Ukrainan valtiollinen puolustusorganisaatio From Wikipedia, the free encyclopedia
Ukrainan asevoimat (ukr. Збройні сили України, Zbroini syly Ukrajiny, lyhennys ZSU (ukr. ЗСУ) tai englanninkielisestä nimimuodosta the Armed Forces of Ukraine johdettu AFU) on vuonna 1917 perustettu Ukrainan valtion aseellinen puolustusorganisaatio. Sen toiminta oli pysähdyksissä Neuvostoliiton aikana, mutta se aloitti toimintansa uudelleen vuonna 1991. Brittiläisen konfliktien tutkimuskeskuksen mukaan Ukraina sai Neuvostoliitolta perinnöksi vahvat asevoimat.[1].
| Ukrainan asevoimat | |
|---|---|
 Ukrainan asevoimien tunnus |
|
| Toiminnassa | perustettu 1917, toiminta aloitettu uudelleen 1991 |
| Valtio | Ukraina |
| Puolustushaarat |
 Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat ilmahyökkäysjoukot Erikoisoperaatiojoukot Merijalkaväki Alueelliset puolustusjoukot |
| Aselajit | asevoimat |
| Rooli | puolustusvoimat |
| Koko |
209 000 (aktiivipalveluksessa) 900 000 (reservi) 102 000 (puolisotilaalliset joukot) |
| Komentajat | |
| Nykyinen komentaja |
Asevoimien ylipäällikkö Volodymyr Zelenskyi Puolustusministeri Rustem Umjerov Asevoimien komentaja Oleksandr Syrskyi |
Nykyisen Ukrainan alueella on sen historian aikana muodostettu monia sotajoukkoja. Esimerkiksi kasakoista alettiin puhua 1400- ja 1500-luvuilla. Heitä palveli osia Ukrainasta käsittäneen Hetmanaatin alaisuudessa 1500- ja 1600-luvuilla. Myöhemmin kasakoista tuli osa Venäjän keisarikunnan armeijaa.[2]
Itävalta-Unkari muodosti ukrainalaisia yksikköjä hallitsemastaan Galitsiasta ensimmäisen maailmansodan aikana. Niiden nimeksi tuli Ukrainalaiset Sitšin tarkka-ampujat (Ukrajinsky sitšovi striltsi). Joukkoihin tarjoutui runsaasti vapaaehtoisia, mutta lopulta ne koottiin noin 2 000 miehen vahvuisina.[3] Maailmansodan päättyessä, sekä Venäjän ja Itävalta-Unkarin hajotessa näiden joukkojen jäseniä liittyi useisiin uusiin kansallisiin joukkoihin.[2] Ukrainan kansantasavalta perustettiin ensin osana "tulevaa demokraattista Venäjää" 20. marraskuuta 1917. Se julistautui edelleen itsenäiseksi 25. tammikuuta 1918. Vuodenvaihteessa 1917–1918 Kiovassa perustettiin Itävalta-Unkarin bukovinalaisten ja galitsialaisten sotavankien oma joukko-osasto, josta tuli Ukrainan tuolloisen valtion kyvykkäin. Maa oli kuitenkin ajautunut sotaan Neuvosto-Venäjää vastaan, eikä oma armeijakaan pystynyt kääntämään sotaa Ukrainan voitoksi.[3]
Toisen maailmansodan aikana noin 4,5 miljoonaa ukrainalaisia palveli puna-armeijassa[2] ja neuvostopartisaaneja toimi etenkin Itä-Ukrainassa. Ukrainalaisia sotilasyksikköjä perustivat myös Neuvostoliittoon hyökänneet saksalaiset. Tällainen oli esimerkiksi SS-divisioona Galizien, josta tuli vuonna 1945 Ukrainan kansallinen armeija. Saksalaiset tekivät vähintään ajoittain yhteistyötä myös Ukrainalaisten nationalistien järjestön (Orhanizatsija ukrajinskyh natsionalistiv eli OUN) asejoukkojen kanssa. Ukrainan kansannousuarmeija (Ukrajinska povstanska armija eli UPA) taisteli Neuvostoliittoa, Puolan vastarintaliikettä ja joskus saksalaisia vastaan. UPA:n toiminta jatkui sodan jälkeen Neuvosto-Ukrainassa ja jonkin aikaa myös Puolassa. Sen viimeiset yksiköt antautuivat Karpaateilla vuonna 1956.[3]
Neuvostoliitto romahti vuonna 1991.[2] Jo hieman tätä ennen heinäkuussa 1990 Ukrainan korkein neuvosto antoi julistuksen Ukrainan suvereniteetista. Kyse ei ollut vielä täydestä itsenäisyydestä, vaan huomattavasti suuremmasta autonomiasta. Samassa julistuksessa Ukrainalla sanottiin vastedes olevan oma armeijansa. Ukrainan itsenäisyysjulistus hyväksyttiin parlamentissa 24. elokuuta 1991 ja sen vaatima kansanäänestys itsenäisyydestä järjestettiin 1. joulukuuta samana vuonna.[3]
Itsenäistyneen Ukrainan puolustusministeriö peri kaikki maassa olleet Neuvostoliiton asevoimien joukot, mikä teki maan asevoimista yhden Euroopan suurimmista. Ukrainan asevoimiin kuului lähes 800 000 sotilasta, 6 500 panssarivaunua, 7 000 muuta panssaroitua ajoneuvoa, 1 500 lentokonetta ja yli 350 laivaa. Maassa oli myös suuri ydinaseiden arsenaali, johon kuului noin 5 000 taktista ja strategista ydinasetta.[2] Ydinaseista luovuttiin 5. joulukuuta 1994 solmitulla Budapestin sopimuksella, jonka mukaan Ukraina toimitti ydinaseensa tuhottavaksi Venäjälle. Vastineeksi Venäjä, Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta sitoutuivat kunnioittamaan maan itsenäisyyttä sen tuolloisten rajojen sisällä.[3] Vuonna 1996 Ukrainan maaperällä ei ollut enää ydinaseita ja maasta oli tullut ensimmäinen vapaaehtoisesti ydinaseistaan luopunut valtio.[2]
Vuonna 2014 Maidanin vallankumous syöksi vallasta Ukrainan venäläismielisen hallinnon. Venäjä vastasi tapahtumiin miehittämällä Krimin niemimaan. Samalla se tuki Itä-Ukrainan kapinallisia maan ajautuessa sisällissotaan.[4] Asevoimien uuden vuoden 2015 doktriinin mukaan Venäjä määriteltiin sotilaalliseksi haastajaksi. Sama doktriini edellytti myös asevoimien uudistuksia ja neutraaliuspolitiikasta luopumista. Natoon liittymisestä tehtiin strateginen tavoite vuonna 2017.[5] Venäjä hyökkäsi muualle Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 Ukrainan asevoimien tehdessä vastarintaa.[6]
Vuoteen 2014 asti naiset eivät voineet palvella taistelutehtävissä Ukrainan asevoimissa, mutta tämä kielto kumottiin vuonna 2018. Venäjän hyökättyä maahan vuonna 2022 naisten osuus asevoimien vahvuudesta on noussut 25 prosenttiin.[7]
Vuonna 2018 presidentti Petro Porošenko teki Kunnia Ukrainalle! -huudahduksesta asevoimien virallisen tervehdyksen. Samalla asevoimissa luovuttiin toveri-sanan käytöstä.[8]
Ukrainan asevoimien ylipäällikkö on nykyinen presidentti Volodymyr Zelenskyi. Nykyinen puolustusministeri on Rustem Umjerov. Asevoimien komentaja on Oleksandr Syrskyi. Ukrainan puolustusministeriön alaiset asevoimat koostuvat maa-, meri- ja ilmavoimista sekä maahanlaskujoukoista. Vuonna 2021 asevoimien aktiivivahvuus oli 209 000 henkilöä. Maavoimiin kuului 145 000 henkilöä. Laivastossa henkilöstöä oli 11 000, ilmavoimissa 45 000 ja maahanlaskujoukoissa 8 000. Asevoimien reservin koko oli 900 000 henkilöä. Puolustusbudjetti oli 118 miljardia hryvniaa.[5] Vuonna 2021 tämä nousi 121,7 miljardiin.[9] Vuonna 2023 puolustusbudjetti kasvatettiin 1141,1 miljardiin hryvniaan.[10] Merijalkaväki erotettiin laivastosta toukokuussa 2023.[11]
Varsinaisten asevoimien lisäksi ovat rajavartiolaitos, jossa on 42 000 henkeä, ja sisäministeriön alainen kansalliskaarti, johon kuului noin 60 000 henkeä.[5]
Kalusto on suurelta osin peräisin Neuvostoliitosta. Ukrainassa on kuitenkin paljon aseteollisuutta, jota rajoittaa neuvostokautinen perinne, mutta se pystyy silti tuottamaan maavoimien asejärjestelmiä ja päivittämään ilmavoimien kalustoa.[5]
Ukrainassa on asevelvollisuus, joka on perua Neuvostoliiton ajoilta.[12]
Ennen Venäjän hyökkäystä tavoitteena oli asevoimien ammattimaistaminen.[5]
Ukrainan lain mukaan kaikki fyysisesti kykenevät 18–60-vuotiaat miehet voidaan kutsua palvelukseen. Venäjän hyökkäyksen jälkeen Ukraina on onnistunut suurimmaksi osaksi täyttämään miesvaatimuksensa vapaaehtoisvoimin, mutta kutsuntoja voidaan edelleen järjestää. Valtion toiminnan kriittisissä tehtävissä työskentelevät henkilöt voivat tammikuusta 2023 alkaen lykätä kutsuntalistaan ilmoittautumistaan kuudella kuukaudella.[13]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
