From Wikipedia, the free encyclopedia
Tatra T111 oli tšekkoslovakialaisen Tatran vuosina 1943–1962 valmistama raskas kolmiakselinen maastokuorma-auto, joka suunniteltiin toisen maailmansodan aikana Wehrmachtin käyttöön.[1] Sen edeltäjämalli oli T81.[3] Sodan päätyttyä auto modernisoitiin perinpohjaisesti ja siitä valmistettiin erilaisiin käyttötarkoituksiin soveltuvia muunnelmia.[2]
| Tatra T111 | |
|---|---|
 |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Saksa Tšekkoslovakia |
| Valmistaja | Ringhoffer Tatra a.s. / Tatra n.p., Kopřivnice |
| Valmistusvuodet |
T6500/111: 1943–maaliskuu 1944; T8000/111: huhtikuu 1944–1962[1] |
| Tuotantomäärä | 33 690 kappaletta[2] |
| Suunnittelija | Hans Ledwinka, Erich Ledwinka, Roman Labens, Milan Cvetnič, Miroslav Klavík |
| Edeltäjä | Tatra T81 |
| Seuraaja | Tatra T138 |
| Mitat ja massat | |
| Kantavuus |
T6500/111: 6 500 kg; T8000/111: 8 000 kg |
| Omamassa |
T6500/111: 8 460 kg; T8000/111: 8 500 kg |
| Pituus | 8 550 mm |
| Leveys | 2 500 mm |
| Korkeus | 2 570 mm[1] |
| Akseliväli | 4 175 + 1 220 mm |
| Maavara | 300 mm |
| Suurin sallittu perävaunun massa | 22 000 kg[2] |
| Moottori, voimansiirto ja alusta | |
| Iskutilavuus | 14 825 cm³ |
| Teho | 132,5–158 kW / 1 800–2 250 1/min |
| Vääntö | moottori T111A: 726 Nm / 1 400–1 600 1/min |
| Polttoaine | dieselöljy |
| Kulutus | 34 l /100 km |
| Vetotapa | 6×6, etuakselisto irrotuskytkimellä |
| Vaihteisto | 4+1; 1. ja 2. vaihde synkronoitu |
| Jarrut | Tatra-Knorr -paineilmakäyttöiset rumpujarrut |
Vuonna 1940 Tatralla aloitettiin suunnitteluhanke ilmajäähdytteisen moottorin sovittamiseksi kantavuudeltaan 6,5-tonniseen Tatra T81 -kuorma-autoon. Ensimmäinen versio uudesta V12-dieselistä, mallinimeltään V850, valmistui vuonna 1941.[1]
Saksan itärintamalla koettiin kylmä talvi 1942, jolloin kuorma-autojen ja panssarivaunujen moottorien jäähdytysnesteet jäätyivät. Kuumassa ilmastossa taas ylikuumenemisongelmat olivat yleinen vaiva nestejäähdytteisissä moottoreissa. Huomio kiinnittyi ilmajäähdytteisiin moottoreihin,[1] sillä Wehrmachtilla oli hyviä kokemuksia Tatran T92- ja T93-malleista.[2] Ilmajäähdytteisissä moottoreissa ei ollut jäätymisongelmia eivätkä ne vaatineet lämmityskäyttöä kylmäkäynnistyksen jälkeen, ja toisaalta toimivat luotettavasti hyvin kuumissakin olosuhteissa. Niinpä Saksan asevarustelusta vastaavan toimiston käskystä Tatran uudesta moottorista kehitettiin sopiva versio myös Büssingin valmistamaan 8-pyöräiseen panssaroituun ajoneuvoon mallinimeltään SdKfz 234. Tämän moottorin mallinimi oli T103. Ajoneuvo oli alun perin suunniteltu Afrikakorpsin käyttöön Pohjois-Afrikan olosuhteisiin, ja koska moottori sijaitsi suojassa panssaroinnin alla, siihen oli lisätty ylimääräisiä jäähdytyspuhaltimia. Ajoneuvon sarjatuotanto alkoi syyskuussa 1942.[1]
Wehrmacht tilasi uudella moottorilla varustettuja T81-kuorma-autoja 60 kappaletta. Ensimmäinen yksilö valmistui huhtikuussa 1943 ja loput toimitettiin saman vuoden aikana. Auton mallinimeksi tuli kantavuuden mukaan T6500/111.[1]
Auton materiaaleissa oli säästetty, ja esimerkiksi pronssin, kuparin, kromin ja niklatun teräksen käyttö oli minimoitu. Rungossa oli käytetty halpaa rakennusterästä.[2] Huonojen materiaalien lisäksi laatu oli huono myös siksi, että autoja koonneet tšekit eivät olleet motivoituneet työhönsä, sillä heillä ei ollut halua auttaa Saksaa sen sotaponnisteluissa.[4]
Auton voimanlähteenä ollut nelitahtinen, ilmajäähdytteinen V12-diesel oli varustettu kahdella ketjuvetoisella jäähdytyspuhaltimella. Polttoaineensyötöstä vastasi kaksi rivipumppua, joista kumpikin käytti kuutta sylinteriä. Ensimmäisessä yksilöissä käytetyn V910-mallisen moottorin teho oli 210 hv (158 kW) mutta uudemmassa T111-moottorimallissa se laskettiin pian tasolle 200 hv (147 kW) luotettavuuden parantamiseksi. Vaikka auton sähköjärjestelmä oli muuten 12-volttinen, käynnistysmoottorin jännite oli 24 volttia.[2]
Moottorin jatkeena oli kuiva kaksilevyinen kytkin, nelivaihteinen vaihteisto ja kaksivaihteinen alennusvaihde. Auto oli varustettu vetävällä etuakselilla jonka sai kytkettyä pois päältä irrotuskytkimellä. Joka akselilla oli tasauspyörästöjen lukot.[2]
Edessä oli heilurityyppinen erillisjousitus. Kumpikin pyörä oli jousitettu vinottain asennetuilla, runkoon kiinnitetyillä neljänneselliptisillä lehtijousilla. Takana olleella telillä oli niin ikään heiluriakselit ja niiden välillä kummallakin sivulla pitkittäiset, puolielliptiset lehtijouset, jotka toimivat samalla telin keinuvipuina.[2]
Autossa oli runkorakenteena keskusputkirunko. Runkoputki oli kytketty etupäästään alennusvaihteeseen ja etuakselin vetopyörästöön, jotka olivat näin ollen osa kantavaa rakennetta. Taka-akselien vetopyörästöt oli integroitu runkorakenteeseen ja kardaaniakseli kulki rungon sisällä.[2]
Käyttöjarruina oli joka pyörällä paineilmatoimiset Tatra-Knorr -rumpujarrut. Seisontajarrua varten oli runkoputken takapäähän sijoitettu erillinen mekaanisella välityksellä toiminut ja kahdella jarrukengällä varustettu jarrurumpu, joka lukitsi voimansiirron.[1]
Alkuperäisessä ohjaamossa oli puurunko. Materiaalipulan pahetessa myös hytin teräslevyjä korvattiin kuitulevyllä, jolloin ohjaamon muoto muuttui kulmikkaammaksi.[2]
Sähköjärjestelmä oli 12-volttinen ja autossa oli kaksi 12-volttista 115 ampeeritunnin akkua.[2]
Wehrmachtin ensimmäinen 60 ajoneuvoa kattanut tilaus saatiin toimitettua vuonna 1943. Auton tunnus oli 6 Rad-Lkw.6ton Tatra 111. Auto oli eräs raskaimmista Saksan armeijan kuorma-autoista. Ensimmäinen iso erä saatiin Valko-Venäjän ja Ukrainan rintamille lokakuussa 1943.[1]
Huhtikuussa 1944 esiteltiin uusi versio T8000/111, jossa jousitusta oli muutettu. Tämän ansiosta auton kuljetuskapasiteettia saatiin nostettua kahdeksaan tonniin.[1]
Vuonna 1944 armeija testasi T111-nosturiautomallia, jonka nosturin kapasiteetti oli kuusi tonnia. Autosta tehtiin myös V 898 -niminen rautatiekiskoilla kulkevan moottoriresiinan prototyyppi.[1]
Tiedot Wehrmachtille sodan loppuun mennessä toimitetuista määristä vaihtelevat 906[1] ja 1 445[5] kappaleen välillä. Sota-aikaiset mallit eivät olleet erityisen luotettavia moottorin korkean viritysasteen ja huonojen materiaalien tähden.[1]
Sodan loputtua auton pääsuunnittelija Hans Ledwinka joutui syytteeseen yhteistoiminnasta natsien kanssa ja oikeus tuomitsi hänet vankeusrangaistukseen.[6] Tuomion pääperuste oli Tatra T111:n suunnittelu Saksan asevoimien käyttöön.
Sodan jälkeen kuorma-auton tuotantoa jatkettiin välittömästi, koska tuotantokoneisto oli olemassa. Auton kantavuutta kasvatettiin 10 tonniin. Ensimmäiset 42 uuden mallin mukaista siviilikäyttöön suunniteltua kuorma-autoa toimitettiin vuonna 1945.[2]
Tšekkoslovakian jälleenrakennuksen aikaan kuljetuskalustosta oli huutava pula. Vuoteen 1952 T111:ia tehtiin lähinnä yksittäiskappaleina.
Vuonna 1950 malliin tuli uudistettu, kokonaan metallinen ohjaamo, joka oli suunniteltu alun perin T128-malliin. Tuulilasi oli saranoitu reunoistaan ja oli avattava. Istuimet sai käännettyä vuoteiksi ja jäähdytysilmalla toimivaa lämmityslaitetta oli parannettu. Puukehikkoinen ohjaamo jäi vielä käyttöön T111S- ja T112S -muunnelmiin.[2]
Uudistettu, sarjatuotantoon paremmin sopiva T111R-malli otettiin valmistukseen vuonna 1953. Autossa oli alumiiniset sylinterikannet ja myös palotiloja, venttiileitä ja kannen kanavia uusittiin. Uudistetun moottorin mallinimeksi tuli T111A ja sen teho oli 180 hevosvoimaa. Samalla huippunopeus laski 75:stä 65 kilometriin tunnissa. Sähköjärjestelmä oli kotimaisen PAL Magnetonin valmistama.[2][5]
Tšekkoslovakian kansanarmeijaa varten tehtiin T111N-malli, jossa oli edessä vinssi ja katossa pyöreä luukku oikeanpuolisen istuimen yläpuolella. Armeijan ajoneuvoja käytettiin 152 mm haupitsien, 85 mm ja 88 mm raskaiden ilmatorjuntatykkien sekä 100 mm vz.53 -panssarintorjuntatykkien vetämiseen. Armeijalla oli myös T111C-säiliöautoja ja kapasiteetiltaan kolmen tonnin nosturiautoja T111/K32. T111-mallilla oli merkittävä rooli koottavien siltojen kuljettamisessa.[5]
Ulkomaisille armeijoille myytyjä määriä ei ole tiedossa, mutta niitä myytiin ainakin Itä-Saksan kansanarmeijalle. Säiliöautoja T111C myytiin Jemenin armeijalle vuonna 1957 osana koulutuslentokoneiden kauppaa.[5]
Siviilikäytössä T111:llä oli merkittävä rooli Neuvostoliiton ja uusien sosialististen maiden jälleenrakennustöissä. Se niitti mainetta etenkin Siperian hankalissa olosuhteissa. Autoja myytiin myös Afrikkaan ja Aasiaan.[1] Mallin tuotanto päättyi vuonna 1962, jolloin sen korvasi Tatra T138.
Mallit T128, T130, T131, T141 ja T147 pohjautuvat T111:een. Seuraajamalli T138:n esittelyn jälkeen T111:ä valmistettiin rinnalla vielä kolme vuotta. Kokonaistuotantomäärä kaikkine variaatioineen oli yhteensä noin 34 000 kappaletta.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
