Ville Peltonen
suomalainen jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Ville Sakari Peltonen[1] (s. 24. toukokuuta 1973 Vantaa) on suomalainen entinen jääkiekkoilija ja nykyinen jääkiekkovalmentaja. Peltonen oli pelipaikaltaan laitahyökkääjä ja hän pelasi mittavan ammattilaisuran eri maiden pääsarjoissa.[2]
Remove ads
Peltosen ammattilaisura käynnistyi Helsingin IFK:ssa kaudella 1991–1992. San Jose Sharks varasi Peltosen NHL:ään vuoden 1993 varaustilaisuudessa numerolla 58, ja Peltonen siirtyi NHL:ään kaudeksi 1995–1996 voitettuaan jääkiekon maailmanmestaruuden vuoden 1995 keväällä. Hän pelasi NHL:ssä kahdeksan kauden ajan ja edusti San Josen ohella myös Nashville Predatorsia ja Florida Panthersia.
Helsingin IFK:n ja kolmen eri NHL-organisaation ohella Peltonen pelasi paljon myös Euroopassa. Ruotsin SHL:ssä hän edusti Västra Frölundaa, Jääkiekon SM-liigassa IFK:n ohella Helsingin Jokereita, Sveitsin NLA:ssa HC Luganoa ja Venäjän KHL:ssä Dinamo Minskiä. Uransa neljä viimeistä kautta hän pelasi IFK:ssa joukkueensa kapteenina.
Peltonen on yksi menestyneimmistä suomalaiskiekkoilijoista. Hän saavutti urallaan neljä olympiamitalia (hopea ja kolme pronssia). Lisäksi hänellä on kahdeksan MM-mitalia; yksi kulta, neljä hopeaa ja kolme pronssia sekä toinen sija maailmancupista. Seuratasolla hän voitti kaksi Suomen mestaruutta vuosina 2002 ja 2011 sekä Sveitsin mestaruuden vuonna 2006. Peltonen on jaetulla kärkisijalla eniten olympiamitaleita saavuttaneista jääkiekkoilijoista.[3]
Peltonen muistetaan erityisesti vuoden 1995 MM-kilpailujen ratkaisijana finaalin kolmella maalillaan.[4][5] Peltonen on Leijonatilastojen ykkönen arvokisamitaleissa (13), arvokisojen pisteissä 46+62=108 (143 ottelua), sekä MM-kisojen pisteissä 34+47=81 (105 ottelua). Hän pelasi yhteensä 261 A-maaottelua tehopistein 81+102=183.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on jäädyttänyt Peltosen pelinumeron 16.[6]
Remove ads
Ura
Seuraura
Uran alku Suomessa (1990–1995)
Peltosen isä Esa oli huipputason maajoukkuekiekkoilija, joka pelasi neljissä olympiakisoissa. Ville Peltosen kasvattajaseura on Nurmijärven Kurra Hockey.[7][8] Hän siirtyi 10-vuotiaana Nurmijärven Kurrasta Etelä-Vantaan Urheilijoihin, josta hän myöhemmin siirtyi HIFK:hon.[9] Peltonen pelasi HIFK:n A-junioreissa kaudella 1990–1991. Kaudella 1991–1992 Peltonen nousi HIFK:n edustusmiehistöön SM-liigaan, jossa hän pelasi kuusi ottelua. Suurimman osan kaudesta Peltonen pelasi A-junioreissa.[7] Kauden 1992–1993 Peltonen vietti pääosin SM-liigassa ja hän teki 37 tehopistettä 46 ottelussa. Hän sai kauden jälkeen parhaan tulokkaan Jarmo Wasama -palkinto.[10][11] San Jose Sharks varasi Peltosen NHL:ään vuonna 1993 kolmannella kierroksella vuorolla 58.[7] Kaudella 1993–1994 Peltonen teki 38 pistettä ja seuraavalla 36.
Siirto Pohjois-Amerikkaan; San Jose Sharks ja Nashville Predators (1995–2001)
Kaudeksi 1995–1996 Peltonen siirtyi menestyksekkäiden MM-kisojen jälkeen NHL:ään San Jose Sharksiin. Hän pelasi debyyttikaudellaan NHL:ssä 31 ottelua, joissa teki 13 tehopistettä. Osan kaudesta hän pelasi San Josen farmijoukkueessa IHL:n Kansas City Bladesissa. Seuraavalla kaudella Peltonen pelasi NHL:ssä vähemmän, mutta AHL:ssä hän teki 22+30=52 tehopistettä.[7]
Kaudeksi 1997–1998 Peltonen siirtyi Ruotsin Elitserieniin Frölunda HC:hen. Hän voitti tuolloin sarjan pistepörssin 51 pisteellä. Onnistuneen kauden jälkeen Peltonen palasi NHL:ään, tällä kertaa Nashville Predatorsin joukkueeseen. Kausi alkoikin lupaavasti; 14:ssä ensimmäisessä ottelussa hän teki tehopisteet 5+5=10, mutta sitten paha olkapäävamma päätti koko kauden hänen osaltaan. Seuraavalla kaudella hän pelasi 79 ottelussa. Kausi 2000–2001 oli Peltosen viimeinen Nashvillessä. Hän teki 3+1=4 tehopistettä 23 ottelussa. Hän pelasi loppukauden Milwaukee Admiralsissa, jossa hänet valittiin sarjan tähdistökentälliseen.[11]
Paluu Suomeen ja Sveitsin vuodet (2001–2006)
Kaudella 2001–2002 Peltonen siirtyi Jokereihin tullen samalla valituksi joukkueen kapteeniksi. Kyseisellä kaudella Peltonen kärsi loukkaantumisista pelaten vain 30 ottelua tehopistein 11+18=29. Kaudella 2002–2003 hän jatkoi Jokereissa, tällä kertaa tehopistein 23+19=42.[7] Jääkiekkotoimittajat myönsivät Peltoselle vuoden herrasmiespelaajalle annettavan Raimo Kilpiö -palkinnon[12] sekä valinnan liigan tähdistökentälliseen.[13] Kaudeksi 2003–2004 Peltonen siirtyi Sveitsin Nationalliga A:n HC Luganoon. Hän pelasi erinomaisen kauden tehden runkosarjassa tehopisteet 28+44=72. Peltonen voitti sarjan pistepörssin ja hänet valittiin tähdistökentälliseen. Seuraavalla kaudella hän teki 56 tehopistettä. Kaudella 2005–2006 Peltonen teki 39 runkosarjapelissään tehopisteet 23+25=48. Kausi huipentui Nationalligan mestaruuteen kapteeni Peltosen ollessa pudotuspelien paras maalintekijä.[7]
Paluu NHL:ään (2006–2009)
Kaudeksi 2006–2007 Peltonen palasi 33-vuotiaana viiden vuoden tauon jälkeen NHL:ään, nyt Florida Panthersiin, jossa hän saavutti 72 ottelussa tehopisteet 17+20=37. Toisella Florida-kaudellaan 2007–2008 Peltosen tehopisteet olivat 5+15=20 56 ottelussa.[7] Kautta häiritsi jalkamurtuma, jonka takia Peltoselta jäi väliin 24 ottelua.[14] Häneltä jäi väliin loukkaantumisten takia vain muutama ottelu kaudella 2008–2009.[14] Peltosen kolmannen ja viimeisen Florida Panthers -kauden tehopisteiksi tulivat 79 ottelussa 12+19=31.[7]
Kausi KHL:ssä (2009–2010)
Kaudeksi 2009–2010 Peltonen siirtyi KHL:ssä pelaavaan valkovenäläiseen Dinamo Minskiin, jossa hänet nimettiin joukkueen kapteeniksi.[15][16] Hänet valittiin myös sarjan vuosittaiseen tähdistöotteluun. Peltonen teki suuresta roolista huolimatta vain 6+20 tehopistettä ja oli kesken kauden siirtymässä TsSKA Moskovaan.[17]
Paluu HIFK:hon (2010–2014)
Toukokuussa 2010 Peltonen palasi SM-liigaan HIFK:n riveihin kaksivuotisella sopimuksella.[2] Hän toimi joukkueen kapteenina.[7] Maaliskuussa 2011 Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Petteri Linnavalli arvioi Ville Peltosen SM-liigan runkosarjan (2010–2011) parhaaksi pelaajaksi muun muassa koska "hänestä on hyötyä joukkueelleen silloinkin kun hän ei pelaa."[18] Peltonen teki runkosarjan 54 ottelussa tehot 28+37=65, joilla hän jäi vain pisteen päähän sarjan pistepörssin voittaneesta Lukon Perttu Lindgrenistä. Hänet valittiin SM-liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi Lasse Oksanen -palkinnolla.[19] Peltosen Lasse Oksanen -palkinto tuli kaikkien aikojen ylivoimaisimmalla erolla. Kauden 2010–2011 esitykset toivat Peltoselle myös Kultainen kypärä -palkinnon. Valinnan suorittavat muut pelaajat, ja Peltosen voitto oli kautta aikojen ylivoimaisin. HIFK voitti Suomen mestaruuden ja Peltonen oli viimeisen finaalin ratkaisija tekemällä kolme IFK:n neljästä maalista. Toukokuussa kauden palkintogaalassa Peltoselle myönnettiin uransa toinen Raimo Kilpiö -palkinto, jonka lisäksi hänet valittiin kauden tähdistökentällisen vasemmaksi laitahyökkääjäksi. Tämäkin valinta oli Peltosen uran toinen.
Kaudella 2012–2013 European Trophy ottelussa Jokereita vastaan 1.9.2012 Peltonen joutui Semir Ben-Amorin hyökkäyksen kohteeksi, mutta toipui parissa viikossa pelikuntoon. Paluuottelussaan Peltonen johdatti HIFK:n voittoon Jokereista saalistaen tehot 2+1. Peltonen loukkaantui uudestaan Jokereita vastaan 23. helmikuuta 2013 Markus Nordlundin taklatessa Peltosta laidassa; seurauksena uusi aivotärähdys. Moni uskoi hienon uran päättyneen tähän, mutta 19.9.2013 Ville Peltonen palasi kaukaloihin pelaamaan vielä yhden kauden, mikä sujuikin yli odotusten. Peltonen sai päättää maineikkaan uransa joukkueensa kultakypäränä. Pelaamissaan 55 ottelussa kertyi 13 maalia ja 29 maalisyöttöä – yhteispisteet HIFK:n parhaat: 42. lähde?
Maaliskuun 7:ntenä 2014 Peltonen ilmoitti pelaajauransa päättyvän kauteen 2013–2014.[20] 11. maaliskuuta Ville Peltonen pelasi viimeistä kertaa runkosarjassa Helsingin jäähallissa JYP:iä vastaan ja sai kolmannessa erässä yleisöltä raikuvat suosionosoitukset lähdettyään kunniakierrokselle. Kunniakierroksen vuoksi koko jäähalli pimennettiin.[21]
Maajoukkueura
Vuoden 1994 olympiakisoista lähtien Suomi on pelannut yhteensä 28 arvoturnausta, joissa Peltonen on ollut mukana 19 kertaa, millä hän jakaa suomalaisten ykköspaikan pelattujen arvoturnausten määrässä yhdessä Raimo Helmisen kanssa. Häneltä ovat jääneet väliin vuoden 2001 MM-kisat sekä vuoden 2002 talviolympialaiset ja MM-kisat olkapäävamman vuoksi. Vuodesta 1994 alkaen Suomi on yltänyt 16 kertaa arvoturnausmitalille – vain kolmesti ilman Peltosta. Peltonen on ollut MM-kisajoukkueen kapteenina kuusi kertaa vuosina 1998, 2000, 2005, 2006, 2007 ja 2008.[7]
Peltonen pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa marraskuussa 1993 Tšekkiä vastaan. Heti ensimmäisessä miesten arvoturnauksessaan Lillehammerin talviolympiakisoissa 1994 Peltonen valittiin jääkiekkojoukkueen varakapteeniksi. Peltosen, Saku Koivun ja Jere Lehtisen muodostama nuorisoketju nousi joukkueen tehokkaimmaksi ketjuksi.[22] Keväällä Milanon MM-kisoissa Suomi saavutti hopeaa hävittyään Kanadalle loppuottelussa rangaistuslaukauksilla.[23] Peltosen uran kohokohta tuli vuoden 1995 MM-kisoissa Ruotsissa. Hän teki finaalissa Ruotsia vastaan kolme ensimmäistä maalia ja syötti neljännen. Koko nuorisoketju, joka sai nimen "Tupu, Hupu ja Lupu" (Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Ville Peltonen) valittiin kisojen tähdistökentälliseen. Peltonen oli turnauksen pistepörssin toinen tehopistein 6+5=11.[4][7]
Naganon olympialaisissa 1998 Leijonien ykkösketjuksi muodostui Teemu Selänne – Koivu – Lehtinen. Selänne kuitenkin loukkaantui ja Peltonen nostettiin ykkösketjuun pronssiotteluun Kanadaa vastaan. Hän teki ottelussa 3–2 voittomaalin.[24] Samana keväänä Zürichin MM-kisoissa Peltonen teki jatkolohkon ratkaisuottelussa Kanadaa vastaan tasoituksen noin 10 sekuntia ennen päätösvihellystä. Turnauksessa pelattiin kaksiosainen finaali. Ensimmäinen finaali päättyi Ruotsin 1–0 voittoon, ja finaalin toisen osan päätyttyä maalittomana Ruotsi voitti kultaa.[25] Peltonen valittiin MM-kisojen tähdistökentälliseen toisen kerran urallaan.[7] Turnauksessa Peltonen muodosti Raimo Helmisen kanssa tehokkaan duon. Pistepörssin voittaneesta Peter Forsbergista Peltonen jäi pisteen ollen neljäs. Lillehammerin MM-kisoissa 1999 Suomi saavutti jälleen hopeaa. Suomi hävisi Tšekille finaalin ensimmäisen osan 1–3. Toinen osaottelu päättyi Leijonille 4–1, joten päädyttiin jatkoajalle, jossa Tšekki voitti. Ottelussa Peltonen teki Suomen tasoittavan maalin.[26] Seuraavan vuoden Venäjän MM-kisoista Peltonen voitti pronssia.[7]
Vuoden 2004 Prahan MM-kisoissa Peltonen ja Olli Jokinen pelasivat ykkösketjussa tehokkaasti.[27] Puolivärieräottelussa Kanadaa vastaan Peltosen tehopisteet olivat 1+2 hänen tehtyään ottelun avausmaalin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Kanadan voitettua ottelun jatkoajalla. Peltonen valittiin kolmannen kerran turnauksen tähdistökentälliseen.[7] Kisojen pistepörssin voitti Kanadan Dany Heatley vain pisteen erolla ennen Peltosta (4+6=10).[28] Hän osallistui samana vuonna pelattuun Maailmancupiin. Suomi kohtasi turnauksen loppuottelussa Kanadan, jolle se hävisi 3–2.[29]
Torinon talviolympiakisoissa 2006 Peltonen ja Olli Jokinen muodostivat jälleen hyvän parivaljakon. Varsinkin pudotuspeleissä kyseinen ketju oli ratkaiseva osa Suomen menestyksessä. Peltonen teki ottelun avausmaalin sekä puolivälierässä Yhdysvaltoja, että välierässä Venäjää vastaan. Molemmissa peleissä hän kirjautti lisäksi syöttöpisteen. Finaalissa Ruotsia vastaan hän tasoitti ottelun, mutta Leijonat hävisivät ainoan kerran koko turnauksessa voittaen hopeaa.[30] Olympiavuoden MM-kisoissa Latviassa Peltonen voitti pronssia. Seuraavan vuoden MM-kisoissa Venäjällä Peltonen oli Suomen johtavia pelaajia yhdeksällä tehopisteellään. Suomi hävisi kuitenkin finaalin Kanadalle. Hän oli myös Kanadan MM-kilpailuissa 2008 joukkueen kapteeni. Hän teki kisoissa neljä tehopistettä ja oli voittamassa pronssia.[7]
Peltonen valittiin Suomen joukkueeseen Vancouverin olympialaisiin 2010, jotka olivat jo Peltosen uran neljännet.[7] Olympialaisten avajaisissa Peltonen sai kunnian toimia Suomen koko kisajoukkueen lipunkantajana.[31] Mittavalla arvoturnausurallaan Peltonen pelasi ensimmäistä kertaa ns. puolustavassa ketjussa, jonka päätehtävänä oli pitää kurissa vastustajan parhaat pelaajat. Peltosen ketjukavereina Vancouverin olympiaturnauksen alkupeleissä olivat Niko Kapanen ja Jarkko Ruutu. Kahteen viimeiseen peliin keskushyökkääjäksi tuli Peltosen takavuosien tutkapari Olli Jokinen. Leijonien nelosketju suoriutui erinomaisesti; tasaviisikoin pelattaessa Peltosen jäällä ollessa vastustaja ei tehnyt maaliakaan koko turnauksessa. Peltosen +- -saldo oli yhdessä Jarkko Ruudun kanssa Leijonien paras: +3. Lisäksi pronssiottelussa Slovakiaa vastaan ketju teki Suomen tasoitus- ja voittomaalin.[32] Pronssi oli Peltoselle jo neljäs olympiamitali urallaan.[7] Vancouverin olympiakisoissa Peltonen liittyi yhdessä muun "Ankkalinnan ketjun" eli Saku Koivun ja Jere Lehtisen kanssa siihen harvalukuiseen joukkoon, joka on saavuttanut mitalin neljissä olympiakisoissa. Aiemmin tähän ovat yltäneet Vladislav Tretjak, Igor Kravtšuk sekä Jiří Holík.[3]
Peltonen valittiin maajoukkueeseen myös kevään 2011 MM-kisoihin, mutta hän ei voinut osallistua reisivamman vuoksi.lähde? Vuonna 2012 Peltonen putosi viimeisten joukossa Euro Hockey Tourin turnauksen jälkeen MM-kotikisojen joukkueesta.
Ville Peltonen pelasi viimeisen maaottelunsa 29. huhtikuuta 2012 Ruotsia vastaan. Se oli Leijonien viimeinen ottelu ennen vajaan viikon kuluttua alkaneita MM-kisoja. Tuossa ottelussa Peltonen teki yhden maalin.
Valmentajaksi
Ville Peltonen valittiin HIFK:n juniorien valmennuspäälliköksi huhtikuussa 2014, muutama viikko pelaajauransa päättymisestä. Peltonen vastasi HIFK:n junioritoiminnan johtamisesta, kehittämisestä ja yksilövalmennuksesta. Kesäkuussa 2014 Peltonen valittiin Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmennusryhmään. Kari Jalosen johtamassa Leijonien valmennustiimissä apuvalmentajana työskenteli Peltosen ohella Lauri Marjamäki.
Kaudella 2016–17 Ville Peltonen toimi Kari Jalosen apuvalmentajana Sveitsin pääsarjassa, National League A:ssa pelaavassa SC Bernissä. Joukkue puolusti mestaruutta kaudelta 2015–16. SC Bern pystyikin uusimaan edeltävän kauden mestaruutensa päihittäen finaalisarjassa EV Zugin otteluvoitoin 4–2.
Marraskuussa 2017 sveitsiläinen Lausanne HC kertoi Peltosen siirtyvän seuraavaksi kaudeksi seuran päävalmentajaksi kahden vuoden sopimuksella.[33] Hän teki kahden vuoden jatkosopimuksen Lausannen kanssa vuonna 2019.[34] Peltonen sai potkut sai Lausannesta helmikuussa 2020.[35]
HIFK palkkasi Peltosen päävalmentajakseen syksyllä 2021 kolmen vuoden sopimuksella. Keväällä 2023 HIFK ja Peltonen solmivat vuoteen 2026 ulottuvan kahden vuoden jatkosopimuksen. Peltonen ei kuitenkaan onnistunut saavuttamaan menestystä HIFK:n päävalmentajana, ja häntä kritisoitiin erityisesti huonosta pudotuspelimenestyksestä keväällä 2024 ja keväällä 2025.[36][37][38]
Peltonen sai potkut HIFK:sta huhtikuussa 2025. HIFK palkkasi hänen tilalleen päävalmentajaksi Olli Jokisen. Seura vaihtoi samalla myös toimitusjohtajaa.[39] Peltosen neljällä päävalmentajakaudella HIFK:n paras saavutus oli neljäs sija kaudella 2022–2023.
Kunnianosoituksia
- Peltonen valittiin 8. marraskuuta 2014 Hockey Hall of Fame Finlandiin, eli Jääkiekkomuseo aateloi Peltosen Suomen Jääkiekkoleijonaksi # 226.[40] Hänen isänsä Esa Peltonen sai vastaavan kunnian vuonna 1990 (# 69).
- Suomen Urheilugaalassa 13. tammikuuta 2015 Peltonen sai Urheilu-ura palkinnon.[41]
- Suomen jääkiekkoliitto jäädytti Peltosen pelipaidan numeron 16 (yhdessä Saku Koivun ja Jere Lehtisen kanssa, Tupu-Hupu-Lupu -ketju) nuorten MM-kisojen yhteydessä Helsingissä loppuvuonna 2015[42]
- Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ilmoitti 17. joulukuuta 2015, että Peltonen nimetään liiton kunniagalleriaan (Hall of Fame). Seremonia järjestetään Moskovan MM-kisojen yhteydessä 22. toukokuuta 2016. Peltosen isä Esa Peltonen nimettiin kyseiseen kunniagalleriaan vuonna 2007.[43]
Remove ads
Muu elämä
Peltonen on järjestänyt nimeään kantavaa junioreiden kiekkokoulua.[44] Vuonna 2006 hänet palkittiin vuoden helsinkiläisurheilijana[45] ja Tapaseura valitsi hänet vuoden käyttäytyjäksi[46].
Vuonna 2007 Peltonen joutui silloisen joukkuekaverinsa Ed Belfourin kanssa putkaan Floridan South Beachissa vietetyn baari-illan jälkeen. Peltonen rikkoi pubin ulkopuolella paloautosta lampun.[47] Hän pyysi tekoaan myöhemmin anteeksi, ja kertoi katuvansa tekoaan.
Ville Peltosen isä on entinen maajoukkuejääkiekkoilija Esa Peltonen.[48][49] Peltosella on kaksospojat Aleksi ja Jesper Peltonen, jotka pelaavat jääkiekkoa Sveitsin pääsarjassa National Leaguessa.[50] Peltosen tytär Emmi Peltonen on uransa lopettanut taitoluistelija.[51]
Peltoset ovat ensimmäinen suomalainen suku, jolla on ollut olympiaedustus kolmessa suoraan alenevassa polvessa.lähde? Esa Peltonen edusti jääkiekossa Suomea neljä kertaa olympiakisoissa (1968–1980), Ville Peltonen samoin neljästi, saavuttaen joka kerta mitalin (1994, 1998, 2006, 2010). Villen tytär Emmi Peltonen puolestaan oli edusti Suomea Pyeongchangissa talviolympialaisten taitoluistelussa 2018.
Remove ads
Tilastot
Remove ads
Saavutukset
Joukkuesaavutukset
- Olympiapronssi 1994
- MM-hopea 1994
- MM-kulta 1995
- Olympiapronssi 1998
- MM-hopea 1998
- MM-hopea 1999
- MM-pronssi 2000
- SM-kulta 2002
- Maailmancup, toinen sija 2004
- Olympiahopea 2006
- MM-pronssi 2006
- Sveitsin mestaruus 2006
- MM-hopea 2007
- MM-pronssi 2008
- Olympiapronssi 2010
- SM-kulta 2011
Henkilökohtaisia saavutuksia
SM-liiga
- Jarmo Wasama -palkinto 1992–1993 (vuoden tulokas)
- Raimo Kilpiö -palkinto 2002–2003, 2010–2011 (herrasmiespelaaja)
- Valinta SM-liigan tähdistökentälliseen 2002–2003, 2010–2011
- Lasse Oksanen -palkinto 2010–2011 (arvokkain pelaaja)
- Kultainen Kypärä -palkinto 2010–2011 (pelaajien valitsema paras pelaaja)
Sveitsin Nationalliga A
- Pistepörssin voitto 2003–2004
- Valinta tähdistökentälliseen 2003–2004
- Eniten maaleja pudotuspeleissä 2004 (12)
Ruotsin Elitserien
- Pistepörssin voitto 1998
KHL
- KHL:n tähdistöottelu 2010[52]
Maajoukkue
- MM-kisojen tähdistökentällinen 1995, 1998 ja 2004
- Arvokkain maajoukkuepelaaja 2005[4]
- Aatelointi jääkiekkoleijonaksi 2014[40]
- Suomen jääkiekkoliitto jäädytti Peltosen käyttämän pelinumeron (16) nuorten MM-kilpailujen yhteydessä Helsingissä loppuvuonna 2015.[42]
Muut
- Vuoden helsinkiläisurheilija 2006[45]
- Vuoden käyttäytyjä 2006 (Tapaseura ry:n valinta)[46]
- Suomen lipunkantajana Vancouverin talviolympialaisten avajaisissa 2010[31]
- Urheilu-ura -palkinto Suomen Urheilugaalassa 2015[41]
- Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF nimesi Ville Peltosen kunniagalleriaansa (Hall of Fame) 22.5.2016
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads