurimman suosion aikoihin Aaltosella oli omien sanojensa mukaan niin paljon ”vientiä” naisten keskuudessa, että hän joutui pitämään kirjaa siitä, kenet heistä tapaisi minäkin päivänä.[103] Soundi-lehden haastattelussa vuonna 1983 Aaltonen kertoi jumppaavansa kotonaan runsaasti, mutta totesi seksin harrastamisen kuitenkin parhaimmaksi keinokseen fyysisestä kunnostaan huolehtimiseen.[9] Aaltonen on kuvaillut haastatteluissa rakkauden ja seksin olevan hänen elämänsuolansa.[103]
Aaltosen Saska-poika on sanonut isänsä olleen aina ”taikaukko”, joka on opettanut totuuden etsimistä sekä elämää ylläpitävän voiman etsimistä ja siihen luottamista. Saskan mukaan hänen isänsä ei ole mikään poppamies, vaan hyvällä tavalla jumalaa pelkäävä mies niin kuin kaikki muutkin. Saskan mielestä isä-Aaltosella ei ole sellaista egoa, mikä monilla hänen kaltaisillaan menestyjillä on. Aaltonen osaa poikansa mukaan kunnioittaa vieraitakin ihmisiä kunnolla ja joskus ehkä jopa enemmän kuin itseään ja läheisiään.[104]
Musiikki- ja viihdealan vaikuttaja Lasse Norres on sanonut pitävänsä Aaltosta yhtenä tärkeimmistä ystävistään. Vuonna 2016 antamassaan haastattelussa Norres luonnehti Aaltosta:
”Olemme tunteneet Remun kanssa ainakin neljäkymmentä vuotta [– –] jotkut kokevat Remun pelottavana. Uran alkuvaiheessa, Hurriganes-pomona hän olikin pelottava ja hyvin suorasanainen – ei epäillyt sanoa epäkohdista. Hän saattoi sanoa joskus vähän pahastikin [– –] Olen oppinut tuntemaan hänet aika lämpimänä ja ihanana ihmisenä. Remun ystäväksi pääseminen ei ole helppoa – siihen menee aikaa. Silloin kun olet saanut luottamuksen ja ystävyyden siihen päälle, parempaa frendiä ei ole olemassa. Hän auttaa kaikessa, missä vain pystyy. Hän antaa vaikka paidan päältään, jos se auttaa. [– –] Remu on myös sanansa mittainen mies – jos hän jotain sanoo, se pitää. Remun seurassa ei ole koskaan tylsää. Liikeneuvottelutkin, mitkä saattaisivat kuulostaa ensalkuun tylsiltä, ovat hänen kanssaan hillittömän hauskoja. Hänellä on mahtavan optimistinen ja elämänmyönteinen elämänasenne, se on varmaan syy, miksi hän on selvinnyt asunnon palamisista ja muista onnettomuuksista [– –] Remu uskoo tulevaisuuteen, hän ei kovin paljon katsele taaksepäin.”[105]
Aaltonen on kerännyt vuosikymmenien ajan antiikkia ja muuta tavaraa kirpputoreilta ja huutokaupoista.[41] Hän on sanonut pitävänsä vanhasta tavarasta, jossa on tunnetta ja jossa näkyy elämän maku sekä vuosien mukanaan tuoma patina.[106] Aaltosen tyyliin kuuluvat osaltaan näyttävät sormukset. Suomen Kultaseppien Liitto myönsi hänelle vuoden 2019 korunkantajan tittelin.[107]
Aaltosen omasta mielestä hänen maineensa rikollisena henkilönä on pitkälti median rakentamaa. Markku Salon kirjoittamassa elämäkertateoksessa Remu vuodelta 2016 Aaltonen kiistää syyllistyneensä laittomuuksiin; hän väittää, että on ollut rikoksissa toisinaan pelkkä sivustaseuraaja ja että muulloin hänet on lavastettu syylliseksi.[41] Helsingin lääninvankilassa tuomioitaan suorittanutta Aaltosta on kuvailtu rauhalliseksi vangiksi, joka yritti pysytellä erossa vankilassa olleiden rikollisten muodostamista ryhmistä.[108] Ganes-elokuvan mukaan Aaltonen oli nuoruudessaan mukana useammissa rikollisissa toimissa. Vuonna 2007 hän kommentoi Iltalehdessä elokuvan antamaa kuvausta:
»No, se on leffa, eikä yksyhteen... Jotkut mutkat pannaan suoriksi ja jotkut isommiksi. Kyllä mä tein jotain juttuja, ihan pikkubrekkiksiä, mutta en häärinyt kinginä. Olin mukana, jonon jatkona.”[6]»
Sooloalbumit
Muut albumit
|
Hurriganes
Kokoelmat
Singlejä
|
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
