tapa liikkua vedessä From Wikipedia, the free encyclopedia
Uinti tarkoittaa toimintaa, jossa ihminen liikkuu omin lihasvoimin tuotetulla työntövoimalla eteenpäin vedessä. Uinnin tarkoituksena voi olla esimerkiksi kuntoilu, urheilu, virkistäytyminen tai veden varaan joutuneella hengissä säilyminen.
Uimalla liikkuvat veden alla tai veden pinnalla myös useat eläinlajit, kuten kalat, useat sammakkoeläimet, matelijat ja nilviäiset sekä vesilinnut.
Krooli (engl. crawl) on nopein ilman apuvälineitä suoritettava uintitekniikka, ja siksi se on kilpailutilanteen vapaauinnissa (engl. freestyle) käytetyin tekniikka. Kroolin käsiveto koostuu veto- ja palautusvaiheista. Vetovaiheen alussa käsi on kurkotettuna suoraan eteen, mistä se pyritään mahdollisimman suuri vetopinta-ala ylläpitäen siirtämään vastakkaiseen ääriasentoonsa reiden sivulle. Krooliuinnin potkuna käytetään vuoropotkua. Uinnin aikana kasvot pidetään vedessä.[1]
Selkäuinti on periaatteessa kroolia selällään. Se on yleinen kuntouintitekniikka, jossa uidaan selällään. Selkäuinnin potku on lähes samanlainen kuin krooliuinnissa. Käsivedossa voidaan erottaa samat vaiheet kuin krooliuinnissa, eli palautusvaiheessa käsi tuodaan veden pinnan päällä eteen ja vetovaiheessa se viedään veden alla reidelle asti. Selkäuinnin käsivedossa on erityisen tärkeää ns. rullaus. Tällä tarkoitetaan hartialinjan kiertymistä käsivetojen rytmissä. Esimerkiksi oikean käden ollessa palautusvaiheessa oikea hartia nousee vedestä ja vasen painuu alas. Rullauksella minimoidaan veden vastus palautuvan käden osalta ja maksimoidaan vetopinta-ala vetävän käden osalta.[2]
Rintauintia kutsutaan joissakin yhteyksissä myös sammakkouinniksi, koska sen potku muistuttaa sammakon takajalkojen liikettä vedessä. Rintauinti on hyvin yleinen kuntoilumuoto, ja ehkä juuri siksi sitä uidaan hyvin monilla eri tavoilla. Se on fyysisesti melko helppo laji. Selkäuintia ja alkeisselkäuintia voi pitää rintauintiakin vähemmän vaativina, mutta rintauinti on yleisempää ehkäpä juuri siksi, että toisin kuin selkäuinnissa, rintauinnissa on helppo nähdä eteenpäin. Harrastusuimareilla on usein käytössä tyyli, jossa päätä pidetään jatkuvasti pinnan yläpuolella, etteivät hiukset kastuisi tai siitä syystä, että uimari ei hallitse hengitystekniikkaa. Tässä tyylissä on vaarana niskan rasittuminen.
Rintauinnin potku alkaa tilanteesta, jossa jalat ovat suorina nilkkoja myöten. Jalat koukistetaan yhtäaikaisesti niin, että polvet kiertyvät lievästi ulospäin. Veden vastuksen minimoimiseksi pyritään välttämään polvien tuomista liikaa "mahan alle". Nilkat koukistetaan ja jalat potkaistaan suoriksi leveälle. Potkun loppuvaiheessa jalkapohjat viedään yhteen ja ojennetaan.
Rintauinnin käsiveto voidaan synkronoida potkun kanssa niin, että kädet työnnetään yhtäaikaisesti eteen samalla hetkellä kuin aletaan potkaista jalkoja suoriksi. Tätä kutsutaan liukuvaiheeksi. Liukuvaiheessa pää painetaan vedenpinnan alle, jotta potkun teho pystyttäisiin hyödyntämään virtaviivaisessa asennossa.
Käsiveto alkaa, kun kädet ovat suorina edessä yhdessä kämmenet alaspäin. Aluksi käsiä viedään 10–15 senttiä suorina ulospäin. Veto jatkuu pyöreänä liikkeenä taaksepäin niin, että kyynärpäitä kohottaen vedetään suunnilleen rintakehän kohdalle ja kierretään kämmenet lähes yhteen. Tästä tilanteesta puristetaan kyynärpäät lähes yhteen ja työnnetään samalla kädet nopeasti eteen veden pinnan suuntaisesti. Käsivedossa on tärkeää pitää veto riittävän lyhyenä. Rajana voidaan pitää hartialinjaa. Jos kämmenet tai kyynärpäät valuvat vetovaiheessa hartialinjan alapuolelle, vedosta menetetään tehoa palautusvaiheen vastuksen vuoksi.[3]
Perhosuintia pidetään usein vaikeimpana ja fyysisesti raskaimpana uintitekniikkana. Tekniikkana perhosuinti on hitaampi kuin krooli, mutta nopeampi kuin rintauinti, ja alkujaan se eriytettiin rintauinnista omaksi kilpailulajikseen kilpailijoiden hylättyä varsinaisen rintauinnin. Lyhyellä 25 metrin radalla perhosuinti on nykyään selkäuintia aavistuksen hitaampi laji, mutta pitkällä (50m) radalla perhosuinti on nopeampi.[4]
Perhosuinnin potkuna käytetään ns. delfiinipotkua, jossa voimakkaasti lantion liikettä hyödyntäen suoritetaan krooliuinnin potkua muistuttava liike niin, että jalat toimivat yhtäaikaisesti. Käsiveto on sama kuin vapaauinnissa, tosin paria seikkaa lukuun ottamatta. Kädet heitetään eteen hartialinjalle ja siitä jatketaan kuten vapaauinnissa; pieni koukkaus, sivulle(ote), ja työnnetään käsiä vatsan kautta reisien puoliväliin. Sen jälkeen suoritetaan palautus heittämällä kädet yhtäaikaisesti eteen. Potkurytmi vaihtelee jonkin verran. Yhtä käsivetoa kohti suoritetaan kaksi potkua, joista toinen potkaistaan suunnilleen käsien osuessa edessä veteen ja toinen käsivedon lopputyönnön aikana.
Alkeisselkäuinti on uimaopetuksessa käytettävä selkäuinnin yksinkertaistettu versio. Alkeisselkäuinnissa kädet pidetään vartalon sivuilla ja kyynärvartta liikuttamalla työnnetään vettä taaksepäin samalla uintia tasapainottaen ja vartaloa pinnassa kannatellen.
Vesipallokroolin tekniikka on muuten hyvin samanlainen kuin kroolissa, mutta pää pidetään vedenpinnan yläpuolella. Vesipallokrooli (tai vesipallouinti) eroaa tavallisesta krooliuinnista hieman myös vartalon asennossa. Vesipallokroolissa vartaloa pidetään hieman pystysuoremmassa, ja vartaloa täytyy jännittää enemmän. "Tarzanissa" pyritään kauhomaan eteenpäin niin nopeasti kuin suinkin pääsee ja unohtamaan kroolin tekniikan. Uimista helpottaa myös käsivedon pitäminen lyhyempänä kuin kroolissa. Tekniikka tunnetaan myös nimellä Tarzan. Nimitys on perua Johnny Weissmullerin uintitekniikasta, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi Tarzan-elokuvista.
Koirauinnissa jaloilla polskutetaan kuten kroolissa ja käsillä kauhotaan vettä kuten räpyläjalkaiset linnut jaloillaan. Koirauinti ei ole tehokasta tai nopeaa, mutta se on helppo oppia. Käsipohjauinti on koirauinnin muoto, jossa kädet ulottuvat pohjaan. Silloin käsillä voi ohjata tehokkaammin kulkusuuntaa.
Sculling tai scalling on käsillä tehtävä sivuttainen, hidas etenemisliike. Liikkeessä maataan vatsallaan tai selällään vedessä ja kädet ovat suorana tai hieman koukussa pään edessä tai takana, josta vedetään kroolin käsivedon otevaihe. Joskus käsien alle kehotetaan kuvittelemaan tynnyrit, jotta käsien asento olisi oikea. Aluksi kädet siirretään eteen, jonka jälkeen niitä liikutetaan ulospäin, kämmenet lähes täysin ulospäin käännettyinä. Liikkeen ääriasentoon tultaessa kämmenet käännetään jälleen ja ne työnnetään lähes yhteen. Aina scullingia uidessa ei potkita ja joskus käytetään pullaria (jalkoja kelluttava apuväline), mutta useammin potkitaan, koska sculling itsessään on hyvin hidasta. Scullingia uitaessa tavoitteena on mahdollisimman hyvä ote veteen, sillä se on uinnin tärkeimpiä asioita.
Uinti on kuntoilumuotona erittäin monipuolinen liikuntalaji, koska se harjoittaa sekä ylävartaloa että alavartaloa. Koska uinnissa tuki- ja liikuntaelimiin ei kohdistu vastaavanlaisia iskuja kuin esimerkiksi juostessa, uintia ja usein myös vesijuoksua voidaan käyttää vammoista kuntoutumisen apuna. Vedessä on myös mahdollista tehdä liikkeitä, jotka maalla ovat fyysisen vaativuutensa takia mahdottomia.
Useimmissa uintilajeissa suurin rasitus kohdistuu hartiaseudun lihaksiin. Tyypillinen aktiiviuimarin rasitusvamma onkin olkapään kipu, jota kutsutaan yleisnimityksellä uimarin olkapää. Vaiva esiintyy erityisesti krooliuinnin yhteydessä kilpauimarin pyrkiessä saamaan käsivedosta mahdollisimman tehokkaan. Toinen uimareita uhkaava rasitusvamma kohdistuu polviin ja esiintyy erityisesti rintauimareilla. Yleensä nämä vammat vaivaavat vain runsaasti harjoittelevia kilpauimareita, ja kuntouimarit kärsivät vammoista erittäin harvoin.
Uinti soveltuu liikuntamuotona hyvin myös astmaatikoille uimahallien kostean ja pölyttömän ilman takia. Lisäksi uintia pidetään hyvänä harjoituksena hengityselimille. Joskus on epäilty uimahallien kloorin ja voimakkaan rasituksen altistavan nuoria kilpauimareita astmaoireille. Toisaalta astma on nykyään yleinen vaiva kaikkien hengityselimistöä rasittavien urheilulajien kohdalla, ja harjoitteluolosuhteiden osalta uinti soveltuu astmaatikolle paremmin kuin ulkolajit.
Suomessa, aivan kuten Ruotsissa ja Tanskassakin, on periaate, että kaikkien lasten tulee oppia uimaan yhtä hyvin kuin oppia toimimaan hätätapauksissa veden lähellä. Usein uimataidon määritelmänä on, että henkilö pystyy uimaan 200 metriä (220 jaardia), josta vähintään 50 metriä (55 jaardia) selällään, ensin kuitenkin hypättyään veteen niin, että pääkin on ollut veden alla. Vaikka 95 % Ruotsin kouluikäisistä lapsista osaa uida, hukkuminen on kolmanneksi yleisin syy kuolemaan.[5]
Alankomaissa ja Belgiassa uimaopetus koulupäivän aikana on hallitusten tukema. Useimmat koulut tarjoavat mahdollisuuden uimaopetukseen.
Useissa maissa on uimaopetusta tarjolla paikallisissa uimahalleissa. Uintia opettaa yleensä paikallinen vapaaehtoinen tai yksityiset yritykset.
Isossa-Britanniassa Top-ups scheme tarjoaa koululaisille, jotka eivät osaa uida vielä 11 vuoden iässä, mahdollisuutta päivittäiseen intensiiviseen opetukseen. Ne lapset, jotka eivät ole saavuttaneet Ison-Britannian suositusta eli 25 metrin uintitaitoa ennen perusopetuksen päättymistä, pääsevät koulutukseen, joka kestää kaksi viikkoa, joka päivä puoli tuntia.[6]
Kilpauintilajit ovat:
Olympialaisten ohjelmassa olevat matkat:
Muiden arvokisojen ohjelmassa on olympiamatkojen lisäksi seuraavia matkoja:
Lyhyen radan MM- ja EM-kisoissa ei uida 200 metrin sekauintiviestiä. EM-kisoissa ei myöskään 100 metrin seka- eikä vapaauintiviestejä. Lyhyen radan kisoissa ei myöskään uida avovesimatkoja. MM-kisoissa (ns. pitkän radan MM-kisat) kilpaillaan varsinaisen uinnin lisäksi myös uimahypyissä, taitouinnissa ja vesipallossa.
Uima-altaan pituus kilpauinnissa on 25 tai 50 metriä. Molemmilla altaanmitoilla mitataan ennätykset erikseen, koska käännöksessä säästyy aikaa ja näin ollen 25 metrin altaan ajat ovat nopeampia kuin 50 metrin altaan. Vertailtaessa lyhyellä ja pitkällä radalla saavutettuja aikoja käytetään laskennallista hyvitystä, jonka avulla voidaan esimerkiksi asettaa samantasoinen aikaraja kummallekin altaalle. Menetelmä on käytössä esimerkiksi uinnin Suomen Mestaruuskilpailujen osallistumiseen oikeuttavien aikarajojen laskennassa. Hyvitys on lajista riippuen: 1 sekunti/50 m, eli esimerkiksi 50 metrin radalla uitu vapaauinti aika 30,00 sekuntia vastaa 25 metrin radalla 29,00 sekuntia. Poikkeuksen muodostavat rintauinti, jossa hyvitys on 1,5 sekuntia/50 m, ja sekauinti, jossa hyvitys on 1,25 sekuntia/50 m, sekä 4 × 100 metrin sekauintiviesti, jossa hyvitys on yhteensä 5 sekuntia. Käytännössä hyvitykset ovat sopimuksenvaraisia, ja eri uimarit menestyvät lyhyellä altaalla hieman eri tavoin kuin pitkällä altaalla. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että pienikokoinen uimari ei saa lyhyestä altaasta yhtä suurta hyötyä kuin pitkä uimari. Kansainvälinen Uimaliitto on luonut oman pistelaskujärjestelmänsä helpottamaan eri uintitekniikoilla ja matkoilla uitujen kilpailutulosten vertailua.
Kansainväliset kilpailut uidaan 25 tai 50 metrin altaassa, jossa on vähintään kahdeksan rataa. Ulompien ratojen ulkoreunassa täytyy olla vähintään puolen metrin kaistale tasaamassa ratojen eroja.[7]
Lasten harrastuksena uinti ei ole muita urheiluharrastuksia merkittävästi halvempi tai kalliimpi. Lasten harrastetasolla uinti maksaa vuodessa keskimäärin 1 630 euroa (vaihdellen välillä 1 300 – 1 960 euroa) ja lasten kilpatasolla keskimäärin 2 095 euroa vuodessa (vaihteluvälillä 2 110 – 3 700 euroa).[9]
Kilpauinnissa on hyödynnetty uusinta teknologiaa mm. uimapuvuissa. Teknologian kehityksen tulokset on nähtävissä Pekingin olympialaisissa vuonna 2008, jossa tehtiin 25 maailmanennätystä. Tulokset eivät ole parantuneet ainoastaan sadasosia, vaan jopa sekunteja, mikä on kilpauinnissa todella kova saavutus. Eniten menestystä saavutti Michael Phelps kahdeksalla kultamitalillaan. Uimareiden huima menestys perustuu uuteen tietokonemallinnukseen, jossa mitataan veden virtausta uimarin liukuessa vedessä. Virtausta on tutkittu mm. videoimalla ilmakuplien liikettä uimarin ympärillä. Mallinnuksen avulla on kehitetty uintitekniikkaa mahdollisimman sujuvaksi tuloksena vartalon ja raajojen tehostunut liikerata vedessä. Vuonna 2009 tulivat käyttöön uuden teknologian kelluttavat uimapuvut, joiden ansiosta Rooman MM-kisoissa tehtiin 43 ME:tä. Nämä uimapuvut kiellettiin kuitenkin 2010. Maailmanennätykset jäivät silti voimaan.[10].
Lisäksi uinti kuuluu osana vesipallon, taitouinnin, nykyaikaisen viisiottelun ja triathlonin kilpailusuoritukseen. Taitouinti tunnettiin 1960-luvulle asti Suomessa nimellä kuviokellunta, mutta vakavaa kilpailutoimintaa kehitettäessä nimi muutettiin kuvaavammaksi.
Seuraavia termejä käytetään erityisesti kilpauinnissa.
Suomessa kuolee nykyään vuosittain hukkumalla noin 150-180 henkilöä.[28] Näistä hukkumistapauksista kuitenkin vain hyvin pieni osa liittyy varsinaisesti uimisen harrastamiseen. Hukkumisonnettomuudet tapahtuvat tyypillisesti vesiliikenteessä, uidessa tai pudotessa veteen tai jäihin. Miesten kuolleisuus hukkumistapaturmiin vuonna 2000 oli 4,5/100 000 ja naisten 0,8/100 000 vuodessa. Suomalaisten miesten hukkumiskuolleisuus on kansainvälisesti katsottuna erittäin suuri, ja merkittävä osa hukkumisista tapahtuu humalassa.[29]
Hukkuminen tarkoittaa määritelmällisesti henkilön kuolemista hukuksiin joutumisen seurauksena. Hukuksiin joutuminen aiheuttaa kehossa hapenpuutteen ja asidoosin, jotka pitkään kestäessään johtavat sydänpysähdykseen. Aivot kestävät hapenpuutetta vain noin 4-5 minuuttia vaurioitumatta. Suomessa hukkuminen tapahtuu lähes aina kylmään veteen, mikä aiheuttaa nopeasti kehon hypotermian. Likaisen veden ja vierasesineiden aspiroiminen keuhkoihin saattaa johtaa hengitysvajaukseen. Hukuksiin joutumisesta hengissä selvinneillä voi esiintyä esimerkiksi aivo-, keuhko- ja kaularankavaurioita.[30]
Kloori on uima-altaiden puhtaanapidossa yleisesti käytetty kemikaali, joka voi aiheuttaa silmien ja keuhkojen ärsytystä. Kloori voi myös johtaa hiusten väri- ja rakennemuutoksiin; erityisesti vaalennetut hiukset voivat liiasta altistuksesta muuttua vihertäviksi. Silmien ärsyyntymistä voi hillitä käyttämällä uimalaseja.
Vammariskin suhteen uinti on yksi turvallisimmista liikuntalajeista. Uinnissa sattuu vuonna 2004 tehdyn suomalaisen tutkimuksen mukaan 1 vamma tuhatta harrastettua tuntia kohti; vaarallisimmissa lajeissa vammoja sattuu moninkertaisesti. Kolme vaarallisinta lajia tutkimuksessa olivat squash (18,3/1000), judo (16,3/1000) ja suunnistus (13,6/1000). Rasitusvammojen osuus uinnissa tapahtuneista vammoista on noin kolmasosa.[31]
Veden laadusta ja tyypistä riippuen vedessä voi elää bakteereja, parasiitteja, sieniä ja viruksia, jotka saattavat aiheuttaa ihmisille infektioita. Suomen vesistöissä kasvaa usein myrkyllisiä sinileväbakteereja, jotka voivat aiheuttaa uimareille iho- ja keuhko-oireita.
Vedessä elää monenlaisia ihmiselle vaarallisia tai haitallisia eläimiä. Tällaisia eläimiä ovat muun muassa rauskut, meduusat, merisiilit, sähköankeriaat, hait, käärmeet ja ravut. Suomessa ei kuitenkaan ole vaaraa kuin korkeintaan ankeriaista, ravuista ja käärmeistä. Näitäkin lajeja tapaa vain harvoin. Suomessa elää vain yksi meduusalaji: korvameduusa, eikä senkään pistos kuin korkeintaan nipistä.
Virtaukset luonnonvesistöissä saattavat vetää uimarin pinnan alle ja johtaa hukkumiseen. Suomen olosuhteissa kylmässä vedessä pitkään oleileminen voi johtaa hypotermiaan. Vesi heijastaa auringonvaloa ja voi johtaa suojaamattoman ihon palamiseen auringossa. Vammautumisriski on suuri sukellettaessa tuntemattomaan veteen, jolloin uimarin kaularanka voi vaurioitua pään osuessa pohjaan. Uinti voi olla kielletty myös muun veteen liittyvän syyn takia, esimerkiksi sataman alueella tai vaarallista veneenlaskupaikan lähellä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
