Remove ads
Ukrainan merivoimat (ukr. Військово-Морські Сили України, Vijs’kovo-Mors’ki Syly Ukrajiny) on Ukrainan asevoimien meripuolustuksesta vastaava puolustushaara, jonka tarkoituksena on suojella Ukrainan suvereniteettia ja valtion etuja merellä, kukistaa vihollisen laivastoryhmät määrätyillä merivyöhykkeillä itsenäisesti ja yhteistyössä muiden Ukrainan asevoimien haarojen kanssa sekä avustaa Ukrainan asevoimien maavoimia rannikkoalueella.
| Ukrainan merivoimat Військово-Морські Сили України |
|
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa |
1917–1921 1992– |
| Valtio |
 Ukraina |
| Puolustushaarat | merivoimat |
| Rooli | puolustushaara |
| Osa joukkoa | asevoimat |
| Koko | 15 000 henkeä (2022) |
| Tukikohta | Odessa |
| Värit |
sininen keltainen |
| Marssi | merivoimien marssi[1] |
| Sodat ja taistelut | |
| Vuosipäivät | merivoimien päivä |
| Komentajat | |
| Nykyinen komentaja | Vara-amiraali Oleksi Neižpapa |
Merivoimat koostuvat viidestä osasta: pintajoukoista, sukellusvenevoimista, laivaston ilmavoimista, rannikkotykistöstä ja merijalkaväestä.[2] Vuonna 2022 Ukrainan merivoimissa oli 15 000 henkilöä, joista 6 000 oli merijalkaväkeä.[3]
Merivoimat toimi aiemmin Mustanmeren alueella (mukaan lukien Asovanmeri ja Tonavan suisto). Venäjä on kuitenkin sittemmin saanut Asovanmeren ja Mustanmeren täydellisen hallinnan meneillään olevan konfliktin aikana.[2] Ukrainan merivoimien etäoperaatiot rajoittuvat kansainväliseen toimintaan, kuten operaatio Active Endeavour ja operaatio Atalanta Välimerellä ja Afrikan sarvessa.
Mervoimien vuosipäivää on vietetty heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vuodesta 2015 lähtien.[4] Nykyisenä komentajana toimii vara-amiraali Oleksi Neižpapa, joka aloitti virassaan 11. kesäkuussa 2020.[5]
Remove ads
Zaporižžjan kasakkalaivasto v. 1600
Ukrainan merivoimat ovat peräisin Zaporižžjan kasakoista, jotka tekivät usein ryöstöretkiä ottomaanien asutuksiin Mustanmeren rannikolla. Kasakat käyttivät pieniä laivoja nimeltä "tšaikat", jotka olivat rakenteeltaan samankaltaisia kuin viikinkien pitkät laivat. Vaikka kasakat olivat teknisesti heikompia kuin turkkilaiset, he menestyivät hyvin vastustajaansa vastaan. Vuonna 1614 kasakkajoukot tekivät rynnäkön ja tuhosivat Trabzonin.[6]
Vuonna 1615 kasakat pystyivät tekemään hyökkäyksen itse Istanbuliin ja tuhosivat useita kaupungin esikaupunkeja. Vuonna 1616 kasakkalaivasto pääsi Bosporinsalmelle ja teki jälleen ryöstöretkiä ympäröivään maaseutuun. Turkkilainen laivasto, joka lähetettiin tuhoamaan kasakkajoukot, kukistettiin vuonna 1617. Vuonna 1625 kasakat onnistuivat jälleen kerran hyökkäämään Istanbuliin ja pakottivat sulttaanin pakenemaan väliaikaisesti pääkaupungista.[6]
Kasakat käyttivät useita eri hyökkäysstrategioita isompia ottomaanien laivastovoimia vastaan, kuten laivojen sijoittaminen taistelun aikana siten, että aurinko oli aina niiden selän takana. Kasakka-alukset olivat pieniä ja matalia, joten niihin oli vaikea osua tykillä. Kasakoiden aseistuksena oli tyypillisesti pienikaliiperiset musketit, ja taistelun aikana heidän tavoitteenaan oli pikemminkin tappaa miehistö ja nousta laivaan vallatakseen sen kuin upottaa se.[6]
Ukrainan kansantasavallan laivasto (1917–1921)
Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen aikana useat Venäjän keisarillisen laivaston Mustanmeren laivaston alukset, joiden komentajina ja miehistöinä oli etnisiä ukrainalaisia, julistautuivat vasta itsenäistyneen Ukrainan kansantasavallan laivastoksi. Mustanmeren laivaston komentaja Mihail Sablin nosti Ukrainan kansantasavallan värit 29. huhtikuuta 1918.[7][8] Laivaston perustamiseksi otettiin vain vähän lisätoimia, koska Ukrainan hallitus menetti rannikkoalueiden hallinnan.
Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjän entinen Mustanmeren laivasto joutui anarkian ja demoralisaation valtaan. Sevastopoliin sijoitunutta laivastoa komensi kollektiivi "Tsentroflot". Erilaiset poliittiset vaikutteet kohtasivat toisensa: Ukrainalaiset, bolševikit, menševikit, sosialistivallankumoukselliset ja anarkistit. Alusten ylle nostettiin hyvin erilaisia lippuja: Ukrainan kaksivärisiä, vanhoja venäläisiä lippuja, bolševikkien punaisia lippuja ja anarkistien mustia lippuja.[9] Niitä nostettiin ja laskettiin jopa useita kertoja päivässä kunkin miehistön poliittisen suuntautumisen mukaan.
Ukrainan kansantasavalta pyrki ottamaan laivaston haltuunsa. Lokakuun 17. päivänä 1917 nimitettiin Ukrainan kansallisneuvoston edustajaksi Mustanmeren laivaston komentoon kapteeni Ye Akimov. Kiovassa sijaitsevan kansallisneuvoston hallituksen yhteyteen perustettiin laivastoasioiden pääsihteeristö (tammikuussa 1918 se uudistettiin ministeriöksi). Sen johtajaksi tuli D. Antonovitš. Laivaston pääesikuntaa johti kapteeni Jerzy Świrski. Merimiesten koulutus- ja agitaatiotarkoituksiin kansallisneuvosto lähetti komissaareja Odessaan, Mykolajiviin, Hersoniin ja Sevastopoliin. Joulukuun 22. päivänä 1917 Kiovaan perustettiin laivastoministeriö.
Lokakuusta 1917 alkaen alusten miehistöt perustivat sotilasneuvostoja; mastoissa liehuivat sinikeltaiset liput. Alukset Zavidniy (suom. Kadehtittava) ja Pamjat Merkuria olivat ensimmäiset tällaiset tapaukset.
Marraskuussa 1917 Sevastopolissa perustettiin Sahaidatšnyin meripataljoona, joka 24. marraskuuta 1917 lähetettiin Kiovaan torjumaan bolševikkien kapinoita ja osallistui Kiovan arsenaalin tammikuun kansannousuun.
Marraskuun 22. päivänä 1917 Mustanmeren laivaston uusimman ja tehokkaimman sota-aluksen Volyan koko miehistö vannoi uskollisuutta kansallisneuvostolle, ja pian sen jälkeen seurasivat useat muut alukset ja sukellusveneet. Joulukuussa 1917 Ukrainan lipun alla purjehtiva Mustanmeren laivaston laivue, jota johti Imperator Aleksandr III ja johon kuului toinen risteilijä ja kolme hävittäjää, osallistui 127. jalkaväkidivisioonan evakuointiin Trabzonista takaisin Ukrainaan.
Joulukuun 29. päivänä 1917 suurin osa Mustanmeren laivastosta siirtyi bolševikkien haltuun.
Osana operaatio Faustschlagia Saksan keisarikunnan joukot olivat etenemässä Sevastopoliin tavoitteenaan vallata Mustanmeren laivasto. Koska maavoimat eivät antaneet tukea, amiraali Sablin joutui neuvottelemaan vihollisuuksien lopettamisesta. Saksalaiset kuitenkin hylkäsivät aselepoehdotukset ja eteneminen jatkui. Huhtikuussa 1918 saksalaiset ja ukrainalaiset joukot hyökkäsivät Krimille.
Toukokuun 1. päivänä 1918 saksalaiset kaappasivat Sevastopoliin jääneet alukset, koska bolševikkien toiminta rikkoi rauhansopimusta. Kesäkuun 17. päivänä 1918 yksi rahtilaiva ja kuusi hävittäjää palasivat Novorossijskista Sevastopoliin, jossa ne myös kaapattiin. Suurimman osan Novorossijskiin jääneistä aluksista tuhosi niiden oma miehistö Leninin käskystä. Heinä-marraskuussa 1918 saksalaiset siirsivät vähitellen monia aluksia Ukrainan hallituksen (Hetmani Pavlo Skoropadskyi) komentoon.
Odessaan ja Mykolajiviin keskitetty Ukrainan pääasiallinen merivoima koostui yli 20 miinanraivaajasta, 7 pienestä risteilijästä, 1 rahtilaivasta ja yli 30 apualuksesta. Sevastopolissa oli vain 2 vanhaa taistelulaivaa Ukrainan lipun alla. Kiovassa sijaitseva laivastoministeriö otti 18. heinäkuuta 1918 käyttöön uudet merivoimien lipputunnukset ja jotkut arvoliput (esim. laivastoministerin lippu, apulaisministerin lippu). Vanha venäläinen lippu säilyi Ukrainan merivoimien lippuna. Sitä pidettiin Mustanmeren laivaston kunnian symbolina, sillä laivaston miehistöstä suuri osa oli aiemmin ukrainalaisia. Syyskuun 17. päivänä saksalaiset antavat Ukrainalle 17 sukellusvenettä.
Joulukuussa 1918, kun ympärysvaltojen merivoimat lähestyivät Sevastopolia, ukrainalainen kontra-amiraali V. Klokhkovskyy käski kaikkien alusten nostaa venäläiset Pyhän Andreaksen liput. Se oli osoitus hyvistä aikomuksista ympärysvaltoja kohtaan. Ympärysvallat kuitenkin valtasi Mustanmeren laivaston ja siirsi sen myöhemmin Venäjän valkoisen armeijan haltuun. Ukrainan käsiin jäi vain pieniä määriä merijalkaväen alaosastoja. Ukrainan laivastoviranomaiset olivat olemassa vuoteen 1921 asti.
Luettelo ukrainalaisista aluksista
Ukrainan kansantasavallalla oli laivasto viiden kuukauden ajan. Lokakuusta 1917 maaliskuuhun 1918 ukrainalaisten käytössä oli yhdeksän taistelulaivaa, seitsemän risteilijää, 18 hävittäjää, 14 sukellusvenettä, 16 partiolaivaa, 11 sotilaskuljetusalusta ja emoalusta. Lisäksi laivaston esikunta, kaikki sotilaslaitokset ja tehtaat sekä kaikki rannikkolinnoitukset olivat ukrainalaisen henkilöstön miehittämiä.
Itämeren laivasto
- Neuvostoliiton risteilijä Krasnyi Krym (12. lokakuuta 1917).
- Venäläinen hävittäjä Ukraina (12. lokakuuta 1917).
- Venäläinen hävittäjä Haidamak (12. lokakuuta 1917).
Mustanmeren laivasto
- Venäläinen taistelulaiva Georgii Pobedonosets (9. marraskuuta 1917).
- Venäläinen risteilijä Pamjat Merkuria (12. marraskuuta 1917).
- Venäläinen hävittäjä Zorkiy (12. marraskuuta 1917).
- Venäläinen hävittäjä Zvonkiy (12. marraskuuta 1917).
- Venäläinen taistelulaiva Volya (aiemmin Imperator Aleksandr III) (22. marraskuuta 1917).
- Venäläinen taistelulaiva Imperatritsa Jekaterina Velikaja.
Ukrainan nykyaikainen laivasto
Itsenäisyys ja "taistelu valan puolesta"
Ukrainan nykyisten merivoimien alkuperä kietoutuu Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston kohtaloon ja Krimin nykyajan historiaan. Neuvostoliiton hajottua (1991) Neuvostoliiton asevoimien hallinto siirtyi väliaikaisesti Itsenäisten valtioiden yhteisön yhteisiin asevoimiin, kunnes entisen Neuvostoliiton sotilaiden jakamisesta entisen Neuvostoliiton jäsenvaltioiden kesken päästiin sopimukseen. Ilmailumarsalkka Jevgeni Šapošnikovista tuli IVY:n yhteisten asevoimien komentaja 14. helmikuuta 1992.
Ukrainan korkein neuvosto (Verh'ovna Rada) hyväksyi 6. joulukuuta 1991 päätöslauselman Ukrainan lainsäädännöstä "Ukrainan puolustuksesta" ja "Ukrainan asevoimista" sekä sotilasvalan tekstin. Samana päivänä Ukrainan parlamentin istuntosalissa Ukrainan puolustusministeri Kostjantin Morozovista tuli ensimmäinen valan vannonut henkilö. Ukrainan korkein neuvosto ratifioi 10. joulukuuta 1991 Belavežan sopimuksen.
Ukrainan presidentti antoi 12. joulukuuta 1991 käskyn nro 4, jossa kaikkia Ukrainaan sijoittautuneita sotilasjoukkoja kehotettiin vannomaan uskollisuutta 20. tammikuuta 1992 mennessä. Valtaosa Mustanmeren laivastosta jätti määräyksen noudattamatta. Tammikuun 1. päivänä 1992 Mustanmeren laivaston Filipp Oktjabrskin koulutusyksikön sanomalehti Vympyel (päätoimittaja kapteeniluutnantti Mykola Huk) julkaisi sotilasvalan ja Ukrainan hymnin ukrainan kielellä.
Ukraina aloitti 3. tammikuuta 1992 kansallisten asevoimiensa käytännön muodostamisen. Mustanmeren laivaston upseerikokous vetosi 8. tammikuuta 1992 kaikkiin IVY-maiden johtajiin, jotta nämä tunnustaisivat Mustanmeren laivaston operatiivis-strategiseksi muodostelmaksi, joka ei ole Ukrainan alainen. Tammikuun 12. päivänä 1992 Balaklavassa (Sevastopolissa) sijaitsevasta rajajoukkojen prikaatista tuli ensimmäinen sotilaallinen muodostelma, joka vannoi uskollisuutta Ukrainalle.[10]
Sevastopolin kuvernööri vetosi 14. tammikuuta 1992 sekä Ukrainan että Venäjän federaation korkeimpiin neuvostoihin ja kehotti tekemään nopeammin päätöksen Mustanmeren laivaston asemasta. Tammikuun 16. päivänä 1992 allekirjoitettiin IVY:n jäsenten välinen sopimus valasta strategisissa kokoonpanoissa.[10]
Tammikuun 18. päivänä 1992 sukeltajakoulun 3. komppaniasta tuli Mustanmeren laivaston ensimmäinen kokoonpano, joka vannoi uskollisuuttaan Ukrainalle yhdessä Sevastopolin laitetekniikan instituutin merenkulun osaston kanssa. Seuraavana päivänä neljäkymmentäkuusi merivoimien lentäjää vannoi uskollisuuttaan Ukrainalle Mykolajivin keskusaukiolla.
Mustanmeren laivaston sotilashenkilöstö, joka oli aiemmin kuulunut Neuvostoliiton asevoimien valaan, ei kiirehtinyt vannomaan uskollisuutta vastaperustetulle valtiolle. Venäjän laivaston ensimmäinen varapäällikkö, amiraali Ivan Kapitanets antoi direktiivin: "soveltaa ankaria sanktioita, mukaan lukien viraltapano ja palveluksesta erottaminen, upseereihin, aliluutnantteihin ja aliupseereihin, jotka luovat sotilasyhteisöissä epäterveen ilmapiirin, joka on altis maanpetokselle ja Ukrainalle vannotulle uskollisuudenvalalle". Siitä huolimatta 26. tammikuuta 1992 Krimin laivastotukikohdan vesialuetta vartioiva 17. laivastoprikaati seurasi sukeltajien esimerkkiä.[11]
Juuri ennen Neuvostoliiton armeijan ja laivaston päivää (23. helmikuuta) 22. helmikuuta Mustanmeren laivaston 880. itsenäinen merijalkaväkipataljoona vannoi uskollisuutta Ukrainalle. Pataljoona oli tunnustettu laivaston parhaaksi muodostelmaksi vuonna 1991. Moskovassa sijaitseva laivaston pääesikunta antoi määräyksen pataljoonan lakkauttamisesta. Välikohtauksen jälkeen kaikki Mustanmeren laivaston sotilasyksiköt rekrytoivat yksinomaan venäläisiä.
Kansainvälisen strategisten tutkimusten instituutin arvion mukaan Mustanmeren laivastossa oli tammikuussa 1992 80 000 sotilasta, 69 suurta sota-alusta, mukaan lukien 3 lentotukialusta, 6 ohjusristeilijää, 29 sukellusvenettä, 235 sotilaskonetta ja helikopteria sekä suuri määrä apulaivaston aluksia.[12] Ilmoittamatta asiasta Ukrainalle, jonka kanssa sen oli tarkoitus jakaa Mustanmeren laivaston valvonta yhteisen asevoimien komentoryhmän puitteissa, Venäjän federaatio myi pois useita aluksia.[12]
Vastaperustettujen Venäjän federaation ja Ukrainan tasavallan väliset suhteet olivat alusta alkaen kireät. Tammikuussa 1992 Venäjän korkein neuvosto nosti esiin kysymyksen Krimin (Krimin ASNT) poliittisesta asemasta ja vuoden 1954 päätöksen, jolla Venäjän SFNT:n Krimin alue siirrettiin Ukrainan SNT:aan perustuslainmukaisesti syyttäen Nikita Hruštšovia maanpetoksesta Venäjän kansaa vastaan. Vaikka asiakirjaa ei koskaan kumottu, monet venäläiset parlamentin jäsenet kieltäytyivät tunnustamasta sitä ja viittasivat sen hyväksymisen yhteydessä tapahtuneisiin menettelyvirheisiin.
Ukrainan puoli muistutti lukuisista maiden välisistä kansainvälisistä sopimuksista ja sopimuksista, kuten Venäjän SFNT:n ja Ukrainan SNT:n välisestä 19. marraskuuta 1990 tehdystä sopimuksesta, jossa kumpikin osapuoli tunnusti toisen osapuolen alueellisen koskemattomuuden, sekä 8. joulukuuta 1991 tehdyistä Belavežan sopimuksista (sopimus IVY:n perustamisesta) ja 21. joulukuuta 1991 tehdystä Alma-Atan protokollasta.
Kun Ukrainan alueella sijaitsevan Mustanmeren laivaston komentokeskus ei reagoinut juurikaan, Ukrainan presidentti antoi 5. huhtikuuta 1992 asetuksen N:o 209 "Ukrainan asevoimien kehittämistä koskevista kiireellisistä toimenpiteistä", jossa syytettiin Venäjän federaatiota ja asevoimien yhteisjoukkojen komentokeskusta Ukrainan sisäisiin asioihin puuttumisesta. Venäjän SFNT:n kansanedustajien kuudennen kongressin istunto kieltäytyi 6. huhtikuuta 1992 hyväksymästä Belavežan-sopimusta sellaisena kuin Venäjän SFNT:n korkein neuvosto oli sen aiemmin (12. joulukuuta 1991) ratifioinut. Lisäksi Ukrainan presidentti nimitti 6. huhtikuuta 1992 Boris Kožinin Ukrainan merivoimien komentajaksi. Seuraavana päivänä Venäjän presidentti antoi asetuksen "Mustanmeren laivaston siirtämisestä Venäjän federaation alaisuuteen". Molempien asetusten voimaantulo keskeytettiin 9. huhtikuuta 1992 Venäjän ja Ukrainan välisten neuvottelujen päättymiseen saakka.
Mustanmeren laivaston Ukrainan osasto (1991–1997)
Syyskuussa 1991 Sevastopoliin avattiin Ukrainan upseerien yhdistyksen toimisto majuri Volodymyr Kholodjukin ja kapteeniluutnanttien Ihor Tenjuh'in ja Mykola Hukin aloitteesta.[11] Seurasta tuli Ukrainan merivoimien järjestäytymisen alullepanija ja ydin.
Huhtikuun 7. päivänä 1992 kello 17.00 Krimin laivastotukikohdan (hallinnollinen yksikkö, ei fyysinen "tukikohta") hallinnon ja esikunnan 37 upseeria vannoi uskollisuuttaan ja lojaalisuuttaan Ukrainan kansalle. Vastuussa ollut kontra-amiraali Boris Kožin ei ollut paikalla tapahtuman aikana. Hän oli Ivan Jermakovin toimistossa hyväksymässä Ukrainan korkeimman neuvoston ensimmäisen varapuheenjohtajan ehdotusta tulla Ukrainan tulevien merivoimien komentajaksi.
Puolustusministeri allekirjoitti 8. huhtikuuta 1992 direktiivin "Ukrainan merivoimien perustamisesta". Huhtikuun 13. päivänä 1992 perustettiin Ukrainan merivoimien perustamista käsittelevä organisaatioryhmä, joka häiritsi Mustanmeren laivaston komentoa.
Ukrainan merivoimien nykyinen historia alkoi 1. elokuuta 1992, jolloin se perustettiin virallisesti Ukrainan presidentin Leonid Kravtšukin määräyksellä. Tätä seurasi Mustanmeren laivaston pitkä ja kiistanalainen jako äskettäin itsenäistyneen Ukrainan ja Venäjän federaation kesken.
Yksi tämän prosessin vaiheista oli SKR-112:n tarina; käytännössä Ukrainan merivoiman ensimmäinen alus.[13] Heinäkuun 20. päivänä 1992 SKR-112:n miehistö julistautui Ukrainan alukseksi ja nosti Ukrainan lipun. Laivaston esikunta Moskovassa piti tätä kapinana ja yritti toimia sen mukaisesti. Alus lähti Krimin niemimaalla sijaitsevasta tukikohdastaan kohti Odessaa, mikä aiheutti edelleen Moskovalle uskollisten alusten takaa-ajoja ja törmäysyrityksiä. Pian useat muut Mustanmeren laivaston alukset, apualukset ja rannikkoyksiköt seurasivat SKR-112:n päätöstä, mutta vähemmän väkivaltaisin seurauksin.
Vasta vuonna 1997 Mustanmeren laivaston alukset ja kalusto jaettiin virallisesti näiden kahden maan kesken. Venäjän uusi kokoonpano säilytti historiallisen nimensä "Mustanmeren laivasto". Neuvotellun vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti sille myönnettiin myös oikeudet käyttää suurinta osaa Krimin niemimaalla, Ukrainassa sijaitsevista tukikohdistaan uusittavin kymmenvuotisin vuokrasopimuksin vähintään vuoteen 2017 saakka.
Ukrainan vastaperustetut merivoimat saivat kymmeniä aluksia (enimmäkseen vanhentuneita tai toimintakyvyttömiä, toisin kuin osa Venäjän säilyttämistä aluksista) ja jonkin verran maalla sijaitsevaa infrastruktuuria. Venäjän laivasto menetti useita tärkeitä laitoksia, joista merkittävimpiä olivat Sakyssa sijaitseva NITKA (venäjänkielinen lyhenne sanoista "laivaväen ilmailun tieteellinen testaussimulaattori") ja Otšakivissa sijaitseva erikoisjoukkojen tukikohta. Laivaston jakoprosessi oli tuskallinen, koska monet laivastojen rinnakkaiselon osa-alueet olivat huonosti säänneltyjä, mikä aiheutti toistuvia konflikteja.
Rahoituksen puute ja laiminlyönti (1998–2014)
Vuodesta 1997 lähtien suurin osa Ukrainan merivoiman yksiköistä on rahoituksen puutteen ja laiminlyönnin vuoksi romutettu tai huollettu huonosti. Vuoteen 2009 mennessä vain fregatti Hetman Sahaidatšnyi, joka oli alun perin rakennettu Neuvostoliiton rajavartiolaitoksen alukseksi, kykeni pitkäkestoisiin tehtäviin.[14]
Ukrainan merivoimien ja Venäjän Mustanmeren laivaston yhteiset harjoitukset jatkuivat seitsemän vuoden tauon jälkeen vuonna 2010.
Suurin osa Ukrainan merivoimien kalustosta, kuten muidenkin puolustushaarojen kalustosta, koostui pääasiassa neuvostoaikaisesta kalustosta. Mitään merkittävää modernisointisuunnitelmaa ei tehty lukuun ottamatta vuonna 2009 valmistunutta, mutta rakentamatta jäänyttä uutta korvetin rakennussuunnitelmaa.[13]
Yhdysvaltojen Ukrainan-suurlähettiläs William B. Taylor Jr. totesi 19. joulukuuta 2008, että Ukrainan puolustusministeri Juri Jekanurov ja Yhdysvaltojen puolustusministeri Robert Gates keskustelivat siitä, että Ukraina ostaisi yhdestä kolmeen Yhdysvaltain laivaston fregattia.[15]
Joulukuussa 2009 saatiin valmiiksi Ukrainan merivoimien uuden Volodymyr Velikyi-luokan korvetin suunnittelu, joka on yksinomaan Ukrainan suunnittelema ja joka rakennetaan Ukrainan telakoilla.[16] Samassa kuussa Ukrainan puolustusministeriö ja Chernomorsky Shipyard allekirjoittivat sopimuksen korvetteja koskevan valtion tarjouskilpailun tulosten perusteella. Hankkeen kehittäjäksi valittiin Shipbuilding Research and Design Center.
Jos alus rakennettaisiin, sen olisi tarkoitus toimia Mustallamerellä ja Välimerellä. Sen kesto olisi 30 päivää ja uppouma 2 500 tonnia. Johtavien eurooppalaisten asevalmistajien, kuten DCNS:n, MBDA:n ja EuroTorpin, oli määrä toimittaa hankkeeseen aseita. Johtoaluksen käyttöönoton oli määrä tapahtua vuonna 2016. Suunnitelmissa oli rakentaa neljä korvettia ennen vuotta 2021. Ukrainan hallituksen maaliskuussa 2011 hyväksymän korvettien rakentamisohjelman mukaan ohjelman kokonaisrahoitus vuoteen 2021 mennessä olisi noin 16,22 miljardia hryvniaa.
Vuonna 2007 ja ennen Krimin liittämistä Venäjään vuonna 2014 Ukrainan merivoimissa palveli 15 470 henkilöä.[17]
Merirosvouksen vastaiset operaatiot Somaliassa
Sotilaslastia kuljettanut ukrainalaisalus kaapattiin Somalian rannikolla 23. syyskuuta 2008. Alus vapautettiin 6. helmikuuta 2009. Kaikki kaupalliset uutislähteet kertoivat, että alus vapautettiin lunnaiden maksamisen jälkeen. Ukrainan viranomaiset kuitenkin ilmoittivat, että erikoisjoukot eliminoivat merirosvot ja saivat aluksen takaisin.[18]
Lokakuussa 2013 Ukraina lähetti lippulaivansa, fregatti Hetman Sahaidatšnyin, osana Naton Ocean Shield -operaatiota merirosvouksen torjumiseksi Adeninlahdella. Alus oli mukana kolmen kuukauden mittaisessa operaatiossa, ja se toimi yhdessä norjalaisen fregatin KNM Fridtjof Nansen, Tanskan kuninkaallisen fregatin KDM Esbern Snare ja Yhdysvaltain laivaston fregatin USS De Wertin kanssa.[19]
Ukrainan merivoimat lähetti jälleen kerran Hetman Sahaidatšnyin sukellusveneentorjuntahelikopteri Ka-27:n kanssa Somalian rannikolle osana Euroopan unionin Atalanta-operaatiota 3. tammikuuta 2014.[20] Alus kutsuttiin 3. maaliskuuta 2014 takaisin Ukrainaan Krimin kriisin vuoksi.
Krimin kriisi 2014
Ennen vuoden 2014 Krimin kriisiä Ukrainalla oli hyvin vaatimattomat merivoimat valtioksi, jolla ei ollut rantoja mihinkään maailman valtameriin. Suurin osa Ukrainan merivoiman tukikohdista[21] sekä 12 000 Ukrainan 15 450 laivaston työntekijästä oli sijoitettu Krimille. Venäjä kaappasi 24. maaliskuuta 2014 ainakin 12 Ukrainan Sevastopolissa olevista 17 aluksesta,[22][23] ja sitä seuranneessa konfliktissa venäläiset merijalkaväen sotilaat tappoivat kaksi Ukrainan merivoiman upseeria.[24]
Ukraina menetti laivastonsa tärkeimmän maanalaisen ampumatarvikevaraston Inkermanin laaksossa Sevastopolin ulkopuolella sekä helikopterien korjauslaitokset. Laivaston 750 hengen 1. merijalkaväkipataljoona Feodosijassa pidätettiin ja sen kalusto takavarikoitiin.[25] Ukrainan merivoimat menetti myös kaikki ohjusveneensä.[21] Lisäksi menetettiin 51 pääosin apualusta, joista useimmat kuitenkin palautettiin lopulta Ukrainaan lyhyen säilytyksen jälkeen.
Vuonna 2015 Ukrainan merivoimissa oli 6 500 henkilöä.[17]
Ukrainan merijalkaväki kärsi kriisistä yhtä lailla, kun Venäjän joukot piirittivät niitä tukikohdissaan. Venäjä takavarikoi lopulta kaiken Krimille sijoitetun merijalkaväen sotilaskaluston, myös Ukrainan merilentäjien kaluston, vaikka useat lentokoneet ja helikopterit onnistuivatkin pääsemään Manner-Ukrainaan ennen Krimin liittämistä osaksi Venäjän aluetta. Ukrainan merivoimien kaikkia ilmayksikköjä valvova 10. Sakyn laivastolentoprikaati onnistui saamaan useita lentokoneitaan lentoon Manner-Ukrainassa sijaitseviin tukikohtiin 5. maaliskuuta 2014. Yli kymmenkunta huollossa olevaa lentokonetta ja helikopteria jouduttiin kuitenkin hylkäämään.
Sen jälkeen Ukrainan merivoimat siirsi tärkeimmän operatiivisen tukikohtansa Odesassa sijaitsevaan läntiseen laivastotukikohtaan. Nykyinen laivasto koostuu 11:stä, enimmäkseen pienestä operatiivisesta aluksesta, yhdestä vuonna 1993 käyttöön otetusta fregatista ja neljästä korvetista. Venäjä palautti Ukrainalle myös Polnocny-luokan maihinnousualuksen, mikä palautti Ukrainan maihinnousukyvyn.[26] Venäjä ja Ukraina pääsivät 8. huhtikuuta 2014 sopimukseen takavarikoitujen alusten palauttamisesta Ukrainalle ja ”Krimillä takavarikoitujen Ukrainan lentokoneiden ilmoittamattoman määrän palauttamisesta”.[27]
Venäjän laivaston lähteet olivat väittäneet, etteivät ukrainalaiset alukset ole toimintakuntoisia, koska ne ovat vanhoja, tarpeettomia ja huonokuntoisia.[27] 35 alusta palautettiin, ennen kuin Venäjä keskeytti yksipuolisesti lopun palauttamisen väittäen, että Ukraina ei ollut uusinut 1. heinäkuuta 2014 yksipuolisesti julistamaansa tulitaukoa Donbasin sodassa.[28][29] Ukrainalle ei ole vielä palautettu 16 pientä apualusta.[29][28]
.jpg)
Suurin osa joukoista kokoontui Odesaan, ja rannikkovartiosto siirsi suhteellisen pienet joukkonsa Mariupoliin Asovanmerelle. Fregatti Hetman Sahaidatšnyi kutsuttiin takaisin Somalian rannikolla olleesta komennuksesta ja lähetettiin Odesan satamasta pysäyttämään Ukrainan vesille ylittäviä Venäjän laivaston aluksia 14. maaliskuuta 2014.[30] Loput Ukrainan merivoimista jatkoivat partiointia maan aluemerellä.
Venäjä ilmoitti 11. tammikuuta 2018 olevansa ”valmis palauttamaan Krimillä edelleen olevat ukrainalaiset sotilasalukset” sekä ”lentokalustoa ja panssariajoneuvoja”.[31]
Ukrainan presidentti Petro Porošenko ja pääministeri Volodymyr Groysman tervehtivät 29. huhtikuuta 2018 Ukrainan merivoimien henkilökuntaa Ukrainan merivoimien perustamisen 100-vuotispäivänä.[32] Mustanmeren laivasto nosti Ukrainan kansantasavallan värit.
Vuodesta 2020 lähtien useita Ukrainan merivoimien kaapattuja aluksia on edelleen Venäjän hallussa.[33]
Loikkaukset Venäjälle
Kun Krim liitettiin Venäjään, useat Ukrainan merivoiman sotilaat loikkasivat Venäjälle. Heidän joukossaan oli Ukrainan merivoiman ylemmän johtoportaan jäseniä. Ukrainan merivoimat laati ja julkaisi luettelon Venäjälle loikanneista upseereistaan ja kutsui heidän toimintaansa maanpetokseksi.[34]
- Vara-amiraali Sergei Jelisejev, Ukrainan merivoiman ensimmäinen apulaiskomentaja ja väliaikainen ylipäällikkö 19. helmikuuta – 1. maaliskuuta 2014.
- Kontra-amiraali Dmitriy Šakuro, Ukrainan merivoiman ensimmäinen apulaiskomentaja ja esikuntapäällikkö.
- Kontra-amiraali Denis Berezovskyi, Ukrainan merivoiman yhden päivän ajan toiminut ylipäällikkö, nykyisin Mustanmeren laivaston apulaiskomentaja ja taistelukoulutusosaston päällikkö.
- Eversti Sergei Tarkhov, esikuntapäällikön avustaja kansainvälisten suhteiden organisoinnissa ja ylläpitämisessä.
- Aliupseeri Sergei Gorbatšov, Ukrainan merivoiman vääpeli.
- Hallinnollinen johto: 5 upseeria.
- Operaatiivinen johto: 17 upseeria.
- Tiedustelukomento: 8 upseeria.
- Taloushallinto: 6 upseeria.
Donbasin sota ja Mustanmeren välikohtaukset
Ukrainan vuoden 2014 vallankumouksen ja Krimin liittämisen jälkeen venäläismieliset separatistit vaativat Donetskin ja Luhanskin alueilla itsenäisyyttä muusta Ukrainasta, mikä johti Donbasin sotaan.[35] Osa Krimille sijoitetuista rannikkovartioston joukoista siirtyi Mariupoliin, jossa ne jatkoivat valtion rajan vartiointia.[36] Separatistit ovat toimineet aktiivisesti Asovanmerellä, mikä on aiheuttanut välikohtauksia rannikkovartioston kanssa.[37]
Merivoimien erikoisyksiköiden kerrotaan osallistuneen separatistien torjuntaan. Elokuun 18. päivänä 2014 laivaston 73. erikoisyksikköön kuulunut Alex Zinchenko oli ensimmäinen Ukrainan merivoimain jäsen, joka sai surmansa Donbasin sodan aikana suorittaessaan operaatiota Donetskin lähellä.[38]
Tammikuun 27. päivänä 2017 ukrainalainen sukellustukialus Potšaiv joutui tarkka-ampujan tulituksen kohteeksi Tšernomorneftegazin operoimalta Tavrida-porauslautalta, jonka Venäjän joukot kaappasivat vuonna 2014.[39]
Ukrainan merivoiman An-26-kuljetuskone joutui 1. helmikuuta 2017 öljynporauslautalla olevan venäläisen sotilashenkilöstön pienoiskiväärituleen, kun se lensi Odessan kaasukentän yllä Mustallamerellä. Tämä kaasukenttä sijaitsee Ukrainan talousvyöhykkeellä, ei Krimin niemimaan edustalla, joka on myös osa Ukrainan talousvyöhykettä. Vaikka kyseistä porauslauttaa ei ole nimetty, se oli yksi niistä, jotka Venäjän joukot kaappasivat Krimin liittämisen jälkeen. Ukrainan armeijan mukaan kone oli harjoituslennolla, ja siihen osui pienikaliiperisia kranaatteja.
Venäjän turvallisuuspalvelu FSB vahingoitti ja kaappasi 25. marraskuuta 2018 kolme Ukrainan merivoiman alusta, jotka yrittivät siirtyä Mustanmeren satamasta Odessasta Asovanmeren satamaan Berdjanskiin, Kertšinsalmen välikohtauksen aikana.[40][41]
Kesällä 2019 Venäjä antoi useita väliaikaisia kieltoja, jotka mahdollisesti keskeyttivät laivaliikenteen ja lähes estivät kansainvälisen merenkulun Georgiaan, Bulgariaan, Romaniaan ja Ukrainaan ja sieltä pois.[42]
Elokuussa 2019 Ukrainan merivoiman pieni tiedustelualus Perejaslav osallistui harjoitukseen Agile Spirit 2019 Georgiassa ja kun miehistö oli puolueettomilla vesillä, se sai radiolla varoituksen Venäjän laivaston alukselta. Venäläiset varoittivat, että ukrainalaisten oli käännyttävä pois, koska alueen väitettiin olevan suljettu. Kansainväliset koordinaattorit eivät vahvistaneet tätä, joten Perejaslavin kapteeni päätti pitää aluksen alkuperäisellä kurssillaan. Pian tämän jälkeen ukrainalaisen aluksen lähellä havaittiin suuri venäläinen sukellusveneiden torjuntakorvetti Kasimov, Project 1124M/Grisha V-luokan alus. Venäläisen korvetin aggressiivinen käyttäytyminen loppui vasta, kun turkkilainen tiedustelukone saapui Pereyaslavin lähelle.[43]
Ukrainan merivoiman komentaja, amiraali Ihor Vorontšenko kertoi 14. marraskuuta 2019 kolmannessa kansainvälisessä meriturvallisuuskonferenssissa Odessassa, että venäläisen Tu-22M3:n oli havaittu simuloivan ohjusiskun laukaisua kyseiseen rannikkokaupunkiin. 14. marraskuuta 2019 Vorontšenko lisäsi, että venäläiset pommikoneet olivat yrittäneet useita vastaavia yrityksiä 10. heinäkuuta pidettyjen harjoitusten aikana, jolloin ne tekivät virtuaalisen ilmaiskun 60 kilometrin päässä Odessasta.
Krimin haltuunotto Venäjältä vuonna 2014 vaikutti suuresti laivastoon. Venäjän miehityksen aikaan suurin osa Ukrainan merivoiman aluksista oli telakoituna Krimillä. Ukraina kehitti suunnitelmia merivoimiensa uudelleenrakentamiseksi jo ennen vuotta 2014 suunnittelemalla 4-10 uuden korvetin rakentamista Mykolajivin telakalla.[44] Tämä oli yksi Neuvostoliiton suurimmista telakoista, ja se rakensi Venäjän ainoat ja Kiinan ensimmäiset toiminnassa olevat lentotukialukset. Vuonna 2014 järjestetyn Krimin asemaa koskevan kansanäänestyksen jälkeen Ukraina kieltäytyi tuomasta aseita Venäjältä vasta rakennettuja aluksiaan varten, joten on epäselvää, rakennetaanko aseet hanketta varten Ukrainassa vai tuodaanko ne muualta.[45]
Ukraina sai vuonna 2015 viisi pientä (7- ja 11-metristä) alumiinista Willard Marine -partiovenettä; alkuperäinen tilaus tehtiin vuonna 2013.[46][47]
Vuoden 2014 puolivälissä Gjurza-M-luokan tykkiveneiden rakentaminen käynnistettiin uudelleen, ja kahden ensimmäisen aluksen odotettiin valmistuvan vuoden 2015 lopulla.[48] Joulukuussa 2016 kaksi ensimmäistä Gurza-M-tykistöveneistä liittyi virallisesti Ukrainan merivoimaan. Uusi sopimus allekirjoitettiin 20 aluksesta, joiden pitäisi valmistua vuoteen 2020 mennessä.
Yhdysvaltain rannikkovartioston entiset alukset Drummond ja Cushing siirrettiin 27. syyskuuta 2018 virallisesti Ukrainaan sen jälkeen, kun ne oli poistettu Yhdysvaltain palveluksesta. Alukset kuljetettiin kansilastina, ja ne saapuivat Odesaan 21. lokakuuta 2019. Ukrainan pelastusalus Oleksandr Okhrimenko siirrettiin virallisesti Ukrainan merivoimalle infrastruktuuriministeriöstä 29. elokuuta 2019.
Projekti 58181 Centaur / Projekti 58503 Centaur-LK-luokka on sarja pieniä panssaroituja rynnäkköaluksia, joita rakennetaan Ukrainan merivoimalle. Kaksi ensimmäistä alusta laskettiin vesille Kuznia na Rybalskomussa joulukuussa 2016. Hankkeen kehitti valtion laivojen tutkimus- ja suunnittelurakennuskeskus Gyurza-M-luokan tykkiveneiden pohjalta. Ne on suunniteltu partiopalveluun joki- ja rannikkomerialueilla sekä merijalkaväen toimittamiseen ja maihinnousuun. Kaksi alusta koeajossa, yksi tilauksessa.
Vuonna 2018 Yhdysvallat tarjosi Ukrainalle joitakin Oliver Hazard Perry -luokan fregattejaan reservilaivastostaan. Tarjouksen yksityiskohtia valmisteltiin lokakuussa 2018.[49]
Ukrainalainen laivanrakentaja Kuznia na Rybalskomu laski 23. huhtikuuta 2019 vesille Ukrainan merivoiman uuden keskisuuren tiedustelualuksen Lahunan. Keskeneräinen alus saapui 20. lokakuuta 2019 Odessaan viimeistelyä ja käyttöönottoa varten.[50]
Yhdysvaltain ulkoministeriö hyväksyi kesäkuussa 2020 ulkomaisten sotilastarvikkeiden myyntiä koskevan hankkeen, joka koskee enintään 16 Mark VI -partioveneen ja niihin liittyvien laitteiden toimittamista Ukrainaan. Tammikuuhun 2022 mennessä on tilattu 12 venettä 16:sta hyväksytystä veneestä, ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky on sanonut, että Mark VI -partioveneitä aletaan toimittaa Ukrainaan vuonna 2022.[51][52]
Lokakuussa 2020 Ukraina ja Yhdistynyt kuningaskunta allekirjoittivat sopimuksen, jossa Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus sitoutui myöntämään 10 vuoden lainan, jonka määrä on enintään 1,25 miljardia puntaa Ukrainan merivoiman uudelleenvarustamista varten.[53] Kesäkuussa 2021 HMS Defenderin vieraillessa Odessassa paljastui, että oli päästy sopimukseen kahden Sandown-luokan miinanmetsästäjän siirtämisestä Ukrainan merivoimalle kuninkaallisen laivaston käytöstä poistamisen jälkeen.[54]
Ukraina allekirjoitti joulukuussa 2020 sopimuksen neljän Ada-luokan korvetin valmistamisesta.lähde? Ukraina kehittää Bliskavka-nimistä yliääniristeilyohjusta sotalaivojensa aseistamiseksi.[55]
Ukrainan merivoima sai ensimmäisen Bayraktar Tactical Block 2 -lennokin 15. heinäkuuta 2021.[56]
Venäjän hyökkäys Ukrainaan
Helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa 2022 Hetman Sahaidatšnyi upotettiin Mykolajivin satamassa, jotta venäläiset joukot eivät saisi sitä haltuunsa. Maaliskuun 3. päivänä partiovene Slavjansk upotettiin Venäjän laivaston ohjuksella.[57]
Venäläinen lähde RT kertoi 14. maaliskuuta, että Venäjän asevoimat olivat kaapanneet noin tusinan ukrainalaisia aluksia Berdjanskissa. Kaapatuiksi ilmoitettuihin aluksiin kuului kaksi Gjurza-M-luokan tykistöalusta (mukaan lukien alus Akkerman), Matka-luokan ohjusvene Priluki, Project 1124P (Grisha II)-luokan korvetteja (museoalus Vinnitsia)[58], Žuk-luokan partiovene, Jevgenija-luokan miinanraivaaja, Polnocny-luokan maihinnousualus Juri Olefirenko ja Ondatra-luokan maihinnousualus. Näistä kaappauksista saatiin riippumaton vahvistus lukuun ottamatta Prilukin, Grishan, Jevgenijan, Juri Olefirenkon ja Ondatran kaappauksia. Lisäksi saatiin riippumaton vahvistus toisen Žuk-luokan partioveneen ja 6 pienveneen kaappauksesta.[59] Nämä pienveneet olivat yksi Adamant 315-luokan moottorivene, 3 Kalkan-M-luokan pienpartiovenettä ja 2 UMS 1000-luokan pienpartiovenettä.[60]
Merijalkaväki on taistellut nykyisessä konfliktissa ja osallistunut joihinkin sodan tärkeimpiin maataisteluihin erityisesti etelässä.
Kesäkuun 3. päivänä 2022 maihinnousualus Juri Olefirenko nähtiin Ukrainan hallinnassa lähellä Otšakivia sen jälkeen, kun se oli joutunut venäläisen tykistön kohteeksi. Ammukset laskeutuivat 60 metrin päähän aluksesta, mutta eivät aiheuttaneet vahinkoa. Venäjä väitti kaapanneensa aluksen Berdjanskissa konfliktin alkuvaiheessa.[61]
BBC julkaisi 22. kesäkuuta 2022 raportin, jossa kuninkaallisen laivaston henkilökunta koulutti Ukrainan merivoiman henkilökuntaa kahdella entisellä kuninkaallisen laivaston Sandown-luokan miinanmetsästäjillä. Kaksi alusta, ex-HMS Blyth ja ex-HMS Ramsey, tarjottiin Ukrainalle vuonna 2021. Syyskuussa 2023 kuitenkin kerrottiin, että molemmat alukset siirrettäisiin Romanian laivastolle.[62] Myös HMS Shorehamin oli tarkoitus siirtyä Ukrainan merivoimalle.[63]
Merijalkaväki, joka taisteli myös meneillään olevan hyökkäyksen aikana ja joka oli kansainvälisesti tunnettu yhden sen prikaatin kuuluisasta viimeisestä taistelusta Mariupolissa, erotettiin virallisesti merivoimista ja siitä tehtiin 23. toukokuuta 2023 alkaen Ukrainan asevoimien itsenäinen puolustushaara.
Remove ads
Nykyinen rooli
Merivoiman tehtävänä on puolustaa Ukrainan suvereniteettia ja valtion etuja merellä. Sen tehtävänä on neutralisoida vihollisen laivastoryhmiä toiminta-alueillaan sekä yksin että yhdessä muiden Ukrainan asevoimien joukko-osastojen kanssa ja antaa mereltä käsin apua sekä merijalkaväelle että maavoimille niiden operaatioiden aikana, samoin kuin muiden yhtenäisten joukkojen kanssa tasavallan perustuslain ja lakien määräämällä tavalla. Merivoimien tärkeimmät tehtävät ovat seuraavat:[2]
- taistelujoukkojen luominen ja ylläpitäminen sellaisella tasolla, joka riittää meri- ja jokialueilla tapahtuvan hyökkäyksen estämiseen;
- vihollisen merivoimien neutralisointi meri- ja sisävesillä;
- vihollisen kuljetusten tuhoaminen merellä ja Ukrainan suurimmilla joilla;
- merijalkaväen ja maavoimien maihinnousujoukkojen ja muiden yhtenäisten organisaatioiden maihinnousun tukeminen ja taistelu vihollisen maihinnousujoukkoja vastaan muiden asevoimien puolustushaarojen rinnalla tai omilla toimillaan;
- suotuisan toimintajärjestelmän ylläpitäminen operatiivisilla meri- ja jokialueilla;
- tukikohtiensa ja meriliikenneyhteyksiensä puolustaminen;
- yhteistyö rannikkopuolustustoiminnassa merijalkaväen ja maavoimien joukko-osastojen sekä muiden yhtenäisten organisaatioiden kanssa;
- sukellusveneiden sijainnin suojelu aluemerivesillä;
- kauppalaivaston, merenkulun öljy- ja kaasuteollisuuden ja muiden korkeimman neuvoston säädöksillä valtuutettujen valtion merenkulkutoimintojen suojelu;
- merijalkaväen ja maavoimien avustaminen niiden operaatioiden (sotilaallisten toimien) toteuttamisessa meri- ja jokilinjoilla sekä muiden kansallisen tason yhtenäisten joukkojen kanssa;
- ja osallistuminen rauhanturvaoperaatioihin ulkomailla.
Tukikohdat
Ukrainan laivaston päämaja ja päälaivastotukikohta sijaitsivat Sevastopolissa Striletska-lahdella. Tämä oli myös Venäjän laivaston Mustanmeren laivaston päätukikohta. Helmi-maaliskuusta 2014 lähtien Ukrainan merivoimien päämaja on sijainnut Odessassa ja tukikohdat Manner-Ukrainan satamissa.
Muut tukikohdat
- Läntinen laivastotukikohta Odessassa
- Eteläinen laivastotukikohta Mykolajivissa (kiinnityspaikka Otšakivissa)
- Asovan laivastotukikohta, Berdjanskissa (kiinnityspaikat Henitšeskissä ja Mariupolissa, syyskuun 2018 lopulla kaksi ukrainalaisalusta lähti Odessasta, ohitti Krimin sillan ja saapui Mariupoliin[64]), joka on venäläisten miehittämä
- Krimin eteläinen laivastotukikohta (kiinnityspaikat Novoozernessä ja Jevpatorijan Donuzlav-järvellä), joka on venäläisten miehittämä
Remove ads
Laivat
Noin 20 vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Ukrainan merivoiman tärkeimmät sotalaivat ovat entisiä Mustanmeren laivaston aluksia, jotka on suunniteltu ja rakennettu Neuvostoliitossa. Joulukuussa 2007 laivastolla oli 27 taistelualusta. Vuonna 2015 Ukraina sai 5 pientä (7 ja 11 metrin alumiinista) Willard Marine -partiovenettä; alkuperäinen tilaus oli tehty vuonna 2013.[46]
Lentokoneet
Merivoiman entisen komentajan, vara-amiraali Juri Iljinin mukaan laivastolla oli vuoden 2013 alussa 11 sotalaivaa, jotka olivat täysin valmiita suorittamaan monimutkaisia tehtäviä, sekä kymmenen lentokonetta ja 31 palveluskelpoista apualusta.[65]
Venäjän Mustanmeren laivasto oli 24. maaliskuuta 2014 ottanut haltuunsa suurimman osan Sevastopolissa olevista ukrainalaisista aluksista, mukaan lukien useita lentokoneita ja muuta kalustoa.[22][23] Venäjä ja Ukraina pääsivät 8. huhtikuuta 2014 sopimukseen Ukrainan merivoiman materiaalin palauttamisesta varsinaiseen Ukrainaan.[27] Osa Ukrainan merivoimasta palautettiin sen jälkeen Ukrainalle, mutta Venäjä keskeytti tämän sopimuksen, koska/joska Ukraina ei uusinut 1. heinäkuuta 2014 yksipuolisesti julistamaansa tulitaukoa Donbasin sodassa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti 11. tammikuuta 2018, että Venäjä on valmis palauttamaan Krimillä edelleen olevat ukrainalaiset sotilasalukset, lentokaluston ja panssariajoneuvot.[31]
Ukrainan merivoimat sai ensimmäisen Bayraktar Tactical Block 2 -kompleksin 15. heinäkuuta 2021.[56]
Aikaisemmin laivaston alaisuudessa
Merijalkaväki
Ukrainan merijalkaväki (ukr. Морська піхота) oli pitkään osa Ukrainan merivoiman rannikkojoukkoja, kun se perustettiin vuonna 1918 ja kun se virallisesti aktivoitiin uudelleen vuonna 1993. Sitä käytettiin osana maihinnousuihin ja ilmaoperaatioihin yksin tai yhdessä maavoimien yksiköiden kanssa, jotta voitiin vallata osia merenrannasta, saaria, satamia, laivastotukikohtia, rannikon lentopaikkoja ja muita vihollisen rannikkokohteita. Sitä voidaan käyttää myös merivoimien tukikohtien, elintärkeiden rannikkoalueiden ja -laitosten puolustamiseen, saarten ja rannikkorakenteiden erottamiseen ja turvallisuuden varmistamiseen vihollisalueilla.
Mykolajivissa sijaitseva joukko-osasto muodostuu täydestä diviisistä, johon kuuluu 2 merijalkaväen prikaatia (2–4 uutta prikaatia aktivoidaan parhaillaan ja 1 siirretään maavoimista), 1 rannikkotykistöprikaati ja 1 monirakettitykistörykmentti.
Merijalkaväki erosi virallisesti laivastosta ja siitä tuli Ukrainan asevoimien oma palvelushaara 23. toukokuuta 2023, joka on merijalkaväen virallinen syntymäpäivä.
Remove ads
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads