suomenruotsalainen kirjailija, toimittaja, historioitsija ja Helsingin yliopiston rehtori From Wikipedia, the free encyclopedia
Zacharias (Zachris, Sakari) Topelius (14. tammikuuta 1818 Uudenkaarlepyyn maalaiskunta – 12. maaliskuuta 1898 Sipoo) oli suomenruotsalainen kirjailija, runoilija, toimittaja, historioitsija ja Helsingin yliopiston rehtori.[1] Hän kirjoitti ruotsiksi.
| Zachris Topelius | |
|---|---|
 Zachris Topelius. Albert Edelfeltin maalaama muotokuva vuodelta 1889. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. tammikuuta 1818 Uudenkaarlepyyn maalaiskunta, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 12. maaliskuuta 1898 (80 vuotta) Sipoo, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Ammatti | kirjailija, toimittaja, historioitsija, yliopiston rehtori |
| Kirjailija | |
_signature_on_letter_23rd_May_1880.jpg){kind=small} Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| topelius.sls.fi | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Zachris Topelius oli viralliselta nimeltään Zacharias kuten isänsäkin. Hän käytti itse etunimenään lyhennettä Z. tai nimimuotoa Zachris, jopa virallisissa yhteyksissä. Topeliuksen etunimestä on usein käytetty suomalaistettua muotoa Sakari.[1]
Zachris Topelius syntyi Kuddnäsin tilalla lähellä Uuttakaarlepyytä vuonna 1818. Hänen isänsä oli lääkäri ja kansanrunouden kerääjä Zacharias Topelius vanhempi ja äitinsä varakas kauppiaantytär Catharina Sofia Calamnius. Hänen isoisänsä oli kirkkomaalari Mikael Toppelius.[1]
Topelius oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1829–1832 ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä J. L. Runebergin yksityisoppilaana 1833. Tämän jälkeen hän aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa, jossa hänet promovoitiin maisteriksi 1840 ja tohtoriksi vuonna 1847.[2] Vuonna 1841 Topelius tuli Helsingfors Tidningar -lehden toimittajaksi ja lehden levikki alkoi pian nousta. Topelius oli toimittamassa lehteä vuoteen 1860 asti. Vuonna 1854 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston Suomen historian ylimääräiseksi henkilökohtaiseksi professoriksi, vuonna 1863 hänestä tuli Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professori ja vuonna 1876 yleisen historian professori, jossa virassa hän toimi vuoteen 1878 asti. Vuosina 1875–1878 Topelius oli yliopiston rehtori.[1] Vuonna 1870 hän oli perustamassa Suomen ensimmäistä eläinsuojeluyhdistystä Maj Föreningeniä, jonka tärkein suojelukohde olivat pikkulinnut.[3]
Zachris Topelius oli naimisissa vuodesta 1846 lähtien vaimon kuolemaan saakka Maria Emilia Lindqvistin (1821–1885) kanssa, jonka isä oli uusikaarlepyyläinen kauppias ja raatimies Isak Lindqvist. Heillä oli kuusi lasta, Toini, Aina ja Eva, Rafael, Mikael ja Rosa, joista kolme viimeksi mainittua kuolivat jo nuorina. Lapsista tunnettuja olivat kirjailija Toini Topelius ja taidemaalari Eva Topelius, myöhemmin Acke. Kirjastonhoitaja, kirjailija Paul Nyberg oli Topeliuksen vanhimman tyttären Aina Sofia Topeliuksen (1846–1916) poika.[4]
Vuonna 1897 Topeliuksesta tuli riemutohtori.[5] Hän kuoli 12. maaliskuuta 1898 Koivuniemen tilalla Östersundomissa.[6]
Topelius oli yksi varhaisimmista suomalaisista romaanikirjailijoista. Hänen vuonna 1850 ilmestynyt teoksensa Hertiginnan af Finland (suom. Suomen herttuatar, 1874) oli ensimmäinen suomalainen historiallinen romaani. Tunnetumpi on kuitenkin Topeliuksen historiallinen romaanisarja Fältskärns berättelser (suom. Välskärin kertomuksia), joka ilmestyi aluksi jatkokertomuksena Helsingfors Tidningarissa. Välskärin kertomusten teemana oli aateliston ja talonpoikien pitkäaikainen valtataistelu, joka edisti yhteiskunnan vapautta.
Topelius kirjoitti runoja jo nuoresta pitäen. Suurinta osaa hänen nuoruudenrunoistaan ei kuitenkaan julkaistu kokoelmissa, vaan vasta vuodesta 1899 alkaen ilmestyneessä kokoelmasarjassa Samlade skriften. Topelius julkaisi joitakin runojaan Necken-albumissa, mutta hänen ensimmäinen runokokoelmansa oli Kanervankukkia (Ljungblommor, 1845). Sen toinen osa ilmestyi 1850 ja kolmas 1854.[1] Topelius tunnetaan Suomen maisemia kuvaavista teoksistaan, kuten runosta ”Kesäpäivä Kangasalla”, joka kuuluu Sylvian laulut -sarjaan. Lisäksi Topeliuksen tuotantoa on ”Varpunen jouluaamuna” (Sparven på julmorgonen).
Topelius osallistui vuonna 1853 asetetun virsikirjakomitean työhön. Kun Johan Ludvig Runeberg 1863 erosi komiteasta, Topelius nimitettiin hänen tilalleen. Hän toimi myös ruotsinkielisen virsikomitean puheenjohtajana.[7] Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisessä virsikirjassa (1896) on viisi hänen kirjoittamaansa virttä, esimerkiksi virret Ei valtaa, kultaa, loistoa (virsi 31) ja Totuuden henki (virsi 484) ja ruotsinkielisessä virsikirjassa (1986) 14 sekä kuusi hänen kääntämäänsä virttä. Ruotsin kirkon virsikirjassa on seitsemän hänen kirjoittamaansa virttä.
Toimittajana Topelius kirjoitti paljon naisille ja lapsille. Hänet muistetaan ”satusetänä”, koska hän kirjoitti opettavaisia ja suosittuja lastensatuja. Topelius esitti lapset reippaina ja aloitteellisina. Hänen pedagogiikkansa edusti uushumanismia, joka korosti positiivisen luonteen rakennusta. Topelius vastusti sirpaleista hajatietoa, negatiivisuutta ja kyynisyyttä. Topelius laati kaksi alkeisopetuksen oppikirjaa, Luonnonkirjan (1860) ja Maamme kirjan (1875).[1]
Topelius oppi suomea triviaalikoulussa opiskellessaan ja kehotti toimittajana äitejä opettamaan lapsilleen suomea. Topelius uskoi, että Suomen kulttuuri muuttui pääosin suomenkieliseksi, mutta hän tähdensi Ruotsin perinnön ja ruotsin kielen historiallista ja sivistyksellistä merkitystä Suomessa.[1]
Topeliuksen historiallisissa romaaneissa korostuvat isänmaallisuus, uskonto ja sääty-yhteiskunta, joka toimiakseen vaatii yhteiskuntaluokkien toimimista sopusuhtaisessa yhteistyössä. Topeliuksen historiakäsitys oli lähtöisin G. W. F. Hegeliltä. Hän katsoi, että Kaitselmus ohjasi historian kulkua, kun Hegel taas katsoi järjen ohjaavan sitä. Topelius ajatteli historian olevan kansojen historiaa, jossa kukin kansa pyrki tulemaan tietoiseksi kutsumuksestaan ja luomaan itselleen valtion.[8]
Topelius sai kristillisen kasvatuksen ja hänen uskonnolinen ajattelunsa näkyy koko hänen tuotannossaan.[9]
Kuten vanhemmille professoreille usein, Topeliukselle myönnettiin Pyhän Annan ritarikunnan toisen luokan risti vuonna 1877. Hänelle myönnettiin valtioneuvoksen arvo vuonna 1878, mikä oli tavallista yhden kauden rehtoreille. Ruotsin akatemia myönsi Topeliukselle kaksi palkintoa ja hänelle myönnettiin muutama kunniajäsenyyskin, muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Suomen Tiedeseura tai Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia eivät kuitenkaan valinneet häntä jäsenekseen. Svenska litteratursällskapet i Finland otti Topeliuksen kunniajäseneksi vasta myöhään. Topelius itse koki, että hän ei saanut aikalaisiltaan tarpeeksi arvostusta. Häntä kohtaan osoitettiin laajaa arvonantoa oikeastaan vasta hänen 80-vuotisjuhliensa yhteydessä ja etenkin pian juhlia seuranneissa suurissa hautajaisissa.[1]
Topeliuksen kunniaksi on pystytetty patsaita ja muistomerkkejä. Topeliuksen haudalle Hietaniemen hautausmaalle (V21-12-3) pystytettiin vuonna 1905 Walter Runebergin veistämä hautapatsas Valoa kohti. Varat hautamuistomerkkiin oli saatu Suomen Naisyhdistyksen järjestämällä kansalaiskeräyksellä. Vaasassa paljastettiin vuonna 1915 kuvanveistäjä Emil Wikströmin veistämä patsas, joka esittää Topeliusta lasten ympäröimänä. Varat ”satusedän” patsaaseen tulivat pääosin lahjoituksina Vaasan koululaisilta.[10]
Topeliukselle haluttiin saada patsas pääkaupunkiinkin, ja Svenska litteratursällskapet aloitti vuonna 1908 varojen keräämisen hanketta varten. Tästä seurasi yksi Suomen kuuluisimpia patsaskiistoja, jossa vastakkain olivat perinteisen näköisrealismin ja modernin muistomerkkitaiteen kannattajat. Kuvanveistäjä Ville Vallgren veisti realistisen muistopatsaan, jossa Topelius on kuvattuna lasten ympäröimänä Vaasan patsaan tapaan, ja tarjosi sitä sekä Litteratursällskapetille että Helsingin kaupungille. Nämä eivät kuitenkaan halunneet ottaa veistosta vastaan. Vuonna 1929 Litteratursällskapet järjesti muistomerkkikilpailun, jonka voitti kuvanveistäjä Gunnar Finnen ehdotus Taru ja totuus. Finnen veistos oli modernistisempi kuin Vallgrenin: se ei ollut Topeliuksen näköispatsas, vaan siinä oli kuvattuna kaksi allegorista alastonta naishahmoa, muusaa, joista toinen pitää kädessään tarun lintua ja toinen historian liekkiä näin kuvaten Topeliuksen aatemaailmaa Gunnar Finnen mukaan. Finnen veistos synnytti kiivasta vastustusta ihmisissä, jotka pitivät Vallgrenin realistista Topeliusta parempana, ja kirjailija Maila Talvion ympärille syntyi nopeasti kansanliike, joka hankki varat Vallgrenin patsaan pystyttämiseksi Helsinkiin. Tämän vuoksi vuonna 1932 Helsingissä paljastettiin kaksi Zachris Topeliuksen muistopatsasta: Vallgrenin realistinen Topelius ja lapset Koulupuistikossa ja Finnen symbolistinen Taru ja totuus Esplanadin puistossa.[10]
Topeliuksen mukaan on nimetty Topeliuksenkatu Helsingin Töölössä, Kokkolassa ja Lohjalla, Topeliuksentie Mikkelissä sekä Topeliuksenpuistikko Uudessakaarlepyyssä.
Zachris Topeliuksesta on julkaistu lukuisia elämäkertoja. Laajin ja merkittävin on hänen oppilaansa, kirjallisuudentutkija Valfrid Vaseniuksen kirjoittama kuusiosainen Zacharias Topelius: Hans lif och skaldegärning (1912–1930). Topeliuksen tyttärenpoika Paul Nyberg, joka järjesti isoisänsä kirjallisen jäämistön Kansalliskirjastoon Topelius-kokoelmaksi, julkaisi tämän päiväkirjat nimellä Zacharias Topelius dagböcker (1918–1924) ja valikoimia tämän kirjeenvaihdosta nimellä Konstnärsbrev (1956–1960) sekä elämäkerran Zachris Topelius: En biografisk skildring (1949). Topeliuksesta on julkaistu myös runsaasti historiallisia ja kirjallisuustieteellisiä erikoistutkimuksia, kuten Matti Klingen Idylli ja uhka: Topeliuksen aatteita ja politiikkaa (1998).
Topeliuksen kootut teokset on julkaistu kahdesti, ensin ruotsiksi vuosina 1904–1907 ja sitten suomeksi 1929–1939. Näihin teossarjoihin sisältyvät kuitenkin vain Topeliuksen kaunokirjalliset teokset, eivät esimerkiksi hänen sanomalehtikirjoituksensa, päiväkirjansa tai kirjeenvaihtonsa. Svenska Litteratursällskapet i Finland pani alulle vuonna 2005 Zacharias Topelius skrifter -edition, jonka tavoitteena on julkaista ”kirjalliset teokset ja muu kirjallinen jäämistö mahdollisimman kattavasti”. Editio on digitaalinen ja vapaasti käytettävissä, ja osa aineistosta julkaistaan painettunakin. Syksyyn 2022 mennessä editiota on julkaistu 23 osaa.[11]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
