kivikautisten ihmisten kehittämiä keraamisia esineitä From Wikipedia, the free encyclopedia
Kivikauden keramiikka tarkoittaa ihmisen kivikaudella savesta tekemiä esineitä. Nykyaikaan on säilynyt eniten hajonneiden astioiden kappaleita, mutta keramiikasta valmistettiin myös kulttiesineitä.[1]
Keramiikka, saven muotoilu ja polttaminen on keksitty viimeisimmän jääkauden aikana tai sen jälkeen useassa paikassa eri puolilla maailmaa, ilmeisesti toisistaan riippumatta. Varhaisimmat ajoitetut keramiikkalöydöt ovat Itä-Aasiassa, mutta se on otettu itsenäisesti käyttöön myös esimerkiksi Lähi-idässä, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Ensimmäiset keramiikan valmistajat Itä-Aasiassa olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka hyödynsivät uutta välinettä ruuan varastoinnissa, valmistelussa ja kypsentämisessä. Sen valmistustaito levisi keksijäryhmien lähialueille, mutta leviämismekanismia metsästäjä-keräilijöiden välillä ei edelleenkään tunneta tarkasti. Vain osa kivikauden keramiikasta valmistettiin yhteisöissä, jotka paimensivat karjaa ja viljelivät maata. Näiden yhteisöjen keskuudessa keramiikka levisi maatalouden leviämisen myötä. Tämä ilmiö havaitaan erityisesti Euroopassa.[1][2]
Tässä artikkelissa käytettyjä ajoituksia ei ole voitu ilmoittaa yhtenäisellä tavalla. Kun merkitään ajoituksen perään BP ("engl. before present"), tarkoitetaan silloin radiohiiliajoitusta ajatuksella "vuotta sitten". Kun merkitään ajoituksen perään eaa., tarkoitetaan silloin "vuotta ennen ajanlaskumme alkua". Radiohiiliajoituksessa on todettu systemaattinen virhe, joka voidaan korjata kalibroimalla se kalibrointikäyrällä. Kalibrointi huomioi ilmakehässä tapahtuneet hiilidioksidin muinaiset vaihtelut ja kalibrointikäyrän korjauskyky ulottuu jääkauden päättymisen alkuun. Siksi tätä vanhempia ajoituksia ei pystytä kalibroimaan asianmukaisesti ja osa ajoituksista on ilmoitettu vain BP-ajoituksina eikä kalibroituina eaa.-ajoituksina.
Keramiikan käsite on arkeologiassa määritelty väljästi, mutta kyseessä on ihmisen tahallaan tai vahingossa valmistama materiaali, joka on säilynyt nykypäiviin asti kovina kappaleina. Useimmat kivikautiset keraamiset kappaleet kuuluivat hajonneille astioille, mutta keramiikasta valmistettiin myös kulttiesineitä. Määritelmän mukaan savi on kosteana materiaalina leivottavissa ja muotoiltavissa halutun muotoiseksi esineeksi, joka kovenee kuivuttuaan eikä enää muovaudu. Kuiva savi ei kuitenkaan kestä arkikäyttöä, vaan murtuu helposti kappaleiksi. Kuivattu savi voidaan muuttaa keramiikaksi polttamalla se riittävän kuumassa lämpötilassa. Kuumuudessa mineraalit sulaavat yhteen tai muodostavat kemiallisia sidoksia, mikä vahvistaa materiaalin rakennetta niin, ettei kosteus voi enää hajottaa materiaaliin muodostunutta rakennetta.[1]
Varhaisinta kivikauden keramiikkaa valmistettiin aina paikallisesta savesta, johon sekoitettiin sideaineita ja muotoiltiin perinteiden mukaisesti, sekä lopuksi poltettiin nuotion tuottamissa lämpötiloissa. Valmistustekniikka parani tuhansien vuosien aikana asteittain niin, että astioiden paino pieneni, koko suureni ja keraaminen laatu parani.
Astioissa käytettävä materiaali on usein ollut omasta lähiympäristöstä esiin kaivettua savea, mutta joskus savi haettiin kaukaakin. Saven joukkoon on ollut tapana sekoittaa orgaanisia tai epäorgaanisia sideaineita. Orgaaninen sideaine on voinut sisältää eläinten karvoja, linnun sulkia, heinää tai kasvin kuituja. Epäorgaaninen sideaine on saattanut olla hiekkaa, kivimurskaa, asbestikuitua, simpukankuorien murskaa tai jauhettua keramiikkaa. Sideaineet antoivat savimassalle ryhtiä ja paransivat valmiin astian ominaisuuksia. Orgaaninen sideaine paloi polton yhteydessä hiilidioksidiksi ja jätti astiat huokoisiksi. Huokoinen astia oli kevyempi eikä kuumentunut tulessa niin voimakkaasti. Epäorgaaninen sideaine kiinnittyi kemiallisesti saven keraamiseen rakenteeseen vahvistaen sitä. Hiekka ja kivimurska johtivat hyvin lämpöä, jolloin astian keitto-ominaisuudet paranivat. Sideaineiden yhteinen tehtävä oli kuitenkin estää astiaa halkeilemasta polton yhteydessä.
Valitun saven mineraalit vaikuttivat poltetun keramiikan väriin sen hapettuessa polton yhteydessä. Huonosti palanut savi jäi tumman harmaaksi tai ruskeaksi ja hyvin palaneen saven väri muuttui punaiseksi rautaoksidin vuoksi. Vanhojen astioiden pinnalta on löydetty myös maalien jäämiä, joten joissakin kulttuureissa astiat maalattiin polton jälkeen esimerkiksi mustalla tai punaisella värillä.
Varhaiset astiat olivat usein muodoltaan kuin munanpuolikas. Pohja oli tällöin suippo, mutta myös teräviä pohjan kärkiä esiintyy. Pohjasta voitiin tehdä myös täysin pyöreä tai pohjasta voitiin tehdä tasainen. Pyöreä astia on kätevä hiekassa, koska kuoppaan upotettu astia pysyi hyvin pystyssä ja se voitiin kuopassaan kallistaa ilman kaatumisen vaaraa. Tasapohjainen astia on ollut hyvä kovalla maalattialla.
Astia voitiin muotoilla maljaksi, jolloin seinämät aukesivat sivuille ja suuaukko oli pohjaa suurempi. Pienisuinen astia valmistettiin kallistamalla seinämiä sisällepäin ja kaventamalla suuaukkoa. Näiden variaatioiden väliin jää suoraseinäinen astia. Variaation valintaan vaikuttivat ryhmän perinteet ja käyttötarkoitus.
Jo aivan ensimmäiset astiat Kiinassa, Venäjällä ja Japanissa olivat koristeltuja. On varmasti erehdys kuvitella, että koristelu liittyisi vain estetiikkaan, mutta sen tarkoitusta ei kuitenkaan ole pohdittu vakavasti. Koristelun merkitys korostuu kuitenkin arkeologiassa, missä selvitetään ryhmien välisiä kulttuurikytkentöjä. Koristelutyylit periytyivät tekijältä toiselle ja aineistosta on havaittu laaja-alaisia ja pitkäkestoisia "muotivillityksiä". Esimerkiksi tyypillisen kampakeramiikan koristelutyyli levisi tuhansien kilometrien laajuiselle alueelle suhteellisen lyhyessä ajassa ja tyylin pääpiirteet säilyivät samantapaisina satoja vuosia.
Kuumentamalla kuivatut astiat esimerkiksi nuotiossa saavutetaan ensimmäinen keramoitumislämpötila 450 °C helposti, mutta jopa 600−750 °C:n lämpötiloja on käytetty paljon. Keramoituminen on hidas prosessi, joten astialle vaadittiin pitkä polttoaika, jotta se keramoituisi kokonaan. Loppuun saakka poltettu savi oli kovaa ja huokoista. Tämä on hyvä ominaisuus säilytysastialle, mutta huono ominaisuus keittoastialle. Astia tyhjentyy, kun nesteet suotuvat huokoisen astian seinämien läpi. Astia voidaan tehdä tiiviiksi joko sivelemällä sen sisäpinta esimerkiksi rasvalla tai keskeyttämällä astian poltto niin, että vain astian pinta keramoituu. Sisäosan savi imee itseensä vettä ja turpoaa tiiviiksi. Kivikauden astiat olivatkin useimmiten osittain poltettuja.
Varhaisimmat tunnetut keraamiset esineet ovat löytyneet Dolní Věstonicesta. Sieltä on löydetty noin 2000 keraamista savi-idolia. Tunnetuimmat niistä esittävät hedelmällisiä naisia. Niitä valmistettiin noin 28000−22000 BP Pavlovin kulttuurin piirissä. Vaikka venushahmot voitiin valmistaa mistä materiaalista tahansa, osa niistä on keramiikkaa. Tällaiseen keraamiseen traditioon ei liity saviastioita.[3]
Arkeologiassa oli ollut pitkään vallalla eurooppalaisten havaintoon perustuva käsitys, että keramiikka keksittiin Lähi-idässä (Kaksoisvirranmaassa tai Egyptissä) tai Induslaaksossa ja että se levisi sieltä ympäri maailman. Tähän ilmiöön liitettiin siirtyminen metsästyksestä ja keräilystä maataloudeden eri muotojen harjoittamiseen, mitä vaihetta kutsutaan neoliittiseksi kivikaudeksi. Tämä teoria sai haastajansa 1900-luvulla useasta löydöksestä, jossa juuri metsästäjä-keräilijät alkoivat käyttämään keramiikkaa siirtymättä maatalouden harjoittamiseen.[4]
Liikkuvaa elämäntyyliä harjoittavien ryhmien ei tiedetä käyttäneen keramiikkaa tai ainakaan suuria saviastioita, joiden liikuttelu rikkomatta olisi ollut vaikeaa. Liikkuvassa elämäntavassa siirryttiin uuden ravinnonlähteen luokse, ja kun se loppui, muutettiin seuraavan ravinnonlähteen lähelle. Pohjoisella pallonpuoliskolla tietyt ravintoon liittyvät ilmiöt toistuivat säännöllisesti ja ryhmälle kehittyi niin sanottu vuotuiskierto. Mesoliittisella kulttuurikaudella on lukuisia esimerkkejä ryhmistä, joilla vuotuiskierron harjoittaminen on loppunut tai vähäistä. Syynä ovat olleet monipuolinen ekosysteemi, joka on voinut tarjota ravintoa vuoden ympäri, tai kehittyneet ravinnonkäsittelytavat. Tällaiset ryhmät ovat olleet otollisessa tilanteessa ottaa vastaan keramiikan hyvät ominaisuudet. Sellaisia olivat esimerkiksi päivittäisen ravinnon parempi hyödyntäminen keittämällä kuin paistamalla. Useat tutkija huomauttavat, että päivittäisen tarpeen sijasta on voitu korjata talteen luonnon hedelmä-, marja- tai ruohokasvien satoa ja säilyttää sitä monipuolistamaan tulevien kuukausien ravintoa.[4][5]
Siinä missä varastoiminen olisi voitu toteuttaa verkko- tai nahkapusseissa, maankoloissa tai puuastioissa, keramiikka on tuonut mukanaan joitakin lisäetuja. Keramiikka hengittää, on kova materiaali hyönteisille ja se on tulenkestävää. Varastoimisen lisäksi keramiikkaa on voitu käyttää ravinnon valmistamiseen. Idätys ja kuumentaminen on voinut olla suosittu tapa valmistaa siemenet syötäviksi. Sen sijaan, että ruoka kuumennetaan nuotiolla, se voidaan kuumentaa puuastiassa laskemalla sinne kuumia kiviä ja vettä. Vesihauteen ylläpito vaatii kylmien kivien vaihtamista kuumiin kiviin, mistä pääsee kuumentamalla ruoka saviastiassa nuotiolla. Ravinnon liottaminen voitiin nyt tehostaa ryöppäämällä, jolloin ravinnon kirjoa voitiin entisestään laajentaa.
Ravinnon parempi hyödynnettävyys lienee keramiikan suurimpia etuja. Sen sijaan, että lihaa tai kalaa paistettiin avotulella ja annettiin rasvan valua liekkeihin, voitiin astiassa kypsennetty ruoka hyödyntää keitinlientä myöten. Varastoinnin sivussa ruoka-aineita on voitu fermentoida, jolloin hapatus, käyminen tai muu tekeytyminen parantaisi ruuan ravintoarvoa.[6][7]
Erään teorian mukaan keramiikka keksittiin ilmastollisen muutoksen vuoksi, kun jääkauden viimeinen kylmeneminen noin 25000−15000 BP aiheutti sukupuuttoa ja muutoksia lajikirjossa. Esimerkiksi Kiinan alueilla hävisi sukupuuttoon monia eläin- ja kasvilajeja pakottaen ihmiset hyödyntämään myös villiriisiä, josta tuli eräillä asuinpaikoilla perusruokaa. Samantapaisista tapahtumista on arkeologista näyttöä eri aikakausilta eri mantereilla.[5]
Monissa itäaasialaisissa kulttuureissa ruokaa kypsennettiin keittämällä ne bamburungon putkessa. Paitsi että puuastiassa oli mahdollista keittää ruokaa käyttämällä kuumia kiviä, märkää puuastiaa saattoi myös lämmittää tulella. Savella suojattua puuastiaa voitiin kuumentaa suoraan avotulella, mutta astia paloi kuitenkin hieman pinnastaan. Tulessa kuumentuneen ja irti lohjenneen savipinnoitteen muoto saattoi toimia idean siemenenä. Puuastian savipinta lohkesi kuivuttuaan irti ja sillä voitiin lämmittää kerran tai pari ruokaa. Kuivana kuumennettu saviastia kesti useampia käyttökertoja ja näin on kehitys voinut jatkua kohti tuntemiamme keraamisia astioita. Kehityksen tarkka kuvaus on kuitenkin spekulaatiota, sillä saviastiat ilmestyvät arkeologiseen aineistoon valmiina tuotteina.[5][8]
Tämän hetkinen tutkimus on todennut kolme hyvin varhaista ja lähes samanaikaista keskusta, joissa keramiikkaa alettiin valmistaa ensimmäiseksi. Etelä-Kiinassa, Itä-Venäjällä ja Japanin saarilla ovat keramiikan varhaisimmat ajoitukset lähes samanaikaisia, mutta keramiikan materiaalin laatu, astioiden muotoilu ja koristelu vaihtelevat näissä paikoissa suuresti. Eroavaisuuksien takia otaksutaankin, että keramiikan valmistus keksittiin näissä kohteissa toisistaan tietämättä.[1]
Syy uuden tekniikan syntymiseen saattaa olla jääkauden päättymiseen liittyvä Dryaskauden kylmyysjakso. Silloin kuoli esimerkiksi Kiinassa sukupuuttoon monia eläinlajeja ja heikentynyt elinkeinotilanne pakotti ihmisten miettimään uusia selviytymisstrategioita. Onkin otaksuttu, että saviastiat liittyvät tähän kehityskulkuun. Dryaksen jälkeinen äkillinen ilmaston lämpeneminen kuitenkin helpotti tilannetta, kun metsiin ilmaantui enemmän lehtipuita sekametsässä viihtyvä fauna. Floran muutokset mahdollistivat uusien kasvien hyödyntämisen ruoka-aineena. Monilta asuinpaikoilta onkin tavattu riisinjyviä, joita epäillään kerätyksi tai viljellyksi ruokatarpeeseen. Riisin käsittelyssä astiat olivat käteviä apuvälineitä.[1]
Jo 1960−luvulla pidettiin Japania vanhimman poltetun keramiikan valmistuspaikkana koko maailmassa, jolloin vanhimmat ruukut ajoitettiin 12700−12200 BP. Uudet löydöt ovat siirtäneet keksinnön alkuhetkeä sitäkin varhaisemmaksi, mutta nykyään tiedetään myös Etelä-Kiinassa useita yhtä vanhoja ajoituksia.[1]
Japanissa vanhemman Jōmon-kauden asuipaikkoja tunnetaan yli 80, ja niistä on käytettävissä yli 100 ajoitusta. Näillä asuinpaikoilla ihmiset ovat pysyneet paikoillaan ympäri vuoden ja kaikki tekeminen on voitu järjestää edullisella tavalla liikkuvasta elämäntavasta poiketen. Heidän elinkeinonsa on aluksi ollut metsästys ja keräily, mutta keramiikkaa on silti tarvittu johonkin.[4] Teetettyjen ajoitusten perusteella voidaan pitää varmana, että Japanissa valmistettiin keramiikkaa 14800−13600 eaa. tai eräässä tapauksessa ehkä jopa 15200 eaa.. Keraamisten astioiden valmistusperinne on säilynyt elinvoimaisena Japanissa siitä hetkestä alkaen.[1]
Viime vuosiin asti on ajateltu, että Koreassa valmistettiin keramiikkaa noin 8000 eaa. alkaen. Käytössä olivat matalia asioita, joissa oli tasainen pohja. Tällaisia asuinpaikkoja ovat esimerkiksi Jangjang Osanni, Go Surung Munamri, Sihinamri, Dolsan Songdo ja Sangnodaedo. Nyt tiedetään kuitenkin Keltaisenmeren Jejun saaressa uusi asuinpaikka Kosan-ni, jossa sitä on valmistettu mahdollisesti pari tuhat vuotta aikaisiemmin. Ongelmana on keramiikasta otettujen näytteiden antamat erilaiset ajoitukset, jotka vaihtelevat 10000−4500 BP välillä.[1][9]
Kun 1980−luvulla Kiinasta löydettiin hyvin vanhaa keramiikkaa, oli niiden ajoittaminen vaikeaa. Tiukimmat kriteerit täyttävät ajoitukset tunnetaan viidelle löydölle. Etelä-Kiinaan sijoittuvassa Guangxiin provinssissa tunnetaan Miaojanin ja Bailiandongin asuinpaikat, joiden ruukunsirpaleet on ajoitettu 13300 BP. Radiohiiliajoitus on kalibroituna 17300−14700 eaa.. Jiangxiin provinsissa olevassa Xianrendongin luolan asuinpaikan löytö ajoitettiin vuonna 2012 noin 20 000 BP [10]. Se on tällä hetkellä vanhin keramiikka-ajoitus. Pohjois-Kiinassa olevassa Pekingin kaupunkialueessa sijaitsee Nanzhoangtoun asuinpaikka, jonka keramiikka ajoitetaan 10200 BP eli 10600−9300 eaa.. Jos Etelä-Kiinan keramiikan valmistustaito levisi ympäristön yhteisöihin, oppivat pohjoiskiinalaiset sen eteläkiinalaisia paljon myöhemmin.[1][11]
Hunanin provinssin Juchanjanin asuipaikan keramiikka on ajoitettu noin 13700 BP [1], mutta uudempi tutkimus ajoitti luolasta otetut vanhimmat näytteet vähintään 16300−14000 eaa. Muut luolasta löydetyt keramiikan palaset olivat iältään noin 13300 eaa., 15900 eaa. ja 14800 eaa., mutta niiden ajoituksia ollaan edelleen tarkentamassa.[1][12][13]
Kiinassa on tehty useita muita varhaisia löytöjä, mutta niiden radiohiiliajoitus on epävarmalla pohjalla. Jo näistäkin ajoituksista huomaa, että keramiikkaa on käytetty joillakin alueilla keskeytyksettä jopa 18000 vuotta. Kiinan sisälläkin keksinnön käyttöönotto on vaihdelltu voimakkaasti. Pohjoisessa Kiinassa Mantsuriassa varhaisin ajoitus on noin 6300 eaa.[14], vaikka keramiikkaa käytettiin kaikissa muissa ilmansuunnissa tuhansia vuosia ennen.
Venäjällä tehtiin 1980−luvulla ensimmäisiä havaintoja varhaisesta keramiikasta. Nämä havainnot saivat lisävahvistuksen 1990− ja 2000−luvuilla, kun havaittiin lisää iältään yli 11000 BP olevaa keramiikkaa. Nykyään on saatu onnistuneita ajoituksia seuraavilta asuinpaikoilta, missä on valmistettu ja käytetty keramiikkaa: Gasja, Khummi, Gromatukha, Chennigovka-1, Concharka-1, Ustinovka-3 ja Novopetrovka-2. Ne sijaitsevat Amurin valuma-alueella. Varhaisin ajoitus on 13300−12300 BP eli 14500−12100 eaa..[1][15]
Vitimin valuma-alueella on tutkittu Ust-Karengan asuinpaikkoja, joista löytyvä keramiikka on ajoitettu 11070−10600 BP eli 12200−10200 eaa..Tämä on vain hieman nuorempaa kuin Amurin valuma-alueen vanhin keramiikka. Muutamalla muiltakin lähinnä Trans-Baikalilaisilta asuinpaikoilta on löytynyt vanhaa keramiikkaa. Lähellä Mongolian rajaa Ust-Kayakhtassa ajoitus kermaiikkaa sisältäneen maakerroksen luista antoi 11500 BP. Toisessa paikassa Studenoje-1, joka sijaitsee Tšikoin valuma-altaassa, tavattiin keramiikkaa neljässä kulttuurikerroksessa ja nuorimmista ruukunsirpaleista saatiin ajoituksia, joiden keskiarvo oli noin 10400 BP. Näitä ajoitukset ovat saaneet kritiikkiä, joten niitä ei vielä voi pitää lopullisina. Varhaiset astiat olivat kampaleimoilla koristeltuja, mutta myöhemmin 7000−6000 BP oli käytössä nuorakoristeisia astioita.[16]
Eräät tutkijat ovat etsineet Keski-Siperiasta keramiikkaa, joilla voisi todistaa sen levinneen idästä länteen Eurooppaan. Eräs tällainen ehdokas, Sumpanja-tyyli, onkin löytynyt Sumpanja joen valuma-alueelta. Valitettavasti sen ajoittaminen on toistaiseksi tuottanut ristiriitaisia ajoituksia 9100−6100 BP eikä sitä voi vielä pitää esimerkkinä itäisestä keramiikan leviämisestä länteen. Kuitenkin lisäehdokkaita leviämisteorian tueksi ei tunneta. Itse asiassa varhainen kermamiikan käytön alue näyttää päättyvän Bakalin itäpuolelle, sillä Baikalista länteen olevat keraamiset löydöt ajoitetaan noin 6200−5900 eaa. Varhaisten ja myöhäisten ajoitusten väliin jää 6000 vuoden aukko.[16][14]
Pohjoisosien tutkimus on ollut hankalaa pitkien etäisyyksien ja ankaran ilmaston vuoksi. Muutamien pohjoisessa tehtyjen ajoitusten valossa näyttää siltä, että keramiikan valmistustaito levisi pohjoisemmaksi ihmisten liikkumisen mukana tai kulttuurivaihtona ryhmien välillä. Ajatusta tukevat ajoitukset asuinpaikoilla Puzi-2 Sahalinin saarella (7900 eaa.), Belkachi-1 Lenan sivuhaaran Aldan varrella (4900 eaa.), Siktyakh Lenan alajuoksulla (4000 eaa.), Agrobaza-4 Kolyman latvoilla (3500 eaa.) ja Tytyl-4 Kolyman suistosta itään (3000 eaa.).[14]
Kiinan ja Itä-Venäjän varhaiset ajoitukset eivät ole tulleet näkyviin Mongolian arkeologiassa, sillä siellä varhaisimmat ruukut valmistettiin 6600−4400 eaa..[14]
Euraasian Taiga tarkoittaa havumetsävyöhykettä, joka ulottuu Norjasta Itä-Venäjälle. Uralin takainen taiga vaikuttaa muodostavan keramiikan leviämisen kannalta yhtenäisen vyöhykkeen. Vyöhykkeen varrelta on todettu ympäristöään varhaisempia ajoituksia ja voidaan otaksua keramiikan levinneen sekä etelään että pohjoiseen siitä. Keramiikan varhaisimmat ajoitukset täällä ovat taigan eteläosien asuinpaikoilla Koksharovsky Ural-vuoristossa (6500 eaa.), Barsova Gora II/19 Ob-joen varrella (6400 eaa.), Korchugan 1a Objoen Irtyš-haaran varrella (5600 eaa.), Kornachak 2 Altain lähellä (6200 eaa.), Elenevan luola 11G Jenisein varrella (5800 eaa.), Ust-Kova Jenisein sivuhaaran Angaran varrella (5100 eaa.) ja Goreliy Les Angaran varrella Baikaljärven lähellä (5900 eaa.).[14][17][18]
Koko Pohjoisaasian ajoitusten valossa näyttää kuitenkin siltä, että keramiikka on tullut sinne etelästä ja levinnyt edelleen pohjoiseen metsästäjä-keräilijöiden mukana tai väestön välisellä kulttuurivaihdolla. Itä-Aasian keramiikan varhain käyttäneiltä seuduilta yhdistää "käytävä" Lähi-idän varhaisiin neoliittisiin yhteisöihin, ja käytävän ryhmät olisivat omaksuneet keramiikan käytön jo 7500 eaa. tai jopa sitä ennen. Leviäminen on näyttänyt kiihtyvät noin 7000 eaa. ja samaa on tapahtunut myös 5000−4000 eaa..[7][18]
Keramiikan valmistus leviää etelästä pohjoiseen seuraten Jäämereen laskevien jokien rantoja. Esimerkiksi Jenisein suiston lähellä Jäämeren tuntumassa sijaitsee asuinpaikka Ust-Polovinka, joka keramiikka ajoitetaan 2600 eaa.. Leviämiseen näyttää kuluvan useita tuhansia vuosia.[14]
Intian keramiikan vanhimpien löydösten ajoitus on vielä tekemättä. Monissa arkeologisissa kohteissa on merkkejä varhaisesta karjanpidosta, mutta ei keramiikasta, ja villiriisin käyttö ravinnoksi on havaittu myös joissakin mesoliittisissa kohteissa. Varhaisin viljelyä harjoittava neoliittinen kohde löytyy Pakistanin Induslaakson Mehrgarhissa noin 7000 eaa., mutta sielläkin aluksi ilman keramiikka. Sen valmistus Indusjoen laaksossa on todettu pitkään kestäneen arkeologisen kaivausperinteen aikana. Mehrgarh oli noin 5500–3300 eaa. samalla sekä keraaminen että neoliittinen asuinpaikka. Keramiikka ilmestyi arkeologisiin kerroksiin melko valmiina konseptina ja sofistikoituna muotoiluna. Birranan, Rakhigarhin ja Sothin kohteissa varhaisimmat astiat ajoitetaan väljästi 6000−4600 eaa.. Uusissa mesoliittisissa kohteissa on tehty nuorakuvioilla koristeltujen itäintialaisen keramiikan löytöjä. Kun ne saadaan ajoitettua, siirtynee keramiikan varhaisin käyttöönotto kauemmaksi menneisyyteen. .[19][20][21][22]
Vietnamin varhaisia osin neoliittisia kulttureja ovat Hoabinhin-, Bacsonin- ja Da Butin kulttuurit. Da Butin kulttuurissa on merkkejä keramiikan käytöstä jo noin 7500 eaa., vaikka muissa kohteissa keramiikan ajoitukseksi on saatu aikaisintaan 4700 BP eli noin 3700 eaa..[23][24]
Myös Thaimaassa on ajoitettu varhaiset keramiikan kappaleet vanhoiksi. Useista luolista on löytynyt merkkejä palaneista siemenistä (ilmeisesti kaskeamisesta), keramiikasta, kesytetyistä eläimistä sekä pronssi ja rautaesineistä. Keramiikkaa on havaittu Non Nok Tha'n luolasta (3000 eaa.) ja Spirit Cave'sta (7000 eaa.). Spirit Cave'n asukkaat ovat asuneet paikalla viimeistään 10000 eaa. ja sen löydetty keramiikka on ollut hyvin tehtyä ja koristeellista.[25]
Keramiikka levisi Tyynenmeren Melanesian saarille niin sanotun lapitakulttuurin mukana 1500 eaa. alkaen. Traditio levisi Uudesta-Guineasta loikaten saarelta saarelle yhä laajemmalle alueelle.[26]
Australiassa alkuasukkaat eivät kehittäneet keramiikkaa eivätkä käyttäneet sitä ennen historiallista aikaa.[27]
Euroopassa keramiikan valmistus levisi kaakosta lähtien ja se eteni ensin nopeasti Jäämerelle saakka ja vasta myöhemmin Länsi-Eurooppaan. Pohjoiseen Venäjälle ja Fennoskandiaan valmistustaitoa levittivät mesoliittista elämäntyyliä harjoittaneet metsästäjä-keräilijät. Balkanin kautta Keski- ja Länsi-Eurooppaan sitä levittivät maanviljelyä harjoittaneet ryhmät.[2]
Ural-vuoriston länsipuolen Euroopassa ensimmäiset ryhmät, jotka ottivat käyttöönsä keramiikan, kuuluivat Jelšanin kulttuuriin noin 7200−6800 eaa. Koska se on varhaisin keraaminen traditio metsävyöhykkeellä ja Euroopassa, on ehdotettu keramiikan keksityn siellä itsenäisesti. Ilmeisesti keramiikka levisi täältä Pohjois-Venäjän eri alueille, Fennoskandiaan, Itämeren eteläalueille ja Hollannin ja Belgian alankomaille saakka 5000 eaa. mennessä. Näiden keramiikka ja sen käyttö on metsästäjä-keräilijöillä säilyntyt vuosituhansia samanlaisena ja se oikeuttaa väittämään, että se on levinnyt alkupisteestään eri ilmansuuntiin kulttuurilainana.[2]
Keski- ja Länsi-Euroopassa vallitsi kaksi keraamista leviämistapahtumaa lähes samanaikaisesti. Kulttuurin leviämiseen liittyi myös maataloutta harjoittavan väestön siirtymistä. Arvellaan, että tämä tapahtuma toi eurooppalaiseen geeniperimään vahvan indoeurooppalaisen vaikutuksen. Keski-Euroopan leviämisaallon tunnusmerkkinä voidaan pitää nauhakeramiikkaa. Sen alkujuuri on Lähi-itä ja leviämisreitti kulki Turkin, Balkanin, Tonavanlaakson kautta Keski-Eurooppaan. Pohjois-Saksan se saavutti noin 5400−5100 eaa.. Länsi-Euroopan leviämisaallon tunnusmerkkinä voidaan pitää La Hoguette-keramiikkaa, jonka alkujuuri Euroopassa oli Välimerenrannikolla noin 5600 eaa.. Se on voinut saapua sinne Balkanista tai Afrikasta. Se levisi Espanjaan, Portugaliin, Ranskaan ja Englantiin. Tämän leviämisaallon tapahtuma tunnetaan kuitenkin heikosti.[2]
Vanha teoria, että keramiikka ja maatalouselinkeino liittyivät alussa kiinteästi toisiinsa, ei ole edes Lähi-idässä totta. Tutkimukset ja ajoitusmateriaalin laajuus todistavat maatalouden alkaneen Lähi-idässä 1000−1500 vuotta ennen keramiikan keksimistä. Esikeraamista viljelyä ja karjanhoitoa harjoitettiin 8000−6500 eaa., jonka jälkeen keramiikkaa on käytetty ruokatalouden apuna. Vanhimmat löydetyt keramiikan astiat ovat löytyneet Syyriassa (6560 ja 6860 eaa.[28]) ja Irakista (Jarmossa 6300−5800 eaa.[29][30]).[4][31] Myös Jordaniassa valmistettiin keramiikkaa 5500 eaa., mutta viitteitä noin 1000 vuotta vanhemmastakin keramiikasta on olemassa (6500−6200 eaa.[32]). Lähi-idän keramiikka levisi kauppasuhteiden kautta Turkkiin ja sieltä muualle Eurooppaan.[33][2]
Eräs parhaiten arkeologisesti tutkittu seutu Afrikassa on Niilin laakso ja Egypti. Niili on ollut hedelmällinen kaikkina eri aikakausina, minkä huomaa etenkin nykyään, kun seutu on muuten aavikoitunut täysin. Viimeisen jääkauden kylmimpänä aikana Sahara hyvin kuiva, mutta nuoremman Dryas-kauden (10050−9400 eaa.) jälkeen seudulle alkoi saapua vuosittaisia monsuunisateita. Alue alkoi kukoistaa ruohikkoisena savannina, jonka ravintoa ihmiset saapuivat etelästä hyödyntämään. Tutkijat ovat päätelleet löytyöaineistosta, että ihmiset käyttivät muun muassa ruohokasvien siemeniä ja kalaa ravinnokseen. Niiden varastointiin, käsittelyyn ja tulella kypsentämiseen kehitetty keramiikka ilmaantui tällöin arkeologiseen löytöaineistoon.[34][35][36][2]
Afrikan varhaisen keramiikan alkuperästä on kolme teoriaa, joissa yhteistä on sen keksiminen kerran jossakin päin Afrikkaa. Ensinnäkin, Niilin jokilaaksossa kehittynyt keramiikka saattoi levitä itään Saharan eteläreunaa ja selittää siten samanaikaisen esiintymisen. Toisekseen, keramiikka olisi keksitty alueella, joka sijaitsi Saharasta etelään ja josta se olisi levinnyt Saharan eteläreunalle ja Niilin jokilaaksoon. Toistaiseksi tällaista etelään sijoittuvaa aluetta ei tunneta, koska vanhimmat sieltä löytyneet keramiikan esiintymät ajoitetaan aikaisintaan 8000 eaa.. Kolmanneksi, keramiikka olisi keksitty jääkauden kylmimpänä aikana aavikoituneen Saharan refuugissa, missä ihmiset olisivat keksineet keramiikan helpottamaan ankarissa oloissa elämistä. Tällaista seutua ei ole vielä löydetty.[34][35]
Niilin laaksossa Saharan puoleisella aavikolla on varhaista keramiikkaa asuinpaikoilla Egyptissä Nabtan Bir Kiseiba E-79-8:ssa (useita ajoituksia 9400−8000 eaa.), Bir Kiseiba E-80-4:ssa (9220 ± 120 BP) ja Sudanin Sarurab 2:ssa (8600 eaa.) ja Wadi el Akhdarissa (8300 eaa.). Saharan eteläpuolen itäosassa oli suuria järviä ja jokia, jotka ovat nykyään kuivuneita. Ne laskivat nykyiseen Niiliin. Myös täällä sateet ylläpitivät ruohotasankoja ja kalaisia vesistöjä.[34][37]
Egyptiläinen keramiikka tunnetaan paremmin ja yksityiskohtaisemmin neoliittiselta kaudelta 5300−3200 eaa. alkaen Fayumista, Merimde, Omari, Badari, Naqada ja predynastinen egyptiläinen kulttuuri.[38]
Ounjougoussa Dogon kunnassa Malissa sijaitsee Yamén laaksossa kaksi asuinpaikkaa Ravin du Hibou ja Ravin de la Mouche, joista löytyi vuonna 2007 keramiikan sirpaleita kerrostumista, joiden ajoitus on yli 9400 eaa.. Tuolloin alue oli savannin säännöllisesti monsuunisateiden kastelemana tulvatasankona ja seudulla oli myös pysyviä järviä. Suuret tulvat huuhtoivat asuinpaikkoja ja kasasivat niiden päälle paksut sedimenttikerrokset. Keramiikka ilmaantui seudulle liikkuvan väestön mukana hyvälaatuisena, ohutseinäisenä ja hyvin poltettuna. Tutkijoilla on se käsitys, että sen valmistustaito opittiin etelässä, mutta he eivät tiedä missä. Vielä 7000 eaa. käytettiin alueella keramiikkaa, mutta kuivuus hääti sen jälkeen väestön muualle. Seutu on nykyään kuivaa Nigerjoen jokilaakson reuna-aluetta.[34][35][36]
Toinen kiinnostava seutu Saharan eteläpuolella sijaitsee Keski-Saharan ylängöllä Nigerissä. Siellä on löytynyt keramiikkaa asuinpaikoilta Adrar Bous 10 (8400−8200 eaa.) ja Temet (9330 ± 120 BP eli noin 8500 eaa.). Viimeksi mainitun keramiikan koristelussa on käytetty pisteistä muodostettuja aaltokuvioita. Tätä koristettä käytettiin viimeiseksi Senegalissa ensimmäisellä vuosituhannella eaa.. Keramiikkan ja asuinpaikan ajoitukset eivät välttämättä kohtaa, joten ajoituksien todistusvoima on vielä kiistanalainen. Kuitenkin myös Aïrin asuinpaikoilta Tagalagal (8600−8400 eaa.) ja Tamaya Mellet (9350 ± 170 BP eli noin 8600 eaa.) on löytynyt vanhaa keramiikkaa.[34][35][37][2]
Toinen keramiikan keksimisen keskus saattaa sijaita eteläisessä Arkikassa. Sen yhteydet Pohjois-Afrikkaa ovat heikot, joten keramiikan ilmestyminen sinne saattaa olla itsenäisen keksimisen seurausta. Keramiikka ilmaantui sinne kuitenkin vasta ensimmäisellä vuosituhannella eaa..[2]
Keramiikka on selvästi nuorempaa Niilin laaksossa kuin Saharan keskiosissa. Tutkijat arvelevat kuitenkin, että keramiikka levisi sinne Välimeren rannikon kautta. Keraamisten asuinpaikkojen ajoitukset Uadi Ti-n-Torhassa (Libyassa, 9080 ± 79 BP eli noin 8300 eaa.) ja Launey AK-AF 094-18:ssa (Algeriassa 9210 ± 115 BP eli noin 8400 eaa.) ovat niin varhaisia, että se vaikuttaa mahdolliselta. Saharan vihertyminen saattoi aiheuttaa myös sen, että Saharan etelän- ja pohjoisen väestöt kohtasivat toisensa ja levittivät keramiikan valmistustaitoa. Marokosta tunnetaan kallioinen suojapaikka Hassi Ouenzga, jonka keramiikassa on Saharan- ja Välimeren keramiikan piirteitä yhdessä. Siellä asutus otti käyttöön sekä maanviljelyn että keramiikan noin 5600 eaa.. Tutkijat arvelevat, taas ilman suoria todisteita, että keramiikka levisi Niilille pitkin Välimeren rannikkoa eikä suoraan Saharan aavikolta.[2][34][35]
Vaikka juuri Itä-Aasiassa tapahtuikin keramiikan varhainen keksiminen, ei se levinnyt Aasiassakaan kovin kauaksi syntymäseuduiltaan. Siksi ollaankin yksimielisiä siitä, että keramiikka on keksitty Etelä-Amerikassa itsenäisesti. Yllättävää on kuitenkin sen käyttöympäristö viidakossa.
Vanhin tunnettu eteläamerikkalainen keramiikka löytyy Caverna de Pedra Pintadasta Amazonin valuma-alueen alajuoksulla. Se ajoitetaan noin 5600 eaa., jolloin koko Amazon oli jo asutettu. Toinenkin luola edellisen läheltä, Taperinha, sisälsi astioiden sirpaleita, mutta ne ajoitetaan noin 5080 eaa. Nämä ryhmät olivat vaeltaneet viidakkoon Karibianmeren rannikolta ja elivät pääasiassa kalastuksella.[39][40]
Toinen varhaisen keramiikan asuinpaikka on San Jacinto Kolumbiassa. Siellä valmistettiin kasvikuitusekotteista ja koristeellista keramiikkaa, jota ei ehkä käytetty ruuan kypsentämiseen vaan ainoastaan sen varastointiin ja tarjoiluun. Se ajoitetaan 5900 BP eli noin 4800 eaa.[41][42]
Kolmas varhainen kohde löytyy Ecuadorista Valdivian kulttuurin asuinpaikoilta. Nämäkin olivat koristeellisia astioita, mutta poikkeavat monin tavoin Kolumbian vastaavista astioiden kappaleista. Osassa keramiikkaa on tekstiilipainanteita. Ne ajoitetaan alkaen noin 5500−5200 BP eli noin 4300−4000 eaa.[43][44]
Vanhinta alaskalaista ja kanadalaista keramiikkaa on löydetty Alaskan ja Yukonin alueen merenrannikoilta, missä paleo-eskimot valmistivat sitä ilmeisesti siperialaisen esimerkin mukaisesti. Keramiikka levisi nopeasti Pohjois-Amerikan pohjoisosiin, mutta ei pidemmälle etelään. Ensimmäinen keramiikka on ajoitettu noin 3500 BP eli noin 1800 eaa. Muut ryhmät alkoivat valmistaa sitä tämän jälkeen ja muutamat ryhmät osasivat tehdä sitä vain muutaman vuosisadan ennen eurooppalaisten saapumista mantereelle.[45][46][47]
Keramiikan saapuminen eteläiseen Pohjois-Amerikkaan on vielä epäselvää, mutta yleisesti epäillään sen tulleen sinne Meksikonlahden saarien kautta Etelä-Amerikasta. Vanhin tunnettu löytö sijaitsee Savannahjoen suistossa raakkutunkioissa Stallingin saaressa, joita tutkittiin 1929 ja 1999. Keramiikan iäksi arvioidaan noin 3800 BP eli noin 2300 eaa. Pohjois-Amerikan itäosissa oli rinnakkainen traditio valmistaa vuolukiviastioita, joiden käyttötarkoitus olisi ollut sama kuin keramiikankin. Uudessa-Englannissa keramiikkaan siirryttiin vuolukiviastioiden käytön jälkeen.[48][49][50]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
