ranskalainen laulaja ja näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Vanessa Chantal Paradis (s. 22. joulukuuta 1972 Saint-Maur-des-Fossés, Val-de-Marne, Ranska) on ranskalainen laulaja, näyttelijä ja malli.
| Vanessa Paradis | |
|---|---|
 Vanessa Paradis Cannesissa vuonna 2016. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. joulukuuta 1972 Saint-Maur-des-Fossés, Val-de-Marne, Ranska |
| Lapset | Lily-Rose Depp |
| Sukulaiset | Alysson Paradis |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1987– |
| Merkittävät roolit | Adèle elokuvassa Tyttö sillalla, Marie Desmoulin elokuvassa Elisa |
| Palkinnot | |
|
César (1990), Victoire de la Musique (1990), Victoire de la Musique (2008) kahdessa sarjassa |
|
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Paradis'n ura alkoi vuonna 1987 hittikappaleella ”Joe le taxi” hänen ollessaan 14-vuotias. Hän kohosi nopeasti kansainväliseksi teinitähdeksi saaden myös negatiivisen maineen ”lolitana” ja seksisymbolina. Paradis on jatkanut uraansa musiikin parissa aikuisena ja on edelleen suosittu kotimaassaan Ranskassa. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Serge Gainsbourgin, Lenny Kravitzin ja Matthieu Chédidin kanssa. Myöhempiä tunnettuja kappaleita ovat muun muassa ”Dis-lui toi que je t’aime”, ”Be my baby” ja ”Pourtant”. Kahdella viimeisimmällä albumillaan Paradis on myös itse säveltänyt ja sanoittanut kappaleita sekä toiminut tuottajana.
Musiikin lisäksi Paradis on myös näyttelijä, tehden debyyttinsä elokuvassa Noce Blanche vuonna 1989. Hän voitti roolityöstään César-palkinnon. Paradis'n tunnetuimmat roolit lienevät elokuvissa Elisa ja Tyttö sillalla. Paradis on myös toiminut muun muassa Chanelin mallina mainostaen yhtiön Coco-hajuvettä sekä laukkuja.
Vanessa Paradis syntyi André ja Corinne Paradis'n ensimmäisenä lapsena vuonna 1972. André Paradis'lla oli polyuretaania valmistanut yhtiö,[1] jonka kirjanpitoa Corinne Paradis hoiti kotoa käsin.[2] Isä oli aloittanut työskentelemisen jo 12-vuotiaana auttaakseen perhettään, mutta äiti oli syntynyt varakkaampaan lääkäriperheeseen.[1] Perhe asui Pariisin lähellä sijaitsevassa Saint-Maur-des-Fossés'n esikaupungissa, mutta Paradis'n ollessa kaksivuotias he muuttivat Villiers-sur-Marneen.[2] Vanessa Paradisilla on myös nuorempi sisar Alysson Paradis, joka työskentelee näyttelijänä.
Paradis harrasti lapsena balettia ja soitti pianoa[3] sekä oli kiinnostunut musiikista. Hän myös katsoi paljon Hollywoodin kulta-ajan musikaaleja kuten Laulavat sadepisarat ja ihaili elokuvatähti Marilyn Monroeta. Balettiharrastuksensa takia hän esiintyi ensimmäistä kertaa julkisuudessa paikallislehden tehtyä balettiryhmästä artikkelin.[2]
Paradis'n eno on näyttelijä Didier Pain, jonka kautta hän jo nuorena pääsi tutustumaan viihdealalle. Paradis lauloi ensimmäisen kerran julkisesti vuonna 1980 suositussa ranskalaisessa lastentelevisio-ohjelmassa L’école des enfants, jossa hän esitti Philippe Chatelin laulun ”Emilie Jolie”.[2] Tuolloin seitsemänvuotias Vanessa Paradis pääsi ohjelmaan enonsa kautta, joka tunsi ohjelman pianistin.[1] Oli myös enon ansiota, että hän tutustui rockyhtye Les Forbansin muodostaneisiin Forbanin veljeksiin, joiden kappaleen ”La magie des surprises parties” Paradis pääsi laulamaan. Hän esitti kappaleen eräässä lasten laulukilpailussa vuonna 1985, mutta hän ei voittanut eikä kappaletta julkaistu koskaan myyntiin.[2]
Varsinaisen laulajanuransa Paradis aloitti vuonna 1987 kappaleella ”Joe le taxi”,[4] jonka olivat hänelle tehneet Étienne Roda-Gil ja Franck Langolff. Polydor-levymerkki teki sopimuksen tuolloin viisitoistavuotiaan Paradis'n kanssa ja julkaisi singlen. Kappaleesta tuli kansainvälinen hitti, jota myytiin maailmanlaajuisesti kesän 1987 aikana kolme miljoonaa kappaletta.[4] Se oli listaykkösenä 15 maassa, muun muassa Britanniassa ja Ranskassa[4]. Se myös syrjäytti popikoni Madonnan kärkisijoilta.[5] ”Joe le taxi” teki ranskalaista musiikin historiaa, sillä se oli toinen kerta, kun ranskalainen artisti pääsi ensimmäiselle sijalle Britannian singlelistalla.[6] Paradis esiintyikin suositussa brittiläisessä nuorisomusiikkiohjelmassa Top of the Pops vuonna 1988.[1]
Vanessa Paradis oli noussut erittäin nopeasti kansainväliseksi teinitähdeksi. Hittisingleä seurannut albumi, Étienne Roda-Gilin ja Franck Langolffin kirjoittama ja säveltämä M&J, myi tuplaplatinaa.[4] Muita hittikappaleita olivat muun muassa ”Marilyn & John”, ”Maxou”, ”Coupe coupe”, ”Mosquito” ja ”Manolo manolete”. Paradis on kuitenkin myöhemmin todennut, ettei ollut itse täysin tyytyväinen esikoisalbumiinsa sen yksinkertaisuuden ja naiiviuden takia. Hyvä esimerkki on kappale ”Chat Ananas”, joka on yksinkertaisesti kappale ”ananaskissasta”. Paradis olisi halunnut laulaa vakavampia ja monitahoisempia kappaleita. Tyytymättömyydestään huolimatta yhteistyö Franck Langolffin kanssa jatkui lähes 20 vuoden ajan, aina Langolffin kuolemaan vuoteen 2006 asti.[7]
Paradis sai kuitenkin myyntisuosion lisäksi paljon kritiikkiä ranskalaiselta lehdistöltä ja kriitikoilta, ja sai maineen ”lolitana” provokatiivisen pukeutumisensa, lapsenkasvojensa sekä hennon äänensä takia.[8] Esimerkki ihmisten inhosta Paradis'ta kohtaan on Cannesin Midem-messuilla vuonna 1988 sattunut välikohtaus. Paradis'lla oli messuilla esiintyminen, mutta heti esityksen alusta lähtien yleisö buuasi ja jopa heitteli häntä esineillä. Esiintyminen pystyttiin kuitenkin viemään loppuun.[9]
Ensimmäisen levynsä suosion jälkeen Paradis keskittyi opiskelemaan Lycée Pablo Picasso -lukiossa Fountenay-sous-Bois'ssa.[10] Hän ei hakeutunut lukion jälkeen jatkokoulutukseen, vaan siitä lähtien keskittyi täysipäiväisesti uraansa viihdealalla.
Näyttelemisen Paradis aloitti Jean-Claude Brisseaun ohjaamassa elokuvassa Noce blanche (1989), ja voitti roolistaan ranskalaisen César-elokuvapalkinnon.[4] Paradis näytteli elokuvassa ongelmaista tyttöä, jolla on suhde itseään vanhempaan opettajaan. Elokuva muutti ihmisten suhtautumista Paradisiin, jota oli aikaisemmin pidetty jopa typeränä ”yhden hitin ihmeenä”.[8] Noce blanche sai osakseen paljon positiivista julkisuutta, ja myös Paradis'n roolisuoritusta arvostettiin.
Vuonna 1990 Paradis julkaisi uuden albumin Variations sur le même t’aime. Albumi oli muusikkolegenda Serge Gainsbourgin kirjoittama, ja sävellyksistä huolehti jälleen Franck Langolff.[4] Myös albumin nimi, sanaleikki, oli Gainsbourgin käsialaa – Variations sur le même t’aime voi tarkoittaa joko Variaatioita samasta teemasta tai Variaatioita samasta ”Minä rakastan sinua”. Levy jäi myös yhdeksi vuonna 1991 kuolleen Gainsbourgin viimeisistä töistä.
Albumia pidettiin Paradis'n esikoislevyä huomattavasti kypsempänä. Se oli ranskankielinen lukuun ottamatta cover-kappaletta Lou Reedin ”Walk on the Wild Sidesta”. Albumin suurimmat hitit olivat balladi ”Dis-lui toi que je t’aime” ja nopeatempoisempi ”Tandem”. Paradis palkittiin albumistaan ranskalaisella Victoires de la Musique -palkinnolla parhaan naispuolisen tulkitsijan sarjassa. Lisäksi albumi myi tuplaplatinaa.[4]
Seuraavaksi Paradis esiintyi vuonna 1991 Chanelin muotitalon Coco-parfyymin maailmanlaajuisessa mainoskampanjassa. Kampanjan, jossa Paradis kuvattiin kultaisessa häkissä olevana lintuna, kuvasi taiteilija Jean-Paul Goude.[4]
Paradis muutti hetkeksi Yhdysvaltoihin, jossa valmisti kolmannen studioalbuminsa Vanessa Paradis (1992) muusikko Lenny Kravitzin ja Henry Hirschin tuottamana, säveltämänä ja kirjoittamana.[4] Albumi oli täysin englanninkielinen, ja sen suurin hitti lienee ”Be My Baby”. Levy sisälsi myös cover-version Lou Reedin kappaleesta ”I'm Waiting For The Man”. Vaikka Paradis ei ole ollut kotimaansa ulkopuolella erityisen suosittu sitten 1980-luvun, kolmas studioalbumi sai jonkin verran huomiota ja listasijoituksia esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Se julkaistiin myös Yhdysvalloissa, ollen Paradis'n ainoa siellä julkaistu albumi.[11] Albumi saavutti myynnillään timanttilevyrajan. Studioalbumia seurasi Paradis'n ensimmäinen varsinainen kiertue, nimeltään Natural High, alkaen maaliskuusta 1993. Se kiersi Ranskan lisäksi myös Kanadan Québecissä, Isossa-Britanniassa ja Monacossa, ja oli loppuunmyyty. Kiertue kuitenkin keskeytettiin viiden kuukauden kuluttua heinäkuussa. Syyksi ilmoitettiin Paradis'n väsymys, jonka takia hän oli pyörtynyt aikaisemmassa konsertissaan toukokuussa. Kiertueen konsertista Pariisin Olympia-areenalla julkaistiin myöhemmin konserttialbumi Live ja siitä single Les Cactus. Samalla julkaistiin myös kirja Natural High Tour Book, joka sisälsi valokuvaaja Claude Gassianin kuvia kiertueelta.[1]
Paradis alkoi näihin aikoihin osallistua aktiivisesti kotimaansa hyväntekeväisyystyöhön. Vuonna 1993 hän esiintyi ensimmäistä kertaa Les Enfoirés -hyväntekeväisyyskonsertissa ja jatkoi jokavuotista konsertissa esiintymistä aina vuoteen 1999 asti. Konsertista ja siitä äänitetystä materiaalista saadut tulot menevät Restos du Cœur -hyväntekeväisyysjärjestölle. Vuonna 1994 Paradis ryhtyi Rêves-hyväntekeväisyyssäätiön ”kummitädiksi”, ja on siitä lähtien toiminut tässä roolissa.[12] Järjestö auttaa vakavasti sairaita lapsia toteuttamalla yhden heidän unelmistaan.
Kolmannen albuminsa jälkeen Paradis siirtyi muutamiksi vuosiksi elokuvanäyttelemisen pariin. 1990-luvun lopulla hän esiintyi neljässä elokuvassa. Näistä ensimmäinen oli Jean Beckerin elokuva Elisa,[4] jossa Paradisin vastanäyttelijä oli Gérard Depardieu. Elokuva tuli ensi-iltaan vuonna 1995 eikä saanut kriitikkoja puolelleen. Tästä huolimatta elokuva menestyi teattereissa hyvin.[1]
Paradis esitti kappaleen ”La Tourbillon de la Vie” elokuvasta Jules ja Jim Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1995. Esitys oli tarkoitettu näyttelijä Jeanne Moreaun, joka oli tuona vuonna festivaalin tuomaristossa, kunniaksi.[1] Seuraavaksi Paradis näyttelikin Moreaun ja Jean Renon kanssa René Manzorin fantasiaelokuvassa Un amour de sorcière.[4] Sitä seurasi Paradis'n ensimmäinen rooli Patrice Leconten elokuvassa. Kyseessä oli toimintaelokuva Une chance sur deux, missä Paradis pääsi näyttelemään näyttelijälegendoina pidettyjen Alain Delonin ja Jean-Paul Belmondon kanssa.[4] Molemmat elokuvat olivat kuitenkin kaupallisesti sekä kriitikkojen silmissä floppeja.
Paradis'n viides elokuva oli jälleen Patrice Leconten ohjaama, tällä kertaa mustavalkoinen draama Tyttö sillalla. Toisin kuin Paradis'n viimeiset kolme elokuvaa, se oli kuitenkin menestyksekäs niin kriitikkojen kuin katsojien mielestä. Se on myös Paradis'n arvostetuin elokuva. Paradis näyttelee epäonnista Adèlea, joka yrittää itsemurhaa. Juonenkäänteen kautta hän kuitenkin päätyy työskentelemään veitsenheittäjän (Daniel Auteuil) maalitauluna. Paradis sai roolistaan César-palkintoehdokkuuden,[4] ja elokuva huomattiin myös ulkomailla: se sai muun muassa Bafta- ja Golden Globe -palkintoehdokkuudet. Samana vuonna 1999 Paradis myös esiintyi Iggy Popin kanssa Pariisissa laulaen dueton kappaleesta Nightclubbing.[4] Varsinaisen paluun musiikin pariin hän kuitenkin teki vasta seuraavan vuosituhannen alussa.
Syksyllä 2000 Paradis julkaisi uuden studioalbumin Bliss.[4] Paradis oli itse kirjoittanut ja tuottanut suurimman osan levystä, ja hän teki itse levyn kansilehden taiteen. Ranskan- ja englanninkielisen albumin tekemiseen osallistuivat myös ranskalainen muusikko M eli Matthieu Chédid, Franck Monnet, Alain Bashung ja näyttelijänä paremmin tunnettu Johnny Depp. Paradis'n esikoistytär, tuolloin noin vuoden vanha Lily Rose, esiintyi levyn kappaleilla ”Firmaman” ja ”La Ballade de Lily Rose”. Levyä pidettiin Paradis'n intiimimpänä levynä, osaksi henkilökohtaisten lyriikoiden ja perheenjäsenten osallistumisen takia, ja osaksi Paradis'n tavallista suuremman työpanoksen takia.
Albumia myytiin noin 300 000 kappaletta, eli se ylitti platinalevyrajan. Siitä julkaistiin singleinä muun muassa kappaleet ”Commando”, ”Pourtant” ja ”Que fait la vie?”. Albumia seurasi vuonna 2001 myös kiertue, josta julkaistiin livealbumi ja -DVD. Samana vuonna Paradis myös esiintyi jälleen ja toistaiseksi viimeisen kerran Les Enfoirés -hyväntekeväisyyskonsertissa. Paradis olisi tullut näyttelemään sivuroolia ohjaaja Terry Gilliamin elokuvaprojektissa The Man Who Killed Don Quijote, mutta elokuvanteko jouduttiin moninaisten vastoinkäymisten takia lopettamaan. Projektista julkaistiin vuonna 2002 dokumentti Lost in La Mancha. Toinen toteutumaton elokuvaprojekti Paradis'lle oli Anne Fontainen ohjaama Nathalie, josta Paradis joutui vetäytymään toisen raskautensa takia. Roolin sai sittemmin näyttelijä Emmanuelle Béart.[13]
Vuonna 2002 Paradis esiintyi ranskalaisen Art&Essai-elokuvateatteriketjun mainoksessa, ja vuonna 2003 postimyyntikatalogi La Redoutessa. Vuosina 2004–2005 hän myös toimi jälleen Chanelin mallina mainostaen Ligne Cambon- ja New Mademoiselle -laukkuja yhtiön maailmanlaajuisissa mainoskampanjoissa. Lisäksi Paradis työskenteli hyväntekeväisyydessä esimerkiksi suunnitellen kampanjatavaroita myytäväksi ja huutokaupattavaksi muun muassa Pierce-Neige-, Lea Pour Samy- ja The Cardiac Children's Foundation of Taiwan -säätiöille.[14] Vuonna 2004 hän esiintyi AIDSin vastaisessa kampanjassa yhdessä useiden muiden ranskalaisten viihde-alan taiteilijoiden, kuten Charlotte Gainsbourgin ja Catherine Deneuven, kanssa.[15]
Elokuviin Paradis palasi vuonna 2004 Poiraud'n veljesten tieteiselokuvassa Atomik Circus: le retour de James Bataille,[4] jossa hän lauloi myös suurimman osan elokuvan soundtrackistä The Little Rabbits -yhtyeen säestämänä. Elokuva ei ollut menestys, mutta soundtrack sai ehdokkuuden Victoires de la Musique -palkinnolle.[16] Seuraavassa elokuvaroolissaan Paradis oli Serge Frydmanin esikoiselokuvassa Mon ange (2004).[4] Myöskään tämä elokuva ei saanut osakseen suosiota.
Seuraavaksi Paradis keskittyi lähinnä lapsille suunnattuun viihteeseen, ääninäytellen animaatioelokuvassa Pollux - le manège enchanté. Vuoden 2006 loppupuolella Paradis lauloi Made in Asia -nuken roolin lasten musikaalissa Le soldat rose. Musikaali äänitettiin suoraan albumille, ja sen ohessa julkaistiin satukirja sekä DVD. Le soldat rosea esitettiin kaksi kertaa teatterissa Pariisissa ja se voitti myös ranskalaisia musiikkialan palkintoja.
.JPG)
Paradisin single ”Divine Idylle” julkaistiin radiosoittoon 7. kesäkuuta 2007. Singleä seurasi studioalbumi Divinidylle 3. syyskuuta 2007.[4] Divinidylle oli julkaisunsa jälkeen Ranskan albumilistan ykkösenä kahden viikon ajan.[17] Lokakuussa 2007 julkaistiin albumin toinen single ”Dès Que J’te Vois” ja tammikuussa 2008 kolmas single ”L’Incendie”.
Albumi on ylittänyt tuplakultalevyn myyntirajan kotimaassaan sekä kultalevyn myyntirajan Belgiassa.[18] Se oli seitsemänneksi myydyin albumi Ranskassa vuonna 2007.[19]
Paradis tuotti levyn yhdessä Matthieu Chédidin kanssa, ja levylle kappaleita ovat tehneet heidän lisäkseen Franck Monnet, Didier Golemanas, Jean Fauque, Georges Kretek, Alain Chamfort, Thomas Fersen, Brigitte Fontaine ja Marcel Kanche. Myös Paradisin poika Jack esiintyy albumin kappaleella ”Jackadi”, jonka Paradis on itse sekä sanoittanut että säveltänyt. Paradis on itse säveltänyt albumille myös neljä muuta kappaletta.
Divinidylle on julkaistu kolmessa eri formaatissa: yksitoista ranskankielistä kappaletta sisältävänä perusversiona, joka on saatavana sekä cd- että vinyylilevyformaatissa; Japanin-versiona, joka sisältää cover-version Charles Aznavourin kappaleesta ”Emmenez-moi” ja ainoan englanninkielisen kappaleen ”I Wouldn’t Dare” sekä ”Collector's Edition” -keräilyversiona, jolla on lisämateriaalia albumin teosta.[20] Paradis'n uran kolmas esiintymiskiertue Ranskassa ja Belgiassa alkoi lokakuussa 2007 ja päättyi saman vuoden joulukuussa. Divinidyllen tuottaja ja muusikko Matthieu Chédid esiintyi kiertueella Paradis'n kanssa. Kiertueesta kuvattiin myös tv-dokumentti, joka julkaistiin vuonna 2008.[21]
Divinidylle-albumistaan Vanessa Paradis voitti vuoden 2008 Victoires de la Musique -palkinnot parhaan albumin ja naisartistin kategorioissa.[22]
Vuonna 2007 Paradis näytteli myös sivuosaa Guillaume Nicloux'n ohjaamassa jännityselokuvassa La Clé[23] ja vastaanotti ritarin arvon Ranskan kunnialegioonalta 15. joulukuuta. Titteli on ranskan kielellä ”Chevalier de l’Ordre des Arts et des Lettres”, ja se myönnetään kirjallisuuden ja taiteiden parissa työskenteleville ihmisille.[24]
Paradis on viime vuosina muun muassa ääninäytellyt animaatiossa Un Monstre à Paris - A Monster in Paris[25] sekä ollut Chanelin mainoskasvona vuonna 2010.
Vanessa Paradis seurusteli aikoinaan ranskalaisen laulajan Florent Pagnyn kanssa.[1] Paradis seurusteli näyttelijä Johnny Deppin kanssa vuodesta 1998. Kesäkuussa 2012 parin vahvistettiin eronneen. Heillä on kaksi yhteistä lasta: Lily Rose Melody (s. 1999) ja John ”Jack” Christopher III (s. 2002).
Paradis pidätettiin hasiksen hallussapidosta lentokentällä Montrealissa vuonna 1995.[1]
| Ilmestymisvuosi | Nimi | Rooli | Muuta |
| 1989 | Noce Blanche | Mathilde Tessier | César-palkinto |
| 1995 | Elisa | Marie Desmoulin | |
| 1997 | Un amour de sorcière | Morgane | |
| 1998 | Le plaisir (et ses petits tracas) | ääni | |
| 1998 | Une chance sur deux | Alice Tomaso | |
| 1999 | Tyttö sillalla | Adèle | César-ehdokkuus |
| 2002 | Lost in la Mancha | - | dokumentti |
| 2004 | Atomik Circus: le retour de James Bataille | Concia | Paradis lauloi myös soundtrackin |
| 2004 | Mon ange | Colette | |
| 2005 | Pollux - le manège enchanté | Margote | animaatioelokuva |
| 2007 | La Clé | Cécile | |
| 2010 | Heartbreaker | Juliette Van Der Becq | |
| 2011 | Café de Flore | Jacqueline | |
| 2012 | Dubaï Flamingo | Jackie | |
| 2013 | Fading Gigolo | Avigal | |
| 2014 | Ranskalaiset naiset | Rose | |
| 2016 | Yoga Hosers | neiti Maurice | |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
