henkirikos Suomessa 2006 From Wikipedia, the free encyclopedia
Ulvilan surma on selvittämätön henkirikos, joka tehtiin Ulvilassa 1. joulukuuta 2006 klo 2.45. Henkirikoksen uhri oli nelilapsisen perheen isä, 51-vuotias sosiaalipsykologi ja henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti (s. 1955),[1] joka surmattiin perheen kotona. Uhrin vaimo Anneli Orvokki Auer (s. 19. maaliskuuta 1965 Kaarina)[2] soitti hätäkeskukseen ja kertoi taloon murtautuneesta tuntemattomasta miehestä. Tutkinnassa henkirikoksen motiivina pidettiin henkilökohtaista kostoa. Lahti oli työskennellyt henkilöstönkehityspäällikkönä tehtaalla, joka oli erottanut 400 työntekijää. Ennen surmaa Lahti oli kertonut saaneensa uhkauksia.[3][4][5]
Murhamiestä etsittiin kaksi vuotta. Vuonna 2009 uusi tutkinnanjohtaja alkoi tutkia vain uhrin leskeä. Syyttäjät esittivät Anneli Aueria syylliseksi miehensä murhaan. Syytettä käsiteltiin eri oikeusasteissa kunnes vuonna 2015 hovioikeus vapautti Auerin syytteistä.[6] Syyttömänä vangittu Auer sai vahingonkorvauksia.[7]
Heinäkuussa 2011 Auerin kolme nuorinta lasta kertoivat sijaisperheen vanhemmille kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Auer ja hänen miesystävänsä saivat pitkät vankeustuomiot seksuaalirikoksista kesäkuussa 2013. Vuonna 2023 lapset kertoivat, että sijaisvanhemmat olivat painostaneet heitä sepittämään tarinansa. Auerin vanhin lapsi oli koko ajan vakuuttanut, että hänen äitinsä on syytön. Korkeinta oikeutta pyydettiin purkamaan tuomiot.[8][9] Auerin asianajaja Markku Fredmanin mukaan on outoa, miten Auer ja Kukka päädyttiin alun alkaenkaan tuomitsemaan. Lasten kertomukset olivat epäuskottavia, ne sisälsivät runsaasti yksityiskohtia, jotka eivät voineet pitää paikkaansa, eikä kotietsinnässä löytynyt todisteita tarinoiden sisältämästä tarpeistosta.[8] Syyttäjät olivat esittäneet samanlaisia väitteitä kuin saatananpalvontapaniikkina tunnetussa salaliittoteoriassa.[10][11]
Ulvilan surmasta on julkaistu Pekka Lehdon dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteeri vuonna 2014 sekä Auerin muistelmateos Murhalesken muistelmat vuonna 2016. Helsingin Sanomien mukaan Anneli Auerin tapaus nostaa äärimmäisen vakavia kysymyksiä niin Suomen poliisin kuin oikeuslaitoksenkin toiminnasta.[12] Markku Fredmanin mukaan tapauksessa kokonaisen perheen elämä on tuhottu ja kaksi ihmistä on ollut vuosia vankilassa syyttömänä. Hänen mukaansa asiasta tarvitaan perusteellinen selvitys, jottei samoja virheitä tehdä uudelleen.[8]
Hätäkeskus vastaanotti puhelun uhrin vaimolta Anneli Auerilta perjantain vastaisena yönä 1. joulukuuta 2006 kello 2.43. Puhelussa Auer kertoi, että vieras mies puukottaa Ulvilan Vanhakylän Tähtisentiellä sijaitsevassa perheen asunnossa hänen miestään ja on haavoittanut häntä itseäänkin. Perheeseen kuului neljä lasta, jotka olivat teon sattuessa 2-, 4-, 7- ja 9-vuotiaita. Ainakin kaksi vanhinta lapsista heräsi rikoksen yhteydessä.[13][14] Paikalle saapuneet poliisit löysivät verisen Jukka Lahden makaavan sängyn vieressä lattialla. Pian heidän jälkeensä saapuivat ensihoitajat, jotka totesivat, että mitään ei ole tehtävissä uhrin pelastamiseksi.[14]
Anneli Auerin mukaan pariskunta oli herännyt kello 2.40 räiskyntään, kun tuntematon mies rikkoi makuuhuoneena toimineen takkahuoneen terassioven ikkunalasia. Auerin mukaan ikkunan rikkominen ja lasin lentäminen kesti noin minuutin. Huoneessa oli hämärää, kun mies hyppäsi ikkunasta sisään ja hyökkäsi Lahden kimppuun. Tunkeilija oli noin 180 senttimetriä pitkä mies, joka oli pukeutunut mustaan huppariin ja mahdollisesti kommandopipoon. Lahti otti kaksi klapia, joilla hän yritti puolustautua. Kun Auer yritti auttaa miestään, iski tunkeutuja häntä veitsellä rintaan. Auer kertoo tajunneensa, että kyseessä on tappaja ja lähti pakoon. Auer avasi talon ulko-oven ja huusi lapsia juoksemaan ulos, mutta nämä eivät kuitenkaan kuulleet. Tämän jälkeen hän soitti hätänumeroon keittiön lankapuhelimesta.[14]
Perheen vanhin lapsi oli herännyt ikkunan rikkomiseen ja Auer pyysi lapsen puhelimeen odottamaan päivystäjän palaamista linjalle. Kun Auer yritti mennä auttamaan miestään, tummiin vaatteisiin pukeutunut tekijä teki hyökkäysliikkeen häntä kohti kaksi kertaa ja hän joutui pakenemaan ulos molemmilla kerroilla. Kun Auer palasi puhelimeen, hän oli ollut poissa 59 sekuntia. Kun vanhin lapsi katsoi takkahuoneeseen, hän näki tummiin pukeutuneen ison miehen poistuvan takkahuoneen ikkunasta ja verisen isänsä makaavan lattialla. Hätäpuhelu kesti runsaat neljä minuuttia.[14]
Ensimmäinen poliisipartio saapui asunnolle yhdeksän minuuttia hätäpuhelun alkamisesta. Lahti makasi elottomana takkahuoneen lattialla, jossa oli verta ja lasinsirpaleita. Hänen vierestään löytyi verinen ja ennen vuotta 1984 valmistettu Fiskars-merkkinen veitsi sekä verinen kuusipuinen klapi. Varsinainen surma tehtiin kuitenkin painavalla ja tylpällä esineellä, jolla surmaaja oli lyönyt ääneen valittanutta Lahtea kasvoihin ja päähän. Esinettä ei löytynyt rikospaikalta.[14][15][16]
Huoneen verisellä sängyllä oli toinen klapi, josta löytyi sekä Lahden että tuntemattomaksi jääneen henkilön DNA:ta, joka seitsemän vuotta myöhemmin osoittautui kuuluvan keskusrikospoliisin tutkijalle. Lisäksi sängyltä löytyi musta näppylähansikas. Huoneen lattialla ja myös ulkona terassilla oli verisiä kengänjälkiä ja rikotun ikkunan karmeissa näppylähansikkaalla tehtyjä verisiä jälkiä. Rikospaikan teknisen tutkijan mukaan terassioven lasit rikottiin varmasti ulkopuolelta.[17][18] Surmapaikalta löytyi runsaasti ruskeankirjavia tekokuituja, joiden alkuperää ei pystytty selvittämään. Niitä löytyi myös muun muassa rikotun ikkunan reunoista, terassilta ja uhrista. Auerin päällä olleesta punaisesta t-paidasta kuituja ei löytynyt.[14][17]
Poliisin koirapartio saapui paikalle noin puolitoista tuntia surmatyön jälkeen etsimään hajujälkiä väitetystä surmaajasta. Tontin sisäpuolelta ja edestä ei voinut ottaa jälkiä, koska siellä oli kulkenut runsaasti poliiseja ja ambulanssihenkilöstöä. Jälkiä etsittiin tontin ulkoreunalta, josta koira löysi jäljen naapurista, mutta ei voitu arvioida, kuka siitä oli kulkenut.[17][19][20]
Tapauksen ensimmäisenä tutkinnanjohtajana toimi rikoskomisario Juha Joutsenlahti. Aluksi henkirikoksen motiivina pidettiin henkilökohtaista kostoa, joka johtui Lahden työtehtävistä. Lahti työskenteli henkilöstönkehityspäällikkönä Luvatan kuparitehtaalla, joka oli erottanut 400 työntekijää. Surman tekotapa ja tekijän käyttäytyminen viittasivat siihen, että kyseessä oli harkittu teko, ja poliisi profiloi tekijän psykopaattiseksi. Ennen surmaa Lahti oli kertonut saaneensa uhkauksia, mutta ei ollut yksilöinyt niitä sen tarkemmin.[3][4][5]
Ahkerasti julkisuudessa tiedottanut Joutsenlahti pyysi yleisöltä vihjeitä punaisesta Volvosta, joka oli liikkunut alueella surmayönä ja sitä edeltäneellä viikolla. Poliisi kertoi myös, että ulkopuolisen tekijän ääntä oli tallentunut hätäkeskusnauhalle ja heillä oli tappajan DNA-tunniste. Poliisi suoritti Suomen rikoshistorian laajimman massatestauksen ja otti yli 700 ihmiseltä DNA-näytteen, mutta läpimurtoa ei tullut. Vasta 2013 selvisi, että kyseinen saastunut DNA kuuluikin keskusrikospoliisin omalle tutkijalle.[21][22][23][24]
Poliisi otti useita henkilöitä kiinni, mutta kiinniotot eivät johtaneet toivottuun tulokseen. Heinäkuussa 2007 näyttelijä Kai Tanner vangittiin Porin käräjäoikeuden päätöksellä termein ”syytä epäillä”, mikä on alempi vangitsemisperuste kuin ”todennäköisin syin”. Tanner oli vapautensa menettäneenä kaiken kaikkiaan seitsemän päivää, kunnes Joutsenlahti pyysi nopeasti hänen vapauttamistaan. Hän haki valtiolta korvauksia, ja hänelle maksettiin lopulta 11 000 euroa muun muassa aiheettomasta vapauden menetyksestä ja ansionmenetyksistä.[25][26]
Ennen Tannerin vangitsemista Joutsenlahti sopi, että juttu siirretään keskusrikospoliisin tutkittavaksi, mutta tuolloinen Länsi-Suomen läänin komentaja myöhempi poliisiylijohtaja Mikko Paatero tyrmäsi ajatuksen. Sisäministeri Anne Holmlund puolusti poliisin toimintaa surman tutkimisessa.[27]
Kesällä 2008 tapauksen tutkinnanjohtajuuden otti rikosylikomisario Pauli Kuusiranta ja myöhemmin hänen jäätyään eläkkeelle vuonna 2010 Erik Salonsaari. Samalla tärkeimmäksi tutkintalinjaksi nostettiin vaihtoehto siitä, että tekijä on uhrin vaimo eli Anneli Auer. Poliisi käytti tiedonhankintakeinoina ainakin peitetoimintaa, telekuuntelua ja Auerin kodin kuuntelua.[28][29]
Peitetoiminta alkoi huhtikuussa 2009, kun Auer tapasi Seppo Mäkeläksi esittäytyneen miehen. Seppo tapasi Auerin lapsia ja vieraili tämän kotona. Kuukausia kestäneen peitetoiminnan tarkoituksena oli saada tietoja Auerin luonteesta ja surmayöstä.[30][31] Vasta oikeuskäsittelyn aikana Auer sai tietää peitetoiminnasta ja vaati saada kerättyjä tietoja itselleen. Keskusrikospoliisi ei suostunut vaatimukseen, sillä sen mukaan peitetoiminnassa ei selvinnyt syytettä tukevia tai horjuttavia seikkoja. Auerin puolustuksen mukaan kuitenkin jo se, että toiminnassa ei selvinnyt mitään, puhuu syyttömyyden puolesta. Lopulta korkeimman oikeuden päätöksellä tiedot piti luovuttaa Auerille.[32][33][34][35]
Auer vangittiin Porin käräjäoikeuden päätöksellä 28. syyskuuta 2009 todennäköisin syin epäiltynä puolisonsa murhasta. Kaksi päivää myöhemmin Kuusiranta tiedotti, että Auer olisi myöntänyt miehensä surman. Myöhemmin Auer kiisti tunnustaneensa. Hänen mukaansa niin sanottu tunnustus oli vain spekulaatiota siitä, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua, jos hän olisi poliisin väittämä muistinsa menettänyt tekijä.[36][37][38]
Syyttäjän mukaan surmailtana Auerin ja Lahden välille syntyi riita. Riita kärjistyi esineiden paiskomiseksi ja takkapuiden sekä keittiöveitsen käyttämiseen lyömäaseina, joista viimeksi mainitulla Lahti iski Aueria kylkeen. Kun Auer sai veitsen käteensä, hän iski Lahtea, joka menetti tajuntansa. Auer luuli tappaneensa hänet.[39][40] Auer alkoi lavastaa tilannetta ulkopuolisen aiheuttamaksi. Syyttäjän mukaan Auer muun muassa rikkoi takkahuoneen ikkunan ja teki Lahden talvikengillä asuntoon verisiä jalanjälkiä. Auer soitti hätäkeskukseen, mutta puhelun aikana Lahti tuli tajuihinsa ja alkoi huutaa. Auer pyysi vanhinta lastaan puhelimeen, kun hän itse meni takkahuoneeseen ja iski makaavaa Lahtea kahdesti päähän, jolloin Lahti kuoli välittömästi. Kun Auer palasi puhelimeen, lapsi katsoi takkahuoneeseen ja kuvitteli näkevänsä ulkopuolisen tekijän poistuvan ikkunasta. Syyttäjän mukaan Auer piilotti surmavälineen ja murhavaatteet niin hyvin, että poliisit eivät ole löytäneet niitä.[14] Ikkunan rikkoutumisen syyttäjät sanoivat vaihtelevasti tapahtuneen sisä- tai ulkopuolelta.[17][18][14][24][41]
Hätäpuhelun tallenteesta ei poliisin mukaan kuulu ulkopuolisen tekijän ääniä. Keskusrikospoliisin äänitutkija Tuija Niemen mukaan nauhoitteessa kuuluu Auerin sanoma kaksitavuinen sana (u)-o-l-e.[42][43] Vaasan hovioikeus antoi heinäkuussa 2011 Auerille vapauttavan tuomion.
Elokuussa 2011 Auerin lasten sijaisvanhempana toiminut veli otti yhteyttä syyttäjään ja kertoi, että hänen huollettavanaan olevat Auerin kolme nuorinta lasta olivat kertoneet uusia väitteitä muun muassa surmayöstä ja hän oli videoinut lasten kertomuksia. Lapset olivat kertoneet Auerin harrastaneen esimerkiksi saatananpalvontarituaaleja, joissa oli tapettu kymmeniä eläimiä. Toiseksi vanhimman lapsen mukaan Auer oli harjoitellut miehensä surmaamista ja rakentanut puisen kilven, joka oli suojannut hänen vaatteitaan surmatyöstä lentäneiltä veriroiskeilta.[13][44][45] Toiseksi vanhin lapsi kertoi myös kuulleensa surmayön tapahtumat lastenhuoneen oven läpi. Hän oli kuullut muun muassa veitsen nostamisen pöydältä ja c-kasettinauhurin nappien painamista. Lapsen mukaan surma tehtiin ennen hätäpuhelua ja puhelun taustalla kuuluvat uhrin valitusäänet ovat peräisin aikaisemmin tehdyltä tallenteelta.[44]
Vuonna 2012 Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI tutki, sisältääkö hätäpuhelutallenne manipuloituja aineksia, esimerkiksi etukäteen nauhoitettuja osuuksia. FBI ei kuitenkaan löytänyt merkkejä kopioinnista, ennalta äänitetystä aineistosta tai muustakaan muuntelusta. FBI:n mukaan ei pystytty myöskään selvittämään puhelutallenteessa kuuluvien askelten lukumäärää tai talossa askeltaneiden henkilöiden lukumäärää.[46] Auerin vanhin lapsi kiisti nuorempien kertomukset ja sanoi, että surmaaja oli ulkopuolinen tunkeutuja.[13]
| Prosessi | Ajankohta | Oikeusaste / Viranomainen | Päätös | Päätöksen muodostuminen |
|---|---|---|---|---|
| 1. prosessi | Marraskuu 2010 | Satakunnan käräjäoikeus | Elinkautinen murhasta | 2–1 |
| Heinäkuu 2011 | Vaasan hovioikeus | Syytön | Yksimielinen | |
| Lokakuu 2012 | Korkein oikeus | Palautettu käräjäoikeuteen | Yksimielinen | |
| 2. prosessi | Joulukuu 2013 | Satakunnan käräjäoikeus | Elinkautinen murhasta | 2–1 |
| Helmikuu 2015 | Vaasan hovioikeus | Syytön | 2–1 | |
| Joulukuu 2015 | Korkein oikeus | Ei myöntänyt valituslupaa | Yksimielinen | |
| Korvausasia | Syyskuu 2016 | Valtiokonttori | Myönnetty, 545 800 € | Viranomaispäätös |
| Joulukuu 2017 | Varsinais-S Käräjäoikeus | Myönnetty lisää 22 800 € | ||
Asian käsittely aloitettiin Satakunnan käräjäoikeudessa 14. huhtikuuta 2010, jossa Aueria syytettiin miehensä murhasta tai vaihtoehtoisesti taposta. Syyttäjinä tapauksessa toimivat kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala. Heidän mukaansa paikalla ei ollut ulkopuolista tappajaa, vaan Auer surmasi miehensä Jukka Lahden riidan päätteeksi ja lavasti olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaavaksi.[47][48][49] Käräjäoikeus tuomitsi 12. marraskuuta 2010 Auerin elinkautiseen vankeuteen miehensä murhasta. Päätös oli erimielinen, sillä yksi kolmesta tuomarista olisi hylännyt syytteen. Ennen tuomion antamista Auerille tehtiin mielentilatutkimus, jossa hänet todettiin syyntakeiseksi eli täydessä ymmärryksessä olevaksi.[50][51][52]
Auer valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, ja 1. heinäkuuta 2011 hovioikeus hylkäsi murhasyytteen. Hovioikeus oli vapauttanut Auerin jo aiemmin toukokuussa oikeuskäsittelyn päätteeksi odottamaan heinäkuisen päätöksen antamista.[53] Hovioikeuden perusteluissa Auerin syyttömyyttä puolsivat hänen itsensä ja perheen vanhimman tyttären kertomukset ulkopuolisesta tekijästä, tapahtumapaikalta löydetyt veriset kengänjäljet ja kurainen kengänjälki sekä ruskeankirjavat tekokuidut, joiden alkuperää ei pystytty selvittämään. Lisäksi toista tekovälinettä ei löytynyt rikospaikalta. Oikeus piti erittäin epätodennäköisenä, että Auer olisi hätäpuhelun ja poliisien paikalle saapumisen välillä ehtinyt lavastaa olosuhteet niin, että tekijäksi olisi epäilty jotain ulkopuolista.[54] Alkuperäisessä rikospaikan tutkimuksessa poliisikoira ei hajutunnistuksessa havainnut yhteyttä Auerin ja tekovälineenä käytetyn veitsen välillä.[17][19][20]
Hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen Auerin nuorimpien lasten huoltajana toiminut veli otti yhteyttä syyttäjiin ja kertoi, että lapset olivat kertoneet uusia väitteitä surmayöstä. Poliisi suoritti tapauksessa lisätutkintaa ja 19. lokakuuta 2012 korkein oikeus palautti tapauksen käsittelyn käräjäoikeuteen. Korkeimman oikeuden mukaan syyttäjien uusi aineisto viittasi sellaiseen tapahtumakulkuun, jonka pohjalta asiaa ei ollut aiemmin arvioitu ja joka merkittävällä tavalla poikkesi siitä lähtökohdasta, joka oli alempien oikeusasteiden tuomioiden perustana. Jos korkein oikeus olisi ottanut asian suoraan käsiteltäväkseen, sen tuomioon ei olisi voinut enää hakea muutosta.[55]
Tapausta alettiin käsitellä toistamiseen Satakunnan käräjäoikeudessa 20. elokuuta 2013. Syyttäjän mukaan lisätutkinta on tuonut selvyyttä tekoa edeltäviin tapahtumiin ja teon motiiviin. Oikeudenkäynnin alussa syyttäjä luopui väitteestään, että surmaan olisi liittynyt saatananpalvontaa. Valituslupahakemuksessaan korkeimmalle oikeudelle syyttäjä oli väittänyt, että Lahden verta ja tuhkaa oli käsitelty saatananpalvontaan viittaavilla rituaaleilla. Oikeudenkäynnissä kiisteltiin muun muassa lasten kertomusten totuusarvosta.[56][45][57] Syyttäjät olivat esittäneet väitteitä samanlaisista rituaaleista kuin saatananpalvontapaniikkina tunnetussa salaliittoteoriassa, johon myös liittyi perättömiä syytöksiä.[10][11][10][11] Poliisi ja syyttäjä konsultoivat asiassa Keijo Ahorintaa, joka oli esiintynyt 1990-luvulla saatananpalvonnan asiantuntijana ja väittänyt, että Suomessa toimi suuri saatananpalvontakultti. Satanismia tutkineen uskontotieteilijä Titus Hjelmin mukaan Ahorinta oli kuitenkin saatananpalvonnan asiantuntijana täysin epäluotettava.[58]
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12. joulukuuta 2013 Auerin toistamiseen elinkautiseen vankeuteen miehensä murhasta tuomariäänin 2–1. Enemmistö tuomareista katsoi, että paikalla ei voinut olla ulkopuolista tekijää. Tekoa ei ollut oikeuden mukaan suunniteltu, mutta se oli erityisen raaka ja julma. Käräjäoikeus ei antanut painoarvoa Auerin kahden nuorimman lapsen kertomuksille. Syyttäjän mukaan vanhan todistusaineiston uudelleentulkinta ratkaisi tuomion.[59][60][61]
Auer valitti tuomiosta hovioikeuteen, ja 19. helmikuuta 2015 Vaasan hovioikeus hylkäsi Aueria vastaan ajetun murhasyytteen. Hovioikeuden mukaan ulkopuoliseen tekijään viittaavat lukuisat seikat sekä esitutkinnan puutteellisuudesta johtuva näytön epävarmuus saa varsinkaan vakavien rikosten yhteydessä koitua syytetyn vahingoksi. Hovioikeus ei pitänyt Auerin nuorimpien lasten kertomuksia uskottavina. Ratkaisu syntyi tuomariäänin 2–1, sillä yksi oikeuden jäsen olisi tuominnut Auerin murhasta.[62] Hovioikeuden vapauttavasta tuomiosta huolimatta Auer pysyi edelleen vangittuna hänen aiemman seksuaalirikostuomionsa vuoksi, josta hän vapautui ehdonalaiseen vapauteen kesäkuussa 2015.[63]
Tapauksen syyttäjät, Auerin kolme nuorinta lasta ja Jukka S. Lahden sukulainen hakivat päätökseen valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.[64] Syyttäjät keräsivät tapaukseen uusia asiantuntijamielipiteitä, jotka heidän mukaansa viittasivat, että hätäpuhelutallenteelta kuuluvia ääniä olisi etukäteen nauhoitettu.[65][66] Korkein oikeus hylkäsi kaikki valituslupahakemukset joulukuussa 2015, joten hovioikeuden vapauttava päätös jäi voimaan.[67] Auer ehti olla rikosoikeusprosessin aikana syyttömästi vangittuna yli 600 vuorokautta, syyskuusta 2009 toukokuuhun 2011.[68] Tämän perusteella Valtiokonttori myönsi 8. syyskuuta 2016 Auerille 545 800 euroa korvauksia vapaudenmenetyksestä, johon sisältyi 800 euroa jokaiselta vankeusvuorokaudelta.[69] Auer oli kuitenkin hakenut merkittävästi suurempaa korvausta, ja joulukuussa hän jätti kärsimys- ja ansiomenetyskorvauksia koskevan kanteen Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen, joka myönsi pienen lisäkorvauksen 19.1.2018.[7]
Kun Vaasan hovioikeus oli todennut Anneli Auerin syyttömäksi miehensä murhaan, hänen lastensa sijaisvanhemmat kertoivat poliisille, että lapset olivat alkaneet kertoa heihin ja naapurin lapsiin kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Auerin vuonna 2002 syntynyt tytär kertoi myöhemmin, että kyseinen kertomus oli saanut kimmokkeen siitä, kun sijaisvanhemmat antoivat Auerin kuopukselle ruoaksi pelkkää puuroa ja pastaa epäillessään hänen viillelleen heidän venettään. Lopulta kuopus antoi ymmärtää, että veneen viiltely liittyi siihen, että hän oli nähnyt, kun äiti tappoi isän. Sijaisvanhemmat alkoivat sen seurauksena tarjota hänelle taas tavallista ruokaa, minkä jälkeen Auerin poika keksi kertoa, että äiti oli viillellyt heitä. Poika kertoi myöhemmin, että sijaisvanhemmat alkoivat ehdottaa oma-aloitteisesti seksuaalisia tekoja, joita Auer ja hänen miesystävänsä olisivat heille ehkä tehneet, eivätkä hyväksyneet kielteisiä vastauksia. Lisäksi he palkitsivat lapsia kauhutarinoiden kertomisesta paremman kohtelun muodossa. Ennen sosiaaliviranomaisten haastatteluja sijaisvanhemmat kävivät lasten kanssa läpi, mitä heidän pitää kertoa viranomaisille. Lapset eivät uskaltaneet kertoa valehdelleensa, koska haastattelut videoitiin.[8]
Lasten mukaan sijaisvanhemmat katkaisivat kaikki heidän sosiaaliset suhteensa ja vieraannuttivat heidät äidistä, isovanhemmista ja ystävistä. Lapset tunsivat olonsa sijaisperheessä turvattomiksi, mikä vaikutti kertomusten syntyyn. Jos lapset yrittivät kertoa valehdelleensa, sijaisvanhemmat suuttuivat heille. Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkmanin mukaan lasten kertoma on yhteensopivaa sen kanssa, mitä tutkimuksissa on havaittu lasten vääristä hyväksikäyttötarinoista.[8]
Poliisi vangitsi syyskuussa 2011 Auerin ja hänen entinen miesystävänsä ”todennäköisin syin epäiltyinä” törkeistä seksuaalirikoksista, jotka kohdistuivat Auerin omiin sekä hänen entisen naapuriensa lapsiin. Syyttäjinä tapauksessa toimivat kihlakunnansyyttäjät Paula Pajula ja Heli Haapalehto. Tapauksen alkuperäinen syyttäjä Jouko Saario joutui vetäytymään, koska julkisuudessa oli noussut kohu hänen esteellisyydestään.[70][71][72][8]
29. kesäkuuta 2012 Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Anneli Auerin seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa kahdesta törkeästä raiskauksesta ja kolmesta törkeästä lapsen hyväksikäytöstä. Auerin entinen miesystävä Jens Rurik Kukka (s. 1963)[73] tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen. Tuomion mukaan teot ajoittuivat vuosiin 2007–2009. Tuomiosta jouduttiin äänestämään, sillä yksi kolmesta tuomarista olisi tuominnut Auerin ja Kukan vain lievistä pahoinpitelyistä ja päästänyt molemmat vapaaksi.[74]
Tuomiosta valitettiin Turun hovioikeuteen, joka katsoi 27. kesäkuuta 2013 Auerin syyllistyneen käräjäoikeuden toteamien rikosten lisäksi kolmeen törkeään pahoinpitelyyn. Auerin rangaistusta korotettiin kuudella kuukaudella, jolloin pituudeksi tuli yhteensä seitsemän ja puoli vuotta vankeutta. Jens Kukan saama kymmenen vuoden tuomio pysyi ennallaan. Hovioikeuden ratkaisu perustui näytön kokonaisarviointiin sekä välillisiin todisteisiin, kuten asiantuntijoiden lausuntoihin ja lasten videokuulemisiin[75][76][77], vaikka monet asiantuntijat olivat esittäneet, että sijaisvanhempien nauhoittamissa lasten kertomuksissa oli havaittavissa johdattelua ja painostusta ja että Vaasan hovioikeus oli arvioinut, etteivät lasten kertomukset olleet uskottavia ja perhettä vakoillut poliisi oli ollut sitä mieltä, että Auerilla vaikutti olevan läheinen suhde lapsiinsa. Poliisin kotietsinnässä ei löytynyt myöskään väitettyjä seksuaalirikoksia tukevia todisteita, vaikka lasten kertoman mukaan piti olla olemassa esimerkiksi omista ja naapurin lapsista otettuja alastonkuvia, kuolleita häkkieläimiä, salakielen taulukoita, musta raamattu ja käsiraudat.[8]
Auer ja Kukka hakivat tuomioihinsa valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Heidän asianajajansa moittivat, että hovioikeus sivuutti puolustuksen asiantuntijat, ja puolustuksen pyytämät lisätutkimukset jätettiin tekemättä.[78] Korkein oikeus päätti kesäkuussa 2014 olla myöntämättä Auerille ja Kukalle valituslupaa, joten hovioikeuden antamat tuomiot jäivät voimaan.[79] Auer ja Kukka valittivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT) seksuaalirikosasian oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta, mutta EIT ei ottanut valituksia tutkittavakseen.[80][81]
Toukokuussa 2016 Anneli Auer jätti korkeimmalle oikeudelle purkuhakemuksen seksuaalirikostuomiostaan. Hakemus perustui ulkomailta hankittuihin asiantuntija-arvioihin.[82] Korkein oikeus hylkäsi kuitenkin purkuhakemuksen marraskuussa 2016.[83] Vuonna 2017 Auer ja Kukka olivat jo suorittaneet vankeusrangaistuksensa, mutta tuomion purkamiseen oli heidän mielestään edelleen syytä, koska valheisiin perustuva ja valtavaa julkisuutta saanut tuomio oli niin häpeällinen.[8]
Auerin lapset kertoivat Aueria puolustaneelle asianajajalle Markku Fredmanille vuosina 2021–2023, että sijaisvanhemmat olivat johdatelleet heitä kertomaan Auerin tekemistä seksuaali- ja väkivaltarikoksista, vaikka sellaisia ei ollut todellisuudessa tapahtunut. Korkeinta oikeutta pyydettiin jälleen purkamaan tuomiot. Purkuhakemuksessa vaaditaan, että kaikki aineisto määrätään julkiseksi, mitä myös lapset haluavat.[8]
Oikeustoimittajien yhdistys antoi vuonna 2010 Satakunnan poliisille salailun edistämisestä myönnettävän Sumuverho-palkinnon, sillä poliisi olisi halunnut salata valtaosan surman esitutkinta-aineistosta. Myöhemmin käräjäoikeus päätti julkistaa aineiston. Samainen yhdistys myönsi vuonna 2013 Satakunnan käräjäoikeudelle julkisuuden edistämisestä Valokeila-palkinnon. Yhdistyksen mukaan käräjäoikeus ymmärsi julkisuusperiaatteen merkityksen, vaikka syyttäjä olisi halunnut salata uuden aineiston lähes kokonaisuudessaan.[84][85][86]
Tampereen yliopisto tutki Ulvilan surman uutisointia. Yhtenä näkökulmana selvitettiin, oliko uutisointi neutraalia ja hyvän journalistisen tavan mukaista.[87]
Tapauksen ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti haastettiin oikeuteen, sillä hänen epäiltiin rikkoneen lakia lähettäessään vuonna 2007 Auerille kuvan huputetusta porilaisesta näyttelijästä, Kai Tannerista. Varsinainen ryhmätunnistustilaisuus järjestettiin myöhemmin, jolloin Auer epäili näyttelijää miehensä surmaajaksi. Käräjäoikeus tuomitsi Joutsenlahden 80 päiväsakkoon virka-aseman väärinkäyttämisestä, mutta hovioikeus vapautti hänet syytteestä. Hovioikeuden mukaan menettely oli tavallista poliisissa eikä Joutsenlahti tietoisesti heikentänyt tunnistuksen lopputulosta.[88]
Ulvilan surmasta kertova Pekka Lehdon dokumentti Ulvilan murhamysteeri sai ensiesityksensä 13. kesäkuuta 2014 Sodankylän elokuvajuhlilla.[89] Auerin muistelmateos Murhalesken muistelmat julkaistiin syyskuussa 2016.
Ulvilan surman pitkän ja monivaiheisen keston vuoksi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen esitti joulukuussa 2015, että muutoksenhakujärjestelmää rikosasioissa pitäisi muuttaa niin, että näyttö rikosasioissa arvioitaisiin vain yhden kerran käräjäoikeudessa ja ylemmät asteet keskittyisivät oikeuskysymyksiin. Euroopan Oikeusturvan Keskusliiton toiminnanjohtaja piti valtakunnansyyttäjän ehdotusta harkitsemattomana, koska se huonontaisi kansalaisen oikeusturvaa ja Auerin tapauksessa hänet olisi tuomittu syyttömänä miehensä murhasta.[90]
Auer on maininnut myös, että työllistyminen mediarumban jälkeen ei ole ollut helppoa[91].
Asianajaja Markku Fredmanin mukaan tapauksessa kokonaisen perheen elämä on tuhottu. Kaksi ihmistä on ollut vuosikausia vankilassa syyttömänä. Hänen mukaansa tarvitaan tutkimusryhmän perusteellinen selvitys, jotta samat virheet eivät toistuisi.[8]
Syyttäjät ovat moittineet tapauksen esitutkintaa, sillä heidän mukaansa esitutkinta hoidettiin huonosti eikä tapahtumapaikkaa tutkittu kunnolla.[92] Myös Vaasan hovioikeus arvosteli helmikuussa 2015 antamassaan päätöksessä teknistä rikostutkintaa, sillä asuntoa ei tutkittu perusteellisesti. Jos asunto olisi tutkittu paremmin, olisi voitu löytää murhan selvittämistä auttavia todisteita.[93] Arvostelun takia sisäministeri Päivi Räsänen määräsi sisäministeriön poliisiosaston ja Poliisihallituksen käymään yhdessä läpi poliisin nykyistä esitutkintaprosessia, jotta vastaavat ongelmat voidaan tulevaisuudessa välttää. Toisaalta lakeja on jo muutettu Ulvilan surman jälkeen.[94][95]
Elokuussa 2012 Auer teki tutkintapyynnön koskien Ulvilan surman esitutkintaa. Auerin mukaan häntä pidettiin vuodesta 2009 asti lähtökohtaisesti syyllisenä miehensä murhaan ja esitutkintamateriaalista jätettiin pois Auerin syyttömyyteen viittaavaa materiaalia. Auerin mukaan häntä kuulusteltiin esitutkintalain vastaisesti ja hänelle esitettiin väitteitä, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Joulukuussa 2013 Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston apulaispäällikkö, kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen päätti, että asiassa ei toimiteta esitutkintaa, koska asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.[96][97] Päätöksen jälkeen Auerin puolustus jätti kantelun valtakunnansyyttäjälle ja vaati, että esitutkinta toimitetaan kihlakunnansyyttäjän päätöksestä huolimatta. Heinäkuussa 2014 apulaisvaltakunnansyyttäjänä Jorma Kalske kuitenkin totesi, että esitutkintaa ei käynnistetä.[98]
Esitutkinnan aikana Auerin koti oli tilakuuntelun kohteena, mitä oikeusoppineet pitävät ongelmallisena, sillä lain mukaan lähisukulaisilla on oikeus kieltäytyä todistamasta.[99]
Nelosen uutiset selvitti vuonna 2012, että kymmenet poliisit olivat yrittäneet päästä katsomaan Auerin esitutkintatietoja, mutta koska tiedot oli salattu, niihin ei ollut päästy käsiksi.[100] Asiasta aloitettiin esitutkinta, koska pelkkä yritys katsella tietoja ilman virkaan kuuluvaa perustetta on lain vastaista. Vuonna 2016 55 poliisia vastaan eri puolella Suomea nostettiin syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta. Auer ei itse vaatinut heiltä korvauksia.[101]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
