Remove ads
Harhaoppeja vastaan (m.kreik. Ἔλεγχος καὶ ἀνατροπὴ τῆς ψευδωνύμου γνώσεως, Elenkhos kai anatropē tēs pseudōnymū gnōseōs tai Κατὰ αἱρέσεων, Kata haireseōn; lat. Adversus haereses) on Irenaeuksen kirjoittama kristillinen teologinen teos, joka oli suunnattu gnostilaisuutta vastaan. Teos tunnetaan yleensä lyhemmällä latinankielisellä nimellään. Sen alkuperäinen kreikankielinen koko nimi tarkoittaa Niin kutsutun gnosiksen tunnistamisesta ja kukistamisesta.[1][2]
| Harhaoppeja vastaan | |
|---|---|
| Ἔλεγχος καὶ ἀνατροπὴ τῆς ψευδωνύμου γνώσεως Adversus haereses |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Irenaeus |
| Kieli | muinaiskreikka |
| Genre | teologia |
| Julkaistu | noin 180 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Remove ads
Teoksen synty
Irenaeus (Eirenaios) eli ja kirjoitti 100-luvulla. Teos Harhaoppeja vastaan on ajoitettu noin vuoteen 180, koska se viittaa Eleuteriukseen (Eleutherios) nykyisenä Rooman piispana. Irenaeus vaikuttaa kuitenkin kirjoittaneen teoksen osissa usean vuoden aikana; teoksen myöhemmissä kirjoissa viitataan siihen, että aiemmat kirjat ovat olleet lukijoiden saatavilla aiemmin.[2] Kunkin kirjan johdannossa Irenaeus esittää, että teos on osoitettu ystävälle, joka oli halunnut tietää enemmän harhaopeista ja siitä, kuinka niitä voisi parhaiten vastustaa. Ystävästä ei tiedetä enempää, ja kyseessä saattaa olla kuvitteellinen henkilö, eräänlainen kirjallinen tehokeino.[3]
Ireneus on teoksellaan halunnut varustaa ystävänsä kyvyllä kumota gnostilaisten väitteet. Ilmeisesti useat kreikkalaiset kauppiaat olivat alkaneet puhua Irenaeuksen hiippakunnassa erityisen tiedon, gnosiksen, saavuttamisen merkityksestä. Toisen teorian mukaan valentinolaiset gnostikot pysyivät osana varhaista kristillistä kirkkoa ja osallistuivat tavallisiin kirkonmenoihin huolimatta kirkon opista radikaalisti poikenneista näkemyksistään. Gnostilaisten sanotaan myös tavanneen salaisesti kirkonmenojen ulkopuolella tarkoituksenaan keskustella omasta ”salaisesta tiedostaan” ja sitä koskevista kirjoituksistaan. Piispana Irenaeus näki velvollisuudekseen pitää valentinolaisia silmällä ja suojella kirkkoa näiden opeilta. Tämän vuoksi hän tutki gnostilaisia oppeja ja perinnettä syvällisesti, mikä johti lopulta teoksen kirjoittamiseen.[3]
Irenaeus vaikuttaa katsoneen, että erityisesti Asian ja Fryygian kristityt tarvitsivat suojelua gnostilaisilta, koska näillä ei ollut yhtä paljon omia piispoja, jotka olisivat voineet pitää kyseisen kaltaiset ongelmat kurissa.[4] Tämän maantieteellisen etäisyyden vuoksi lännessä, Galliassa toiminut Irenaeus piti erillisen teoksen kirjoittamista harhaopeista parhaana tapana auttaa idän seurakuntia. Irenaeus tunnistaa ja kuvaa teoksessa useita gnostilaisuuden lahkoja ja asettaa niiden uskomukset katolisena, ortodoksisena kuvaamaansa kristinuskoa vastaan. Ireneus on tämän ja muiden teostensa ansiosta ensimmäinen kristillinen kirjailija, joka esittää täydellisen systemaattisen esityksen kristillisestä teologiasta. Häntä on tämän vuoksi kutsuttu kristillisen teologian perustajaksi.[1][2][5]
Teoksen alkuperäisen nimen ”niin kutsuttu gnosis” tai ”niin kutsuttu tieto” (pseudonymos gnosis) viittaa apostoli Paavalin varoitukseen ”tiedon nimellä kulkevasta valhetiedosta” Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle.[6][2]
Tekstihistoria
Teoksen alkuperäisestä kreikankielisestä tekstistä on säilynyt nykyaikaan vain katkelmia. Eniten on säilynyt kirjan I tekstistä Hippolytoksen ja Epifanioksen tekemien lainausten kautta. Koko teos on säilynyt ainoastaan latinankielisenä käännöksenä, joka tehtiin 200-luvun alussa eli hyvin pian kreikankielisen tekstin julkaisemisen jälkeen. Käännöstä pidetään varsin luotettavana. Jotkut tutkijat ovat arvelleet sitä Irenaeuksen itsensä ja jotkut Tertullianuksen tekemäksi, mutta kumpikaan ei ilmeisesti pidä paikkansa. Tertullianus kuitenkin käytti käännöstä kirjoittaessaan omia harhaoppeja vastaan suunnattuja teoksiaan.[2]
Latinankielisen käännöksen lisäksi teoksesta tehtiin 500-luvulla armeniankielinen käännös, josta ovat säilyneet kirjat IV ja V, syyriankielinen käännös, josta on säilynyt katkelmia, ja lyhennelmä teokseen Sacra parallela 700-luvulla. Teoksen latinankielisen tekstin ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) oli Erasmus Rotterdamilaisen vuonna 1526 toimittama.[2][5]
Irenaeuksen teos oli parhaiten nykyaikaan säilynyt gnostilaisuuden vaikutusaikana tehty kuvaus gnostilaisuudesta ja gnostilaisuuden päälähde aina siihen saakka, kun niin kutsuttu Nag Hammadin kirjasto löydettiin vuonna 1945. Tähän kirjakokoelmaan kuului useita pitkään kadoksissa olleita mutta vielä Irenaeuksen tuntemia ja hyödyntämiä gnostilaisia teoksia.[2]
Remove ads
Irenaeuksen teos käsittää viisi kirjaa. Ensimmäinen kirja esittää kuvauksen gnostilaisista lahkoista ja niiden opeista, erityisesti valentinolaisuudesta. Irenaeus ajatteli, että harhaopin selkeä esitys on samalla sen kumoaminen. Loput neljä kirjaa pyrkivät kumoamaan harhaoppisten opit yksityiskohtaisemmin yksi kerrallaan. Irenaeus korostaa, että jumalia on vain yksi, päin vastoin kuin gnostilaiset esittävät, ja tämä yksi Jumala sekä loi maailman että lähetti poikansa, Kristuksen, ihmisten vapahtajaksi. Irenaeus selittää, että harhaoppiset käyttävät Raamattua väärin tukeakseen omia oppejaan ja sivuuttavat tekstin oikean merkityksen. Samalla harhaoppiset vaarantavat kirkon ja sen opin ykseyden. Irenaeus pyrkii osoittamaan gnostilaisten oppien mielettömyyden ja niistä seuraavan jumalattomuuden. Samalla hän kuvaa oikeaoppisen kristillisen uskon.[2]
Irenaeus tukee näkemyksiään sekä kirkon apostolisella perinteellä että oikeaoppisena esittämällään Raamatun, kuten Jeesuksen sanojen ja profeettojen, tulkinnalla. Hän lainaa esityksessään suurinta osaa Uuden testamentin kanonisista kirjoituksista ja muutamia kaanonin ulkopuolisista kirjoituksista, kuten Ensimmäinen Klemensin kirje ja Hermaan Paimen. Hän ei kuitenkaan lainaa Kirjettä Filemonille eikä Kolmatta Johanneksen kirjettä. Hän lainaa myös useimpia Vanhan testamentin kirjoista Septuagintan mukaan. Vaikka Irenaeus ei varsinaisesti luettelekaan Raamatun kaanonia, hän antaa näin hyvän kuvan siitä, minkä tekstien käyttö hänen aikanaan oli vakiintunutta.[2]
Kirja I
Kirja I esittää kuvauksen erilaisista gnostilaisista harhaopeista ja on käytännössä harhaoppien luettelo. Irenaeus kuvaa luvuittain seuraavat lahkot ja opit, sekä esittää välillä myös omia näkemyksiään: 1. Valentinos ja tämän näkemys aioneista; 2. Propator (miespuolinen aioni); 3. Raamatun väärinkäyttö harhaopeissa; 4. Akhamoth-äiti ja näkyvän maailman syntyminen hänestä; 5. demiurgi; 6. valentinolainen näkemys ihmisestä; 7. harhaoppisten näkemykset Jumalan lihaksitulemista vastaan; 8. valentinolaisten harjoittama Raamatun väärinkäyttö; 9. valentinolaisuuden oppien kumoaminen; 10. oikeaoppisen kristinuskon puolustus; 11. Valentinoksen ja hänen oppilaidensa erheet; 12. Ptolemaios ja Kolorbasos; 13. Markos; 14. kirjaimia ja tavuja koskevat teoriat; 15. Sige (naispuolinen aioni) ja 24 elementtiä; 16-17. markosiaanit; 18. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kohtien väärinkäyttö harhaopeissa; 19. Raamatun väärinkäyttö harhaopeissa; 20. apokryfiset kirjat; 21. harhaoppisten näkemykset lunastuksesta; 22. harhaoppisten poikkeamat totuudesta; 23. Simon Magus, Menandros ja simonialaiset; 24. Saturninos ja Basileides; 25. Karpokrates; 26. Kerinthos, ebioniitit ja nikolaiitat; 27. Kerdon ja Markion; 28. Tatianos ja enkratiitit; 29. borboriitit; 30. ofiitit ja setiläiset; sekä 31. kainiitit.[7]
Kirja II
Kirja II aloittaa harhaoppien kumoamisen. Irenaeus hyökkää ennen kaikkea sitä gnostilaisuuden oppia vastaa, että jumalia olisi kaksi, korkein Jumala sekä tietämätön luojajumala (demiurgi), sekä gnostilaisten muita maailman luomista koskeneita oppeja vastaan. Irenaeus korostaa, että jumalia on kirkon uskon mukaan vain yksi. Tämä yksi Jumala on koko maailman luoja Sanansa kautta, eivätkä maailmaa ole luoneet enkelit tai muut olennot korkeimman Jumalan tahdon vastaisesti tai erehdyksen kautta. Luominen tapahtui tyhjästä, ei mitään jo ennalta ollutta ainetta muokkaamalla. Irenaeuksen mukaan Valentinoksen ja hänen oppilaidensa ajatukset perustuivat pakanalliseen ajatteluun, jossa ainoastaan eri jumalvoimien nimet oli muutettu.[8]
Irenaeus pyrkii osoittamaan, että gnostilaisten teologis-kosmologiset järjestelmät ovat mielettömiä ja epäkonsistentteja. Apostolit eivät olleet aioneita. Aioneita ei voida päätellä olleen kolmeakymmentä siksi, että Jeesus kastettiin 30-vuotiaana. Samalla Irenaeus esittää mielenkiintoisen näkemyksen Jeesuksen iästä: Irenaeus vaikuttaa sanovan, että Jeesus olisi ollut kuollessaan 40–50-vuotias, kun yleensä kristillisessä perinteessä tämän katsotaan kuolleen noin 33-vuotiaana. Irenaeus korostaa, ettei salatietoa tule etsiä kirjainten, tavujen ja lukujen tulkitsemisyritysten kautta, ja huomauttaa, ettei tässä elämässä edes voida saavuttaa täydellistä tietoa.[9]
Lopuksi Irenaeus käsittelee harhaoppisten näkemyksiä sielusta ja ruumiista sekä niiden kohtalosta kuoleman jälkeen. Sielut ovat kuolemattomia, vaikka niillä onkin alku, toisin sanoen ne eivät ole olleet aina olemassa. Irenaeus kieltää ajatuksen jälleensyntymisestä.[10]
Kirja III
Kirja III jatkaa harhaoppien kumoamista ennen kaikkea apostolien opetuksen perusteella. Näin kirja korostaa kirkkoa ja sen perinnettä. Irenaeus korostaa, että sekä Kristus että apostolit saarnasivat vain yhtä Jumalaa, taivaan ja maan luojaa, eivätkä muokanneet oppiaan kuulijoiden ennakkokäsitysten mukaan. Kirkon opin takaa piispojen apostolinen seuraanto, eikä totuutta löydy kirkon ulkopuolelta. Harhaopit taas ovat nuorempaa alkuperää eivätkä voi juontaa historiaansa apostoleihin. Harhaoppiset eivät seuraa sen enempää Raamattua kuin perinnettäkään.[11] Irenaeus korostaa, että Raamattu puhuu aina yhdestä Jumalasta ja kumoaa vastaväitteet, jotka perustuvat Paavalin[12] ja Jeesuksen sanoihin.[13]
Irenaeus perustelee omaa näkemystään kaikkien neljän evankeliumin avulla ja korostaa, että evankeliumeja on vain nämä neljä, ei enempää eikä vähempää. Hän kuvaa myös kaikkien muiden apostolien opin kysymyksen suhteen.[14] Tämän jälkeen Irenaeus pyrkii kumoamaan sen näkemyksen, että Paavali olisi ollut ainoa totuuden tiennyt apostoli. Toisaalta hän kumoaa ebioniittien Paavalin arvovaltaa vähätelleen näkemyksen. Irenaeus korostaa myös, että Jeesus ja Kristus olivat yksi ja sama; että Jumalan Poika tuli ihmiseksi todellisesti, ei vain näennäisesti; että Jeesus Kristus oli siis Jumala; ja että tämä oli apostolinen oppi. Irenaeus pyrkii myös todistamaan, että Jeesus syntyi neitseellisesti ja tuli tällä tavoin todellisesti lihaksi.[15]
Lopuksi Irenaeus korostaa, että maailmaa hallitsee yhden Jumalan kaitselmus. Jumala on sekä äärimmäisen oikeudenmukainen rangaistessaan syntisiä että äärimmäisen hyvä siunatessaan hurskaita ja antaessaan heille pelastuksen.[16]
Kirja IV
Kirja IV jatkaa harhaoppien kumoamista Jeesuksen opetuksen perusteella. Jeesuksen opetus koski vain yhtä Jumalaa ja Isää. Tämä ilmenee jo Mooseksen ja muiden profeettojen sanoissa, jotka ovat Kristuksen itsensä sanoja. Jumala ei tule katoamaan siksi, että taivaat ja maa tulevat katoamaan, eikä hänen jumaluuttaan vähennä se, että Jerusalem tuhoutui, sillä tämä oli Jumalan itsensä tahto. Tämä yksi Jumala on sekä vanhan että uuden liiton takana. Irenaeus korostaa, että profeetat puhuivat tästä samasta Jumalasta ja tunsivat hänet sekä ennustivat Pojan tulon.[17]
Irenaeus selittää, että Jeesus ei kumonnut vanhan liiton profeettojen aikaista lakia, vaan täytti sen ja vapautti ihmiskunnan lain ikeestä vapaaksi palvelemaan Jumalaa. Jumala loi lain ihmisen parhaaksi. Aluksi laki oli tarkoitettu kirjoitettavaksi ihmisten sydämiin, mutta koska juutalaiset käyttivät vapauttaan väärin, se kirjoitettiin Mooseksen laiksi, joka sisälsi erikoiskäskyjä heidän sydämensä kovuuden vuoksi. Kymmenen käskyä ovat edelleen voimassa.[18]
Irenaeus muistuttaa, että vaikka Jumala onkin näkymätön ja käsittämätön, hän ei kuitenkaan ole tuntematon. Hänen tekonsa julistavat hänestä, ja hänen Sanansa on osoittanut, että hänet voidaan nähdä ja tuntea monella tavalla. Kristus tuli kaikkien aikojen kaikkia ihmisiä varten. Pakanoiden käännyttäminen oli vaikeampaa kuin juutalaisten, ja siksi siihen osallistuneiden apostolien työ oli suurempi. Vanhan liiton profeetat julistivat samaa Jumalaa kuin Kristus, ja siksi meidän ei tule ajatella, että kyse olisi eri jumalista; sen sijaan meidän tulee olla huolissamme siitä, ettei tämä Jumala rankaise meitä vielä kovemmin kuin vanhan liiton ihmisiä. Irenaeus kumoaa sen harhaoppisten näkemyksen, että profeetat olisivat saaneet osan profetioistaan korkeimmalta Jumalalta, osan demiurgilta. Profeetat lähetti sama Jumala joka lähetti Kristuksen.[19]
Irenaeus käsittelee myös tulevaa tuomiota. Harhaoppiset liioittelevat Kristuksen armoa, mutta vaikenevat tulevasta tuomiosta. Irenaeus toteaa, että ihmisillä on vapaa tahto ja he ovat kykeneviä tekemään valintoja. Harhaoppiset ovat väärässä väittäessään, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan hyviä, jotkut pahoja. Ihmisillä on kuitenkin kyky valita hyvä ja Jumalan tahdon noudattaminen, minkä kautta pahan valitseville tarkoitettu tuomio voidaan välttää. Sama Jumala sekä palkitsee että rankaisee.[20]
Kirja V
Kirja V jatkaa harhaoppien kumoamista käsittelemällä ennen kaikkea ruumiillista ylösnousemusta, joka oli gnostilaisten erityisesti kieltämä oppi. Irenaeus aloittaa toteamalla, että ainoastaan Kristus kykenee opettamaan meille jumalallisia asioita ja lunastamaan meidät. Hän tuli lihaksi Neitsyt Mariasta todellisesti Pyhän Hengen toiminnan kautta, ei ainoastaan näennäisesti. Jumalan kunnia tulee näkymään ihmisen lihan heikkoudessa, sillä hän tekee ruumiistamme osallisia ylösnousemuksesta ja kuolemattomuudesta. Elian, Eenokin, Joonan ja muiden profeettojen esimerkit osoittavat, että Jumala kykenee muuttamaan ja säilyttämään ruumiimme ja nostamaan ne ylös ikuiseen elämään.[21]
Jumala pelastaa siis koko ihmisluonnon, sekä sielun että ruumiin. Samoin kuin Kristus nousi kuolleista, nousemme myös me. Kyseessä ei ole pelkkä hengellinen ylösnousemus, niin kuin harhaoppiset opettavat. Tähän liittyen Irenaeus käsittelee harhaoppisten väärintulkitsemaa kohtaa Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille, jossa Paavali toteaa: "Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta";[22] kyse ei ole siitä, ettei ruumis säilyisi, vaan siitä, etteivät pahantekijät pääse osaksi taivasten valtakunnasta lihansa pahojen tekojen vuoksi. Irenaeus käsittelee myös ihmisten hengellisyyttä ja ruumiillisuutta, sekä elämän ja kuoleman eroa. Sama Jumala, joka loi meidät (ruumiimme), tulee nostamaan meidät ylös (ruumiillisesti). Palaamme siis elämään ruumiillisessa muodossa.[23]
Irenaeus sanoo, että oli soveliasta, että Isä lähetti Poikansa ihmiseksi, Paholaisen kiusattavaksi mutta täyttämään lupaukset ja saavuttamaan voiton. Valhe ja harhaopit taas ovat peräisin Paholaisesta, ja gnostilaiset ovat tämän työkaluja. Irenaeus käsittelee myös Antikristuksen tuloa sekä tuolloin tapahtuvaa yleistä luopumusta ja maailman loppua, sekä muistuttaa jälleen viimeisestä tuomiosta.[24]
Lopuksi Irenaeus toteaa jälleen, että Kristuksen ylösnousemus todistaa ruumiittemme säilymisen ja ylösnousemuksen ruumiillisuuden. Tämän todistavat myös Kristuksen sanat, kun tämä lupasi juoda viiniä isänsä valtakunnassa opetuslastensa kanssa, sekä monet profetiat. Annettuja lupauksia ei voida tulkita vertauskuvallisesti, vaan kaikki tapahtuu todella Antikristuksen tulon ja ylösnousemuksen jälkeen maanpäällisessä Jerusalemissa.[25]
Remove ads
Remove ads
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads